Kun puhumme Uuden testamentin tekstikriittisestä työstä, niin on erittäin harvinaista, että joku olisi ehtinyt tutkia kaikki olemassaolevat kreikankieliset käsikirjoitukset johonkin yksittäiseen Uuden testamentin kirjaan liittyen. Tämä puute johtuu käytännössä kahdesta syystä.
Ensinnäkin syynä on se klassinen ongelma, että näitä käsikirjoituksia on yksinkertaisesti aivan valtava määrä! Vaatii rajusti työtunteja — ja tarkemmin sanottuna työvuosia — ennen kuin kaikki materiaali on kerätty ylipäätään tarkasteltavaksi.
Toinen syy on se, että vielä 100 vuotta sitten oli aika lailla pakko matkustaa paikasta A paikkaan B käsikirjoituksia tutkiakseen, mutta nykyään valtava määrä käsikirjoituksia on olemassa hyvälaatuisessa digitaalisessa muodossa, joten tutkija voi lukea vaikkapa codex Sinaiticusta kahvinkuppi sylissään omassa kotitoimistossa. Yksi tällainen sivusto on The Center for the Study of New Testament Manuscripts.
Viime aikoina tähän sääntöön on kuitenkin ilmestynyt joitain poikkeuksia. [1] Yksi tällainen on S. Matthew Solomonin väitöskirja The Textual History of Philemon (2014). Solomonin tutkimuksen päälöydöt voi onneksi lukea hänen artikkelistaan ”Myths About Transmission: The Text of Philemon from Beginning to End”, joka on luku 9 Elijah Hixsonin ja Peter Gurryn editoimassa teoksessa Myths and Mistakes in New Testament Textual Criticism (IVP, 2019).
 |
| Tähän kirjaan palataan tarkemmin blogissa myöhemmin. |
Lyhyesti sanottuna: Solomon kävi läpi kaikki olemassaolevat kreikankieliset käsikirjoitukset Paavalin kirjoittamasta kirjeestä Filemonille. Koska kirje löytyy yli 570 käsikirjoituksesta, pelkästään datan kerääminen vei aikaa noin puolitoista vuotta(!). (Eikä asiaa helpottanut sekään, että aina ei voinut etukäteen tietää, missä käsikirjoituksissa tämä kirje oli mukana ja missä ei: Paavalin kirjeet ovat säilyneet eri tavoin +750 erilaisessa käsikirjoituksessa.)
Tämän tekstin tarkoitus on tiivistää Solomonin pääpointit. Tämä laaja tutkimus antaa jokaiselle tekstikritiikistä kiinnostuneelle mielenkiintoisen ikkunan siihen, millaisia variantteja käsikirjoituksissa esiintyy ja millä tavoin se mahdollisesti liittyy teoksen ymmärtämiseen tai tulkitsemiseen. Supertiivistyksen voi lukea vielä tekstin lopusta.
ITSE DATA
Paavalin kirje Filemonille löytyy nykyään yli 570 kreikankielisestä käsikirjoituksesta. Lukumäärää täytyy kuitenkin tarkentaa seuraavilla huomiolla.
Ainoastaan 23 käsikirjoitusta on peräisin ajalta ennen 900-lukua. Varhaisimpiin käsikirjoituksiin kuuluvat mm. P61 (700-luku), P87 (200-luku), P139 (300-luku), 01 = Sinaiticus (300-luku), 02 = Alexandrinus (400-luku), 04 = Ephraemi Rescriptus (400-luku), 06 = Claromontanus (400-luku), 016 = Freerianus (400-luku) ja 048 (400-luku). Varhaisin käsikirjoitus P87 on ikävä kyllä rikkonainen ja se sisältää vain vähän alle 100 kirjainta. Myös P139 (joka on julkaistu aivan äskettäin) [2] sisältää vain vähän tekstiä, samoin P61. Majuskeli 04:sta puuttuu kaksi ensimmäistä jaetta ja 016 on tulipalon vuoksi fragmentaarinen (eli katkonainen), kun taas 048 on palimpsesti eli kahden eri teoksen tekstiä on kahdessa kerroksessa. Näin ollen ajalta ennen 700-lukua vain kolme käsikirjoitusta sisältää Filemonin kirjeen kokonaisuudessaan (01, 02, 06). 800-luvulta on säilynyt 14 käsikirjoitusta ja 900-luvulta 36 käsikirjoitusta.
Yksi mielenkiintoinen kysymys, jota Solomon käsittelee lyhyesti, on tämä: miltä Filemonin kirje näyttäisi, jos meillä olisi käsikirjoituksia pelkästään 900-luvun jälkeiseltä ajalta? Toisin sanoen, jos meillä ei olisi käytössä yllä mainittuja varhaisempia käsikirjoituksia, mikä olisi tämän vaikutus kirjeen sisältöön? Vastaus: kirjeessä olisi vain muutama kohta, jotka näyttäisivät hieman erilaiselta. Solomon antaa lukijalle kolme esimerkkiä.
Esimerkki 1: Filemon 2
Kirjeen alussa Paavali tervehtii tyypilliseen tapaansa kirjeen vastaanottajia. 1938-käännöksen mukaan jakeissa 1-2 lukee näin:
Sen sijaan 1611 vuoden KJV:ssä, joka perustuu Textus Receptukseen, lukee näin:
Koska modernit käännökset perustuvat varhaisimpiin ja parhaimpiin käsikirjoituksiin, ne kutsuvat Apfiaa ”sisareksi”. Näin siksi, että käsikirjoituksissa käytetään ἀδελφῇ/adelfē-sanaa (”sisar”). KJV-käännös perustuu kuitenkin myöhempiin käsikirjoituksiin ja monissa niissä tekstissä onkin tässä kohden ἀγαπητῇ/agapētē-sana (”rakastettu”).
Vaikka sisar-sana voidaan löytää 20 käsikirjoituksesta 900-luvun jälkeen, ehdoton enemmistö niistä tukee kuitenkin rakastettu-sanaa. Näin ollen, jos meillä ei olisi hallussamme varhaisempia käsikirjoituksia, Paavali ei tervehtisi ”sisar-Apfiaa”, vaan ”rakastettua Apfiaa”.
* Löydät selityksen KJV-käännöksen taustalla olevaan tekstitraditioon aiemmista postauksistani, jossa olen tiivistänyt Uuden testamentin tekstihistorian 5-osaiseen sarjaan (alkaen täältä).
ITSE DATA
Paavalin kirje Filemonille löytyy nykyään yli 570 kreikankielisestä käsikirjoituksesta. Lukumäärää täytyy kuitenkin tarkentaa seuraavilla huomiolla.
Ainoastaan 23 käsikirjoitusta on peräisin ajalta ennen 900-lukua. Varhaisimpiin käsikirjoituksiin kuuluvat mm. P61 (700-luku), P87 (200-luku), P139 (300-luku), 01 = Sinaiticus (300-luku), 02 = Alexandrinus (400-luku), 04 = Ephraemi Rescriptus (400-luku), 06 = Claromontanus (400-luku), 016 = Freerianus (400-luku) ja 048 (400-luku). Varhaisin käsikirjoitus P87 on ikävä kyllä rikkonainen ja se sisältää vain vähän alle 100 kirjainta. Myös P139 (joka on julkaistu aivan äskettäin) [2] sisältää vain vähän tekstiä, samoin P61. Majuskeli 04:sta puuttuu kaksi ensimmäistä jaetta ja 016 on tulipalon vuoksi fragmentaarinen (eli katkonainen), kun taas 048 on palimpsesti eli kahden eri teoksen tekstiä on kahdessa kerroksessa. Näin ollen ajalta ennen 700-lukua vain kolme käsikirjoitusta sisältää Filemonin kirjeen kokonaisuudessaan (01, 02, 06). 800-luvulta on säilynyt 14 käsikirjoitusta ja 900-luvulta 36 käsikirjoitusta.
Yksi mielenkiintoinen kysymys, jota Solomon käsittelee lyhyesti, on tämä: miltä Filemonin kirje näyttäisi, jos meillä olisi käsikirjoituksia pelkästään 900-luvun jälkeiseltä ajalta? Toisin sanoen, jos meillä ei olisi käytössä yllä mainittuja varhaisempia käsikirjoituksia, mikä olisi tämän vaikutus kirjeen sisältöön? Vastaus: kirjeessä olisi vain muutama kohta, jotka näyttäisivät hieman erilaiselta. Solomon antaa lukijalle kolme esimerkkiä.
