Barnabaan evankeliumi — Jeesus Muhammadin edelläjuoksijana

JOHDANTO

Barnabaan evankeliumi on keskiajalla syntynyt, Barnabaksen nimiin laitettu väärennetty evankeliumi. Ikävä kyllä monet muslimit ovat pitäneet sitä jo pidemmän aikaa autenttisena 1. vuosisadan evankeliumina, joka kertoo asiat niin kuin ne ”oikeasti menivät”. Lyhykäisyydessään teoksen Jeesus väittää olevansa pelkkä Jumalan palvelija — ei Jumalan Poika tai Jumala! — joka vain valmistaa tietä suuremmalle ja lopulliselle profeetalle ja Messiaalle eli Muhammadille. Teos tunnetaan myös erityisesti siitä, että Jeesusta ei todellisuudessa ristiinnaulittu lainkaan, vaan petturi Juudas Iskariot ristiinnaulittiin hänen sijaisenaan Jeesuksen näköisenä. Teos antaa siis yhdenlaisen selityksen Koraanin väitteelle, jonka mukaan Jeesus ei kuollut ristillä, vaan ”se vain näytti siltä” (ks. 4:157-159). Barnabaan evankeliumi on tietojeni mukaan ainoa olemassaoleva evankeliumi, jossa Jeesus kuvataan todellisena muslimina.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on ensin avata lyhyesti sitä, mitä tutkijat ovat Barnabaan evankeliumista sanoneet (luvut 1-5). Useiden johdantokysymysten käsittelyn jälkeen käyn sitten evankeliumin läpi kronologisesti eli luku luvulta ja teen joitain huomioita kirjan sisällöstä (luku 6). 

1 — KIRJAN SISÄLTÖ, TEOLOGIA & KÄYTTÖ

Kirjan sisältö

Barnabaan evankeliumi on pitkä teos: nykyinen 222 mittainen opus on pituudeltaan suurin piirtein yhtä pitkä kuin Uuden testamentin neljä evankeliumia yhteensä. Oddbjørn Leirvikiä (2001, 5) lainatakseni Barnabaan evankeliumissa Jeesus-kertomus kerrotaan sellaisen evankeliumiharmonian muodossa, joka sisältää keskeisiä osia raamatullisista evankeliumeista, apokryfistä Jeesus-aineistoa, omalaatuisia tulkintoja Vanhasta testamentista sekä islamilaisia opetuksia. Evankeliumi väittää sen kirjoittajaksi Barnabasta, jonka väitetään olleen yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta (mitä hän ei tietenkään ollut).

Kirjan käyttö

Teos tuli ensimmäisen kerran tunnetuksi Euroopassa John Tolandin vuonna 1718 julkaiseman teoksen kautta. Kirjoittaja toteaa, että hänelle näytettiin evankeliumin italiankielistä käsikirjoitusta Amsterdamissa vuonna 1709. George Sale mainitsi kirjan vuonna 1734 julkaisemassaan Koraani-käännöksessään. Vaikka hän piti kirjaa väärennöksenä, hän lainasi teoksen sisältöä omassa teoksessaan. Jo 1800-luvulla Intiassa asuneet muslimit alkoivat viitata teokseen ”Barnabaan evankeliumina” ja he käyttivät teosta hyökätessään Raamattua vastaan. Esimerkiksi tunnettu muslimioppinut Rahmat Allah Kairanwi (1818-1891) käytti teosta runsaasti hyödykseen debatoidessaan vuonna 1854 kristityn tutkijan Karl Gottlieb Pfanderin kanssa. Mirza Ghumal Ahmad -niminen oppinut puolestaan hyödynsi Barnabaan evankeliumia teoksessaan Jesus in India (1899). Amerikassa erityisesti M. Y. Yusseff on pitänyt teosta runsaasti esillä ja hän pitää sitä autenttisena evankeliumina.

Erityisen tärkeä käännekohta teoksen leviämisen kannalta tapahtui vuonna 1907, kun Lonsdale ja Laura Ragg käänsivät tämän italiankielisen teoksen englanniksi. Itse asiassa samana vuonna lähetystyöntekijänä Kairossa toiminut W. H. Temple Gairdner raportoi, miten muslimit niin Egyptissä kuin Intiassa puhuivat paljon teoksesta ja pitivät sitä aitona. Pian muslimit alkoivat entistä enemmän käyttää teosta polemiikissaan Raamattua vastaan, eikä aikaakaan, kun kirja käännettiin Raggien englanninkielisen käännöksen pohjalta sekä arabiaksi (Egyptissä 1908) että urduksi (Intiassa 1916). Vaikka Raggit olivat kirjansa johdannossa pitkästi ja selvästi argumentoineet kirjan myöhäisyyden puolesta ja he pitivät sitä 1300-luvulla syntyneenä väärennöksenä, kaikki tämä tieto jätettiin pois monissa muslimien julkaisemissa uudelleenpainoksissa, koska teosta haluttiin markkinoida aitona evankeliumina. Itse asiassa näin toimitaan mm. Tampereen Islamin Yhdyskunnan nettisivuilla tämän evankeliumin kohdalla. Edelleen onkin hyvin todennäköistä, että teoksen sisältö nousee esiin muslimien kanssa keskusteltaessa. Poikkeuksiakin on toki olemassa. Muslimi Muhammad Yahya al-Hashimi (1977) ei esimerkiksi pitänyt siitä, että teosta käytetään muslimien apologeettisiin tarkoitusperiin ja hän vertaisikin teoksen näkemyksiä Ahmadiyya-muslimien (kohtuullisen harvinaiseen) näkemykseen, jonka mukaan Jeesus ei kuollut ristillä, vaan pakeni Aasiaan, jossa hän kuoli Kashmirissa. (Leirvik 2001 on kattava esitys teoksen käyttöhistoriasta, mutta ks. myös Nickel 2015, 343-346).

Kirjan teologiset painotukset

Mitä teoksen sisältöön tulee, jokainen huomaa nopeasti, miten sen tarkoitus on markkinoida islamilaista teologiaa. Tämä näkyy kaikessa kirjan sisällössä.

Aivan erityisenä painopisteenä teoksessa on se, että Jeesus nimenomaan kieltää olevansa ”Jumalan Poika” ja/tai ”Jumala”. Itse asiassa Jeesus ei ole Messias lainkaan, vaan hän on vain valmistamassa tietä suuremmalle ja tulevalle profeetalle ja Messiaalle, Muhammadille. Luvussa 41 sanat, jotka Uudessa testamentissa kuuluvat Johannes Kastajalle, laitetaankin Jeesuksen suuhun.

Muhammadin rooli teoksessa on itse asiassa niin merkittävä, että hänet kuvataan pariinkin otteeseen ennaltaolleeksi (ks. luvut 41, 96)! Kaiken kaikkiaan Muhammadin saapuminen hamassa tulevaisuudessa on valtavan iso teema teoksessa, eikä sitä voi olla huomaamatta (ks. luvut 12, 16, 36, 39, 41-44, 54-58, 72, 82-84, 96-97, 112, 136, 142, 158-159, 163, 177, 191, 206, 220). Kunnon muslimin tapaan Jeesus itse ennustaa profeetan tulon ja pyrkii valmistamaan tietä tämän suuremman saapumiselle.

Koska teos on täynnä islamilaista teologiaa, Jeesusta ei myöskään oikeasti ristiinnaulita. Jeesuksen sijasta ristillä kuolee tuskasta kärsivänä Juudas Iskariot, joka pettyi Jeesukseen, kavalsi hänet, ja jonka Jumala teki täysin Jeesuksen näköiseksi, jotta kansa erehtyisi pitämään häntä Jeesuksena (ks. 112, 118 ja 214–>). Ainakin ylösnousemustutkijoita saattaa kiinnostaa se huomio, että teoksen mukaan jotkut asiasta tietämättömät opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin haudasta (218) eli näin saadaan selitettyä myös ”Jeesuksen” tyhjä hauta.

Myös Saatana saa teoksessa valtavan roolin ja hänet mainitaan lukemattomia kertoja. Saatana pyrkii sotkemaan Jumalan suunnitelmat ja sokaisemaan ihmiset ja tällaisia sokaistuja ovat erityisesti ne, jotka uskovat Jeesuksesta klassisen kristinuskon mukaisesti. Erityisen pahasti langennut on apostoli Paavali (prologi + luku 222), jonka nimi yleisesti ottaen on yhtä hyvässä huudossa muslimien keskuudessa kuin Donald Trumpin nimi on Yhddysvalloissa demokraattien keskuudessa.

Monin kohdin painotetaan myös sitä, että Ismael, ei Iisak, on Aabrahamin todellinen jälkeläinen (luvut 13, 43-44, 142, 190-191, 208). Raamattunsa osaaville erityisen shokeeraavaa on huomata se, miten 1. Mooseksen kirjan jakeissa 12:1-3 kuvattu Jumalan lupaus Aabrahamille tulkitaan täyttyväksi Muhammadissa (erit. luvut luvut 97, 208). Jokainen, joka siunaisi Muhammadia, saisi siunauksen, ja jokainen, joka kiroaisi hänet, saisi osakseen kirouksen (luku 97)!

Hämmästyttävää kyllä, islamilaista teologiaa ei peitellä lainkaan, koska teoksessa on jopa pariin otteeseen esillä tärkein islamilainen uskontunnustus, šahadan: se löytyy kirjan luvuista 39 & 40. Jopa juuri luodun Adamin peukalonkynsiin on kirjoitettu ”on vain yksi Jumala” ja ”Muhammad on hänen lähettiläänsä”! Kaiken kaikkiaan Muhammadissa sekä juutalaisuus että kristinusko löytävät täyttymyksensä.

Teoksessa näkyy vahvasti myös klassinen tahrif-oppi, eli näkemys, jonka mukaan aiemmat Kirjoitukset ovat tavalla tai toisella turmeltuneet juutalaisten oppineiden käsissä (ks. luvut 44, 58, 71, 115, 133, 151, 157, 89, 191-192, 212). Tämäkin on itse asiassa pahassa ristiriidassa Koraanin kanssa, kuten tällä blogilla esitelty Gordon Nickelin kirja on oivasti osoittanut.

3 — TEOKSEN KÄSIKIRJOITUKSET

Barnabaan evankeliumi on säilynyt vain yhdessä kokonaisessa italiankielisessä käsikirjoituksessa ja toisessa vaillinaisessa espanjankielisessä käsikirjoituksessa: siitä puuttuu luvut 121-200. Joostenin (2010, 201-203) mukaan italiankielinen käsikirjoitus on peräisin melko tarkasti noin vuodelta 1600 ja sitä säilytetään Itävallan kansalliskirjastossa Wienissä. Espanjankielinen käsikirjoitus on 1700-luvulta ja sitä säilytetään Sydneyn yliopistossa. Se saatiin itse asiassa tutkijoiden käyttöön vasta 1970-luvulla (ks. Fletcher 1976). Myöskään monet muslimitutkijat, kuten Muhammad ata ur-Rahim, eivät kiellä käsikirjoitusten ajoitusta (Geisler & Saleeb 2002, 304).

Tutkijat ovat vääntäneet kättä siitä, kummallako kielellä teos on alun perin kirjoitettu. Joostenin (2010) näkemyksen mukaan italiankielinen teksti on alkuperäinen, josta espanjankielinen käsikirjoitus on myöhemmin käännetty. Käsikirjoitusten välillä on kuitenkin eroja mm. lukujen jaottelussa ja on mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että nykyinen espanjankielinen teksti on itse asiassa käännetty eri italiankielisestä tekstistä, kuin siitä, joka tutkijoilla nyt on hallussaan. Kirjan prologi on olemassa vain espanjaksi.

4 — TEOKSEN KIRJOITUSAJANKOHTA

Vaikka Barnabaan evankeliumi väittää olevansa Jeesuksen opetuslapsena toimineen Barnabaan kirjoittama teos ja monet muslimit ovat teosta näin hyödyntäneet, todellisuudessa on hyvin selvää, että kyseessä on myöhään keskiajalla syntynyt teos. Tutkijat ovat kuitenkin jakautuneet siinä, tulisiko sitä pitää 1300-luvulla Italiassa syntyneenä teoksena (näin Joosten 2010; Bockmuehl 2017, 130-32; Green 2004 ) vai onko se syntynyt vasta 1500-1600-luvulla Espanjassa (ks. Levrik 2001 ja Nickel 2015, 345). Painotan sitä, että tällä kiistalla ei ole minkäänlaista merkitystä itse kirjan pääsanoman kannalta, eikä erityisesti sen asian kannalta, että teos on joka tapauksessa syntynyt vähintään 600 vuotta islamin synnyn ja leviämisen jälkeen — se ei ole 1. vuosisadan teos. Luettelen seuraavaksi niitä syitä, jotka ovat saaneet tutkijat päätymään näihin lopputuloksiin.

Virheitä & anakronismeja

Vaikka kirjoittaa olevansa Barnabas, joka on Jeesuksen toiminnan silminnäkijä ja siten henkilö, joka matkusti paljon pyhässä maassa, teoksen kerronta osoittaa kuitenkin varsin selvästi, ettei kirjoittajalla ole juuri alkeellistakaan tietoa Israelin maantieteestä.

Teoksen pahin virhe lienee luvussa 20, jossa kerrotaan, miten Jeesus purjehti Nasaretiin! Nasaret on kuitenkin sisämaassa, kaukana Galileanjärvestä ja se on vähän sama kuin minä väittäisin purjehtineeni Seinäjoelta Jurvaan. Lisäksi kirjan luvussa 99 todetaan miten Tyyro on lähellä Jordania — jota se ei todellakaan ole! Teoksen sisäinen tieto pyhän maan maantieteestä ei siis yllä lähimainkana Uuden testamentin evankeliumien kuvausta (ks. Raggit 1907, xxi).

