On aika siirtyä varianttien maailmaan. Variantti on sana, joka tekstikritiikissä viittaa eroavaisuuksiin tekstimassassa. Jos esimerkiksi joissain käsikirjoituksissa lukee jakeessa x ”Jeesus” ja toisissa ”Herra Jeesus”, meillä on käsissämme variantti. Tekstikriitikot eivät siis käytä sanoja ”virhe”. Tulen kaikissa tilanteissa puhumaan siis varianteista tarkoittaen mitä tahansa muutosta tekstimassassa. Osa varianteista on pieniä, toiset taas eivät niinkään pieniä. Ja muistutan edelleen: jos meillä ei olisi variantteja lainkaan, tekstikritiikkiä ei tarvittaisi. Nyt on joka tapauksessa aika uhrata useampi postaus juuri tähän osa-alueeseen.
Tulen siis jatkossa kirjoittamaan aiheesta useamman tekstin sekä selvittämään syvemmin millaisia erilaisia variantteja tekstitraditiossa on olemassa ja millaiset syyt niihin ovat johtaneet. Ja olennaista on myös myöhemmin tarkentaa millaisilla kriteereillä tekstikriitikot pyrkivät selvittämään oikean lukutavan (vaikka tässä tekstissä osa kriteereistä tulee pakostakin esiin).
Lukemattomien esimerkkien joukosta päätin aloittaa aiheeseen sukeltamisen sellaisesta tekstistä, joka on ainakin aktiivi-seurakuntalaisille todennäköisesti hyvin tuttu erityisesti ehtoollisjumalanpalveluksista. Teksti on siis tuttu, mutta käsittääkseni miltei aina väärinymmärretty. Kyseessä on jaejakso 11:17-34 Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin varoitettava, että joudumme painia myös muiden ongelmien kuin varianttien kanssa.
1. Kor. 11:17-34
Omassa seurakunnassani ehtoollista vietetään kerran kuukaudessa. Niin kauan kuin minä muistan, ehtoollisesta vastuussa olevalla on aina ollut tapana lukea ehtoollisasetussanat tästä jaejaksosta. Yleensä lukija rajaa ne jakeisiin 23-29. Siteeraan "vanhaa käännöstä":
23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, 24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni". 25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". 26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. 27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. 28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; 29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tämän kokonaisuuden lukeminen on itsessään virhe. Mutta nyt suuremmasta jaejaksosta (jakeet 17-34) on pakko sanoa muutama sana, koska sen ymmärtäminen liittyy olennaisesti käsiteltävään esimerkkiin.
Paavali joutuu tässä isossa jaejaksossa ottamaan kantaa tilanteeseen, jossa rikkaat/hyväosaiset seurakuntalaiset ovat ajautuneet samaa sosiaaliluokkaa edustavan kotona omiin VIP-kesteihin. He ovat sisällä hyvin pienessä huoneessa, johon mahtui sisään maksimissaan 10 henkilöä. Muut (huono-osaiset) seurakuntalaiset jäivät pitojen ulkopuolelle talon suurempaan tilaan. Mainittakoon, että jakeiden 21 + 33 tiettyjen sanojen kääntäminen johtaa kahteen mahdolliseen tulkintaan: onko suurin ongelma (a) etukäteen syömisessä vai (b) mässäilyssä? Suomalaiset käännökset valitsevat vaihtoehdon (b), joka on mielestäni väärin. Joka tapauksessa, ensimmäisellä porukalla oli maha täynnä ja osa oli juovuksissa, toinen porukka näki nälkää ja tunsi itsensä hylätyksi. Vaikka jossain vaiheessa tätä sessiota seurakunta nautti yhdessä ehtoollisen, Paavalin mielipide on selvä: te ette todellisuudessa nauti Herran ehtoollista! Se, että leipä ja viini on pöydälle ei vielä tarkoita sitä, että kaikki on kohdallaan.
Paavali käsittelee meneillään olevaa ongelmaa tyypilliseen tapaansa käyttäen välillä melko karskiakin kieltä. Yksi olennainen tapa on kuitenkin muistuttaa heitä hänen antamastaan ehtoollistraditiosta, joka löytyy jakeesta 23 jakeeseen 25. Tämän jälkeen Paavali alkaa lisätä omia kommenttejaan tilanteeseen liittyen: kelvottomasti syöminen ja juominen (eli rikkaiden vääränlainen käytös) johtaa vakaviin ongelmiin.
Mutta ensin: käännösongelmia...
Siirrymme nyt jakeeseen 29. 1938-käännöksessä jae kuuluu seuraavasti:
sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Lyhyesti sanottuna, tämä käännös luetaan aina siten, että Paavali varoittaa ehtoollisaineiden erottamattomuudesta: leipä täytyy erottaa muusta ruuasta. Näin ollen jae on oiva esimerkki siitä, että ehtoollisaineet täytyy olla pöydällä selvästi erotettava kokonaisuus. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että tämä ei oikeastaan liity mitenkään siihen ongelmaan, jota Paavali on käsittelemässä. Ei ongelma ole ehtoollisaineissa, ongelma on seurakunnan yhteydessä!
Silläkin uhalla, että teen asiaa vielä enemmän hankalaksi, on pakko nostaa esiin yksi ylimääräinen ongelma. Jakeessa 29 esiintyy sana "διακρίνων", joka on esimerkissämme käännetty "erottamatta". Juuri tämä sana on taustalla tulkinnassamme, jonka mukaan meidän täytyy erottaa ehtoollisaineet toisistaan. Mutta sanan kääntäminen ei ole lainkaan helppoa. Sana esiintyy kirjeessä eri muodossa viisi kertaa ja kun katsomme jokaista lausetta erikseen niin lukijan tulisi huomata sanan ongelmallisuus:
- Jae 4:7: Sillä kuka antaa (διακρίνει) sinulle etusijan?...
- Jae 6:5: Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista (διακρῖναι) veljien välin?
- Jae 11:29: sillä joka syö ja juo erottamatta (διακρίνων) Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
- Jae 11:31: Mutta jos me tutkisimme (διεκρίνομεν) itseämme, ei meitä tuomittaisi.
- Jae 14:29: Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot (διακρινέτωσαν).
Nämä esimerkit osoittavat ainakin sen, että kääntäjät eivät pääse helpolla! Ei ole olemassa yhtä ainoaa käännöstä, joka automaattisesti sopii kaikkiin viiteen jakeeseen. Kuten sanoin, tämä on mielestäni yksi syy sille, että jae ymmärretään usein väärin. Käännös "erottamatta" jakeessamme tuo mieleen juurikin sen, että meidän on fyysisesti erotettava ehtoollisaineet. Mutta sana tulisi tässä kohden kääntää ajatuksella "recognizing/discerning" eli "ottaa huomioon". Syy Paavalin sanavalintaan näyttää olevan se, että se "rimmaa" hyvin sanan "tuomio" (κρίμα) kanssa, joka on isossa osassa koko ajatuksenkulkua. Kuulijoille asia oli selvä, mutta me joudumme hieman raapia päätämme!
Jakeen 29 tekstikriittinen ongelma = tulkinnallinen ongelma
Vasta nyt pääsemme itse asisassa tekstin aiheeseen. Sen lisäksi, että yhden sanan kääntäminen aiheuttaa ongelmia, tässä on kaksi erilaista tapaa, joilla jae löytyy käsikirjoituksista:
- ὁ γὰρ ἐσθίων καὶ πίνων κρίμα ἑαυτῷ ἐσθίει καὶ πίνει μὴ διακρίνων τὸ σῶμα.
- ὁ γὰρ ἐσθίων καὶ πίνων ἀναξίως, κρίμα ἑαυτῷ ἐσθίει καὶ πίνει μὴ διακρίνων τὸ σῶμα τοῦ κυρίου.
En oleta lukijan ymmärtävän kreikkaa, mutta jokainen huomaa, että jälkimmäisessä lauseessa on kahdessa kohden lisätty jotain (alleviivattu). Tässä karkea käännös kummastakin lauseesta:
- Sillä se joka syö ja juo erottamatta/ottamatta huomioon ruumista syö ja juo itselleen tuomion.
- Sillä se joka syö ja juo kelvottomasti, syö ja juo itselleen tuomion, koska ei erota/ota huomioon Herran ruumista.
Pointti on siinä, että jälkimmäiseen lauseeseen on lisätty sana ἀναξίως (kelvottomasti) ja se on otettu jakeesta 27. Lisäksi lauseen loppuun on lisätty sanat τοῦ κυρίου (Herran). Mistä on kysymys?
Vanhimmissa ja parhaimmissa käsikirjoituksissa lause on lyhyessä muodossa. Näin mm. P46, Codex Sinaiticus, Codex Vaticanus, Codex Alexandrinus, 33 ja 1739. Lisätyt sanat eivät siis esiinny näissä käsikirjoituksissa. Painotan tässä kohden sitä, että sekä Sinaiticus että Vaticanus on listattu, kuten myös yksi hyvin varhainen papyrus, joka on noin vuodelta 200. Periaatteessa yleensä aina, jos jokin teksti löytyy näistä kahdesta koodeksista ja joistain papyruksista, tilanne on melko selkeä: tässä on varhaisin (ja oikea) lukutapa. Tarvittaisiin erityisen painavia syitä epäillä näiden käsikirjoitusten lukutapaa.
Hyvin varhain jotkut kopioitsijat halusivat nähtävästi selventää tekstiä painottaen, että kyse on ehtoollisaineista. Pidempi lukutapa löytyy mm. Codex Bezaesta (400-luku) ja suurimmasta osasta myöhempiä käsikirjoituksia. Kuten huomaamme, käännöksemme ovat ottaneet mukaan jälkimmäisen lisäyksen "Herran".
Lisäysten tarkoitus oli ilmeisesti selventää jaetta 29 ohjaten lukijaa takaisin jakeisiin 25-27. Mutta Paavali on nyt korjaamassa ongelmaa, joka on esitetty jakeissa 17-23: hän ei enää puhu ehtoollisainesta. Paavalin ei ensinnäkään tarvitse toistaa jakeen 27 varoitusta. Lisäksi hän puhuu jakeessa 29 "ruumiista", joka ei voi pitää sisällään molempia ehtoollisaineita, jotka hän on tarkasti erotellut jakeissa 25-28. Paavalin ajatukset lainaavat jakeesta 10:17, jossa yksi ehtoollisleipä on symboli siitä, että seurakunta on yksi kokonaisuus (ajatus joka jatkuu luvussa 12). Hyväosaiset ovat nyt rikkoneet tämän yhteyden ja ovat käytöksellään saamassa tuomion. Tämä on ongelma jakeen 29 taustalla. Se tulisi kääntää ilman lisäystä "Herran" suurin piirtein seuraavasti:
Se joka syö ja juo ottamatta huomioon ruumista (eli seurakunnan yhteyttä), syö ja juo itselleen tuomion.
Mitä opimme?
Voimme sanoa kohdasta pari (melko) varmaa asiaa.
(1) Ei ole olemassa mitään hyvää syytä sille, että jos alkuperäinen teksti oli pidempi versio, kopioitsija olisi tiputtanut jakeesta pois sanoja kahdesta eri kohdasta. Voimme olla varmoja, että Paavali kirjoitti ”sillä se joka syö ja juo ottamatta huomioon ruumista syö ja juo itselleen tuomion.” Kannattaa huomata, että hän ei puhu mitään ehtoollisaineista sinänsä, eli painotus ei ole leivän ja viinin erottamisessa kaikesta muusta ruuasta. Hän puhuu seurakuntayhteyden rikkomisesta, jonka syitä hän on jo kuvannut aiemmin.
(2) Sen lisäksi, että käsikirjoitusaineisto on tässä kohden hyvin selvä, jakeen konteksti eli asiayhteys tukee yhtä lailla lyhyempää lukutapaa. Jos Paavali tässä puhuisi ehtoollisaineista, hän siirtyisi täysin sivuun meneillään olevasta ongelmasta, johon hän on vastaamassa. Sen sijaan lyhyen tekstin painotus (seurakunta)ruumiista sopii täydellisesti Paavalin ajatuksien ytimeen. Pointti: Älä riko seurakuntayhteyttä!
Näin ollen meillä on käsissämme teksti, (a) johon tuli ajan mittaan variantti ja joka (b) sittemmin ajautui suurimpaan osaa käsikirjoituksia (miksi? —> historiallisiin syihin palataan joskus tulevaisuudessa). (c) Variantin takana ei ollut ”paha halu turmella Raamatun sanaa”, vaan todennäköisimmin vilpitön halu yrittää selittää lukijalle mitä tekstissä on sanottu. Mutta vaikka tällainen usein auttaa ymmärtämään kohtaa paremmin (d) tässä kohdassa jakeen merkitys muuttuu, koska painopiste näyttää siirtyvän ehtoollisaineisiin. Kohta on täten myös tavallinen esimerkki siitä, että (e) vaikka tekstiin on tullut muutoksia, tutkijat kykenevät ehdottoman suurimmassa osassa tapauksia selvittää varianttien syyt ja historian ja palauttaa varhaisimman tekstimuodon. Se myös osoittaa, että (f) kaikkia mahdollisia variantteja ei ole käännöksiimme merkattu alaviitteellä. Ja niin. (g) Kaikki "sanatarkat" käännökset eivät aina ole niin sanatarkkoja, kuten 1938- ja Raamattu Kansalle -käännökset omilla lisäyksillään osoittavat.
1. Kor. 11:17-34 seurakunnissa
Ja miksi en halua, että jakeita luetaan ehtoollishetkessä? En näe mitään ongelmaa jakeiden 23-25 lukemisessa, koska nämä jakeet sisältävät ehtoollistradition. Mutta jakeesta 26 eteenpäin kyseessä on jo Paavalin selitys ja sovellus täysin ainutlaatuiseen tilanteeseen 50-luvun Korinttissa. Lisäksi näen isona ongelmana sen, että harva seurakuntalainen on usein tietoinen siitä mikä tilanne kirjeen taustalla on meneillään (osakseen johtuen käsittelemästämme ongelmasta). Näine ollen jakeen 25 jälkeisen tekstin lukeminen saa monissa aikaan vain tarpeetonta syyllisyyttä, kun hän joutuu miettiä ”onko tämä malja nyt tuomioksi?!”
Ehtoollinen seurakunnissa on syvin mahdollinen symboli siitä, että kaikki Jeesuksen seuraajat ovat yhtä ja samaa ruumista. Risti on kaatanut kaikki raja-aidat ikään, sukupuoleen ja pankkitiliin katsomatta. Osallisuus samasta leivästä ja samasta viinistä on vahva symboli seurakunnan ykseydestä. Olen kuullut todellisista ja ikävistä tilanteista, jossa jotkut miespuoliset henkilöt ovat marssineet ehtoollishetkestä ulos tilanteessa, jossa ehtoollisaineiden jakajana on toiminut nainen. Tällainen "pyhä kiihko" voi ehkä nousta vilpittömästä halusta puolustaa 'raamatullisuutta', mutta ironisesti koko tilanne on ainoastaan oman aikamme esimerkki siitä miten me voimme toistaa korinttilaisten virheen. Asettamalla jonkun toisen uskovan kelvottomaan asemaan ehtoolliseen ja sen jakamiseen liittyen me kiellämme seurakunnan yhteyden ja nousemme kaikkea sitä vastaan mitä Jeesus ristinkuolemallaan tarkoitti. Tässä tapauksessa Paavalin sanat tulevat päin näköä: älä riko seurakunnan ykseyttä!
* Loistava katsaus tähän jaejaksoon on Gordon Feen 1. Korinttilaiskirjeen kommentaari (1987/2014), joka on muutenkin paras opus esittelemään kirjeen tekstivariantteja. Myös monet muut kommentaarit ovat ottaneet jakeen ongelman huomioon, kuten Richard Hays (1997), Craig Keener (2005) ja Anthony Thiselton (2000/2006). Kuvaamani käännös löytyy myös N. T. Wrightin kommentaarisarjasta "Paul for Everyone". Jäävin opetuksen jaekokonaisuudesta voi kuunnella täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti