Jeesus Roomalaiskirjeen luvussa 14 - haaste enemmistölle

Johdanto

Jeesuksesta on suomalaisten keskuudessa melkoisia mielipiteitä. Luulisin, että en ole kovin vakavasti harhapoluilla jos sanoisin suurimman osan kansalaisistamme olevan itse asiassa autuaan tietämättömiä siitä miten esimerkiksi apostoli Paavali Jeesusta kirjeissään kuvaa. Jokainen meistä voisi koska vain tehdä lyhyen kyselyn paikallisen R-kioskin nurkalla ihmisiltä vaatien heiltä muutaman lauseen vastausta kysymykseen "kuka Jeesus oikeastaan oli tai on?!" Joka tapauksessa, tässä bloggauksessa aion esitellä melkoisen tekstin, joka liittyy jälleen kerran Paavalin näkemykseen Jeesuksesta, mutta joka on samalla miinakenttä tekstikriittisiin ongelmiin liittyen. 

Tervetuloa siis sukeltamaan Roomalaiskirjeen luvun 14 alkujakeisiin!

1. Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. 2. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. 3. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. 4. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. 5. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. 6. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. 7. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. 8. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat. 9. Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra. 10. Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 11. Sillä kirjoitettu on: 

"Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa". 

12. Niin on siis meidän jokaisen tehtävä [Jumalalle] tili itsestämme. 13. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. 14. Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää. (Room. 14:1-14, 1938-käännös.)

Analyysia

Roomalaiskirje on ollut jo kauan mielessäni valtavana vuorena, jonne pitäisi jostain nurkasta päästä heittämään kiipeilyköysi toivoen, että matka päättyisi lopulta huipulle, eikä köyden katkeamiseen. Jälleen kerran luulen, että en ole paljoakaan väärässä jos veikkaan, että mitään muuta kirjettä ei ole koskaan analysoitu sillä intensiteetillä ja voimalla kuin Paavalin kirjoittamaa kirjettä 50-luvun puolivälissä Rooman valtakunnan ydinkeskukseen, Roomaan. Kuten eräs tunnettu Uuden testamentin tutkija (itsekin kirjeestä kommentaarin sun toisen kirjoittanut) totesi, se joka väittää lukeneensa kaiken materiaalin mitä kirjeestä on kirjoitettu, valehtelee. Tarkoitukseni ei siis ole millään lailla kirjoitella kirjeen johdantokysymyksiin liittyviä huomioita, vaan mennä pikasukelluksella muutamaan jakeeseen, jotka löytyvät kirjeen neljän osan (1-4; 5-8; 9-11; 12-16) viimeisestä osiosta. 

Lukijan kannattaa muuten huomata, että tekstissä, jossa Jeesusta kuvataan jatkuvasti Herraksi, (kreik. κύριος [Kurios]), jakeessa 9 titteli vaihtuu yhtäkkiä Kristukseksi tilanteessa, kun hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa mainitaan (sama jakeessa 15). Vaikka tämän aiheen tutkimus on itseltäni vielä kesken, väittäisin, että Paavali on melko tarkka käyttämistään termeistä. Ristillä [historiassa todellisena juutalaisena hahmona elänyt] Jeesus nimittäin kuoli [nimenomaan] Kristuksena, Israelin Messiaana. Hän on puolestaan Herra, koska Jumala on herättänyt hänet kuolleista ja asettanut hänet hallitsemaan valtaistuimelleen. Näin ollen juuri siksi, että Jeesus on Israelin Kuningas, kansansa edustaja, hän on voinut hoitaa sen syntiongelman. Mutta tämä oli sivupolku.

Jakeet 10-12

Nyt itse asiaan. Jakeissa 10 ja 12 on melkoinen tekstikriittinen ongelma, joskin jakeen 10 ongelma on helpommin hoideltavissa kuin jakeen 12 ongelma.  Ja kuten jo mainittu, ongelmat liittyvät teologisesti kristologiseen näkemykseen.

Paavali käyttää jakeessa 10 samaa kielikuvaa, jota hän on hetkeä aiemmin käyttänyt 2. Korinttilaiskirjeen jakeessa 5:10. Tässä Paavali nimittäin kirjoittaa, että vielä kerran uskovien/Jeesuksen omien on tultava  ἔμπροσθεν τοῦ βήματος τοῦ Χριστοῦ [emprosthen tou beematos tou Khristou] eli Kristuksen tuomioistuimen eteen. Nyt Paavali kuitenkin viittaa Roomalaiskirjeen jakeessa 14:10 samaan hetkeen, mutta kutsuukin tilannetta sanoilla βήματι τοῦ θεοῦ [beemati tou theou] eli Jumalan tuomioistuimeksi. Tekstikriittinen ongelma liittyy siihen, kenen tuomioistuimesta Paavali tässä jakeessa itse asiassa puhuu. Joidenkin käsikirjoitusten mukaan kyseessä on nimittäin tässäkin jakeessa juuri Kristuksen tuomioistuin. Tekstikritiikin pelikentällä aikoinaan jättiläisenä luistellut Gordon Fee listaa seuraavat käsikirjoitukset kummankin variantin tueksi. 

• θεοῦ [Jumalan]: א, A, B, C, D, F, G, 630, 1506, 1739, 1852, 2200, lat, co 
• Χριστοῦ [Kristuksen]: א korjaus, C korjaus, Ψ, 048, 0209, 6, 33, 1175, MajT, r, vg[yläindeksissä cl], sy, Markion, Ambrosiaster

Lukijan, joka ei tästä tekstimassasta ymmärrä, ei tarvitse nyt menettää yöuniaan, vaan painaa vain kaasua, joskin innokkaimmat voivat lurkata viimeisestä otsikosta symboleille annettuja selityksiä.

Pointti on nyt siinä, että tekstitodisteet ovat selvästi Jumala-variantin puolella eli sitä tukevat "kovemmat käsikirjoitukset". Jälkimmäisessä tapauksessa eli Kristuksen-variantissa kyse on kopioitsijoiden tekemästä harmonisesta vaihdosta, jonka tarkoitus oli saattaa teksti yhtäläiseksi jo mainitun 2. Korinttilaiskirjeen 5:10 kanssa. (Tämä variantti-ratkaisu löytyy Nestle-Aland 28:sta eli nykypäivän kreikankielisen tekstin standardieditiosta ja katsomistani kommentaareista --> Fee, Dunn, Wright ja Guthrie.) Päätämme siis, että jakeessa 10 Paavali saneli "Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen" kuten 1938-käännös oikein kääntää.

Tähän asti asiat ovat vielä simppeleitä. Mutta kaikki muuttuu kun siirrymme jakeeseen 12. Kysymys kuuluu: pitääkö meidän tekstin mukaan ”tehdä tili itsestämme” vai pitääkö meidän ”tehdä tili itsestämme Jumalalle”? (Ongelma ei nyt ole niinkään teologinen lopputuleman kannalta, vaan itse tekstin kannalta.) Jälleen kerran käsikirjoitukset valitsevat eri polun, mutta tällä kertaa valinta on hyvin hankala:

• + τῷ θεῷ [Jumalalle]: א, A, C, D, Ψ, 048, 0150, 0209, 33, 81, 1175, 1241, 2127, MajT, lat, sy, co 
• - τῷ θεῷ ["Jumalalle" puuttuu]: B, F, G, 6, 424 korjaus, 1739, 1881, 2200, it, Cyp, Ambrosiaster 

Bruce Metzgerin kreikankielisen tekstin kommentaarissa kravatti-komitea on antanut Jumala-variantille C:n eli lukutapa on todella epävarma. (Tulen jossain vaiheessa vuotta selittämään mikä komitea tämä on...) Nestle-Aland 28:ssa variantti on päätekstissä, mutta hakasuluissa [], joka tarkoittaa samaa asiaa: lukutapa on tutkijoiden mukaan hyvin epävarma. Itse asiassa myös Dunn, Guthrie ja Wright sisällyttävät variantin tekstiin kommentaareissaan ja kyseessä näyttää olevan ehdoton enemmistönäkemys. Tarkoitukseni on haastaa tämä enemmistö ratsastaen Gordon Feen reppuselässä.

Kuten jo todettu, lukijan ei ole pakko tajuta juurikaan listaamiani kirjaimia ja numeroita. Pointti on siinä, että tässä tapauksessa ulkoinen todistusaineista on melko tasainen. Ulkoisella todistusaineistoilla tarkoitetaan siis sitä, että pelkästään käsikirjoituksia, niiden ikää ja laatua tarkastelemalla asiaa on hyvin hakala päättää, koska molempien varianttien takaa löytyy "kovia luita". Kaksi hyvin varhaista päälinjaa (egyptiläinen [esim. א ja B] ja latinalainen [esim. lat ja it]) ovat kaiken lisäksi molemmat jakautuneet eli tämä ei helpota asiaa lainkaan. Jo siis hyvin varhaisessa vaiheessa eri puolilla kopiointihistoriaa tämä variantti on pulpahtanut esiin ja jakanut kyseiset traditiot kahtia. Fee kuitenkin toteaa, että egyptiläisen lukutavan tradition sydän (B, 1739) [eli ne käsikirjoitukset, joille on nykyään suurimman osan mielestä eniten painoarvoa] ja varhaisin latinalainen teksti tukevat kuitenkin jaetta ilman Jumalaa. 

Entä jos katsomme sisäisiä todisteita eli pohdimme itse tekstiä ja sen jouhevuutta. Kumpi variantti sopii tekstin kulkuun ja ajatukseen paremmin ja kumpiko variantti voisi selittää toisen olemassaolon? Feen mukaan sisäinen todistusaineisto tukee myös ajatusta tekstistä ilman Jumalaa. Tämä on ns. vaikeampi lukutapa, koska lauseen logiikka näyttäisi vaativan sen lopussa objektin (eli "meidän on tehtävä itsestämme tili" kenelle? --> jos tässä on tyhjä kohta). Tiivistettynä sekä ulkonainen että sisäinen todistusaineisto suosii, että Paavali saneli ”näin ollen, jokaisen meistä on tehtävä tili itsestämme” ilman mainintaa Jumalasta, joka lisättiin tekstiin myöhemmin, joskin varhaisessa vaiheessa.


Lisää ongelmia: Jesaja ja Paavali

Ikävä kyllä, asia ei ole vielä loppuunkäsitelty. Jakeessa 11 Paavali nimittäin lainaa Kirjoituksia tukeakseen väitettään. Hän käyttää hyvin selvästi kahta Jesajan kirjan jaetta: 49:18 ja 45:23 eli kyseessä on kooste. Tässä jakeiden sisältö myös kreikaksi, joka osoittaa miten tarkasta lainauksesta on kysymys:

• Jes. 49:18: ζῶ ἐγώ λέγει κύριος [minä elän sanoo Herra]
• Jes. 45:23: ὅτι ἐμοὶ κάμψει πᾶν γόνυ καὶ ἐξομολογήσεται πᾶσα γλῶσσα τῷ θεῷ [että minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa]
• Room. 14:10a: ζῶ ἐγώ λέγει κύριος 
• Room. 14:b-c: ὅτι ἐμοὶ κάμψει πᾶν γόνυ καὶ πᾶσα γλῶσσα ἐξομολογήσεται τῷ θεῷ 
• —> Jakeen loppuosassa siis pelkästään sanajärjestys muuttuu hieman (Dunnin mukaan Paavali lainaa muistinvaraisesti). 

Sitten asiaan. Jos Paavalin lainaus olisi "vain" lainaus ilman suurempia asiayhteydellisiä ongelmia, me tulkitsisimme tekstin ilman muuta siten, että Paavali puhuu totta kai (Isä)Jumalasta. Näin asia on Feen mukaan aina, kun Paavali lainaa tekstiä muodossa ”sillä kirjoitettu on”. On siis mahdollista argumentoida, että Paavali tarkoittaa lainauksella kokonaisuudessaan (Isä)Jumalaa. Tätä tukisi se, että jakeessa 10 on juuri puhuttu Jumalan valtaistuimesta (ja me jo päättelimme, että kyse on nimenomaan Jumalan, ei Kristuksen valtaistuimesta). Suurin osa kommentaattoreista näkeekin, että kyseessä on viittaus vain (Isä)Jumalaan.

Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Seuraavista syistä.

1. Ensimmäinen ongelma on siinä, että tähän saakka Paavali on käsitellyt jaejaksossa asioita nimenomaan suhteessa Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme. Jaejakso kokonaisuudessaan osoittaisi siihen suuntaan, että nimenomaan Jeesus on tämän lainauksen keskipisteessä, juuri hänen edessään polvet tulisivat notkistumaan.

2. Lisäksi Filippiläiskirjeen kuuluisassa (ja kaikkein eniten pöllytetyssä) jakeessa 2:10 Paavali lainaa juuri samaa Jesajan tekstikohtaa (45:23) soveltaen sen päivänselvästi Jeesukseen. Nimenomaan Jeesukselle on annettu nimi kaikkia muita nimiä korkeampi. Tämä ei tarkoita, että nimi "Jeesus" on "parempi" ja "korkeampi" nimi kuin Janne, vaan että  Jumalan nimi Kyrios on nyt annettu Jeesukselle!  Näin ollen meillä on käsissämme varma esimerkki siitä miten Paavali muualla (ja myöhemmin) soveltaa Jesajan kirjan monoteistisen jakeen Jeesukseen. Tarkoitan, että Vanhasta testamentista on turha etsiä kovinkaan monia tekstikohtia kilpailemaan Jesajan painotuksen kanssa siitä, että on olemassa vain yksi Jumala ja muita jumalia ei ole! (Lue jae kontekstissaan.)

3. Kolmanneksi meidän pitää nyt kysyä miksi ihmeessä Paavali on lainannut myös toista Jesajan kirjan kohtaa, josta hän on ottanut sanat ”niin totta kuin minä elän sanoo Herra”. (Totta, Jesajan kirjassa tämä lause esiintyy reilu parikymmentä kertaa, mutta jae 49:18 on lähimpänä jaetta 45:23.) Vaikuttaisi melko vahvasti siltä, että Paavali tekee näin nimenomaan siksi, että jakeessa 9 hän juuri kirjoitti ”…Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra”. Näin ollen tupla-lainauksen pointti olisi painottaa ”niin totta kuin minä (eli "Kristus") elän…”. Paavali ottaa tuplalainauksen vain korostaakseen Jeesuksen muuttunutta olotilaa kuolleesta eläväksi. (Feen kanssa tästä samaa mieltä on Moo 2002, 83-84.)

4.  Neljänneksi voidaan esittää, että tuomioistuimella sekä Kristus että Jumala ovat mukana yhdessä. Näin ollen Paavalin lainauksessa ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman” viittaa Jeesukseen ja ”ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa” viittaa Isään. Kaikki tämä sopii erinomaisesti jakeiden 1-12 laajempaan kontekstiin, jossa Herra-sana viittaa jatkuvasti Jeesukseen. Se myös selittäisi miksi myöhemmät kopioitsijat "sekoilivat" jakeen 10 kohdalla ja muuttivat ”Jumalan tuomioistuimen” ”Kristuksen tuomioistuimeksi”. 

5. Lopuksi, tämä selittää Feen mukaan sen, miksi jakeen 12 lopussa ei ole objektia, vaan lause päättyy ”jokaisen on tehtävä tili itsestään [eikä kaveristaan, joka seuraa ruokapöydässä eri menua]”. Jokainen tulee lopulta itse kumartumaan Jeesuksen edessä ja ylistämään (Isä)Jumalaa.


Johtopäätös

Tämä analyysi on ensinnäkin yksi hyvä esimerkki siitä millaisia variantteja Uuden testamentin tekstit pitävät sisällään ja millaista kädenvääntöä niiden kohdalla joskus käydään. Kyse ei siis ole siitä, että kenelläkään ei ole hajuakaan mitä Paavali on kirjoittanut, vaan joissain kohdissa meillä vain on kaksi hyvää vaihtoehtoa. Toiseksi, jos esitetty analyysi on oikeilla jäljillä, käännöksemme eivät edusta täysin sitä mitä Paavali saneli, mutta kyse on kuitenkin periaatteessa hyvin minimaalisesta erosta. Kolmanneksi, lienee turha muistuttaa, että tämä jaejakso kokonaisuudessaan on jälleen yksi niistä monista hetkistä, joita voidaan kutsua hyvin korkeaksi kristologiaksi. Juutalaisessa ajattelussa äärimmäisen olennaisessa roolissa oli ajatus Jumalasta Tuomarina, joka lopulta tuomitsisi maailman (kuten Roomalaiskirjeen alku tekee selväksi!) Jopa Saarnaajan kirja päättyy juuri näihin sanoihin:

Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa. (12:14, 1933-käännös.)

Se, että (a) Paavali kykenee vaihtamaan ajatuksen Jumalan tuomioistuimesta Kristuksen tuomioistuimeen ja (b) käyttämään (ainakin kahdesti!)  Jesajan kirjan todella monoteistista tekstiä soveltaen sen Jeesukseen, on ainutlaatuista. Jeesuksessa sana "Jumala" on pakko ymmärtää uudella - ja syvemmällä - tavalla. Ja vielä: ilman ajatusta Jeesuksen ylösnousemuksesta Paavalin teologialta yksinkertaisesti katoaa kivijalka. Koko kirjeen sanoma siis seisoo tai kaatuu tyhjän haudan varassa. 

Paavali tuskin jäisi R-kioskin nurkalla sanattomaksi jos henkilö sanoisi Jeesuksen olleen vain hyvä opettaja. Hän lupaisisi tarjota (kalliin) kahvin ja esittää oman näkemyksensä.  

Symboli-selityksiä

Kun tutkijat listaavat eri käsikirjoituksia variantteja koskien, niiden järjetys on aina majuskelit - minuskelit - versiot - kirkkoisät:

Majuskelit
א =  Codex Sinaiticus 300-luku
B = Codex Vaticanus 300-luku
C = Codex Ephraemi Rescriptus 400-500-luku
D = Codex Bezae 400-luku
F = Codex Augiensis 800-luku
G = Codex Boernerianus 800-luku
Ψ = Codex Athous Lavrensis 800-luku
048, 400-luku
0150, 800-luku
0209, 600-luku

Minuskelit
6, 1200-luku
33, 800-luku [mutta hyvä alexandrialainen suku]
81, v. 1044
424, alk. per. käsikirjoitus 1000-luvulta
630, 1300-luku
1175, 900-luku
1241, 1100-luku
1506, 1320-luku
1739, 900-luku (palautuu 400-luvulle)
1852, 1200-luku
2127, 1100-luku
2200, 1300-luku
MajT = Majority Text eli suurin osa käsikirjoituksista eli ehdoton enemmistö hyvin nuoria

Versiot
lat = Vulgata ja osa vanhoista latinankielisistä, palautuu 400-luvulle
co = Kaikki koptinkieliset käsikirjoitukset, palautuu 200-luvulle
it = Suurin osa vanhoista latinankielisistä käsikirjoituksista, palautuu 200-luvulle
sy = Syyriankieliset käsikirjoitukset, palautuu 200-luvulle
vg [yläindeksissä vl] = Vulgata, editio Clementina, v. 1592
r = Frisingensia Fragmenta, 500-600-luku latinaksi


Kirkkoisät
Ambrosiaster, 300-luvun lopulla latinaksi
Cyp = Cyprianus, latinaksi 200-luvulla
Markion,  [harhaoppinen] toinen vuosisata kreikaksi

KIRJALLISUUTTA

Dunn, James. D. G. 1988. Romans 9-16. Word Biblical Commentary, Vol. 38B. Dallas: Word Books.

Fee, Gordon. D. 2013 [2007]. Pauline Christology: An Exegetical-Theological Study. Peabody: Hendrickson Publishers. (Kirjan luku 6.)

Guthrie, George. H. 2015. 2 Corinthians. Sarjassa Baker Exegetical Commentary on the new Testament.  Grand Rapids: Baker Academic. 

Metzger, Bruce. 1994 (8. painos 2007.) A Textual Commentary on the Greek New Testament. 2. edition. A Companion Volume to the United Bible Societies. Lontoo & New York: United Bible Societies.

Moo, Douglas. J. 2002. "Romans." Teoksessa Zondervan Illustrated Bible Background Commentary, Volume 3. Ed. Clinton E. Arnold. Grand Rapids: Zondervan. (Sivut  2-99.)

Nestle-Aland. Novum Testamentum Graece. 28th rev. ed. 2013. Münster: Deutsche Bibelgesellschaft.

Wright, N. T. 2004. Paul for Everyone. Romans, Part 2. Louisville: WJK.