Jotkut ovat myös huomauttaneet, että teoksen luvussa 152 viitataan anakronistisesti suuriin puisiin viinitynnyreihin, vaikka 1. vuosisadalla viiniä ei vielä säilötty puutynnyreissä, kuten keskiajalla.

Ehkä suurin historiallinen moka tulee heti kirjan alussa: kirjoittaja nimittäin väittää, että Pontius Pilatus toimi maaherrana jo Jeesuksen syntymän aikoihin (luku 3)! Todellisuudessa Pilatus toimi Juudean viidentenä maaherrana vuodet 26-36. Lisäksi luvussa 214 roomalaisten sotilaiden lukumäärä ylittää reippaasti sen, paljonko Juudeassa oli ylipäätään sotilaita reservissä. Jeesus näyttäisi myös puhuvan teoksessa anakronistisesti kuin muslimi, koska hänen puheensa alkaa ns. khutballa, jossa ylistetään Jumalaa ja muistutetaan profeettojen tärkeydestä (ks. luku 12).

Tämäntapaiset selkeät virheet ovat yleensä yksi osoitus siitä, että kirjoittaja ei oikeasti tunne asiaansa ja hän kirjoittaa asioista kaukaa, niin maantieteellisesti kuin ajallisestikin.

Samaan suuntaan osoittaa myös se, millaisia lähteitä kirjoittajalla on hallussaan. Kuten Lonsdale ja Laura Ragg osoittivat jo vuonna 1907 (xvii-xviii), sen lisäksi, että teos on raskaasti riippuvainen neljästä kanonisesta teoksesta — sen materiaalista noin 2/3 on riippuvaista evankeliumiharmoniasta (Ragg 1908, 158) — sen sivuilla lainataan ainakin 19 eri Uuden testamentin teosta. Kirjoittajalla on siis jossain muodossa hallussaan käytännössä koko Uuden testamentin kaanon ja tämä viittaa myöhempään ajankohtaan. Toisin sanoen teoksen sisältö itsessään osoittaa, ettei se voi olla 1. vuosisadan teos. 

Kaiken kukkuraksi monien tutkijoiden mukaan teos on monin tavoin riippuvainen nimenomaan latinankielisestä Vulgatasta. Tämä raamatunkäännös oli tietenkin hyvin yleinen keskiajalla, mutta sitä ei ollut olemassa ennen kuin Hieronymus käänsi sen 400-luvun taitteessa. (Raggit 1907, xxiii-xxiv; Geisler & Saleeb 2002, 306.) Tämän lisäksi Raggit (1907, xxv-xxvi) väittivät, että teos on selvästi riippuvainen myös juutalaisten Jerusalemin Talmudista, joka sai lopullisen muotonsa joskus 350-400-luvulla. Kaikki tämä yhdessä viittaa paljon myöhemään teoksen syntymähetkeen kuin 1. vuosisadalle. 

Asia saa tukea myös siitä, että teosta ei näytetä tuntevan lainkaan varhaisina vuosisatoina. Itse asiassa yksikään muslimioppinut ei koskaan viittaa Barnabaan evankeliumiin ennen 1400-1500-lukua, vaikka se on ollut erittäin runsaassa käytössä musmiliapologeilla varsinkin 1800-1900-luvuilla. Kirkkoisien teksteistä on myös turha etsiä mainintoja tästä evankeliumista. Vaikka jotkut ovat sekoittaneetkin teoksen Barnabaan kirjeeseen, joka on siis kristillinen teos myöhäiseltä 1. vuosisadalta, sillä ei ole mitään tekemistä tämän evankeliumin kanssa. (Geisler & Galeeb 2002, 305.) Barnabaan evankeliumi -niminen teos tuomitaan 400-luvun loppupuolelta säilyneessä latinankielisessä dokumentissa, ns. Gelasian asetuksessa, mutta tällä teoksella tuskin on mitään yhteyttä käsittelemäämme teokseen (näin Joosten 2010, 201, viite 5).

Teos ei siis ole peräisin 1. vuosisadalta, kaukana siitä. Mutta voidaanko sen syntyajankohdasta sanoa jotain tarkempaa? Olemassaolevat käsikirjoitukset tietenkin osoittavat, että teksti ei voi olla 1500-lukua myöhemmin syntynyt, mutta teoksen sisältö osoittaa varsin selvästi, että se on voinut syntynyt varhaisintaan 1300-luvulla. Tässä listaus tutkijoiden esiinnostamista argumenteista:

1. Joostenin yksi argumentti 1300-luvun ajoituksen puolesta on se, että teoksessa viitataan melko selvästi Danten (1265-1321) kuuluisaan Divina Commediaan eli Jumalainen näytelmä -teokseen, joka julkaistiin vuoden 1320 paikkeilla. Teoksessa on esimerkiksi nähty jopa kolme viittausta (luvuissa 23, 78, 217 [218 espanjankielisessä käskirjoituksessa]) Danten teoksen fraasiin ”dei falsi e bugiardi” eli ”väärät ja valehtelevat jumalat”. Joostenin mukaan vihjeet viittaavat 1300-luvun alkuperään. Maininnat eivät ole yhtä selviä espanjankielisessä- kuin italiankielisessä käsikirjoituksessa (Joosten 2002, 74). 
2. Samaan Danten teokseen liittyen Leirvik (2001, 9) on painottanut sitä, että teoksessa näkyy hyvin dantemainen käsitys helvetistä. Kirjan luvuissa 135-137 seitsemän helvetin osaa liitetään seitsemään syntiin, aivan kuten Danten teoksessa (ks. myös Raggit 1907, xl). 
3. Paras todiste teoksen 1300-luvun ajoituksesta löytyy kuitenkin teoksen luvuista 82-83. Niissä mainitaan ”satavuotisjuhla” eli tekstissä puhutaan riemuvuodesta, jota vietetään joka 100. vuosi. Maininta on merkillinen. Vanhassa testamentissa riemuvuosi asetettiin Mooseksen laissa (3. Moos. 25:10-11), mutta sitä vietettiin joka 50. vuosi, ei joka 100. vuosi, kuten kirjoittaja nyt sanoo. Koraanissa asiasta taas ei puhuta mitään. Näyttää siltä, että kirjoittajan kommentti heijasteleekin hänen omaa kirjoitusaikaansa. Paavi Bonifatius VIII (paavina 1294-1303) oli ensimmäinen paavi, joka aloitti kristikunnassa riemuvuosiperinteen vuonna 1300. Vaikka tarkoitus oli viettää riemuvuotta joka 100. vuosi, paavi Klemens VI (paavina 1342-1352) näki asian (rahallisesti) niin tärkeänä, että hän lyhensi riemuvuoden sadasta viiteenkymmeneen ja vuodesta 1350 tehtiinkin uusi riemuvuosi. Vielä myöhemmin, vuonna, 1470 riemuvuosi lyhennettiin vielä 25 vuoden jaksoihin, jollaisena se nyt tunnetaan. Näin ollen, historiassa on yksi ajanjakso, karkeasti ottaen vuosien 1300-1350 välillä, jolloin yleinen ajatus riemuvuodesta oli, että sitä vietetään joka 100. vuosi, joten teoksen kirjoittajan on täytynyt elää tänä aikana! Joosten toteaa, että vaikka kaikki eivät hyväksy tätä näkemystä, argumenttia ei hänen mukaansa ole koskaan oikeasti kumottu, eikä kunnollista vastanäkemystä ole esitetty. (Joosten 2002, 75-76; 2010, 210; Raggs 1907, xli-xlii; Ragg 1908, 164; Green 2004; Geisler & Saleeb 2002, 306.) 
4. Vielä yksi lisätodiste 1300-luvun ajoituksen puolesta nousee teoksen luvusta 119, jossa mainitaan sokeri! Sokeri keksittiin alun perin Intiassa ja se levisi läntiseen maailmaan arabien myötä. Läpi keskiajan sen valmistumisesta vastasivatkin lähinnä arabit. Teoksessa sokeriin viitataan asiana, jota ihminen ei voi tehdä, joten sen harvinaisuus sopii hyvin 1300-luvulle, jolloin sokeri oli erittäin harvinaista Euroopassa. Mainittakoot, että samantapainen sokerin harvinaisuuteen liittyvä viittaus löytyy erään Danten ystävän, Cecco Angiolierin, teoksesta. 1400-luvulla tämä kuitenkin muuttui ja sokerin harvinaisuuteen viittaaminen ei olisi enää ollut mielekästä. 

Teoksen sisäiset todisteet viittavat siis erittäin vahvasti siihen, että teos on syntynyt joskus 1300-luvun alkupuolella, mutta kuitenkin ennen vuotta 1350. Jo Raggit (1907, xxi-xxii) totesivat, että kaiken kaikkiaan teoksen ”ilmapiiri on keskiaikainen” (ei 1. vuosisadan). Tämä on räikeässä ristiriidassa Uuden testamentin teosten kanssa laajemmin, joissa näkyy hyvin selvästi 1. vuosisadan elämä, mutta ei tätä myöhempi aika (Neil & Wright 1988, 156). Monet muslimien väitteet kirjan historiallisesta liikehdinnästä eivät perustu mihinkään muuhun kuin mielikuvitukseen, kuten mm. Green 2004 on osoittanut. 

5 — TEOKSEN RISTIRIIDAT KORAANIN KANSSA

Vaikka teoksen teologia on läpeensä islamilaista, siinä on muutamia kohtia, jotka ovat ironisesti ristiriidassa Koraanin kanssa (ks. mm. Green 2004; Geisler & Saleeb 2002, 306).

1. Yksi selkeä ristiriita on se, että Barnabaan evankeliumi kieltää vahvasti Jeesuksen olleen Messias (mm. luku 41 ja erityisesti 96). Koraanissa Jeesuksen messiaanisuus on kuitenkin selvä: ”Ja katso, enkelit sanoivat: ’Maria, Jumala ilmoittaa sinulle hyvän sanoman, että hänen Sanansa tulee sinulle. Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika, hän on kuuluisa tässä ja tulevassa elämässä, yksi niistä, jotka korotetaan Jumalan läheisyyteen.’” (3:45, ks. myös 5:75) Nickelin (2015) mukaan teoksen väite onkin melko ainutlaatuista islamilaisessa traditiossa. 
2. Teoksen luvussa 115 Jeesus vannoo yksiavioisuuden varaan: ”Olkoon siis mies tyytyväinen vaimoon, jonka hänen luojansa on hänelle antanut, ja unohkoot kaikki muut naiset.” Koraanin mukaan (4:3) mies voi kuitenkin ottaa jopa kolme tai neljä vaimoa. 
3. Teoksen mukaan neitsyt Maria synnytti Jeesuksen ilman kipua (luku 3). Tämä on kuitenkin ristiriidassa Koraanin kanssa (19:22-23), jossa ”synnytyspoltot saivat hänet ottamaan tukea palmupuusta”. 
4. Teoksen mukaan on olemassa yhdeksän taivasta (luku 178), mutta Koraanin mukaan niitä on seitsemän (17:44). 
5. Teos painottaa monissa kohdissa sitä, miten Jeesus valittaa tilannetta, että aiemmat pyhät kirjat on radikaalisti muutettu ja tämä tulisi tapahtumaan myös hänen evankeliumilleen. Olen tässä blogissa jo osoittanut, että tämä on jyrkässä ristiriidassa Koraanin kanssa, joka ei missään tee tämäntapaista väitettä, päinvastoin. 

Pelkästään näiden huomioiden tulisi herättää ainakin jonkin verran haastavia kysymyksiä niille, jotka haluavat käyttää teosta islamin viestin tukemiseksi. Siirrymme nyt tekstin viimeiseen osioon.

6 — TEOKSEN PÄÄPOINTIT ASKEL ASKELEELTA

Tässä osiossa näytän käytännössä omat muistiinpanoni, jotka tein Barnabaan evankeliumin läpi luettuani. Kuten Lonsdale ja Laura Raggit (1907, xx) ovat huomauttaneet, jo perustiedoilla liikkeellä oleva lukija huomaa varsin pian, että Barnabaan evankeliumin kirjoittaja on riippuvainen neljän kanonisen evankeliumin kokonaisuudesta, joskin hän on tehnyt kertomuksiin paljon omia muutoksia. Olen lukenut teoksen englanniksi Raggien kääntämänä täältä. Käännös perustuu teoksen italiankieliseen käsikirjoitukseen (Ragg 1907, x).


Prologi: ”Barnabas, Jeesuksen Nasaretilaisen, Kristukseksi kutsutun, apostoli, kaikille maan päällä asuville kaipaa rauhaa ja lohdutusta.” Näin alkaa Barnabaan evankeliumi. Myöhemmin teoksessa kirjoittaja viittaa itseensä usein ”kirjoittajana”. Hän kuitenkin varoittaa heti siitä, miten monet ovat Saatanan harhauttamia — erityisesti Paavali — koska he julistavat Jeesuksen olevan Jumalan Poika. Prologissa siis painottuu heti yksi iso islamilaisen teologian teema, joka nousee teoksessa esille vielä monen monta kertaa: Jeesus ei ole Jumalan Poika! Näin ollen jo ensimmäisistä lauseista alkaen olemme islamilaisen teologian ytimessä.

Vaikka Paavali mainitaankin tässä erityisenä pahiksena, hän ei itse asiassa esiinny kirjassa lainkaan, lukuunottamatta teoksen viimeisetä lukua, jossa hänet haukutaan vielä kerran. Mysteeriksi ainakin minulle jää se, miten kirjoittaja voi kutsua heti alkulauseessa Jeesusta ”Kristukseksi”, koska tämä on juuri se, mitä teos pyrkii kieltämään! Kristus-sanaa ei siis ainakaan ymmärretä siinä merkityksessä, jossa sitä käytetään Vanhassa testamentissa Israelin kuninkaasta (kuten Psalmissa 2) tai Uudessa testamentissa (kaikkialla).


Luku 1: ”Älä pelkää, Maria, sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä, joka on valinnut sinut profeetan äidiksi, jonka hän lähettää Israelin kansalle, jotta he voivat vaeltaa hänen lakissaan vilpittömällä sydämellä”. Lauseen vastakohtaisuus on ilmeinen Luukkaan evankeliumin luvulle 1, jossa enkeli painottaa sitä, että Maria synnyttäisi nimenomaan ”Jumalan Pojan”, jolle Jumala antaisi ”hänen isänsä Daavidin valtaistuimen” ja hän hallitsisi niin, ettei hänen ”kuninkuudellaan olisi loppua” (ks. Luuk. 1:32-35). Luvussa Jeesusta kutsutaan taas kyllä Kristukseksi, mutta muuten teos vastustaa äänekkäästi ajatusta Jeesuksesta Messiaana. Kreikan ”Kristus” on kuitenkin suora käännös heprean kielen ”Messias”-sanalle ja Uudessa testamentissa Jeesuksen messiaanisuutta kuvataan siis Kristus-termillä. Edelleen ei ole selvää, miten tämä ristiriita tulisi ratkaista…


Luku 2: Tässä teoksessa Maria on jo raskaana ennen kuin hän valitsee Joosefin kumppanikseen, ettei häntä kivitettäisi. Ajatus on uniikki Matteukseen ja Luukkaaseen verrattuna. Myös Jeesuksen asema nimenomaan profeettana painottuu.


Luku 3: Luvussa on paha historiallis-kronologinen virhe: ”Tuohon aikaan hallitsi Juudeassa Herodes keisari Augustuksen määräyksestä, ja Pilatus oli maaherrana Annaksen ja Kaifaan pappeuden aikana.” Koska tämä luku selvästi jatkaa kertomusta kronologisesti ja siinä mainitaan myös selvästi Jeesuksen syntymän aikoihin tapahtunut verollepano, teksti väittää puhuvansa täysin selvästi Jeesuksen syntymän aikaisista tapahtumista. Todellisuudessa Herodes Suuren ja Pontius Pilatuksen urat olivat kaukana toisistaan: Herodes kuoli jo vuonna 4 eKr. ja Pilatus toimi Juudean viidentenä maaherrana vasta vuosina 26-36 jKr. Samoin Hannaan ja Kaifaan sijoittaminen tähän aikaan on anakronistinen virhe: Hannas oli virallisena ylipappina vuodet 6-16 jKr. (joskin hän toimi myöhemmin vielä tärkeänä taustatekijänä) ja hänen vävynsä Kaifas toimitti tätä virkaa vuodet 18-36 jKr. Kirjoittaja siis tekee amatöörimäisiä poliittishistoriallisia virheitä. 

Luku 4: Enkelit laulavat: ”Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, sillä Daavidin kaupungissa on syntynyt lapsi, joka on Herran profeetta ja joka tuo suuren pelastuksen Israelin huoneelle.” Luukkaan evankeliumissa enkelin viesti on se, että Jeesus on ”Kristus, Herra” (Luuk. 2:11), mutta tässä teoksessa Jeesus ei voi olla muuta kuin profeetta.


Luku 5: Jeesus ympärileikataan ja hänet nimetään Jeesukseksi. Itse asiassa tämä on räikeässä ristiriidassa Koraanin kanssa, jossa Jeesuksen nimi ei nimenomaan ole Jeesus, vaan Isa. Kuten mm. Gordon Nickel (2015, 418-419) on painottanut, Koraanin valinta Jeesuksen nimen suhteen on radikaali ja siinä on teologinen motiivi pelkästään siksi, että Jeesuksen nimi, joka on kreikankielinen käännös hepreanakielen Joosua-sanasta, tarkoittaa ”Herra pelastaa”, ks. Matt. 1:21. 

Luku 6: Herodes kuulee kolmelta idän tietäjältä, että lapsi on syntynyt ja hän haluaisi mennä ”tapaamaan” häntä. Matteuksen evankeliumi ei tietenkään tunnetusti puhu lainkaan tietäjien lukumäärästä, mutta tässä teoksessa se on yleisen uskomuksen mukaan kolme.


Luku 9: Kun Joosef ja Maria palaavat Egyptistä, Jeesus on jo 7-vuotias, tieto, jota ei löydy Uudesta testamentista.


Luku 10: ”Jeesus oli tullut kolmekymmentävuotiaaksi, kuten hän itse minulle kertoi”. Tässä painottuu kirjoittajan ja Jeesuksen läheinen suhde. Luvussa painottaa jälleen Jeesuksen tehtävä Jumalan profeettana. Luvussa myös kerrotaan, miten taivaallinen kirja annetaan Jeesukselle ja laitetaan hänen sydämeensä: ”Jeesus, täytettyään kolmekymmentä vuotta, kuten hän itse minulle sanoi, meni äitinsä kanssa Öljymäelle keräämään oliiveja. Sitten keskipäivällä, kun hän rukoili ja tuli näihin sanoihin: ’Herra, armolla…', häntä ympäröi äärimmäisen kirkas valo ja ääretön joukko enkeleitä, jotka sanoivat: ’Kiitetty olkoon Jumala.’ Enkeli Gabriel näytti hänelle ikään kuin kirkkaan peilin, kirjan, joka laskeutui Jeesuksen sydämeen, jossa hänellä oli tieto siitä, mitä Jumala on tehnyt ja mitä sanonut ja mitä Jumala tahtoo, niin että kaikki paljastui ja avautui hänelle; kuten hän minulle sanoi: ’Usko, Barnabas, että minä tunnen jokaisen profeetan ja jokaisen profetian, niin että kaikki, mitä minä sanon, on tullut esiin tuosta kirjasta.’”

Tämä on kirjoittajan näkemys siitä tunnetusta islamilaisesta näkemyksestä, että Jumala antoi Jeesukselle Evankeliumin kirjana. Mitään historiallista pohjaa tällaiselle väitteelle ei kuitenkaan ole, koska parhaimpien tietolähteiden mukaan mitään tällaista ei koskaan tapahtunut. Ks. aiheesta Nickel 2015, luvut 1 ja 9.


Luku 11: Jälleen painotus Jeesuksesta profeettana, mutta mikä tärkeämpää, pelkkänä ihmisenä! Kun spitaalinen haluaa parantua, Jeesus vastaa hänelle ”Olet hullu; rukoile Jumalaa, joka sinut loi, niin hän antaa sinulle terveyden; sillä minä olen ihminen, niin kuin sinäkin.” On tärkeä huomata teoksen painotus tässä ja myöhemmin: Jeesus ei koskaan tee ihmettä, koska hän on Jumala ja/tai koska hän on Jumalan Poika, ja että hänellä olisi ”valta itsessään”. Sen sijaan Jumala tekee ihmeen, mutta vain Jeesuksen kautta. Yleensä Jeesus rukoilee Jumalaa tekemään ihmeen. Tämä on hyvin erilainen Jeesus kuin mitä me löydämme Uuden testamentin evankeliumeista, jossa Jeesus toimii omalla auktoriteetillaan. 

Luku 12: Jeesusta pyydetään saarnaamaan Jerusalemissa ”tornin huipulta (pinnacle)”. Jeesus pitää pitkän saarnan ja hänen roolinsa profeettana painottuu jälleen.


Luku 13: Luvussa, joka on täysin ei-raamatullinen kertomus, viitataan Aabrahamiin, joka oli valmis uhraamaan poikansa Ismaelin. Jo tässä kohden teosta alkaa painottua se teologinen näkemys, että Ismael, ei Iisak, on Aabrahamimn luvattu lapsi. Samantapaisesti Koraanin (37:101-102) tulkinnassa oppineet olivat erimielisiä siitä, kenet Aabraham aikoi uhrata, Iisakin ja Ismaelin. Tämä opus ei jätä tässä asiassa tulkinnanvaraa. 

Luku 14: Saatana kiusaa Jeesusta erämaassa, jossa hän on paastonnut 40 päivää & yötä. Merkittävää on, että teksti ei puhu mitään siitä, että Saatana olisi haastanut Jeesusta ”Jumalan Poikana” kuten evankeliumeissa tapahtuu (Matt. 4:1-11 = Luuk. 4:1-11). Jälleen Jeesuksen todellinen identiteetti, ”Jumalan Poika”, kielletään ja kumitetaan.

Luvussa on myös ensimmäinen maininta Juudas Iskariotiin. Ero suhteessa evankeliumeihin on merkittävä: siinä kun evankeliumit lisäävät Juudaksen perään aina maininnan ”hän, joka kavalsi Jeesuksen” (Matt. 10:4 ja rinnakkaiskohdat), Barnabaan evankeliumi lisää hänen nimensä perään maininnan ”joka surmattiin ristillä”. Tässä siis viitataan jo edeltä siihen, mitä teos tulee viimeisissä luvuissa painottamaan eli Jeesusta ei ristiinnaulita, vaan ristille joutuu Juudas, jonka Jumala on tehty Jeesuksen näköiseksi.

Teos on myös täysin yksin väittäessään, että Barnabas (”joka kirjoitti tämän”) olisi yksi Jeesuksen 12 opetuslapsesta (syrjättäen Tuomaan pois kuvioista kokonaan, ks. Raggs 1908, 158). Hän ei ollut (Ks. tämä teksti liittyen 12 opetuslapseen.) Barnabas mainitaan toki usein Uudessa testamentissa, niin Apostolien teoissa kuin muutamissa Paavalin kirjeissä (1. Kor.; Gal.; Kol.) Apostolien teoissa (4:36-37; 9:27; 13:1—>) hän toimii läheisessä yhteistyössä Paavalin kanssa erityisesti Paavalin 1. lähetysmatkalla ja hän on mukana myös suuressa ympärileikkauskiistassa, Paavalin puolella (luku 15). Jakeiden 15:36-41 mukaan hänelle tuli hetkellinen riita Paavalin kanssa liittyen siihen, saisiko Markus, joka oli Barnabaan serkku (näin myös Kol. 4:10) tulla mukaan lähetysmatkalle ja heidän tiensä erkkaantuivat hetkellisesti. Paavali mainitsee Barnabaan Galatalaiskirjeen luvussa 2 ja häneen viitataan myös lyhyesti 1. Korinttilaiskirjeessä (9:6). Barnabas oli siis läheinen ystävä Paavalille alusta saakka ja uskollinen työtoveri. Teoksen ikävä kuvaus siitä, miten nämä kaksi miestä edustavat täysin erilaista kristinuskon muotoa, ei perustu todelliseen, vaan kuviteltuun, historiaan.


Luku 15: Luvussa kerrotaan uudelleen Kaanan häissä tapahtunut viini-ihme, joskin Johanneksesta eroavalla tavalla. Jälleen Jeesuksen rooli profeettana painottuu. Voidaan ainakin kysyä onko tässä ristiriita Koraanin kanssa (5:90), jossa viinin juominen kielletään täysin.


Luku 17: Tässä luvussa on kaksi merkittävää yksityiskohtaa. Ensinnäkin Jeesus vastaa Filippukselle ja hänen sanoissaan painottuu melko klassinen muslimiteologia Jumalasta: ”Hänellä yksin ei ole vertaista. Hänellä ei ole ollut alkua eikä Hänellä tule koskaan olemaan loppua, mutta kaikelle hän on antanut alun ja kaikelle hän on antava lopun. Hänellä ei ole isää eikä äitiä; hänellä ei ole poikia, ei veljiä eikä kumppaneita.” Maininta siitä, että Jumalalla ei ole ketään vertaista (suura 112), tai miten Hänellä ei ole poikaa tai kumppania, on hyvin tuttu ajatus Koraanista (17:111, ”Ylistys Allahille, joka ei ole ottanut Poikaa”, 19:35, ”Ei Jumalan sovi hankkia itselleen poikaa”).

Toisekseen, Jeesus puhuu tulevasta Jumalan lopullisesta profeetasta, Muhammadista: ”Mutta minun jälkeeni tulee kaikkien profeettojen ja pyhien kirkkaus, ja hän valaisee kaiken sen pimeyden, mitä profeetat ovat sanoneet, sillä hän on Jumalan sanansaattaja.” Jeesus myös toteaa aiempia profeettoja olleen kokonaista 144 000!


Luku 19: Tässä luvussa Jeesus paljastaa, että yksi opetuslapsi tulisi pettämään hänet. Barnabakseen viitataan ohimennen opetuslapsena, joka kirjoitti salaa ylös Jeesuksen sanoja eli painotus on vahvasti silminnäkijyydessä!

Lisäksi tässäkin luvussa painottuu Jeesuksen identiteetti pelkkänä ihmisenä. Kun 10 spitaalista pyytää häntä parantamaan heidät, Jeesus vastaa: ”Ah, te kurjat, oletteko niin menettäneet järkenne, että sanotte: ’Anna meille terveys!’ Ettekö näe, että olen ihminen kuten tekin. Kutsukaa Jumalaa, joka on luonut teidät, ja hän, joka on kaikkivaltias ja armollinen, parantaa teidät.” Lopulta Jeesus parantaa heidät, mutta teksti painottaa sitä, että teko on yksin Jumalan, eikä Jeesuksella itsellään tällaista valtaa ole. Eroavuus Uuden testamentin evankeliumeihin on suuri. Mielenkiintoista kyllä, kun yksi ex-spitaalinen palaa Jeesuksen luo kiittämään, hän on ismaelilainen!


Luku 20: Tämän luvun alussa on radikaali historiallis-maantieteellinen virhe: ”Jeesus meni Galileanmerelle ja nousi veneeseen purjehtiakseen kotikaupunkiinsa Nasaretiin.” Nasaretiin ei tietenkään voinut purjehtia, koska se ei ollut veden äärellä — se on reilu 25km päässä Galileanjärvestä! Tämä osoittaa, kuten jo Raggit (1907, xxi) totesivat, että teoksen kirjoittaja ei tiedä Israelin maasta juuri mitään (toisin kuin Uuden testamentin evankeliumien kirjoittajat).

Veneen ollessa vesillä nousee myrsky, jonka Jeesus kuitenkin tyynnyttää. Kuitenkin, vastoin Uuden testamentin evankeliumeja (mm. Mark. 4:35-41), Jeesus ei tyynnytäkään myrskyä omalla auktoriteetillaan, vaan hän rukoilee ahnaasti Jumalaa tekemään ihmeen. Luku loistaa jälleen klassista muslimiteologiaa, joka haastaa Jeesuksen jumaluuden.


Luku 21: Tässä luvussa Jeesus ajaa demonisesta miehestä jopa 6666 (merkillinen luku) demonia sikoihin. Mielenkiintoista kyllä, nyt hän tekee sen vain sanallaan, eikä mitään rukousta Jumalalle mainita. Sanoisin, että tässä näkyy kirjoittajan teologinen epäjohdonmukaisuus. Kuitenkin samassa luvussa kerrotaan, miten Jeesus parantaa kanaanilaisen naisen pojan ja tässä kohden Jeesus joutuu rukoilemaan ihmettä Jumalalta: ”Ja hän nosti kätensä taivasta kohti, rukoili Jumalaa ja sanoi sitten: ’Nainen, tyttäresi on vapautettu, mene rauhassa.’”


Luku 22: Luku on hyvä esimerkki siitä runsaasta materiaalista, jota on turha etsiä Uuden testamentin evankeliumeista. Tällaista on teoksessa paljon. 

Luku 23: Luvussa on kertomus Adamista ja ympärileikkauksesta, jota on turha etsiä ainakaan Raamatusta. Tässä luvussa on myös ensimmäinen niistä teoksen kolmesta maininnasta, jossa mainitaan ”väärät ja valehtelevat jumalat”. Kuten jo todettu, tämä on joidenkin tutkijoiden mukaan suora viittaus Danten Jumalaiseen näytelmään eli teokseen, joka julkaistiin 1300-luvun alussa. Muut maininnat löytyvät luvuista 78 ja 217. 

Luku 24: Kertomus Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä + materiaalia, jota ei löydy evankeliumeista.


Luku 25: Jälleen Barnabaan rooli painottuu asioiden ylös ”kirjoittajana”. Muuten luku on taas täynnä materiaalia, jota ei löydy Uudesta testamentista.


Luku 26: Luvussa toistetaan Jeesuksen opetus, jonka mukaan opetuslasten tulee jättää oma perhe toissijaiseksi, mutta toisin kuin evankeliumeissa, jossa pääasiallisen tärkeysjärjestyksen kohteena on Jeesus itse, tässä luvussa se onkin Jumala. Jälleen Jeesuksen inhimillinen rooli painottuu. Kun Jeesus puhuu samat sanat Luukkaan evankeliumissa, ne kuuluvat näin: ”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (14:25-26) Ei liene ihme, että kirjoittaja ei ole lainkaan säilyttänyt mainintaa siitä, miten Jeesus käskee jokaista ”kantamaan ristinsä”.

Luvussa kerrotaan myös pitkä (ei Raamatusta löytyvä) kertomus Aabrahamista, joka jo nuorena poikana haastoi monijumalaisen isänsä ajattelua epäjumalien järjettömyydestä. Sinänsä monet Aabrahamin pointit heijastelevat profeettojen, kuten Jesajan, kritiikkiä epäjumalia kohtaan. Aabraham-kertomukset jatkuvat luvuissa 27-29.


Luku 30: Tässä luvussa kerrotaan Laupias samarialainen -kertomus ja se on muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta melko sama, joka löytyy Luukkaalta (10:25-37).


Luku 31: Jeesuksen rooli Jumalan profeettana korostuu jälleen. Jeesus myös parantaa sadanpäällikön pojan, mutta jälleen teksti painottaa sitä, että parantuminen on Jumalan, ei Jeesuksen, teko.


Luvut 32&33: Jeesus antaa raskasta kritiikkiä epäjumalanpalvojille.


Luku 34: Jeesus parantaa erään miehen surkastuneen käden, mutta jälleen painopiste on siinä, että teko on Jumalan teko, ei Jeesuksen sinänsä. Samassa luvussa myös Jesajan kirjan klassikkoteksti tulkitaan siten, että se puhuu Luciferin ylpeydestä. Saatanan lankeemusta selitettään tarkasti luvussa 35. 

Luku 36: Tässä luvussa Jeesus mainitsee jälleen tulevan suuremman profeetan (”nyt kun kaikki profeetat ovat tulleet paitsi Jumalan sanansaattaja, joka tulee minun jälkeeni, koska niin Jumala tahtoo ja jotta minä voisin valmistaa hänen tiensä”). Jeesusta kuvataan siis tässä hyvin Johannes kastajamaisilla termeillä, jonka tehtävä on valmistaa tie häntä seuraavan suuremman henkilön saapumista varten. Todellisessa historiassa tämä tehtävä oli Johannes Kastajalla, joka valmisti tietä Jeesukselle (ks. Matt. 3:1-3; Mark. 1:1-4; Luuk. 3:1-6; Joh. 1:23).


Luku 37: Jeesus opettaa opetuslapsiaan rukoilemaan. Rukous on kyllä hyvin samankaltainen kuin Isä meidän -rukous, mutta Jumalaa ei tässä tietenkään kutsuta Isäksi, koska se ei sovi islamilaiseen teologiaan.


Luku 39: Tämä ja seuraava luku ovat yksi tärkeimpiä ja merkillisimpiä tekstejä koko teoksessa. Tässä luvussa juuri luotu Adam (Eevaa ei vielä ole luotu) näkee paratiisissa islamin uskontunnustuksen, šahadan: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammad on hänen lähettiläänsä”. Sitten Jumala selittää juuri luodulle Adamille, kuka on Muhammad, joka tekstissä mainitaan: ”Tervetuloa, oi palvelijani Aadam, minä sanon sinulle, että sinä olet ensimmäinen ihminen, jonka olen luonut. Ja se, jonka olet nähnyt [mainittavan], on poikasi, joka tulee maailmaan monien vuosien kuluttua ja on minun lähettilääni, jonka vuoksi olen luonut kaiken; joka tuo valoa maailmaan, kun hän tulee; jonka sielu asetettiin taivaalliseen loistoon kuusikymmentätuhatta vuotta ennen kuin loin mitään.” Jumala on siis luonut kaiken Muhammadin vuoksi, mutta ei tässä vielä kaikki! Adam haluaa tämän uskontunnustuksen kynsiinsä, joten Jumala kirjoittaa hänen oikean käden peukalonkynteen ”On vain yksi Jumala” ja vasemman käden peukalonkynteen ”Muhammad on Jumalan lähettiläs”. Iloinen Adam julistaa Muhammadista ”siunattu olkoon se päivä, jolloin tulet maailmaan”.


Luku 40: Syntiinlankeemus kerrotaan melko värikkäästi! Yksi ero Raamattuun on se, että kun Eeva lankeaa, Adam nukkuu, eikä ole hänen kanssaan, kuten 1. Mooseksen kirjan kerronnassa (3:6). Vielä luvussa 41 painottuu naisen asema selkeästi miehen alamaisena, jopa orjana. Kielenkäyttö ja koko narratiivi eroaa siis melko radikaalisti Mooseksen kirjan kerronnasta.

Kun ihmispari ajetaan ulos paratiisista, Jumala antaa lupauksen: ”Lähtekää paratiisista ja tehkää parannusta, älkääkä menettäkö toivoanne, sillä minä lähetän poikanne niin viisaan, että teidän jälkeläisenne vapauttavat ihmiskunnan Saatanan vallasta: sillä hänelle, joka tulee, minun sanansaattajalleni, minä annan kaiken.” Viittaus Muhammadiin on selvä. Poistuessaan paratiisista Adam katsoo taakseen ja näkee paratiisin portin yläpuolella tekstin ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammad on hänen lähettiläänsä”. Tämä herkistää Adamin, joka sanoo ”olkoon Jumalalle mieluista, oi poikani, että tulet pian ja pelastat meidät kurjuudesta”. 

Luku 41: Jeesus kieltää olevansa Messias. Kun häneltä kysytään, kuka hän on, hän vastaa (hieman muokatuilla) sanoilla, jotka Uuden testamentin evankeliumeissa lausuu Johannes Kastaja (Joh. 1:23): ”Minä olen ääni, joka huutaa koko Juudeassa ja huutaa: ‘Valmistakaa tie Herran sanansaattajalle’, niin kuin on kirjoitettu Jesajan kirjassa.” Jeesus myös toteaa, ettei hän ole kelvollinen edes avaamaan tulevan sanansaattajan sandaalin nauhoja. Tekstissä Jeesus myös sanoo, miten tuleva sanansaattaja ”on luotu ennen minua” eli tässä viitataan Muhammadin ennaltaolemiseen.


Luku 42: Tässä luvussa kerrotaan uudelleen kirkastusvuoren tapahtumat (ks. Matt. 17:1-7). Ero Uuden testamentin tekstiin on jälleen räikeä: kun Jumala puhuu Jeesukselle, Hän ei kutsukaan tätä ”Pojakseen” kuten evankeliumeissa, vaan ainoastaan ”palvelijakseen”. Islamilainen teologia, jonka mukaan Jeesus ei ole Jumalan Poika, huokuu jälleen kirkkaana.


Luku 43: Muhammadin rooli korostuu jälleen Jeesuksen sanoissa. Siinä kun aiemmat profeetat ovat aina toimineet vain yhden kansan keskuudessa, Muhammad tavoittaisi koko maailman. Ja mikä radikaaleinta, tekstissä viitataan suoraan Jumalan Aabrahamille antamaan lupaukseen 1. Mooseksen kirjan jakeissa 12:1-3 ja tämä teksti nähdäänkin nyt ennakkokuvana Muhammadista! Myös Psalmin 110 sanat nousevat Jeesuksen opetuksessa esille, mutta aivan eri tarkoituksessa kuin Uuden testamentin evankeliumeissa. Jeesuksen mukaan lupaus annettiin Ismaelille, ei Iisakille. Eroavuus vaikkapa Roomalaiskirjeen luvun 9 alkuun on huikea! 

Luku 44: Opetuslapset väittävät Jeesukselle vastaan sanoen, että Vanhassa testamentissa sanotaan, että lupaus annettiin Iisakille, ei Ismaelille. Mikä on Jeesuksen vastaus? Tahrif-oppi: tekstejä on jälkikäteen peukaloitu! Syyllisiä tähän ovat juutalaiset rabbit. Jeesus myös jatkaa nimeltä mainiten Muhammadin ennakoivaa siunaamista ja odottaa innolla hänen tulemustaan. 

Luvussa 46 Jeesus kertoo Uuden testamentin evankeliumeista tutun vertauksen viinitarhan viljelijöistä. Merkillistä kyllä, vertauksesta on jätetty kokonaan pois sanoma, jossa viinitarhan Isäntä lähettää lopulta paikalle oman poikansa (=Jeesuksen), jonka viljelijät tappavat (ks. Mark. 12:1-12). Jälleen tekstejä on siis muokattu niin, että Jeesuksen väitteet itsestään ainutlaatuisena Jumalan Poikana jäävät pimentoon. Jeesus myös parantaa sairaan naisen, mutta jälleen ”Jumalan nimessä” eli ei suoranaisesti omalla auktoriteetillaan.


Luku 47: Tässä luvussa kerrotaan uudelleen kohtaus Nainin kaupungista, jossa Jeesus herättää kuolleista lesken pojan (Luuk. 7:11-17). Tällä kertaa teksti on tosi selvä siinä, että kun ihmiset haluavat Jeesuksen herättävän kuolleen, Jeesus valittaa Jumalalle ”Ota minut pois tästä maailmasta, Herra, sillä maailma on hullu ja he melkein kutsuvat minua Jumalaksi!” Gabriel tulee kuitenkin lohduttamaan Jeesusta toteamalla, että hän voi tehdä suuria asioita Jumalan nimessä. Jeesus herättää kuolleen, mutta ensin hän sanoo ”Tapahtukoon sinun tahtosi, Herra, kaikkivaltias ja armollinen Jumala”. Kun Jeesus nostaa kuolleen ylös, hän sanoo ”Minä sanon sinulle, nuori mies, nouse terveenä Jumalan nimessä!” Teksti siis tekee kaikkensa painottaakseen, että Jeesuksen ihmeet eivät perustu hänen ainutlaatuiseen identiteettiinsä, vaan Jumalaan. Eroavuus Luukkaan versioon on ilmeinen.


Luku 48: Nainin kaupungissa tapahtunutta ihmettä seurannutta tilannetta selitetään tarkemmin. Teksti keskittyy siihen, miten Saatana saa aikaan sen, että jotkut luulevat Jeesusta Jumalaksi. Kun jotkut taas väittivät Jeesusta Jumalan Pojaksi, toiset vastastivat ”Hän ei ole Jumala eikä Jumalan poika, sillä Jumalalla ei ole ruumista, jolla hän voisi siittää; mutta hän on Jumalan suuri profeetta.” Jälleen kerran islamilainen teollogia paistaa kirkkaasti läpi. Kun Jeesus parantaa Kapernaumissa sairaita, hän on jälleen huolellinen sinä, ettei paranna ihmisiä omassa voimassaan: ”’Israelin Jumala, sinun pyhän nimesi kautta, anna tälle sairaalle terveyttä.’ Silloin jokainen parani.”


Luku 51: Luvussa painottaa se, miten Jumala puhuu Jeesukselle nimenomaan enkeli Gabrielin kautta. Tämä ei ole yllättävää islamilaisessa teoksessa.


Luku 52: Jeesus käskee kaikki pelkäämään tuomiopäivää. Tässä yhteydessä hän valittaa sitä, miten maailma pitää häntä ”Jumalana”, vaikka hän onkin vain ”kuolevainen ihminen”, joskin tärkeä profeetta. Jeesus myös varoittaa opetuslapsia siitä, että hänen poismenonsa jälkeen jumalattomat ihmiset turmelevat evankeliumin totuuden Saatanan avustuksella. Tässä on siis jälleen selviä viittauksia siihen, miten Jeesuksen alkuperäinen sanoma on kadonnut tai turmeltunut.


Luku 53: Jeesus kiroaa tässä luvussa jokaisen, joka väittää häntä väärin Jumalan Pojaksi: ”Kirottu olkoon jokainen, joka väittää minun sanoneeni, että olen Jumalan poika”. Tämän kuultuaan opetuslapset kaatuivat maahan kuin kuolleina.


Luku 54: Jeesus ennustaa tulevaisuudessa tapahtuvista asioista, kun suurten tuomioiden jälkeen Jumala korottaa Muhammadin, jonka kättä kaikki muut profeetat Adamista alkaen suutelevat.


Luku 55: Luku jatkaa edellisen luvun kerrontaa ja siinä painottuu Muhammadin erityinen asema Jumalan valittujen joukosta: Jumalan jopa kerrotaan luoneen kaiken rakkaudesta Muhammadiin (kuten luvussa 39)! Luvussa mainitaan kolme pyhää Kirjaa: Moosekselle annettu Kirja, Daavidille annettu Kirja ja Jeesukselle annettu Kirja. Vaikka ihmiset ovat alkaneet pitämään Jeesusta Jumalan Poikana, Jeesuksen saama kirja sanoi alun perin totuuden, jonka mukaan Jeesus on vain Jumalan palvelija. Tämän asian Muhammad sitten myöhemmin vahvisti omassa kirjassaan (Koraanissa). Perus islaminen uskomus pyhien Kirjojen turmeltuneisuudesta painottuu taas vahvasti.


Luku 56: Jumala antoi Muhammadille elämän kirjan, johon on kirjoitettu kaikkien pelastuneiden nimet. Nyt heidän otsaansa laitetaan ”Jumalan sanansaattajan merkki”. Tämä on selvää parodiaa Ilmestyskirjasta, jossa lukee ”He saavat nähdä hänen [Jumalan] kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä” (22:4).


Luku 58: Jeesus toteaa, että tuomiopäivänä hän vaatii armottomasti oikeutta kaikkia niitä vastaan, jotka ovat turmelleet hänen evankeliuminsa.


Luku 65: Luvussa kerrotaan hieman toisin kertomus, joka löytyy Johanneksen evankeliumin luvun 5 alusta. Jeesus parantaa 38 vuotta halvaantuneena olleen miehen. Jeesus tiesi ”jumalallisen inspiraation kautta” miehen olleen sairaana näin kauan. Kun Jeesus sitten parantaa halvaantuneen, hän rukoilee ja sanoo näin: ”’Herra, meidän Jumalamme, meidän isiemme Jumala, armahda tätä voimatonta miestä.’ Ja tämän sanottuaan Jeesus sanoi: ‘Jumalan nimessä, veli, tule terveeksi; nouse ja ota sänkysi.’” Törmäämme siis taas samaan teemaan kuin aiemmin: Jeesuksen parantamisihmeiden voima ei tule suoranaisesti hänestä itsestään, vaan Jumala parantaa henkilön.


Luku 69: Tässä luvussa tapahtuu samankaltaisesti kuin luvussa 65, joskin nyt Jeesus kohtaa riivatun miehen, joka on kuuro, eikä hän kykene puhumaan tai näkemään. ”Jeesus näki heidän uskonsa, nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: ‘Isä, meidän isiemme Jumala, armahda tätä sairasta ja anna hänelle terveys, jotta tämä kansa tietäisi, että sinä olet minut lähettänyt.’ Ja tämän sanottuaan Jeesus käski hengen lähteä sanoen: 'Meidän Herramme Jumalan nimen voimalla, lähde, paha, tästä miehestä!’” Tätä ihmettä seuraa sitten evankeliumeista tuttu syytös siitä, että Jeesus toimisi Belsebubin voimalla. Kuitenkin, kun Jeesus paransi vielä lisää ihmisiä, ”Silloin sinä päivänä Jerusalemissa roomalaiset sotilaat, Saatanan vaikutuksesta, alkoivat kiihottaa kansaa sanomalla, että Jeesus oli Israelin Jumala, joka oli tullut vierailemaan kansansa luona.” Näkemys, että Jeesus olisi Jumala, on siis tämän teoksen mukaan suoraan Saatanasta.


Luku 70: Enkeli Gabriel puhuu jälleen Jeesukselle antaen hänelle tietoa tulevista tapahtumista. Sitten seuraa kertomus, joka on tähän saakka teoksen kovin kritiikki sitä ajatusta vastaan, että Jeesus olisi Kristus. Luvussa kerrotaan tuttu kohtaus evankeliumeista, joskin nyt tekstiä on rajusti muutettu. Jeesus tulee opetuslapsineen Kesarean Filippin alueelle ja Jeesus kysyy heiltä, kuka hän heidän mielestään on. Lopulta Pietari vastaa: ”Sinä olet Kristus, Jumalan Poika.” Tekstin mukaan ”silloin Jeesus suuttui ja nuhteli häntä vihaisesti sanoen: ’Mene pois ja poistu luotani, sillä sinä olet paholainen ja yrität saada minut kompastumaan!’” Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen vastaus Pietarille oli tietenkin ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa” eli Jeesus hyväksyy Pietarin tunnustuksen. Barnabaan evankeliumissa Jeesus ei kuitenkaan ole Kristus, joten Pietari saa nuhteet. Matteuksessakin Jeesus kyllä nuhtelee Pietaria, mutta vasta, kun hän pyrkii estelemään häntä kuullessaan, että Jeesus tulisi kuolemaan Jerusalemissa (16:21-23)! Jeesus jatkaa vielä muiden 11 opetuslasten kyykyttämistä: ”Voi teitä, jos uskotte tämän, sillä olen saanut Jumalalta suuren kirouksen niitä vastaan, jotka uskovat tämän.” Lopulta Pietari itkee ja sanoo ”Herra, olen puhunut tyhmästi: pyydä Jumalaa antamaan minulle anteeksi”. Uuden testamentin ainesto on jälleen kirjoitettu uusiksi.


Luku 71: Teksti painottaa jälleen Jeesusta profeettana. Sitten seuraa kuitenkin mielenkiintoinen kertomus, joka on käytännössä sama, kuin Markuksen evankeliumista löytyvä kertomus (2:1-12), joskin jälleen muutettuna. Halvaantunut mies lasketaan katon läpi Jeesuksen eteen ja hän sanoo hänelle ”Älä pelkää, veli, sillä sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” Kun väkijoukko ihmettelee, kuinka Jeesus voi antaa syntejä anteeksi, hän sanoo: ”'Niin totta kuin Jumala elää, en minä voi antaa anteeksi syntejä, eikä kukaan ihminen, vaan ainoastaan Jumala antaa anteeksi. Mutta Jumalan palvelijana voin rukoilla Häntä muiden syntien puolesta: ja niin olen rukoillut tämän sairaan miehen puolesta, ja olen varma, että Jumala on kuullut rukoukseni. Jotta te tietäisitte totuuden, minä sanon tälle sairaalle miehelle: ‘Meidän isiemme Jumalan, Abrahamin ja hänen poikiensa Jumalan, nimeen, nouse terveenä!’ Ja kun Jeesus oli sanonut tämän, sairaan mies nousi terveenä ja ylisti Jumalaa.” Kun Jeesus jatkaa pihalle parantamaan muita sairaita, hän jälleen rukoilee ”Herra, sotajoukkojen Jumala, elävä Jumala, tosi Jumala, pyhä Jumala, joka ei koskaan kuole, armahda heitä!” Näin ollen tämä kertomus, jossa Jeesus Uuden testamentin mukaan käyttää jumalallista valtaansa — koska hän on kansansa pariin takaisin palaava Israelin Jumala (Mark. 1:2-3) — vesitetään painottamalla, ettei Jeesuksella oikeasti ole omaan persoonaansa perustuvaa valtaa antaa syntejä anteeksi.


Luku 72: Tässä luvussa painottuu jälleen enkeli Gabrielin rooli, koska juuri hän on paljastanut Jeesukselle, että Juudas Iskariot tulisi pettämään hänet. Myös Barnabas mainitaan tässä luvussa nimeltä, kun hän lähestyy Jeesusta kysymyksensä kanssa. Luvussa painottuu sekä Muhammadin rooli että tahrif-oppi: ”Minä olen tullut maailmaan valmistamaan tietä Jumalan sanansaattajalle, joka tuo pelastuksen maailmalle. Mutta varokaa, ettette tule harhaanjohdetuiksi, sillä monet väärät profeetat tulevat ja ottavat minun sanani ja saastuttavat evankeliumini.” Kun Andreas kysyy, koska lähettiläs tulisi, Jeesus vastaa ”Hän ei tule teidän aikananne, vaan tulee muutaman vuoden kuluttua teistä, kun evankeliumini on kumottu niin, että uskollisia on tuskin kolmekymmentä.” Kun Muhammad saapuisi, hän ”tuhoasi epäjumalanpalvonnan maan päältä”. Hän myös ”kostaa niille, jotka sanovat, että minä olen enemmän kuin ihminen”.


Luku 79: Mielenkiintoista kyllä, Jeesus vahvistaa sen, että aiempien profeettojen sanoma on kirjoitettu ylös kirjaksi ja se on edelleen luettavissa. Tässä kohtaa siis ei vedotakaan siihen, että nämä Kirjotukset olisivat jotenkin turmeltuneet.


Luvut 81-83: Jälleen ”Pyhä enkeli” antaa Jeesukselle neuvoja siitä minne hänen on kuljettava. Tässä luvussa kerrotaan uudelleen Johanneksen evankeliumin 4. luvusta tuttu kertomus samarialaisesta naisesta kaivolla. Lukija tietää kuitenkin jo mitä odottaa. Siinä kun Johanneksella Jeesus paljastaa naiselle suoraan olevansa Messias (4:26), Barnabaan evankeliumissa Jeesus ei tietenkään ole Messias, vaan todellinen Messias on vasta tulossa! ”Minä olen todellakin lähetetty Israelin taloon pelastuksen profeettana, mutta minun jälkeeni tulee Messias, jonka Jumala on lähettänyt koko maailmalle, jolle Jumala on luonut maailman.” Luvussa 82 on myös maininta riemuvuodesta, joka tulee aina joka 100. vuosi, mutta joka Messiaan saapumisen jälkeen olisikin vuosittainen juhla. Tämä maininta on siis yksi viittaus kirjan kirjoitusajankohtaan 1300-luvun alussa, joka on ainoa kohta historiassa, kun riemuvuotta on kristikunnassa hetkellisesti juhlittu joka 100. vuosi (ks. yllä). Maininta riemuvuodesta joka 100. vuosi toistuu vielä luvussa 83.


Luku 91: Tässä luvussa alkaa kertomus, joka jatkuu useamman luvun ajan. Luvussa toistuu jälleen ajatus, että jostain syystä roomalaiset sotilaat julistavat Jeesuksen olevan Jumala ja tämä johtaa melkoisiin selkkauksiin: ”Tuolloin koko Juudeassa oli suuri levottomuus Jeesuksen takia, sillä roomalaiset sotilaat, Saatanan vaikutuksesta, yllyttivät heprealaisia sanomalla, että Jeesus oli Jumala, joka oli tullut heidän luokseen.” Ihmiset kiistelivät Jeesuksesta: joidenkin mukaan hän on Jumala, toisten mukaan Jumalan Poika, kun taas kolmansien mukaan ”Jumala ei ole ihmisen kaltainen, eikä siksi synnytä poikia, vaan Jeesus Nasaretilainen on Jumalan profeetta”.


Luku 92: Kun väkijoukko löytää Jeesuksen, he kutsuvat häntä Jumalaksi. Jeesus vastaa peloissaan: ”’Menkää pois minun edestäni, te hullut, sillä pelkään, että maa avautuu ja nielaisee minut teidän kanssanne teidän kauhistuttavien sanojenne vuoksi!’ Silloin kansa täyttyi kauhusta ja alkoi itkeä.”


Luku 93: Luvussa painottuu vahvasti se, miten suuri väkijoukko pitää Jeesusta Jumalana ja hän joutuu vastata monella tavalla tällaiseen väärään käsitykseen. ”Totisesti, te olette tehneet suuren virheen, israelilaiset, kutsumalla minua, ihmistä, jumalaksenne. … Minä tunnustan taivaan edessä ja kutsun todistajaksi kaiken, mikä asuu maan päällä, että olen vieras kaikelle, mitä olette sanoneet: sillä minä olen ihminen, syntynyt kuolevaisesta naisesta, alainen Jumalan tuomiolle, kärsin syömisen ja nukkumisen kurjuuden, sekä kylmän ja kuuman, kuten muutkin ihmiset. Siksi, kun Jumala tulee tuomitsemaan, minun sanani lävistävät kuin miekka jokaisen, joka uskoo minun olevan enemmän kuin ihminen.” Sama rata jatkuu seuraavassa 94. luvussa.


