JOHDANTO

Helsingistä tuli taas shokeeraava kirja. Toki nyt Ville Mäkipellon aiemmassa sensurointia ja peukalointia painottavan kirjan kirjoittajapari Paavo Huotari on kadonnut ja kaksi uutta on tullut tilalle: Juha Pakkala (VT-mies) ja Raimo Hakola (UT-mies). Tällä kertaa poraudutaan Isän ja Pojan kätkettyyn historiaan. Jälleen kerran kirjan kannet ovat hienot ja otsikkojen ja aiheen esittelyn klikkimäisyys tuonee paljon kolikkoja kirstuun. Edellisen kirjan kohdalla kuuluin niihin viimeisimpiin, jotka saivat kirjan käsiinsä ja joulukuulla 2023 julkaisemani kriittinen arvio oli jonossa melko hännillä, koska moni muu oli ehtinyt tarttua pullaan jo ennen minua. Nyt asiat lienevät päinvastoin, koska ostaessani kirjan se oli vasta saapunut lämpimänä hyllylle.

Olemme siis jälleen kriittisen arvion äärellä. Kuten edellisen kirja-arvioni kohdalla, en tässäkään aio puuttua kaikkeen. Itse asiassa keskityn nyt melko rajaavasti ainoastaan kirjan viimeiseen suureen osioon, jossa käsitellään Jeesusta. Sivuilla paljon huomiota saavat erityisesti ylösnousemus-usko ja kristologia eli jälleen kerran ne aiheet, joiden äärellä olen itsekin aikaani viettänyt. Itse asiassa julkaisin viime vuonna ensimmäisen kirjani nimenomaan ylösnousemuksesta — Ylösnousemus ja kuoleman jälkeinen elämä (Aikamedia, 2024) — joten tämä aihe tulee luonnollisesti olemaan melko suuressa roolissa tässä tekstissä. Lupaan itse asiassa antaa joitain sellaisia uusia huomioita, joita ei löydy kirjastani, eikä itse asiassa tutkimuskirjallisuudesta muutenkaan kovin laajasti. Totean jo nyt, että jos lukijaa kiinnostaa vaikkapa pelkästään ylösnousemus-osio, hän voi siirtyä suoraan sitä käsittelevään otsikkoon 2.6.

Etenen taas kuten ennenkin: kirjoitan kulttuurimme pikaruokamaisuuden vastaisesti pitkästi ja pyrin dokumentoimaan väitteeni parhaani mukaan. Tekstin lopusta lähdeluettelon lisäksi löytyy myös kasa muita arvioita + linkkejä: niiden tarkoitus on ohjata lukijoita kirjassa esiinnostettujen aiheiden äärelle muualla erilaisesta näkökulmasta katsottuna.

Tässä kohtaa lienee hyvä tiivistää lyhyesti se, mitä tämä kirja yrittää sanoa, tai pikemminkin, miten se on otettu vastaan (nämä kaksi eivät ole välttämättä yksi ja sama asia)? Muutamia toimittajien tekemiä "arvioita" luettuani näyttää siltä, että monet ovat nielleet kirjan väitteet koukkuineen päivineen, ilman minkäänlaista suodatinta tai kritiikkiä. Mtv3:n Pertti Nybergin ”arviossa” esiintyvä lausahdus kertoo tässä mielessä erittäin paljon:

Kirjan luettuaan voi vain kysyä, miksi useimmat kristityt tai muiden uskontojen seuraajat uskovat asioihin, jotka eivät tieteen valossa voi olla mitenkään totta. (Nyberg 2025)

Nyberg on siis sitä mieltä, että kirjan ilosanoman mukaan ”tiede” on jotenkin nyt osoittanut, ettei kristinuskon ydinasiat voi olla totta. Jos siis joku haluaa uskoa, että Jeesus syntyi neitseestä, hän oli ja on Jumalan ikuinen Poika, joka inkarnoitui ihmiseksi, ja jonka Jumala herätti kuolleista kolmantena päivänä, tällainen henkilö voidaan asettaa ihailtavaksi museoon. Tekstini tarkoitus on osoittaa, että vaikka monet kirjan luettuaan päätyvätkin tällaiseen oletukseen, asioista hieman paremmin perillä olevat eivät tipu tähän samaan ansaan.

Lyhyesti sanottuna tekstini tarkoitus on osoittaa, ettei tässä kirjassa esitetyt näkemykset ole lainkaan paras tapa lukea Uuden testamentin aineistoa. Kirjoittajien johtopäätös kristologisista kysymyksistä eli siitä, mikä oli varhaisen seurakunnan näkemys Jeesuksesta, ontuu mielestäni pahasti. He eivät myöskään, yrityksistä huolimatta, kykene selittämään olemassaolevaa historiallista dataa Jeesuksen ylösnousemukseen liittyen, eivätkä näin kykene selittämään kristinuskon syntyä luonnollisiin kehityskulkuihin vedoten. Myös argumentit siitä, miten Jeesuksen ”ihmeellinen syntymä” keksittiin vasta paljon myöhemmin, yskivät pahasti. Toisin sanoen, tämän kirjan sivuilla ei ole juuri mitään sellaista, jota ei oltaisi kristinuskoa vastaan historian aikana esitetty ja johon ei oltaisi vakuuttavasti vastattu. Isän ja Pojan historiassa ei tässä mielessä siis ole mitään ”kätkettyä”: asioista on kirjoitettu miljoonia sivuja, pitkään.

Olen jakanut tekstini käytännössä kahteen suureen osaan. Aloitan listaamalla monia huomioita/asioita, joista olen samaa mieltä kirjoittajien kanssa. Täytyy muuten jo tässä kohtaa tunnustaa, että ”Jep!”-merkintöjä ilmestyi sivujen marginaaliin enemmän kuin olisin osannut ennakoida. Tekstini toisessa osassa annan sitten lähinnä kritiikkiä eli keskityn niihin asioihin, joista olen eri mieltä. On mielestäni parempi tapa lukea ja tulkita Uuden testamentin dataa kuin mitä tässä kirjassa tehdään. Lukija voi sitten itse pohtia, kumpiko näkemys tekee enemmän oikeutta Uuden testamentin teksteille ja kristinuskon synnylle. En usko, että kommenteillani tulee juurikaan olemaan vaikutusta kirjoittajiin — onhan heistä erityisesti kaksi jo erittäin pitkän uran omaavia herrasmiehiä — mutta olen optimistinen sen suhteen, että kirjan lukeneet harrastelijat tai aloittelevat teologit saisivat suomenkielellä helposti käsiinsä vaihtoehtoisen tulkintamallin ja vakuuttuvat sen paremmuudesta. Koska tekstini kasvoi taas hieman mittaa — samalla tavalla kuin Jeesuksen persoona tämän kirjan sivuilla ajan kanssa — teksti vaatinee sisällysluettelon, jonka avulla lukija voi suunnistaa hieman selvemmin aakkosviidakossa.

Tekstin rakenne

1. Samaa mieltä

2. Eri mieltä

2.1. Jeesus eksorkistina

2.2. Jeesus sanhedrinin edessä

2.3. Ristillä roikkuvien kohtalo

2.4. Pieni kommentti Hermaan paimeneen ja Filoniin

2.5. Kristologiasta

2.5.1 Maranata-lausuma

2.5.2. Roomalaiskirje 1:1-4

2.5.3. Apostolien tekojen puheet

2.5.4. Evankeliumit

2.5.5. Paavali

Summarya

2.6. Ylösnousemuksesta

2.6.1 Varhaisen tradition väheksyminen

2.6.2. Ylösnousemusruumiin luonne

2.6.3. Miksi Paavali ei mainitse tyhjää hautaa ja miten tämä liittyy ylösnousemusruumiin luonteeseen?

2.6.3.1 Miksi Paavali ei mainitse tyhjää hautaa?

2.6.3.2. Kieliopilliset argumentit

2.6.3.3. Egeirō-sanan (”nousta ylös”) analyysi

Välisummaus

3 Jeesuksen neitseellinen syntymä - vielä kerran

3.1. Hieman Paavalin hiljaisuudesta

3.2. Yksi filosofinen kysymys

4. Kirjan aloitus & lopetus

4.1 Kirjan alkusivujen epäjohdonmukaisuus

4.2 Kirjan loppusivujen saarnamaisuus

Hyödyllistä luettavaa

Kirjallisuus

1) SAMAA MIELTÄ

Ettei tekstini menisi aivan pelkän kritiikin puolelle, niin aloitetaan siitä, että annan heti alkuun 32 huomiota asioista, joista olen samaa mieltä, joskin —> merkin jälkeen annan lyhyesti omia huomioitani mainittuihin asioihin.

(1) ”Jos Raamatussa kuvattua ihmettä pidetään oikeasti tapahtuneena, tutkijan on arvioitava samoista lähtökohdista muidenkin uskontojen ihmeväitteitä. Jos vaikkapa Jeesuksen ylösnousemusta pidetään historiallisena tapahtumana, täytyy samoilla perusteilla arvioida Muhammedin taivasmatkaa tai Joseph Smithin näkyjä enkeleistä ja kultatauluista.” (s. 28)

—> Ilman muuta! Minun puolestani voimme koska tahansa laittaa rinnakkain se historiallisen data, mikä meillä on Jeesuksesta, hänen toiminnastaan, sanomastaan ja hänen ylösnousemuksestaan islamin profeetta Muhammadiin liittyvän datan kanssa. Historiallisesti ottaen lähteitä ei voi edes verrata keskenään! Monien tuntema brittiläinen historioitsija Tom Holland esimerkiksi ihmettelee suureen ääneen islamin historiaa käsittelevässä kirjassaan In the Shadow of the Sword sitä, että miten ihmeessä meillä ei ole käytännössä mitään lähteitä Muhammadista ensimmäiseen kahteen sataan vuoteen. Hollandin mukaan hiljaisuus on itse asiassa niin käsittämätöntä, että hän vertaa sitä hypoteettiseen tilanteeseen siitä, ettei meillä olisi lainkaan silminnäkijätodistuksia protestanttien uskonpuhdistuksesta, Ranskan vallankumouksesta tai 1. ja 2. Maailmansodasta. (Holland 2012, luvusta 1 [e-kirja].)

Muhammadia ja Jeesusta ja heihin liittyviä historiallisia lähteitä on erittäin julkisesti arvioinut myös ex-muslimi Nabeel Qureshi kirjassaan Vain yksi Jumala: Allah vai Jeesus? (2020, ks. erityisesti luvut 33-36.) Analyysin lopputulema on melko raju: ”Minun on kuitenkin oltava samaa mieltä niiden tutkijoiden kanssa, joiden tausta ei ole islaminuskossa. Varmuudella emme voi tietää juuri mitään Muhammadista” (s. 288). Suosittelen myös Qureshin loistavaa YouTubesta löytyvää luentoa Muhammadin historiallisuudesta.

Mitä tulee Joseph Smithiin, niin ylösnousemuksesta erinomaisen kirjan kirjoittaneet Gary Habermas ja Michael Licona nimenomaan käsittelevät aihetta verraten olemassaolevaa historiallista dataa Jeesukseen liittyvään dataan (Habermas & Licona 2004, luvussa 12 [e-kirja]). Itse asiassa Licona on kirjoittanut aiheesta kokonaisen kirjan (2005 [1998]), joka on muuten kaikkien luettavissa netissä, käy ihmeessä lukemassa se! (Ehkäpä nämä mainitut henkilöt ovat avoimempia näille asioille, kuin tämän kirjan kolmikko on yliluonnollisuudelle?)

(2) Jeesuksen toiminnan yksi keskeisistä piirteistä oli pahojen henkien ulosajaminen ja sairaiden parantaminen (s. 179).

—> Kyllä. Se oli merkki siitä, että Jumalan valtakunta murtautuu nyt esiin.

(3) Jeesus ajatteli, että juuri hänellä itsellään on keskeinen rooli Jumalan lopunajallisten suunnitelmien toteuttajana. Kootessaan ympärilleen 12 opetuslasta, jotka symboloivat Israelin jälleenkoottuja heimoja, Jeesus ei ollut yksi heistä, vaan jotain suurempaa, heidän kokoajansa (s. 183).

—> Exactly. Siksi hän tekee mitä hän tekee ja sanoo mitä hän sanoo. (Vanhassa testamentissa se on muuten Jumala itse, joka kokoaa tällä tavoin kansansa.)

(4) Jeesus vältteli suoraa Messias-titteliä, koska se ymmärrettiin ajan olosuhteiden vuoksi poliittisesti väärin (s. 183).

—> Samaa mieltä (ks. Saarela 2022, 44 ja Bird 2009, 68-69).

(5) Roomalaiset pitivät Jeesusta aivan oikeasti uhkana ja siksi he eliminoivat hänet (s. 184).

—> Jep. Jeesus ei voinut mitenkään olla vain pelkkä mummojenhalaaja. Hän sanoi ja teki jotain, joka maksoi hänen henkensä.

(6) Jeesus todennäköisesti piti itseään jumalan poikana (s. 184).

—> Kyllä. Mutta hän piti itseään myös Jumalan Poikana (vrt. Mark. 12:1-12; Matt. 11:25-27/Luuk.10:21-22, siksi Room. 8:3; Gal. 4:4 jne.).

(7) Historian Jeesus uskoi olevansa jumalan poika siksi, että koki saaneensa Jumalalta erityisen tehtävän, jolle hänen tuli olla uskollinen (s. 185).

—> Aivan. Yksi tällainen ”tehtävä-lista” löytyy Jesajan kirjan luvusta 53, kuten lukuisat UT-viitteet sinne osoittavat.

(8) Jeesus saattoi pitää itseään apokalyptiikassa kuvattuna Ihmisen Poikana: hän tarkoitti tällä nimenomaan itseään, ei jotain toista (s. 186).

—> Kyllä. Aivan loistavaa, että tässä on jätetty täysin sivuun Bart Ehrmanin (2014, 119) kummallinen kommentti siitä, miten ”Ihmisen Poika” onkin joku toinen, ei Jeesus itse! Juuri tämä "Ihmisen Poika" esiintyy myös hänen vaarallisissa sanoissaan sanhedrinin edessä (Mark. 14:62:ssa hän yhdistää toisiinsa Danielin kirjan jakeen 7:13 ja Psalmin 110:1), joka johtaa hänen kuolemaansa. Jeesus ei ajattele olevansa ”pelkkä tavis” (tarkemmin Saarela 2022, 48-49, laajasti Jeesuksen oikeudenkäynnistä sanhedrinin edessä, ks. Bock 2010).

(9) Jeesus uskoi nousevansa taivaalliselle valtaistuimelle (s. 186).

—> Kyllä ja siksi UT:ssa lainataan oikein urakalla (enemmän kuin mitään muuta VT-tekstiä) juuri Psalmia 110 (siihen on yli 20 viittausta). Richard Bauckhamin teos Jesus and the God of Israel: God Crucified and Other Studies on the New Testament's Christology of Divine Identity (2008) osoittaa, miten tämä ajatus viedään sen johdonmukaiseen loppuun.

(10) Jeesus uskoi, miten Jumala itse kruunaisi hänet tulevan valtakunnan kuninkaaksi ja asettaisi hänet valtaistuimelleen (s. 187).

—> Juuri näin ja se todella tapahtui, kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja nyt Jeesus kuvataan ”Isän oikealla puolella”.

(11) Lähtiessään Galileasta kohti Jerusalemia Jeesus saattoi aavistaa, että hän kohtaa muille profeetoille tutun kohtalon: kuoleman (s. 188).

—> Totta kai, tämä näkyy kaikkialla UT:n teksteissä. Ja siksi hänen kuolemansa ei ollut vahinko: hän selvästi ajatteli, että hänen täytyy kuolla.

(12) Jeesus on saattanut ajatella, että vallanpitäjien vastustuksesta huolimatta Jumala kruunaa hänet kuitenkin lopulta kuninkaaksi (s. 189).

—> Kyllä ja osaltaan tästä syystä Jeesus lainaa ristillä Psalmia 22, joka päättyy vanhurskaan kärsivän korotukseen. Korotus tapahtuu hieman myöhemmin, kun Jeesus voittaa kuoleman. Juuri tästä on myös kyse monissa UT:n teksteissä, kuten Roomalaiskirjeen alussa.

(13) Jeesus oli selvästi hyvin karismaattinen henkilö, koska niin monet seurasivat häntä (s. 191).

—> Ja tämä osaltaan selittää, miksi tämä Jeesus otettiin kiinni juurikin yöllä ja miksi hänet tapettiin, mutta se 60-luvun toinen Jeesus vain ruoskittiin (mihin kirjassa viitataan s. 192, kertomus löytyy Josefuksen Juutalaissodan historiasta, kohdasta 6.300-309).

(14) Jeesus kuolee ristillä lopulta tukehtumalla (s. 191).

—> Kyllä, tämä on myös Gary Habermasin (2024a, 283-341) massiivisen asian käsittelemisen johtopäätös.

(15) Tuhansia ja taas tuhansia ristiinnaulittiin tuona aikana, tässä mielessä Jeesuksen kohtalo ei ollut poikkeuksellinen (s. 192).

—> Juuri näin. Mutta Jeesus on myös ainoa näistä kaikista, joka sai aikaan tuon mittaluokan tapahtumasarjan siitä huolimatta, että hän kuoli ristillä, jonka olisi pitänyt tarkoittaa Game Overia (vrt. Saarela 2024, 114).

(16) Jeesuksen viimeisissä hetkissä ylipapin piiri oli vahvasssa asemassa ja heillä oli kytkös roomalaiseen maaherraan, Pilatukseen. Papiston täytyi lopulta luovuttaa Jeesus Pilatukselle, jolla oli valta tuomita hänet (s. 193).

—> Kaikki tietävät tämän. Ja tämä vastaa myös siihen kirjoittajien esiin nostamaan ”on mahdotonta!” -huomioon sivuilla 187-188. Kirjoittajien mukaan siis Jeesuksen ennustus tulevista tapahtumista, jossa (a) Ihmisen poika annetaan ylipappien käsiin, (b) jotka tuomitsevat hänet kuolemaan, (c) luovuttavat hänet pakanoille, jotka sitten (d) pilkkaavat, sylkevät ja ruoskivat häntä ennen kuin (e) tappavat hänet, on mahdoton, koska ”Jeesus ei olisi pystynyt ohjailemaan maaherran toimintaa eikä tietämään yksityiskohtia tulevasta historian kulusta”. Mikään kohdista a-e ei ole kovin vaikea tietää etukäteen - varsinkaan jos Jeesus ei edes yritä päästä vapaaksi! - jos Jeesus kerran tiesi, mitä hän on tekemässä ja sanomassa.

(17) Jeesuksen temppelivälikohtauksen taustalla on ollut uuden temppelin odotus (s. 193).

—> Kyllä ja tätä painotetaan mm. Johanneksen evankeliumin luvussa 2. Jeesus ajatteli korvaavansa Jerusalemin temppelin itsellään. Hänhän teki näin jo Galileassa antaessaan ihmisille syntejä anteeksi, jonka vastustajat tiesivät varsin hyvin - ja suuttuivat (Mark. 2).

(18) Paavalin mukaan Jeesuksen kuolema oli eräänlainen ”lunastus/sovitus”. Tämä on myös Jeesuksen oma ajatus evankeliumeissa (Mark. 10:45), s. 197.

—> Juuri näin. Paavali ja Jeesus ovat samoilla linjoilla ja Paavali tiesi tämän kyllä, koska häntä kiinnosti kovasti mitä Jeesus oli sanonut ja tehnyt.

(19) Ei ole syytä epäillä sitä, että Paavalin ja muiden opetuslasten kokemus Jeesuksesta oli aito. Kyse ei ole keksitystä juonesta (s. 205).

—> Kyllä ja tämä on erinomaisen hyvin linjassa nykytutkimuksen kanssa: oikeastaan kukaan ei enää oikeasti usko, että kaikki vain ”keksittiin”. Ks. aiheesta tarkemmin täältä.

(20) Monet ihmiset ovat kokeneet edesmenneen rakkaansa läsnäolon. Nämä kokemukset ”voivat antaa sureville mahdollisuuden hyväksyä läheisensä kuolema ja tuntea mielekkyyttä surun keskellä.” (s. 207)

—> Juuri näin ja siksi ne eivät voi selittää opetuslasten uskoa siihen, että Jeesuksessa oli alkanut lopunajallinen ruumiin ylösnousemus. Tällaiset ilmestymiset eivät osoittaneet, että ”henkilö on taas elossa” tai että ”hän on noussut kuolleista”, vaan se oli osa prosessia, jossa edesmenneen kuolema hyväksyttiin. Ja juuri näin ei tapahtunut Jeesuksen seuraajien kohdalla, koska he eivät hyväksyneet sitä, että Jeesus jäi kuolleena hautaan — sen sijaan he uskoivat hänen nousseen ruumiillisesti ylös ja poistuneen haudasta!

Pakko muuten sanoa tässä sekin, että juuri se sama Dale Allison, johon kirjoittajat vahvasti nojaavat sivuilla 206-209, kirjoittaa ylösnousemusta käsittelevässä teoksessaan näin: ”If there was no reason to believe that his solid body had returned to life, no one would have thought him, against expectation, resurrected from the dead. Certainly visions of or perceived encounters with a postmortem Jesus would not by themselves, have supplied such reason.” (Allison 2005, 324-325, juuri samoin Wright 2003, 690-691 ja kohtuu laajasti Saarela 2024, 144-148). Allison on toki siitäkin hauska tutkija, ettei hän usko naturalistisen maailmankatsomuksen selittävän kaikkea olemassaolevaa dataa liittyen niihin suruprosesseihin.

(21) Pelkkä kokemus kuolleen Jeesuksen kohtaamisesta ei selitä varhaiskristillistä uskoa ylösnousemukseen eikä sen varaan rakennettua liikehdintää (s. 210).

—> Täysin totta! Me tarvitsemme sekä tyhjän haudan että ylösnousemusilmestykset. Ja ne meillä historiallisen tutkimuksen perusteella on (ks. alla).

(22) Ylösnousemusilmestysten lisäksi tärkeää oli Jeesuksen oma aiempi opetus aiheesta (s. 211).

—> Kyllä ja tämä selittää hyvin sitä jatkuvuutta, joka Jeesuksen sanoman ja varhaisen Jeesus-liikkeen välillä oli.

(23) Aiemmasta juutalaisesta tai kreikkalaisesta perinteestä ei löydy suoraa vertailukohtaa sille, mitä opetuslapset väittivät Jeesukselle tapahtuneen (s. 212).

—> Aivan. Juutalaisuudessa odotettiin ylösnousemuksen tapahtuvan (a) viimeisenä päivänä (b) kaikille (vanhurskaille), kun taas UT:n mukaan ylösnousemus on nyt tapahtunut (a) yksilölle (b) kesken historian (asia, joka tietenkin selittää ne lukuisat UT-maininnat siitä, miten me elämme jo nyt lopunaikaa, viimeisiä päiviä, ks. Ap.t. 2:16-17; 1. Kor. 10:11; 2. Tim. 3:1-5; Hepr. 1:2; 9:26; Jaak. 5:3; 1. Piet. 1:5, 20; Juud. 17-18; 1. Joh. 2:18).

(24) ”Hän [Paavali] odotti uskovien lopulta muuttuvan tämän kirkastuneen ruumiin kaltaiseksi” (s. 214).

—> Kyllä, tämä on iso ja tärkeä teologinen teema UT:ssa. Ja tämä liittyy hyvin radikaalisti siihen, millaista kritiikkiä annan myöhemmin kirjan ylösnousemusruumis-näkemystä vastaan. Johannes sanoo ”Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on” (1. Joh. 3:2). Paavali kirjoittaa: ”mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi” (Fil. 3:20-21). Ja vielä ”…samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. …Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin (1. Tess. 4:14, 16). Meidän kroppamme (ei joku toinen ruumis) tulee muuttumaan Jeesuksen ylösnousemusruumiin kaltaiseksi. Paavali on hyvin selvä siinä, että se on tämä nykyinen keho, joka nousee ylös ja muuttuu! Ja hän on tätä mieltä siksi, että juuri näin oli tapahtunut Jeesuksen haudatulle ruumiille.

