Muutoksia kielessä...
Listasin aiemmassa tekstissäni Uuden testamentin tekstitodisteet kolmeen ryhmään: kreikankieliset käsikirjoitukset, varhaiset käännökset ja kirkkoisien lainaukset. Tämä teksti keskittyy listan keskimmäiseen osioon.
Ensimmäisillä vuosisadoilla alkoi tapahtua suuria muutoksia koskien kieltä. Kuten todettua, Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi. Myös monet kirkkoisät puuhastelivat kreikaksi. Esimerkiksi Justinos Marttyyri (n. 100-165), joka asui Roomassa, kirjoitti teoksiaan kreikaksi. Tertullianus (n. 160-220) oli ensimmäinen kirkkoisä, joka alkoi kirjoittaa teoksiaan latinaksi. Erityisesti pohjois-Afrikassa latina oli kieli, jota ymmärrettiin. Italiassa ja Rooman valtakunnan länsiosassa tärkein kieli oli latina viimeistään vuoden 250 tienoilla. Rooman valtakunnassa elettiin siis muutosten aikaa koskien puhuttua kieltä.
Ihmiset siis puhuivat eri kieliä jo ennen meitä! (Jos joku ei vielä sattunut tietämään…) Ja tämä aiheutti haasteita, kuten se aiheuttaa edelleen. Pohjanmaalla haasteita voi aiheuttaa esimerkiksi yksittäiset yhteenotot närpiöläisten kanssa, jotka tiukan paikan tullen eivät osaa sanaakaan suomea, eivätkä ”pohojalaaset juntit” osaa ruotsia. On myös selvää, että kun seurakuntaan saapuu arvostettu ulkomaalainen puhuja, hänen vierelleen laitetaan joku, joka osaa kiitettävästi kääntää (usein) englanninkielisen sanoman suomeksi. Käännösten tarve voi siis tulla esille mitä eriskummallisimmissa tilanteissa.
Evankeliumi levisi jo ensimmäisellä vuosisadalla melko laajalle alueelle. Kristinuskon ensimmäiset vuosikymmenet olivat myös kirjallisen tuotannon aikaa. Paavali joutui puuttua eri seurakuntien ongelmiin kirjeillään ja monet ahersivat evankeliumi-tekstien kasaamisen kanssa. Mutta kuten todettu, Jeesus puhui arameaa ja kaikki Uudessa testamentissa olevat evankeliumit on kirjoitettu kreikaksi, joka oli ajalle tyypillinen yleiskieli, oman aikansa ”englanninkieli”. Mutta kaikki eivät kuitenkaan osanneet kreikkaa. Kun toisella vuosisadalla evankeliumi tavoitti muunkielisiä alueita, olemassaolevia arvovaltaisia teoksia täytyi kääntää.
Näin ollen noin vuoden 180 paikkella Uuden testamentin teoksia käännettiin erityisesti kolmelle kielelle: syyriaksi, latinaksi ja koptiksi. Myöhemmin käännöstyö jatkui muillekin kielille, mutta monissa tapauksissa näitä käännöksiä tehtiin jo käännöksistä. Esimerkiksi 400-luvulla teoksia käännettiin armeniankielelle syyriankielisistä käännöksistä. Nämä myöhemmät kieliryhmät eivät ole kuitenkaan tekstikritiikin kannalta kovin olennaisia.
Nimenomaan edellämämainitut kolme kieliryhmää (syyria, latina, kopti) ovat merkittävimmät ja niihin tekstikritiikkikirjoissa kiinnitetään erityistä huomiota. Näiden käännösten arvon merkitys lienee selvä: koska käännöstyö alkoi jo toisella vuosisadalla, käännösten pohjana käytetyt kreikankieliset käsikirjoitukset ovat erittäin vanhoja. Näin ollen olemassaolevien käsikirjoitusten taustalla on hyvin vanhoja kreikankielisiä käsikirjoituksia. Jätän koptinkielisen käännöstyön nyt pysäkille ja kuvaan muutamalla sanalla syyrian- ja latinankielen käännöksiä.
Syyriankielinen Uusi testamentti
Apostolien teoissa kuvataan miten evankeliumi levisi vuosien 30-60 välisenä aikana länteen, aina Roomaan saakka. Tämä ei ole kuitenkaan koko tarina. Evankeliumi vietiin yhtä lailla myös itään, mutta ikävä kyllä meillä ei ole historiallista teosta kuvaamassa tätä prosessia, kuten lännen kohdalla. Jo ensimmäisen vuosisadan loppupuolella kristinusko oli viety Tigris-joen itäpuolelle Arbelaa ympäröivälle seudulle (lähellä muinaista Niiniveä) ja alueella oleva Edessan kaupunki toimi merkittävä tukikohtana alueen kristityille. Tässä tilanteessa Uuden testamentin tekstejä käännettiin syyrinkielelle, joka on eräänlainen rinnakkaismurre arameankielelle. Tutkijat ovat kyenneet analysoimaan viisi erilaista versioita, jotka liikkuivat alueella vuosisatojen saatossa, mutta aika ei riitä kuvaamaan koko prosessia. Tämä varhainen käännös on säilynyt erityisesti kahdessa tärkeässä käsikirjouksessa. Ensimmäinen on ns. Curetonin teksti 400-luvulta ja toinen tunnetaan Lewisin käsikirjoituksena.