Luku 95: Tässä luvussa Jeesus ylipapin nyökkäillessä hyväksyvästi lainaa ison kasan Raamatun tekstejä tarkoituksenaan osoittaa, ettei hän voi mitenkään olla Jumala. Tekstissä painottuu hänen ihmisyytensä.


Luku 96: Jeesus tiivistää kansalle, kuka hän oikeasti on: ”Minä olen Jeesus, Marian poika, Daavidin sukua, kuolevainen ihminen, joka pelkää Jumalaa, ja haluan, että Jumalalle annetaan kunnia ja kirkkaus.” Kun Jeesukselta kysytään, onko hän Kirjoituksissa luvattu Messias, hän kieltää sanoen ”On totta, että Jumala on niin luvannut, mutta minä en todellakaan ole hän, sillä hän on luotu ennen minua ja tulee minun jälkeeni”. Jälleen löydämme siis viittauksen Muhammadin ennaltaolemiseen!

Kun Jeesukselta kysytään, millä tavalla Messias tulisi, vastaus on pitkä: ”Niin totta kuin Jumala elää, jonka edessä sieluni seisoo, en ole se Messias, jota kaikki maan sukukunnat odottavat, niin kuin Jumala lupasi isällemme Abrahamille sanoen: 'Sinun siemenessäsi siunaan kaikki maan heimot [1. Moos. 22:18].’ Mutta kun Jumala ottaa minut pois maailmasta, Saatana nostaa jälleen tämän kirotun kapinan saattamalla jumalattomat uskomaan, että minä olen Jumala ja Jumalan poika, jolloin minun sanani ja opetukseni saastuvat niin, että tuskin kolmekymmentä uskollista jää jäljelle. Silloin Jumala armahtaa maailmaa ja lähettää sanansaattajansa, jonka vuoksi hän on luonut kaiken; hän tulee etelästä voimalla ja tuhoaa epäjumalat ja epäjumalanpalvojat; hän ottaa Saatanalta vallan, joka sillä on ihmisten yli. Hän tuo mukanaan Jumalan armon pelastukseksi niille, jotka uskovat häneen, ja siunattu on se, joka uskoo hänen sanoihinsa.”


Luku 97: Jeesus ennustaa, että ihmiset alkaisivat opettaa hänestä väärin hänen poismentyään, mutta Muhammad tulisi korjaamaan tämän vääristymän Jeesukseen liittyen. Lisäksi ”hänen uskonsa [islam] leviää ja valloittaa koko maailman, sillä niin Jumala on luvannut isällemme Aabrahamille”. Islam on siten Jumalan Aabrahamille antaman lupauksen täyttymys — ajatus, jota epäraamatullisempaa on hankala keksiä. Kun Muhammad saapuisi, hänen jälkeensä ei enää tulisi muita tärkeitä profeettoja, itse asiassa vain vääriä sellaisia.

Jumala myös puhuu Muhammadille kovia sanoja: ”Odota, Muhammad, sillä sinun tähtesi minä luon paratiisin, maailman ja suuren joukon olentoja, joista teen sinulle lahjan, niin että jokainen, joka sinua siunaa, siunataan, ja jokainen, joka sinua kiroaa, kirotaan [vrt. 1. Moos. 12:1-3]. Kun lähetän sinut maailmaan, lähetän sinut pelastuksen sanansaattajana, ja sinun sanasi on totta, niin että taivas ja maa katoavat, mutta sinun uskosi ei koskaan katoa. Muhammad on hänen siunattu nimensä.” Väkijoukko alkaa huutamaan ”Oi Jumala, lähetä meille sanansaattajasi: Oi Muhammad, tule nopeasti pelastamaan maailma!”


Luku 98: Kun mekkala hiljenee, maaherra kirjoittaa aiheesta selityksen Rooman senaatille, josta tulee myös vastaus: ”Senaatti sääli Israelia ja määräsi, että kuoleman uhalla kukaan ei saa kutsua Jeesusta Nasaretilaista, juutalaisten profeettaa, Jumalaksi tai Jumalan pojaksi. Tämä määräys kirjoitettiin kuparilevyyn ja kiinnitettiin temppeliin.” Tässä kohden olemme melkoisella legendasuolla…

Samassa luvussa Jeesus myös ruokkii suuren väkijoukon pienellä määrällä leipää ja kalaa. Tämä kuitenkin onnistuu, koska hän, yllätys yllätys, rukoilee Jumalaa tekemään ihmeen. Hän myös valitsee ylimääräiset 72 miestä opetuslapsikseen.


Luvut 99-100: Jeesus on pöyristynyt siitä synnistä, jonka Israel on tehnyt, koska se piti häntä Jumalana. Niinpä hän lähettää opetuslapsensa läpi Israelin saarnaamaan totuus tässä asiassa.


Luku 105: Tässä luvussa on taas yksi ristiriita suhteessa Koraaniin: Jeesuksen mukaan taivaiden määrä on yhdeksän, mutta Koraanin mukaan (17:44) niitä on kuitenkin seitsemän.


Luku 112: Muut opetuslapset lähtevät saarnaamaan, mutta Barnabas jää Jeesuksen luo. Jeesus antaa Barnabakselle erityisen tehtävän: ”Oi Barnabas, minun on välttämätöntä paljastaa sinulle suuret salaisuudet, jotka sinun on paljastettava maailmalle, kun minä olen lähtenyt tästä maailmasta.” Tässä tilanteessa Jeesus valittaa jälleen sitä, miten ihmiset ovat virheellisesti luulleet häntä Jumalaksi: ”Usko minua, Barnabas, etten voi itkeä niin paljon kuin minun pitäisi. Sillä jos ihmiset eivät olisi kutsuneet minua Jumalaksi, olisin nähnyt Jumalan täällä niin kuin hänet nähdään paratiisissa, ja olisin ollut turvassa, eikä minun tarvitsisi pelätä tuomion päivää. Mutta Jumala tietää, että olen viaton, koska en ole koskaan ajatellut olevani muuta kuin köyhä orja.” Jeesus siis väittää, että hän olisi päässyt suoraan paratiisiin, mutta koska ihmiset alkoivat pitää häntä virheellisesti Jumalan, hän pääsee sinne vasta tuomiopäivän jälkeen. Sitten Jeesus paljastaa Barnabaalle, tästä syystä yksi opetuslapsi tulisi pettämämään hänet 30 hopearahasta.

Sitten tulee koko teoksen teologian kannalta tärkeät sanat: ”Silloin olen varma, että se, joka minut myy, surmataan minun nimessäni, sillä Jumala ottaa minut pois maasta ja muuttaa petturin ulkonäön niin, että kaikki uskovat hänen olevan minä; kuitenkin, kun hän kuolee pahan kuoleman, minä jään siihen häpeään pitkäksi aikaa maailmassa.” Jeesus siis sanoo, että Juudas Iskariot tehtäisiin Jeesuksen näköiseksi ja Juudas, ei Jeesus, tulisi kuolemaan ristillä! Vasta Muhammad paljastaisi maailmalle sen totuuden, ettei Jeesusta oikeasti ristiinnaulittu lainkaan: ”Me tapoimme Messiaan, Jeesuksen, Marian pojan, Jumalan lähettilään’. Mutta eivät he surmanneet eivätkä ristiinnaulinneet häntä. Heistä vain näytti siltä” (Koraani 4:171, Hämeen-Anttilan käännös). Ks. myös kirjan luku 139.


Luku 115: Viittaus Nooan aikaiseen tulvaan ja maininta siitä, miten arkissa pelastui 83 ihmistä, on outo. Raamatussa pelastuneita on tietenkin kahdeksan (1. Moos. 7:7; 1. Piet. 3:20).

Tästä luvusta löytyy myös Jeesuksen opetus avioliitosta, joka on vastoin Koraanin sanaa. Jeesus sanoo ”Olkoon siis mies tyytyväinen vaimoon, jonka hänen luojansa on hänelle antanut, ja unohkoot kaikki muut naiset.” Koraanin mukaan (4:3) mies voi kuitenkin ottaa jopa kolme tai neljä vaimoa.


Luku 118: Jälleen Israelin kansaa syytetään siitä, että se yrittää niin kovasti pitää Jeesusta Jumalana.


Luku 119: Tässä luvussa mainitaan sokeri: ”Jos ihminen voisi muuttaa lannan kullaksi ja saven sokeriksi, mitä hän tekisi?” Opetuslapset vastaavat ”(sillin) kukaan ei harjoittelisi itseään millään muulla tavalla kuin kullan ja sokerin valmistamisessa.” Tämä on yksi vihje kirjan kirjoitusajankohdasta: 1300-luvulla sokeri oli vielä erittäin harvinaista, mutta ei niinkään enää 1500-luvulla (näin Joosten 2010, 210-211).


Luku 124: Opetuslapset kysyvät Jeesukselta, miten he voivat erottaa todellisen sanoman väärästä sanomasta. Vastauksessaan Jeesus puhuu Kirjoista, joita Jumala on antanut Moosekselle ja Daavidille, mutta jotka ovat turmeltuneet, joten Jumala on antanut uuden kirjan, Evankeliumin, Jeesukselle. Jeesuksen mukaan Jumala on koko ajan antanut vain yhden sanoman kaikille. Tämä on klassista islamilaista teologiaa, jonka mukaan kaikki profeetat ennen Muhammadin tuloa ovat julistaneet samaa sanomaa. Kun Muhammad saapuisi, hän tulisi puhdistamaan kaiken sen, millä väärämieliset ovat Jeesuksen kirjan turmelleet. Kuitenkin, kuten jo todettu, tämäntapaista opetusta, jonka mukaan Raamatun kirjat olisivat suuresti turmeltuneet, ei löydy Koraanista.


Luku 126: Jeesus lähettää opetuslapsiaan pareittain saarnaamaan ja opettamaan, että Jeesus on pelkkä Jumalan lähettämä profeetta, ei Jumala (joka on Yksi).


Luku 128: Jeesus syyttää roomalaisia sotilaita siitä, että he ovat saaneet kansan uskomaan, että Jeesus on Jumala.


Luku 129: Tässä luvussa Jeesus toistetaan kohtaus Luukkaan evankeliumista (luku 7), jossa syntinen nainen voitelee Jeesuksen jalat. Kertomus kuitenkin identifioi naisen virheellisesti Mariaksi. Ks. aiheesta tarkemmin täältä ja täältä.


Luvut 135-137: Kuten Rahh (1908) ja Leirvik (2001, 9) ovat painottaneet, Jeesuksen kuvaus helvetistä muistuttaa Danten näkemystä, joka löytyy hänen teoksestaan Jumalainen näytelmä, joka siis julkaistiin noin vuonna 1310. Seitsemän helvetin osaa liitetään seitsemään erilaiseen syntiin. Luvussa 136 todetaan, miten Muhammad menee jonain päivänä katsomaan helvettiin ja sillä aikaa kaikkien tuskat hetkeksi lientyvät. Muhammadin ylikorotettu asema ei siis jää epäselväksi tässä teoksessa. Koko helvetti vapisee hänen läsnäolonsa vuoksi!


Luku 138: Israelissa on nälänhätä, joka on jumalallinen rangaistus siitä, että he ovat pitäneet Jeesusta Jumalana tai Jumalan Poikana.


Luku 139: Jeesus kertoo opetuslapsilleen siitä, miten häntä etsitään tapettavaksi ja yksi opetuslapsi tulisi pettämään hänet. Tässä luvussa Jeesus myös kieltää sen, että tämä maailma olisi meidän todellinen kotimme. Ikävä kyllä monet kristityt ajattelevat samalla tavalla…


Luku 142: Luvussa kuvataan melko tarkasti Juudas Iskariotin motiivia Jeesuksen pettämiselle. Hän olisi halunnut nähdä Jeesuksen kuninkaana ja koska hän toimi opetuslasten rahakukkaron vartijana (asia, joka sanotaan Johanneksen evankeliumin jakeessa 12:6), hän toivoi pääsevänsä suureen asemaan Jeesuksen kuninkuuden aikana. Sen sijaan hän alkoi miettiä, että ”jos Jeesus olisi todella profeetta”, hän tietäisi, että Juudas varastaa rahaa yhteisestä kukkarosta (luvun 205 mukaan hän varasti 10% kaikista tuloista, mutta tällaista ei mainita Uudessa testamentissa). Kun Juudas keskustelee asiasta ylipappien kanssa, he toteavat, miten Jeesus ei usko Messiaan tulevan Daavidin suvusta, vaan Ismaelin suvusta, koska lupausta ei ole annettu Iisakille, vaan Ismaelille. Islamilainen teologiaa loistaa taas kirkkaana! Tässä luvussa tehdään myös päätös Jeesuksen kiinniottamisesta. Seuraavassa luvussa (143) Jumalan enkeli käskee Jeesusta menemään Jerusalemiin.


Luku 145: Jeesus puhuu paljon fariseuksista. Teksti väittää, että Israelissa oli 100 000 fariseusta. Mielenkiintoisesti juutalainen historioitsija Josefuksen mukaan heitä oli kuitenkin vain noin 6000 (Juutalaisten muinaishistoria 17.2.4). Seuraavissa luvuissa on pitkä kertomus Elian aikaisista fariseuksista. Nimi on toki anakronistinen, koska fariseukset ryhmittymänä ilmestyivät historiaan vasta vajaa 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. (Vrt. luku 184: ”Oi muinaiset ajat, kuinka julmasti olet kohdellut meitä, kun olet ottanut meiltä pois todelliset fariseukset ja jättänyt meille vääriä!”)


Luku 152: Tämä luku sisältää mielenkiintoisen, joskaan ei Raamatusta löytyvän, vuoropuhelun Jeesuksen ja roomalaisten sotilaiden välillä.


Luvut 156-158: Näissä luvuissa kerrotaan uudelleen selvästi Johanneksen evankeliumin 9. luvussa tapahtunut ihme, joskin kirjoittaja ottaa muutamassa kohdin rajuja vapauksia, kuten väittämällä, että Rooman senaatti oli antanut käskyn, ettei kukana saanut puolustaa Jeesusta (157)! Mutta muuten ei ole epäselvää siinä, että kirjoittaja on riippuvainen Johanneksen kerronnasta. Luvun 158 lopussa Jeesus puhuu jälleen tulevan sanansaattajan (Muhammadin) saapumisesta.


Luku 159: Tässä luvussa on jälleen viittaus siihen, miten juutalaisten johtomiehet ovat turmelleet Jumalan Kirjoja, joskin painopiste tässä kohtaa on uusilla ”perinteillä”, joten ainakaan minulle ei ole täysin selvää onko kyse vain tulkinnallisista eroavuuksista.


Luku 160: Raggien (1907, xxiii-xxiv) analyysin mukaan tässä luvussa teoksen kirjoittaja on riippuvainen latinankielisestä Vulgatasta, joka oli siis Hieronymuksen tekemä käännös 400-luvun taitteessa (aiheesta täällä). Lisäksi luvussa viitataan 1. Kuningasten kirjan lukuun 22, mutta jostain syystä kirjoittaja väittää vetoavansa profeetta Danielin sanoihin!


Luku 164: Jeesus puhuu jälleen ylistäen tulevasta profeetasta. Hän olisi ”se, jota kansat odottavat, jolle Jumalan salaisuudet ovat niin selkeitä, että kun hän tulee maailmaan, siunattuja ovat ne, jotka kuuntelevat hänen sanojaan, sillä Jumala varjostaa heitä armollaan, niin kuin tämä palmu varjostaa meitä. Kyllä, aivan kuten tämä puu suojaa meitä auringon polttavalta kuumuudelta, niin myös Jumalan armo suojaa Saatanalta niitä, jotka uskovat siihen mieheen.” Kun opetuslapset kysyvät, kuka tämä mies tulisi olemaan, Jeesus ei jätä mitään arvelujen varaan: ”Hän on Muhammad, Jumalan sanansaattaja”.


Luku 167: Jeesus painottaa jälleen sitä, että hänen kauttaan tapahtuneet ihmeet eivät ole hänen tekojaan: ”Sillä en tiedä vieläkään, kuinka Jumala minun kosketuksellani parantaa sairaita”.


Luku 168: Jeesus puhuu kunnollisen islamilaisen teologian tapaan siitä, miten Jumala antoi hänelle Kirjan: ”Uskokaa minua, kun Jumala valitsi minut lähettämään minut Israelin taloon, hän antoi minulle kirjan, joka oli kuin kirkas peili, joka laskeutui sydämeeni niin, että kaikki, mitä puhun, tulee siitä kirjasta. Ja kun se kirja on lopullisesti tullut ulos suustani, minut otetaan pois tästä maailmasta.” Kun Pietari kysyy, onko kaikki mitä Jeesus puhuu, todellakin siitä kirjasta, Jeesus vastaa ”kaikki, mitä sanon Jumalan tuntemiseksi ja Jumalan palvelemiseksi, ihmisen tuntemiseksi ja ihmiskunnan pelastamiseksi – kaikki tämä tulee siitä kirjasta, joka on minun evankeliumini.” Jumalan Jeesukselle antama ”kirja” on siis ikään kuin sanoma, joka oli upotettu Jeesuksen sydämeen, viesti ihmiskunnalle.


Luku 178: Kirjoittajan näkemys yhdeksästä taivaasta, jonka jälkeen koittaa paratiisi, näyttää olevan lainattu ajatus Danten Jumalaisesta näytelmästä (näin Green 2004).


Luku 189: Jälleen Jeesus puhuu siitä, miten Mooseksen ja Daavidin kirjat ovat turmeltuneet: ”Jumalan nimeen, jonka edessä sieluni seisoo, jos Mooseksen kirja ja isämme Daavidin kirja eivät olisi turmeltuneet väärien fariseusten ja oppineiden ihmisten perinteiden vuoksi, Jumala ei olisi antanut minulle sanaansa.” Jeesus siis lähetettiin siksi, että hän tuli korjaamaan sitä, mikä oli muutettu tai pilaantunut. Hän jatkaa sanoen ”ja miksi puhun Mooseksen kirjasta ja Daavidin kirjasta? He ovat turmelleet kaikki profetiat niin suuresti, ettei nykyään etsitä sitä, mitä Jumala on käskenyt, vaan ihmiset katsovat, sanovatko tohtorit niin ja noudattavatko fariseukset sitä, ikään kuin Jumala olisi erehtynyt ja ihmiset eivät voisi erehtyä.” Tämän vuoksi Jeesuksen ajan juutalaisen sukupolven päälle lankeaa kaikki kiroukset. Jerusalemin temppeli tuhoutuisi, eikä siitä jäisi kiveä kiven päälle (vrt. Mark. 13 rinnakkaiskohtineen).


Luvut 190-192: Luvussa 190 Jeesus kysyi eräältä kirjanoppineelta (joka paljastuu myöhemmin Nikodemukseksi, vrt. Joh. 3), kenelle Aabrahamin pojista annettiin lupaus Messiaasta, Iisakille vai Ismaelille? Luvussa 191 kirjanoppinut vastaa, että hän on lukenut vanhaa Mooseksen kirjaa ja siihen on kirjoitettu, että Ismael on Messiaan [eli Muhammadin] isä ja Iisak sanansaattajan [eli Jeesuksen] isä. Luvussa 192 kirjanoppinut sanoo lukeneensa tätä kirjaa ylipapin kirjastossa ja ylipappi piti sitä jonkun ismaelilaisen kirjoittamana.

Tämä kaikki on klassista islamilaista apologiaa Muhammadin ja hänen ismaelilaisen sukulinjan puolesta. Raamatun kanssa sillä ei toki ole mitään tekemistä. Tällä sivustolla ollaan käsitelty Gordon Nickelin kirjaesittelyn kautta laajasti sitä, että Vanhan testamentin kirjat eivät ole muuttuneet näin radikaalisti.


Luku 193: Tässä luvussa kerrotaan uudelleen kertomus, jossa Jeesus herättää kuolleista Lasaruksen. Kertomus on tietenkin mukaelma Johanneksen evankeliumin luvusta 11 ja muutokset ovat odotettavissa. Johanneksessa Jeesus sanoo olevansa ylösnousemus ja elämä (11:25), mutta tätä painotusta ei Barnabaan evankeliumista tietenkään löydy. Toinen merkittävä eroavuus on siinä, mitä Jeesus rukoilee: ”’Abrahamin Jumala, Ismaelin ja Iisakin Jumala, meidän isiemme Jumala, armahda näiden naisten ahdistusta ja anna kunnia pyhälle nimellesi.’ Ja kun kaikki olivat vastanneet ‘Aamen’, Jeesus sanoi kovalla äänellä: ‘Lazarus, tule ulos!’” Sen lisäksi, että Ismael on lisätty Jeesuksen rukouksee, niin Johanneksen kerronnassa Jeesus rukoilee käytännössä vain siksi, että ulkopuoliset kuulisivat sen, ei siksi, että sitä olisi välttämättä tarvittu, kuten Barnabaan evankeliumin kertomuksessa.


Luku 198: Tässä luvussa alamme pääsemään siihen, mikä on yksi kirjan olennainen sanoma: Jumala rankaisisi Juudasta, ei Jeesusta: ”Mutta Jumala on rakastanut minua niin paljon, että hänen armostaan kaikki rangaistukset on minulta peruutettu, niin että minua kidutetaan vain toisessa henkilössä. Rangaistus oli minulle sopiva, koska ihmiset ovat kutsuneet minua Jumalaksi; mutta koska olen tunnustanut, että en ole Jumala, kuten totuus on, ja olen myös tunnustanut, että en ole Messias, Jumala on ottanut rangaistuksen pois minulta ja saa pahan ihmisen kärsimään sen minun nimissäni, niin että vain häpeä on minun.” Näissä sanoissa viitataan jo edeltäkäsin siihen, että Juudas kituisi ristillä Jeesuksen näköisenä.


Luku 200: Jeesus ratsastaa pääsiäisenä aasilla Jerusalemiin. Siinä kun evankeliumeissa tämä teko on selvästi kuninkaallinen eli Messiaaninen teko (huomaa Matt. 21:4-5 lainaa Sakarjan kirjan jaetta 9:9), Barnabaan evankeliumissa tätä yhteyttä ei kunnolla tajuta, vaikka kansa huutaa Hoosiannaa Daavidin Pojalle. Lisäksi kunnon apokryfikirjan tapaan tekstissä sanotaan ”Ja kun Jeesus oli sanonut tämän, kaikki Jerusalemin kivet huusivat suurella äänellä: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee luoksemme Herran Jumalan nimessä!’”.)


Luku 201: Tässä luvussa kerrotaan Johanneksen evankeliumista tuttu kertomus aviorikoksesta tavatusta naisesta, joskin jälleen hieman eri muodossa.


Luku 205: Juudas pettyy Jeesuksen ja menee sopimaan ylipappien kanssa hetkestä, jolloin he saisivat Jeesuksen kiinni Juudaksen avulla.


Luku 206: Jeesus on Jerusalemin temppelissä. Hän joutuu jälleen vastata ylipapille Jumala-syytöksiin. Jeesus vahvistaa sen, että Mooseksen kirjojen mukaan ”Jumala on yksi” [5. Moos. 6:4] ja Jeesus on vain Jumalan palvelija, mutta hän haluaa palvella myös tulevaa sanansaattajaa, Messiasta (eli Muhammadia).


Luku 208: Jeesukselta kysytään, kuka oli se Aabrahamin poika, jonka Aabraham aikoi uhrata. Jeesus vastaa tiukasti: ”Totisesti minä sanon, Abrahamin poika oli Ismael, josta Abrahamille luvatun Messiaan täytyy polveutua, että hänessä kaikki maan sukukunnat tulisivat siunatuiksi.” Huomaa linkki 1. Moos. 12:1-3:een. Tästä hyvästä Jeesus aiotaan kuitenkin kivittää, koska hän on ”ismaelilainen”. Temppelissä tapahtuu kova selkkaus, jonka aikana jopa 1000 ihmistä (!) saa surmansa.


Luku 209: Luvussa Jeesuksen äitiin Mariaan viitataan Koraaninkin (mm. 19:20) vahvistamaan tapaan ”neitsyenä”. Enkeli Gabriel ilmoittaa hänelle, miten Jeesus on parasta aikaa suuren vainon kohteena. Enkeli lohduttaa Mariaa sanoen, että Jumala suojelisi Jeesusta maailmalta.


Luku 210: Asiat lähtevät nopeasti lapasesta, kun ylipappi kumppanineen haluavat tapattaa Jeesuksen. Luvussa mainitaan melko lapsellinen väite, jonka mukaan Rooman senaatti olisi jo kahdesti lähettänyt päätöksiään Jeesusta koskien. Herodes saa uhkailtua maaherran (eli Pilatuksen) toimimaan Jeesuksen suhteen (asia, joka ei lainkaan mene näin Uuden testamentin evankeliumeissa). Luvun lopussa vedotaan myös Daavidin Psalmiin (Psalmiin 2), jossa on ennustettu, miten maan ruhtinaat nousevat Israelin Pyhää vastaan. Ironista kyllä, Psalmi 2 puhuu Jumalan asettamasta Kuninkaasta, Messiaasta/Kristuksesta ja tällä tavoin Psalmia luetaan Uudessa testamentissa (mm. Apostolien teoissa ja Heprealaiskirjeessä), mutta näin Barnabaan evankeliumi ei tietenkään Psalmia voi lukea! Kaikki alkavat etsiä Jeesusta, joka oli piiloutunut Nikodemuksen taloon Kidronpuron toiselle puolelle.


Luku 212: Jeesus rukoilee opetuslasten puolesta tavalla, joka heijastelee Johanneksen evankeliumin tekstiä, joskin jälleen suurilla muutoksilla. Jeesus mm. osoittaa rukouksensa ”Aabrahamin, Ismaelin ja Iisakin Jumalalle” eli rukouksessa on hyvin islamilainen painotus. Opetuslapset tulisivat todistamaan niitä vastaan, jotka yrittävät korruptoida evankeliumin. Jeesus myös pyytää Jumalaa kiroamaan kaikki ne, jotka ovat muuttaneet evankeliumin ja tehneet Jeesuksesta Jumalan Pojan. Islamilainen kritiikki klassista kristinuskoa kohtaan ei ole vaikea nähdä. Vielä Jeesus rukoilee Jumalaa ”Armahda maailmaa ja lähetä pian sanansaattajasi, että vihollisesi Saatana menettäisi valtakuntansa”.


Luku 213: Jeesus viettää pääsiäistä opetuslastensa kanssa, joskin, outoa kyllä, puutarhassa. Teksti seuraa monin tavoin Johanneksen evankeliumin lukua 13, koska Jeesus pesee opetuslastensa jalat.


Luku 214: Juudas etsii ylipapin ja saa 30 kultarahaa palkkioksi kavaltamisestaan. Kunnon apokryfievankeliumin mukaan maaherra antaa ylipapin käyttään ”legioonan” sotilaita eli noin 6000 sotilasta lähtee pidättämään Jeesusta! Lukumäärä on totta kai legendanomainen, mutta on hyvä tiedostaa, että se on virheellinen myös historiallisesti muutenkin. Itse Juudean alueelle oli asetettu viisi kohorttia sotilaita (kohortti on 600) siten, että yksi kohortti oli asetettu Jerusalemiin Antonian linnaan ja neljä kohorttia eli 2400 miestä oli reservissä rannikolla Kesareassa. Juudean alueella ei siis ollut edes yhteensä niin montaa sotilasta kuin mitä teksti väittää!


Luvut 215-216: Kun sotilaat lähestyivät paikkaa, jossa Jeesus oli, tapahtui seuraavaa: ”Silloin Jumala, nähdessään palvelijansa vaaran, käski palvelijoitaan Gabrielia, Mikaelia, Rafaelia ja Urielia ottamaan Jeesuksen pois maailmasta.” Niinpä ”pyhät enkelit tulivat ja ottivat Jeesuksen ulos ikkunasta, joka on etelään päin. He kantoivat häntä ja asettivat hänet kolmanteen taivaaseen enkelien joukkoon ylistämään Jumalaa ikuisesti.” Kun Juudas saapuu tiennäyttäjänä kammioon, jossa Jeesus oli juuri ollut, mutta josta enkelit olivat nostaneet hänet taivaaseen, Juudakselle käy lievästi sanottuna köpelösti: ”Silloin ihmeellinen Jumala toimi ihmeellisesti, niin että Juudaksen puhe ja kasvot muuttuivat niin Jeesuksen kaltaisiksi, että uskoimme hänen olevan Jeesus” sanoo Barnabas. Kun Juudas sitten herätti nukkumassa olleet opetuslapset ja kyseli heiltä, missä Jeesus mahtoi olla, he hämmästyivät, koska Juudas oli muuttunut täysin Jeesuksen kaltaiseksi. Sotilaat ottavat kiinni Juudaksen, jota he luulevat Jeesukseksi ja 11 muuta opetuslasta pakenevat paikalta. (Mielenkiintoista kyllä, miehen, jonka vaate jäi sotilaan käsiin ja hän pakeni alastomana, kerrotaan olleenkin Johannes, ei Markus ks. Mark. 14:51-52.)


Luku 217: Juudas yrittää epätoivoissaan kieltää olevansa Jeesus, mutta hän saa osakseen vain pilkkaa, naurua ja väkivaltaa. Kirjoittajana Barnabas toteaa, että kaikki, jopa opetuslapset ja Jeesuksen äiti, luulivat Juudasta Jeesukseksi ja kirjoittaja valittelee, että oli unohtanut sen, mitä Jeesus oli aiemmin sanonut (ks. 112, 198). Itse asiassa Pilatus uskoo Juudasta ja yrittää siksi puhua hänet vapaaksi. Koska Pilatus ei onnistu saamaan Juudasta vapaaksi, hän käskee viemään hänet Herodeksen luo (siis Luukkaan evankeliumia mukaillen, 23:6-12). Herodes kuitenkin pettyy tapaamiseen.

Seuraavaksi roomalaiset sotilaat ruoskivat Juudaksen niin pahasti, että ”hänen ruumiinsa pulppusi verta”. Lopulta ylipappi kumppaneineen lahjoo Pilatuksen ja Juudas ristiinaulitaan kahden muun kanssa. Ristillä ”Juudas ei todellakaan tehnyt muuta kuin huusi: ’Jumala, miksi minut hylkäsit? Pahantekijä pääsi pakoon ja minä kuolen epäoikeudenmukaisesti.’” Sitten kirjoittaja selittää: ”Totisesti sanon, että Juudaksen ääni, kasvot ja olemus olivat niin Jeesuksen kaltaisia, että hänen opetuslapsensa ja uskovat uskoivat täysin hänen olevan Jeesus. Siksi jotkut luopuivat Jeesuksen opista uskoen, että Jeesus oli ollut väärä profeetta ja että hän oli tehnyt ihmetekoja taianomaisella taikuudella. Jeesushan oli sanonut, ettei hän kuolisi ennen maailman loppua, että silloin hänet otettaisiin pois maailmasta.” Juudas kuolee ristillä ja hänet haudataan Joosef Abarimatialaisen(!) hautaan.


Luku 218: Opetuslapset poistuvat paikalta ja Barnabas menee Johanneksen ja Jaakobin ja Jeesuksen äidin kanssa Nasaretiin. Sitten tapahtuu jotain eksoottista: ”Ne opetuslapset, jotka eivät pelänneet Jumalaa, menivät yöllä ja varastivat Juudaksen ruumiin ja kätkivät sen levittäen huhua, että Jeesus oli noussut kuolleista; tästä syntyi suuri hämmennys. Ylipappi käski sitten kirouksen uhalla, ettei kukaan puhuisi Jeesus Nasaretilaisesta. Ja niin syntyi suuri vaino, ja monia kivitettiin ja monia piestiin, ja monet karkotettiin maasta, koska he eivät kyenneet pysymään hiljaa tällaisesta asiasta.” Kirjoittajalla on siten helppo selitys sille, miten ylösnousemususko sai alkunsa: jotkut tietämättömät opetuslapset varastivat Juudaksen ruumiin, jota he luulivat Jeesukseksi! Uutinen kantautui jopa Nasaretiin ja Maria päättää lähteä etsimään kuolleista noussutta poikaansa.

* Ks. erilaisista ylösnousemuksen vaihtoehtoselityksistä täältä.


Luku 219: Maria, jota kuvataan jatkuvasti neitsyeksi, on surun murtama. Lopulta hänen suojelusenkelinsä nousevat kolmanteen taivaaseen, jossa Jeesus oli ja kertovat Jeesukselle mitä maan päällä on meneillään. Jeesus rukoilee Jumalaa, että voisi mennä selvittämään asian. ”Sitten armollinen Jumala käski neljää suosikkienkeliään, jotka ovat Gabriel, Mikael, Rafael ja Uriel, kantamaan Jeesuksen äitinsä taloon ja siellä vartioimaan häntä kolme päivää jatkuvasti, sallien hänen näkyä vain niille, jotka uskoivat hänen oppiinsa.” Kun talossa olleet opetuslapset näkevät loistokkaan Jeesuksen, he kaatuvat kuin kuolleena maahan.


Luku 220: Jeesus paljastaa äidilleen Marialle, ettei hän koskaan oikeasti kuollut, sillä ”Jumala on säästänyt hänet maailman loppuun”. Neljä enkeliä todistavat Jeesuksen sanat oikeiksi. Kun Barnabas kysyy Jeesukselta, miksi tämä kaikki on saanut tapahtua, Jeesuksen vastaus on pitkähkö, ja teoksen teologian kannalta tärkeä: ”Jeesus vastasi: ’Usko minua, Barnabas, että jokaista syntiä, olipa se kuinka pieni tahansa, Jumala rankaisee suurella rangaistuksella, koska Jumala loukkaantuu synnistä. Koska siis äitini ja uskolliset opetuslapseni, jotka olivat kanssani, rakastivat minua hieman maallisella rakkaudella, vanhurskas Jumala on tahtonut rangaista tätä rakkautta nykyisellä surulla, jotta sitä ei rangaistaisi helvetin liekeissä. Ja vaikka olenkin ollut viaton maailmassa, koska ihmiset ovat kutsuneet minua ’Jumalaksi’ ja ’Jumalan Pojaksi’, Jumala, jotteivät demonit pilkkaisi minua tuomiopäivänä, on tahtonut, että ihmiset pilkkaisivat minua tässä maailmassa Juudaksen kuolemalla, saaden kaikki ihmiset uskomaan, että kuolin ristillä. Ja tämä pilkka jatkuu Muhammadin, Jumalan sanansaattajan, tulemiseen asti, joka tullessaan paljastaa tämän petoksen niille, jotka uskovat Jumalan lakiin.” Maailma nauraisi Jeesuksen veriselle kuolemalle, kunnes Muhammad saapuisi maailmaan ja paljastaisi, ettei Jeesus oikeasti kuollut ristillä [Koraani 4:157].


Luku 221: Jeesus antaa Barnabakselle käskyn kirjoittaa kaikki ylös evankeliumiksi eli siksi kirjaksi, jota parasta aikaa luetaan. Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus painottaa vielä sitä, miten asiat oikeasti menivät: ”Totisesti minä sanon teille: en minä kuollut, vaan Juudas, petturi. Varokaa, sillä Saatana yrittää kaikin tavoin pettää teitä, mutta olkaa minun todistajani koko Israelissa ja kaikkialla maailmassa, kaikesta, mitä olette kuulleet ja nähneet.” Halattuaan äitiään Jeesus nousee Öljymäeltä taivaaseen.


Luku 222: Kirjan viimeinen luku päättyy näin: ”Jeesuksen noustua ylös opetuslapset hajaantuivat eri puolille Israelia ja maailmaa, ja Saatanan vihaamaa totuutta vainottiin, kuten aina, valheella. Sillä jotkut pahat miehet, jotka teeskentelivät olevansa opetuslapsia, saarnasivat, että Jeesus kuoli eikä noussut kuolleista. Toiset saarnasivat, että hän todella kuoli, mutta nousi kuolleista. Toiset saarnasivat ja saarnaavat edelleen, että Jeesus on Jumalan Poika, näiden joukossa Paavali on petetty. Mutta me, niin kuin olen kirjoittanut, saarnaamme niille, jotka pelkäävät Jumalaa, että he pelastuisivat Jumalan tuomion viimeisenä päivänä. Aamen.”

On siis ehdottomasti väärin uskoa, että Jeesus olisi kuollut ja on yhtä väärin uskoa, että Jeesus olisi noussut kuolleista. Monet, ja aivan erityisesti Paavali, jatkoivat väärän evankeliumin julistamista, jonka mukaan Jeesus on Jumalan Poika. Paavali onkin edelleen kirosana monien muslimien korville.

JOHTOPÄÄTÖS

Tässä tekstissä on nyt esitelty kattavasti Barnabaan evankeliumia ja sen todellista syntyajankohtaa keskiajalla. Vaikka monta asiaa voitaisiin vielä nostaa esiin, annan vain muutaman huomion.

Barnabaan evankeliumin lukeminen on siinä mielessä mielenkiintoista, että se osoittaa varsin hyvin, millaiset asiat Uuden testamentin evankeliumeissa on koettu ongelmalliseksi. Erityisen hyvin tämä tulee esiin siinä, miten Barnabaan evankeliumin Jeesus ei toimi omalla auktoriteetillaan, vaan hän joutuu käytännössä aina palvelijan tavoin anelemaan ihmeitä Jumalalta. Tämä on merkki siitä, mihin Uuden testamentin evankeliumeja lukevien tulisi kiinnittää erityistä huomiota: Jeesus on jotain enemmän ja jotain muuta kuin pelkkä profeetta…

Ja vielä. Teoksen luku 222 on mielestäni täysin oikeassa sanoessaan miten ”Saatanan vihaamaa totuutta vainottiin, kuten aina, valheella”. Tästä Barnabaan evankeliumi itse toimii täydellisenä esimerkkinä. Tämä valheen puikoilla kasaan kudottu teos kieltää sen kaikkein olennaisimman Jumalan antaman ilmoituksen eli Jumalan Pojan kuoleman ristillä ja hänen ylösnousemuksensa kolmantena päivänä. On erittäin harmillista, että monet muslimit ovat tarttuneet tähän teokseen sillä hinnalla, että he jättävät kokonaan lukematta Uuden testamentin evankeliumit. Toivottavasti tämän tekstin lukija ei tee samaa virhettä.

KIRJALLISUUS

Bockmuehl, Markus. 2017. Ancient Apogryphal Gospels. Interpretation-sarja. WJK.

Fletcher, J. E. 1976. "The Spanish Gospel of Barnabas." Novum Testamentum 18. (Sivut 314-320.)

Geisler, Norman & Saleeb, Abdul. 2002. Answering Islam. 2nd edition. Baker Books.

Green, Samuel. 2004. The Gospel of Barnabas. 

Hämeen-Anttila, Jaakko (kääntäjä). 2015. Koraani. Helsinki: Basam Books. 

Joosten, Jan.

• 2002. ”The Gospel of Barnabas and the Diatessaron.” Harvard Theological Review. (Sivut 73-96.) 
• 2010. ”The Date and Provenance of the Gospel of Barnabas.” Journal of Theological Studies, 61. (Sivut 200-215.) 

Ladner, Gerhart B. 2005. ”Boniface VIII.” Britannica. 

Leirvik, Oddbjørn. 2001. ”History as a Literary Weapon: TheGospel of Barnabas in Muslim-ChristianPolemics.” Studia Theologica 54. (Sivut 4-26.)

Neil, Stephen & Wright, Tom. 1988. The Interpretation of the New Testament 1861-1986. 2nd edition. Oxford University Press. 

Nickel, Gordon. 2015. The Gentile Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification. Bruton Gate, 2015. (Sivut 343-346.)

Ragg, Lonsdale & Laura. 1907. The Gospel of Barnabas. Clarendon Press.  

Ragg, Lonsdale. 1908. ”Dante and the ’Gospel of Barnabas’.” The Modern Language Review, 3.2. Modern Humanities Research Association. (Sivut 157-165.)

The Gospel of Barnabas. Trans. 1907 Lonsdale & Laura Ragg.