Torninäkymä

”Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista…"

Tavallinen semi-aktiivinen raamatunlukija todennäköisesti kiinnittää silloin tällöin huomiota Raamattunsa alalaidassa oleviin alaviitteisiin ”kyseinen jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista”. Harvassa seurakunnassa pastori kuitenkaan tuskin piirtää liitutaululle mistä tällaisessa maininnassa on kysymys. Tässä kohden ainakin yksi asia on tullut selväksi: Raamattumme eivät ole maininneet kaikkia mahdollisia tekstivariantteja, vaan ainoastaan merkittävimmät. Kuuluisimmat maininnat liittynevät Johanneksen evankeliumin lukuun 8 ja Markuksen evankeliumin lukuun 16. Palaan näihin lukuihin joskus myöhemmin.

Mutta miksi tällainen rajaus? Miksi kaikkia variantteja ei ole laitettu alaviitteisiin? Melko yksinkertaisesta syystä: jos kääntäjät merkitsisivät tekstiin jokaisen mahdollisen tekstivariantin, Raamattumme olisi täynnä alaviitteitä ja takakansi olisi nykyistäkin kauempana — paljon kauempana! Tähän on kuitenkin olemassa myös toinen syy. Ehdottoman suurin osa tekstivarianteista ovat niin mitättömiä, että ne eivät aina vaikuta edes käännettävään tekstiin. 

Älä osta vielä suurennuslasia: kiipeä torniin! 

Aiheen äärellä painittuani olen kiinnittänyt huomiota erityisesti yhteen olennaiseen asiaan. Jokainen aiheeseen perehtynyt tulee nimittäin huomaamaan, että tekstikritiikissä aihetta täysin tuntematon on helppo johtaa täydellisiin väärinkäsityksiin koskien tekstihistorian ”elämistä”. Esson kahvipöydissä voi kuulla keskusteluja siitä, että Uuden testamentin teksti on kokenut historian varrella niin paljon muutoksia, että kukaan ei voi tietää "alkuperäisistä" teoksista oikeastaan yhtään mitään. En kuitenkaan ole törmännyt yhteenkään vakavastiotettavaan tekstikriitikkoon, joka allekirjoittaisi tällaisen väitteen.

Joka tapauksessa, jos alat tutkailla suurennuslasilla Big Benin kellonviisaria ennen kuin olet käynyt tsekkaamassa kokonaisnäkymää London Eye:ssa, voit menettää tärkeän suuren kokonaisuuden. Seuraavassa siis lyhyt esittely London Eye -perspektiivistä. 

London Eye:sta on kaupunkiin hyvä kokonaisnäkymä!

Raskaansarjan tekstikriitikko Michael Holmes käyttää tässä yhteydessä seuraavia termejä: Uuden testamentin tekstissä on nähtävissä ”microlevel fluidity” ja ”macrolevel stability”. Termien ajatus on se, että yksityiskohdissa tekstivariantteja on paljon ja tekstimassa ns. ”elää”. Kuitenkin suurempi kokonaisuus on todella tasainen ilman huomattavia muutoksia. Seuraavat esimerkit valottavat mistä on kysymys.

Antiikin ajalta on helppo löytää teoksia, joiden sisältö on huomattavan erilainen säilyneissä käsikirjoituksissa. Esimerkiksi Vanhan testamentin profeettoihin kuuluvan Jeremian kirjan pituus hepreankielisissä käsikirjoituksissa on noin 1/7 pidempi kuin Septuaginta-versiossa ja eri kohtaukset ovat hieman eri järjestyksessä. 1300-luvulla kirjoitetusta Piers Plowman -nimisestä teoksesta on jäänyt joitain kymmeniä käsikirjotuksia ja teoksen pituus kulkee 2500-7700 rivin välillä. Mutta jos tarkastelemme Uuden testamentin neljää evankeliumia säilyneissä käsikirjoituksissa, löydämme jotain aivan muuta. Teoksen suuri kuva muodostuu tietenkin erillisistä kohtauksista, jotka seuraavat toinen toisiaan. Tällä tasolla teoksien teksi on käytännössä ilman muutoksia. 

• Matteuksen evankeliumin eri kohtaukset järjestyksineen esiintyvät ilman muutoksia kaikissa käsikirjoituksissa. Yhtään kohtausta ei ole lisätty tai poistettu. (Jae-tasolle pudottautuessa kohtaamme ainoastaan hyvin pieniä muutoksia.) 

• Samaa voidaan sanoa Johanneksen evankeliumista. Ensimmäisen 300 vuoden aikana tekstimassa on pysynyt tasaisena aivan kuten Matteuksen evankeliumi. 

• Markuksen evankeliumin loppu on tunnettu erilaisisista versioista (joihin palaan siis myöhemmin), mutta tässäkin tapauksessa keskustelua käydään vain kahdesta vaihtoehdosta: päättyikö evankeliumi jakeeseen 16:8 vai onko loppu kadonnut? Mutta jos katsomme tilannetta jakeesta 1:1 jakeeseen 16:8, tekstimassa on isossa kokonaisuudessa käytännössä variantiton. 

• Luukkaan evankeliumin luvusta 6 löytyy mielenkiintoinen kertomus Codex Bezaesta (400-luvulta), joka ei kuuluneet alkuperäiseen tekstiin. Lisäksi evankeliumin kolmessa viimeisessä luvussa esiintyy muutamia lyhyitä tekstiavariantteja, joiden kohdalla mustetta on kulutettu melko paljon kysymyksessä onko kyseessä poistot vai lisäykset. Muuten evankeliumin kokonaisuus seuraa samaa rataa kuin edellisissä esimerkeissä. 

Holmes vetää analyysissaan seuraavan johtopäätöksen: 

Kun puhumme teoksen kokonaisrakenteesta, järjestyksestä ja sisällöstä, nämä neljä dokumenttia ovat käytännössä hyvin tasaisia. Niitä voidaan kuvata termeillä mikro-tason elävyys (microlevel fluidity) ja makro-tason tasaisuus (macrolevel stability)… Yksittäiset käsikirjoitukset kustakin evankeliumista ovat niin samanlaisia rakenteessa, järjestyksessä, ja perikooppien lukumäärässä, että niitä voidaan pitää Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen kuvauksina. (S. 674-75, hieman mukaileva käännös)

Se tosiasia, että meille on jäänyt melko paljon Uuden testamentin teosten lainauksia varhaisilta teologeilta (ja joskus jopa vastustajilta) ja että jo toisella vuosisadalla teoksia alettiin kääntää kolmelle eri kielelle, osoittaa juuri samaan suuntaan. 

Tässä vaiheessa uskaltaisin esittää tekstikriitikoiden yleisen näkemyksen ensimmäisessä tekstissä esittämääni kysymykseen ”Edustaako Raamattu Kansalle -käännöksen teksti lainkaan sitä, mitä esimerkiksi Luukas kirjoitti Teofilokselle?” Kyllä. 

Kokonaisnäkymä Isoon Penttiin...

Ensi viikolla alan esitellä tarkemmin millaiset syyt erinäisiin muutoksiin johtivat.

* Michael Holmes. 2013. From ”Original Text” to ”Initial Text”: The Traditional Goal of New Testament Textual Criticism in Contemporary Discussion. Teoksessa The Text of the New Testament in Contemporary Research. Essays on the Status Quaestionis. 2nd edition. Ed. Bart D. Ehrman & Michael W. Holmes. Leiden & Boston: Brill. (Sivut 637-688.)