Esimerkki 1: Filemon 2
Kirjeen alussa Paavali tervehtii tyypilliseen tapaansa kirjeen vastaanottajia. 1938-käännöksen mukaan jakeissa 1-2 lukee näin:
1. Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme, 2. ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.
Sen sijaan 1611 vuoden KJV:ssä, joka perustuu Textus Receptukseen, lukee näin:
1. Paul, a prisoner of Jesus Christ, and Timothy our brother, unto Philemon our dearly beloved, and fellowlabourer, 2. and to our beloved Apphia, and Archippus our fellowsoldier, and to the church in thy house.
Koska modernit käännökset perustuvat varhaisimpiin ja parhaimpiin käsikirjoituksiin, ne kutsuvat Apfiaa ”sisareksi”. Näin siksi, että käsikirjoituksissa käytetään ἀδελφῇ/adelfē-sanaa (”sisar”). KJV-käännös perustuu kuitenkin myöhempiin käsikirjoituksiin ja monissa niissä tekstissä onkin tässä kohden ἀγαπητῇ/agapētē-sana (”rakastettu”).
Vaikka sisar-sana voidaan löytää 20 käsikirjoituksesta 900-luvun jälkeen, ehdoton enemmistö niistä tukee kuitenkin rakastettu-sanaa. Näin ollen, jos meillä ei olisi hallussamme varhaisempia käsikirjoituksia, Paavali ei tervehtisi ”sisar-Apfiaa”, vaan ”rakastettua Apfiaa”.
* Löydät selityksen KJV-käännöksen taustalla olevaan tekstitraditioon aiemmista postauksistani, jossa olen tiivistänyt Uuden testamentin tekstihistorian 5-osaiseen sarjaan (alkaen täältä).
Esimerkki 2: Filemon 7
Jae 7 olisi myös hieman erilainen sisällöltään jos meillä ei olisi pääsyä varhaisempiin käsikirjoituksiin. 1938-käännös sanoo näin:
Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni [Filemon].
Paavali kertoo rukoilevansa, ”koska on saanut paljon iloa” Filemonin rakkaudesta. Suurimmassa osassa käsikirjoituksia (varsinkin 900-luvun jälkeen) Paavali kuitenkin kirjoittaa ”koska me olemme kiitollisia”. Ilman varhaisimpia käsikirjoituksia jälkimmäinen variantti olisi päätynyt moderneihin kriittisiin tekstilaitoksiin, koska vain noin 10% 900-luvun—1500-luvun käsikirjoituksista sisältää iloa-variantin.
Kirjeen jae 12 toimii pääesimerkkinä siitä, miten teksti voisi olla erilainen ilman varhaisia käsikirjoituksia. Paavalin kreikan kielen lause siitä, miten hän lähettää Onesimoksen takaisin Filemonille, on melko tönkkö ja 1938-käännöksessä se kuuluukin näin:
Hänet minä lähetän sinulle takaisin, hänet, se on: oman sydämeni.
Paavali siis sanoo, että hän lähettää luonaan olevan Onesimoksen, joka on hänelle hyvin rakas, takaisin Filemonin luo. Kuitenkin koko käsikirjoitusmeressä ainoastaan viidessä käsikirjoituksessa on tämänkaltainen lause (01*, 02, 010, 012, 33, *-merkintä tarkoittaa käsikirjoituksessa olevaa ensimmäistä lukutapaa erotuksena sille, miten pari kopioitsijaa korjaili Sinaiticuksen lukutapoja myöhemmin.) Kaikissa muissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa tekstiin on lisätty verbi ”vastaanota”. Näin ollen KJV-käännöksessä lukee näin:
Whom I have sent again: thou therefore receive him, that is, mine own bowels.
Hänet minä lähetän sinulle takaisin, hänet, se on: oman sydämeni, vastaanota hänet.