Syyriankieleen liittyen kannattaa erityisesti mainita Tatianoksen (n. 120-180) laatima teos ”Diatessaron”, joka voidaan kääntää ”neljän kautta”. Tatianos halusi tehdä neljästä evankeliumista harmonisen kokonaisuuden käyttäen pohjalla Johanneksen evankeliumia ja ripotellen kolmen muun evankeliumin tapahtumia Johanneksen ”aikakartalle”. Tämä teos syntyi noin vuoden 170 paikkeilla ja siitä tuli niin suuri ”hitti” seuraavina vusoisatoina, että myöhemmin kristilliset johtajat joutuivat tekemään rajuja toimenpiteitä yksittäisten evankeliumeiden lukemisen palauttamiseksi. Teos ei ole säilynyt, mutta sitä on mahdollista analysoida joidenkin säilyneiden käännösten ja kommentaarien kautta. (Tämä kuvio on sen verran monimutkainen, että sen avaaminen vaatisi itsessään oman blogitekstin…) Joka tapauksessa tämä teos on yksi iso osoitus neljän evankeliumin arvovallasta toisen vuosisadan puolivälissä. Todellisuudessa neljällä evankeliumilla ei koskaan ollut kilpailijoita, vaikka tällaisia huhuja kansan keskellä liikuukin.
Latinankielinen Uusi testamentti
17. heinäkuuta vuonna 180 seitsemän miestä ja viisi naista seisoivat oikeudenkäynnissä Karthagon kaupungissa, koska he eivät suostuneet palvomaan edesmennyttä keisaria Marcus Aureliusta (keisarina vuodet 161-180) jumalana. Oikeudenkäynnistä on säilynyt asiakirja "Acts of the Scillitan Martyrs", johon on tallettunut tärkeää tietoa latinankielistä Raamattua koskien. Syytetyiltä kysyttiin mitä kirjoja he kantavat mukanaan. He vastasivat: "Kirjoja ja Paavalin, hyvän miehen, kirjeitä." Tällä alueella siis Paavalin kirjeet oli käännetty latinaksi ja voimme olla melko varmoja, että "kirjat" viittaavat neljään evankeliumiin. (Nämä kristityt teloitettiin muutama päivä myöhemmin.)
Edellä mainittu latinankielellä kirjoittanut Tertullianus osoitti tuntevansa useita Uuden testamentin teoksia, kuten neljä evankeliumia ja kaikki Paavalin kirjeet. Kyprianus Karthagolainen (n. 200-258) kannattaa myös mainita, koska hän tunsi latinankielisen Uuden testamentin ja käytti sitä todella paljon useissa teoksissaan. On huomattava, että näiden kaverien Uusi testamentti näytti melko lailla samalta kuin 2000-luvulla elävän suomalaisen.
Tutkimuksessa latinankieliset tekstit jaetaan kahteen osa-alueeseen: vanha latinankielinen teksti ja Vulgata. Käytännössä ensimmäinen ryhmä kattaa tekstiä ennen 400-lukua, toinen ryhmä kattaa Hieronymuksen kääntämää Vulgataa 400-luvulta eteenpäin. Vulgatasta tuli noin tuhanneksi vuodeksi kristittyjen virallinen Raamattu. (Katolinen kirkko julisti sen omaksi viralliseksi Raamatukseen Trenton kirkolliskokouksessa vuonna 1546.)
Vanha latinankielinen Uusi testamentti on säilynyt kymmenissä katkelmallisissa käsikirjoituksissa. Tutkijat jakavat nämä kahteen eri ryhmään: afrikkalaisiin ja eurooppalaisiin käsikirjoituksiin. Esimerkiksi Codex Vercellensis, joka merkitään symbolilla ”a” on kaikkein vanhin eurooppalainen käsikirjoitus. Tradition mukaan sen kopiointiprosessista oli vastuussa 300-luvulla elänyt Vercellin piispa Eusebius. Käsikirjoitus sisältää neljä evankeliumia. Tärkein käsikirjoitus on kuitenkin Codex Bobiensis (k) 400-luvulta. Se sisältää noin puolet Matteuksen (1-15 luvut) ja Markuksen (8-16 luvut) evankeliumeista. Se on huomattavan tärkeä, koska se on kopioitu toisen vuosisadan papyruskäsikirjoituksesta. Vulgatasta on jäänyt järisyttävä määrä käsikirjoituksia, vajaa 10 000 kpl. Yleensä ajatellaan, että paras sitä edustava käsikirjoitus on 600-700-luvuilta peräisin oleva Codex Amiatinus (A).
Loppuajatus
Näin kokoavana ajatuksena on olennaista tietää, että Uusi testamentti meni heti toisella vuosisadalla usealla käännösprosessiliukuhihnalle. Parhaimmissa tapauksissa meille on säilynyt käsikirjoituksia jopa 400-luvulta, jotka avaavat ikkunan hyvin varhaiseen tekstikäännökseen. Siksi nämä käsikirjoitukset ovat tärkeässä roolissa Uuden testamentin tekstikritiikissä.
Haasteitakin tietysti on, koska eri kielet eivät toimi kieliopillisesti samalla tavalla. Mutta jos puhumme pelkästään isosta kokonaisuudesta, niin nämä käännökset osoittavat vääräksi ajatuksen, jonka mukaan Uuden testamentin sanoma olisi ns. ”kokonaan muuttunut matkan varrella”. Toisin sanoen, jos Matteuksen evankeliumi olisi kokonaan muutettu niin, että alkuperäinen ”evankeliumi” oli alunperin lähempänä Aleksis Kiven Seitsemää Veljestä kuin nykyistä Matteuksen evankeliumia, me tietäisimme siitä näiden käännösten kautta, koska ne tehtiin 1.-2. vuosisadan käsikirjoituksista. Tällaisesta ei tietenkään ole tekstitraditiossa jälkeäkään. Kun puhumme suuresta kuvasta, me luemme edelleen samoja tekstejä kuin kristityt 2000 vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti