Jumalan synty: Isän ja Pojan kätketty historia - Kritiikki

JOHDANTO 

Helsingistä tuli taas shokeeraava kirja. Toki nyt Ville Mäkipellon aiemmassa sensurointia ja peukalointia painottavan kirjan kirjoittajapari Paavo Huotari on kadonnut ja kaksi uutta on tullut tilalle: Juha Pakkala (VT-mies) ja Raimo Hakola (UT-mies). Tällä kertaa poraudutaan Isän ja Pojan kätkettyyn historiaan. Jälleen kerran kirjan kannet ovat hienot ja otsikkojen ja aiheen esittelyn klikkimäisyys tuonee paljon kolikkoja kirstuun. Edellisen kirjan kohdalla kuuluin niihin viimeisimpiin, jotka saivat kirjan käsiinsä ja joulukuulla 2023 julkaisemani kriittinen arvio oli jonossa melko hännillä, koska moni muu oli ehtinyt tarttua pullaan jo ennen minua. Nyt asiat lienevät päinvastoin, koska ostaessani kirjan se oli vasta saapunut lämpimänä hyllylle.

Olemme siis jälleen kriittisen arvion äärellä. Kuten edellisen kirja-arvioni kohdalla, en tässäkään aio puuttua kaikkeen. Itse asiassa keskityn nyt melko rajaavasti ainoastaan kirjan viimeiseen suureen osioon, jossa käsitellään Jeesusta. Sivuilla paljon huomiota saavat erityisesti ylösnousemus-usko ja kristologia eli jälleen kerran ne aiheet, joiden äärellä olen itsekin aikaani viettänyt. Itse asiassa julkaisin viime vuonna ensimmäisen kirjani nimenomaan ylösnousemuksesta — Ylösnousemus ja kuoleman jälkeinen elämä (Aikamedia, 2024) — joten tämä aihe tulee luonnollisesti olemaan melko suuressa roolissa tässä tekstissä. Lupaan itse asiassa antaa joitain sellaisia uusia huomioita, joita ei löydy kirjastani, eikä itse asiassa tutkimuskirjallisuudesta muutenkaan kovin laajasti. Totean jo nyt, että jos lukijaa kiinnostaa vaikkapa pelkästään ylösnousemus-osio, hän voi siirtyä suoraan sitä käsittelevään otsikkoon 2.6.

Etenen taas kuten ennenkin: kirjoitan kulttuurimme pikaruokamaisuuden vastaisesti pitkästi ja pyrin dokumentoimaan väitteeni parhaani mukaan. Tekstin lopusta lähdeluettelon lisäksi löytyy myös kasa linkkejä: niiden tarkoitus on ohjata lukijoita kirjassa esiinnostettujen aiheiden äärelle muualla erilaisesta näkökulmasta katsottuna. 

Uusi tutkimus Codex Vaticanuksen distigmoista (”kahdesta pisteestä”)

JOHDANTO

Olemme viettäneet tämän viikon Saran kanssa Tyndale House -nimisessä tutkimuskeskuksessa Cambridgessa. Sara valmistelee tulevaa teologis-eksegeettistä kirjaansa ja minä olen rustannut kasaan Uuden testamentin tekstikritiikkiin liittyvää artikkelia, joka tulee ulos alkusyksystä — jos Herra suo. Koska nyt on ollut enemmän aikaa pyöriä tekstikritiikin rintamalla, halusin postata eräästä uudesta ja monella tapaa myös melko shokeeraavastakin uutisesta. Tämä postaus on poikkeuksellisesti suunnattu pikemminkin teologeille, jotka ovat mahdollisesti tietoisia aiheeseen liittyvistä taustakertomuksista, mutta jokainen on vapaa lukemaan tekstin ja jopa kommentoimaan sitä kommenttiosioon. Yritän kertoa meneillään olevan tilanteen nyt mahdollisimman lyhyesti ja selvästi. Se liittyy uusimpaan Codex Vaticanuksesta tehtyyn mustetutkimukseen. 

Koska Raamattu jaettiin lukuihin ja jakeisiin?

Tässä tekstissä vastataan sekä lyhyesti että pitkästi monien mieltä askarruttavaan kysymykseen "koska Raamattuihin tuli luku- ja jaenumerointi?"

Vastaus lyhyesti

Nykyinen lukujako tuli käyttöön 1200-luvulla ja nykyinen jaenumerointi yleistyi vasta 1500-luvulla. Lukujaottelun kohdalla olennaisin nimi on Stephen Langton (n. 1150-1228) ja jaenumeroinnin kohdalla Robert Estienne (1503-1559), joka tunnetaan myös nimellä Stefanos.

Filemonin kirjeen kaikki kreikankieliset käsikirjoitukset nyt analysoitu

JOHDANTO

Kun puhumme Uuden testamentin tekstikriittisestä työstä, niin on erittäin harvinaista, että joku olisi ehtinyt tutkia kaikki olemassaolevat kreikankieliset käsikirjoitukset johonkin yksittäiseen Uuden testamentin kirjaan liittyen. Tämä puute johtuu käytännössä kahdesta syystä.

Ensinnäkin syynä on se klassinen ongelma, että näitä käsikirjoituksia on yksinkertaisesti aivan valtava määrä! Vaatii rajusti työtunteja — ja tarkemmin sanottuna työvuosia — ennen kuin kaikki materiaali on kerätty ylipäätään tarkasteltavaksi.

Toinen syy on se, että vielä 100 vuotta sitten oli aika lailla pakko matkustaa paikasta A paikkaan B käsikirjoituksia tutkiakseen, mutta nykyään valtava määrä käsikirjoituksia on olemassa hyvälaatuisessa digitaalisessa muodossa, joten tutkija voi lukea vaikkapa codex Sinaiticusta kahvinkuppi sylissään omassa kotitoimistossa. Yksi tällainen sivusto on The Center for the Study of New Testament Manuscripts.

Viime aikoina tähän sääntöön on kuitenkin ilmestynyt joitain poikkeuksia. [1] Yksi tällainen on S. Matthew Solomonin väitöskirja The Textual History of Philemon (2014). Solomonin tutkimuksen päälöydöt voi onneksi lukea hänen artikkelistaan ”Myths About Transmission: The Text of Philemon from Beginning to End”, joka on luku 9 Elijah Hixsonin ja Peter Gurryn editoimassa teoksessa Myths and Mistakes in New Testament Textual Criticism (IVP, 2019). 

Tähän kirjaan palataan tarkemmin blogissa myöhemmin.

Robert Pricen väite jakeista 1. Kor. 15:3-11 interpolaationa

JOHDANTO

Jeesuksen ylösnousemus on ollut alusta saakka mittavan keskustelun kohteena. Ihmiskunta on — ja tulee loppuun saakka olemaan — jakautunut mielipiteessään liittyen kristinuskon alkuun. Herättikö Israelin Jumala Jeesus Nasaretilaisen kuolleista vai ei? Monet apologeetat (minä mukaanlukien, ks. Saarela 2024) ovat antaneet mittavia historiallisia perusteluja sille, että näin todella tapahtui. Samantapaisesti on aina ollut joukko, jotka ovat kiistäneet tapahtuman. Millä tavoin tapahtunutta on sitten lähdetty kiistämään, riippuu tutkijasta. Törmäsin kuitenkin hiljattain erityisen radikaaliin lähestymistapaan, josta en ollut aiemmin kuullut. Koska aihe liittyy vahvasti juuri tekstikritiikkiin, julkaisen tekstin juuri tässä blogissa. []-merkeissä alla on lisää aihetta koskevaa informaatiota. 

Robert M. Price on siitä erityinen skeptikko, että hänen lähestymistapaansa ei voida oikeastaan sijoittaa edes tutkimuskentän vasempaan laitaan, vaan hänen systeeminsä muodostaa oikeastaan oman laatikkonsa laajemman tutkimuskentän ulkopuolella. Tämä johtuu siitä, että Price ottaa erittäin radikaalin lähestymistavan Jeesukseen ja Uuden testamentin tutkimukseen: hänen mukaansa Jeesus Nasaretilainen ei koskaan ollut historiallinen henkilö (ks. Price 2010 ja samassa teoksessa olevat muiden tutkijoiden kritiikit). [1] Pricen lähestysmistapa on radikaali siinäkin mielessä, että hän pyrkii tekemään jotain, mitä muut eivät ole oikeastaan koskaan tehneet (tai ainakaan minä en ole tähän törmännyt). Hän nimittäin väittää, että 1. Korinttilaiskirjeen luvun 15 jakeet 3-11 ovat myöhempi interpolaatio eli jonkun kirjurin tekemä lisäys, ei Paavalin itse kirjoittama teksti 50-luvulla (Price 2005). 

Tämä isku on tarkasti harkittu ja hyvin suunniteltu, koska kuten kaikki ylösnousemus-kirjallisuutta lukeneet tietävät, nämä jakeet ovat erityisen arvokas tekstikokonaisuus, koska niissä Paavali lainaa jo Jerusalemin alkuseurakunnassa 30-luvun alussa syntynyttä traditiota, jonka mukaan (a) Jeesus kuoli, (b) hänet haudattiin, (c) hänet herätettiin kuolleista ja (d) hän ilmestyi useammalle henkilölle ja erityisesti joukoille. [Ks. viite 2.] Jos Pricen väite pitää paikkansa, jonka mukaan jakeet 15:3-11 ovat todella myöhempi toisella vuosisadalla tehty lisäys, ylösnousemuskirjallisuudessa hyvin vahvana pidetty argumentti menettää merkityksensä. 

Kysymys toki kuuluu: onko meillä mitään hyviä syitä uskoa, että Price on oikeassa? 

KIRJA-ARVIO: Sensuroitu - Raamatun muutosten vaiettu historia

Mäkipelto, Ville & Huotari, Paavo. Sensuroitu. Raamatun muutosten vaiettu historia (Helsinki, Otava, 2023), 225 sivua.


JOHDANTO

Silloin, kun Raamatun tekstikritiikistä kirjoitettu kirja ylittää uutiskynnyksen ja sadat ihmiset valuvat kirjastoihin varailemaan kilpaa teosta itselleen, on syytä pysähtyä. En ole nimittäin vieläkään vakuuttunut siitä, että tällainen kansallinen into kertoisi siitä, että nyt kaikki haluavat oppia tekstikritiikkiä. Se kertoo pikemminkin siitä, että teoksen sisältö sopii erinomaisesti aikamme henkeen, jossa klassinen kristinusko saadaan näyttämään ontolta ja Raamattu hyvin ovelasti "peukaloituna". (Tämä kävi myös entistä selvemmäksi, kun selasin netistä useita kirja-arvioita tekstini valmistumisen jälkeen.) Kuten olen joskus kieli poskella sanonut, en tiedä Suomessa montaakaan, jotka olisivat kirjoittaneet Uuden testamentin tekstikritiikistä minua enemmän, mutta ainakaan vielä en ole löytänyt itseäni Mtv3:n tai Ylen studiosta haastateltavana. (Huomaa kuitenkin tässä kohtaa hymiö =) )

Itselleni tilanne näyttäytyy hieman samalta kuin mitä tapahtui joitain vuosia sitten suuressa ja mahtavassa Amerikassa, jossa yksi alansa huippututkija — Bart Ehrman — julkaisi kirjan nimeltä Misquoting Jesus (kirjan otsikko muuten johtaa pahasti harhaan suhteessa kirjan sisältöön, joskaan Ehrman ei itse olisi halunnut kirjalle tätä otsikkoa, mutta kustantaja päätti sen myyvän paremmin). Moni asia täsmää. Bestseller, monia radio- ja tv-haastatteluja ja joskus miltei sana sanasta Ehrmanilta otettua retoriikkaa ja (vääristelyjä) väitteitä. Myös Ehrmanin taustakertomus vaikuttaa ainakin osaltaan samanlaiselta kuin kirjoittajakaksikkomme (tai ainakin toisen heistä, Huotaria en ole tavannut). Ehrman nimittäin kasvoi todella tiukassa fundamentalistisessa kuplassa, jonka hajottua hän ajautui toiseen ääripäähän. Osaltaan Sensuroitu-kirjan menestys on siten tästä Amerikan versiosta vain meille päätynyt jatko-osa, jota olenkin tässä jo pitkän aikaa odotellut.

"OLIMME PIENIÄ LAPSIA KESKUUDESSANNE" (1. Tess. 2:7)

JOHDANTO

On aika palata tekstikriittisten ongelmien pariin! Tällä kertaa huomion kohteena on Paavalin ensimmäinen kirje, 1. Tessalonikalaiskirje, jonka hän lähetti Korintista noin vuonna 50 hiljattain perustamalleen ja vainojen keskellä painivalle seurakunnalle.

Yksi tunnetuimmista tekstikriittisesti haasteellisista jakeista on  kyseisen kirjeen jae 2:7.  Ongelma on mielenkiintoinen monesta syystä. Ensinnäkin kaikki suomenkieliset käännökset ovat valinneet väärän variantin käännettäväkseen, joten lukijan on hyvä pitää kynä esillä, että hän voi tehdä lukemisen jälkeen hieman muutoksia omaan käännökseensä. Lisäksi ongelmasta tekee mielenkiintoisen se, että ero kahden eri variantin välillä on tällä kertaa vain yhdessä kirjaimessa! Joskus se yksi kirjain kuitenkin muuttaa sanan merkityksen radikaalilla tavalla, kuten tässä tapauksessa.