Tässä on tapahtunut myöhempi lisäys, jossa on jo katsottu eteenpäin jakeeseen 17, jossa Paavali kirjoittaa ”Jos siis pidät minua toverinasi, niin ota hänet luoksesi niinkuin minut”. Ongelma tässä lämpimässä lisäyksessä jakeessa 12 on kuitenkin siinä, että se rikkoo Paavali logiikan/strategian: Paavali rakastaa Onesimosta ja haluaisi pitää hänet luonaan. Jakeessa 12 hän painottaakin ainoastaan tätä läheistä suhdetta häneen. Hänen toiveensa näyttää olevan siinä, että Filemon lopulta lähettäisi Onesimoksen takaisin luokseen.
Tässä vaiheessa jokainen voi itse miettiä, miten suuresti nämä kolme esimerkki-varianttia olisi vaikuttanut kirjeen sisältöön ilman varhaisten käsikirjoitusten lukutapoja. Siirrymme nyt tarkastelemaan erilaisia esimerkkejä siitä, millaisia päätöksiä kopioitsijat ovat tekstin kanssa ajan mittaan tehneet.
ERITYYPPISIÄ VARIANTTEJA
Ehdottomasti suurin osa kirjeen sisäisistä varianteista johtuu yksinkertaisesti siitä, että kopioitsijat ovat halunneet saada tekstistä selkeämmän. On muistettava, että antiikin ajan maailmassa tekstejä luettiin aina ääneen (jopa yksikseen) ja esimerkiksi tätä kirjettä luettiin ääneen seurakunnassa paikalla oleville kuulijoille. Ei ole siis ihme, jos paikka paikoin tekstiä haluttiin selventää (tarkkaavainen seurakuntalainen voi huomata tällaista nykyisissäkin jumalanpalveluksissa). Tähän liittyen käsikirjoituksiin on voitu tehdä (A) poistoja tai lisäyksiä, (B) sanan korvaamista toisella sanalla ja (C) sanajärjestyksen muuttamisia. Tässä konkreettinen esimerkkiä kustakin kategoriasta.
A) Poistoja ja lisäyksiä
Kirjeen jakeissa 10 ja 25 voidaan nähdä poistoja ja lisäyksiä, kun tekstin merkitystä on pyritty sujuvoittamaan. Jakeesta 8 eteenpäin Paavali alkaa vedota Onesimoksen puolesta:
8. Sentähden, vaikka minulla Kristuksessa on paljon rohkeutta käskeä sinua tekemään, mitä tehdä tulee, 9. niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän [παρακαλῶ/parakalō], ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki — 10. pyydän [parakalō] sinua poikani puolesta, jonka minä kahleissani synnytin, Onesimuksen puolesta…
Paavali käyttää pyytää-verbiä (parakalō) jakeessa 9 ja hän toistaa verbin vielä jakeessa 10. Tässä kohdin jotkut käsikirjoitukset lisäävät jakeeseen 10 konjuktion (eli sidesanan) hieman eri paikkoihin. Esimerkiksi 075 (+34 muuta käsikirjoitusta) lisäävät kreikan οὖν/oun-sanan (”siksi”), jotta Paavalin toisto suhteessa jakeeseen 8 tulee selvemmäksi tai jouhevammaksi. Jotkut muut käsikirjoitukset lisäävät joko καὶ/kai-sanan (”ja”) tai δέ/de-sanan (englannin ”even”). Lisäksi joissain käsikirjoituksissa jakeen 10 loppuun on lisätty μου/mou-sana (”minun”), koska on haluttu painottaa, että mainitut kahleet ovat nimenomaan Paavalin kahleita, ei Onesimoksen (joka ei siis ollut vankina). Tällaisissa tapauksissa tekstistä on siis tarkoitus tehdä sujuvampi, mutta muutoksilla ei ole tekstin merkityksen kanssa mitään tekemistä.
Kirjeen viimeisessä jakeessa 25 on myös nähtävillä pieniä myöhempiä muutoksia. 1938-käännöksessä jae kuuluu näin:
Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa.
Ensinnäkin, suurimmassa osassa käsikirjoituksia jakeeseen on lisätty ἡμῶν/hēmōn-sana (”meidän”), jolloin merkitys muuttuu ”Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa”. Lisäksi suurimmassa osassa käsikirjoituksia loppuun on lisätty ἀμήν/amēn-sana (”aamen”). Nämä lisäykset eivät siis vaikuta tekstin merkitykseen millään tavalla, mutta niissä heijastuu tekstien liturginen luonne: pidennetty versio ”Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, aamen” sopii hyvin siihen tilanteeseen, että teksti luettiin ääneen yhteisessä jumalanpalveluksessa. Tekstistä tulee tässä mielessä ”mukaanottavampi” ja aamen-sana toimii hyvin merkkinä siitä, että lukeminen on päättynyt (tätä tapahtuu itse asiassa paljon meidänkin seurakunnissamme; jos et räplää koko ajan puhelintasi, niin huomaat sen kyllä).
B) Sanan korvaaminen toisella sanalla
Joskus kopioitsija muuttaa tekstissä olevan sanan joksikin toiseksi tarkoituksenaan selventää, mitä kirjoittaja yrittää sanoa. Yleensä tällainen muutos ei vaikuta tekstin merkitykseen mitenkään. Jakeessa 5 Paavali kirjoittaa näin (1938):
…sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi, joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan.
Tämä esimerkki on hieman hankala selittää, koska suomen kielessä ei käytetä prepositioita toisin kuin kreikan tai englannin kielessä. Mainitessaan Filemonin uskosta — joka hänellä on Herraan Jeesukseen — Paavali käyttää kreikan prepositiota πρὸς/pros (”kohti”) ja kun hän sanoo, miten se näkyy kaikkia pyhiä kohtaan, hän käyttää prepositiota εἰς/eis (englannin ”for”). Tällainen kieli vaikuttaa hieman hämmentävältä, eikä esimerkiksi pros-sanan käyttöä Jeesukseen viitatessa käytetä missään muualla tällä tavalla (karkea käännös on ”usko kohti Jeesusta”). Näin ollen jotkut kopioitsijat vaihtoivat Paavalin prepositiot siten, että ne olivat normaalin käyttötavan mukaisia. Monesti prepositiot saattoivat myös vaihtaa paikkaa, eli eis-sana siirrettiinkin Jeesuksen eteen ja pros-sana pyhien eteen (”usko Jeesukseen ja rakkaus pyhiä kohtaan”). Näyttää siltä, että kyseessä on vain tarkoitus saada Paavalin teksti enemmän Paavalin muita kirjeitä vastaavaksi.
Jakeessa 20 Paavali sanoo ”Niin, veljeni, jospa saisin sinusta hyötyä Herrassa; virvoita sydäntäni Kristuksessa [ἐν Χριστῷ/en khristō]”. Joissain käsikirjoituksissa jälkimmäinen ”Kristuksessa” on muuttunut sanaan ”Herrassa” (kuten jakeessa hieman aiemmin) ja joissain ”Kristuksessa” puuttuu kokonaan. Tämä saattaa itse asiassa hyvinkin johtua tahattomasta virheestä, koska käsikirjoituksissa käytettiin nomina sacraa eli sanat näyttivät tässä tapauksissa hyvin samanlaisilta: erona oli vain yksi ainoa kirjain (χ vs. κ). Jälleen kerran, merkitys ei juurikaan muutu miksikään.
C) Sanajärjestyksen muuttaminen
Joskus kopioitsijat muuttivat kreikan sanajärjestystä erinäisistä syistä. Kaikki kreikan kielioppia tuntevat kuitenkin ymmärtävät, että tällä ei ole juurikaan merkitystä tekstin merkityksen kannalta, koska sanajärjestys kreikassa on hyvin vapaa. Tässä esimerkki jakeista 1 ja 13.
Paavalin kirje alkaa siis näillä sanoilla (1938):
Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme…
Käsikirjoitukset jakautuvat käytännössä kahtia siinä, kirjoittiko Paavali ”Kristuksen Jeesuksen” vai ”Jeesuksen Kristuksen”. Kysymys on mielenkiintoinen myös siksi, että muualla Paavali saattaa kirjoittaa ”Kristuksen Jeesuksen” (1. ja 2. Kor.; Ef.; Fil.; Kol.; 1. ja 2. Tim.) tai ”Jeesuksen Kristuksen” (Gal.; 1. ja 2. Tess.; Tiit.). Tässä on siis variantti, mutta se ei ole kovinkaan merkittävä.
Paavali kirjoittaa jakeessa 13 ”Olisin tahtonut pidättää hänet tykönäni, että hän sinun sijassasi olisi palvellut minua [μοι διακονῇ/moi diakonē], joka olen evankeliumin tähden kahleissa”. Suurin osa käsikirjoituksista kuitenkin muuttaa mainittujen sanojen moi diakonē (”palvellut minua”) sanajärjestyksen päinvastaiseksi. Muutos johtuu suurella todennäköisyydellä juuri siitä, että se jouhensi tekstin lukemista yleisessä jumalanpalveluksessa. Alkuperäisessä tekstissä Paavali nimittäin kirjoittaa kaksi persoonapronominia peräkkäin, σοῦ μοι διακονῇ/sou moi diakonē, jossa sou-sana viittaa Filemoniin (”sinun sijastasi”). Kopioitsijat siis nähtävästi päättivät muuttaa tekstin muotoon σοῦ διακονῇ μοι / sou diakonē moi (mm. käsikirjoitukset KJV:n taustalla). Sujuvuus parantuu, mutta tekstin merkitys ei kreikan kieliopin vuoksi muutu miksikään.
Viimeisessä otsikossa me tarkastelemme sellaisia variantteja, jotka ovat eksegeettisesti merkityksellisiä ja jotka vaikuttavat jonkin verran kirjeen tulkintaan.
EKSEGEETTISESTI MERKITTÄVÄT VARANTIT
Jae 6 on ylivoimaisesti kirjeen vaikein lause ymmärtää kreikan kielen tasolla. 1938-käännös kääntää jakeet 4-6 seuraavasti:
4. Minä kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani, 5. sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi, joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan; 6. ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen [κοινωνία/koinōnia], olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.
Koska käännös on jo hieman tulkittu, tässä NIV-käännös jakeesta 6:
I pray that your partnership [koinōnia] with us in the faith may be effective in deepening your understanding of every good thing we share for the sake of Christ.
Jakeen 6 alku esiintyy eri käsikirjoituksissa eri tavoin, koska koinōnia-sana on joskus korvattu diakonia-sanalla:
ὅπως ἡ κοινωνία τῆς πίστεώς σου / ”rukoilen, että sinun koinōnia…”
ὅπως ἡ διάκονία τῆς πίστεώς σου / ”rukoilen, että sinun diakonia…”
Paavali antaa jakeessa 6 syyn rukoukselleen. Suurimmassa osassa käsikirjoituksia on koinōnia-sana, joka tarkoittaa karkeasti ottaen ”yhteyttä”. Pienessä määrässä käsikirjoituksia (01c, 0150, 1874, 1881) sana on kuitenkin korvattu diakonia-sanalla, joka tarkoittaa karkeasti ottaen ”palvelutyötä”. Yksi suuri ongelma onkin ollut juuri siinä, että miten koinōnia-sana pitäisi kääntää. Englanninkielisessä kirjallisuudessa tutkijat ovat ehdottaneet monia käännöksiä, kuten ”association”, ”communion”, ”sharing”, ”participation”, ”partnership”, ”contributions”, ”fellowship” jne. eli suomeksi se voidaan kääntää esimerkiksi yhteydeksi, osallisuudeksi, kanssakäymiseksi jne. Tämä haaste on saattanut olla syy sille, että jotkut kopioitsijat (01c, 0150, 1874, 1881) ovat korvanneet sanan diakonia-sanalla, jolloin Paavali rukoilisikin Filemonin palvelutyön menestystä. Toisaalta sanat ovat niin samankaltaisia, että variantin syy voi olla tahaton.
Samaan jakeeseen 6 liittyy toinenkin haaste. Paavali rukoilee, että Filemonin osallisuus uskosta saisi aikaan ”kaiken hyvän tuntemisen”. Kreikan kielessä Paavalin ilmaisu on lyhyt, παντὸς ἀγαθοῦ/pantos agathou. Monissa käsikirjoituksissa sanojen perään onkin lisätty ergou-sana, jolloin lause on ”kaikessa hyvässä työssä”. Lukutapa löytyykin yli 120 käsikirjoituksesta (mutta ei kuitenkaan Textus Receptuksesta). Ulkoiset todisteet (eli käsikirjoitukset itsessään) tukevat selvästi lyhyempää lukutapaa. Samalla tavalla sisäiset todisteet (mitä Paavali olisi kirjoittanut ja miten kopioitsijat olisivat reagoineet) osoittavat samaan suuntaan. Paavali nimittäin käyttää kirjeissään 12 kertaa mainintaa ”ergon agathon” (”hyvä työ”) ja aina positiivisessa merkityksessä (Room. 2:7; 2. Kor. 9:8; Ef. 2:10; Fil. 1:6; Kol. 1:10; 1. Tim. 2:10; 5:10; 2. Tim. 2:21; 3:17; Tiit. 1:16; 3:1). Koska kuusi näistä ilmaisuista löytyvät pastoraalikirjeistä, jotka järjestykseltään esiintyvät juuri ennen Filemonin kirjettä, kopioitsijat ovat saattaaneet harmonisoida kohdan lisäämällä työ-sanan jakeeseen.
Eikä tässä vielä kaikki: jakeessa 6 on vielä kolmaskin variantti-haaste! Kirjoittaako Paavali ”meissä” vai ”teissä”, kun hän päätää lauseen sanoilla ”mikä m/teissä Kristuksessa on”? Kreikaksi ero on siis sanojen ἐν ἡμῖν/en hēmin (”meissä”) ja ἐν ὑμῖν/en humin (”teissä”) välillä (KJV:ssä jälkimmäinen). 2/3 käsikirjoituksista tukee meissä-varianttia ja 1/3 teissä-varianttia. Jopa tärkeimmät käsikirjoitukset jakautuvat tässä kahtia, koska 02, 04, 06, 044, 048 ja 81 tukevat meissä-varianttia, mutta P61, P139, 01, 010, 012, 025, 0278, 33, 1739 ja 1881 tukevat teissä-varianttia. (Käsikirjoituksessa 38 lukee puolestaan ”minussa”, mutta tämä on yksinäinen poikkeus!) Solomonin analyysi osoittaa, että asiantuntijat ovat pahasti jakautuneet tämän variantin kohdalla. Mm. Bruce Metzger argumentoi meissä-variantin puolesta, kun taas Markus Barth ja Helmut Blanke suosivat kommentaarissaan teissä-varianttia. Tässä meillä on siten Filemonin kirjeessä yksi variantti, jonka kohdalla me emme (vai te ette?) voi 100% tietää, kumpi on alkuperäinen lukutapa. =)
JOHTOPÄÄTÖS
Filemonin kirjettä ja sen tekstivariantteja on nyt voitu analysoida kaikkien + 570 kreikankielisen käsikirjoituksen valossa. Lainaan tähän loppuun Solomonin oman johtopäätöksen, jonka esitän sekä alkukielellä että käännettynä:
It is safe to say that we have the entire initial text of Paul’s letter, even if we have two places where the initial text may be uncertain between two words. We do not know which reading is original — ”to us” or ”to you” (plural) in Philemon 6, and the presence or absence of and in Philemon 11. For these places, which reading is original really does not matter for interpretation. (s. 189)
Voimme toden totta sanoa, että meillä on koko Paavalin kirjeen varhaisin saavutettavissa oleva teksti, vaikka meillä onkin kaksi kohtaa, joissa tämä varhainen tekstimuoto on epävarma, koska emme voi päättää kahden eri sanan välillä. Me emme tiedä, kumpi lukutapa on alkuperäinen — ”meissä” vai ”teissä” kirjeen 6. jakeessa, emmekä tiedä, kuuluuko ja-sana jakeeseen 11 vai ei. Näissä kohdissa kysymys siitä, kumpi lukutapa on alkuperäinen, ei vaikuta kirjeen tulkintaan. [3]
Henkilökohtaisena kommenttina haluan muistuttaa siitä, että vaikka meillä on käsikirjoituksissa todella paljon variantteja, tällainen konkreettinen varianttien läpikäyminen asettaa niiden merkityksen oikeaan valoon. Suurin osa niistä on käytännössä merkityksettömiä. Lisäksi, ainakaan Filemonin kirjeen kohdalla ei ole törmätty niin huonoon kopioitsijaan, että Paavalin kirje Filemonille olisi muuttunut Antti 5w:n kirjeeksi joulupukille. Filemonin kirjeessä on toden totta vain kaksi erityistä kohtaa, joiden kohdalla joudumme hieman raapia päätämme alkuperäisen lukutavan kohdalla. Tämä tuskin kuitenkaan vie keneltäkään yöunia — paitsi ehkä Solomonilta.
PÄÄPOINTIT
- Filemonin kirjeestä on olemassa yli 570 kreikankielistä käsikirjoitusta. Vain kolme niistä on täydellisiä ja ajalta ennen 700-lukua. Jos meillä olisi käsissämme pelkästään ne käsikirjoitukset, jotka on kopioitu 900-luvun jälkeen, kirjeen sisältö muuttuisi hyvin vähän.
- Käsikirjoitusten läpikäyminen on osoittanut, että Filemonin kirje sisältää enemmän tekstivariantteja kuin ollaan ajateltu, vaikkakin suurin osa niistä on merkityksettömiä.
- On olemassa oikeastaan vain kaksi kohtaa missä alkuteksti (initial text) on epävarma: ”meille” vai ”teille” jakeessa 6 ja kai-sanan (”ja”) mukanaolo tai poisto jakeessa 11.
- Sellaiset tekstivariantit, jotka eivät ole alkuperäisiä, voivat silti auttaa meitä ymmärtämään sitä, millä tavalla tekstiä luettiin ja ymmärrettiin erilaisissa tilanteissa.
VIITTEET
1) Yksi toinen poikkeuksellinen tutkimus on Tommy Wassermanin teos The Epistle of Jude: Its Text and Transmission (Almqvist & Wiksell, 2006). Wasserman teki samanlaisen tutkimuksen Juudaan kirjeestä kuin Solomon Filemonin kirjeestä: analysoinnin kohteena on 560 kreikankielistä käsikirjoitusta ja kasa lektionaareja. Lisäksi tulee mainita Michael Bruce Morillin aherrus Johanneksen evankeliumin luvun 18 kohdalla (A Complete Collation and Analysis of All Greek Manuscripts of John 18, 2012).
2) Solomon viittaa P139:n julkaisemisen kohdalla vuoden 2018 teokseen The Oxyrhynchus Papyri LXXXIII, ed. P. J. Parson ja N. Gonis.
3) On vaikea kääntää Solomon käyttämää ”initial text” -termiä lyhyesti. Tekstikriittisessä keskustelussa käytettiin aiemmin hyvin yleisesti ilmaisua ”original text” eli ”alkuperäinen teksti”, kun puhuttiin sitä, mikä on alkuperäinen lukutapa. Viime aikoina tämä sana on kuitenkin joutunut kritiikin kohteeksi ja nykyään monet tekstikriitikot suosivat ”original text” sanojen sijaan sanoja ”initial text”. Käytännössä ero on siinä, että ”original text” viittaa alkuperäiseen tekstiin (missä muodossa teksti oli, kun Paavali lopetti sanelun ja/tai kirje lähti matkaan), kun taas ”initial text” viittaa siihen kaikkein varhaisimpaan tekstimuotoon, joka on mahdollista selvittää olemassaolevan datan perusteella. Näin ollen, ainakin teoriassa, ”original text” ja ”initial text” voivat siis erota toisistaan, mutta tätä on vaikea tietää tai todentaa. Tämä on siis yksi suuri debatin aihe nykykeskustelussa. Henkilökohtaisesti suhtaudun asiaan enemmän optimistisesti kuin jotkut muut ja olen sanonut aiheesta jotain mm. täällä. Ks. lyhyesti täältä Eldon Eppin määritelmä tekstikritiikille: hän sanoo sen olevan ”establishing the earliest attainable text” eli tekstikritiikin tehtävä on ”palauttaa varhaisin saavutettavissa oleva teksti”. Voit löytää aiheesta keskustelua mm. Facebookissa olevasta New Testament Textual Criticism -ryhmästä. Mutta kuten huomaat, initial textin lisäksi Solomon käyttää silti original-sanaa. Aihe ansaitsisi oman tekstin…
Lisäksi, siinä kun analyysissään Solomon käyttää käännöstä ”in us” ja ”in you”, johtopäätöksessä hän käyttääkin käännöstä ”to us” ja ”to you”. Suomensin nämä aiemmassa merkityksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti