MARKUKSEN EVANKELIUMI & PIETARIN SILMINNÄKIJÄTODISTUS

JOHDANTO

Tässä tekstissä perustellaan näkemystä, jonka mukaan Markuksen evankeliumi perustuu apostoli Pietarin silminnäkijätodistukseen. Aihe on mielenkiintoinen senkin vuoksi, että myös tekstikriittisillä huomioilla on itse asiassa linkki tähän teemaan, joten siksi tämä teksti löytyy juuri tästä blogista (eikä Eksegeettiseltä safarilta). 

Argumenttini etenee kolmessa vaiheessa. Ensin esittelen varhaisia traditioita liittyen Markuksen evankeliumin syntyyn. Sen jälkeen osoitan, millä tavalla evankeliumin sisäinen todistus tukee ajatusta siitä, että kerronta perustuu nimenomaan Pietarin silminnäkijyyteen. Viimeinen huomioni keskittyy tekstivariantteihin, jotka omalta osaltaan osoittavat, että Markuksen evankeliumin teksti on monin paikoin ainutlaatuista juuri siksi, että se keskittyy kuvaamaan asioita Pietarin ”me-näkökulmasta”.

1) VARHAINEN TRADITIO

Varhaisen ja täysin yksimielisen tradition mukaan Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin silminnäkijäkertomuksiin nojautuen.  On hyvä tiedostaa, että Pietari ja Markus tunsivat toisensa pitkältä ajalta, koska alkuseurakunta käytti Markuksen äidin kotia yhtenä päätukikohtanaan (huomaa miten sekä Markus että Pietari mainitaan nimeltä Ap.t. 12:12-13). Markuksella oli linkki myös apostoli Paavaliin (Ap.t. 13:5; 15:36-41; Kol. 4:10; Filemon 24; 2. Tim. 4.11) Tärkeä jae on myös 1. Piet. 5:13, jossa lukee "Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa [=Roomassa] oleva seurakunta, valittu niinkuin tekin, ja minun poikani Markus". Huomaa, että (a) tämä teksti sijoittaa Pietarin ja Markuksen Roomaan 60-luvulla ja (b) Pietari kutsuu Markusta "pojakseen" eli heillä on läheiset välit. Olemassaoleva data siis tukee mainiosti näiden kahden miehen välistä pitkäaikaista suhdetta. (Aiheesta tarkemmin erit. Bauckham 2017.)

Olennaisin ja varhaisin lähde Pietarin merkitykseen evankeliumin taustalla on Papias. Papias oli Hierapoliksen piispa ja huomattavan tärkeä kristillinen johtohahmo ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteessa. Hänen tarkka elinaika ei ole tiedossa, mutta hän on syntynyt joskus vuosien 50-60 välillä. Hän kirjoitti tärkeän 5-osaisen teoksen Exposition of the Logia of the Lord, joka ei ikävä kyllä ole säilynyt. Tavallisesti teos ajoitetaan noin vuosiin 110-130 jKr., mutta Papiaksen tiedot tulevat tätäkin aiemmalta ajalta, jopa 80-luvulta. Se on yksi olennaisimmista teoksista, joita tutkijat edelleen toivovat saavansa käsiin, koska se sisältää tärkeää tietoa evankeliumien synnnystä. Papiaksella oli nimittäin paljon sanottavaa evankeliumeiden synnystä — hän sai tietonsa erityisesti Johannes Vanhimmalta — ja niiden kirjoittajista ja siksi hänen nimeensä törmäävät kaikki, jotka sukeltavat evankeliumeiden alkuperään (ks. tarkemmin täältä). Kuitenkin noin pari tusinaa lainausta teoksesta on säilynyt, tärkeimmät Eusebiuksen Kirkkohistoria-teoksessa. Tässä Eusebiuksen lainaamana teksti, jonka Papias kirjoitti Markuksen evankeliumiin liittyen:

Tämänkin sanoi presbyteeri [Johannes Vanhin]: Markus, joka oli Pietarin tulkki, kirjoitti tarkkaan mitä hän muisti, hän ei kuitenkaan järjestyksessä kirjoittanut sitä mitä Herra sanoi ja teki. Sillä hän ei kuunnellut Herraa eikä seurannut häntä, vaan myöhemmin hän oli, kuten olen sanonut, seurannut Pietaria. Tämä esitti opetuksiaan tarpeen mukaan, ei tehdäkseen Herran lausuntojen kokoelmaa. Sen tähden ei Markus menetellyt väärin kirjoittaessaan osan niistä, sen mitä hän muisti. Yhtä asiaa hän piti silmällä, ettei jättäisi mitään kuulemistaan mainitsematta sekä ettei niissä esittäisi mitään väärin. Tämän papias kertoi Markuksesta. (Eusebius, Kirkkohistoria 3.39.15-16a, s. 179. Hyvä analyysi tästä jaksosta on Bauckham 2006, luku 9.).

Papias on täten ensimmäinen historiallinen lähde ajatukselle, jonka mukaan Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin silminnäkijätodistuksen pohjalta. Painoispiste on siinä mitä Pietari muisti ja mitä Markus kuuli ja kirjoitti. Tämä käy yhteen sen kanssa mitä Justinos Marttyyri sanoo evankeliumeista 150-luvulla: ne ovat ennenkaikkea apostolien muistelmia (Apol. 66.3; 67.3; Dial. 106, ks. tarkemmin Saarela 2021).

Toinen tärkeä tärkeä lähde on nk. Muratorin kaanon / Muratorin fragmentti 170-180-luvulta. Teksti on katkonainen ja se alkaa kunnolla vasta Luukkaasta, jonka kerrotaan olevan kolmas evankeliumi, mutta tätä edeltää lause ” ..jossa hän kuitenkin oli paikalla, ja niin hän on asettanut sen [kirjoittanut ylös]”. Tässä viitataan kaiken järjen mukaan siihen miten Markus, joka ei itse ollut silminnäkijä, oli kuitenkin läsnä Pietarin saarnojen aikana ja talletti evankeliumin niiden sanojen pohjalta (näin Bauckham & Lane).

Myös Roomassa syntyneissä nk. anti-markiniolaisissa prologeissa Markuksen evankeliumi linkitetään Pietarin silminnäkijyyteen (Lane ja Wright & Bird ajoittavat nämä aikaan 160-180 jKr.). Lisäksi traditio sijoittaa Markuksen Roomaan, joka sopii tietenkin 1. Piet 5:13:ssa olevaan informaatioon.

Myös Lyonissa majaansa pitävä Irenaeus (n. 180 jKr.) toteaa miten Markuksen evankeliumi perustuu Pietarin silminnäkijyyteen: ”Markus, joka oli Pietarin opetuslapsi ja tulkki, välitti meille kirjoitetussa muodossa asioita, joita Pietari saarnasi” (Harhaoppisia vastaan 3.1.1).

Kun tähän kaikkeen lisätään vielä 200-luvun alusta Tertullianus, joka asui pohjois-Afrikassa ja Egyptissä asuva Klemens Alexandrialainen (tästä Eusebius, Kirkkohistoria 6.14.5-7, s. 302) niin huomaamme, että kaiken kaikkiaan traditio on todella laajalle levinnyt eri maantieteellisille alueille. 

Yksi erimielisyyttä aiheuttava näkökulma traditioissa on se, kirjoittiko Markus evankeliuminsa Pietarin vielä ollessa elossa vai sen jälkeen, kun hän oli kuollut. France (2002, 35-41) ja Wallace (netissä 2004) käsittelevät kysymystä kohtuullisen kattavasti ja päätyvät siihen lopputulokseen, että Pietari on hyvinkin voinut olla elossa evankeliumin kirjoittamisen aikana - tässä tapauksessa evankeliumi on syntynyt viimeistään 60-luvun puolivälissä (Wallace suosii 50-lukua). Tämä ei kuitenkaan vaikuta tekstimme ytimeen mitenkään.

Lisätukena Pietarin ja Markuksen välisestä linkistä voitaisiin nostaa esiin Apostolien tekojen jakeet 10:36-41, jossa Pietari julistaa evankeliumia pakana Korneliuksen huonekunnalle. Lane (1974) osoittaa kaaviossaan miten samantapainen Pietarin julistus on Markuksen evankeliumin päärakenteen kanssa. Siirrymme nyt kuitenkin evankeliumin sisäiseen todistukseen. [1]

2) EVANKELIUMIN SISÄINEN TODISTUS

Sen lisäksi, että varhaisen tradition mukaan Pietari on Markuksen evankeliumin päälähde, näkemys saa tukea myös itse evankeliumista. Erityisesti kaksi argumenttia voidaan tuoda esiin evankeliumin sisäisestä logiikasta. Ensimmäinen liittyy Pietarin nimeen liittyvään inclusioon ja toinen Pietarin erityiseen perspektiiviin evankeliumissa. Katsomme kumpaakin argumenttia erikseen.


2.1 Pietarin nimen inclusio

Markuksen evankeliumissa ensimmäinen ja viimeinen nimeltämainittu henkilö on Pietari. Richard Bauckhamin (2006, luku 6) mukaan kyseessä on tarkoituksellinen inclusio:

Kulkiessaan Galileanjärven rantaa Jeesus näki Simonin ja Simonin veljen Andreaksen järvellä kalastamassa heittoverkolla, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” He jättivät heti verkot ja lähtivät seuraamaan häntä. (Mark. 1:16-18, paranneltu RK-käännös)

Mutta menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ”Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän teille sanoi.” (Mark. 16:7)

(Lukijan kannattaa huomata, että alkutekstissä Markus mainitsee Simonin jakeessa 1:16 kahdesti nimeltä.) Kyseessä on kirjallinen tehokeino — inclusio — jonka tarkoitus on painottaa Pietaria evankeliumin tärkeimpänä silminnäkijälähteenä. Tätä huomiota tukee myös Pietarin nimen esiintyvyys: Markus käyttää seitsemästi Simon-nimeä ja yhdeksäntoista kertaa Pietari-nimeä, joka on merkittävä määrä suhteessa muihin evankeliumeihin (ks. 1:16[x2], 29, 30, 36; 3:16[x2]; 5:37; 8:29, 32, 33; 9:2, 5; 10:28; 11:21; 13:3; 14:29, 33, 37[x2], 54, 66, 67, 70, 72; 16:7). Huomionarvoista on myös se, että Pietari on läsnä Jeesuksen mukana koko pääkerronnan ajan aina jakeesta 1:16 jakeeseen 14:72 saakka, poikkeuksena vain jakeet 6:14-29 (Johannes Kastajan kuolema), 10:35-40 (Sebedeuksen poikien pyyntö Jeesukselle), 14:1-2 (ylipappien juoni), 14:10-11 (Juudas Iskariot ylipappien luona) ja 14:55-65 (Jeesus sanhedrinin edessä).


Bauckham huomio, että samantapainen inclusio on nähtävissä muutamissa jäljellejääneissä kreikkalais-roomalaisissa elämäkerroissa, kuten Lukianos Samosatalaisen teoksessa Alexanderin elämä (noin 180 jKr.) ja Porfyrios Tyroslaisen teoksessa Plotinuksen elämä (300-luvun alku). Samalla tavalla kuin Pietari on sekä ensimmäinen että viimeinen nimetty henkilö Markuksen evankeliumissa, Rutilianus on sekä ensimmäinen että viimeinen nimetty henkilö Alexanderin elämä -teoksessa, koska hän oli kirjoittajan merkittävin silminnäkijä. Sama huomio pätee Amelius-nimiseen henkilöön Plotinuksen elämä -teoksessa, joskin Porfyrios rinnastaa myös itsensä tähän rooliin. (Bauckham 2006, 132-46.) 

Bauckham on myöhemmässä artikkelissaan (2009) tuonut esiin lisää dataa juuri samantapaisesta tekniikasta. Kirjoittaessaan sotapäällikkö Scipio Africanuksesta, historioitsija  Polybios (k. 118 eKr.) painottaa teoksessaan Gaius Laeliuksen roolia, koska hän oli ollut Scipion hyvä ystävä alusta loppuun saakka eli Polybios painottaa hänen olennaista silminnäkijärooliaan. Sen lisäksi, että Laelius mainitaan teoksessa nimeltä useammin kuin muita henkilöitä (13x), hänenkin nimeensä liittyy teoksessa samantapainen inclusio, kuin Pietarin nimeen Markuksen evankeliumissa.

2.2 Tehokeino ”monikosta yksikköön”

Toinen huomio liittyy Markuksen erityiseen kerronnalliseen tapaan, jota voidaan kutsua ”kertomukselliseksi tehokeinoksi monikosta yksikköön” (the plural-to-singular narrative device). C. H. Turner kiinnitti asiaan tarkkaa huomiota artikkelissaan jo vuonna 1925, mutta hänen huomionsa jäivät ikävä kyllä pahasti huomioimatta laajemmassa tutkimuskentässä. Nyt samaa asiaa on viimeaikoina painottanut Bauckham (2006, luku 7).

Kyseinen tehokeino tarkoittaa sitä, että Markuksen evankeliumissa on reilu parikymmentä kohtaa, jossa kirjoittaja vaihtaa he-muodon hän-muotoon. Näissä jakeissa on miltei aina kyse kulkemisesta jonnekkin, paikasta A paikkaan B. Tässä kattava listaus näistä jakeista:

• Ja he saapuivat Kapernaumiin; ja hän meni kohta sapattina synagoogaan ja opetti. (1:21) 
• Ja tultuaan ulos synagoogasta he menivät kohta Simonin ja Andreaan taloon Jaakobin ja Johanneksen kanssa. Ja Simonin anoppi makasi sairaana kuumeessa, ja kohta he puhuivat hänestä Jeesukselle. (1:29-30) 
• Ja he tulivat toiselle puolelle järveä gerasalaisten alueelle. Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli saastaisen hengen vallassa. (5:1-2) 
• Ja he tulivat synagoogan esimiehen taloon; ja hän näki hälisevän joukon ja ääneensä itkeviä ja vaikeroivia. (5:38) 
• Ja kuljettuaan yli toiselle rannalle he tulivat Gennesaretiin ja laskivat maihin. Ja heidän noustessaan venheestä kansa heti tunsi hänet. (6:53-54) 
• Ja he tulivat Beetsaidaan. Ja hänen tykönsä tuotiin sokea, ja he pyysivät, että hän koskisi häneen. 8:22) 
• Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta hän teroitti heille, etteivät kenellekään kertoisi, mitä olivat nähneet, ennenkuin vasta sitten, kun Ihmisen Poika oli noussut kuolleista. (9:9) 
• Ja kun he tulivat opetuslasten luo, näkivät he paljon kansaa heidän ympärillään ja kirjanoppineita väittelemässä heidän kanssaan. Ja kohta kun kaikki kansa hänet näki, hämmästyivät he ja riensivät hänen luoksensa ja tervehtivät häntä. (9:14-15) 
• Ja he lähtivät sieltä ja kulkivat Galilean läpi; ja hän ei tahtonut, että kukaan saisi sitä tietää. (9.30) 
• Ja he saapuivat Kapernaumiin. Ja kotiin tultuaan hän kysyi heiltä: "Mistä te tiellä keskustelitte?" (9.33) 
• Ja he olivat matkalla, menossa ylös Jerusalemiin, ja Jeesus kulki heidän edellään; ja heidät valtasi hämmästys, ja ne, jotka seurasivat, olivat peloissaan. Ja hän otti taas tykönsä ne kaksitoista ja rupesi heille puhumaan, mitä hänelle oli tapahtuva. (10:32) 
• Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä. (10:46) 
• Ja kun he lähestyivät Jerusalemia, tullen Beetfageen ja Betaniaan Öljymäelle, lähetti hän kaksi opetuslastaan. (11:1) 
• Kun he seuraavana päivänä lähtivät Betaniasta, oli hänen nälkä. (11:12) 
• Ja he tulivat Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet. (11:15) 
• Illan tultua he menivät kaupungin ulkopuolelle. Ja kun he varhain aamulla kulkivat ohi, näkivät he viikunapuun kuivettuneen juuria myöten. Silloin Pietari muisti Jeesuksen sanat ja sanoi hänelle: "Rabbi, katso, viikunapuu, jonka sinä kirosit, on kuivettunut” (11:19-21) 
• Ja he tulivat taas Jerusalemiin. Ja kun hän käveli pyhäkössä, tulivat ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat hänen luoksensa. (11:27) 
• Ja kun he olivat aterialla ja söivät, sanoi Jeesus: "Totisesti minä sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut, yksi, joka syö minun kanssani”. (14:18) 
• Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini. (14:22) 
• Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Ja Jeesus sanoi heille: "Kaikki te loukkaannutte, sillä kirjoitettu on: 'Minä lyön paimenta, ja lampaat hajotetaan'. (14:26-27) 
• Ja he tulivat maatilalle, jonka nimi on Getsemane; ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Istukaa tässä, sillä aikaa kuin minä rukoilen". (14:32)

Pointtina näissä kohdissa on se, että Pietari on kertonut tapahtumia me-muodossa, jonka Markus on luonnollisesti kirjoittanut ylös he-muotoon. Näin lukija seuraa tapahtumia ikään kuin Jeesuksen läheisten opetuslasten omasta perspektiivistä. Kun Pietari siis sanoi ”me saavuimme Kapernaumiin ja Jeesus meni sapattina synagogaan”, Markus kirjoittaa ”he saapuivat Kapernaumiin ja Jeesus meni sapattina synagogaan” (1:21).

Erityisen selvästi tämä tulee esiin jakeessa 1:29 jos luemme sen tarkasti. Markus nimittäin kirjoittaa ”tultuaan ulos synagoogasta he menivät kohta Simonin ja Andreaan taloon Jaakobin ja Johanneksen kanssa”. Kyseessä on neljä opetuslasta, Pietari&Andreas ja Jaakob&Johannes. Teksti on kummallinen, koska Pietari on alunperin kertonut sen muodossa ”me tulimme ulos synagogasta ja menimme meidän taloomme Jaakobin ja Johanneksen kanssa”. Pietari siis kertoo asian omasta näkökulmastaan painottamalla taloa hänen ja veljensä asuntona. Kuten Turner (1925, 225) tiivistää, jos otamme tosissamme Markuksen ainutlaatuisen tehokeinon, luonnollisin selitys on se, että meillä on käsissämme sellaisen silminnäkijän kerrontaa, joka kuului Jeesuksen opetuslasten ydinjoukkoon.

Asia saa vahvistusta, kun me tarkastelemme miten Matteus ja Luukas ovat kertoneet samat tilanteet. (Oletan tutkijoiden enemmistönäkemyksen, jonka mukaan molemmat käyttivät Markuksen evankeliumia lähteenään.) Esimerkiksi Luukas kertoo Markuksen jakeen 1:21 seuraavasti:

• Sitten Jeesus meni Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina. (Luuk. 4:31) 

Matteuksella puolestaan Markuksen jakeet 5:1-2 kuuluu näin:

• Kun Jeesus tuli toiselle rannalle, gadaralaisten alueelle, häntä vastaan tuli hautaluolista kaksi riivattua miestä. (Matt. 8:28) 

Sekä Matteus että Luukas yksinkertaistavat tekstiä keskittymällä suoraan Jeesukseen. He ikään kuin etäännyttävät itsensä tekstistä, koska siitä katoaa ”me-näkökulma”. Kokonaisuudessaan kyseessä on siten hyvin markusmainen painotus — ja se tulee selittää. Katsomme hieman tarkemmin näitä eroavuuksia seuraavan otsikon alla, koska meidän tulee nyt ottaa huomioon myös myöhempien kirjureiden tekemät muutokset käsikirjoituksiin.

3) TEKSTIKRITIIKKI

Se mikä on mielenkiintoista liittyen yllä listattuihin jakeisiin on se, että monissa kohdissa esiintyy myös tekstivariantti. Monet myöhemmät kirjurit nimittäin muuttivat markusmaisen monikko-yksikkö-muodon pelkästään yksikköön. Esimerkiksi jakeessa 1:29 on tekstivariantti, koska alkuperäiset monikkomuotoiset sanat ἐξελθόντες ἦλθον / ekselthontes eelthon (kun he tulivat) on muutettu yksiköksi ἐξελθὼν ἦλθεν / ekselthoon eelthen (hän tuli). (Yksikkö löytyy mm. Codex Vaticanuksesta, codex Bezaesta, codex Koridethista ja perhe 1:sta ja 13:sta.) 

Mielenkiintoinen kommentti aiheesta löytyy Bruce Metzgerin Textual Commentary -teoksesta, jossa hän selittää tekstikritiikkikomitean tekemiä päätöksiä. Metzger toteaa (s. 64), että komitea ymmärsi varsin hyvin, että yksikkö-muoto on edustettu monissa hyvissä käsikirjoituksissa ja osa komitean jäsenistä piti monikko-muotoista tekstiä kummallisena(!). Komitea päätti kuitenkin suosia monikkoa, koska he ymmärsivät, että kopioitsijat halusivat (a) keskittää tekstissä enemmän huomiota Jeesukseen ja (b) seurata muiden evankeliumien tekstiä, koska Matteuksessa (8:14) ja Luukkaassa (4:38) painopiste on siinä, miten ”Jeesus tuli Pietarin taloon”. Se mikä itseäni pisti silmään oli nimenomaan monen komitean jäsenen intuitio siitä, miten Markuksen teksti ”kuulostaa oudolta”. Tämä on tietenkin totta. Mutta: jos me otamme tosissamme sen, että Markus kirjoittaa evankeliumiaan Pietarin me-muistelujensa pohjalta, tekstissä ei ole mitään kummallista!

Alla olevassa taulukossa on tiivistelmä siitä, millä tavalla Markuksen evankeliumin monikko-yksikkö-kohdat on muutettu joko Matteuksessa tai Luukkaassa tai sitten kopioitsijoiden toimesta käsikirjoituksissa. Taulukko osoittaa, että kaikilla oli selvä tendenssi poiketa Markuksen monikko-yksikkö-muodosta pelkkään yksikköön.

Bauckham 2006, 181. Matteuksella ja Luukkaalla sekä kopioitsijoilla oli selvä tendenssi pyrkiä häivyttämään markusmainen monikosta-yksikköön painotus painottamalla pelkästään yksikköä (eli Jeesusta). Ei par. tarkoittaa "ei paralleelikohtaa" eli kertomus on vain Markuksella.

Huominarvoista on myös se, että Pietarin sisällyttäminen inclusiona evankeliumin alkuun ja loppuun käy myös käsi kädessä näiden monikosta-yksikköön tekstien kanssa. Ensimmäinen maininta Pietarista on jakeessa 1:16 ja tätä seuraa hyvin pian ensimmäinen monikosta-yksikköön teksti (1:21). Viimeinen kohta, jossa monikosta-yksikköön tehokeino esiintyy, on jae 14:32, jossa kaksitoista opetuslasta ovat viimeisen kerran koolla porukkana ja Pietarin rooli korostuu heti seuraavissa jakeissa (14:33, 37, 54, 66, 67, 70, 72). Näin ollen tämä Markuksen erityinen kirjallinen tehokeino ”monikosta-yksikköön” tuo korostetusti esiin Pietarin roolin olennaisimpana silminnäkijänä Jeesuksen toiminnalle. (Bauckham 2006, luku 7.)

JOHTOPÄÄTÖS

Olemme huomanneet, että sekä ulkoiset että sisäiset todisteet suosivat yksiselitteisesti näkemystä, jonka mukaan Markus kirjoitti evankeliumin nimenomaan apostoli Pietarin silminnäkijätodistuksen perusteella. Johtopäätös on ainoa, joka kykenee selittämään olemassaolevat historialliset tosiasiat. Haluan vielä painottaa sitä, että tämä selittää samalla sen merkillisen kysymyksen, että miksi ihmeessä Markus linkitettiin tämän evankeliumin kirjoittajaksi: ratkaisu olisi nimittäin ollut mieletön jos kyse olisi ollut vain ”heitetään nyt joku nimi vaikka emme tiedäkään kuka se oli” -mallisesta ratkaisusta. (Näin myös Wright & Bird 2019, 557.) Tämä näkemys selittää paremmin myös sen, miksi Pietari esitetään niin kovin huonossa ja heikossa valossa monissa kohdin evankeliumia. Lisäksi tulee helpommaksi ymmärtää miksi Matteus ja Luukas käyttivät Markusta niin hanakasti hyödykseen. He tiesivät, että teoksessa on pääsy Pietarin silminnäkijähavaintoihin.

Lue aiheeseen liittyen myös tämä teksti. 

* Markus Mäenpää osoittaa mielestäni vakuuttavasti gradussaan ”Prophecy or Hindsight? The Olivet Discourse of Mark 13, Its Authenticity, and Use in the Dating of the Gospel of Mark”, että evankeliumia ei voi ajoittaa juutalaissodan loppuun tai Jerusalemin temppelin tuhon jälkeiseen tilanteeseen sillä perusteella, että luvussa 13 olisi monia (jälkikäteisiä) viittauksia tähän tapahtumaan. Luvussa ei todellisuudessa ole juurikaan tarkkoja viittauksia tähän tapahtumaan, ei ainakaan niin merkittäviä, että se saisi määritellä evankeliumin ajoitusta. 

Viitteet

Myös olemassaolevissa käsikirjoituksissa teokseen ei ole koskaan otsikko-tasolla liitetty mitään muuta nimeä kuin Markus. Evankeliumiin pätee sama huomio, jonka olen tehnyt aiemmin jo Matteuksen kohdalla. Kyse ei ole "Markuksen evankeliumista", vaan "evankeliumista Markuksen mukaan". Otsikko κατὰ Μάρκον / Kata Markon eli "Markuksen mukaan" löytyy 300-luvun codex Sinaiticuksesta ja Vaticanuksesta. 400-luvulla käsikirjoituksissa A, D ja Q otsikko on "εὐαγγέλιον κατὰ mάρκον / euangelion kata markon" eli "Evankeliumi Markuksen mukaan". Vielä myöhemmin, mm. käsikirjoituksessa 209, otsikko on τὸ κατὰ Μάρκον ἅγιον εὐαγγέλιον / to kata markon hagion euanggelion eli "pyhä evankeliumi Markuksen mukaan". Ks. Wallace 2004. 

KIRJALLISUUS

Bauckham, Richard. 

• 2006. Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony. Grand Rapids: Eerdmans. 
• 2009. "The Eyewitnesses in the Gospel of Mark." Svensk Exegetisk Årsbok, 74. Sivut 19-39.
• 2017. The Cristian World Around the New Testament. Baker Academic. --> Luku 5: "The Gospel of Mark: Origins and Eyewitnesses."
• 2020. "Eyewitnesses and Healing Miracles in the Gospel of Mark." The Biblical Annals, 10:3. Sivut 341-354.

Eusebiuksen Kirkkohistoria. Suom. 1937 Ivar A Heikel. Helsinki: Otava.

France, R. T. 2002. The Gospel of Mark. The New International Greek Testament Commentary. Grand Rapids: Eerdmans. 

Justinos Marttyyri. Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suom. Matti Myllykoski & Outi Lehtipuu 2008. Helsinki: Gaudeamus. 

Lane, William. 1974. The Gospel of Mark. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Eerdmans.

Metzger, Bruce M. 1994. A Textual Commentary on the Greek New Testament, 2nd edition. A Companion Volume to the United Bible Societies. Lontoo & New York: United Bible Societies. 

Mäenpää, Markus. 2014. ”Prophecy or Hindsight? The Olivet Discourse of Mark 13, Its Authenticity, and Use in the Dating of the Gospel of Mark.” Gradu. Iso Kirja -opisto / University of Wales.

Saarela, Janne. 2021. ”Juuri oikea pyhien kirjojen kokoelma.” Teoksessa Raamattu: Jumalan pyhä Sana. Toim. Heikki Salmela. Keuruu: Aikamedia. (Sivut 99-128.)

Turner, C. H. 1925. ”Marcan Usage: Notes, Critical and Exegetical, on the Second Gospel.” The Journal of Theological Studies. (Sivut 225-40.) 

Wallace, Daniel. 2004. "2. Mark: Introduction, Argument, and Outline." 

Wright, N. T. & Bird, Michael F. 2019. The New Testament in Its World. An Introduction to the History, Literature, and Theology of the First Christians. Lontoo: SPCK.