Tahattomia ja tahallisia variantteja

Edellisessä kirjoituksessa kiinnitin huomiota tekstihistorian isoon kokonaiskuvaan evankeliumeiden osalta. Siirryn nyt kuvaamaan tarkemmin teksteihin tulleita variantteja. [Syy tekstin viipymiseen on tällä kertaa "kiire koulussa".]


Kysymys johon juuri kukaan ei tiedä vastausta

Haluan tässä kohden muistuttaa niitä lukijoita, jotka ajattelevat omaa tietämättömyyttään aiheen äärellä, että olemme tekemisissä aiheen kanssa, josta ainoastaan ani harva tietää juuri yhtään mitään. Noin kuukausi sitten istuin Regentissä Uuden testamentin tentissä ja kokeeseen oli lipsahtanut kysymys vanhasta tenttipohjasta, jota ei oltu käsitelty oppitunneilla, eikä myöskään kirjoissa joita meidän oli tenttiin luettava. Kysymys kuului: ”Vain alle 2% kaikista säilyneistä Uuden testamentin kreikankielisistä käsikirjoituksista vastaavat tarkasti toinen toisiaan: totta vai tarua?” Suurin osa opiskelijoista oli kysymyksestä huuli pitkällä ja vastaukset jakautuivat arvostelijan mukaan noin fifty/fifty (juuri näin helposti käy jos suurin osa arvaa). Olemme siis tekemisissä kysymyksien kanssa, joihin suurin osa teologian maisteriksi opiskelevista eivät osaa vastata, joten lukija voi olla tässä kohden melko huoletta. 

Mutta mikä oli oikea vastaus tentin kysymykseen? ”Tarua.” Itse asiassa yksikään säilynyt kreikankielinen käsikirjoitus ei vastaa täydellisesti toinen toistaan. Tunnetun tekstikriitikon (ja entisen Regent Collegen Uuden testamentin professori) Gordon Feen mukaan tilanne on seuraava: kun vertaamme kahta kaikkein lähimpänä olevaa käsikirjoitusta toisiinsa, löydämme niistä 6-10 eroavaisuutta per luku. [1] 

Eilen illalla vietin kahden tunnin luppoaikaani lukemalla Uuden testamentin evankeliumien varhaisesta tekstistä. Aiheen asiantuntijoiden tutkimus osoittaa kiistattomasti, että jopa kaikkein parhaimmat kopioitsijat tekivät silloin tällöin virheitä. Esimerkiksi papyrus 75:n ja codex Vaticanuksen (B) kopioitsijoiden ote lipsahti silloin tällöin sillä seurauksella, että tekstiin tuli kirjoitusvirhe. Esimerkiksi Vaticanuksessa Markuksen evankeliumin jakeessa 2:10 kopioitsija kirjoitti ἵν vaikka hänen olisi pitänyt kirjoittaa ἵνα. Tämä on sama asia kuin jos me jättäisimme sanasta ”jotta” pois viimeisen kirjaimen —> ”jott”. [2] Kovatkin kaverit siis tekivät virheitä. 



Kahdenlaisia syitä

Kun puhumme tekstiin tulleista varianteista, tekstikritiikkiä käsittelevät teokset jakavat syyt yleensä kahteen otsikkoon: tahattomat virheet ja tahalliset virheet. Kunkin otsikon alle voidaan vielä listata paljon alaotsikoita. Otamme nyt pikasukelluksen näihin kahteen otsikkoon. 


Tahattomia virheitä

Silmälasit keksittiin vasta joskus 1300-luvulla Italiassa: mutta ihmisillä on ollut ongelmia näkönsä kanssa jo ennen tätä! Jotkut käsikirjoituksiin lipsahtaneet variantit johtuivat siitä, että kopioitsija sekoitti eri kirjaimet keskenään. Erityisesti gamma (Γ), pii (Π), ja tau (Τ) sekoitettiin usein keskenään. Lisäksi jos tekstissä esiintyi peräkkäin kaksi lamdaa (ΛΛ), kopioitsija saattoi luulla, että kyseessä on kirjain Μ. Juuri tästä syystä voimme löytää jakeesta Room. 6:5 tekstivariantin, jossa sana ΑΛΛΑ (mutta) on muuttunut sanaksi ΑΜΑ (yhdessä). 

Monia esimerkkejä voitaisiin ottaa tilanteesta, jossa kopioitsijan katse on pompannut väärälle riville. Kuvittele tilanne, jossa Petteri on kopioimassa Luukkaan evankeliumia 300-luvulla, kun yhtäkkiä hänet keskeyttää kaksi ovella koputtavaa areiolaista. Petteri käännyttää kaverit ystävällisesti pois ja palaa kopioimaan Luukkaan tekstiä. Hän oli juuri jäänyt jakeeseen 10:31, jossa Jeesus kertoo vertausta Laupiaasta Samarialaisesta. Teksti sisältää kuitenkin pienen ”ansan”:

• [jae 31] Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse [ἀντιπαρῆλθεν].
• [jae 32] Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse [ἀντιπαρῆλθεν].

Molemmat jakeet päättyvät sanaan ἀντιπαρῆλθεν. Petteri putoaa tähän ansaan koska hän katsoo viimeksi kopioineensa sanan ἀντιπαρῆλθεν, jonka seurauksena hän vahingossa jatkaa suoraan jakeesta 33. Näin ollen jae 32 jää kopioimatta. Juuri tällaisen ”reiän” löydämme codex Sinaiticuksesta. 

Ilmestyskirjan jakeessa 4:3 Johannes kuvaa näkemäänsä näkyä seuraavasti: ”Ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari, näöltänsä smaragdin kaltainen.” Muutamissa käsikirjoituksissa kopioitsija on vahingossa tehnyt muutaman kirjaimen virheen, jonka seurauksella Johannes ei nähnytkään valtaistuimen ympärillä taivaankaarta, vaan pappeja! Sana ἶρις on vahingossa vaihtunut sanaan ἶερεις. 

Joskus virheet ovat melko humoristisia. Jakeessa 1. Tess. 2:7 käsikirjoituksissa on erityisesti kaksi varianttia, joiden kohdalla tutkijat ovat kuluttaneet melko paljon mustetta. Kirjoittiko Paavali, että hän oli Timoteuksen ja Silvanuksen kanssa tessalonikalaisten luona kuin ”pienet lapset” —> νηπιοι, vai ”lempeitä” —> ἤπιοι? Sanoja erottaa vain ν-kirjain (eli n-kirjain). Joku kopioitsija teki kuitenkin omassa työssään pienen virheen, jonka seurauksella Paavali kertoi olleensa timiläistensä kanssa tessalonikalaisten luona kuin hevoset! Sana ἵπποι on nimittäin melko lähellä kumpaakin edellä mainittua sanaa. (Uskon, että suomalaisten käännöksien valinta ”lempeä” on väärä. Oikea variantti on ”pienet lapset”.) 

Ottaen huomioon kaikki käsikirjoitukset, Paavali tuskin kirjoitti tessalonikalaisille olleensa heidän keskuudessaan kuin hevonen. (Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hevonen)

Johanneksen evankeliumin jakeessa 1:30 Johannes Kastaja kertoo, että hänen jälkeensä tulee mies, viitaten Jeesukseen. Eräässä käsikirjoituksessa kopioitsija on kirjoittanut sanan ἀνήρ sijaan sanan ἀήρ, joka tarkoittaa ilmaa —> Minun jälkeeni tulee ilma!

Lukija voi itse päätellä, että tekstikriitikoilla ei tällaisissa tapauksissa ole juurikaan vaikeuksia ymmärtää mitkä variantit ovat vakavastiotettavia ja mitkä ovat virheitä.


Tahallisia virheitä

Joskus tekstissä olevat variantit kuitenkin selittyvät paremmin niin, että kopioitsija on tehnyt tekstiin tahallisen muutoksen. Esimerkkinä voisi toimia Matteuksen evankeliumin jae 24:36, jossa Jeesus sanoo ”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” Joillekin maininta Jeesuksen tietämättömyydestä koskien Ihmisen Pojan tulemista on ollut ongelmallinen ja he ovat ottaneet tekstistä pois sanat ”eikä edes Poika”.

Markuksen evankeliumin jae 9:29 on yksi esimerkki variantista, joka pitäisi löytyä itse kunkin Raamatusta alaviitemainintana. Tässä kohden suomenkieliset käännökset eroavat toisistaan:

• Hän sanoi heille: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla”. (1938-käännös) 
• Hän vastasi: "Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella”. (1992-käännös) 

Sanoiko Jeesus, että tämä laji lähtee pelkästään rukouksella, vai pitäsikö ensin ehtiä myös paastota? Tässä kohden täytyy mainita, että 1992-käännöstä tukee kaksi tärkeää käsikirjoitusta: codex Vaticanus ja codex Sinaiticus. Monet tekstikriitikot pitävät lähes varmana sitä, että 1938-käännöksen ”ja paastolla” on myöhempi lisäys, joka tuli tekstiin mukaan hyvin varhain, koska seurakunta varhaisina vuosisatoina oli hyvin askeettinen ja näin ollen painotti paastoamisen tärkeyttä. Tässä kohden olemme siis melko varmoja siitä, että lyhyempi lukutapa on alkuperäinen. (Sanottakoon kuitenkin, että jos olet seurakuntasi pastorin kanssa lähdössä ajamaan ulos pahoja henkiä, pidättäytyminen kebab-ranskalaisista pari päivää aiemmin on hyvä varotoimi.)

Viimeisenä esimerkkinä toimii Markuksen evankeliumin alku. Sekä 1938- että 1992-käännös kääntävät jakeet 1:2-3 seuraavalla ajatuksella: "Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: 'Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. Ääni huutaa autiomaassa: 'Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!'" Monissa käsikirjoituksissa ei kuitenkaan lue ”profeetta Jesajassa”, vaan ”profeetoissa”. Tähän muutokseen syy on melko selvä: Markuksen lainaus ei ole pelkästään Jesajan kirjasta, vaan se koostuu kolmesta lainauksesta: 2. Moos. 23:20; Malakia 3:1; Jesaja 40:3. Näin ollen jotkut näkivät jo varhain Markuksen ”Jesajassa” ongelmallisena ja he ”tasoittivat” tekstiä vaihtamalla sanan ympäripyöreästi ”profeetoissa”.

Jälleen kerran tekstikriitikoilla on suurimmaksi osaksi melko hyvät keinot selvittää alkuperäinen lukutapa. Tulen myöhemmin palaamaan tarkemmin teknisiin yksityiskohtiin.


Entä sitten?

Iso määrä varianteista koskee yksinkertaisesti edelläkuvattuja kirjoitusvirheitä ja tahattomia lipsahduksia. On kuitenkin painotettava sitä, että lukija, joka lukee/kuulee omaa äidinkieltään, ymmärtää helposti tekstin sanoman siitä huolimatta, että siinä on pieniä virheitä. Suomenkieliselle lukijalle ei tuota vakeuksia ymmärtää lukemaansa tektiä vaikka siinä on mukana jotain kirjoitusviheitä. Kreikankieliset lukijat eivät olleet yhtään sen kummemmassa asemassa oman kielensä kanssa. Me tiedämme, että esimerkiksi Chester Beatty -papyruksiin kuuluva P47:n kopioitsija teki melko paljon tämäntapaisia kirjoitusvirheitä. Siitä huolimatta teksti edusti kopioitavaa käsikirjoitusta sen verran tarkasti, että sanoma pysyi kokonaisuudessaan samana. 

Seuraavassa tekstissä mennään entistä tarkemmin varianttien maailmaan. Pysy kuulolla!


Viitteet

1 Gordon Fee. 1978. Modern Textual Criticism and the Revival of the Textus Receptus. JETS 21/1. 19-33. (Viittaus sivuun 23.)

2 Peter M. Head. 2012. The Early Text of Mark. Teoksessa The Early Text of the New Testament. Charles E. Hill & Michael J. Kruger (ed.). Oxford: Oxford University Press. Sivut 108-20. (Viittaus sivuun 199.)


Aiheesta lisää:

William Warren. 2011. Who Changed the Text and Why? Probable, Possible, and Unlikely Explanations. Teoksessa The Reliability of the New Testament. Bart D. Ehrman & Daniel Wallace in Dialogue. Ed. Robert B. Stewart. Minneapolis: Fortress Press. (Sivut 105-23.) —> Katsaus varhaisten vuosisatojen kopiointiprosessiin.