- Eepioi: "...emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa..." (1938-käännös)
- Neepioi: "...emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme kuin pienet lapset teidän keskuudessanne. Niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiaan, niin mekin teitä hellimme." (Muokattu 1938-käännös)
Pyrin tässä tekstissä osoittamaan, että alkuperäinen lukutapa on erittäin suurella varmuudella neepioi ("pienet lapset"). Argumentti on mielestäni merkittävä, koska tätä varianttia voidaan helposti perustella kolmella tavalla. Ensinnäkin tekstikriittinen data tukee ylivoimaisesti neepioi-varianttia. Toiseksi, neepioi-variantin puolustajat voivat helposti vastata kaikkiin sitä vastaan esitettyihin vasta-argumentteihin. Kolmanneksi, Paavalin käyttämälle kieliopille joudutaan tekemään rajua väkivaltaa jos valitsemme eepioi-variantin.
Nojaan tekstissäni vahvasti Jeffrey Weiman loistavaan artikkeliin (2000) ja Gordon Feen kommentaariin (2009). (Lukijan on hyvä muistaa, että hiljattain edesmennyt Fee oli yksi maailman johtavia tekstikriitikoita ja hän oli mukana mm. NIV-käännöksen toimikunnassa.) Aloitan tekstikritiikistä, jonka jälkeen siirryn jakeiden kielioppiin.
1 TEKSTIKRITIIKKI
Lienee kohdallaan muistuttaa lukijoita lyhyesti siitä, millä tavalla tekstikritiikki toimii. Kun puhumme siitä, mitä tekstivarianttia tulee pitää alkuperäisenä, meidän tulee ottaa huomioon sekä ulkoiset todisteet että sisäiset todisteet. (Olen tässä piiitkässä tekstissä avannut asiaa otsikossa 5.5.; myös Metzger 1994, 11-14.) Lyhyesti:
- Ulkoisilla todisteilla viitataan olemassaoleviin käsikirjoituksiin. Tässä meidän tulee ottaa huomioon käsikirjoituksen ikä ja sen yleinen luotettavuus. Lisäksi on otettava huomioon maantieteellinen leviäminen eli miten laajalta maantieteelliseltä alueelta variantti X on löydettävissä. (Jos variantti on löydettävissä laajalta alueelta Rooman valtakuntaa, sitä tulee suosia sen sijaan, että variantti löytyisi vain pieneltä ja rajatulta maantieteelliseltä alueelta.)
- Sisäisillä todisteilla viitataan siihen, millaisia päätöksiä kirjoittaja (tässä tapauksessa Paavali) olisi ehkä tehnyt ja millaisia valintoja kopioitsijat olisivat tehneet. Englanninkielellä kirjoittajan itsensä tekemiin valintoihin viitataan termillä "intrinsic probability" ja kopioitsijoiden tekemiin valintoihin termillä "transcriptional probability".
Käyn seuraavaksi läpi sekä ulkoiset että sisäiset todisteet variantteihin liittyen.
1.1. Ulkoiset todisteet
Kun tarkastelemme ulkoisia todisteita, kaikki joutuvat myöntämään sen, että neepioi-variantilla ("pienet lapset") on paljon vahvemmat tekstitodisteet kuin eepioi-variantilla ("lempeitä"). Näiden kahden variantin välinen ero on itse asiassa niin murskaava, että on vaikea nähdä miksi kukaan haluaisi lähteä haastamaan neepioi-variantin alkuperäisyyttä.
Vanhin "todistaja" neepioi-variantille on papyrus 65, joka on peräisin jo 200-luvulta. (Tämä on vanhin olemassaoleva käsikirjoitus Tessalonikalaiskirjeiden luvuista.) Lisäksi variantti löytyy kahdesta merkittävimmästä 300-luvun majuskelikoodeksista eli codex Sinaiticuksesta ja codex Vaticanuksesta. Lisäksi se löytyy 400-luvulta codex Ephraemi Rescriptuksesta (C) ja codex Bezaesta (D). Kun alamme tarkastelemaan vanhoja käännöksiä, neepioi-variantti löytyy vanhasta latinankielisestä käännöksestä, joistain sahidinkielisistä ja boharilaisista käännöksistä ja muutamilta kirkkoisiltä, kuten Origeneelta ja Ambrosiasterilta.
* Tämä tarkoittaa sitä, että neepioi-variantti löytyy kaikkein varhaisimmista käsikirjoituksista ja se on kaiken lisäksi edustettuna laajalla maantieteellisellä alueella niin lännessä (mm. vanha latinankielinen) kuin idässä (mm. P65).
Entä eepioi-variantti ("lempeitä")? On painotettava sitä, että tämä variantti ilmestyy tekstitraditioon vasta 400-luvulla! Ensimmäinen käsikirjoitus, josta tämä variantti löytyy, on codex Aleksandrinus. (Tämä on noin 200 vuotta P65:n jälkeen!) Ajan kuluessa variantti löysi kuitenkin tiensä käsikirjoitusten enemmistöön ja se löytyy muutamien tärkeiden koodeksien kuten Sinaiticuksen ja Ephraemi Rescriptuksen myöhemmistä korjauksista.
* Neepioi-varianttiin verrattuna tämän variantin ulkoiset todisteet ovat heikot.
Jos katsomme modernimpaa historiaa, niin Uuden testamentin kreikankieliset kriittiset editiot ovat siirtyneet kannattamaan neepioi-varianttia. Nestle-Aland 26 (vuonna 1979) korvasi eepioi-variantin neepioi-variantilla ja United Bible Societyn The Greek New Testament -laitoksen 4. painoksessa (vuonna 1993) neepioi-variantin todennäköisyysluokitus muutettiin C:sta (variantti, jonka kohdalla on merkittävä epäilys) B:hen (variantti, jonka lukutapa on miltei varma).
Tämä lyhyt analyysi osoittaa ainakin sen, että (raskas!) todistustaakka on niiden harteilla, jotka haluavat osoittaa käännöksissämme olevan eepioi-variantin alkuperäiseksi. Monet ovat kuitenkin pyrkineet osoittamaan, että kun otamme huomioon sisäiset todisteet, eepioi-variantin todennäköisyys kasvaa selvästi paremmaksi kuin neepioi-variantin. Erityisesti neljää argumenttia on esitetty osoittamaan tämä. Kuten pian käy kuitenkin ilmi, kaikki annetut argumentit ovat todellisuudessa heikkoja. (Aiheesta netissä Wallace 2004a+b.)
1.2. Sisäiset todisteet
Kaksi ensimmäistä argumenttia nojaavat siihen, miten kopioitsijat olisivat toimineet (transcriptional probability) ja kaksi argumenttia nojaavat siihen, mitä sanaa Paavali itse olisi käyttänyt (intrinsic probability).
Tässä kohden lukijan täytyy oppia kaksi uutta teknistä termiä, jotka ovat tärkeitä tekstikritiikin pelikentällä. Niillä viitataan siihen, millaisia virheitä kopioitsijat saattoivat tehdä:
- Dittografia. Dittografia tarkoittaa kopioinnissa tahattomasti toistettua sanaa tai sananosaa. Joskus kopioitsijat esimerkiksi lisäsivät sanaan vahingossa ylimääräisen kirjaimen sillä seurauksella, että sanan merkitys muuttuu. (=Pieni lisäys.)
- Haplografia. Haplografia tarkoittaa kopioinnissa tahattomasti poistettua sanaa tai sananosaa. Joskus kopioitsijat jättävät vahingossa jonkun sanan tai kirjaimen kopioimatta, jonka seurauksena sanan tai lauseen merkitys muuttuu. (=Pieni poisto.)
Tässä neljä huonoa argumenttia, joilla eepioi-varianttia on pyritty perustelemaan.
Argumentti 1: neepioi-variantti johtuu dittografiasta
Jotkut ovat väittäneet, että alkuperäinen variantti on eepioi ja neepioi-sana syntyi dittografiasta. Selitystä haetaan tässä tapauksessa sanasta, joka esiintyy alkutekstissä juuri ennen eepioi-sanaa:
ἀλλὰ ἐγενήθημεν ήπιοι
alla egeneetheemen eepioi
Esimerkiksi F. F. Bruce siis väittää, että kopioitsija on vahingossa ottanut ylimääräisen v-kirjaimen edellisestä sanasta ja ήπιοι-sana on muuttunut vήπιοι-sanaksi. Tämän argumentin ongelma on kuitenkin ilmeinen: yhtä helposti teksti on saattanut muuttua juuri toisesta syystä, haplografiasta! On aivan yhtä mahdollista, että alkuperäisestä neepioi-sanasta on vahingossa pudonnut pois ensimmäinen n-kirjain, joten sanasta on tullut eepioi. Kuten Fee toteaa, tämä ei ole itse asiassa argumentti lainkaan; se on vain selitys sille miten neepioi-sana on saanut alkunsa jos me ensin oletamme apriori eepioi-variantin alkuperäiseksi. Koska sama toimii myös toisin päin, me emme voi perustaa argumenttia dittografiaan emmekä haplografiaan.
Argumentti 2: Harvinainen eepioi-sana korvattiin myöhemmin yleisemmällä neepioi-sanalla
Tämän argumentin mukaan eepioi (lempeät)-sana oli huomattavan harvinainen ja se muutettiin ajan kanssa (joko tahattomasti tai tahallaan) tunnetumpaan neepioi (pienet lapset)-sanaan. Esimerkiksi tunnettu tutkija I. Howard Marshallin mukaan ei ole juurikaan epäselvää siinä, että harvinaisempi sana (eepioi) on oikea valinta, joka myöhemmin korvattiin tunnetummalla sanalla (neepioi). Tämä argumentti kuulostaa minun korviini älyttömältä, mutta esitän nyt joka tapauksessa siihen liittyvää teknistä dataa.
Jotkut siis vetoavat siihen, että Paavali käyttää neepioi-sanaa muualla kirjeissään 10 kertaa, joskin tässäkin tapauksessa viisi näistä löytyy yhdestä ja samasta jakeesta (Room. 2:20; 1. Kor. 3:1; 13:11 [5x]; Gal. 4:1, 3; Ef. 4:14). Lisäksi muualla UT:ssa neepioi-sana esiintyy ainoastaan neljä kertaa (Matt. 11:25; 21:16; Luuk. 10:21; Hepr. 5:13). Sen sijaan eepioi-sana esiintyy UT:ssa toki vain jakeessa 2. Tim. 2:24. Mutta miksi tämä olisi mitenkään merkittävää? On myös huomattava, että eepioi-sana oli kyllin tunnettu muussa kirjallisuudesta. Uudet tietokoneilla tehdyt tutkimukset sanojen käytöstä tuona aikana eivät myöskään tue ajatusta, että eepioi-sana olisi jotenkin erityisen ”harvinainen”, joten argumentti menettää paljon voimaa.
Siinä kun kaksi edellistä argumenttia keskittyivät siihen, mitä kopioitsijat olisivat tehneet, seuraavat kaksi argumenttia keskittyvät siihen, mitä Paavali olisi tehnyt.
Argumentti 3: Paavali ei voi tässä käyttää neepioi-sanaa positiivisesti, koska hän käyttää sitä muualla negatiivisesti
Joidenkin tutkijoiden mukaan Paavali käyttää muualla neepioi-sanaa aina väheksyvästi, joten on epäuskottavaa, että hän käyttäisi sanaa yhtäkkiä positiivisesti. Vaikka tämäkin argumentti on mielestäni älytön (kuka tahansa meistä voi helposti käyttää pikkulapsi-sanaa joko positiivisesti tai negatiivisesti ja tämä riippuu tietenkin täysin siitä, millaisessa asiayhteydessä sanaa halutaan käyttää), avaan hieman tarkemmin sen taustalla olevia ennakko-oletuksia.
On totta, että Paavali sanoo korinttilaisille "saatoin puhua teille vain kuin pikkulapsille [eli tavalla tai toisella ymmärtämättömille]" (1. Kor. 3:1). Mutta kuten 1. Korinttilaiskirje-expertti Gordon Fee toteaa, Paavali itse asiassa käyttää tässä kirjeessä neepioi-sanaa niin negatiivisesti (3:1-2), neutraalisti (13:11) kuin positiivisestikin (14:20). Itse asiassa tässä viimeisessä esimerkissä Paavali itse asiassa kehottaa korinttilaisia olemaan "lapsia suhteessa pahuuteen" ja tämä kuulostaa juuri siltä, mitä hän yrittää itsestään ja työtovereistaan Tessalonikalaiskirjeen jakeessa sanoa! Lisäksi positiivisia esimerkkejä neepioi-sanasta löytyy myös Jeesukselta (Matt.11:25/Luuk.10:21; Matt. 21:16) ja sana on monesti esillä positiivisessa mielessä kreikankielisessä Vanhassa testamentissa. Tämäkään argumentti ei toimi.
Argumentti 4: neepioi-sana luo tekstiin ongelman, koska se synnyttää keskenään ristiriitaiset kielikuvat, joita Paavali ei olisi voinut käyttää
Monien tutkijoiden lempiargumentti näyttää olevan se, että neepioi-variantti täytyy hylätä, koska se luo tekstiin uuden metaforan/kielikuvan, joka on sitten rajusti ristiriidassa samassa lauseessa olevan toisen kielikuvan kanssa, jossa Paavali vertaa itseään lapsiaan hoivaavaan äitiin! Tässä väitteessä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkään nämä kielikuvat eivät todellisuudessa ole samassa lauseessa (tästä lisää alempana). Toiseksi tekisi mieli sanoa, että näin Paavalia joskus aiemminkin lukeneena tämäkin argumentti kuulostaa minun korvaani hyvin oudolta - Paavali nyt vain monesti tekee mielenkiintoisia juttuja, so what! Tähän argumenttiin voidaan kuitenkin vastata vakavalla tavalla useasta eri näkökulmasta käsin.
Vasta-argumentti 1. Jos neepioi-sana todella luo tekstiin ongelman, tämähän tarkoittaisi silloin sitä, että neepioi-sana on "vaikeampi lukutapa" (lectio difficilior) ja tekstikritiikin perussäännön mukaan vaikeampaa lukutapaa tulisi lähtökohtaisesti suosia! Itse asiassa Weima väittää, että tämä variantti on tuplasti vaikeampi lukutapa eepioi-sanaan verrattuna, koska (a) se johtaa hyvin jännitteiseen vertauskuvien käyttämiseen ja (b) kopioitsijat ovat ehkä halunneet välttää kutsumasta Paavalia pieneksi lapseksi. Vaikka b-kohta saattaa kuulostaa joidenkin korvaan oudolta, meillä on itse asiassa konkreettisia käsikirjoitustodisteita siitä, että näin kopioitsijat joskus toimivat. Esimerkiksi Paavalin maininta Kolossalaiskirjeen jakeessa 1:23 itsestään evankeliumin palvelijana (diakonos) johti jotkut myöhemmät kopioitsijat "kehumaan" Paavalia, koska tämä sai hänet näyttämään liian vähäpätöiseltä/pieneltä. Näin ollen joissain käsikirjoituksissa lukeekin "saarnaaja ja apostoli" tai "palvelija ja apostoli" eli Paavalin asemaa on hieman "paranneltu". Miksi siis luoda tahallaan hankalalta kuulostava teksti?
Vasta-argumentti 2. Ei ole itse asiassa Paavalille lainkaan epätyypillistä esittää lyhyen ajan sisällä useita hyvin erilaisia ja keskenään jännitteisiä kielikuvia. Galatalaiskirjeen jakeessa 4:19 Paavali saattaa kahdeksan sanan sisällä sanoa ensin, miten hän on äiti, joka on synnyttänyt galatalaiset, jota seuraa heti kielikuva galatalaisista itsestään äitinä, joka "odottaa Kristusta", joka ei ole vielä kuitenkaan valmis syntymään "oikean muotoisena". Myös 2. Korinttilaiskirjeessä (2:14) Paavali vertaa itseään ja Tiitusta ensin Kristuksen voittosaatossa kulkeviin, josta hän sitten siirtyy kuvaamaan itseään tuoksuvaksi aromiksi.
Ehkä paras vastaesimerkki rajuista ja keskenään hankalasti yhteensopivista kielikuvista löytyy juurikin käsittelemämme Tessalonikalaiskirjeen 2. luvun lopusta. 1938-käännös sanoo näin:
Mutta kun meidät nyt, veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvojanne. (2:17)
Käännöksemme ei ikävä kyllä tuo esiin sitä, mitä Paavali tarkasti ottaen kirjoittaa. Hän nimittäin käyttää itsestään ja matkakumppaneistaan seuraavaa kielikuvaa: he ovat kuin orpolapsia, jotka ovat menettäneet vanhempansa! Vaikka Paavali on siis jo verrannut itseään perheenäitiin (2:7) ja perheenisään (2:11), nyt hän vertaa itseään yhtäkkiä orpolapseen, joka on menettänyt vanhempansa (tessalonikalaiset). Alkutekstissä esiintyvällä sanalla ἀπορφανίζω/aporfanidsoo- viitattiin Weiman mukaan aina lapsiin, jotka olivat joutuneet eroon vanhemmistaan.
Huomaa tämän asian tärkeys: jos neepioi-variantti on oikea, silloin Paavali käyttää luvussa 2 kokonaista neljää erilaista perheeseen keskittyvää metaforaa: (1) hän oli kuin pieni lapsi, (2) hän oli kuin lapsiaan hoivaava äiti, (3) hän oli kuin rohkaiseva perheenisä ja (4) nyt hän on kuin vanhemmista eroon joutunut orpolapsi. Paavali siis tykittää kirjaimellisesti perheen täydeltä kielikuvia!
* Olemme tähän saakka huomanneet, että ulkoiset todisteet tukevat huomattavasti enemmän neepioi-sanaa ja kaikki sisäisiin todisteisiin vetoavat vasta-argumentit ovat kelvottomia. Vielä yksi iso huomio on kuitenkin tekemättä, nimittäin se, että eepioi-sanan valitseminen johtaa Paavalin käyttämän kieliopin tuhoutumiseen.
2 JAEJAKSON KIELIOPPI & OIKEA KÄÄNNÖS
Kuten Weima ja Fee osoittavat, ne, jotka päättävät valita eepioi-sanan, joutuvat tekemään rajua väkivaltaa kreikan kieliopille. Tiedostan sen, että tämä kohta lienee hieman hankalampi sisäistää. Yritä kuitenkin pysyä kärryillä ja seuraa tekstissä toistuvia sanoja/niiden muotoa, niin asia pitäisi kyllä selventyä!
Taustatiedoksi on sanottava, että Paavalia syytettiin kolmesta asiasta:
- Se mitä Paavali opettaa, on täyttä hölynpölyä. (= Sanoman sisältö)
- Paavali itse on kaikkea muuta kuin aito, hän on juonikas ja hän osaa imarrella kuulijoitaan huijaten heitä. (= Paavalin viekkaus)
- Kaiken tämän motiivina on Paavalin ahneus. (=Paavalin ahneus)
Vastatessaan näihin Tessalonikassa pyöriviin syytöksiin, Paavali selittää ensin millainen hän ei ollut Tessalonikassa ollessaan (jakeet 2:1-7b), jonka jälkeen hän siirtyy kuvaamaan sitä, millainen hän oli Tessalonikassa ollessaan (2:7c-12). Tämän mielessäpitäminen auttaa hahmottamaan tekstin logiikkaa.
Tärkeä kysymys kuuluu näin: missä kohden Paavalin teksti katkeaa pisteellä ja koska alkaa uusi lause? Lukijoiden on hyvä tiedostaa, että alkuperäisissä teksteissä ei käytettä pilkkuja ja pisteitä ja nykyinen pilkutus/pisteytys on tutkijoiden tekemä. Kuten Fee kommentaarissaan asiaa avaa (s. 66), Paavali kirjoittaa luvun 2 alussa kolme kreikankielistä lausetta:- Lause 1: Jakeet 1-2.
- Lause 2: Jakeet 3-4.
- Lause 3: Jakeet 5-7b.
Jaejaksossa toistuu tietyt sanat ei (näin)-vaan (näin) ja niissä on selvä sisäinen logiikka. Tämä näkyy kaikissa kolmessa lauseessa seuraavalla tavalla (lauseet osittain pätkitty logiikan painottamiseksi).
Lause 1: jakeet 1-2
Te tiedätte, että meidän tulomme...
ei ollut turha,
vaan meillä oli Jumalassa rohkeutta puhua teille...
Lause 2: jakeet 3-4
Meidän kehotuksemme...
ei ollut lähtöisin eksytyksestä,
ei epäpuhtaasta mielestä
ei kavaluudesta
vaan niin kuin ne, jotka Jumala on hyväksynyt
siten me puhumme
Kolmannessa lauseessa Paavali esittää häntä vastaan esitetyt kolme negatiivista syytettä, joihin hän sitten vastaa. Kreikankielessä tämä näkyy siten, että hän toistaa kolmesti οὔτε/oute-sanaa ("emme"), jota seuraa ἀλλὰ/alla-sana ("vaan").
Lause 3: jakeet 5-7b
Sillä me tulimme
emme liehakoivin sanoin,
sen te tiedätte,
emme millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet;
Jumala on todistajamme
emmekä etsineet kunniaa ihmisiltä
vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa
vaan me olimme kuin pienet lapset teidän keskuudessanne.
Paavali yrittää sanoa, että toisin kuin jotkut väittävät, hän ei toiminut tessalonikalaisten keskuudessa kuten kiertelevät filosofit, joihin kaikki edelläkuvatut syytökset sopisivat. Viimeisin lause vetää sitten nippuun koko jakson, eli Paavali kieltää kaiken toteamalla, että he tulivat tessalonikalaisten keskuudessa pieniksi lapsiksi eli he olivat viattomia kuin lapset, ilman taka-ajatuksia! Tämä metafora on täysin oikeutettu ja sopiva tässä yhteydessä, koska pieni lapsi ei voi käyttää liehakoivaa kieltä pettääkseen kuulijoitaan, pieni lapsi ei ahnehdi rahaa, eikä se etsi ihmiskunniaa. Vauva on viaton suhteessa kaikkiin näihin asioihin ja tällaisia Paavali, Silas ja Timoteus olivat: viattomia kuin pienet lapset. Tämän tulisi osoittaa, että pienet lapset -variantti sopii tekstiyhteyteen kuin nenä päähän: se on loistava tapa havainnollistaa heidän viattomuuttaan suhteessa kaikkiin esitettyihin syytöksiin.
Tämän jälkeen alkaa uusi lause, joka rakentuu kuin-niin -sanoilla:
Kuin lapsiaan hoivaava äiti,
niin mekin hellimme teitä...
Kuten Fee osoittaa, ne käännökset, jotka valitsevat "lempeitä"-variantin, joutuvat tekemään rajua väkivaltaa kieliopille, koska tässä tapauksessa jae pitää kääntää logiikalla "olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti" (1992, 1938, RK) / "But we were gentle among you, like a nurse tenderly caring for her own children" (NRSV, NASB, NIV, ESV). Tämä johtaa moniin ongelmiin, kuten siihen, että lause 3 jää lopulta kieliopillisesti vajaaksi ja eri sanoille joudutaan antamaan merkitys, jota niillä ei todellisuudessa ole. (Ks. tarkemmin Fee, s. 66-68.)
JOHTOPÄÄTÖS
Siitä huolimatta, että miltei kaikki modernit käännökset suosivat eepioi-varianttia 1. Tessalonikalaiskirjeen jakeen 2:7 kohdalla, ylivoimaisesti paras tekstikriittinen tuki voidaan antaa neepioi-variantille. Lisäksi ainoastaan tässä tapauksessa kohdan laajemmalle kieliopille voidaan tehdä oikeutta. Vastatessaan häntä vastaan esitettyihin valheellisiin syytöksiin Paavali toteaa olleensa tessalonikalaisten keskuudessa työtovereineen viattomia kuin "pienet lapset". Nykyisten kriittisten editoiden pääteksti on siis tässä tapauksessa oikeassa, kun taas ala-apparaatissa esiintyvä eepioi-variantti on myöhempi muutos.
KIRJALLISUUS
Beale, G. K. 2003. 1-2 Thessalonians. The IVP New Testament Commentary. Downers Grove: IVP Academic.
Fee, Gordon D. 2009. The First and the Second Letters to the Thessalonians. NICNT. Grand Rapids: Eerdmans.
Metzger, Bruce. 1994. A Textual Commentary on the Greek New Testament, 2nd edition. A Companion Volume to the United Bible Societies. Lontoo & New York: United Bible Societies.
Wallace, Daniel.
Weima, Jeffrey. 2000. "'But We Became Infants Among You'" The Case for NHPIOI in 1 Thess 2.7." New Testament Studies 46. (Sivut 547-564.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti