Puuttuva jae
Loistava esimerkki tällaisesta tilanteesta on Apostolien tekojen jae 15:34. Tässä ote 1938-käännöksestä:
32. Ja Juudas ja Silas, jotka itsekin olivat profeettoja, kehoittivat veljiä monin sanoin ja vahvistivat heitä. 33. Ja heidän viivyttyään siellä jonkin aikaa veljet laskivat heidät rauhassa palaamaan niiden tykö, jotka olivat heidät lähettäneet. 35. Ja Paavali ja Barnabas viipyivät Antiokiassa opettaen ja julistaen useiden muidenkin kanssa Herran sanaa. 36. Mutta muutamien päivien kuluttua Paavali sanoi Barnabaalle: "Lähtekäämme takaisin kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa olemme julistaneet Herran sanaa, katsomaan veljiä, miten heidän on". 37. Niin Barnabas tahtoi ottaa mukaan Johanneksenkin, jota kutsuttiin Markukseksi. 38. Mutta Paavali katsoi oikeaksi olla ottamatta häntä mukaan, koska hän oli luopunut heistä Pamfyliassa eikä ollut heidän kanssaan lähtenyt työhön. 39. Ja he kiivastuivat niin, että erkanivat toisistaan, ja Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti Kyproon. 40. Mutta Paavali valitsi Silaan, ja veljet jättivät hänet Herran armon haltuun, ja hän lähti matkalle. 41. Ja hän vaelsi läpi Syyrian ja Kilikian vahvistaen seurakuntia.
Jae 34 on siis kadonnut tekstistä täydellisesti, jälkeäkään jättämättä. 1992-käännöksessä se on kuitenkin mainittu hakasuluissa seuraavasti:
Silas kuitenkin päätti jäädä heidän luokseen, ja niin Juudas lähti yksin.
Selitys tällaiseen tilanteeseen löytyy kopioitsijoiden tekemistä muutoksista ja Uuden testamentin tekstin historiallisesta kehityksestä. Kummastakin aiheesta on nyt sanottava muutama sana.
Kopioitsijan aiheuttama tahallinen muutos
Olen aiemmin käsitellyt kahta erilaista syytä Uuden testamentin tekstissä oleviin variantteihin. Kopioitsijat muuttivat tekstiä sekä tahattomista että tahallisista syistä. Tässä tapauksessa olemme selkeästi tekemisissä tahallisen variantin kanssa.
Tekstin tarkka lukeminen kokonaisuudessaan auttaa lukijaa ymmärtämään miksi joihinkin käsikirjoituksiin lisättiin jakeen 34 teksti. Luvun 15 päätarkoitus on kertoa miten Jerusalemin seurakunnan johtajisto yhdessä muiden merkittävien johtohenkilöiden kanssa päättivät, että pakanauskovilta ei vaadita ympärileikkausta, vaikka he kuuluvatkin Jumalan Israeliin. Toisin sanoen ainoastaan usko Israelin messiaaseen Jeesukseen antaa uskoville uuden identiteetin, joka määrittää hänen osallisuutensa Jumalan kansassa. Koska Israelin kertomus ja Jumalan antamat lupaukset olivat huipentuneet Jeesuksessa, asioihin — erityisesti ympärileikkkausta koskien — oli tullut muutoksia. Pakanauskovien tuli kuitenkin olla tarkkana, että he eivät sekaannu enää pakanatemppeleiden syntisiin menoihin, joihin liittyi monesti tekstissä kuvattuja ongelmia mm. irtoseksistä ja muista rituaaleista.
Koska asia oli alkuseurakuntia koskien olennaisen tärkeä ja koska kirjeiden lähettämisessä yleinen ongelma oli monesti sen todenperäisyyden osoittaminen, Jerusalemista kohti Antiokiaa Paavalin ja Barnabaan kanssa lähti kaksi seurakunnan arvovaltaista edustajaa, Juudas Barsabbas ja Silas. He olivat osaltaan vahvistamassa kirjeen sisällön luotettavuutta ja antamassa asiasta tarkempia näkökohtia. (Samantapainen logiikka pätee Paavalin kirjeiden kohdalla, koska esimerkiksi Roomalaiskirjeen toimitti perille naisdiakoni Foibe, joka oli titenkin vastuussa kirjeen lukemisesta ja sen tarkemmasta selittämisestä seurakunnalle.)
Pääongelma kysymyksemme kohdalla on selvästi se, että Luukkaan tekstistä saa sen käsityksen, että sen jälkeen kun Juudas ja Silas olivat viettäneet jonkin aikaa Antiokiassa vahvistamassa seurakuntaa, he palasivat takaisin Jerusalemiin (jae 33). Ongelma nousee esiin, koska Paavali ja Barnabas jäävät Antiokiaan ja heidän tulisen riitansa jälkeen Paavali päättää ottaa matkakumppanikseen Silaksen, Barnabaan jatkaessa matkaa Markuksen kanssa (jakeet 36-41). (Se, että Silas todella oli Paavalin matkakumppani saa vahvistuksen Paavalin kirjeistä, ks. 2. Kor. 1:19; 1. Tess. 1:1)
Mutta eikö Silas ollut juuri mennyt Jerusalemiin?! Vai oliko hän sittenkin jäänyt Antiokiaan?! Tämä kysymys vaivasi kristittyjä lukijoita nähtävästi alusta alkaen siitä huolimatta, että kyseessä ei todellisuudessa ole ylipääsemätön ongelma (olisihan Paavali voinut kutsua Silaksen takaisin ym.). Asian ratkaisemiseksi useampi kopioitsija päätyi omiin ratkaisuihinsa tekstin kanssa. Tiivistettynä voimme sanoa, että kopioitsijat lisäsivät jakeen 33 loppuun tekstin ”mutta Silas päätti kuitenkin jäädä heidän luokseen, ainoastaan Juudas palasi Jerusalemiin”. Tämäntapainen teksti (hieman eri muodoissa) esiintyy mm. 400-500 -luvuilta olevissa majuskeleissa Codex Ephraemi Rescriptus (C) ja Codex Bezae (D), mutta erityisesti lisäys päätyi todella moneen minuskelikäsikirjoitukseen ja moniin käännöksiin. Näin ollen siitä huolimatta, että teksti ei ollut mukana varhaisimmissa (ja parhaimmissa) käsikirjoituksissa, erityisesti 500-luvun jälkeen tämä ylimääräinen lisäys levisi laajalle myöhempiin käsikirjoituksiin. Asiaan liittyy kuitenkin myös toinen historiallinen tosiasia: jaenumerointi.
Jaenumerointi
Se tosiasia, että me luemme Raamattua, joka on jaettu lukuihin ja jakeisiin on historiallisessa mielessä melko tuore asia. Raamatun tekstin jakoi lukuihin 1200-luvulla Stephan Langton, mutta se oli ranskalainen kirjapainaja ja julkaisija Robert Estienne (1503-1559), joka oli vastuussa jaenumeroinnista. Estienne julkaisi neljä erillistä kreikankielistä Uuden testamentin editiota (1546, 1549, 1550, 1551) ja viimeisin näistä oli ensimmäistä kertaa koskaan jaettu jaenumeroihin.
 |
| Estiennen laatima jaejako saavutti nopeasti yleisen hyväksynnän. |
Syyt siihen, että juuri 1500-luvun alussa alkoi ilmestyä useita kreikankielisiä Uuden testamentin editioita ovat moninaiset ja tulen palaamaan näihin asioihin tarkemmin myöhemmissä postauksissa. Tässä vaiheessa riittää kuitenkin tiedostaa, että Estiennen ja monien muiden julkaisijoiden editiot perustuivat melko myöhäisiin ja alempiarvoisiin kreikankielisiin käsikirjoituksiin. Estiennen käyttämissä teksteissä Silasta koskeva lisäys-jae oli käytännössä kaikkialla, eikä kenelläkään ollut hyvää syytä epäillä jakeen alkuperäisyyttä. Estienne vain sattui merkitä tämän lisäyksen omaksi jakeekseen, 15:34.
Seuraavina vuosisatoina tekstikriittinen tutkimus otti jättiharppauksia eteenpäin ja tutkijat alkoivat uusien käsikirjoituslöytöjen valossa ymmärtää, että jae 15:34 oli yksi niistä lisäyksistä, jotka eivät kuuluneet alkuperäiseen tekstiin. Esimerkkinä tästä voidaan maininta mm. englantilainen William Bowyer (1699-1777), joka julkaisi parannettuja versioita liikkeellä olevasta standardiversiosta. Hän ymmärsi laittaa jakeen 15:34 hakasulkuihin, koska tekstitodisteet olivat selvästi sen alkuperää vastaan. Nykyisessä standardieditiossa jae 15:34 on jätetty pois juuri siksi, että jae on kiistattomasti myöhempi lisäys.
Koska uuden jaenumeroinnin laatiminen tässä vaiheessa historiaa johtaisi katastrofiin, yksinkertaisin ratkaisu tällaisten esimerkkien kohdalla on jättää jae kokonaan pois tai asettaa se hakasulkuihin. Tekstin laittaminen hakasulkuihin on siinä mielessä ongelmallinen asia, että se voi johtaa monet luulemaan, että jae saattaa kuulua alkuperäiseen tekstiin, mutta siitä ei ole varmuutta. Sen kokonaan poisjättäminen taas jättää monet lukijat raapimaan päätään ja kysymään ”miksi ihmeessä tekstissä on jakeen kokoinen aukko?!” Kääntäjät joutuvat siis tekemään oman ratkaisunsa ja monesti käsillä on kaksi huonoa vaihtoehtoa.
Tiivistettynä
Kadonneiden jakeiden taustalla on siis monimutkainen historiallinen prosessi, jossa (a) kopioitsijat tekevät tahallisen lisäyksen, (b) lisäys päätyy ajanmittaan mukaan käsikirjoitusten enemmistöön, (c) Uuden testamentin teksti jaetaan jaenumeroihin ja (d) tekstikriitikot ymmärtävät, että jae on myöhempi lisäys ja he poistavat sen tekstistä jättäen jäljelle aukon (tai tekstin hakasuluissa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti