On aika blogin ensimmäiselle kirjaesittelylle. Lukija voi kuitenkin hieman pohtia sitä, miksi huomiota annetaan kirjalle, joka keskittyy otsikon perusteella Paavalin kristologiaan. Sana kristologia juontaa juurensa kreikankielen sanasta Χριστός (khristos), joka tarkoittaa Kristusta ja sillä tarkoitetaan käytännössä suurin piirtein sitä millä tavalla (tässä tapauksessa) Paavali näki Jeesuksen ja mikä oli hänen suhteensa Isä-Jumalaan.
Perustelen valintaani kahdella syyllä. Ensimmäinen on se, että vaikka blogini tarkoitus onkin uiskennella Uuden testamentin tekstikritiikissä, se ei koskaan ole Jeesuksen seuraajille puhtaasti "harrastus", joka ei liity mihinkään muuhun. Päinvastoin, sillä on väliä ja merkitystä, koska sitä käytetään tässä tapauksessa tekstimassaan, joka on automaattisesti kristityn elämässä hyvin korkealla paikalla. Olenkin pyrkinyt aiemmissa teksteissäni ottamaan esille asioista, joissa tekstikriittinen työ on pyritty liittämään olennaisiin teologisiin kokonaisuuksiin ja monessa tekstissä juuri kristologiaan.
Toinen syy on se, että kirjan kirjoittaja herra Fee (s. 1934) on/oli yksi kovimpia ja tunnetuimpia tekstikriitikoita Uuden testamentin alueella. Hän on julkaissut mm. Eldon Jay Eppin kanssa (toinen hyvin arvostettu tekstikriitikko) teoksen "Studies in the Theory and Method of New Testament Textual Criticism" (1993), jossa on useita arvokkaita artikkeleita tekstikriittisiin metodeihin liittyen. Tämän tekstin yksi tarkoitus on siis osaltaan tuoda Gordon Feeta tuotantoineen lukijoiden tietoisuuteen: tässä on kaveri, jonka tuotantoon on syytä tutustua! Sen lisäksi, että hän on arvostettu Uuden testamentin tekstikritiikko, hänen erikoisalaansa on Paavalin teologia sekä Pyhän Hengen rooli Paavalin teologiassa (tästä aiheesta hänellä on myös samalla metodilla kirjoitettu kirja "God's Empowering Presence" [1994], joskin pari sataa sivua paksumpi).
Kirjan sisältö
Sitten itse asiaan eli kirjan sisältöön. Esipuheen ja johdannon (luku 1) jälkeen kirjassa on yksinkertaisesti kaksi osaa. Osa 1 (luvut 2-10) kantaa nimeä "Analyysi", jossa kaikki Paavalin 13 kirjettä käydään läpi oletetussa kronologisessa järjestyksessä siten, että joka ikinen olennainen viittaus Jeesukseen analysoidaan tarkasti. Luvut alkavat aina data-maininnoilla, jossa Fee lyhyesti tiivistää miten monta viittausta kirjeessä on Kristukseen, Jumalaan jne. ja antaa niille historiallisia selityksiä. Luvut puolestaan päättyvät aina ns. liite-osioon, jossa kaikki käsitellyt tekstit esitetään kreikankielellä siten, että viittaukset Jeesukseen on aina tummattu, kun taas viittaukset Jumalaan on alleviivattu. Itse luvun pääsisältö jakautuu erilaisten teemojen alaisuuteen.