(25) ”Traditio, että Jeesus ilmestyi Marialle, on vahva.” (s. 217)

—> On. Toki tässä tullaan taas liioitteleviin otsikoihin, "Maria vaiennettiin". Jos Maria olisi (kokonaan) vaiennettu, me emme varmaankaan tietäisi siitä. On itse asiassa paljon puhuvaa, että juuri naiset Marian johdolla löytävät haudan tyhjänä.

(26) Kirjoittajat avaavat hienosti sen, millaisessa asemassa naiset nähtiin 1. vuosisadan alun juutalaisuudessa: ”heidän todistusta vähäteltiin” (s. 214) ja ”miehen todistus oli pääsääntöisesti naisen todistusta painavampi” (s. 215). Tästä syystä kristinuskon suuri vastustaja Kelsos (joskus 170-luvulla) viittaa Maria Magdaleenaan ”hysteerisenä naisena” osoittaakseen, miten huteralla pohjalla kristinusko on (s. 217). Kaiken kaikkiaan kulttuuri oli ”naisiin vähättelevästi suhtautuva” (s. 218).

—> Nämä ovat hyviä huomiota ja siksi naisten läsnäolo ensimmäisenä tyhjällä haudalla on ollut ehkä kaikkein käytetyin argumentti tyhjä hauta -kertomuksen historiallisuuden puolesta — asia, jota kirjoittajat eivät kuitenkaan sattumalta korosta lainkaan, vastoin omia pointtejaan. Jokseenkin hauskaa oli muuten huomata se, että kirjoittajat oikeasti flirttailevat sen vanhan Kirsopp Laken ehdottaman ajatuksen kanssa, että ”naiset erehtyivät haudasta”, s. 220. Tokkopa.

(27) Joosef Arimatialainen todella hautasi Jeesuksen. Tätä tukee erityisesti se huomio, että Joosef on ulkopuolinen, sanhedrinin jäsen eli tätä tuskin olisi keksitty (s. 219-220).

—> Tästä olin hyvin yllättynyt, joskin positiivisesti. Jeesus aivan oikeasti haudattiin ja juuri tästä syystä tämä ”tyhjän haudan ongelma” on pakko selittää tavalla tai toisella. Sitä en toki tajua, mitä kirjoittajat tarkoittavat sanomalla ”naiset eivät löytäneet Jeesuksen hautaa” (s. 220). Totta kai he löysivät: he eivät vain löytäneet Jeesuksen kuollutta ruumista, koska hän oli noussut kuolleista! Huom.: hauta ja ruumis eivät ole synonyymejä.

(28) Jeesusta kutsutaan ”Herraksi” jo varhaisimmassa aramenkielisessä yhteisössä (s. 225).

—> Kyllä ja tämä on huomattu monin tavoin kristologisessa tutkimuksessa. Esimerkiksi Larry Hurtado kirjoittaa aiheen klassikoteoksessa näin: ”The expression [marana tha, ”Our Lord, Come! 1. Kor. 16:22] certainly comes from circles of Aramaic-speaking Jewish Christians, where it was a feature of their worship practice, an invocation addressed to the glorified Jesus appealing either for his presence in the worship setting or for his eschatological appearance. …The maranatha expression is thus clearly evidence of corporate cultic devotion to Jesus in the Aramaic circles where the expression first emerged. …For this shows that he was a recipient of devotion in the worship gathering of Aramaic-speaking believers in the earliest decades of the Christian movement.” (Hurtado 2005, 110, 173).

Hurtadolle olennaisen tärkeä pointti läpi hänen kirjansa on painottaa sitä, miten Jeesus on kultillisen palvonnan keskiössä alusta saakka (asia, joka nousee tärkeään rooliin myöhemmin esittämäni kristologisen kritiikin kanssa). Tämä sopii myös siihen tosiasiaan, että Jeesuksen veli Jaakob, joka oli Jerusalemin seurakunnan johtaja, kivitettiin vuonna 62. Josefus, joka kirjoittaa tästä Juutalaisten muinaishistoria -teoksessaan (20.200), toteaa kuolemantuomion olleen seurausta siitä, että Jaakob oli ”lainrikkoja”. Kuten Bock (2010, 608) toteaa, järkevin selitys on se, että Jaakob maksoi hengellään hänen harhaoppisesta Jeesus-näkemyksestä, ”korkeasta kristologiastaan”. Tämä sopii siihen, että hänet kivitettiin. Paranomeō-termillä (”lainrikkominen”) Josefus viittaa monesti teoksessaan esimerkiksi VT:n kuninkaisiin, joiden nähtiin rikkovan itse Jumalaa vastaan (8.245, 253; 9.18, 96, 168-170).

(29) ”Paavali tekee selvän eron [Isä]Jumalan ja ylösnousseen Jeesuksen välille” (s. 225).

—> Totta kai hän tekee ja osaltaan tästä syystä meillä on kolminaisuusoppi (me emme ole modalisteja, jonka mukaan Isä, Poika ja PH ovat vain yhden ja saman persoonan ilmenemismuotoja). Eihän tässä nyt muuten vain haise Ehrman tässä taustalla, joka kummallisesti totesi kirjassaan, miten Paavali ja hänen kirjeensä vastaanottajat uskoivat Jeesuksesta erittäin korkea-kristologisesti, mutta se ei tarkoittanut sitä, että Paavali olisi koskaan sanonut Kristuksen olevan ”Jumala, Isä Kaikkivaltias” (2014, 268-269). Tietenkään Paavali ei tee näin, koska hän ei ole modalisti. Saman erottelun Isän ja Pojan persoonien välillä Paavali tekee kaikkialla muissakin kirjeissään ja se näkyy ennenkaikkea siinä, että Isä-Jumalaa hän kutsuu johdonmukaisesti sanalla θεός ("Jumala"), kun taas Jeesusta hän kutsuu sanalla κύριος ("Herra"). Paavalille Jeesus jakaa Jumalan ainutlaatuisen identiteetin (à la Bauckham 2008) — tästä syystä Paavali jakaa juutalaisten sheman kahtia Isään ja Poikaan (1. Kor. 8:6). Isä ja Poika ovat kaksi eri persoonaa. Aiheesta paras lukemani teos on Gordon Feen Pauline Christology (2013), joka olisi hyvä olla hallussa, jos aikoo Paavali-tutkijaksi.

(30) Paavali uskoi Jeesuksen ennaltaolemiseen (pre-eksistenssi, s. 230).

—> Kyllä: meidän ei tarvitse odotella 90-luvun Johannesta saadaksemme ennaltaolleen Jeesuksen. Itse asiassa tämä pre-eksistenssi löytyy myös synoptikoista. Simon Gathgercole (2014) on kiinnittänyt huomiota erityisesti Jeesuksen ”minä olen tullut” -lausumiin (Mark. 2:17 / Matt. 9:13 / Luuk. 5:32; Matt. 5:17; Luuk. 12:49; Matt. 10:34 / Luuk. 12:51; Matt. 10:35; Mark. 10:45 / Matt. 20:28; Luuk. 19:10). Jeesus siis uskoi tulleensa taivaasta eli hän oli ennaltaollut. Lyhyesti sanottuna Gathercole argumentoi, että ”if you read Matthew and Luke carefully in the light of their Jewish background, you can see that they have everything to do with Christ existing before he was conceived, before he ’came’ to embark on his earthly mission” (2014, 98).

(31) Nimi, jonka Isä Jeesukselle antaa Filippiläiskirjeen jakeissa 2:5-11 on Kyrios, ”Herra”, joka VT:ssä on termi Jumalan persoonalliselle nimelle (s. 233).

—> Kyllä. Olen avannut tätä jaejaksoa pitkästi täällä. Siinä toki korjaan tässäkin kirjassa esiintyvää ongelmaa sanojen ”vertainen” (ἴσα) ja ”kaltainen” (ὁμοιώματι) välillä, jotka eivät missään nimessä ole synonyymejä, vaikka kirjassa näin väitetäänkin: kirjoittajat tekevät tässä mielessä saman virheen kuin Raamattu Kansalle -kääntäjät jakeiden 2:6-7 käännöksessä (ks. s. 230-231).

(32) Evankeliumeissa esiintyvä maininta siitä, miten Jeesus kävelee veden päällä, on korkeaa kristologiaa, koska siinä on viittaus Jumalan toimintaan VT:ssä (s. 252).

—> Kyllä! Tämä on yksi niistä monista esimerkeistä synoptikoissa, jossa meillä on korkeaa kristologiaa ja tämä Markuksen (6:45-52) kohtaus sopii erinomaisesti evankeliumin alkuun, jossa Jeesus kuvataan takaisin kansansa pariin palaavana Jahvena / hänen läsnäolonaan (ks. erit. Watts 1997, spesifisti VT-lainauksista Watts 2007). Kommentoin aihetta lisää ja tarkemmin otsikossa 2.5.4. Korkeasta kristologiasta suomeksi kohtuu helposti mm. Eskola 2016.

Kuten yllä oleva listaus osoittaa, kirjassa on monia hyviä ja mielestäni oikeita nostoja Jeesukseen liittyen. Intuitiivinen tuntumani tässä mielessä suhteessa Sensuroitu-kirjaan on se, että nyt on onnistuttu paremmin, lieneekö syy siinä, että mukaan on tullut Raimo Hakola(?). Olen siis monista asioista täysin samaa mieltä, silloinkin, kun kirjoittajat eivät vie ajatuksiaan niiden johdonmukaiseen loppuun. Nyt on aika siirtyä enemmän kirjan kritiikkiin Jeesukseen liittyen.

2) ERI MIELTÄ

Kirjassa on tietenkin melkoinen kasa asioita, joista olen eri mieltä (ja tämä tuskin on kenellekään yllätys). Heitän nyt aluksi muutaman pikahuomion muutamista yksittäisistä teemoista, jonka jälkeen alan sitten siirtyä pääkritiikkiini liittyen kristologiaan ja ylösnousemukseen, joskin tulen sanomaan jotain myös neitseellisestä syntymästä.

2.1 Jeesus eksorkistina

Kirjassa myönnetään, että Jeesus tunnettiin nimenomaan parantajana ja eksorkistina eli pahojen henkien ulosajajana. Lisäksi kirjassa todetaan aivan oikein, ettei tällaisessa toiminnassa ollut sinänsä mitään ainutlaatuista: liikkeellä oli muitakin eksorkisteja (ja itse asiassa ainakin jotkut käyttivät toiminnassaan nimenomaan Jeesuksen nimeä [Mark. 9:38-40, vrt. Ap. t. 19:13]!). Vastustan kuitenkin sitä väitettä, jonka mukaan ”Jeesus ei henkien karkottajana eronnut muista tuon ajan manaajista” ja hänen ainutlaatuisuuttaan on joskus ”virheellisesti korostettu” (s. 179).

Aiheesta väitöskirjansa kirjoittanut Graham Twelftree toteaa, että hän ei tiedä ainoatakaan juutalaista eksorkistia, joka olisi vedonnut Jumalan Hengen toimintaan riivajia ulosajaessaan, kuten Jeesus tekee (Matt. 12:28/Luuk. 11:20). Jeesus on siis hänen mukaansa poikkeuksellinen juutalainen eksorkisti, koska hän toteaa toimintansa osoittavan, että Jumalan Pyhä Henki on nyt toimimassa vahvasti kansan keskuudessa. Twelftree huomauttaa lisäksi siitäkin, että antiikin juutalaisia lähteitä tutkimalla on pakko tulla siihen johtopäätökseen, että Jeesus oli oikeasti ensimmäinen, joka liitti yhteen eksorkismin ja eskatologian, koska hän liitti eksorkismin ja Saatanan valtakunnan tappion toisiinsa (Twelftree 1999, 269-271.) Tämä kuulostaa kovasti ainutlaatuiselta toiminnalta.

Richard Bauckham (2017a, 28-30) huomauttaa, ettei Jeesus käytä kumpaakaan niistä tekniikoista, jotka olivat yleisemmin muiden eksorkistien käytössä (rituaalit ja Jumalan nimeen vetoaminen). Jeesus yksinkertaisesti käskee henkejä poistumaan ja ne tottelevat! Darrell Bockin (2011) käsittely historian-Jeesus -tutkimuksen yhdessä pääteoksessa — Handbook for the Study of the Historical Jesus [teos, jota ei löydy Helsingin kirjan lähdeluettelosta] — painottaa samaa: Jeesuksen toiminta on oikeasti uniikkia. Suomen merkittävin historian-Jeesus tutkija Tom Holmén (2007, 123) tiivistää Jeesuksen uniikkiuden niin eksorkistina kuin parantajanakin seuraavasti:

Jeesus ei ihmeitä tehdessään vedonnut auktoriteetteihin, ei Salomoon sen paremmin kuin Jumalaan itseensäkään.
Jeesuksen ihmeet tapahtuivat yleensä suurella helppoudella, vaivatta, lähes aina ilman minkäänlaista toimenpidettä kuin yksinkertainen kosketus ja/tai komentava sana (vaikka poikkeuksiakin on; ks. Mark. 7:32-34; 8:22-25).
Ajan muihin ihmeidentekijäkertomuksiin suhteutettuna kuvauksia Jeesuksen ihmeistä on suorastaan hämmästyttävän paljon.

No, tulipa sanottua. En joka tapauksessa ole oikein edelleenkään vakuuttunut siitä helsinkiläisestä mantrasta, jonka mukaan "historiallisesti Jeesuksessa ei ollut mitään poikkeuksellista" (huomaa muuten, miten tämä maininta on taas yksi loistava esimerkki väärästä vastakkainasettelusta yhden lauseen sisällä, koska kirjoittajien mukaan Jeesus ei voinut olla ainutlaatuinen, koska hänen perustamansa juutalainen lahko oli vain yksi lahko muiden joukossa...s. 158, vrt. muuten Wright 2003, 17). Siirryn nyt hetkeksi kommentoimaan tilannetta, jossa Jeesus on sanhedrinin edessä.

2.2 Jeesus sanhedrinin edessä

Jeesus siis ajautui ristille ja tämä polku kulki ensin juutalaisen neuvoston läpi Pilatuksen syliin, joka sitten langetti kuolemantuomion. Tässä kohden kirjoittajilla näyttää olevan hyvin varmaa tietoa:

Evankeliumit kuvaavat yksityiskohtaisesti Jeesuksen kuulustelua juutalaisen neuvoston edessä ennen tuomitsemista. Nämä kuvaukset eivät kuitenkaan perustu oikeuden pöytäkirjoihin tai silminnäkijöiden todistukseen. (s. 193-194)

OK, ja me tiedämme tämän 100% varmasti koska… Koska? Lyhytkin katsaus aihetta oikeasti laajasti käsittelevään kirjallisuuteen osoittaa, ettei tämä ole lainkaan kaikkein järkevin johtopäätös. Se, ettei Jeesuksen opetuslapset olleet paikalla, ei tarkoita sitä, etteikö kertomus oikeasti kertoisi siitä, miten asiat etenivät ja mistä ylipappi porukoineen Jeesusta syytti. Lisäksi tässä tekstissä huokuu jälleen kirjoittajien valtava dissaus kaikkea mahdollista silminnäkijyyttä kohtaan vain siksi, että meillä ei itse silminnäkijä ole ollut pitelemässä sulkaa papyrukselle kirjoittaessaan. Emmehän me heitä Jari Tervon kirjoittamaa Loiri-kirjaakaan sohvan taakse vain siksi, että Tervo tuskin on ollut itse paikalla kovinkaan monessa Loirin elämään liittyvässä tapahtumassa. Tämä helsinkiläisten varmuus näyttäisi olettavan, ettei meillä ole edes potentiaalisia lähteitä ’oikeudenkäynnistä’, jotka voisivat edustaa silminnäkijöiden muistelmia. Mutta totta kai meillä on (Bock 2010, 606-609; myös Keener 2009, 316):

Meillä on potentiaalisia vaikutusvaltaisia juutalaisia, joilla oli joko suora pääsy itse ’oikeudenkäyntiin’ tai vähintään raportteihin liittyen tähän ’oikeudenkäyntiin’ ja joilla oli jonkinlainen kontakti varhaiseen kristilliseen liikkeeseen. Yksi heistä mainitaan helsinkiläistenkin kirjassa: Joosef Arimatialainen (”silloin saapui paikalle arimatialainen Joosef, arvossa pidetty neuvoston jäsen”, Mark. 15:43). Kahden eri lähteen mukaan hänestä tuli Jeesuksen opetuslapsi (Matt. 27:57; Joh. 19:38). Toinen potentiaalinen henkilö on Nikodemus (Joh. 3:1; 19:38-42). Lyhyesti sanottuna: kuka tahansa merkittävä juutalainen merkkihenkilö, josta olisi tullut Jeesuksen seuraaja, olisi voinut tuoda esille ’oikeudenkäynnin’ kulkua.
Pidän itsestäänselvänä, että varhainen Jeesus-liikkeen vainoaja Saul Tarsolainen oli kyllä varsin hyvin perillä Jeesuksen sanomasta ja hänen ’oikeudenkäynnistään’. Hänellä oli selvästikin erittäinen läheinen suhde ylipappi-eliittiin (Ap. t. 9:1-2). Koska Saul/Paavali oli suoranaisesti omistanut elämänsä tämän liikkeen edustajien vainoamiseen (1. Kor. 15:9; Gal. 1:13; Fil. 3:9; 1. Tim. 1:12-13, 15, vrt. Ap. t. 8:1, 3; 9:1, 4; 22:4; 26:10-11) on pelkästään järkeenkäypää uskoa, että hän tiesi tasan tarkkaan mitä Jeesus oli sanonut ja miten ’oikeudenkäynti’ oli edennyt — en keksi mitään oikeasti hyvää syytä kyseenalaistaa tätä.
On myös täysin mahdollista (ja nämä esittämäni pointit ovat todennäköisesti tapahtuneet myös limittäin), että se suuri debatti, jota Jeesus-liike alusta asti kävi juutalaisen eliitin kanssa Jerusalemissa piti sisällään molempien tahojen väitteitä Jeesuksesta. Kuten aiheesta kokonaisen kirjan ja loistavan artikkelin kirjoittanut Darrell Bock (2010, 607-608) toteaa, ”on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, kuvitella, että juutalaisten näkemys oikeudenkäynnistä ei olisi esiintynyt tämän varsin julkisen debatin keskellä. On käytännössä mahdotonta uskoa, etteikö juutalaisten kantaa Jeesuksesta olisi koskaan tehty julkiseksi.” Ei tule myöskään aliarvioida sitä historiallista tosiasiaa, että aina Jeesuksen teloittamisesta (vuonna 30) Jaakobin kuolemaan (vuonna 62) ylipapin virka oli käytännössä koko ajan yhden ja saman perheen käsissä (Josefus, Juutalaisten muinaishistoria 20.197-203). Tai kuten Raymond Brown (1994, 409) on todennut, kaikki ne Jeesus-likkeen marttyyrit — alkaen Jeesuksesta itsestään ja jatkuen Stefanokseen, Jaakobiin ja toiseen Jaakobiin — jotka kuolivat Jerusalemissa ensimmäisten vuosikymmenien aikana, kuolivat (ex)ylipappi Hannaksen aikana.

Summa summarum: mielestäni meillä on käsillä useita potentiaalisia linjoja ’oikeudenkäynnin’ sisällön välittämisessä eteenpäin. Koska kolmikko ei sano ”kuvaukset eivät todennäköisesti/nähtävästi perustu silminnäkijöiden todistukseen”, vaan he sanovat ”kuvaukset eivät perustu”, joudun vain hämmästelemään tätä yliluonnollista varmuutta asioista.

2.3 Ristillä roikkuvien kohtalo

Otsikon ”Tyhjän haudan arvoitus” osiossa kirjoittajat toteavat, ettei Jeesuksen hautaaminen hänen ristinkuolemansa jälkeen ole ”itsestäänselvyys”. Toki he siirtyvät pian osoittamaan — mielestäni täysin oikein — miten Joosef Arimatialainen oikeasti hautasi Jeesuksen. Ennen sitä he kuitenkin heittävät ilmoille maininnan siitä, miten ”antiikin Roomassa ristiinnaulittujen ruumiit saattoivat olla ristillä niin pitkään, että linnut ja muut eläimet söivät mädäntyneitä ruumiinosia” (s. 219). Niin, tämä ei tietenkään liity mitenkään siihen, että Jeesus ristiinnaulittiin (a) Jerusalemissa (b) keskellä juutalaisten tärkeintä vuosittaista pyhää juhlaa eli pääsiäistä ja (c) kansan keskuudessa, jolle ruumiin hautaaminen oli yksinkertaisesti välttämättömyys (ks. laajahkosti Saarela 2024, 134-141). Analogiaa käyttääkseni, se, miten ruumita mahdollisesti kohdeltiin 1940-luvulla Suomen itärajalla, ei kerro mitään siitä, miten ruumiita tavallisesti kohdellaan Jurvassa vuonna 2025. Mutta, kuten sanottua, kirjoittajat eivät onneksi putoa tässä kohtaa siihen harmilliseen crossanimaiseen ”ei kai sitä oikeasti haudattu” -näkemykseen. Pisteet siitä! (Ja kahvit nisulla jos satutaan näkemään!)

Mutta jos Jeesus sitten aivan oikeasti haudattiin, mitä ihmettä hänen ruumiilleen tapahtui? Jos olen kirjaa oikein ymmärtänyt, tähän ei osata vastata, mutta se ei toki ole yllättävää, koska ylösnousemus ei voi sitä selittää edes teoriassa. Sivulla 221 todetaankin, miten evankeliumissa olevien ”tiedonmurusten” (hyvä termi jälleen kuvaamaan sitä pientä määrää oikeaa materiaalia, joka kaiken muun seassa on säilynyt) pohjalta ei voi varmuudella sanoa, mitä Jeesuksen ruumiille tapahtui. Lyhyesti sanottuna kirjoittajien vastaus Jeesuksen ruumiin kohtaloon hautaamisen jälkeen näyttäisi olevan sama kuin juutalaisten johtomiesten vastaus Jeesukselle hänen kysyessään heiltä oliko Johanneksen kaste Jumalasta vai ei: ”me emme tiedä”. Ottaen huomioon sen, miten kirjoittajat kommentoivat ylösnousemusruumiin luonnetta 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 15 (ks. alla), tämä ei ole nähtävästi ole kovin suuri ongelma kirjoittajille (jos siis ”ylösnousemukseen” saatettiin uskoa riippumatta siitä, oliko ruumis edelleen haudassa vai ei). Tulen tekstissäni pian osoittamaan, että tästä tulee aivan oikea ongelma, koska hyvin (hyvin) varhaisen materiaalin mukaan ruumis aivan oikeasti katosi haudasta. Se, ettei tälle tosiasialle kirjassa löydetä selitystä, ei sinänsä yllätä.

2.4 Pieni kommentti Hermaan paimeneen ja Filoniin

Kirjoittaessaan erilaisista Jeesus-näkemyksistä varhaisessa Jeesus-liikkeessä (joihin sukellan tarkemmin seuraavassa otsikossa) kolmikko toteaa, miten toisen vuosisasadan Hermaan paimen -nimisessä teoksessa

Pyhä Henki kuvataan ikuisena Jumalan Poikana, joka osallistui Jumalan rinnalla maailman luomiseen. Koska Jeesus eli hurskasta ja pyhää elämää, ikuinen Jumalan Henki otti hänen ruumiinsa asuinpaikakseen. Jeesus siis pääsee Hengen kumppaniksi ja osalliseksi jumalallisesta olemuksesta, koska elää hyvin ja puhtaasti. (s. 228).

Itseltäni kului monta tärkeää minuuttia elämäni kynttilästä, kun yritin onkia tätä tekstiä hyllystämme löytyvästä Michael Holmesin käännöksestä, koska taaskaan laiskalle lukijalle ei viitsitä antaa jaenumeroita (jos ei vielä ole tullut riittävästi esiin, niin en siis henk. koht. jaksa arvostaa tämäntapaista ”populaarisuutta” lainkaan, siitä ei ole mitään käytännön hyötyä, päinvastoin — annettaisiin Remeksen olla Remes ja tietokirjan tietokirja). En todellakaan ole mikään Hermaan paimen -ekspertti (joten saatan tehdä tässä virheen), mutta pari huomiota haluaisin nöyrästi tehdä.

Viitatussa tekstissä on kyse melko pitkästä tekstikokonaisuudesta, kirjan viidennestä vertauksesta, jossa kerrotaan ensin vertaus viinitarhasta, jonka jälkeen sitä selitetään auki pätkittäin (luvut 55-59, Holmes 2007, 571-581). Vertauksessa mies istuttaa viinitarhan ja monien eri orjien joukosta hän valitsee yhden, jonka haltuun hän jättää tarhan hoitamisen. Myöhemmin, kun orja hoitaa tehtävänsä hyvin, isäntä adoptoi orjan pojakseen ja hänestä tulee samanveroinen kuin hänen biologinen poikansa. Myöhemmin selityksessä käy ilmi, miten viinitarha kuvaa maailmaa ja isäntä on Luoja-Jumala, joka on luonut kaiken. Vertauksen biologinen poika on Pyhä Henki ja orja kuvaa Jumalan Poikaa (Jeesusta), aita tarhan ympärillä kuvaa enkeleitä jne. Se, jolle vertaus kerrotaan, kysyy, miksi Jumalan Poika esitetään siinä orjana (58.5). Vastaus on yllättävä: Poika itse asiassa kuvataan suuren voiman ja herrauden haltijana (59.1). Miksi? Koska silloin, kun Jumala loi maailman ja ihmiset, Hän antoi heidät Pojalleen. Sitten todetaan, miten Poika asetti enkelit heidän ylleen suojelemaan heitä ja Poika itse puhdisti heidät synneistään (59.2).

Pysähdyin tähän: Poika (eli Jeesus) siis esitellään tässä jo valmiiksi Jumalan Poikana, jolla oli valta jopa yli enkelien jo maailman luomisessa! Tämä ei ihan kuulosta siltä, että ”Gustaf valitaan Jumalan Pojaksi, kun hän täyttää 37, ja kun hän käy hellareilla kasteella”. Ei, vaan Poika on ”kansojen Herra”, joka on saanut kaiken vallan Isältä (59.4). Ennaltaolleen Pyhän Hengen, ”which created the whole creation”, Jumala asetti asumaan (Pojan) ”lihaan” ja tämä ”liha”, jossa Pyhä Henki oli, palveli hyvin, eli pyhästi ja puhtaasti, eikä saastuttanut Henkeä. Selityksen lopussa todetaan, miten nekin uskovat, joissa Pyhä Henki on, tulevat saamaan palkkion.

Kaksi huomiota. Ensinnäkin Jeesuksen asema tekstissä ei näytä olevan ihan niin ”maallinen” kuin kolmikko antaa ymmärtää. Tekstihän ei sano, että Pyhä Henki on Poika ja Jeesus ei ole, vaan ihan saman jakeen sisällä sanotaan ”and the son is the holy spirit, and the slave is the Son of God (58.2). Kuten 59.2:ssa todetaan, Jeesus on Poika jo ennen inkarnaatiota (hän on sitä myös Paavalille, ks. Room. 8:3). Jeesus oli Jumalan Poika ja hän käytti valtaansa yli enkeleiden jo luomisessa. Toiseksi, Pyhä Henki ei tokikaan tule asumaan Jeesukseen ikään kuin palkkiona siitä, että Jeesus on elänyt hyvin — tekstissä asiat menevät juuri päinvastoin: Henki on Jeesuksessa alusta saakka ja sitten kuvataan, millä tavoin Jeesus elää.

Kun olin lueskellut tekstin itse ja kirjoittanut tämän tekstin, huomasin, että itse asiassa Michael Bird (2017, 107-112) käsittelee kattavasti juuri tätä tekstiä adoptianismia käsittelevässä kirjassaan. Hän tekee neljä isoa pointtia sitä vastaan, että kyseessä olisi adoptianistista lukutapaa tukeva teksti. Parantelen siis pointtejani hieman. (1) Hermaan paimen -teoksessa on muualla (9.12.2) selkeä kohta siitä, että Jeesus Jumalan Poikana "on vanhempi kuin koko luomakunta" ja miten hän oli Isän rinnalla (counselor) luomisessa. (2) Vertauksen pointti ei ole kristologinen vaan soteriologinen. "The possibility of the servant becoming a co-heir with master's son is merely a metaphor for reward rather than a mode of the servant's actual metamorphosis" (5.6.7). (3) Se, miten Poika vastaanottaa "kaiken vallan Isältä" on yhtä vähän adoptianistinen teksti kuin rinnakkaiskohta Matteuksen evankeliumissa (28:18). Hermaan paimen -teoksen (joka ei siis ole osa Uutta testamenttia kuitenkaan) on hankala, mutta adoptianistinen se ei ole. Minulle tämä toimii siis pienenä varoituskylttinä siitä, että kirjassa on hutiloitu tai ainakin vähintään pyöristelty melko rajulla kädellä.

Yhtään paremmin kirjoittajilla ei näytä menevän kaksi sivua myöhemmin.

Juutalainen filosofi Filon kutsui Israelin historian suurmiehiä, kuten Aabrahamia ja Moosesta, Jumalan vertaisiksi. (s. 230, huomaa myös s. 257 ”Filon kutsuu Moosesta kansan Jumalaksi”)

Tämä väite näyttää palautuvan Bart Ehrmanin (2014, 80-84) kirjaan, jossa hän puhuu ”juutalaisista” (vaikka mainitsee tasan tarkkaan vain yhden esimerkin, Filonin), joka kehitti jaetta 2. Moos. 4:16 (jossa Mooses tulisi toimimaan veljelleen Aaronille ikään kuin Jumalana) hieman eteenpäin ja väitti Moosesta jumalalliseksi (divine). Filon toki sanoo, ettei Mooses ollut ”God in reality” ja ”he is accounted a God to the imagination and in appearance, but he is not so in truth and essence” (Filonin teoksessa The Worse Attacks the Better). Kun Filon toteaa teoksessaan Sacrifices of Abel and Cain (9-10), miten Mooseksesta ”was gradually becoming divine”, Filon tarkoittaa tällä sitä, miten Mooseksen sielu kehittyi, jotta se tulisi valmiiksi astumaan Jumalan läsnäoloon. Filon on itse asiassa juuri aiemmin todennut, miten todellinen jumaluus ei voi parantua/kehittyä (improve): ”God is not susceptible of any subtraction or addition, inasmuch as he is complete and entirely equal to himself.” Muutkaan esimerkit Filonista eivät toimi esimerkkinä Mooseksesta Jumalan vertaisena. (Aiheesta Markkanen 2022, 17-19. Täytyy muuten sen verran tässä kehua kaveria, että Markkasen analyysi Ehrmanin kirjasta osoittaa kyllä valaisevasti sen, miten monessa kohdassa Ehrmanilla lipsuu sekä logiikka että sanasto.)

Jos nyt pelkästään kahteen kirjassa esitettyyn esimerkkiin sukeltamalla on käynyt ilmi, etteivät tekstit oikeastaan sano sitä, mitä niiden väitetään sanovan, niin hieman askarruttaa se, mitä tapahtuisi muiden esimerkkien kanssa jos vain olisi aikaa käydä kaikki läpi.

2.5 Kristologiasta

Sitten siirrymme kristologiaan eli siihen, millä tavoin varhainen kristillinen liike näki Jeesuksen ja hänen asemansa. Tämä aihe on käytännössä kirjan suurväitteen ytimessä, joten paljon on pelissä siinä, ostaako lukija kirjoittajien näkemykset vai ei. Sen voin heti suorilta käsiltä oikaista, että kyse ei ole nyt siitä, että kirjoittajat kauppaavat "nykytutkimusta" ja minä kauppaan "helluntailaisuutta". Tosiasiallisesti tutkimuksessa on sanottu monenlaista ja oma tuntumani on se, että kirjan pääteesi on itse asiassa melko erilainen kuin mitä aiheesta on hiljattain pitkästi monien kirjojen sivuilla kirjoitettu. Mitään tutkimuksen nykytilaa tässä kirjassa ei esitellä. Lyhyesti sanottuna: se kristologinen malli, jota kirjassa kaupataan, on hyvin erilainen malli, kuin miten itse sen näen UT:n teksteissä. Yritän nyt tiivistää ensin erittäin lyhyesti kirjan väitteet siitä, millä tavalla Jeesus-sai-ajan-kanssa-lisää-mittaa. Karkeasti ottaen kirjassa (ks. tarkasti sivut 223-264) esitetään seuraavaa (annetut vuosiluvut ovat kirjoittajien):

Aivan varhaisimmassa arameaa puhuvassa Jeesus-yhteisössä 30-luvulla Jeesusta rukoiltiin tulevaksi sanoilla ”maranata”, (”Tule, Herra!”). Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että Jeesukseen sovellettiin VT:ssä Jumalasta käytettyä Kyrios-sanaa (”Herra”) ja häntä ”palvottiin”, mutta toisaalta se ei ihan tarkoittanut sitä, että Jeesus olisi ollut ”Jumala”.
Paavalille 50-luvulla Jeesus on hyvin selvästi ennaltaollut, hän on jopa ”Jumalan muodossa” ja ”Jumalan kanssa yhdenvertainen”, joka tulee ihmiseksi (inkarnaatio), ja joka korotetaan, ja jolle Jumala antaa Kyrioksen nimen. Pre-eksistenssi eli ”Jeesus oli olemassa ennalta, jo ennen syntymäänsä” on selvästi läsnä Paavalin teologiassa. Jeesus myös on Jumalan Poika (isolla P:llä) jo eläessään ja kävellessään Galileassa.
Roomalaiskirjeen jakeissa 1:1-4 (50-luvun lopulla), Jeesus, joka on vain aivan tavallinen ihminen, tuleekin Jumalan Pojaksi vasta ylösnousemuksessa. (Muutama askel taaksepäin suhteessa kohtiin 1-2.)
Sama ”Jeesuksesta tulee Jumalan Poika ylösnousemuksessa” pätee myös Apostolien teoissa oleviin puheisiin, joissa näkyy vanhempi traditio. (Muutama askel taaksepäin suhteessa kohtiin 1-2.)
Markuksen evankeliumissa (70-luku?) asia varhaistuu: nyt Jeesus tuleekin Jumalan Pojaksi jo kasteessa. (Muutama askel taaksepäin suhteessa kohtiin 1-2, mutta askel eteenpäin suhteessa kohtiin 3-4.)
Luukkaan evankeliumissa (80-luku?) asia varhaistuu edelleen eli Jeesus tuleekin Jumalan Pojaksi jo Marian kohdussa. Tämä on toki vastoin Luukkaan väitteitä Apostolien teoissa, mutta epäjohdonmukaisuus ei haittaa häntä lainkaan. (Muutama askel taaksepäin suhteessa kohtiin 1-2, pari askelta eteenpäin suhteessa kohtiin 3-4 ja askel eteenpäin suhteessa kohtaan 5.)
Johanneksen evankeliumissa Jeesus onkin jo maan päällä kulkeva Jumala (samalla viivalla kuin 1-2 vai nähtävästi vielä niistäkin askel eteenpäin??)
Toisaalta jopa synoptisissa evankeliumeissa on kohtia, joissa Jeesus esitetään jumalallisena hahmona. (Kuten kohdissa 1, 2, 7?)
Jumalan kolminaisuuteen (ainakin karkeassa mielessä) viitataan Matteuksen evankeliumin luvun 28 lopussa, vaikkakin ”oppi Jumalan kolmesta persoonasta alkoi kehittyä vasta Uutta testamenttia seuranneina vuosisatoina” (en tiedä onko tämä kirjoittajien mukaan jokin askel eteenpäin kaikkeen, mutta sivuilla 263-264 esitetty väite on toki virheellinen, koska jo Paavali erottelee toimijoita Jumala-sanan sisällä).

Mistä on kyse? Yhtäältä kirjoittajat pyrkivät osoittamaan, miten Jeesus saa ajan kanssa mittaa — ensin Jeesus on normaali mies, jonka Jumala adoptoi Pojakseen ylösnousemuksessa ja Johanneksessa hän onkin jo täysi Jumala — mutta toisaalta he painottavat sitä, että monissa kohdissa näkyy erittäin selviä epäjohdonmukaisuuksia (ja niitä olisi näkynyt lisääkin, jos he vain olisivat listanneet enemmän aiheeseen liittyvää dataa). Sekä Luukkaan että Paavalin kohdalta kirjasta löytyy ihmettelevä ja toteava kommentti siitä, että onhan tässä nyt epäjohdonmukaisuutta, mutta varhaiskristittyjä se ei haittaa.

Esittäisinkin nyt toisen mallin, joka on mielestäni parempi: UT:n datassa ei ole epäjohdonmukaisuutta, eikä siellä ”kala saa mittaa”, vaan epäjohdonmukaisuus syntyy, koska tekstejä pakotetaan sellaiseen malliin, johon ne eivät sovi.

Sen huomion haluan nyt aiheesta kiinnostuneille sanoa, että erimielisyys minun ja kirjoittajien välillä on siinä, että me seuraamme siis erilaista tulkintamallia. Itse olen rakentanut erilaisen kirjallisuuden varaan, jota esittelen tässä lyhyesti. Jos joku haluaa ottaa huomioon viimeisen 20 vuoden aikana kirjoitetut TOP6-kirjat aiheesta, niin sanoisin, että näihin kannattaa tutustua syvemmin:

Larry Hurtado: Lord Jesus Christ: Devotion to Jesus in Earliest Christianity (2003/2005).
Richard Bauckham: Jesus and the God of Israel: God Crucified and Other Studies on the New Testament's Christology of Divine Identity (2008).
N. T. Wright: Paul and the Faithfulness of God, Book II, luku 9 (2013).
Gordon Fee: Pauline Christology: An Exegetical-Theological Study (2007/2013).
Richard Hays: Echoes of Scripture in the Gospels (2016).
Michael Bird: Jesus the Eternal Son. Answering Adoptionist Christology (2017).

Siinä, kun Hurtado ja Bauckham ovat klassisia ”kaikkea käsitteleviä” teoksia — tämä käy helposti ilmi mm. siitä, miten nämä muut kolme ottavat heidän tuotoksensa vahvasti esiin ja tutkimuksensa kivijalaksi — Wright ja Fee keskittyvät erinomaisesti Paavaliin, Hays evankeliumeihin ja Bird nimenomaan adoptianismiin. Lyhyesti sanottuna erityisesti Bauckham ja Hurtado pyrkivät toisen temppelin juutalaisia tekstejä analysoidessaan osoittamaan, ettei juutalaisuudessa ollut mahdollista ”elevoitua Jumalaksi”. Koko projekti on itsessään mahdoton. Jeesus nähtiin jumalallisena hahmona varhaisesta saakka — Bauckhamia lainatakseni ”Jeesus jakaa Jumalan ainutlaatuisen identiteetin” — ja tämä näkyy Paavalin kirjeissä, kaikissa evankeliumeissa, Apostolien teoissa jne. Tai kuten Wright (2013, 648) tiivistää, ajatus siitä, että korkea kristologia olisi myöhäistä ja ei-juutalaista on nykytutkimuksessa erittäin laajasti osoitettu virheelliseksi malliksi. Sanoisin niinkin, että melko rohkean täytyy sen kaverin olla, joka skippaisi nämä kirjat toteamalla, etteivät ne ole ”vakavastiotettavaa historiantutkimusta”, koska kavereilla on ”uskonnollinen motiivi” (ajatus, joka hiipii helposti lukijan mieleen sivun 53 lukiessaan), aivan kuin jossain, vaikkapa Helsingissä, asuisi joku, jolla ei ole lainkaan uskonnollisia ennakko-oletuksia. Anyway, jos nyt olisi pakko päättää kirjoista kristologian äärellä vain yksi, sanoisin, että satsaa viikkorahasi Bauckhamiin (Marshall 1990, 11-31 on hyvä tiivistys tutkimushistoriasta muuten). Käyn nyt lyhyesti läpi kirjassa esitettyjä väitteitä ja kommentoin niiden selitysvoimaa.

2.5.1 Maranata-lausuma

Kuten kirjassa todetaan, aivan varhaisimmassa arameankielisessä yhteisössä lausuttiin ”maranata” (1. Kor. 16:22). Jeesusta kutsutaan tässä ”Herraksi” (kyrios), eli juuri sillä termillä, jota VT:ssä käytetään Jumalan nimestä. Huomaa mitä kirjoittajat sanovat: varhaiset kristityt Jerusalemissa siis ”palvoivat Jeesusta Herrana”. Mutta sitten tulee silmänkääntötemppu: ”he eivät asettaneet häntä samanveroiseksi kuin Jumala” (s. 225).

Tämä oli yksi hämmentävimmistä hetkistä kirjan äärellä. Ensin kirjoittajat siis (a) avaavat erinomaisen hyvin Kyrios-sanan merkityksen juutalaisessa kontekstissa, (b) sitten he toteavat, miten kristityt ”palvoivat” Jeesusta (vaikka ketään muuta kuin Jumalaa ei saisi palvoa) (c) Herrana (eli sillä sanalla, jolla Jahvea VT:ssä kuvataan). Laskutoimitus pitäsi olla melko selvä, mutta yhtäkkiä 1+1+1 onkin vain 2. Kritiikkini on siis se, etteivät kirjoittajat ota vakavasti sitä, mitä he itse kirjoittavat. Jeesuksen jumallinen asema näkyy jo 30-luvulla Jerusalemissa.

Olen jo kommentoinut "Samaa mieltä" otsikon kohdassa 28 melko laajasti maranata-lausuman merkitystä ja lukija voi käydä sen tässä kohtaa kertaamassa. Kuten Hurtado sanoi, Jeesus oli siis kultillisen palvonnan keskiössä jo Jerusalemin Jeesus-liikkeen aamuhämäristä saakka! Jeesuksen täytyi siis olla hänen varhaisimmille seuraajilleen jumalallinen hahmo, "Jumala". Gordon Fee (2013, 122) kommentoi jakeen 1. Kor. 16:22 merkitystä toteamalla, että

Very significant point is that this [maranatha] cry serves as evidence that almost from the very beginning the early church, because of Christ's resurrection and exaltation, had come to think of him in terms of Ps. 110:1. He is now the Lord, seated at the right hand of the Father, to whom they pray. (Ks. myös Marshall 1990, 97-108.)

Itse lisäisin tähän sen huomion, että tässä meillä on mielestäni oiva osoitus siitä, miten varhainen seurakunta tiesi tasan tarkkaan, että Jeesus itse käytti Psalmia 110 viimeisellä viikolla itsestään, kahdesti - Mark. 12:35-37; 14:62 - ja tämä selittää Psalmin merkityksen Jeesus-liikkeelle aina sen aamuhämäristä alkaen (Paavalilla Ps. 110:1 esiintyy neljästi, Room. 8:34; 1. Kor. 15:27; Ef. 1:20; Kol. 3:1, Heprealaiskirjeessä useasti jne. (vrt. otsikko 2.2, samoin Wenham 1998, 7). Jeesuksen jumalallinen asema oli selvä alusta saakka. Nyt, jos otamme tämän edes hetkeksi tosissamme ja annamme mahdollisuuden sille, että UT:ssa teologia on tässä kohden itse asiassa johdonmukaista, niin seuraavat tekstit voidaan nähdä aivan toisenlaisessa valossa.

2.5.2 Roomalaiskirje 1:1-4

Kirjoittajien mukaan Jeesus ei siis varhaiskristillisen teologian mukaan ollut aina olemassa Jumalan ikuisena Poikana. Otsikon ”Milloin Jeesus muuttui Jumalan Pojaksi?” alla he viittaavat Roomalaiskirjeen jakeisiin 1:1-4 ja kommentoivat, miten ”Jeesuksesta tuli ylösnousemuksessa jotain, mitä hän ei ollut ennen sitä”, kun Jeesus asetettiin Jumalan Pojaksi ylösnousemuksessa (s. 226). Asiayhteyden perusteella Jeesus ei siis aiemmin ollut Jumalan Poika, mutta hän tuli / hänet tehtiin Jumalan Pojaksi ylösnousemuksessa. (Tässä on muuten taas klassinen esimerkki vastakkainasettelusta, jota tekstissä ei automaattisesti tietenkään ole.) Tapahtuiko ylösnousemuksessa jotain uutta? Kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että Jeesus palasi Isän rinnalle, mutta nyt ylösnousseena ja alhaisuudesta korotettuna eli voimassa. Tässä mielessä kyseessä oli muutos. Mutta Ei siinä mielessä, että Jeesus ei tietenkään mennyt sellaiseen ”paikkaan”, jossa hän ei olisi aiemmin ollut, kuten Paavali yrittää Filippiläiskirjeen jakeissa 2:5-11 sanoa. Jeesus on koko ajan ollut Jumalan Poika ja ylösnousemuksessa tämä asia vahvistettiin. Otan nyt kasan lainauksia, jotka osoittavat, miten jakeita voi aivan yhtä hyvin lukea, ja itse asiassa Paavalin kokonaisteologian valossa, lukea paremmin (ks. muuten myös Sensuroitu-kritiikkini, osio 8.3).

N. T. Wright (2003, 243) toteaa jakeista näin:

Paul’s point is this: that the resurrection has declared Jesus of Nazareth, descended from David, truly to be the Messiah, ‘son of God’ in that sense. ...the resurrection of the person who had done and said these things, and who had been put to death as a messianic pretender, said it all. Israel’s God, the creator, had reversed the verdict of the court, in reversing the death sentence it carried out.

Ylösnousemuksessa on siis kyse siitä, miten Jumala kumoaa sanhedrinin antaman tuomion ja osoittaa, että Jeesus on aivan oikeasti Hänen Poikansa. Tämä ei tarkoita sitä, että Jeesuksesta olisi tullut Jumalan Poika vasta nyt.

Aleksi Markkanen (2022, 42) tiivistää mielestäni asian hyvin gradussaan:

Of course . . . the earliest Christians saw the resurrection as the moment of exaltation for Jesus. But why think they meant that the human Jesus, who initially was not divine, was now exalted to divinity? The exaltation language allows equally well that a preexistent divine Jesus had humbled himself and regained his glory at the resurrection.

Juuri näin. Myös Fee (2013, 544) on myös lainaamisen arvoinen:

And although it is true that if this were the only text of its kind in the corpus, one could easily settle for an adoptionist Christology - Jesus becomes the "eternal" Son at his resurrection and subsequent exaltation - the rest of Romans itself will not allow such a view. Rather, Rom 1:4 should be understood as the Father's and Spirit's vindication of the eternal Son, who had previously been sent by the Father "in the likeness of our sinful flesh" (8:3) so as to be the divine sin offering, which would be the starting point of our becoming children of God as well.

I. Howard Marshall (1990, 120) vääntää asiaa myös rautalangasta:

With regard to Romans 1:3f. it is highly unlikely that one who was regarded as "Son of David" (a Messianic title) before his death should have been adopted by God as his Son at a subsequent stage; what the resurrection did was to declare with power his real status. It confirmed and manifested an existing position. (Kursiivi minun, ks. myös Moo 2002, 10)

Ja vielä, tunnettu Paavali-tutkija Michael Gorman (2017, 406) on myös aika selvä tekstin tulkinnan kannalta:

Neither the tradition nor Paul, however, holds an 'adoptions' Christology, as some interpreters have suggested. The declaration of (NRSV), or even appointment to (NIV, NET), messiahship/sonship is a way of describing the resurrection as God's vindication of Christ's death and the commencement of his royal messianic reign. This sort of confession, as Phil 2:6-11 shows, does not contradict a belief in Christ's preexistence divine status (cf. also Gal 4:4), even though preexistence is not mentioned in this particular early tradition that Paul obviously affirms.

Roomalaiskirjeen alku ei ole adoptionistinen, eikä sitä tarvitse sillä tavoin lukea. Tämä sopii kuin nenä päähän sen kanssa, ettei Paavali itse usko adoptionistiseen malliin (kuten kirjoittajat muualla ymmärtävät). Tämä on myös hyvin linjassa minun esittämäni kokonaismallin kanssa, joka on johdonmukaisempi, ja joka ottaa vakavammin UT:n kirjoittajien tekstit kuin kirjassa esitetty malli (joka joutuu näkemään kaikkialla epäjohdonmukaisuuksia, à la Räisänen).

Todettakoot vielä näin ohimennen (koska olen tätä kirjoittaessani opettamassa IK:lla 2. Timotuskirjettä), ettei ole siten ihme, että aivan samantapainen logiikka löytyy Paavalin viimeisestä kirjeestä: Jeesus Kristus on Daavidin jälkeläinen, joka on herätetty kuolleista (2. Tim. 2:8), mutta samaan aikaan Jeesus on ennaltaollut, joka on inkarnoitunut ihmiseksi (1:8-10), ja joka on "Kyrios/Herra": 2:7 = Snl. 2:6 // 2:19 = Jes. 28:16; 4. Moos. 16:5; Jes. 26:13 // 2:22 = 1. Moos. 12:8; 13:4; 26:25; 33:20 // 2:24 = Joos. 7:14; 24:29; Tuom. 2:8 // 4:14 = Ps. 61:13; Snl. 24:12 // 4:17 = 2. Moos. 34:5, jne., ks. analyysi Feestä 2007, 450-464. Paavalin kokonaisteologian valossa Roomalaiskirjeen alun lukeminen adoptionistisesti ontuu rajusti. Ks. Timo Eskolan (2022, 20-21) kommentaaria jakeista täällä.

2.5.3 Apostolien tekojen puheet

Lainatessaan Apostolien tekojen luvun 2 puhetta, kirjoittajat toteavat, miten ”valtaistuimelle nousu merkitsi, että Jeesus syntyi Jumalan Pojaksi, kun Jumala herätti hänet kuolleista” ja miten ”hänen asemansa muuttui ja hänestä tuli kuningas ja Jumalan Poika” (s. 227).

Jälleen kerran: nämä kohdat eivät tarkoita sitä, etteikö Jeesus olisi jo ollut Jumalan Poika. Jälleen Markkanen (2022, 42):

The same explanation holds for all the preliterary tradition passages in Acts: Jesus’ exaltation at his resurrection is not the moment of his divinization, but a divine vindication from the verdict of being a false King of Israel.

Myös Craig Keener (2012, 964) tiivistelee asiaa mielestäni paremmin:

The language of "appointing" refers to status, not ontology, and hence is appropriate for Jesus beginning only at his exaltation. ...Acts 2:36 should not be separated from the rest of the speech as a fragment of an early adoptions Christology that conflicts with the narrator's view.

Lue tähän liittyen tekstini ”Apt. 2:36: Tehtiinkö Jeesus Herraksi vasta ylösnousemuksessa?” Eksegeettiseltä safarilta, jossa pyrin tiivistelmään Kavin C. Rowen (2007+2010) argumenttia.

2.5.4 Evankeliumit

Kun kirjoittajat siirtyvät evankeliumeihin, niin nyt Jeesuksesta ei tulekaan Jumalan Poika ylösnousemuksessa, vaan nyt tämä asia viedään yhä lähemmäs kohti alkua. Kirjoittajien mukaan Markuksen evankeliumissa Jeesuksen kaste on se hetki, kun hänestä tulee Jumalan poika (s. 227-228). Tämä väite vaatii pari pikakommenttia.

Ensinnäkin se, että Jumala ilmoittaa (declaration) tässä Jeesuksen olevan Jumalan Poika voi tarkoittaa aivan yhtä hyvin sitä, että hänen ennaltaollut asemansa ilmoitetaan. Kohta ei mitenkään automaationa tarkoita ”adoptiota” (ks. tarkemmin Sensuroitu-kritiikkini, osiot 8.1 ja 8.2.) Ja jos näin todella on, niin se herättää välittömän kysymyksen siitä, adoptoiko Jumala Jeesuksen vielä toisenkin kerran luvussa 9: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä” (9:7)? Tai kolmannen kerran, ristillä, jossa Jeesuksen todetaan olevan "Jumalan Poika" (15:39)? Väittäisin, että loogisempi pointti tulee Michael Birdiltä (2017, 81), joka toteaa, että tämä on itse asiassa

The definite reason against understanding the baptismal episode as an adoption . . . because the language of sonship is rehearsed later at tha transfiguration (Mark 9:2-8) and again at the crucifixion (Mark 15:39). ...If a voice pronouncing Jesus as a 'son' implies adoption, then Jesus is adopted as astounding three times in the course of Markan Gospel.

Asiassa on vielä kottikärryllinen lisäongelmia.

(1) Markus toteaa evankeliumin alkujakeissa 1:1-3 (joissa viitataan moniin Vanhan testamentin kohtiin, Jes. 40:3; 2. Moos. 23:20-21 ja Mal. 3:1) miten Jeesus on itse asiassa takaisin palaava Jahve, "Kyrios". Jos otamme tosissamme sen, miten nämä jakeet tulee lukea, silloin adoptionismi ei tietenkään toimi. Jos muuten tämä aihe kiinnostaa, lue erityisesti Watts 1997 ja/tai 2007, jonka väitöskirja keskittyy nimenomaan tähän Jesajan lupaamaan uuteen exodukseen Markuksen evankeliumissa.

(2) Asiaa ei todellakaan helpota se, mitä Jeesus sanoo Psalmista 110:1 jakeissa 12:35-37 (ja jakeissa 14:63-64). Tämä asia meillä hellareilla opetetaan jo Fifteen-leireillä (ks. Saarelat & Siimes 2025, 100-101).

(3) Evankeliumissa Jeesuksen itseymmärrys on selvästi se, että hän uskoo voivansa antaa syntejä anteeksi ja tämä tulkitaan oppineiden keskuudessa aivan oikein hämmentäväksi, koska se on ainoastaan Jumalan oikeus (Mark. 2:1-12). Kaikki väitteet siitä, että Jeesus ajattelisi olevansa vaina "pappi" ym. ovat kestämättömiä. Jos lukee ruotsalaisen tutkijan Daniel Johanssonin artikkelin (2011) ”Who Can Forgive Sins but God Alone? Human and Angelic Agents, and Divine Forgiveness in Early Judaism”, käy selväksi, mitä juutalaiset tekstit aiheesta sanovat.

(4) Evankeliumissa on muitakin kohtia, joissa Jeesuksen jumalallista asemaa painotetaan. Itse asiassa kirjoittajat itse ovat nostaneet tämän esiin väittäessään, että Jeesuksen veden päällä kävely -kohtaus huokuu korkeaa kristologiaa (ks. yllä "samaa mieltä" kohta 32). Kuten Eugene Boring tiivistää, "It is ... unMarkan to claim that Mark presents us with a human being Jesus who in the course of time is promoted to a higher ontological level, whether this be conceived as having happened at his baptismal or at the resurrection/exaltation" (sit. Bird 2017, 102). Kaikesta tästä ja enemmästäkin on kirjoitettu paljon ja mielestäni vakuuttavasti monissa paikoissa, ks. Hays 2016, luku 1 + s. 363-364; Johansson 2011; Geddert 2015 (joka tekee hyviä huomioita siitä, miten lukijan on vain osattava yhdistää Markuksen antamat vinkit toisiinsa); Bird 2017, 81-106; Bauckham 2020, luku 4 (joka painottaa kolmiyhteistä Jumalakuvaa evankeliumissa).

Entäs Luukas? Kirjoittajien mukaan taas mennään eteenpäin, koska Jeesus tuleekin Jumalan Pojaksi jo siittämisen hetkellä, kun Pyhä Henki lankeaa Marian ylle. Näin siis siitä huolimatta, että Luukas Apostolien teoissa väittää ”selvästi”, että Jeesus tulee Jumalan Pojaksi vasta ylösnousemuksessa. Tässä on ristiriita, mutta se ei kuulemma haitannut varhaiskristittyjä. (s. 228). Ja hei: mitä Luuk. 3:22 sitten tarkoittaa eli se kohta, jossa Jumala lausuu ne kuuluisat sanat Jeesukselle kasteen hetkellä? Montako adoptiota evankeliumissa on? Vai tätäkö ei tarvitsekaan lukea adoptiona, mutta Markuksen versio pitää lukea? Adoptoidaanko Jeesus siis lopulta neljässä eri hetkessä ”Jumalan Pojaksi”: sikiämisessä, kasteessa, kirkastusvuorella ja ylösnousemuksessa?

Todellisuudessa tässä ei ole mitään ristiriitaa ja siksi Luukas kirjoittaa mitä hän kirjoittaa. Ristiriita syntyy vain, kun tulkitsijat vievät tekstiin tämän darwinistisen ennakko-oletuksensa gradualistisesta eli asteittaisesta muutoksesta. Markkanen (2022, 44) kommentoi: ”Luke’s point is not that the human Jesus becomes the Son of God already at his conception, but the other way around. At conception, the preexistent Son of God first becomes the human Jesus.” Rowe itse tiivistää näkemystään aihetta käsittelevän pääteoksensa johdannossa näin:

Luke positions Kyrios [Lord] within the movement of the narrative in such a way as to narrate the relationship between God and Jesus as one of inseparability, to the point that they are bound together in a shared identity as kyrios. . . . There are not two figures, one Jesus of "history", as it were, and another exalted Lord, but rather only one: the Lord who was kyrios even from the womb. ...commonly espoused position that Luke has overall a rather "low" christology . . . becomes impossible to maintain. (2006, 27-28)

En pidä sattumana sitä(kään), että Luukkaan teologia on käytännössä Paavalin teologiaa Kyrios-sanan osalta (ks. Rowe 2006, 29). Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä ottaen huomioon näiden kahden miehen väliset suhteet ja sen, miten rajusti Luukas Paavalia kaikin tavoin selvästi arvosti. (Olen avannut tätä asiaa tekstissäni "Apostolien teot ja Paavali" täällä.) Mainitsen myös siitä, että olen kirjoittanut tähän nimenomaiseen blogiin aiemmin tekstin ”Kolminaisuus-teologiaa Luukkaalla?”, joka kannattaa tässä kohtaa tsekata. (Huomion kohteena on ennenkaikkea tällä kertaa Rowe 2002 + 2003.)

Kun Richard Hays lopulta tiivistää pointtejaan Echoes of Scripture in the Gospels -kirjassaan sen jälkeen, kun hän on ensin analysoinut tarkasti jokaista neljää evankeliumia erikseen, hän kirjoittaa:

The more deeply we probe the Jewish and Old testament roots of the Gospel narratives, the more clearly we see that each of the four Evangelists, in their diverse portrayals, identifies Jesus as the embodiment of the God of Israel. (2016, 363)

Linja on selkeä, kauttaaltaan.

2.5.5 Paavali

Kirjoittajat keskittyvät aika hyvin Filippiläiskirjeen jakeisiin 2:5-11 (eli olemme evankeliumeja ja Apostolien tekoja varhaisemmassa ajassa). Paavalin teologian mukaan ”Jumala vaihtoi taivaallisen loistonsa orjan muotoon” (s. 229). Kun Paavali sanoo Jeesuksen olleen ”Jumalan muodossa”, hän tarkoittaa Jeesuksen ennaltaollutta asemaa, joka hänellä oli jo ennen syntymäänsä eli tässä meillä on selvä teksti pre-eksistenssistä eli ennaltaolemisesta (s. 230, tässä kohtaa tulee se väärä Filon-sitaatti, jota kritisoin aiemmin). Mainittakoot, että Paavali olettaa Jeesuksen pre-eksistenssin monessa kohdassa, ks. 1. Kor. 8:6; 10:4, 9; 2. Kor. 8:9; Gal. 4:4; Room. 8:3; Kol. 1:15-20; 2:9; Fil. 2:9; 1. Tim. 1:15; 3:16; 2. Tim. 1:9-10 (Fee 2013, 500, ks. s. 508 näkemyksen varhaisuudesta). Paavali ei toki sano Jeesuksen olleen ainoastaan ”Jumalan muodossa”, vaan hän sanoo hänen olleen myöskin ”Jumalan vertainen” tai ”Jumalan kanssa samalla viivalla”, ks. sana ἴσα jakeessa 7, sana, jonka käännöksessä kirjoittajat toden teolla kompastelevat kuin RK-käännös konsanaan. Kirjoittajat myös ymmärtävät mielestäni oikein sen, että kun Jumala myöhemmin Jeesuksen korotuksessa antaa hänelle uuden nimen, tämä nimi on Kyrios, ”Herra”, jota siis VT:ssä käytetään jatkuvasti Jumalasta (s. 232-233). Sitten tulee hieman outo hetki. Tämä uusi nimi viittaa ”Jeesuksen aseman muuttumiseen: Jeesus asetettiin Jumalan Pojaksi ylösnousemuksessa eli kuolemansa jälkeen.”

Ja lukija kysyy ”hetkinen?”. Tässä on mielestäni nyt jokin kummallinen ristiriita, koska edellisellä sivulla (232) Jeesus oli jo eläessään ”uskollinen Jumalan Poika”, mutta nyt sivulla 233 Jeesuksen asema muuttuukin, kun hänet ”asetettiin Jumalan Pojaksi ylösnousemuksessa”. Miten Jumalan Poika voi tulla Jumalan Pojaksi myöhemmin? (Voiko Janne Saarela tulla Janne Saarelaksi?) Toisin sanoen: kirjoittajien mukaan Jeesus on ensin olemassa ennalta (pre-eksistenssi), sitten hän syntyy ihmiseksi, orjan muodoksi, ja on kuuliainen Jumalan Poika ja ylösnousemuksessa hänen asemansa kuitenkin muuttuu, kun hänestä tulee (taas) Jumalan Poika. Nähtävästi kirjoittajat huomaavat tämän erikoisuuden, koska he kirjoittavat ”varhaiskristityt … eivät näytä välittävän siitä, onko kuva johdonmukainen” (s. 233). Vai niin... Paavali on loistava teologi. Mutta yhtäkkiä hän tekee ihan käsittämättömiä mokia, jonka käytännössä jurvalaiset lapsetkin huomaavat.

Painotan tätä: kirjoittajien mukaan aiemmin Luukas oli epäjohdonmukainen, koska hän voi sanoa Jeesuksen tulleen Jumalan Pojaksi sekä Marian kohdussa (evankeliumi) että ylösnousemuksessa (Apostolien teot) ja nyt Paavali on epäjohdonmukainen, koska ennaltaollut Jeesus on Jumalan Poika jo maan päällä, mutta silti hänestä tulee Jumalan Poika myös ylösnousemuksessa. Minä haluaisin nyt tarjota helpompaa vastausta: Uuden testamentin kirjoittajat eivät ole epäjohdonmukaisia, vaan tämän kirjan kirjoittajat ovat itse epäjohdonmukaisia. Vika ei taaskaan ole varhaiskristityissä: vika on lukijassa.

Kun kirjoittajat väittävät sivulla 234, että Paavalille Jumala oli ylin ja Jeesus oli hänen alapuolellaan, he näyttävät unohtavan sen, mitä Paavali juuri sanoi. Poika jakaa jumaluuden Isän kanssa: siksi hän on ”Jumalan muodossa” ja siksi hän on ”yhdenvertainen/samalla viivalla” hänen kanssaan. Siksi myös Jesaja 45 voidaan soveltaa Jeesukseen jakeissa 10-11, kun kaikki tulevat eräänä päivänä kumartamaan Jeesusta (VT:ssä he tulevat kumartamaan Israelin Jumalaa Jahvea).

Tätä huomiota tukee vaikka kuinka moni muu Paavalin teksti, eikä nyt vähiten vaikkapa 1. Korinttilaiskirjeen jae 8:6 — jota tässä kirjassa ei edes mainita — siis teksti, jossa Paavali jakaa juutalaisten kaikkein tärkeimmän uskontunnustuksen sheman kahtia asettaessaan Jeesuksen (”Herra”) Jumalan (”Isä”) rinnalle!(!!!) (Ks. tekstini ”Paavali & Shema – Paavalin uudistunut näkemys Jumalasta”.) Lisäksi monesti ja monin tavoin VT:n Jahve-tekstit sovelletaan nyt Jeesukseen (Room. 10:13 = Jooel 2:32/3:5; Room. 14:11 = Jes. 45:23; 1. Kor. 1:31 = Jer. 9:23-24; 1. Kor. 10:26 = Ps. 24:1; 2. Kor. 10:17 = Jer. 9:23-24; Fil. 2:10-11 = Jes. 45:23; 1. Tess. 3:13 = Sak. 14:5). Siksi Paavali myös lainaa usein VT:n ”Herran päivä” -ilmausta ja väittää sen toteutuvan Jeesuksen toisessa tulemuksessa (Room. 13:12; 1. Kor. 1:8; 5:5; 2. Kor. 1:14; Fil. 1:6, 10; 2:16; 2. Tim. 1:12, 18; 4:8). Lainaan vieläkin Feeta, joka sanoittaa asian mielestäni oikealla vahvuudella. Tiivistäessään satojen sivujen mittaista kristologista analyysiaan, hän toteaa

The data of this chapter [Jesus as exalted Lord] demand that we either give up the monotheism, which is what Paul will not do, or find a way to include the Lord Jesus Christ within the divine identity of the one God, which is what Paul has done. (Fee 2013, 559)

Summarya

On aika vetää pakettia nyt hieman kasaan. Jos tämä kirjassa esitetty malli kyseenalaistetaan - kuten kaikkien Helsingin teologisessa ykkösvuonna opiskelevien kannattaisi tehdä - se vie myös rajusti mattoa sen väitteen alta, että Jeesuksesta piti tehdä ihmeidentekijä, koska hän alkoi olla koko ajan ”jumalisempi”. Mutta entäpä jos Jeesuksen ihmeellinen toiminta itsessään antoikin alusta saakka virikkeitä sille, että Jeesus nähtiin jumalallisena hahmona aivan alusta saakka? Tämä on aivan yhtä mahdollinen tulkinta. Pelkään pahoin, että kirjassa kasattu korttitalo ei oikein nyt pysy pystyssä. Kuten tulette tekstini seuraavan suuren osion kohdalla huomaamaan, niin olen kristologisissa kysymyksissä samaa mieltä kuin ylösnousemuksen kohdalla.

Tulen pian omassa pitkässä analyysissäni osoittamaan (kuten tein jo kirjassani), että sen sijaan, että liikkeellä olisi ollut erilaisia näkemyksiä ja tyhjä hauta -kertomuksia olisi pitänyt keksiä vasta vuosikymmeniä myöhemmin, apostolit julistivat kaikki täysin samaa sanomaa alusta saakka, joka piti sisällään Kristuksen kuoleman, hautaamisen, tyhjän haudan & ylösnousemuksen ja ylösnousemusilmestykset. Tämä on suora viiva alusta loppuun, kirjeistä (tai niiden traditioista) evankeliumeihin. Nyt siis väitän, että aivan sama asia voidaan sanoa myös kristologiasta. Sen sijaan, että koko paketista rakennetaan edellä kuvatun kaltainen sekametelisoppi, dataa voidaan aivan yhtä hyvin lukea niin, että kyseessä on suora viiva. Jeesusta rukoiltiin "Kyrioksena" jo 30-luvulla arameankielisessä yhteisössä (kuten kirjassa myönnetään, joskin kompuroiden), hän oli ennaltaollut Jumalan Poika ja ”Jumalan muodossa” jo Paavalin aikana (ja varmasti aiemmin, koska Paavalin ei koskaan tarvitse argumentoida tätä, ks. Fee 2013) ja tämä sama uskomus näkyy myös evankeliumeissa, joskin erilaisilla painotuksilla (ks. Hays 2016). Lyhyesti sanottuna: sitä, mikä voidaan tehdä yksinkertaisesti, ei kannata yrittää tehdä monimutkaisesti. Tästä syystä Jeesuksen toiminta evankeliumeissa selittää varhaisten kristittyjen näkemyksiä, eikä niin, että heidän darwinistiset gradualistiset näkemykset vaikuttivat pikku hiljaa evankeliumeihin.

On aika siirtyä ylösnousemus-aiheeseen. Jos väsyttää, keitä tässä välissä kuppi kahvia (mutta älä tummapaahtoa).

2.6. Ylösnousemuksesta

Saavumme siis 1. Korinttilaiskirjeen 15. lukuun, joka on siis pisin UT:ssa oleva kuvaus ylösnousemusruumiin luonteesta. Ensimmäinen reaktioni oli ”voi voi voi…”. Vaikka tekstissä on hetkensäkin, kirjoittajien analyysissä on mielestäni kaksi valtavaa puutetta: (1) he latistavat luvun alussa olevan perimätiedon varhaisuuden ja tärkeyden ja (2) he käsittävät mielestäni väärin sen, mitä Paavali ylösnousemusruumiista luvussa yrittää sanoa, tai ainakin he jättävät tämän asian lukijoille epäselväksi. Katsotaan nyt kumpaakin ongelmaa erikseen.

2.6.1 Varhaisen tradition väheksyminen

Kirjassa todetaan, miten

Varhaisin viittaus ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisiin on peräisin Paavalilta ja sekin vasta noin kaksikymmentäviisi vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. (s. 202-203).

Vaikka aiheen käsittelyssä (s. 212-214) mainitaankin sana ”perimätieto”, sitä ei riittävästi korosteta. Sen sijaan, kuten ylläoleva lainaus osoittaa, painopiste on sanalla ”vasta”: Varhaisimmat kertomukset Jeesuksen ylösnousemusilmestyksistä tulevat vasta 25 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Kommentti: jokainen edes yhden hyvän kommentaarin 1. Korinttilaiskirjeestä lukenut tietää heti, ettei tämä väite pidä millään tavoin paikkaansa. Tässä olemme jälleen sen saman ongelman ytimessä, joka leimasi mielestäni paljon myös Helsingin tuotoksen edellistä Sensuroitu-kirjaa: jotain olennaisen tärkeää jätetään samomatta ja suurta yleisöä, joka ei ole lukenut introductoneita, vedetään käytännössä nenästä. Ongelma on siinä, että kirjassa ei mainita sanallakaan sitä tosiasiaa, että 1. Korinttilaiskirjeen 15. luvun alussa Paavali lainaa erittäin vanhaa traditiota & hänen listaamansa asiat palautuvat aivan 30-luvun alkuun, aivan kaikkein varhaisimpaan Jeesus-yhteisöön. Ironista tässä on se, että jopa Rope Kojonen — joka ei siis ole edes eksegeettikko ja joka kirjoittaa teoksessaan luomisesta ja evoluutiosta(!) — tiivistää tilanteen huomattavasti paremmin kuin Helsingin kolmikko:

Lähes kaikki raamatuntutkijat maailmankuvasta riippumatta katsovat, että Paavali lainaa kohdassa vielä aiempaa, vuosien 30-35 välillä syntynyttä uskontunnustusta. Tämä tuo todistuksen ylösnousemuksesta hyvin lähelle tapahtumaa.” (Kojonen 2021, 229).

Tai kuten aiheesta pari erinomaista artikkelia julkaissut James Ware tiivistää,

Tutkijoiden keskuudessa on lähes universaali yksimielisyys siitä, että 1. Kor. 15:3-5 sisältää huolellisesti säilytetyn tradition, joka edeltää ajallisesti Paavalin apostolista toimintaa. Paavali on vastaanottanut tradition 2-5 vuoden kuluessa asioiden tapahtumisen jälkeen. (Ware 2014a, 475)

Lyhyesti sanottuna, kirjan väite siitä, että varhaisin maininta ylösnousemusilmestyksistä tulee vasta 25 vuotta myöhemmin, ei pidä suoranaisesti paikkansa. Mielestäni tämä on melko ironista tässä kirjassa muutenkin, jossa teosten ajoitukset työnnetään aina niin kauas kuin mahdollista [vrt. kummallinen kommentti Apostolien teoista s. 226) paitsi jos kyseessä on tietenkin Tuomaan evankeliumi, joka on melko varhainen (vastoin nykytutkimuksen konsensusta, ks. Gathercole [2014b, luku 7], joka tiivistää reilu 30 tutkijan näkemyksen osoittaen, että ehdoton enemmistö ajoittaa teoksen jonnekin toiselle vuosisadalla). Mutta kun tulee hetki, kun ajoitus pitäisi viedäkin erittäin lähelle tapahtumia — kuten tässä tapauksessa tässä klassisessa uskontunnustuksessa — se unohdetaan vahingossa selvästi sanoa. On myös vaikea nähdä, mitä lause ”on epätodennäköistä, että Paavali olisi kokonaan keksinyt ilmestysmiskertomukset” (s. 205) tässä kohden tarkoittaa: ei Paavali keksi mitään, koska hän lainaa itseään paljon vanhempia traditioita.

Pointti on tämä: Jeesus-liikkeen opetus siitä, että Jeesus (a) kuoli, (b) haudattiin, (c) nousi kuolleista [alkukielessä passiivissa eli ”Jumala herätti Jeesuksen”] ja (d) ilmestyi seuraajilleen, on ollut mukana aivan varhaisimmasta alkaen — aivan kuten Apostolien tekojen sivuilla itse asiassa kerrotaan. Toisin sanoen: väitteet Jeesuksen kuolemasta, hautaamisesta, ylösnousemuksesta tai ylösnousemusilmestyksistä eivät ole syntyneet vuosia ja vuosia myöhemmin, vaan nämä elementit ovat olleet mukana käytännössä alusta saakka. Ja tämä sama pätee ajatukseen tyhjästä haudasta, kuten tulen pian osoittamaan. Kaiken kukkuraksi meillä on tässä pääsy silminnäkijöihin, jotka ovat olleet erittäin lähellä kuvattuja tapahtumia (ks. Saarela 2024, 156-162). Tämä oli kritiikkini numero 1.

2.6.2 Ylösnousemusruumiin luonne

Toinen ongelma liittyy siihen, miten kirjoittajat lukevat luvun 15 analyysiä tulevasta ylösnousemusruumiista. Kuten totesin omassa kirjassani kyseisen tekstin äärellä, niin jakeissa on ”muutama miina, joihin jotkut ovat astuneet ja menettäneet teologisia raajojaan sillä seurauksella, että Paavalin näkemys ylösnousemusruumiin luonteesta on esitetty hyvin ontuvasti ja väärin” (Saarela 2024, 171). Mielestäni nämä miinat räjähtelevät nyt tässäkin kirjassa. Katsotaanpa mitä kirjoittajat väittävät tästä luvusta + siitä, miten varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen ylösnousemusruumiista. Otan nyt viisi olennaista lainausta nipussa:

(A): Paavali katsoi, että ylösnousemuksessa nouseva ruumis on täysin erilainen kuin ihmisen katoava ruumis. …Ruumiin ylösnousemus ei hänelle tarkoittanut maallisen ruumiin eläväksi tekemistä vaan muutosta, jossa katoavasta maallisesta ruumiista tulee hengellinen ruumis. (s. 212-213).

(B): Myöhempi kristillisyys on jatkanut paljolti Paavalin linjoilla ja kuvannut tuonpuoleista elämää hengelliseksi todellisuudeksi, joka on jotain muuta kuin elämä maan päällä. (s. 213, vrt. s. 179, jossa todetaan, miten Paavali odotti ”ylöstempaamista” ja piti taivaallista Jerusalemia ”kristittyjen todellisena kotina”.)

(C): Paljastaako Paavalin ajattelu ylösnousemusruumiista, mitä hän ajatteli Jeesuksen ruumiille tapahtuneen? (s. 213)

(D): Paavalin lainaama perimätieto mainitsee, että Kristus haudattiin, mutta ei kerro hautapaikan olleen tyhjä. Paavali ei joko tuntenut kertomusta Jeesuksen tyhjästä haudasta tai ei pitänyt tärkeänä mainita sitä. (s. 213)

(E): Toisaalta korostettiin Jeesuksen ruumiin olevan sama, joka ristiinnaulittiin ja haudattiin. Toisaalta ylösnoussut Jeesus oli erilainen kuin elävät ihmiset ja muistutti kuolemattomuuden saavuttaneita entisajan sankareita. (s. 223, kursiivi minun.)

Ensin lyhyesti. (A): tämä on huonosti ja sekavasti muotoiltu jos nyt halutaan painottaa sitä, että kyseessä on eri ruumis. En ole nyt ihan varma siitä, tarkoittavatko kirjoittajat tässä kohtaa sitä, että tuleva ruumis on sama mutta erilainen (josta varmaan kaikki ovat samaa mieltä), vai sitä, että tuleva ruumis on täysin eri ruumis kuin nykyinen (joka on täydellinen väärinkäsitys). Heidän mainintansa ”ruumiin ylösnousemus ei hänelle tarkoittanut maallisen ruumiin eläväksi tekemistä” näyttäisi viittaavan jo tässä kohtaa rajusti juurikin ruumiimme korvaamiseen. (Joskin teknisesti ottaen lauseen vastinparit eivät tietenkään ole ristiriidassa keskenään, paitsi nähtävästi kolmikon ajatuksissa - näitä käsittämättömiä vastakkainasetteluja on kirjassa paljon). Pahoittelen, jos olen lukenut väärin, mutta näin tässä oikeasti näytetään sanovan. Kannattaa huomata, että ”erilainen” ei ole sama kuin ”eri”, koska ”erilainen” painottaa jatkuvuutta, kun taas ”eri” painottaa epäjatkuvuutta.

Sitten (B): Olen eri mieltä ja kirjoitin tällaista näkemystä vastaan kokonaisen kirjan viime vuonna (edelleen Saarela 2024). Vinkki: lukekaa Roomalaiskirjeen luku 8. Ja Paavali ei muuten missään kutsu taivaallista Jerusalemia meidän ”kodiksemme”, eikä hän tee näin myöskään sanan ”taivas” kanssa. Ja ylöstempaaminenkin on tässä käsitetty väärin, mutta ei siitä nyt sen enempää. (Ja vielä, Johannes ei aseta vastakkain "tulijärveä" ja "taivasta", s. 153.)

Ja (C): Totta kai paljastaa (ks. lisää alla).

Ja sitten se klassinen (D): Niin, tämä johtaakin meidät nyt sitten siihen kuuluisaan debattiin, jonka uskon nyt seuraavilla riveillä anteeksipyytelemättömästi ratkaista. (Tähän on pakko laittaa =D )

Ja vielä kohta (E): Tässä siis haukutaan varhaiskristittyjä siitä, etteivät he oikein osanneet päättää oliko Jeesus muna vai kana. Todellisuudessa he olivat tästä hyvin yksimielisiä: kyseessä oli sama ruumis, joka oli tietenkin muuttunut. Näin sanotaan evankeliumeissa ja näin sanotaan 1. Korinttilaiskirjeessä. Vika ei ole teksteissä, eikä varhaiskristityissä. Vika on nyt Helsingin päässä.

Sivuilla 213-214 kirjoittajat näyttävät laajemmin haastavan sen oletuksen, että ylösnousemus (anastasis) saattoi tarkoittaa eri asioita. Näkemys, jonka mukaan ylösnousemus tarkoitti aina ruumiin ylösnousemusta, on kuulemma ”vanhentunut”. Toisin sanoen, N. T. Wrightin mammutti-analyysi (2003) sanan merkityksestä on nähtävästi osoitettu virheelliseksi (vaikka gmail-tietojen mukaan itse Wrightikaan ei ole tästä tietoinen). No mikä sitten on kirjoittajien argumentti tähän liittyen? On syytä lainata hieman laajemmin heidän väitettään:

Ylösnousemususkon ruumiillisuuden puolustajat vetoavat usein siihen, että Paavali juutalaisena ymmärsi yllösnousemuksen tarkoittavan ruumiin ylösnousemusta. Silloin oletetaan vanhentuneesti, että juutalainen ja kreikkalais-roomalainen maailma ja ajattelu olisivat täysin erilaisia. Aiemmin ajateltiin, että juutalaisuus korosti ihmisen olemuksen kokonaisvaltaisuutta eikä tehnyt eroa ihmisen ruumiin ja sielun välillä kuten kreikkalainen filosofia. Juutalaisissa lähteissä voidaan kuitenkin puhua jossain tuonpuoleisuudessa lopullista ylösnousemusta odottavista sieluista tai siitä, kuinka tulevana pelastuksen aikana oikeamielisten sielut ovat Jumalan kädessä. Monissa juutalaisissa lähteissä ei puhuta ylösnousemuksesta mitään. (s. 213-214, vrt. aiemmin s. 151, "ylösnousemususko ei välttämättä tarkoittanut uskoa fyysisen ruumiin heräämisestä henkiin", väite, joka heitetään täysin ilman argumenttia.)

Rehellisesti sanottuna: yritin lukea tätä kappaletta useita kertoja ja päiväkirja-kavereiltani kysellen ja miettien, mitä tässä nyt yritetään sanoa ja miten tämä kaikki liittyy mitenkään ylösnousemus-sanan merkitykseen. Se nyt näyttää selvältä, että kirjoittajat vetoavat (a) joihinkin juutalaisiin testeihin — mihin, sitä ei ikävä kyllä lukijalle kerrota, koska kaikki on nähtävästi niin ”popularisoitu” ettei asioita vain pääse tarkistamaan itse — joissa edesmenneiden henkilöiden sielut odottavat ylösnousemusta, sitten vedotaan (b) joihinkin teksteihin, joissa edesmenneiden oikeamielisten sielujen kuvataan olevan Jumalan kädessä ja lopulta todetaan, että (c) on olemassa tekstejä, joissa ylösnousemuksesta ei puhuta mitään. Niin?

Jos nyt yhtään ymmärrän, mitä tässä yritetään sanoa, niin olen lievästi hämilläni. Turvadun nyt jälleen hetkeksi aikaa omaan teokseeni ylösnousemuksesta. Käytin kirjaa kirjoittaessani valtavan määrän työtunteja perehtymällä toisen temppelin ajan juutalaisiin teksteihin. Tarkoitukseni oli käydä isolla kammalla läpi näitä toisen temppelin ajan juutalaisia teoksia ja katsoa, mitä niissä uskotaan liittyen kuolemanjälkeiseen elämään (Saarela 2024, luku 6). Päädyin jakamaan olemassaolevat tekstit kolmeen erilaiseen kategoriaan (joista käytin leikkisästi sanoja pessimismi, platonismi ja optimismi). Tässä nämä kategoriat:

Sellaiset tekstit, joissa ei uskota minkäänlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään, eikä siten luonnollisesti myöskään lopunajalliseen ruumiin ylösnousemukseen. Joitain esimerkkejä: saddukeukset ja Sirakin kirja.
Sellaiset tekstit, joissa toivo laitetaan sielun kuolemattomuuteen, ei ruumiin ylösnousemukseen. Joitain esimerkkejä: Filon, 4. Makkabilaiskirja.
Sellaiset tekstit, joissa uskotaan lopunajalliseen ruumiin ylösnousemukseen. Joitain esimerkkejä: Fariseukset/rabbit, Salomon viisaus (toki tässä Helsingin miehet lienevät eri mieltä), Josefus, 2. Makkabilaiskirja, 2. Baarukin kirja, 4. Esran kirja, Aadamin & Eevan elämä ja Qumran (pienellä kysymysmerkillä).

Katsotaanpas kirjoittajien väitteitä nyt tarkemmin. Huomaa, että kirjoittajien mukaan Paavalin uskomus siitä, että ylösnousemus olisi aina ruumiillinen tapahtuma, haastetaan. Käsittääkseni mitään kunnollista argumenttia ei kuitenkaan anneta. Tässä tiivistys:

Kirjoittajien vetoaminen teksteihin, joissa ei uskota ylösnousemukseen lainkaan, eivät liity millään tavalla aiheeseen. Se, etteivät saddukeukset uskoneet ruumiin ylösnousemukseen, ei tietenkään tarkoita sitä, että heille anastasis olisi ollut konseptina jotain muuta kuin ruumiin ylösnousemus.
Maininta teksteistä, jossa oikeamielisten sielut ovat Jumalan kädessä lienee viittaus Salomon viisaus -nimisen teoksen 3. lukuun (yllä, kategoria 2). Tekstissä ei mainita suoraan ylösnousemus-sanaa, joten tekstin tulkinta on avoin. Se ei kuitenkaan millään tavoin toimi esimerkkinä siitä, että ylösnousemukseen ei liittyisi ajatusta ruumiista.
Tekstit, joissa edesmenneiden sielut odottavat ylösnousemusta, on nähtävästi viittaus 2. Baarukin kirjaan (30:1-4). Niin? Sama teos kuvaa tätä kuitenkin selvästi maahan haudattujen ruumiin ylösnousemuksena: ”[Maa] anna takaisin se, mikä ei sinulle kuulu ja nosta ylös kaikki ne, joita olet pitänyt odotettuun aikaan saakka” (42:8, ks. myös 50:2 ”Maa tulee varmasti antamaan kuolleet takaisin tuona hetkenä. Maa ottaa kuolleet vastaan säilyttääkseen niitä, eikä se muuta heidän muotoaan. Mutta samalla tavalla kuin maa on ottanut kuolleet vastaan, se tulee antamaan ne takaisin”). Teksti puhuu siis siitä, miten ylösnousemuksessa sielu ja ruumis yhdistyvät jälleen yhteen. Ylösnousemus tarkoittaa tässä teoksessa haudatun ruumiin ylösnousemusta ja muutosta, mutta tämä tapahtuma odottaa vielä aikaansa ja sillä välin kuolleen ”sielu” on taivaallisessa odotustilassa. Sama logiikka löytyy vielä 4. Esran kirjasta, joka puhuu sekä tallessa olevista sieluista että maahan haudatuista ruumiista: ”maailma, joka ei ole vielä hereillä, herää, ja se mikä on turmeltuvaa, katoaa. Ja maa antaa niiden, jotka siinä nukkuvat, nousta ylös ja säilytyspaikat luopuvat niistä sieluista, jotka niille on annettu” (7:31-32). Pointti: nämä teokset eivät mitenkään toimi esimerkkinä siitä, etteikö ylösnousemus tarkoittaisi kuolleen ruumiin ylösnostamista. Sen sijaan ne osoittavat, että juuri tätä ylösnousemus tarkoittaa.

Lyhyesti sanottuna: en löydä kirjasta mitään, joka osoittaisi ylösnousemuksen tarkoittavan jotain muuta kuin kuolleen ruumiin ylösnousemusta.

Lopputeksti tullaankin nyt viettämään aiemmin ottamani lainauksen D kanssa. Katkaistaanpa teksti nyt uudella otsikolla...

2.6.3 Miksi Paavali ei mainitse tyhjää hautaa ja miten tämä liittyy ylösnousemusruumiin luonteeseen?

Kolmikon kirjassa siis todettiin, miten Paavalin lainaamassa perimätiedossa (1. Kor. 15:3-5) kyllä mainitaan, miten Kristus haudattiin, mutta siinä ei kerrota haudan olleen tyhjän. Tämä saattaa olla osoitus siitä, että Paavali ei tiennyt ja tuntenut tyhjä hauta -kertomusta (s. 213). Tämä on nyt se väärinkäsitys, jonka haluan ampua alas. Ennen sitä on kuitenkin annettava vähän johdantoa (nyt tekstini tulee seuraamaan melko tarkasti James Waren artikkelia 2014a ellei toisin mainita, tarkemmin tulkintahistoriasta Ware 2014b).

Traditionaalisen näkemyksen mukaan 1. Kor. 15:3-5 sisältää sen perus sanoman, jota varhaiskristillisyydessä on julistettu alusta saakka. Tämän julistuksen mukaan Jumala herätti Jeesuksen kuolleen ruumiin kolmantena päivänä ja tapahtuma jätti taakseen tyhjän haudan. Pian Jeesus ilmestyi usealle opetuslapseen. Erityisesti hyvin tunnettu ja ansioitunut saksalainen tutkija Martin Hengel puolusti tätä näkemystä mittavalla artikkelillaan vuonna 2001. Hengel myös argumentoi, että tämä jakeissa esitetty uskontunnustus vain tiivistää taustalla olevaa laajempaa ja tunnettua kertomusta: kyseessä on vain tiivistyksenomainen selonteko niistä tapahtumista, joita evankeliumeissa myöhemmin kuvataan. Olennaista tässä on sekin mitä Paavali sanoo jakeessa 15:11: ”Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet”. Kaikki apostolit — Paavali, Pietari, Jaakob, kaikki 12 — ovat julistaneet samaa sanomaa alusta saakka ja tämä sanoma on julistettu myös korinttilaisille, kun seurakunta on perustettu vuonna 49. (Huomaa: ei tässä Paavalilla ja muilla ollut mitään ”erimielisyyksiä”, ks. s. 205.) Kuten Hengel toteaa, tässä painottuu jatkuvuus, joka näkyy tämän uskontunnustuksen ja evankeliumien kuvausten välillä. Ei ole ollut mitään ”erilaisia sanomia”, vaan alusta saakka kaikki ovat yksimielisesti julistaneet näitä ydintapahtumia: Jeesus kuoli, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista, jonka seurauksena hauta tyhjeni ja hän ilmestyi opetuslapsilleen ylösnousemusruumiissaan.

Kaikessa tässä on vain monien tutkijoiden mukaan yksi haaste: Paavalin listaamassa uskontunnustuksessa ei koskaan mainita tyhjää hautaa! Tämä jättää siten tulkinnanvaraa siihen, millaisessa ruumiissa Jeesus nyt oli: oliko kyse aivan uudesta, korvatusta ja uudenlaisesta ruumiista, jonka seurauksena hauta saattoikin olla ”täynnä”? Rudolf Bultmannilla oli selkeä mielipide: tyhjä hauta -kertomukset ovat myöhempiä legendoja, joista Paavali ei vielä tiennyt mitään. Ehkä tärkein tämän näkökulman muotoilija oli saksalainen Hans Grass, joka julkaisi aiheesta kirjan vuonna 1962. Grassin mukaan Paavali ja muut apostolit uskoivat, että Jeesuksen ruumis oli edelleen haudassa, mutta hänet oli ”nostettu ylös” uudenlaisessa, taivaallisessa ruumiissa ja korotettu Jumalan oikealle puolelle. Markus oli evankeliumissaan ensimmäinen, joka keksi ajatuksen, jonka mukaan Jeesus oli muka noussut kuolleista samassa ruumiissa ja tätä sitten Matteus, Luukas ja Johannes toistelivat. Myös Adela Yarbro Collins (1993) on ehdottanut hieman samantapaista näkemystä: Paavali ei uskonut Jeesuksen haudan olleen tyhjä, koska Jeesuksen ylösnouseusruumis oli jotain täysin uutta. Lyhyesti sanottuna, nämä tutkijat painottavat jatkuvuuden sijaan epäjatkuvuutta. Tämän ei-Hengelimäisen tulkinnan mukaan usko Jeesuksen ristiinnaulitun ruumiin ylösnousemukseen oli myöhemmän kehityksen tulosta.

Juuri tähän tutkimuksen ongelmakohtaan James Ware kirjoitti kaksi artikkeliaan vuonna 2014 (a+b). Waren mukaan erimielisyydet näiden koulukuntien välillä oli juuttuneet paikoilleen, mutta nyt tämä debatti voidaan ratkaista, koska olemassaolevaa dataa tekstin tulkintaan on oikeasti olemassa riittävästi. Ennen kun alan käymään läpi useita Waren esittämiä ”todistuksen linjoja” perustellessani traditionaalista lukutapaa jakeiden 15:3-5 kohdalla, nostan esiin muutaman erillisen argumentin sen puolesta, ettei tyhjän haudan mainitsemattomuus suinkaan tarkoita sitä, etteikö Paavali olisi tiennyt tyhjä hauta -kertomusta.

(1) Ensinnäkin Paavali tunsi hyvin Jerusalemin alkuseurakunnan kovat kaverit, kuten Pietarin (ks. Gal. 1-2). En pidä lainkaan vakuuttavana ajatusta siitä, etteikö Pietari olisi käynyt Jeesuksen haudalla sunnuntaina (ks. Luuk. 24:12; Joh. 20:1-10). Minulle tämä matematiikka on melko selvä: Paavalilla oli helppo pääsy tyhjä hauta -kertomuksiin (ainakin) Pietarin kautta.

(2) Kuten alla oleva taulukko osoittaa, Paavalin listaamassa nelikohtaisessa traditiossa on ainoastaan kyse tiivistyksestä, kun Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen olennaiset hetket on puristettu kasaan. Koska laajempi kertomus piti sisällään myös tyhjän haudan, se oletetaan tässä lyhyessä traditiossa, vaikka sitä ei suoranaisesti mainitakaan (Saarela 2024, 158-159, näin myös Birger Gerhardsson, sit. Ware 2014a, 498).

(3) Paavali kirjoittaa jakeessa 15:4 ”hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä”. On erittäin tärkeä huomata maininnan ”kolmas päivä” laaja esiintyminen ympäri Uutta testamenttia (Matt. 16:21; 17:23; 20:19; 27:64; Luuk. 9:22; 13:32; 18:33; 24:7, 21, 46; Ap. t. 10:40; 1. Kor. 15:4.). Miksi Jeesuksen seuraajille oli niin tärkeä painottaa juuri kolmatta päivää? Ainoan kunnollisen selityksen mukaan se oli perjantaista laskettuna se hetki, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. Kolmannesta päivästä tuli siis eräänlainen aika-indikaattori muistuttamaan hetkestä, kun Jumala puuttui peliin ja muutti Jeesuksen ristinkuoleman voitoksi. (Saarela 2024, 152; Craig 2000, 70-72; O’Collins 1980, 10-15, tämä oli myös Martin Hengelin pointti, ks. Ware 2014a, 476.)

(4) Koska ylösnousemus-sanalla oli vakiintunut merkitys, Paavalin tarvitsee mainita ”tyhjää hautaa” aivan yhtä paljon, kuin minun tulee mainita sanat ”omilla jaloillani” jos kerron kaverilleni, miten olin eilen kävelyllä Jurvan keskustassa. Totta kai hauta oli tyhjä: tätä anastasis tarkoittaa! (Edelleen, ks. Wright 2003.)

Pelkästään näistä syistä en pidä lainkaan todennäköisenä väitettä siitä, etteikö Paavali olisi tiennyt tyhjä hauta -kertomusta. Mutta kiitos Waren, argumenttia voidaan nyt vahvistaa itse asiassa niin paljon, että tämän pitäisi olla aika lailla selviö.

2.6.3.1 Miksi Paavali ei mainitse tyhjää hautaa?

Palaamme nyt takaisin Waren artikkeliin. Ensimmäisenä Ware keskittyy Grass/Collins-leirin argumenttiin, jonka mukaan se, ettei Paavali mainitse tyhjää hautaa, olisi argumentti sen puolesta, ettei tällaista kertomusta vielä tunnettu. Ware huomauttaa, että Luukas-Apostolien teot -kaksoisteos on loistava esimerkki samankaltaisesta tilanteesta. Asia on nimittäin niin, että Luukashan tunsi varmuudella tyhjä hauta -kertomuksen, koska hän kirjoittaa siitä evankeliuminsa luvussa 24. Tämän kertomuksen lisäksi Apostolien teoissa hän on tiivistänyt varhaisia kristillisiä ”tunnustus-tiivistelmiä” (confessional summaries).

Mitä paljastuu? Siinä kun tyhjälla haudalla on merkittävä rooli itse kertomuksessa (Luuk. 24:1-12, 23-24), sitä ei koskaan suoraan mainita Apostolien tekojen saarna-tiivistyksissä! Sen sijaan apostolien tiivistyksessä — aivan kuten Paavalinkin tiivistyksessä — painottuvat seuraavat asiat, puheesta riippuen:

Jeesuksen (a) kuolema, (b) hautaaminen, (c) ylösnousemus ja (d) ylösnousemusilmestykset: Paavali, 13:26-37.
Jeesuksen (a) kuolema, (b) ylösnousemus ja (c) ylösnousemusilmestykset: Pietari, 10:36-41.
Tai, vieläkin tiiviimmin, Jeesuksen (a) kuolema ja (b) ylösnousemus: Pietari, 2:22-32; 3:13-15; 4:10; Paavali, 17:31.

Apostolit näyttävät toimivan siten melko samalla tavalla Apostolien teoissa kuin Paavali 1. Korinttilaiskirjeessä: he olettavat kaikkien tajuavan, että ylösnousemus pitää sisällään ajatuksen tyhjästä haudasta.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Ware osoittaa, että tämä sama ilmiö pätee laajemminkin uskontunnustuksiin, jotka tulevat 1. ja 2. vuosisadoilta: missään niissä ei mainita tyhjää hautaa! Näissä myöhemmissä uskontunnustuksissa painottuu sen sijaan vain (a) Jeesuksen kuolema ja (b) ylösnousemus tai, harvemmin, (a) Jeesuksen kuolema, (b) hautaaminen ja (c) ylösnousemus (ja joskus taivaaseenastuminen). Jokainen voi itse lukea läpi seuraavan listan (kirkkoisien tekstiin pääset käsiksi täältä):

Room. 1:3-4; 4:24-25; 8:34; 10:8-10.
1. Tess. 4:14.
1. Piet. 3:18-22.
Ignatios Antiokialainen: Smyrn. 1:1-2; Trall. 9.
Justinos Marttyyri: 1. Apologia 21:1; 31:7; 42:4; 46:5; Dialogi Tryfonin kanssa 63:1; 85:2; 132:1.
Irenaeus: Harhaoppisia vastaan 1.10.1; 3.4.2; 3.16.6.
Tertullianus: Vastakirjoitus Praekseelle 2; Periaatteet harhaoppisten arvioimiseksi 13; De virginibus velandis 1.

Tämä lisäksi Ware listaa vielä monia uskontunnustuksia alkaen 2. vuosisadan loppupuolelta ja jatkuen aina 500-luvulle saakka. Jälleen sama ilmiö toistuu: niissä ei mainita tyhjää hautaa. Tässä lista:

Vanha roomalainen uskontunnustus, n. 175 jKr. (”who was crucified under Pontius Pilate and was buried, and on the third day rose from the dead”).
Jerusalemin uskontunnustus, n. 350 jKr. (”who was crucified and buried and rose from the dead on the third day”).
Apostoliset konstituutiot, 300-luku jKr. (”crucified under Pontius Pilate and died for us, and risen from the dead after his suffering on the third day”).
Milanon uskontunnustus, n. 375 jKr. (”suffered death and was buried, and on the third day he rose from the dead”).
Hippon uskontunnustus, n. 400 jKr. (”was crucified under Pontius Pilate, died and was buried, on the third day he rose again”).
Ravennan uskontunnustus, n. 400 jKr. (”was crucified and buried, on the third day he rose again”).
Toledon konsiilin ensimmäinen uskontunnustus, n. 400 jKr. (”he was crucified, died and was buried, and on the third day he rose again”).
Apostolinen uskontunnustus, 500-luku jKr. (”was crucified, died, and was buried; he descended into hell; on the third day he rose from the dead”).

Kuten jokainen varmaan jo tajuaa, niin olisi idioottimaista väittää, ettei mikään näistä lähteistä mainitse tyhjää hautaa, koska kirjoittajat tai uskontunnustusten laatijat eivät yksinkertaisesti tienneet siitä! Waren johtopäätös on tässä:

Kaikkien niiden muinaisten kristityjen kohdalla, joista meillä on todisteita, viittaus tyhjään hautaan rajoittui ainoastaan kokonaisiin kertomuksiin ylösnousemustapahtumasta (kuten näemme kanonisista evankeliumeista), eikä mainintaa tyhjästä haudasta pidetty asianmukaisena tai sitä ei odotettu mainittavan uskontunnustuksellisissa formuloissa (kuten näemme jakeissa 1. Kor. 15.3-5). Näin ollen väite, jonka mukaan tyhjän haudan mainitsematta jättäminen 1. Kor. 15:3-5:ssa olisi jotenkin outoa, perustuu virheelliseen käsitykseen tällaisten yhteenvetojen muodosta ja rajoista. (Ware 2014a, 482.)

Tai kuten artikkelin lopputiivistyksessä todetaan,

Argumentti, jonka mukaan tyhjän haudan mainitsematta jättäminen on silmiinpistävää ja viittaisi sellaiseen ylösnousemustapahtumaan, joka ei liity lainkaan Jeesuksen kuolleeseen ruumiiseen, on vailla historiallista perustaa. (Ware 2014a, 497.)

Tyhjää hautaa ei siis eksplisiittisesti eli suoraan uskontunnustuksissa mainittu, koskaan. Mielestäni tämä on aika lailla knock down -argumentti sitä väitettä vastaan, että tyhjän haudan mainitsematta jättäminen olisi todiste siitä, ettei Paavali muka tiennyt siitä. Toivon, että jatkossa tutkijat ottaisivat tämän oikeasti tosissaan, niin säästettäisiin mustetta.

2.6.3.2 Kieliopilliset argumentit

Kieliopillisilla huomioilla on ollut tärkeä rooli keskustelussa niin luvun 15 alun kuin sen loppupuolenkin kanssa. Mitä tulee jakeisiin 15:3-5, niin kreikan kielessä kaikkia tapahtumia hallitsee koko ajan yksi ja sama subjekti: Kristus.

että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden
Kirjoitusten mukaan,
ja että hänet haudattiin
ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä
Kirjoitusten mukaan,
ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista

Argumentti tässä on se, että koska subjekti — Kristus —pysyy koko ajan samana, kaikissa kohdissa on siten kyse Jeesuksen ristillä kuolleesta ruumiista, joka asetettiin hautaan, joka nousi haudasta, ja joka ilmestyi opetuslapsille.

Tätä päättelyä vastaan on kuitenkin annettu vasta-argumentti. Lyhyesti sanottuna, sekä Luukkaan Rikas mies ja Lasarus -kertomuksessa (Luuk. 16:19-31) että Platonin kertomuksessa Sokrateen viimeisistä hetkistä (Faidon 115) on kieliopillisesti koko ajan sama subjekti, mutta silti subjektin olemus muuttuu, koska ensin henkilö kuvataan konkreettisena, kehollisena ihmisenä, mutta sitten henkilö kuolee ja jatkossa kyse onkin hänen sielustaan. Toki tähän voitaisiin vastata sanomalla, että näistä kertomuksista käy selvästi ilmi henkilön materiaalinen muutos, kun taas Paavalin tekstissä tällaiseen ei ole minkäänlaista viittausta. Ware myöntää, että näkemys, jonka mukaan tässä puhutaan koko ajan Jeesuksen ruumiista on toki kohdan kaikkein luonnollisin tulkinta, mutta sitä ei voi vasta-esimerkkien vuoksi pitää vastaansanomattomana huomiona. Waren mukaan lopullinen isku liittyy jakeessa 4 olevien sanojen "kai hoti egēgertai" (”että hän nousi kuolleista”), mutta me palaamme tähän hieman myöhemmin.

Toinen kielioppiin liittyvä huomio tulee jakeista 15:36-58. Kuten Ware tiivistää, tutkijat ovat jakautuneet siinä, miten nämä jakeet tulisi ymmärtää liittyen ylösnousemusruumiin olemukseen. Vaikka teknisesti ottaen tarjolla on kolmekin erilaista näkemystä, käytännön tasolla meillä on kaksi toisensa pois sulkevaa vaihtoehtoa:

(A) Melkoinen joukko tutkijoita on argumentoinut, että jaejakso tulee käsittää laajemman juutalaisuudessa esiintyvän ylösnousemus-uskon valossa, jossa ylösnousemus tapahtuu nimenomaan kuolleelle ja haudatulle ruumiille. Tämä ruumis, mutta muuttuneena. (Näin mm. Hengel, Wright, ja allekirjoittanut [kyllä, asetin juuri itseni Hengelin ja Wrightin rinnalle].)
(B) Jotkut tutkijat ovat puolestaan argumentoineet, että Paavali ottaa tässä irtiottoa laajemmasta juutalaisuudessa esiintyvästä ylösnousemus-uskosta, kun hän painottaa tulevan ylösnousemusruumiin ”taivaallisuutta” (”heavenly” tai ”celestial body”), joka on täysin eri ruumis, kuin se, joka on kuollut ja haudattu. (Näin mm. Grass, Collins ja nähtävästi, ainakin flirttaillen, Helsingin teologikolmikko).

Tämä kaikki liittyy nyt melko olennaisesti siihen, miten me luemme jakeet 15:3-5. A-näkemyksen mukaan jakeissa on kyse Jeesuksen ristillä kuolleesta ruumiista ja sen poistumisesta haudasta. B-näkemyksen mukaan Paavali ei ylösnousemuksella tarkoittanut viitata ristillä kuolleeseen ja hautaan laitettuun Jeesuksen ruumiiseen, vaan jonkinlaiseen uuteen ruumiiseen, jossa Jeesus on korotettu tai taivaaseenastunut taivaalliseen kirkkauteen.

Monet tutkijat — kuten kirjamme kolmikko — ovat painottaneet sitä, miten suuren eron Paavali näyttää tekevän tämän ajallisen ruumiin ja tulevan kirkastetun ruumiin välillä. Argumentti on teknisesti sanottuna se, että X kylvetään, mutta Y nousee ylös (15:42-44, vrt. 15:52-54). Kyseessä olisi siis radikaali epäjatkuvuus tämän ja tulevan ruumiin välillä. Ware kuitenkin huomauttaa, ettei tällainen näkemys tee oikeittu jakeiden kreikalle. Hän tekee viisi huomiota, jotka olen tässä tiivistänyt simppeliyden vuoksi neljään.

(1) Ensinnäkin jakeissa 15:36-49 — joissa esiintyy useita antiteettisia eli vastakohtaisia verbejä, joilla kuvataan tätä ja tulevaa ruumista — subjekti pysyy koko ajan samana. Kieliopillisesti subjektina on koko ajan meidän katoavainen ruumiimme, joka kuolee, mutta joka tehdään jälleen eläväksi (15:36), joka kylvetään katoavaisuudessa mutta joka nousee katoamattomuudessa, joka kylvetään heikkoudessa mutta joka nousee voimassa, kylvetään ”sōma psykhikon” (”sielullinen ruumis”) mutta nousee ”pneumatikon” (”hengellinen [ruumis]”) (15:42-44). Toisin sanoen, kieliopillinen fakta, jonka monet jättävät huomioimatta, on se, ettei Paavali kuvaa tilannetta, jossa X haudataan ja Y nousee ylös, vaan tilannetta, jossa X haudataan ja X nousee ylös. Paavalin kuvauksessa sama ruumis, joka haudataan, nousee eräänä päivänä ylös, muuttuneena.

(2) Toiseksi, jakeissa 15:50-58 tapahtuu sama asia: nykyinen katoava ruumis on ylösnousemuksen ja muutoksen subjekti (15:51, 52, 53-54). Paavalin nelinkertainen painotus ”touto/tämä [ruumis]” on tarkoituksellinen: tämä nykyinen ruumis tulee nousemaan ylös. On tärkeä huomata, että siinä kun jakeissa 15:3-5 subjektina on Kristuksen persoona (joka voi teoriassa jättää tulkinnan varaa), niin näissä jakeissa on suoraan subjektina henkilön ruumis. (Kaikki tämä on avattu teknisesti Waren artikkelissa, ks. kuva jos kiinnostaa, klikkaamalla muuttuu selvemmäksi kuin juopunut sunnuntaiaamuna.)

(3) Sen lisäksi, että Paavali käyttää useasti egeirō-verbiä (”nousta ylös”) jakeissa 15:42-44, 52, vrt. 15:12-17, 20, 29, 32, 35), Paavali käyttää myös monia muita verbejä kuvaamaan ylösnousemus-tapahtumaa: dsōopeieō (”herätä eloon”, 15:36, 45, vrt. 15:22), foreō (”tulla vaatetuksi”, 15:49), allassō (”muuttua”, 15:51, 52) ja enduō (”vaatettaa”, 15:53, 54). Nämä verbit ovat tärkeitä, koska niissä painottuu se, ettei kyse ole nykyisen ruumiin korvaamisesta tai tuhoamisesta, vaan sen muuttumisesta. Erityisesti tämä näkyy sanassa allassō eli ”muuttua” (15:51, 52). Pointti on tässä: voidakseen muuttua, X:n on pysyttävä X:nä. Paavalin kieli vaatii sen, että ruumiissa on jatkuvuus. (Waren mukaan kaikki yritykset pyrkiä selittämään sana toisella tavalla ovat ad hoc-maisia epätoivosta pursuavia yrityksiä.)

(4) Lopuksi, jotkut tutkijat ovat tulkinneet sanat sōma pneumatikon, ”hengellinen ruumis”, siten, että se vastaa siihen, millaisesta materiaalista tuleva ruumis koostuu. Argumentin mukaan tuleva ruumis koostuu ”pneumasta” eli jonkinlaisesta hengestä, joka on aivan erilainen koostumus, kuin nykyisessä ruumiissamme. (Jos luet UT2020-käännöstä, niin tässä kohden kääntäjät ovat totisesti tonoilleet erittäin ikävästi, koska he asettavat ”fyysisen” ja ”hengellisen” vastakohdiksi!) Mutta, kuten olen itsekin kirjassani pyrkinyt rautalangasta väännettynä selittämään (Saarela 2024, 171-177), tällainen tulkinta perustuu leksikaaliseen virheeseen.

Kun Paavali asettaa vastakkain kaksi erilaista ruumista, pneumatikos-sanan eli ”hengellisen ruumiin” vastakohta ei ole ”sarkinos” eli ”lihallinen ruumis” (viittaa lihaan), vaan ”psykhikos” eli ”sielullinen ruumis” (viittaa sieluun). Kuten Ware toteaa, psykhikos-sana tarkoittaa aina, poikkeuksetta, sielun ominaisuuksiin tai tehtäviin (properties or activities). Kun sana määrittää tässä sōma-sanaa (”ruumis”), adjektiivin tarkoitus on kuvata, miten sielu antaa ruumiille elinvoiman. Toisin sanoen: sanalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaisesta aineesta ruumis on rakennettu. Tästä seuraa Waren mukaan myös melko ironinen tilanne, koska jos ”hengellinen ruumis” tässä tarkoittaisi tulevan ylösnousemusruumiin rakennusmateriaalia, silloin ”sielullinen ruumis” tässä tarkoittaisi sitä, että nykyinen ruumiimme koostuu pelkästään sielusta: toisin sanoen, liha ja luut olisivat poissa jopa nykyisestä ruumiista! Koska on mahdotonta, että sielullinen-sana viittaisi tässä ruumiin rakennusmateriaaliin, silloin hengellinen-sana ei voi viitata tulevan ruumiin rakennusmateriaaliin. Paavalin pointti onkin paljon simppelimpi: siinä, kun nykyiselle ruumiille elämänvoiman antaa sielu, tulevalle ruumiille elämänvoiman tulee antamaan Henki. Juuri tästä syystä kirjeessä aiemmin erittäin usein toistetulla psykhikos- ja pneumatikos-sanoilla on seuraava merkitys:

Sielullinen [psykhikos] ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengestä, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska sitä on tutkittava hengellisesti. Hengellinen [pneumatikos] ihminen sitä vastoin tutkii kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkimaan. (2:14-15) —> Vastakkain ei tietenkään ole materiaalinen ja immateriaalinen ihminen, vaan ihminen jolla ei ole Jumalan Henkeä ja ihminen jolla on.
Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille [pneumatikois] vaan niin kuin lihallisille, niin kuin pikkulapsille Kristuksessa. (3:1) —> Paavali ei tietenkään tarkoita, ettei voinut puhua korinttilaisille kuin immateriaalisille olennoille.
Kaikki he söivät samaa hengellistä [pneumatikon] ruokaa ja joivat samaa hengellistä [pneumatikon] juomaa. He joivat hengellisestä [pneumatikees] kalliosta, joka seurasi heitä. Se kallio oli Kristus. (10:3-4) —> Erämaaruoka oli toki konkreettista ruokaa, mutta sen alkuperä oli taivaallinen, minkä vuoksi Paavali kutsuu sitä ”hengelliseksi ruuaksi”.
Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen [pneumatikos], niin tietäköön, että se, mitä teille kirjoitan, on Herran käsky. (14:37) —> Kyse ei tietenkään ole materiaalittomasta olotilasta.

Tässä kaikessa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, varsinkin jos otamme huomioon sen, miten vahvasti Paavali muualla painottaa Pyhän Hengen toimijuutta ylösnousemuselämässä (Room. 8:9-11, 23; 2. Kor. 5:4-5; Gal. 5:25; 6:7-8). Roomalaiskirje 8:11 selittää asiaa hyvin:

Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

Tämä kaikki viittaa jälleen hyvin vahvasti siihen, että jakeissa 15:3-5 Paavali todella tarkoittaa sanoa, että Kristuksen ruumis katosi haudasta. Tätä ylösnousemus tarkoittaa. Ware kuitenkin toteaa, ettei tämäkään voi toimia lopullisena argumenttina, koska kyseessä on ennen Paavalin julkista toimintaa muovailtu traditio ja teoriassa se voi siellä tarkoittaa jotain muuta. Siksi meidän tulee siirtyä tarkastelemaan kaikkein tärkeintä yksittäistä kysymystä, eli mitä egeirō-verbi tarkoittaa. (Btw, erittäin tärkeä, kattava ja samaa pointtia painottava tutkimus näistä sanoista on myös Licona 2010, 406-08, 618, 620-21 ja 2023, 904-05)

2.6.3.3 Egeirō-sanan (”nousta ylös”) analyysi

Monet tutkijat ovat väittäneet, että egeirō-verbin (”nousta ylös”) merkitys on hyvin elastinen eli taipuisa. Heidän mukaansa sanalla voidaan aivan hyvin viitata esimerkiksi jonkinlaiseen taivaalliseen korotukseen, jossa ei välttämättä ole kyse ruumiin ylösnousemuksesta. Kuten Marcus Borg asian ilmaisee, ”ylösnousemus saattoi tarkoittaa sitä, että jotain tapahtuu kuolleelle ruumiille, mutta sen ei tarvinnut tarkoittaa sitä”. Toisten tutkijoiden mukaan tämä kuitenkin rikkoo sanan todellisen käyttötarkoituksen juutalaisessa konteksissa. Kuten Wolfhart Pannenberg (William Lane Craigin väitöskirjaohjaaja ja tunnettu ylösnousemus-tutkija) on todennut, ”niiden, jotka haluavat kiistää Jeesuksen tyhjän haudan, on osoitettava, että tuonaikaisten juutalaisten keskuudessa, jotka uskoivat ylösnousemukseen, oli joitain, joiden mukaan kuolleiden ylösnousemuksella ei tarvitse olla mitään tekemistä haudassa makaavan ruumiin kanssa”. Koska tällaista todistusaineistoa ei ole, sanoo Pannenberg, historioitsijan on oletettava, että jakeissa 15:3-5 ”tyhjä hauta” oli automaattisesti sisäänluettava asia. Ja tästä me tulemme kohtaan, jonka äärellä itsekin raavin päätäni Helsingin-kirjan äärellä. Pannenbergin pointti ei ole siinä, etteikö tuona aikana ollut erilaisia näkemyksiä liittyen kuolemanjälkeiseen elämään, vaan siinä, että ylösnousemus tarkoitti konseptina aina samaa asiaa (silloinkin kun joku, kuten saddukeus, kiisti sen): ruumiin on kadottava haudasta, uskoi joku sitten tähän konseptiin tai ei. Pannenbergin pointti on täysin sama kuin Wrightin: ylösnousemus tulisi koskemaan juurikin haudassa makaavaa ruumista (kyse ei ole korvaamisesta, vrt. edellämainitsemani 2. Baarukin kirja ja 4. Esran kirja, myös 2. Makk. 7).

Ware siirtyy sitten laajaan sana-analyysiin egeirō-verbistä. UT:ssa tätä verbiä käytetään paljon, kun puhutaan joko Kristuksen tai uskovan tulevasta ylösnousemuksesta (se esiintyy verbinä 84x.) Sanan egeirō varhaisin käyttötarkoitus ja merkitys, joka esiintyy hyvin laajassa kirjallisuudessa, oli joko ”awaken, raise from sleep” tai ”wake up, rise from sleep” (UT:ssa ks. Matt. 1:24 ıJoosef]; 8:25-26 [Jeesus]; Ap. t. 12:7 [Pietari]; Room. 13:11 [uskovat]). Lyhyesti sanottuna verbi tarkoittaa ”nousta ylös seisovaan asentoon” (on kyse unesta tai ei). Englanniksi lähin vastine olisi ”get up”.

Sanaan liittyy kuitenkin yksi olennaisen tärkeä huomio: se ei koskaan tarkoita ”nousemista ylös” laajassa mielessä niin, että sitä voisi käyttää vaikkapa toteamaan, miten joku ”on korotettu taivaaseen”. Suomen kielellä sanalla ei siis voisi kuvata vaikkapa sitä, miten ”ilmapallo nousee taivaalle” tai miten ”aurinko nousee taivaanrantaan”. Sen sijaan se tarkoittaa aina sitä, että joku nousee seisomaan (LXX 2. Moos. 23:5; LXX Saarn. 4:10; Matt. 12:11; Mark. 9:27; Ap. t. 9:8). Joskus sanalla kuvataan tilannetta, jossa sairaana makaava nousee ylös (Matt. 8:15; 9:5, 6, 7; Jaak. 5:15) tai tilannetta, kun istumassa oleva nousee seisomaan (LXX Ps. 127:2; Matt. 26:46; Mark. 3:3; Luuk. 6:8; Joh. 11:29). —> Missään tekstissä tuona aikana sanalla ei kuvata ”taivaaseenastumista” tai ”korottamista”. Sen sijaan kyse on jostain, joka on makuullaan ja nousee ylös.

Juuri tästä syystä sana liitetiin juuri ylösnousemukseen. Sanalla tarkoitettiin sitä, miten haudassa makaava ruumis nousee ylös. Juuri tästä syystä mm. Roomasta löydetyssä inskriptiossa on kirjoitus ”ἐντεῦθεν οὐθὶς ἀποθανὼν ἐγ[ε]ίρετ[αι]” eli ”yksikään kuollut ei nouse täältä ylös”. Tekstissä oleva adverbi ἐντεῦθεν (”täältä”) painottaa nimenomaan sitä, ettei tässä haudassa oleva ruumis nouse ylös. Myös Thessaliasta löydetyssä hauta-piirtokirjoituksessa lukee ”θανόντα γὰρ οὐδὲν ἐγείρει” eli ”mikään ei nosta ylös sitä, mikä on kuollut”. Näin ollen, kun monissa UT:n teksteissä sanaan lisätään sanat ”ek nekrōn” eli ”[herätetty] kuolleiden joukosta”, painotus on juuri tämä: ylösnousemus koskee haudassa makaavien ruumiita (Joh. 12:17, vrt. Matt. 17:9; Mark. 6:14; Luuk. 9:7; Joh. 2:22; 12:1, 9, 17; 21:14; Ap. t. 3:15; 4:10; 13:30; Room. 4:24; 6:4, 9; 7:4; 8:11; 10:9; 1. Kor. 15:20; Gal. 1:1; Ef. 1:20; Fil. 3:11; Kol. 2:12; 1. Tess. 1:10; 2. Tim. 2:8; Hepr. 11:19; 1. Piet. 1:21 jne.). Näin ollen esimerkiksi saksalaisen tutkijan Gerd Lüdemannin väite siitä, että ”Jeesus korotettiin ristiltä suoraan Jumalan luo” ei tee millään tavalla oikeutta kyseiselle verbille. Ware syyttääkin monia tutkijoita juuri siitä, että he käyttävät egeirō-termiä niin kuin se toimii englannin kielessä (ja suomen kielessä) ja tämä johtaa sanan epähistorialliseen käyttämiseen. Huomaa, miten tämän egeirō-sanan merkitys käy täydellisesti yhteen jakeiden 15:36-58 kanssa, joita olemme yllä tarkastelleet, ja joissa Paavali käyttää egeirō-sanaa jopa viidesti (15:42, 43[x2], 44, 52). Näin ollen jakeiden 15:3-5 todellinen ja ainoa lukutapa on se, että Jumala on herättänut kuolleista sen Jeesuksen ruumiin, jonka Joosef Arimatialainen perjantaina hautasi. Jeesuksen hauta oli tyhjä. Ja tämä on tiedetty alusta saakka.

Välisummaus

Summa summarum. Olemme nyt viettäneet kohtuu paljon aikaa 1. Korinttilaiskirjeen 15. luvun äärellä. Kaiken edellä sanotun perusteella väitän, ettei jakeiden 15:3-5 lukemisessa pitäisi enää olla mitään tulkinnanvaraista. Tekstin mukaan ristillä kuollut ja hautaan asetettu ruumis on herätetty kuolleista ja tässä uudistetussa ruumiissa Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen + muille valituille henkilöille. Olen edelleen sitä mieltä — ja entistä lujemmin — kuin mitä kirjoitin kirjassani:

On olemassa kolmenlaisia todisteita siitä, että Jeesuksen ylösnousemusilmestykset olivat nimenomaan ruumiillisia: (1) ylösnousemus-ajatus vaati sen, (2) evankeliumien kerronnan mukaan ne olivat ruumiillisia ja (3) Paavalin opetus ylösnousemusruumiista on ruumiillinen. (Saarela 2024, 169)

UT:n tekstit ovat tässä hyvin johdonmukaisia, eikä simppelistä asiasta kannata tehdä sen vaikeampaa. Kolmikon väite (s. 35), jonka mukaan ”todellisuudessa mitään yhtä, alkuperäistä kristinuskoa” ei ole ollut olemassa, on myytti, samoin väite ”alusta asti on ollut erilaisia tapoja olla kristitty” (s. 37). Todellisuudessa kaikki apostolit julistivat alusta saakka samaa sanomaa liittyen pelastustapahtuman kuumimpaan ytimeen. Juuri siksi, että korinttilaiset ovat sooloilemassa, Paavali puuttuu asiaan koko apostolisen kuoron yhteisvoimin! Alusta sakka sekä Paavali että Jerusalemissa vaikuttaneet apostolit julistivat samaa sanomaa Jeesuksesta, jonka ristillä runneltu ja Joosef Arimatialaisen hautaan asetettu ruumis oli herätetty kuolleista. Sekä tyhjä hauta että ylösnousemusilmestykset saivat aikaan mahdottoman: Jeesus-liikkeen uudelleen elpymisen. Dale Allison (2005, 317) on täsmälleen oikeassa todetessaan, ettei yksinkertaisesti ole mitään kunnollista todistusaineistoa siitä, että Paavali tai Jerusalemissa vaikuttaneet apostolit olisivat uskoneet ei-fyysiseen ylösnousemukseen

Olen siis aivan eri mieltä kuin Helsingin miehet siitä, että pelkästään surun keskellä painivat opetuslapset olisivat pelkkien ”näkyjen” (s. 269) perusteella alkaneet väittää, että lopunajan ruumiin ylösnousemus on alkanut. Jos ne olivat vain ”näkyjä” ja ruumis oli vielä haudassa, homma ei olisi toiminut. Näin historioitsijan on pääteltävä.

Nyt kun ylösnousemus on käsitelty, en malta olla sanomatta paria kommenttia kirjoittajien argumentista, jonka mukaan kertomus Jeesuksen neitseellisestä syntymästä on keksitty vuosikymmeniä myöhemmin,

3. Jeesuksen neitseellinen syntymä - vielä kerran

Jeesuksen väitetty neitseellinen syntymä oli hieman eri tavalla esillä jo Sensuroitu-kirjassa ja annoin kirja-arvioissani useita kommentteja aiheeseen liittyen (ks. sen tekstin otsikko 4). Tässä kirjassa aihe saa melko paljon palstatilaa (sivut 236-250). Loppupäätelmän mukaan ”Jeesuksen syntymään ei todennäköisesti liittynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa” ja ”luultavimmin Joosef oli Jeesuksen biologinen isä” (s. 248). Lukijoita tämä ei tietenkään yllätä, koska heille on jo sanottu, miten ”historiantutkimuksen on oltava linjassa yhdessä luonnontieteiden kanssa, ja siksi selitysten on noustava luonnollisesta maailmasta” (s. 29). Mutta jos jätämme filosofian hetkeksi sivuun, niin mikä sitten on kirjoittajien argumentti tekstien osalta? Annan kirjoittajien argumentin nyt tiivistettynä ja kommentoin kutakin väitteitä —> merkin jälkeen:

1. Kertomukset Jeesuksen syntymästä syntyivät myöhemmin. Miksi? Siksi, että myöhemmin haluttiin osoittaa, että Jeesuskin syntyi erikoisesti, kuten muut ajan suurmiehet. Kertomus ei siten palaudu oikeaan historiaan, vaan ”antiikin kulttuuriperintöön”.

—> En pidä tätä millään tavalla uskottavana. En edelleenkään usko, että muiden ”kovien jätkien” legendat olisivat vaikuttaneet näihin kertomuksiin. Edelleen, ks. Davies ja Allison (1988, 214-15) ja Hurtado (2005, 328-330) ja netissä Saarela 2020.

2. Seuraavaksi kirjoittajat toki tunnustavat, että on yllättävää, ettei tämä teema saa oikeastaan minkäänlaista roolia Uudessa testamentissa tai muissa varhaisissa kristillisissä kirjoituksissa.

—> Toisin sanoen, yhtäältä oli pakko painottaa Jeesuksen neitseellistä syntymää, että hänen voitiin osoittaa olevan yhtä kova jätkä kuin muutkin kovat kaverit, mutta toisaalta tämä teema jäi täysin piippuun, koska sitä ei jostain syystä oikein kehitetä sen kummemmin eteenpäin (asia, joka huomattiin jo Sensuroitu-kirjassa, joskin virheellisesti, kuten kommentoin arviossani). Jälleen kerran, kun me löydämme jotain ”yllättävää”, ehkei se oikeasti olekaan niin yllättävää…

3. Pääasiallinen syy asian epäilemiseen näyttää olevan se, ettei varhaisimmat UT:n kirjoitukset — kuten Paavali tai Markus — puhu asiasta mitään.

—> Tämä on näppärä huomio, vaikka kirjoittajat sitten itse ampuvat alas tämän huomion tärkeyden tunnustaessaan, että hetkinen, eihän Markus muuten kirjoittanut sanaakaan Jeesuksen lapsuudesta. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta ”Voi pyhä yksinkertaisuus” oli lausahdus, joka tuli tässä kohdin ensimmäisenä mieleeni =) Samoin aiheen kannalta lienee ongelmallisesti se, ettei Johanneskaan evankeliumissaan puhu asiasta mitään, mutta kirjoittajat onneksi tajuavat itsekin, että ehkä Johannes vain jättää asian mainitsematta. Tähän voisi todeta, että totta kai hän jättää: hän ei kirjoita Jeesuksen lapsuudesta kuten Matteus ja Luukas. Tästä kaikesta tehdään sitten valtavan suuri argumentti kirjoittajien pointin kannalta ja tämä käytännössä todistaa sen, että kertomus neitseellisestä syntymästä täytyy olla myöhempi keksintö. En tajua tätä logiikkaa. ”Absence of evidence is not evidence of absence” -lausahdus näyttäisi soveltuvan erinomaisesti tähän kohtaa kirjaa.

Mikä minun mielestäni sitten olisi hyvä argumentti kirjoittajien väitteen kannalta? Erinomainen argumentti olisi se, että sekä Paavali että Markus kirjoittaisivat yhden kokonaisen luvun Jeesuksen syntymästä (kuten Matteus ja Luukas tekevät) ja heidän mukaansa Jeesus olisikin ollut aivan tavallinen Marian ja Joosefin seksin seurauksena syntynyt pikkupoika, ei neitseellisen sikiämisen lopputulos. Tämä olisi hyvä argumentti! Ongelma on toki vain siinä, ettei tällaisia kertomuksia ole. Itse asiassa datahan voidaan tiivistää myös näin: kaikki ensimmäiseltä vuosisasadalta peräisin olevat Jeesuksen syntymäkertomukset ovat yksimielisiä siitä, että Jeesus syntyi neitseestä. Piste.

4. Kirjoittajien argumenttia ei lainkaan auta se, että hekin ymmärtävät sen seikan, että Marian tapaus tulkittiin hyvin nopeasti aviorikokseksi. Ehkäpä tästä syystä myös Markuksen evankeliumissa Jeesusta kutsutaan Marian (ei Joosefin) pojaksi.

—> Pidän mielenkiintoisena nostona sitä, että Marian hyveellisyyden ylle lankesi melko paha varjo. Tästähän meillä on selvää historiallista dataa sekä Kelsokselta että rabbiinisista lähteistä. Kuten Riikka Tuori ja Tapani Harviainen selittävät rabbiinisia traditioita esittelevässä teoksessaan, ”ne harvat kerrat, kun rabbit mainitsevat Jeesuksen, hänen kerrotaan olleen roomalaisen sotilaan ja prostituoidun avioton poika” (2018, 32). Juuri näin. Lisäksi Origeneen 220-luvulla kirjoittamassa Kelsosta vastaan -teoksesta (1.32) käy ilmi, miten Jeesusta syytettiin usein äpärälapseksi, joka oli todellisuudessa ”Pantheran poika”. (Kelsos oli kirjoittanut rajun hyökkäyksen kristinuskoa vastaan joskus 170-luvulla, johon Origenes myöhemmin vastasi.) Kreikaksi tässä näyttää olevan meneillään sanaleikki, koska neitsyt-sana on ”parthenos” ja tämä oli siten melko helppo sitten kääntää eräänlaiseksi ”vitsiksi” tai ”pilkaksi” toteamalla, että Jeesuksen isä oli oikeasti ”Panthera” (ks. Stein 1996, 67). Kuten Henry Chadwick (2003, 31) teoksen käännöksen alaviitteessä osoittaa, tämä väite Jeesuksesta Pantheran poikana esiintyy usein rabbiinisissa lähteissä; kritiikkiä siis esitettiin melko tavalla. Itse asiassa tällaista kritiikkiä saattaa näkyä jopa Johanneksen evankeliumissa eli huhu oli liikkeellä jo Jeesuksen elinaikana, ks. Joh. 8:41, aiheesta Paul 2015 ja Cranfield 1988, 179 [joka vastaa muuten artikkelissaan käytännössä kaikkiin kirjassa esitettyihin väitteisiin liittyen Luukkaan ”jouluevankeliumiin”]).

Näin ollen, teknisesti sanottuna Jeesus syntyi neitsyestä -kertomuksessa täyttyy siten häpeäkriteeri. Miksi tällainen kertomus olisi pitänyt keksiä, koska se synnytti niin paljon häpeällisiä kysymyksiä, varsinkin kun otetaan huomioon kirjoittajakolmikon oma toteamus siitä, ettei tätä teemaa kuitenkaan sitten juuri sen kummemmin käytetty tai avattu? Mielestäni siis se, että sekä kristilliset lähteet että vastustajien lähteet ovat samaa mieltä siitä, ettei Joosef ole Jeesuksen biologinen isä, tulisi ottaa hieman vakavammin huomioon. Toisin sanoen, kirjoittajien väite, jonka mukaan Joosef oli todennäköisesti Jeesuksen biologinen isä (s. 248) on vastoin kaikkia olemassaolevia kirjallisia lähteitä.

5. Kirjoittajien mukaan yksi todellinen lisäkipinä Jeesuksen neitseellisen syntymän keksimiseksi oli siinä, että kun ajan kanssa vakiintui ajatus Jeesuksesta Jumalan Poikana, kertomus oli ikään kuin luonnollinen jatkumo tälle evolutiiviselle kehitykselle.

—> Tämä on nyt tärkeä huomio ja lukijan kannattaa laittaa se tässä kohdin merkille. Ongelma tässä kohtaa on toki selvä: olen tässä kirjoituksessani pyrkinyt melko selvästi osoittamaan (otsikossa 2.5), että kirjoittajien oletus tästä ”Jeesus-saa-ajan-kanssa-mittaa”-näkemys ei yksinkertaisesti pidä paikkansa, joten tätä argumenttia ei voi käyttää tässä tukemaan heidän neitseestäsyntymis-väitettään. Toisin sanoen: jos kirjoittajien kristologinen malli on väärä, silloin myös heidän neitseestäsyntymis-mallinsa kokee vähintään melko rajun kolauksen. Tässä meillä onkin jälleen kohta, jossa lukijan on hyvä huomata, miten toiset ennakko-oletukset (kristologiasta) vaikuttavat automaattisesti toisen ajatuksen (neitsellinen syntymä) argumentteihin.

En siis lainkaan vakuuttunut kirjoittajien argumentista, jonka mukaan Jeesuksen neitseellinen syntymä kehitettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Mitä sitten itse ajattelen? Pidän itse järkevämpänä hypoteesina sitä, että kertomusta Jeesuksen neitseellisestä syntymästä kertoi erityisesti Jeesuksen oma perhe. Sen mukanaantuoma häpeällisyys ei tue ajatusta, että tällaisia juttuja oltaisiin keksitty. Ja olemassaolevan datan perusteella Luukas on aivan hyvin voinut kuulla kertomuksen suoraa Jeesuksen ’veljeltä’, Jaakobilta, koska he tapasivat Jerusalemissa (Ap. t. 21:18). Kun ottaa huomioon (a) evankeliumin aloituksen (1:1-4), jonka mukaan Luukas oli erittäin innokas tietämään mitä silminnäkijät ovat sanoneet ja (b) sen, miten hyvin Luukkaan me-jaksot Paavalin kanssa käy järkeen, tässä ei ole mitään outoa. (Lukija muuten hyötyy paljon Bauckhamin vuoden 2017 artikkelista Luukkaan syntymä-kertomukseen liittyen.). Toki kirjoittajakolmikko naureskelee tai vähintään hymyilee tässä kohden, mutta se johtuu vain heidän erilaisista ennakko-oletuksistaan liittyen mm. Luukkaan teokseen (joskin aika lailla ilman todellista argumenttia). Greg Rhodea (2013, 77) on täysin oikeassa todetessaan, että lopulta kunkin näkemys neitseellisestä syntymästä riippuu hänen laajemmista ennakko-oletuksistaan, teologiastaan ja oletuksistaan liittyen evankeliumien sisältöön. Lukijoiden tuleekin pohtia ovatko kirjoittajien ennakko-oletukset ja laajempi teologia oikeita. Olen joka tapauksessa samoilla linjoilla kuin C. E. B. Cranfield, joka kirjoitti aiheesta artikkelin jo vuonna 1988: kukaan ei vielä ole esittänyt mitään lopullista argumenttia sitä vastaan, etteikö neitseellinen syntymä olisi historiallinen. Eikä tällaista esitetä tässäkään kirjassa, kaukana siitä.

3.1 Hieman "Paavalin hiljaisuudesta"

Haluan vielä sanoa muutaman sanan ”hiljaisuudesta” liittyen Paavaliin. Otetaan esimerkki. Tiesikö Paavali, että Jeesus vietti viimeisen aterian opetuslasten kanssa juuri ennen kuolemaansa, jonka aikana hän antoi radikaalin uudelleentulkinnan leivälle ja viinille? Kyllä tiesi. Mutta mistä me tiedämme tämän? Siitä, että Paavali kirjoittaa aiheesta 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 11. Mutta miksi Paavali kirjoittaa nämä sanat? Vastaus: käytännössä historiallisen sattuman vuoksi, koska korinttilaiset olivat sattuneet sekoilemaan tämän muistoaterian äärellä niin pahasti, että Paavalin oli pakko palauttaa heidän mieleensä se, mistä siinä on oikeasti kysymys (jos aihe kiinnostaa, ks. Saarela 2017).

Huomaa: ellei korinttilaiset olisi vahingossa sattuneet sekoilemaan niin, että Paavalin oli oikaistava heitä, meillä ei olisi missään Paavalin kirjeissä sanaakaan Jeesuksen viimeisestä ateriasta! Ei tarvitse olla teologi tajutakseen, että jos tämä olisi se tilanne, niin meillä olisi rekkalastillinen skeptikoiden kirjallisuutta siitä, miten Paavali ei tiennyt Jeesuksen viimeisestä ateriasta ja melko varmasti asia nostettaisiin esiin myös tässä kolmikon kirjassa yhtenä ”todisteena” siitä, ettei Paavali tiennyt juuri mitään Jeesuksen elämästä ja toiminnasta. Tämän huomion itsessään pitäisi asettaa teologit hieman varpailleen silloin, kun me otamme rohkeasti kantaa siihen, mitä Paavali ei varmasti tiennyt ja mitä hän tiesi. Olisin halukas sanomaan niinkin, että jos meillä olisi se yksi luku, missä Paavali kirjoittaisi pääpointteja Jeesuksen syntymästä, hän mainitsisi neitseellisen syntymän. Tämä kävisi järkeen, samalla tavoin kuin 1. Korinttilaiskirjeen jakeet 15:3-5 käyvät täydellisesti yhteen sen kanssa, mitä me tiedämme evankeliumeista (vaikka kirjoittajakolmikko tätä hieman kyseenalaistaakin, joskin virheellisesti).

3.2 Yksi filosofinen kysymys

Ja vielä yksi huomio. Yritin itse asiassa miettiä miltei kokonaisen päivän sitä, että mitä kirjoittajakolmikon mielestä Paavali olisi sitten sanonut Jeesuksen syntymästä. Huomaa, että Paavalihan uskoi selvästi Jeesuksen ennaltaolemiseen, hän uskoi Jeesuksen olleen ”Jumalan muodossa” ja ”Jumalan kanssa yhdenvertainen” ennen inkarnaatiotaan ja itse asiassa Jeesus on sheman ”Herra” eli hän ”kuuluu jumaluuden sisälle” (näin ala-astekielellä ilmaistuna). Jos oletamme edes aivan hetken ajan, ettei Paavali ollut aivan täydellinen idiootti (jollainen hän mielestäni tämän kirjan sivuilla jokseenkin on), niin miten hän oikeasti olisi voinut uskoa, että Jeesus oli ”vain” Marian ja Joosefin seksin kautta syntynyt tavallinen juutalainen poikalapsi?! Ei voinut olla.

Jos siis otamme oikeasti tosissamme sen, mitä Paavali oikeasti kirjoittaa Jeesuksesta ennen hänen inkarnaatiotaan, uskoisin, että hänellä täytyi olla jokin erikoinen selitys myös hänen syntymäänsä. Minussa ei tietenkään ole mitään ”ennaltaollutta”, joten minun syntymäni selittyy varsin hyvin luonnollisesti (Heimolla&Maaritilla), mutta Paavalin mukaan Jeesuksessa oli. Mikä tämä ”jokin” oli ja miten se ”tuli” Jeesukseen, jos hän oli vain aivan tavallisen siittämisen ja syntymisen kokenut poika? Tähän olisin halukas kuulemaan kolmikon hypoteesin. Neitseellinen syntymä ei olisi lainkaan huono hypoteesi tässä kohtaa. Ja aivan sama kysymys sopii tietenkin myös Johannekseen. Jos Jeesus oli "Logos", jonka kautta koko maailma on luotu, ”Logos”, joka oli Jumalan luona ja Jumala (Joh. 1:1), niin miten Jeesuksen syntymä ja ”alku” olisi mitenkään voinut olla tulosta pelkästään seksistä?

Anyway, huomaa, että Paavalilla oli aivan sama linkki Jaakobiin kuin Luukkaallakin, joten mitään ”tieto-ongelmaa” tässä ei ainakaan ole.

Lopuksi sanon aivan lyhyesti jotain kirjan aloituksesta ja lopetuksesta.

4) KIRJAN ALOITUS & LOPETUS

Tässä osiossa nostan esiin muutamia huomioita niin kirjan alkusivuista kuin sen loppusivuista.

4.1 Kirjan alkusivujen epäjohdonmukaisuus

Tahdon sanoa muutaman asian osuudesta ”Mihin historiantutkija ei voi ottaa kantaa” (s. 25-29). Haastan jokaista lukijaa lukemaan tämän osuuden ja miettimään, pysyykö logiikka kasassa. Vaikkapa esimerkiksi jo mainittu Mtv3:n Pertti Nyberg (2025) on niellyt tämän matokoukun täysin kritiikittömästi (”kirjan luettuaan voi vain kysyä, miksi useimmat kristityt tai muiden uskontojen seuraajat uskovat asioihin, jotka eivät tieteen valossa voi olla mitenkään totta”), tarkempaa lukijaa kirjoittajien epäjohdonmukaisuus tuskin vakuuttaa.

Sivulla 25 (ennen otsikkoa) todetaan, miten puolueetonta yliopistollinen teologia on, koska siellä ei olla sitouduttu ”mihinkään katsomuksiin”. Toisin sanoen, on olemassa hindulaisuutta, buddhalaisuutta, vasemmistolaisuutta, kristinuskoa, islamia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä olevia katsomuksia, mutta sitten on onneksi olemassa naturalismi, joka ei ole katsomus, ja joka istuu yksin ylhäisellä valtaistuimella Kaikkitietävänä Olentona. Silläkin uhalla, että filosofi Tapio Puolimatkan nimi on monille myrkkyä (kuten varmaan kolmikolle), uskaltaisin silti sanoa, että hänen filosofista mammuttianalyysiään näihin katsomus-asioihin liittyen voisi olla hyvä lukea (tarkoitan nyt erityisesti 2010-kirjaa ja isoa osaa kirjasta 2007, jossa käydään hyvin läpi sitä, miten ”puolueettomia” monet maailmanluokan tutkijat oikeasti ovat). Kirjoittajilla on varmasti ”[maailman]katsomus” siinä kuin minulla ja sinulla ja kenellä tahansa, jonka sydän lyö. Toiset meistä ovat vain hieman rehellisempiä sen esiintuomisessa.

Sitten puhutaan ihmeistä (olen kirjoittanut aiheesta jotain täällä). Mitä historioitsija voi sanoa vaikkapa Jeesuksen ylösnousemuksesta? Helppoa: jos teet vakavastiotettavaa tutkimusta, niin kaikki yliluonnollisuutta koskevat kertomukset tulee selittää ”luonnollisiin kehityskulkuihin vedoten”. Miksi?, saattaa lukija kysyä. Siksi, että ”yliluonnollista olevaista ei voida olettaa” (s. 26). OK. Kirjoittajien mukaan väitettyjä ihmeitä ei ole voinut tapahtua, joten ne on pakko selittää luonnollisesti — tavalla tai toisella, silläkin uhalla, että ajautuisimme naurettavuuksiin, kuten viimeisen +200 vuoden aikana ollaan toistuvasti ajauduttu (ks. edelleen Habermas 2024b). Kuitenkin heti, kun tämä on sanottu, kirjoittajat ottavatkin metrin taaksepäin ja toteavat, ettei ”historioitsija voi ottaa kantaa” siihen, mitä oikeasti tapahtui. Hetkinen, miettii lukija, nyt ei siis otetakaan kantaa? Toisin sanoen: me ovelasti painotamme olevamme tosi puolueettomia, miehiä, joilla ei ole maailmankatsomusta, mutta selvää on, että naturalismi on totta, eikä ihmeitä siten ole varmastikaan voinut tapahtua, ei edes teoriassa. Yliluonnollista ei voida olettaa, mutta naturalismi voidaan ja se pitää olettaa.

Ja sitten: vaikka tunnustukselliset tutkijat joskus valittavat, että on väärin tällaisella strategialla jättää yliluonnollisuus jo lähtökohtaisesti sivuun, niin ”siitä ei kuitenkaan ole kyse” (s. 27). Ihanko tosi?

Tästä pääsemmekin sitten perusteluihin. ”Mikäli joku kykenisi kontrolloiduissa kokeellisissa oloissa kiistatta toisintamaan lähteissä kuvatun kaltaisen ihmeen [kuten Jeesuksen ylösnousemuksen] ja vastaavanlaisia tutkimuksia alkaisi kasaantua enemmänkin”, sitten ihmeisiin voisi alkaa uskoa (kursiivi minun). Ikävä kyllä, tällaista ei vielä ole pystytty osoittamaan (s. 27). Ymmärrän asian niin, että koska kukaan ei ole vielä herännyt uudelleen henkiin ja astunut kuolemattomaan ruumiiseen laboratoriossa Helsingissä 2021, ja koska tätä ei ole toistettu laboratoriossa Jurvassa 2022, tällaista ei tietenkään ole voinut tapahtua myöskään 30-luvulla Jerusalemissa. Ja huomaa, tämä on olennaista: tämä kaikki sanotaan siitä huolimatta, mitä kirjoittajat itse sanovat sivulla 29:

Historiantutkija sen sijaan selvittää tapahtumia, jotka ovat kerran tapahtuneita eivätkä ole enää toistettavissa. (kursiivi minun)

Huomaatko: Jeesuksen ylösnousemus oli historiallinen tapahtuma, joka oli ainutlaatuinen ja tapahtui vain kerran, eikä se ole toistettavissa (s. 29), mutta meillä ei ole mitään syytä uskoa sen tapahtuneen, ennen kuin joku pystyy toistamaan sen laboratoriossa (s. 27). Toki, kun asiat määritellään näin — ei-toistettavissa oleva vs. toistettavissa oleva — on 101% mahdotonta, että yliluonnollinen ylösnousemus olisi tapahtunut. Toisin sanoen: asian pitäisi olla yhtä aikaa A ja ei-A, joka on mahdotonta: ylösnousemus oli kertaluonteinen tapahtuma (A) mutta siihen ei voi uskoa, ellei joku toista sitä laboratoriossa (ei-A). Minulle herää toki tässä sekin kysymys, että onko alkuräjähdystä tai elämän syntyäkään kirjoittajien mukaan oikeasti tapahtunut tai voiko niihin järkevästi uskoa, koska niitä ei ole toistettu laboratoriossa… Meillähän on vain tapahtumasta jäänyttä ”jälkidataa”, jonka perusteella on muotoiltu paras mahdollinen selitys (ks. laajasti Stephen Meyer 2021). Noh, niin tai näin,

Perustelluinta onkin, ettei historiantutkija tutkimustyössään ota kantaa uskontojen väitteisiin yliluonnollisesta (s. 29).

OK: älkää sitten ottako kantaa, jättäkää asia avoimeksi. Niin, mutta eiväthän kirjoittajat voi jättää sitä oikeasti avoimeksi, koska (seuraava lause)

Historiantutkimuksen on oltava linjassa luonnontieteiden kanssa, ja siksi selitysten on noustava luonnollisesta maailmasta (kursiivi minun).

Tässä siis sivut 25-29 lyhyesti: me emme ota kantaa, koska olemme puolueettomia, eikä meillä ole ”katsomusta”, mutta me tiedämme 100% varmasti, ettei ihmeitä ole tapahtunut, koska naturalismi on totta. Tämä selittääkin pitkälti sitä, miksi kirjassa päädytään siihen mihin päädytään: on pakko päätyä.

* Jos teologian opiskelijaa kiinnostaa tämä tematiikka laajemmin, niin kannattanee tsekata Wright 2003, 3-31. Myös tämä teksti on mielenkiintoinen, jossa filosofi-teologi William Lane Craig (2009) arvioi kuuluisan Jeesus-tutkija John P. Meierin ajatuksia asiasta.

4.2 Kirjan loppusivujen saarnamaisuus

Kirjan loppusivut ovat käytännössä kirjoittajakolmikon vapauttava antikristillinen telttasaarna kuulijoilleen siitä, miten pahuudella ei ole mitään lopullisia seuraamuksia, eikä Jumalan luo ole mitään yhtä ainoaa reittiä. Teksti kuulostaa puhtaaksikirjoitetulta puheenvuorolta Mäkipellon YouTube-videosta, jossa hän listaa monia syitä sille, miksi hän jätti taakseen sen pahan helluntailaisuuden, joka kirjan loppusivuillakin suurena mörkönä jälleen esitellään. Matti Kankaanniemi (2025) kirjoittaa osuvasti kirja-arviossaan, että ”on vaikea välttää vaikutelmaa, että teos on luonteeltaan varsin kantaaottavan (anti)uskonnollinen. ...kirjoittajien ponteva väittämä uskonnollisesta neutraalisuudesta ei oikein vakuuta”. Juuri loppusivuilla nousee esimerkillisesti esiin osa niistä ongelmista, joita kuvasin juuri edellä.

Vaikka kirjan tehtävä on kuulemma ”vapauttaa ihmisen pohtimaan jumalakuvaansa avarammin ja suhtautumaan kunnioittavasti toisten ihmisten vastaaviin käsityksiin” (s. 278), kirjoittajat itse lataavat runsasta moraalista kritiikkiä kaikkia niitä kohtaan, joiden ajattelua leimaa klassisen kristinuskon mukainen ajatus siitä, että Jumala on myös koko maailman Tuomari, joka ottaa pahuuden tosissaan ja saattaa jopa rankaista siitä. He myös painottavat sitä, että ”toisen uskonnon pyhää” ei saisi ”leimata vääräksi” (s. 277), eikä historioitsija saa ”arvottaa” erilaisten uskomusten siältöä (s. 37). Tällaista krittiikkiä saa ja pitää kuitenkin esittää kaikkia niitä vastaan, jotka uskovat virheellisesti Jeesuksen ristinkuoleman olleen sovituskuolema, jonka kautta Jumala pelastaa itselleen pyhää kansaansa. Lisäksi, vaikka ”uskonnonhistorian tieteellisen tutkimuksen tehtävä ei ole kertoa kirkoille tai uskoville ihmisille [kuten luterilaisen kirkon papeille joita Hesan yliopistossa koulutetaan tai Janne Saarelalle], mitä heidän pitäisi ajatella uskonnollisten väitteiden todenperäisyydestä [kuten kai tyhjästä haudasta, Jeesuksen ylösnousemusruumiin luonteesta jne.]” (s. 269), tai miten kirjan ei pitäisi ”ottaa kantaa uskonnollisten uskomusten todenperäisyyteen” (s. 7), todellisuudessahan me tiedämme, ettei Jeesus voinut mitenkään syntyä neitseestä (s. 248) tai hän ei varmastikaan ole voittanut kuolemaa. Mutta kuten jo todettu, sivujen 25-29 perusteella mitään muuta ei voi edes teoriassa odottaa. (Onko muuten Nyberg siis vetänyt kirjan sisällöstä aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä? Riippunee kai siitä, mitä lausetta kirjasta hän on mahtanut lukea.)

Loppusivuilla suureksi sankariksi nostetaan vielä ”Venla”-niminen tyttö, joka lopulta tajusi, miten Jumalan luo on monia reittejä ja kunhan kunkin uskomus vain lisää ihmisen hyvinvointia ja luo toivoa ja merkitystä elämään, niin se on riittävää (s. 278-279). Oi, miten ihana sanoma! <3 Ja tähän näkyyn nämä puolueettomat ja neutraalit historioitsijat mielellään ”yhtyvät” (s. 279).

Kirjan lopetus on siten tiivistettynä suurinpiirtein tällainen: emme ota kantaa, mutta otamme todella paljon kantaa. =)

Aika ja erityisesti Jeesuksen paluu tullee näyttämään, onko Jumala oikeasti vain ”harrastelija, joka ei aina tiedä, mitä tekee” (s. 273). Jääkäämme odottamaan.

”Marana tha!”

Hyödyllistä luettavaa

Listaan tähän lukijoiden tiedoksi myös muutamia tekstejä, joissa monet kirjan väitteet esitetään melko erilaisessa valossa:

Gary Habermas. ”On the Resurrection: Refutations.” (2024b) Kirjaesittely.
Esa Hyvönen. ”Syntyi neitsyt Mariasta - Tarua vai totta?” (2007)
Matti Kankaanniemi. ”Kirja-arvio: Beyond New Testament Theology.” (2009)
Valtter Saarikalle. ”Paavalin homolausuman konteksti Room. 1:18-2:1.” (2016)
Janne Saarela. 2022. ”Jeesus Uudessa testamentissa: kirjeiden ja evankeliumien kristologinen rikkaus.” Teoksessa Jeesus Kristus — Jumala ihmisenä. Toim. Heikki Salmela. Aikamedia. (Sivut 21-56.)
Janne Saarela. 2025. ”Olivatko evankeliumit alunperin nimettömiä?”
Jos olet teologi ja haluat katsauksen viimeaikaiseen kristologiseen keskusteluun, etsi ihmeessä käsiisi Andrew Chesterin vuoden 2014 artikkeli ”High Christology - Whence, When and Why?”.

Muita arvioita

Emil Anton. "Jumalan synty: viatonta ja vakavasti otettavaa uskontohistoriaa?" Katolista hapatusta. (7.4.2025)
Ilmari Karimies. "Jumalan historian historia elävän sanan leikkauspöydällä." Kotimaa 6.4.2025.
Matti Kankaanniemi. "Sinnikäs vaihtoehtoselitys ylösnousemususkomukselle." Ristin voitto 15/2025.
Kankaanniemen Peleg-sivustolta voit löytää kriittisen arvion Sensuroitu-kirjasta ja samalle sivustolle ilmestyy aivan pian lyhyt analyysi myös tästä uudemmasta kirjasta.

KIRJALLISUUTTA

Allison, Dale C. 2005. Resurrecting Jesus. The Earliest Christian Tradition and Its Interpreters. T&T Clark.

Bauckham, Richard.

2008. Jesus and the God of Israel: God Crucified and Other Studies on the New Testament's Christology of Divine Identity. Eerdmans.
2017a. ”Markan Christology according to Richard Hays: Some Addenda.” Journal of Theological Interpretation 11.1: 21-36.
2017b. ”Luke's Infancy Narrative as Oral History in Scriptural Form.” Teoksessa The Christian World Around the New Testament. Baker Academic. (Sivut 131-142.)
2020. Who Is God? Key Moments of Biblical Revelation. Baker Academic.

Bird, Michael F.

2009. Are You the One Who Is to Come? The Historical Jesus and the Messianic Question. Baker Academic.
2017. Jesus the Eternal Son. Answering Adoptionist Christology. Eerdmans.

Bock, Darrell.

2010 [2009]. ”Blasphemy and the Jewish Examination of Jesus.” Teoksessa Key Events in the Life of the Historical Jesus. A Collaborative Exploration of Context and Coherence. Ed. Darrell L. Bock & Rober L. Webb. Eerdmans. (Sivut 589-668.)
2011. ”Jesus, Satan, and Company.” Teoksessa Handbook for the Study of the Historical Jesus, volume 3. Ed. Tom Holmén & Stanley Porter. Brill. (Sivut 2855-2876.)

Brown, Raymond. 1994. The Death of the Messiah. Volume 1. Yale.

Chadwick, Henry. 2003 [1953]. Origen: Contra Celsum. Cambridge University Press.

Chester, Andrew. 2011. ”High Christology - Whence, When and Why?” Early Christianity 2: 22-50.

Craig, William Lane.

2000 [1981]. The Son Rises: Historical Evidence for the Resurrection of Jesus. Wipf and Stock Publishers.
2009. "'Noli Me Tangere': Why John Meier Won't Touch The Risen Lord."

Cranfield, C. E. B. 1988. ”Some Reflections on the Subject of the Virgin Birth.” Scottish Journal of Theology 41. Sivut 177-189.

Davies, W. D. & Allison, D. C. 1988. A Critical and Exegetical Commentary on the Gospel According to Saint Matthew. Volume 1. T&T Clark.

Ehrman, Bart D. 2014. How Jesus Became God. HarperOne.

Eskola, Timo.

2016. ”Daavidin Poika ja Jumalan kuninkuus korotuskristologiassa: kertomuksellisuus, metaforat ja kristologian synty.” Teoksessa Iustitia 32: ylösnousemus. Suomen teologisen instituutin aikakausikirja. (Sivut 136-175.)

Evankeliumi Paavalin mukaan. Roomalaiskirje kaikelle kansalle Kommentaari

Fee, Gordon D. 2013. Pauline Christology: An Exegetical-Theological Study. Baker Academic.

Gathercole, Simon. J.

2014a. "What Did the First Christians Think About Jesus?" Teoksessa How God Became Jesus: The Real Origins of Belief in Jesus' Divine Nature. Ed. Michael F. Bird. Grand Rapids: Zondervan. (Sivut 94-116.) —> Artikkeli tiivistelee Gathercolen paksumpaa opusta The Preexistent Son: Recovering the Christologies of Matthew, Mark, and Luke (2006).
2014b. The Gospel of Thomas: Introduction and Commentary. Leiden: Brill.

Geddert, Timothy. 2015. "The Implied YHWH Christology of Mark's Gospel: Mark's Challenge to the Reader to 'Connect the Dots'." Bulletin for Biblical Research 25. (Sivut 325-340.)

Gorman, Michael J. 2017. Apostle of the Crucified Lord. A Theological Introduction to Paul & His Letters. 2nd edition. Eerdmans.

Hays, Richard. 2016. Echoes of Scripture in the Gospels. Baylor University Press.

Habermas, Gary.

2024a. On the Resurrection, volume 1: Evidences. B&H Academic.

On the Resurrection, volume 2: Refutations

Habermas, Gary & Licona, Michael. 2004. The Case for the Resurrection of Jesus. Kregel Publications.

Tuori, Riikka & Harviainen, Tapani. (Toim.) 2018. Pyhiä juutalaisia kirjoituksia. Valikoituja tekstejä Talmudista. Gaudeamus.

Holland, Tom. 2012. In the Shadow of the Sword. Hachette Digital.

Holmes, Michael W. (Trans.) 2007. The Apostolic Fathers. Greek Texts and English Translations. 3rd edition. Baker Academic.

Holmén, Tom.

2007. Jeesus. Kristinuskon vaikuttajat -sarja. WSOY.
2009. ”Synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma.” Teoksessa A.D. 30. Toim. Tom Holmén & Matti Kankaanniemi. Art House. (Sivut 157-77)

Hurtado, Larry. 2005 [2003]. Lord Jesus Christ: Devotion to Jesus in Earliest Christianity. Eerdmans.

Irenaeus.

Against Heresies, Book 1.
Against Heresies, Book 3.

Johansson, Daniel.

2010. ”Kyrios in the Gospel of Mark.” Journal for the Study of the New Testament 33. (Sivut 101-24.)
2011. "Who Can Forgive Sins but God Alone? Human and Angelic Agents, and Divine Forgiveness in Early Judaism.” Journal for the Study of the New Testament 33. (Sivut 351-74.)

Justinos Marttyyri. Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suom. 2008 Matti Myllykoski & Outi Lehtipuu. Gaudeamus.

Kankaanniemi, Matti.

2010. The Guards of the Tomb (Matt 27:62-66 and 28:11-15): Matthew’s Apologetic Legend Revisited. Åbo Akademia. (Väitöskirja.)
2025. "Sinnikäs vaihtoehtoselitys ylösnousemususkomukselle." Ristin voitto nro. 15 (sivu 7).

Keener, Craig.

2009. The Historical Jesus of the Gospels. Eerdmans.
2011a. Miracles: The Credibility of the New Testament Accounts, volume 1. Baker Academic.
2011b. Miracles: The Credibility of the New Testament Accounts, volume 2. Baker Academic.
2012. Acts: An Exegetical Commentary, volume 1. Baker Academic

Kojonen, Rope E. V. 2021. Luominen ja evoluutio. Miten tiede ja usko kohtaavat. Gaudeamus.

Licona, Michael.

2005 [1998]. Behold, I Stand at the Door and Knock. What to say to Mormons and Jehovah’s Witnesses when they knock on your door. TruthQuest Publishers. (Viitattu 25.3.2025.)
2010. The Resurrection of Jesus. A New Historiographical Approach. IVP.
2023. ”Resurrection.” Teoksessa Dictionary of Paul and His Letters. 2nd edition. Ed. Scot McKnight. IVP. (Sivut 902-12.)

Markkanen, Aleksi. 2022. Becoming Who He Was Born to Be: A Critique of How Jesus Became God. Thesis. Biola University.

Marshall, I. Howard. 1990.The Origins of New Testament Christology. IVP.

Meyer, Stephen C. 2021. Return of the God Hypothesis. Three Scientific Discoveries that Reveal the Mind Behind the Universe. HarperOne.

Moo, Douglas J. 2002. ”Romans.” Teoksessa. Zondervan Illustrated Bible Backgrounds Commentary. Volume 3. Ed. Clinton Arnold. Zondervan. (Sivut 2-99.)

Nyberg, Pertti. 2025. ”Kirja-arvio: Näin kertomus Jumalasta syntyi.” Viitattu 28.3.2025.

O’Collins, Gerald. 1980. The Easter Jesus. 2nd edition. Darton, Longman & Todd.

Paul, Ian. 2015. ”Faith, purity and the virgin birth.” Psephizo. (Viitattu 2.4.2025.)

Puolimatka, Tapio.

2007. Usko, tiede ja Raamattu. Uusi tie.
2010. Tiedekeskustelun avoimuuskoe. Uusi tie.

Qureshi, Nabeel. 2020. Vain yksi Jumala: Allah vai Jeesus? Perussanoma.

Rhodea, Greg. 2013. ”Did Matthew Conceive a Virgin? Isaiah 7:14 and the Birth of Jesus.” Journal of the Evangelical Theological Society, 56. Sivut 63-77.

Rowe, Kavin. C.

2002. ”Biblical Pressure and Trinitarian Hermeneutics.” Pro Ecclesia, 11.3: 295-312.
2003. ”Luke and Trinity: An Essay in Ecclesial Biblical Theology.” SJT 56:1: 1-26.
2006. Early Narrative Christology: The Lord in the Gospel of Luke. Walter de Gruyter.
2007. ”Acts 2.36 and the Continuity of Lukan Christology.” NTS 53. Sivut 37-56.
2010. World Upside Down: Reading Acts in the Graeco-Roman Age. Oxford University Press.

Saarela, Janne.

2017. ”Kohtaaminen varianttien kanssa: Korintti & päin mettää vietetty ehtoollinen!” Tekstikritiikkitiistai.
2020. ”Analyysi Robert Brotheruksen Jeesus-näkemyksestä Tee minusta ateisti -ohjelmassa.” Eksegeettinen safari.
2024. Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä. Aikamedia.

Saarela, Janne; Saarela, Sara & Siimes, Joni. 2025. Q&A - 100 kysymystä uskosta ja elämästä. Aikamedia.

Stein, Robert. 1996. Jesus the Messiah. A Survey of the Life of Christ. IVP.

Tertullianus.

Periaatteet harhaoppisten arvioimiseksi & Vastakirjoitus Prakseaalle. Suom. 2012 Juha Pihkala. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.
”On the Veiling of Virgins.”

Twelftree, Graham. H. 1999. Jesus The Miracle Worker. IVP.

Tuori, Riikka & Harviainen, Tapani. (Toim.) 2018. Pyhiä juutalaisia kirjoituksia. Valikoituja tekstejä Talmudista. Gaudeamus.

Ware, James.

2014a. ”The Resurrection of Jesus in the Pre-Pauline Formula of 1 Cor 15.3–5.” New Testament Studies 60. (Sivut 475-498.)
2014b. ”Paul’s Understanding of the Resurrection in 1 Corinthians 15:36-54.” Journal of Biblical Literature 133. (Sivut 809-35.)

Watts, Rikki E.

1997. Isaiah's New Exodus in Mark. Baker Books.
2007. ”Mark.” Teoksessa Commentary on the New Testament Use of the Old Testament. Ed. G. K. Beale & D. A. Carson. Baker Academic. (Sivut 111-249.)

Wenham, David. 1998. Paul and the Historical Jesus. Grove Books Limited.

Wright, N. T.

2003. The Resurrection of the Son of God. Christian Origins and the Question of God, volume 3. SPCK.
2013. Paul and the Faithfulness of God. Book II. Fortress Press.

2 kommenttia:

Emil Anton4. huhtikuuta 2025 klo 11.42
kabum! hieno, kiitos! :)
VastaaPoista
Vastaukset
Soili Haverinen6. huhtikuuta 2025 klo 11.22
Ihan loistava analyysi, kiitos! Muut asiat tuli käsiteltyä huolellisesti perustellen, mutta se jäi vielä avoimeksi, miksi ei saa keittää tummapaahtoista kahvia (keitin kuitenkin).
VastaaPoista
Vastaukset

perjantai 4. huhtikuuta 2025

Jumalan synty: Isän ja Pojan kätketty historia - Kritiikki

JOHDANTO

Tekstin rakenne

1) SAMAA MIELTÄ

2) ERI MIELTÄ

2.1 Jeesus eksorkistina

2.2 Jeesus sanhedrinin edessä

2.3 Ristillä roikkuvien kohtalo

2.4 Pieni kommentti Hermaan paimeneen ja Filoniin

2.5 Kristologiasta

2.5.1 Maranata-lausuma

2.5.2 Roomalaiskirje 1:1-4

2.5.3 Apostolien tekojen puheet

2.5.4 Evankeliumit

2.5.5 Paavali

Summarya

2.6. Ylösnousemuksesta

2.6.1 Varhaisen tradition väheksyminen

2.6.2 Ylösnousemusruumiin luonne

2.6.3 Miksi Paavali ei mainitse tyhjää hautaa ja miten tämä liittyy ylösnousemusruumiin luonteeseen?

2.6.3.1 Miksi Paavali ei mainitse tyhjää hautaa?

Välisummaus

3. Jeesuksen neitseellinen syntymä - vielä kerran

3.1 Hieman "Paavalin hiljaisuudesta"

3.2 Yksi filosofinen kysymys

4) KIRJAN ALOITUS & LOPETUS

4.1 Kirjan alkusivujen epäjohdonmukaisuus

4.2 Kirjan loppusivujen saarnamaisuus

Hyödyllistä luettavaa

Muita arvioita

KIRJALLISUUTTA

2 kommenttia: