Tekstikriittinen keskustelu teoksessa Etsin Allahia, löysin Jeesuksen

Johdanto

Olen viime päivinä lukenut uudelleen läpi Nabeel Qureshin kirjaa Etsin Allahia, löysin Jeesuksen (Perussanoma, 2015). Kirja on rehellinen ja syväluotaava kuvaus siitä, miten hurskas muslimi alkaa toden teolla tutustua tarkemmin niin Raamattuun kuin Koraaniin ja Jeesukseen ja Muhammadiin sillä seurauksella, että hän päättää lopulta hylätä islamin ja kääntyä kristinuskoon. 

Koska olen viime aikoina sekä kirjoittanut että puhunut muslimien tahrif-opista eli väitteestä, jonka mukaan Raamattu ja erityisesti Uusi testamentti on turmeltunut syvätasolla, halusin käydä uudelleen läpi sen, millä tavoin Qureshi muutti mielensä tässä asiassa (luin kirjan ensimmäisen kerran jo vuosia sitten). Tässä tekstissä käyn läpi mainitun kirjan lukuja 21&22. Näissä luvuissa Qureshi tiivistää, millaista keskustelua hän kävi ystävänsä Davidin kanssa aiheesta. Tarkoitukseni on osoittaa, millaisia argumentteja muslimeille aiheesta opetetaan. Paljastuu, että oikeastaan pelkät perus tiedot Uuden testamentin tekstikritiikistä riittävät vaientamaan perus väitteet Uuteen testamenttiin liittyen. 

Kirjan luku 21

”Tiesin toki kristittyjen kunnioittavan Raamattua” toteaa Nabeel, ”mutta kuvittelin heidän kaikkien sisimmässään tietävän, että sen teksti oli aikojen kuluessa muuttunut, eikä sen lukemisessa ollut oikein mieltä.” (s. 111) Koska Nabeelin David-ystävä oli kristitty, joka oli myös opiskellut teologiaa useita vuosia, heidän välilleen syntyi hedelmällinen keskustelu: 

”David”, aloitin samalla, kun purin vaatteitani laukuista, ”oletko sinä … kovan linjan kristitty?”
David näytti huvittuneelta. ”Joo, kyllä minä varmaan olen.”
”Tiedäthän, että Raamatun teksti ei ole virheetöntä?”
”Ihanko totta?”
”Kyllä. Se on muuttunut aikojen kuluessa. Kaikki sen tietävät.”

Sen sijaan, että David alkaisi tässä kohtaa puolustautumaan, hän esittää fiksusti jatkokysymyksen, ”Miten niin?”. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa Nabeel esittää useamman itsenäisen — joskin huonon — argumentin Raamatun tekstin muuttumisen todistamiseksi. Ensimmäinen Qureshin huomio on vedota siihen, että on olemassa niin monia eri raamatunkäännöksiä (KJV, NIV, RSV, NASB jne.). Argumentti on tietenkin täysin merkityksetön jos tarkoitus on puhua tahrif-opista, jonka mukaan muutokset ovat tapahtuneet tekstin syvätasolla, asia, jota et eri käännöksiä vertaamalla voi löytää. Näin ollen tähän huomioon David yksinkertaisesti vastaa kysymällä, että onko tämä ainoa syy Nabeelille uskoa Raamatun turmeltumiseen. ”Ei, vaan syitä on massoitain” kuuluu Nabeelin vastaus. Ja: 

”Joskus kristityt ovat jättäneet huomiotta Raamatusta kokonaisia osia, joita eivät ole halunneet siellä olevan, ja lisänneet tekstiä, jonka ovat sinne tahtoneet.”
”Kuten esimerkiksi?”
”En tiedä tarkkoja kohtia, mutta tiedän, että kolminaisuusoppi on lisätty Raamattuun. Kun asia sitten huomattiin, kyseinen kohta poistettiin.”
”Ah, tiedän mitä tarkoitat. Se kohta on Ensimmäisen Johanneksen kirjeen luvussa viisi.”

Nabeel on siis kuullut jonkinlaisen version nk. Comma Johanneum -kohdasta, joka on siis erittäin myöhään tullut lisäys joihinkin käsikirjoituksiin 1. Johanneksen kirjeen jakeissa 5:7-8. David ei tartu tähän asiaan sen kummemmin kuin toteamalla ”luulen, ettet oikein ymmärrä mistä tässä on kysymys”, mikä onkin erinomainen kuittaus aiheeseen. Todellisuudessa tätä lisäystä ei löydy ainoastaan kreikankielisestä käsikirjoituksesta ensimmäiseen tuhanteen vuoteen, eikä sillä ole siten mitään tekemistä sen kanssa, onko kolminaisuusoppi johdettavissa Uuden testamentin opetuksesta vai ei. Tai kuten joku voisi lisätä, kolminaisuusoppi saatettiin muotoilla kirkolliskokouksissa aivan hyvin Uuden testamentin tekstien perusteella ilman tätä myöhempää Johanneksen kirjeeseen tullutta lisäystä! 

Nabeel jatkaa kuitenkin aiheesta väittäen, että kristityt ovat joka tapauksessa sorkkineet Uuden testamentin tekstiä. Davidilla on vastaus valmiina:

”Ei ole kyse siitä, että kristityt vain lisäilevät ja poistavat asioita, aivan kuin ihmisillä olisi jokin suuri salaliitto, joka valvoo Raamatun sisältöä. Tarkoitan, että kuvitellaanpa hetkinen, että joku tosiaan haluaisi lisätä jotain Raamattuun. Kuvitteletko, että hän voisi noin vain muuttaa kaikki maailman Raamatut?”
”No, ei ehkä kaikkia”, myönsin, menin vuoteelleni ja istuuduin Davidia vastapäätä, ”mutta tarpeeksi monta.”
”Millä tavoin tarpeeksi monta?”
”Tarpeeksi saadakseen aikaan muutoksen tekstin sisällössä.”

Nabeel siis uskoo, että joku on oikeasti kyennyt sorkkimaan Uuden testamentin tekstiä niin, että kaikki tai ainakin merkittävä osa Raamatuista on turmeltunut. Tähän on olemassa oiva vastahuomio:

”Nabeel, väitätkö sinä, että ympäri maailmaan kristityt noin vain antaisivat jonkun muuttaa pyhiä tekstejään ja että näin suuresta muutoksesta ei jäisi jälkiä historiaan? Älä viitsi.”
”Ei ympäri maailman, mutta voin kuvitella jonkun onnistuvan siinä jollain pienemmällä alueella.”
”Myönnät siis, että jos jollain pienemmällä alueella tehtäisiin jokin lisäys, löytäisimme muualta maailmasta Raamattuja, joissa tuota lisäystä ei ole?”
”Luulisin.”
”No sehän selittää kaiken”, hän sanoi, kuin tämä ratkaisisi kaiken.”Sehän selittää Raamatun monet eri versiot ja Ensimmäisen Johanneksen kirjeen viidennen luvun ongelmat.”
”Ööh, mitä?” Minusta tuntui kuin olisi pelaamassa shakkia ja David olisi juuri yllättäen tokaissut: ”shakkimatti”.

Sitten David selittää auki sen perus logiikan, joka tuhoaa Nabeelin esittämän ajatuksen:

”Koska Raamatusta on käsikirjoituksia joka puolella maailmaa, me voimme vertailla niitä ja selvittää, missä tekstiä on muutettu. Tätä raamatuntutkimuksen osa-aluetta kutsutaan ’tekstikritiikiksi’. Jos siis jotakin on muutettu, kuten kolminaisuutta koskevaa kohtaa (1. Joh. 5), voisimme helposti havaita muutoksen vertaamalla tekstiä toisiin käsikirjoituksiin. Tämä selittää tärkeimmät eroavaisuudet Raamatun eri versioiden välillä. Älä kuitenkaan ymmärrä asiaa väärin: merkittäviä eroavuuksia on vain kourallinen.”

Käytännössä David siis yrittää sanoa, että koska Uuden testamentin tekstejä kopioitiin nopeasti ja hyvin varhain ja käsikirjoituksia löytyy ympäri Rooman valtakuntaa, olisi ollut sula mahdottomuus muokata kaikki tekstit joksikin toiseksi. Tästä olisi jäänyt dataa olemassaoleviin käsikirjoituksiin. Kuitenkaan mitään tahrif-opin väitteeseen sopivaa ”suurta muokkausta” ei tietenkään ole koskaan löydetty.

Seuraavaksi Nabeel esittää kummallisen väitteen, jonka mukaan raamatunkäännökset perustuvat aiemmille käännöksille, kun taas Koraani on käännös suoraan arabiasta. Jostain kumman syystä tämäntapainen väite on helposti lödettävissä netistä eli monet ihmiset nähtävästi aivan oikeasti uskovat, että Raamattu on vain ”käännöksen käännöksen käännöksen käännös”. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska jokainen Raamattu käännetään suoraan nk. alkutekstistä ja tästä David huomauttaa Nabeelia. Nabeelin reaktio on yllättävä:

Sulattelin saamaani uutta tietoa ja katsoin Davidia uusin silmin. Mistä hän oli hankkinut kaiken tämän tiedon? Miksi minä en ollut kuullut siitä aiemmin? Minun oli vaikea uskoa kaikkea kuulemaani.

Tämä kaikki kertoo yksinkertaisesti siitä, miten heikoilla tiedoilla todenäköisesti suurin osa muslimeista on liikkeellä, kun he esittävät syytöksiä Uuden testamentin tekstejä vastaan. Oikeastaan aika alkeelliset tiedot aiheesta riittää osoittamaan monet vastaväitteet kelvottomiksi.

Keskustelu jatkuu kuitenkin kirjan luvussa 22.

Luku 22

Nabeel kertoo, että hän suhtautui muslimina ollessaan huomattavasti skeptisemmin Uuden  kuin Vanhan testamentin teksteihin. Hänen silmiinsä Vanha testamentti kävi melko hyvin yhteen Koraanin kanssa, siellä esimerkiksi mainitaan nimeltä monet niistä profeetoista, jotka esiintyvät myös Koraanissa ja nämä profeetat nousivat kaikenlaista epäjumalanpalvontaa vastaan kuten todellinen muslimi tekee. ”Uusi testamentti sen sijaan loukkaa muslimien uskoa, joten keskustelumme käsittelivät sitä” (s. 116). Keskustelu alkoi uudelleen:

”Kuule, David, olen tutkinut lisää tekstikritiikkiä ja havaitsin joitakin ongelmia.”
”Mitä löysit?”
”Olin ilmeisesti oikeassa siinä, että myöhemmässä vaiheessa Raamattuun on lisätty huomattavia katkelmia. Raamatuntutkijoiden mukaan Markuksen evankeliumin loppu [16:9-20] ei ole alkuperäinen, samoin kuin ei myöskään Johanneksen evankeliumin kertomus aviorikoksen tehneestä naisesta [7:53-8:11].”

Totta kai, jossain vaiheessa keskustelua keskustelukumppani hyppää käsittelemään näitä kahta poikkeustekstiä Uuden testamentin käsikirjoituksissa ja niihin on syytä varautua vastaamaan. David oli toki perehtynyt asiaan:

”Kyllä, tiedän sen tarinan. Olet oikeassa, niitä ei ole vanhimmissa käsikirjoituksissa. Mitä ajat takaa?”
Yllätyin, kun hän oli niin valmis myöntämään asian. ”Etkö näe tässä ongelmaa? Tarkoitan, että Raamatussa on merkittäviä osia, jotka eivät oikeastaan ole Jumalan sanaa.”
”Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta ei, se ei ole ongelma. Etkö käsitä? Juuri se seikka, että voimme tunnistaa nämä lisäyksiksi, on merkki siitä, että voimme havaita muutokset.”
”Totta, mutta riippumatta siitä, voitteko havaita ne, se merkitsee sitä, että Raamattua on muutettu.”
”Totta, myöhempiä käsikirjoituksia on muutettu. Mitä siitä, jos myöhemmissä käsikirjoituksissa on muutoksia? Eihän kukaan ajattele, että myöhempi versio olisi varhaista versiota oikeampi. Varhaisimmat käsikirjoitukset ovat merkittävimpiä. Uudesta testamentista on säilynyt useita varhaisia kopioita, joissa näitä lisäyksiä ei ole.”

Tässä kohden David heittelee pöydälle muutamia mainintoja siitä, että meille on säilynyt jonkin verran papyruslöytöjä jo 2. ja 3. vuosisadalta, mutta mikä tärkeämpää, jo 300-luvulta on peräisin kaksi kokonaista Uutta testamenttia: Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus. (Tässä kohden tekstissä toki hieman oiotaan mutkia, koska Vaticanus ei ole aivan täydellinen käsikirjoitus, koska siitä puuttuu joitain teoksia sen loppupäästä, joskin se sisältää evankeliumit kokonaisuudessaan, joista keskustelussa erityisesti nyt puhutaan.) Näin ollen,

”Jos tahdotaan selvittää, kuinka paljon Raamattu on muuttunut neljänneltä vuosisadalta kahdennellekymmenennelle ensimmäiselle vuosisadalle, ei tarvitse kuin ottaa käsikirjoitukset esiin ja verrata.”
Se oli mielenkiintoinen ajatus, jonka myötä saatoin hylätä väitteet arvailusta. Minun oli pakko varmistaa, olinko kuullut häntä oikein: ”Sanot siis, että varhaiselta 300-luvulta on oikeasti säilynyt kaksi kokonaista Raamattua?”
”Kyllä.”
”Kuinka paljon ne eroavat nykyraamatusta?”
David katsoi minua tiukasti silmiin. ”Nabeel, Raamatun nykykäännökset on tehty noiden käsikirjoitusten pohjalta.”

Jokainen tekstikriittistä kirjallisuutta lukenut tietää, että tämä on sinänsä totta, vaikka tarkallaan ottaen käännökset tehdään kriittisen edition pohjalta, jonka teksti toki lepää todellakin aika lailla Sinaiticuksen ja Vaticanuksen varassa. Joka tapauksessa tämä perus info tekstihistoriasta riitti laittamaan Nabeelin ajatuksen uusille urille. Hieman outoa on toki se, että Nabeel takertuu esimerkeissään juuri näihin mainitsemiinsa kahteen esimerkkiin, koska niillä ei käytännössä ole mitään tekemistä Uuden testamentin perussanoman kanssa, siis sen sanoman kanssa, josta Koraani on tiukasti eri mieltä, kuten vaikkapa Jeesuksen ristinkuoleman tai ylösnousemuksen kanssa. Anyway, pian keskustelu jatkuu:

”Nabeel, luulen, että meidän on palattava askel taaksepäin ja katsottava asiaa vähän laajemmin. Sinä väität, että Raamattu on muuttunut peruuttamattomasti. Ensiksi sinun on oltava vähän yksityiskohtaisempi. Raamatussa on kuusikymmentäkuusi kirjaa: mistä osasta sinä puhut? Milloin sitä muutettiin ja millä tavalla? Muuttuiko se ratkaisevasti?”
Istuin yhä sanomatta sanaakaan. Minulle ei ollut opetettu asiasta tarkemmin. Opettajani olivat vain toistuvasti julistaneet, että Raamattu on muutettu. En sanonut mitään.

Tämä nabeelin reaktio kertoo jälleen paljon. Hän on käytännössä liikkeellä kuullun ja muualta opitun pienen tiedon varassa, eikä hän ole koskaan avannut ensimmäistäkään Uuden testamentin tekstikritiikkiä käsittelevää opusta. Hänellä on kyllä kovia syytöksiä, mutta aiheeseen hän ei ole perehtynyt. David jatkaa:

”Jos ajattelet, että muutos on merkittävä, sinun pitäisi esittää todisteita siitä. Olettamukset eivät riitä. Tarvitset todisteita.”
…
”Entä jos on olemassa lisää edellä mainittujen kaltaisia kohtia, joita emme vain ole vielä löytäneet?”
”Tuo taas on pelkkää olettamusta, Nabeel. ’Entä jos’ ei ole kummoinenkaan argumentti. Mitä sinä sillä yrität väittää? Missä ovat todisteet? Jos sinulla ei ole tarjota yksityiskohtaista tietoa, sinulle ei ole myöskään argumenttia.”

Sitten David tiivistää pointtinsa ytimen ja se onkin hyvä tiivistys Uuden testamentin tekstien varhaishistoriasta:

”Kun Uuden testamentin kirjat oli kirjoitettu, ne levisivät nopeasti. Niistä tehtiin useita kopioita ja kopiot lähetettiin pitkien matkojen päähän toisille kristityille, jotta nämäkin saisivat lukea kirjat. Luettuaan ne nuo kristityt usein taas kopioivat kirjat ennen kuin lähettivät ne eteenpäin. Kuinka ihmeessä olisi mahdollista, että tällä tavoin leviäviä tekstejä olisi voitu muuttaa yhdenmukaisesti ja huomaamattomasti? Kuinka joku voisi väärentää niiden sanoja? Yhdelläkään yksittäisellä taholla ei ollut valtaa koko kristikuntaan ennen kuin vasta satoja vuosia Kristuksen jälkeen. Sitä edeltävältä ajalta meille on säilynyt kymmeniä käsikirjoituksia, ja ne ovat yhteneviä nykyraamatun kanssa. Ei yksinkertaisesti ole olemassa uskottavaa keinoa, jolla Uusi testamentti olisi voinut jollain merkittävällä tavalla muuttua, ei ainakaan sellaista mallia, joka sopisi historiallisiin tosiseikkoihin.”

Juuri niin. Varhaisesta kristinuskosta ei löydy tilannetta, että jollakin olisi edes teoriassa ollut mahdollisuus sorkkia kaikkia olemassaolevia käsikirjoituksia (toisin kuin islamin alkuhistoriassa Koraanin kohdalla!). Seuraavassa luvussa (23) kuvataan vielä yksi keskustelu Uuden testamentin teksteihin liittyen ja siellä David heittää Nabeelille haasteen, johon hän lopulta tarttuu merkittävillä seurauksilla:

”Jos aiot suhtautua Raamattuun näin skeptisesti, toivon että olet johdonmukainen, kun tarkastelemme Koraania.” (s. 123)

Kuten kirjasta käy ilmi, juuri tämä oli yksi Nabeelin akilleen kantapää: hän kohdisti järisyttävää skeptisyyttä Uutta testamenttia kohtaan, mutta hän ei ollut valmis kohdistamaan samoja kriteerejä omaan pyhään kirjaansa. Hän siis näki roskan kaverin silmässä, mutta ei lankkua omassa silmässään. Kuitenkin loppu kirja kuvaa tässä tapahtunutta muutosta. Nabeel siirtyi lopulta pitkälle tutkimusmatkalle niin Koraanin kuin Muhammadin äärellä ja tämä matka päättyi lopulta siihen, että hän joutui hylkäämään islamin. Miten ja miksi se tapahtui, sen voit lukea kirjasta itse =)

Joten...

Etsin Allahia, löysin Jeesuksen -teos on lukemisen arvoinen kirja. Tässä tapauksessa se antaa myös mielenkiintoisen ikkunan siihen, millä tavoin muslimit suhtautuvat Uuden testamentin tekstiin ja millaisilla argumenteilla monet heistä haastavat sen sanomaa. Se myös osoittaa, miten epäjohdonmukaisella tavalla monet muslimit suhtautuvat Raamattuun, koska he eivät sovella samoja kriteerejä Koraaniin. Ja kuten tämä lyhyt tiivistys niin hienosti osoittaa, käytännössä jo perus alkeiden opetteleminen tekstikriittisestä kirjallisuudesta riittää siihen, että kristitty pärjää keskivertokeskustelussa muslimin kanssa.