Osa 2 (luvut 11-16) kantaa puolestaan nimeä Synteesi, jossa analysoitu data pyritään järjestämään kohtuullisen johdonmukaisiin kokonaisuuksiin. Esimerkiksi luku 11 kantaa nimeä "Kristus, Jumalallinen Pelastaja" ja luku 12 "Kristus, Ennaltaollut ja Lihaan tullut Pelastaja". Kirjan lopussa on kaksi liitettä, joista ensimmäisessä Fee argumentoi tiukasti melko yleistäkin näkemystä vastaan, jonka mukaan Paavali on saanut monissa kohdissa vaikutteita juutalaisista Viisaus-traditioista, joista Fee ei yksinkertaisesti näe jälkeäkään Paavalin teksteissä. Liite 2 taas keskittyy tiivistämään listana miten Paavali mm. soveltaa Vanhan testamentin κύριος (Herra)-kohtia Jeesukseen.
 |
| Gordon Fee toimi vuosien ajan Regent Collegen Uuden testamentin professorina. Itse en ikävä kyllä ehtinyt livenä hänen tunneilleen. |
Kuten kaikki Uuden testamentin johdantokysymyksiin tutustuneet tietävät, vain kourallinen Paavalin kirjeistä voidaan ajoittaa tarkasti: monen kirjeen kohdalla ajoitus on epävarmaa ja kirjoittajuus-kysymys on joskus epäilyksenalainen. Feen analyysin mukaan Paavali kirjoitti kirjeensä seuraavassa järjestyksessä:
- 1. Tessalonilalaiskirje
- 2. Tessalonikalaiskirje
- 1. Korinttilaiskirje
- 2. Korinttilaiskirje
- Galatalaiskirje
- Roomalaiskirje
- Kolossalaiskirje + Filemonin kirje
- Efesolaiskirje
- Filippiläiskirje
- 1. Timoteuskirje
- Tiituskirje
- 2. Timoteuskirje
Fee on siis omaksunut Galatalaiskirjeen kohdalla ns. myöhäisemmän ajankohdan (jotkut laittavat sen jopa Paavalin ensimmäiseksi kirjeeksi). Lisäksi Fee on tiukasti sillä kannalla, että Paavali todella kirjoitti kaikki mainitut kirjeet ollen siis todella itse kaikkien niiden taustalla (vaikka käytössä oli tietenkin kirjureita). Tämä on jokseenkin poikkeuksellista, koska tutkimuksessa on jo kauan ollut melko nurja suhtautuminen kaikkiin, jotka yrittävät puolustaa tiettyjen kirjeiden aitoutta, erityisesti Efesolaiskirjeen ja pastoraalikirjeiden kohdalla. (Olen kursivoinut ne kirjeet, jotka tutkimuksessa nähdään ns. "varmasti aitoina Paavalin kirjeinä".) Mutta tässä on yksi Feen kirjan mielekkyys, koska hän kykenee antamaan melko painavia mielipiteitä näihin kysymyksiin liittyen erityisesti kristologisiin kysymyksiin ja siihen "olisiko Paavali voinut kirjoittaa näin ja näin". Fee tekee mielestäni useita hyviä huomioita, joiden perusteella yltiöpäinen skeptismi vaikuttaa juurikikin yltiöpäiseltä. Esimerkiksi pastoraalikirjeitä käsittelevän luvun lopussa Fee toteaa, että yksinkertaisesti mikään ei käsitellyssä aineistossa osoita siihen suuntaan, että Paavali ei olisi voinut olla itse näiden kirjeiden takana. Päinvastoin, myöhemmältä kirjoittajalta oltaisiin odotettu toisenlaista tyyliä.
Muutama poiminta kirjan sisällöstä
Tässä muutama nosto Feen kirjan sisällöstä.
(1) Johdanto-osuudessa Fee esittelee 1900-luvun tutkimusta aiheesta ja hän nostaa esiin erityisesti hiljattain aiheesta julkaisseet Larry Hurtadon ja Richard Bauckhamin. Fee mainitsee suoraan olevansa hyvin pitkälti samoilla linjoilla näiden kahden tutkijan kanssa (s. 15), joista molemmat ovat painottaneet sitä miten varhaisesta alkaen Jeesus luettiin sisään sanaan "Jumala". Korkea kristologia ei ollut pitkän ajan kehitystä, vaan se oli oli mukana aika lailla alusta saakka.
Tähän liittyen yksi Feen kirjan sivuilla jatkuvasti toistuva huomio onkin juuri siinä miten Paavali tuo näkemyksiään jatkuvasti esiin olettaen niiden totuusarvon. Tämä tarkoittaa sitä, että Paavalin ei tarvitse argumentoida Jeesuksen asemaa kirjoittamilleen seurakunnille (jota hän joutuu tekemään monen muun asian kanssa), koska seurakunnat ovat yksinkertaisesti hänen kanssaan asioista samaa mieltä. Paavalin perustamat seurakunnat siis jakoivat tämän näkemyksen Paavalin kanssa. Lisäksi 1. Kor. 16:22 osoittaa, että tämä näkemys ei ollut mikään Paavalin "keksintö", vaan Jeesus linkitettiin "Herraksi" jo varhaisimmassa arameankieltä puhuvassa yhteisössä Jerusalemissa.
(2) Feen suurimpana kritiikin kohteena läpi kirjan on James Dunn, joka on myös kirjoittanut aiheesta kirjan sun toisen. Fee tiivistää Dunnin kirjan "Christology in the Making" (1980) olleen hyvin tärkeä, mutta monella tapaa pettymys (s. 13). Dunnin mukaan Paavalin kristologia ei ole "yhtä korkeaa" kuin mitä me löydämme esimerkiksi Heprealaiskirjeestä tai Johanneksen-nimellä kulkevasta tuotannosta. Mutta Dunn voi päätyä tällaiseen lopputulemaan vain tekemällä monin paikoin todella kummallista eksegeesiä, laittaen tekstin sanomaan asioita, joita se ei vain sisällä. Fee yksinkertaisesti jyrää Dunnin esitelmät monessa kohdassa ja erityisen vakuuttavasti hän tekee näin Galatalaiskirjeen jakeissa 4:4-7 ja Filippiläiskirjeen jakeissa 2:5-11 (joihin perehdyin matkan aikana melko syvälle itsekin, ensimmäisen kohdalla tässä blogissa). Dunnin väite, jonka mukaan Jeesus ei ollut Paavalille ennaltaollut, ei toimi.
(3) Fee painottaa hyvin vahvasti Paavalin kirjeiden aloituksien tärkeyttä ja olen itsekin oppinut tämän kautta arvostamaan kirjeiden aloituksia aivan uudella tavalla. Sen lisäksi, että Paavali tyypillisesti nostaa heti kättelyssä esiin asioita, joihin hän tulee kirjeessään palaamaan, hänen kieliopillisesti teknisiä yksityiskohtia sisälläpitävät lauseet asettavat Jeesuksen heti samalle viivalle Jumalan kanssa. Lisäksi Paavali voi osoittaa rukouksensa sekä Jumalalle että Jeesukselle ilman, että hän näkee tässä mitään ongelmia.
(4) Sitten yksi huomio itse tekstikritiikistä. Kuten jo todettu, Fee nostaa aina tarpeen tulleen esiin jakeisiin liittyviä tekstikriittisiä ongelmia ja hänen lyhyet analyysinsä ovat hyviä esimerkkejä siitä miten tekstikritiikkiä tehdään vakavastiotettavasti. Fee ei aina kumartele edes aikamme kriittisen edition Nestle-Alandin tekstiä. Yksi tällainen esimerkki on 2. Timoteuskirjeen jae 2:14, joka kuuluu 1938-käännöksessä näin:
Ongelma koskettaa tekstikriittiisesti sitä, kirjoittaako Paavali, että Timoteuksen tulee teroittaa asiaa "Jumalan" edessä, vai "Herran" edessä. Käännöksemme seuraa kriittisen edition tekstiä, mutta Herra-varianttia tukee yhtä lailla hyvät ja varhaiset käsikirjoitukset. Tässä tapauksessa riita ei ratkea vetoamalla käsikirjoituksiin, vaan asia täytyy päättää sisäisten todisteiden nojalla eli pohtia sitä (a) mitä Paavali olisi todennköisemmin kirjoittanut ja (b) kumminko päin kopioitsijat olisivat todennäköisemmin vaihtaneet variantit keskenään. Aihetta tarkastellessani totesin olevani Feen kanssa samoilla linjoilla siinä, että jakeessa pitäisi lukea "teroita heille Herran edessä" ja tässä viitataan siis Jeesukseen, ei Isä-Jumalaan.
Tämä on yksi esimerkki Jeesuksen korkeasta asemasta, mutta se on myös esimerkki siitä miten joskus kriittinen kreikankielinen editio on väärässä ja Textus Receptus / King James -käännös edustavat oikeaa lukutapaa! Kirjassa on kuitenkin monen monta muuta esimerkkiä siitä miksi Textus Receptuksen teksti edustaa miltei aina myöhempää ja turmeltunutta lukutapaa, koska se mm. lisäilee Jeesuksesta puhuttaessa lisää titteleitä. Esim. jakeessa 2. Tim. 4:22 Paavali ei kirjoitakaan "Herra olkoon sinun henkesi kanssa", vaan "Herra Jeesus Kristus olkoon sinun henkesi kanssa.". Tällaista tapahtuu bysanttilaisessa tekstitraditiossa melko paljon.
Lopputulema
Jätän tahallani usean tärkeänkin asian mainitsematta, koska tektsiä kertyisi helposti metrikaupalla jos kaikkiin asioihin haluaisi puuttua. Kirja sopii erinomaisesti tietenkin kaikille niille, jotka haluavat perehtyä Paavalin teologiaan Jeesuksen asemasta ja persoonasta, mutta se toimii myös hyvänä harjoituksena kaikille, jotka ovat joko oppimassa kreikkaa tai ovat vaarassa unohtaa sitä. Se, että Fee listaa kaikki kohdat ensin kreikaksi ennen kuin hän esittää oman käännöksen, on erinomainen kohta testata omia käännöstaitojaan ja päästä ymmärtämään kielen teknisiä yksityiskohtia ja muistuksia siitä miksi se kääntäminen ei ole aina lainkaan helppoa.
Monet lukemani kirja-arviot valittivat kirjan pituutta ja tarpeetonta toistoa ja kieltämättä kirjasta olisi kovalla editoimisella saanut hieman tiiviimpään muotoon. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirjan osasta 1 ei voinut juurikaan karsia, koska jakeiden tarkka analyysi vie välttämättä paljon tilaa. Sen sijaan kirjan toinen osa olisi voinut toimia aivan hyvin lyhyempänäkin. Tässä on kaiken kaikkiaan kirja joka haastaa, mutta joka myös palkitsee sinikkään lukijansa. Kirjaa olisi myös syventänyt oma luku juutalaisesta monoteismista ensimmäisellä vuosisadalla, mutta (a) tämä olisi vienyt taas paljon tilaa ja (b) asia kuitattiin pitkälti ratsastamalla Hurtadon ja Bauckhamin reppuselässä. Kaiken kaikkiaan kolminaisuusopin kanssa painineet myöhemmät älyköt joutuivat päätymään oppiin juuri siksi, että Paavalin(kin) kirjeissä oleva data ei vain jätä mitään muuta vaihtoehtoa (ks. kirjan luku 16).
Esimerkiksi Richard Bauckham ylistää kirjassaan Jesus and the God of Israel: God Crucified and Other Studies on the New Testament’s Christology of Divine Identity (2008) Feen kirjaa poikkeukselliseksi, koska se ottaa tosissaan Vanhan testamentin JHVH-tekstit ja niiden soveltamisen Jeesukseen Paavalin kirjeissä (s. 186).
Osta ja näe miksi Feeta kunnioitetaan yhtenä aikamme merkittävimpänä tekstikriitikkona ja Paavali-tutkijana.
Tässä muutama nosto Feen kirjan sisällöstä.
(1) Johdanto-osuudessa Fee esittelee 1900-luvun tutkimusta aiheesta ja hän nostaa esiin erityisesti hiljattain aiheesta julkaisseet Larry Hurtadon ja Richard Bauckhamin. Fee mainitsee suoraan olevansa hyvin pitkälti samoilla linjoilla näiden kahden tutkijan kanssa (s. 15), joista molemmat ovat painottaneet sitä miten varhaisesta alkaen Jeesus luettiin sisään sanaan "Jumala". Korkea kristologia ei ollut pitkän ajan kehitystä, vaan se oli oli mukana aika lailla alusta saakka.
Tähän liittyen yksi Feen kirjan sivuilla jatkuvasti toistuva huomio onkin juuri siinä miten Paavali tuo näkemyksiään jatkuvasti esiin olettaen niiden totuusarvon. Tämä tarkoittaa sitä, että Paavalin ei tarvitse argumentoida Jeesuksen asemaa kirjoittamilleen seurakunnille (jota hän joutuu tekemään monen muun asian kanssa), koska seurakunnat ovat yksinkertaisesti hänen kanssaan asioista samaa mieltä. Paavalin perustamat seurakunnat siis jakoivat tämän näkemyksen Paavalin kanssa. Lisäksi 1. Kor. 16:22 osoittaa, että tämä näkemys ei ollut mikään Paavalin "keksintö", vaan Jeesus linkitettiin "Herraksi" jo varhaisimmassa arameankieltä puhuvassa yhteisössä Jerusalemissa.
(2) Feen suurimpana kritiikin kohteena läpi kirjan on James Dunn, joka on myös kirjoittanut aiheesta kirjan sun toisen. Fee tiivistää Dunnin kirjan "Christology in the Making" (1980) olleen hyvin tärkeä, mutta monella tapaa pettymys (s. 13). Dunnin mukaan Paavalin kristologia ei ole "yhtä korkeaa" kuin mitä me löydämme esimerkiksi Heprealaiskirjeestä tai Johanneksen-nimellä kulkevasta tuotannosta. Mutta Dunn voi päätyä tällaiseen lopputulemaan vain tekemällä monin paikoin todella kummallista eksegeesiä, laittaen tekstin sanomaan asioita, joita se ei vain sisällä. Fee yksinkertaisesti jyrää Dunnin esitelmät monessa kohdassa ja erityisen vakuuttavasti hän tekee näin Galatalaiskirjeen jakeissa 4:4-7 ja Filippiläiskirjeen jakeissa 2:5-11 (joihin perehdyin matkan aikana melko syvälle itsekin, ensimmäisen kohdalla tässä blogissa). Dunnin väite, jonka mukaan Jeesus ei ollut Paavalille ennaltaollut, ei toimi.
(3) Fee painottaa hyvin vahvasti Paavalin kirjeiden aloituksien tärkeyttä ja olen itsekin oppinut tämän kautta arvostamaan kirjeiden aloituksia aivan uudella tavalla. Sen lisäksi, että Paavali tyypillisesti nostaa heti kättelyssä esiin asioita, joihin hän tulee kirjeessään palaamaan, hänen kieliopillisesti teknisiä yksityiskohtia sisälläpitävät lauseet asettavat Jeesuksen heti samalle viivalle Jumalan kanssa. Lisäksi Paavali voi osoittaa rukouksensa sekä Jumalalle että Jeesukselle ilman, että hän näkee tässä mitään ongelmia.
(4) Sitten yksi huomio itse tekstikritiikistä. Kuten jo todettu, Fee nostaa aina tarpeen tulleen esiin jakeisiin liittyviä tekstikriittisiä ongelmia ja hänen lyhyet analyysinsä ovat hyviä esimerkkejä siitä miten tekstikritiikkiä tehdään vakavastiotettavasti. Fee ei aina kumartele edes aikamme kriittisen edition Nestle-Alandin tekstiä. Yksi tällainen esimerkki on 2. Timoteuskirjeen jae 2:14, joka kuuluu 1938-käännöksessä näin:
Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat.
Ongelma koskettaa tekstikriittiisesti sitä, kirjoittaako Paavali, että Timoteuksen tulee teroittaa asiaa "Jumalan" edessä, vai "Herran" edessä. Käännöksemme seuraa kriittisen edition tekstiä, mutta Herra-varianttia tukee yhtä lailla hyvät ja varhaiset käsikirjoitukset. Tässä tapauksessa riita ei ratkea vetoamalla käsikirjoituksiin, vaan asia täytyy päättää sisäisten todisteiden nojalla eli pohtia sitä (a) mitä Paavali olisi todennköisemmin kirjoittanut ja (b) kumminko päin kopioitsijat olisivat todennäköisemmin vaihtaneet variantit keskenään. Aihetta tarkastellessani totesin olevani Feen kanssa samoilla linjoilla siinä, että jakeessa pitäisi lukea "teroita heille Herran edessä" ja tässä viitataan siis Jeesukseen, ei Isä-Jumalaan.
Tämä on yksi esimerkki Jeesuksen korkeasta asemasta, mutta se on myös esimerkki siitä miten joskus kriittinen kreikankielinen editio on väärässä ja Textus Receptus / King James -käännös edustavat oikeaa lukutapaa! Kirjassa on kuitenkin monen monta muuta esimerkkiä siitä miksi Textus Receptuksen teksti edustaa miltei aina myöhempää ja turmeltunutta lukutapaa, koska se mm. lisäilee Jeesuksesta puhuttaessa lisää titteleitä. Esim. jakeessa 2. Tim. 4:22 Paavali ei kirjoitakaan "Herra olkoon sinun henkesi kanssa", vaan "Herra Jeesus Kristus olkoon sinun henkesi kanssa.". Tällaista tapahtuu bysanttilaisessa tekstitraditiossa melko paljon.
Lopputulema
Jätän tahallani usean tärkeänkin asian mainitsematta, koska tektsiä kertyisi helposti metrikaupalla jos kaikkiin asioihin haluaisi puuttua. Kirja sopii erinomaisesti tietenkin kaikille niille, jotka haluavat perehtyä Paavalin teologiaan Jeesuksen asemasta ja persoonasta, mutta se toimii myös hyvänä harjoituksena kaikille, jotka ovat joko oppimassa kreikkaa tai ovat vaarassa unohtaa sitä. Se, että Fee listaa kaikki kohdat ensin kreikaksi ennen kuin hän esittää oman käännöksen, on erinomainen kohta testata omia käännöstaitojaan ja päästä ymmärtämään kielen teknisiä yksityiskohtia ja muistuksia siitä miksi se kääntäminen ei ole aina lainkaan helppoa.
Monet lukemani kirja-arviot valittivat kirjan pituutta ja tarpeetonta toistoa ja kieltämättä kirjasta olisi kovalla editoimisella saanut hieman tiiviimpään muotoon. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirjan osasta 1 ei voinut juurikaan karsia, koska jakeiden tarkka analyysi vie välttämättä paljon tilaa. Sen sijaan kirjan toinen osa olisi voinut toimia aivan hyvin lyhyempänäkin. Tässä on kaiken kaikkiaan kirja joka haastaa, mutta joka myös palkitsee sinikkään lukijansa. Kirjaa olisi myös syventänyt oma luku juutalaisesta monoteismista ensimmäisellä vuosisadalla, mutta (a) tämä olisi vienyt taas paljon tilaa ja (b) asia kuitattiin pitkälti ratsastamalla Hurtadon ja Bauckhamin reppuselässä. Kaiken kaikkiaan kolminaisuusopin kanssa painineet myöhemmät älyköt joutuivat päätymään oppiin juuri siksi, että Paavalin(kin) kirjeissä oleva data ei vain jätä mitään muuta vaihtoehtoa (ks. kirjan luku 16).
Esimerkiksi Richard Bauckham ylistää kirjassaan Jesus and the God of Israel: God Crucified and Other Studies on the New Testament’s Christology of Divine Identity (2008) Feen kirjaa poikkeukselliseksi, koska se ottaa tosissaan Vanhan testamentin JHVH-tekstit ja niiden soveltamisen Jeesukseen Paavalin kirjeissä (s. 186).
Osta ja näe miksi Feeta kunnioitetaan yhtenä aikamme merkittävimpänä tekstikriitikkona ja Paavali-tutkijana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti