JOHDANTO
Uuden testamentin opiskelijat joutuvat Paavalin kirjeiden osalta tottumaan miltei kaikkialla toistettuun mantraan, jonka mukaan vain seitsemän Paavalin kolmestatoista kirjeestä ovat todella aitoja (Roomalaiskirje, 1. ja 2. Korinttilaiskirje, Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, 1. Tessalonikalaiskirje ja kirje Filemonille), kun taas muut kirjeet ovat myöhemmän ”Paavalin koulukunnan” tuottamia teoksia. Kaikkien kirjeiden kohdalla skeptisyys ei ole kuitenkaan samalla tasolla, mutta erityistä skeptisyyttä on osoitettu nk. ”pastoraalikirjeitä” kohtaan, termi, jolla viitataan siis 1. ja 2. Timoteuskirjeeseen ja Tiituskirjeeseen. Kaikki tutkijat eivät suinkaan ole tätä näkemystä hyväksyneet. Yksi hyvä esimerkki on Gordon Feen teos Pauline Christology (2007), joka on mammuttimainen tutkimus Paavalin kristologiasta. Fee pitää kaikkia 13 Paavalin kirjettä aitona ja esittää aika ajoin murskaavaa kritiikkiä vastapuolen argumentaatiolle. Omasta puolestani muistan, kun jouduimme Regent Collegen Uuden testamentin johdantokurssilla kirjoittamaan esseen jonkun Uuden testamentin teoksen kirjoittajuuskysymyksestä ja päätin silloin tarttua Efesolaiskirjeen haasteisiin. Kirjapinon edessä huomasin kerta toisensa jälkeen, miten huonoja argumentteja tämän kirjeen aitoutta vastaan oikeasti esitettiin (olin oikeasti odottanut jotain murskaavampaa).



