Tässä tekstissä vastataan sekä lyhyesti että pitkästi monien mieltä askarruttavaan kysymykseen "koska Raamattuihin tuli luku- ja jaenumerointi?"
Vastaus lyhyesti
Nykyinen lukujako tuli käyttöön 1200-luvulla ja nykyinen jaenumerointi yleistyi vasta 1500-luvulla. Lukujaottelun kohdalla olennaisin nimi on Stephen Langton (n. 1150-1228) ja jaenumeroinnin kohdalla Robert Estienne (1503-1559), joka tunnetaan myös nimellä Stefanos.
Vastaus hieman pidemmästi
Raamatun alkuperäisissä teksteissä ei käytetty luku- tai jaenumerointia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö teksteissä olisi joissain tapauksissa nähtävissä selvää jaottelua.
Akrostista runoutta
Hyvänä esimerkkinä tekstissä itsessään olevasta "logiikasta" toimii Psalmi 119, joka on jaettu nykyisissä Raamatuissa 176 jakeeseen. Tämä johtuu siitä, että tässä hepreankielisessä Psalmissa on käytetty hyväksi ns. akrostista runoutta. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen uusi kokonaisuus alkaa aina järjestyksessään seuraavalla aakkosella. Suomeksi tämä tarkoittaisi 29 aakkosta ("aasta ööhön"), mutta koska hepreassa on vain 22 aakkosta (alef, bet, gimel, dalet, he, vav, zajin, het, tet, jod, kaf, lamed, mem, nun, sameh, ajin, pe, tsade, qof, res, sin, tav), Psalmi on jaettu 22 kokonaisuuteen. Kuitenkin, koska jokainen osuus on kahdeksan jakeen pituinen, Psalmi kattaa yhteensä 176 jaetta (22x8=176): jae alkaa alefilla, jae 9 betillä, jae 17 gimelillä jne.
Samantapaista akrostista tehokeinoa käytetään myös Valitusvirsissä. Jos katsot tekstiä omasta Raamatustasi, huomaat, että luvuissa 1-2 on tasan 22 jaetta. Tämäkin johtuu akrostisesta rakenteesta: jokainen jae alkaa aina seuraavalla heprean aakkosella. Luvussa 3 on kuitenkin 66 jaetta ja tämä johtuu siitä, että uusi aakkonen aloittaa aina uuden kolmen jakeen mittaisen kokonaisuuden. Luku 4 palaakin samaan muotoon kuin luvut 1-2. (Luku 5 ei ole akrostinen, vaikka siinä onkin nykyään 22 jaetta.)
Nämä huomiot eivät siis ole esimerkkejä suoranaisesta jakeisiin jaotteluista, mutta ne osoittavat, että joskus tekstissä itsessään on selviä viitteitä siihen, mistä kohtaa alkaa uusi kokonaisuus ja myöhemmässä jaejaottelussa tätä tekstissä itsessään olevaa logiikkaa on aivan oikein seurattu.
Juutalaiset & Vanhan testamentin teksti
Jeesuksen aikana Vanhan testamentin teksteihin ei vielä ollut tehty luku- tai jaenumerointia. Tästä syystä Qumranista löydetyissä Kuolleen meren kirjakääröissä ei ole tällaista numerointia (nämä tekstit tulevat noin ajalta 200 eKr. - 70 jKr.)
Muutamia satoja vuosia myöhemmin kootussa juutalaisten Mishnassa oletetaan kuitenkin jo selvästi tällaisen numeroinnin olemassaolo. (Mishnaan on talletettu monien tunnettujen rabbien keskusteluja erilaisista teologisista aiheista, lähinnä siitä, miten Mooseksen lakia tulisi noudattaa eri tilanteissa. Materiaali kattaa rabbien näkemyksiä aina 1. vuosisadalta eKr. 3. vuosisadalle jKr. saakka.) Hyvänä esimerkkinä on Mishna Megillah 4:4, jossa todetaan, että Tooraa (Mooseksen kirjoja) tulisi aina lukea kerrallaan vähintään kolme jaetta. Hieman myöhemmässä Babylonian Talmudissa 1. Mooseksen kirjan luku 1 onkin jaoteltu jakeisiin hyvin samantapaisesti kuin mitä löydämme omista Raamatuistamme. Huomionarvoista on sekin, että 500-luvulta aina 1000-luvulle saakka työskenneillä masoreeteilla - oppineilla, jotka kopioivat tarkasti Vanhan testamentin teoksia - oli käytössään hyvin hienostunut numerointi-systeemi. Kuitenkin vasta 1400- ja 1500-luvuilla tuotettiin teoksia, joissa oli käytössä hienostunut jaenumerointi. Tällainen löytyy erityisesti Jacques Lefèvre d’Étaplesin vuonna 1509 tuottamasta Quincuplex Psalterium -nimisestä Psalmi-editiosta.
Kristityt & 1200-luvun muutos
Jos siirrymme nyt enemmän juutalaisuudesta kristillisiin toimijoihin, niin 1200-luvulla elettiin monella tapaa sellaista aikaa, kun raamatunlukemiseen haluttiin apua ja ohjeistusta. Tänä aikana myös monia yliopistoja alkoi ponnahdella esiin ja Raamatun lukeminen siirtyi luostareista oppilaitoksiin, joissa opettajan ja oppilaan oli tietenkin "pysyttävä samalla sivulla". Monissa edeltäneissä latinankielisissä raamatunkäännöksissä oli toki käytetty erilaisia jaottelutapoja, mutta mikään niistä ei ollut saavuttanut yleistä hyväksyntää. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumi saattoi olla jaettuna joko 13 tai 68 lukuun ja kaikkea tältä väliltä!
 |
| Stephen Langton |
Nykyinen lukujako linkittyykin vahvasti 1200-luvun ”Pariisilaisiin Raamattuihin”, jotka levisivät laajasti pitkin Eurooppaa. Keskeinen hahmo tässä kaikessa oli Stephen Langton, joka oli opiskellut Pariisin yliopistossa ja jossa hän myös luennoi teologiasta vuosien 1180-1206 aikana. Hänestä tuli Canterburyn piispa vuonna 1207. Juuri Langton halusi, että (a) Raamatun luvut olisivat suurin piirtein yhtä pitkiä keskenään ja että (b) yksi luku keskittyisi aina yhteen ja samaan teemaan. Nämä kaksi tavoitetta on kuitenkin monin paikoin hankala toteuttaa käytännöllisistä syistä.
Langtonin lukujaottelu ei kuitenkaan tapahtunut tyhjiössä, vaan hänen ideoihinsa vaikutti vahvasti Alkuin-nimisen munkin latinankielinen Raamattu vuosilta 796-804 ja Theodulf Orleansilaisen latinankielinen Raamattu vuodelta 800. Kokonaisuudessaan Langtonin projekti ei siis ollut mikään yhden yön saavutus, vaan lukujaottelu kehittyi nykyiseen muotoonsa reilu 20 vuoden aikan, kun Langton opetti systemaattisesti yliopistossa. Lisäksi hänen hienosäädettiin myöhempinä vuosina. Jonkinlainen lukujaottelu löytyykin jo John Wyckliffen (kuoli 1384) englanninkielisestä raamatunkäännöksestä, joka julkaistiin vuonna 1382.
Jaenumerointi
Sitten jaenumerointiin. Ensimmäinen mies, joka todella esitteli nykyisenkaltaisen jaenumeroinnin Uuteen testamenttiin, oli Robert Estienne, pariisilaisen kirjapainaja Henri Estiennen poika. Hän työskenteli Sveitsin Genevessä, jossa hän panosti nimenomaan kreikankielisen Uuden testamentin julkaisemiseen. (Lue tästä aiheesta tarkemmin täältä.) Vuonna 1551 hän julkaisi kuuluisan neljännen editionsa, jossa kreikankielisen tekstin lisäksi hän antoi lukijalle sekä latinankielisen Vulgatan käännöksen että oman latinankielisen käännöksen. Juuri tässä editiossa on ensimmäisen kerran käytetty nykyistä jaenumerointia (ks. kuva alla).
 |
| R. Estienne julkaisi vuonna 1551 neljännen editionsa kreikankielisestä Uudesta testamentista. Editiossa on kolme saraketta: keskellä kreikankielinen teksti, sisäreunassa latinankielisen Vulgatan käännös ja ulkoreunassa Estiennen oma latinankielinen käännös kreikasta. Jaenumerointi näkyy kreikan ja Estiennen oman käännöksen välissä. Jaenumerointi auttoi siis tässä editiossa nimenomaan hahmottamaan kreikan ja latinan vertailua! Kuvassa vasemmalla alkaa Johanneksen evankeliumin luku 1. |
Ei aikaakaan, kun tämä jaenumerointi levisi laajasti latinan- ja ranskankielisiin Raamattuihin (vuonna 1555 ilmestyi kokonainen latinankielinen Raamattu jaenumeroineen). Pian numerointi omaksuttiin myös englanninkielisiin Raamattuihin.
On kuitenkin todettava, että Estienne tuskin keksi tätä kaikkea itse. Hän oli suurella varmuudella tietoinen aiemmin mainitusta Jacques Lefèvre projektista, jonka hänen oma Henri-isänsä oli itse asiassa painattanut. Estiennen pojan Henri Estienne Juniorin mukaan Robert työsti jaenumerointiaan erityisesti hevosmatkallaan Pariisista Lyoniin. Käytetty latinankielinen maininta (inter equitandum, "hevosen selässä") on aiheuttanut hieman tulkinnallisia hankaluuksia siitä, työskentelikö hän myös matkalla vai iltaisin levähdyspaikoilla.
Ja nyt olemme tässä
Tässä siis lyhyt tiivistys siitä, miten me olemme saavuttaneet pisteen, jossa jokainen voi helposti löytää Raamatuistaan saman luvun ja jakeen. Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että tämä jaottelu on myöhemmin tehty apuväline ja paikka paikoin se voi hieman haitata meidän lukukokemustamme. Kuten Esterin kirjasta luennoidessani aina huomautan opiskelijoille, me emme esimerkiksi osaa aina arvostaa Esterin kirjassa olevia jännittävia ja ironisia juonenkäänteitä. Luvun 2 ja 3 välinen lukujako pilaa helposti lukijan kokemuksen, koska tekstit erotetaan. Kirjan kirjoittaja haluaa meidän lukijoina odottavan, että totta kai Mordokai nyt korotetaan, koska hän on paljastanut ja estänyt kuningasta vastaan tehdyn salaliiton! Seuraavan luvun alussa - kun ajatus katkeaa - kuningas korottaakin Haamanin, Mordokain pahimman vihollisen! Näin ollen tilanteessa, kun lukija odottaisi Mordokain saavan arvokasta kohtelua ja jonkinlaisen korotuksen, paikan viekin hänen vihamiehensä. Tämä on ironista ja se kuuluu Esterin kirjan luonteenlaatuun. Tämä kaikki olisi vain paljon selvempää jos kirjaa lukisi ilman olemassaolevaa lukujaottelua.
* Jos olet ihmetelly sitä, miksi Uudessa testamentissa on joitain puuttuvia jakeita, sinun kannattaa klikata tästä.
KIRJALLISUUTTA
Nelson Hsieh, "Where Did the Bible’s Chapters Come From?" Tyndale House Ink Magazine 2023.
Peter Williams, "Chapter & Verse." Tyndale House Ink Magazine 2018. --> Estiennen edition kuva on otettu tästä julkaisusta.
"Who divided the Bible into chapters and verses?" GotQuestions.org
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti