Tahattomia ja tahallisia variantteja

Edellisessä kirjoituksessa kiinnitin huomiota tekstihistorian isoon kokonaiskuvaan evankeliumeiden osalta. Siirryn nyt kuvaamaan tarkemmin teksteihin tulleita variantteja. [Syy tekstin viipymiseen on tällä kertaa "kiire koulussa".]


Kysymys johon juuri kukaan ei tiedä vastausta

Haluan tässä kohden muistuttaa niitä lukijoita, jotka ajattelevat omaa tietämättömyyttään aiheen äärellä, että olemme tekemisissä aiheen kanssa, josta ainoastaan ani harva tietää juuri yhtään mitään. Noin kuukausi sitten istuin Regentissä Uuden testamentin tentissä ja kokeeseen oli lipsahtanut kysymys vanhasta tenttipohjasta, jota ei oltu käsitelty oppitunneilla, eikä myöskään kirjoissa joita meidän oli tenttiin luettava. Kysymys kuului: ”Vain alle 2% kaikista säilyneistä Uuden testamentin kreikankielisistä käsikirjoituksista vastaavat tarkasti toinen toisiaan: totta vai tarua?” Suurin osa opiskelijoista oli kysymyksestä huuli pitkällä ja vastaukset jakautuivat arvostelijan mukaan noin fifty/fifty (juuri näin helposti käy jos suurin osa arvaa). Olemme siis tekemisissä kysymyksien kanssa, joihin suurin osa teologian maisteriksi opiskelevista eivät osaa vastata, joten lukija voi olla tässä kohden melko huoletta. 

Torninäkymä

”Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista…"

Tavallinen semi-aktiivinen raamatunlukija todennäköisesti kiinnittää silloin tällöin huomiota Raamattunsa alalaidassa oleviin alaviitteisiin ”kyseinen jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista”. Harvassa seurakunnassa pastori kuitenkaan tuskin piirtää liitutaululle mistä tällaisessa maininnassa on kysymys. Tässä kohden ainakin yksi asia on tullut selväksi: Raamattumme eivät ole maininneet kaikkia mahdollisia tekstivariantteja, vaan ainoastaan merkittävimmät. Kuuluisimmat maininnat liittynevät Johanneksen evankeliumin lukuun 8 ja Markuksen evankeliumin lukuun 16. Palaan näihin lukuihin joskus myöhemmin.

Mutta miksi tällainen rajaus? Miksi kaikkia variantteja ei ole laitettu alaviitteisiin? Melko yksinkertaisesta syystä: jos kääntäjät merkitsisivät tekstiin jokaisen mahdollisen tekstivariantin, Raamattumme olisi täynnä alaviitteitä ja takakansi olisi nykyistäkin kauempana — paljon kauempana! Tähän on kuitenkin olemassa myös toinen syy. Ehdottoman suurin osa tekstivarianteista ovat niin mitättömiä, että ne eivät aina vaikuta edes käännettävään tekstiin. 

Kohtaaminen varianttien kanssa: Korintti & päin mettää vietetty ehtoollinen!

On aika siirtyä varianttien maailmaan. Variantti on sana, joka tekstikritiikissä viittaa eroavaisuuksiin tekstimassassa. Jos esimerkiksi joissain käsikirjoituksissa lukee jakeessa x ”Jeesus” ja toisissa ”Herra Jeesus”, meillä on käsissämme variantti. Tekstikriitikot eivät siis käytä sanoja ”virhe”. Tulen kaikissa tilanteissa puhumaan siis varianteista tarkoittaen mitä tahansa muutosta tekstimassassa. Osa varianteista on pieniä, toiset taas eivät niinkään pieniä. Ja muistutan edelleen: jos meillä ei olisi variantteja lainkaan, tekstikritiikkiä ei tarvittaisi. Nyt on joka tapauksessa aika uhrata useampi postaus juuri tähän osa-alueeseen. 

Tulen siis jatkossa kirjoittamaan aiheesta useamman tekstin sekä selvittämään syvemmin millaisia erilaisia variantteja tekstitraditiossa on olemassa ja millaiset syyt niihin ovat johtaneet. Ja olennaista on myös myöhemmin tarkentaa millaisilla kriteereillä tekstikriitikot pyrkivät selvittämään oikean lukutavan (vaikka tässä tekstissä osa kriteereistä tulee pakostakin esiin). 

Lukemattomien esimerkkien joukosta päätin aloittaa aiheeseen sukeltamisen sellaisesta tekstistä, joka on ainakin aktiivi-seurakuntalaisille todennäköisesti hyvin tuttu erityisesti ehtoollisjumalanpalveluksista. Teksti on siis tuttu, mutta käsittääkseni miltei aina väärinymmärretty. Kyseessä on jaejakso 11:17-34 Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin varoitettava, että joudumme painia myös muiden ongelmien kuin varianttien kanssa.