Markuksen evankeliumin loppu (16:9-20) - tekstikriittinen analyysi

Johdanto

Jokainen Markuksen evankeliumia lukeva henkilö huomaa, että evankeliumin viimeisissä jakeissa 16:9-20 on jotain häikkää. Esimerkiksi omassa Raamatussani (UT = Raamattu Kansalle vuodelta 1999) nämä jakeet on laitettu []-merkkien sisälle, jota seuraa alaviitemerkintä ”Jakso puuttuu joistakin käsikirjoituksista.” Tämän lisäksi jotkut muut raamatunkäännökset mainitsevat joitain muitakin vaihtoehtoja evankeliumin lopulle kuin jakeet 16:9-20, näin mm. englanninkieliset ESV ja NLT sekä uusi suomenkielinen UT2020.

Mistä on kyse? Lyhyesti sanottuna tämä on toinen esimerkki 12 jakeen mittaisesta lisäyksestä, joka on ajan saatossa tullut Uuden testamentin teksteihin (toinen esimerkki on aviorikoksesta tavattu nainen -kertomus Johanneksen evankeliumin 7 ja 8 luvun välissä). Tämän tekstin tarkoitus on avata reilusti ja kunnolla se, millaisia erilaisia haasteita Markuksen evankeliumin loppuun liittyy ja millaisia erilaisia lopetuksia eri käsikirjoituksista löytyy. Kyseessä on siis laaja tekstikriittinen analyysi. Tarkoitukseni on argumentoida, että (a) käsikirjoitusaineisto tukee selvästi näkemystä siitä, että jakeet 16:9-20 ovat myöhempi lisäys ja (b) Markus todella halusi päättää evankeliuminsa jakeeseen 16:8, eikä alkuperäinen loppu ole kateissa, kuten monet ovat väittäneet (mukaan lukien minä joitain vuosia sitten). 

Koska tekstillä on jälleen hieman pituutta, annan lukijalle sisällysluettelon, niin jokainen tietää, mitä odottaa.

Rakenne 

1 Vaihtoehtoiset loput 

   1.1 Lyhyt loppu, evankeliumi päättyy jakeeseen 16:8
   1.2 Pitkä / traditionaalinen loppu, jakeet 16:9-20
   1.3 Pieni lisäys jakeen 16:8 jälkeen ennen pitkää loppua
   1.4 Pieni lisäys jakeen 16:8 jälkeen ilman pitkää loppua
   1.5 Nk. ”Freer logion”
   1.6 Tiivistys 

2 Analyysi
   2.1 Ulkoiset todisteet
   2.2 Sisäiset todisteet
3 Miten evankeliumi sitten alunperin päättyi? 

   3.1 Onko koodeksin viimeinen lehti kadonnut?

   3.2 Voiko teos päättyä sanaan γάρ (”sillä”)?

   3.3 Voiko teos päättyä avoimesti?

4 Lyhyt eksegeesi jakeista 16:9-20 

5 Mitä pitkästä lopusta tulisi ajatella? 

6 Extra: Farmer vs. Wallace 

7 Hyödyllistä lisäluettavaa

Kirjallisuus

1 VAIHTOEHTOISET LOPUT

Tutkijat ovat riidelleet jonkin verran siitä, kuinka monta lopetusta Markuksen evankeliumille kokonaisuudessaan löytyy. (Yksi pieni kädenvääntö tähän liittyen käytiin hiljattain Suomessakin, ks. Hyytiäinen 2023 vs. Mäkipelto & Huotari 2023b.) Jos laskemme kaikki erilaiset variaatiot, niin kaiken kaikkiaan käsikirjoituksista paljastuu kokonaista viisi erilaista lopetusta evankeliumille. Jotta tämä asia tulisi havainnollistetuksi lukijalle myös visuaalisesti, päätin laittaa eri variantit esille ns. ”pitkän kautta”, jotta lukija saa paremmin kiinni siitä, miten kukin lopetus toimii. Listaan siis nyt kaikki viisi eri varianttia, mutta aloitan kunkin variantin kohdalla lainaamalla Markuksen tekstiä aina jakeesta 16:1 saakka. Käännöksenä olen käyttänyt 1938-käännöstä (ellei toisin mainita), koska sen kirjaimellisuus auttaa meitä tässä tapauksessa suhteessa 1992-käännökseen. 

* Olen kasannut perus datan seuraavista lähteistä: Metzger 1994, 102-107; Metzger & Ehrman 2005, 322-327; France 2002, 685-688; Strauss 2014, 727-731; Wallace 2008; Witherington 2001, 412-413; Head 2022.

1.1 Lyhyt loppu, evankeliumi päättyy jakeeseen 16:8

Tässä lopetuksessa evankeliumi päättyy jakeeseen 16:8:

1. Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. 2. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. 3. Ja he sanoivat toisilleen: ”Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?” 4. Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. 5. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. 6. Mutta hän sanoi heille: ”Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. 7. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi’.” 8. Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät. 

Tämä nk. lyhyt loppu löytyy kahdesta vanhimmasta ja arvovaltaisimmasta koodeksista eli Codex Sinaiticuksesta ja Codex Vaticanuksesta (luvusta ei ikävä kyllä ole saatavilla varhaista papyrusmateriaalia). Mainittakoot, että molemmissa käsikirjoituksissa jaetta 16:8 seuraa heti evankeliumin otsikko, Sinaiticuksessa ”evankeliumi Markuksen mukaan” ja Vaticanuksessa ”Markuksen mukaan”, joten kaikki väitteet siitä, miten käsikirjoitusten lopussa on ollut ”periaatteessa tilaa pitkälle lopulle” eivät ole vakavasti otettavia. (Vaticanuksessa ei myöskään ole tässä kohdin niitä kuuluisia "umlautseja" tai "distigmoja" eli symboleja, jotka osoittaisivat tekstikriittiseen epäilyyn.) Evankeliumin päätös jakeeseen 16:8 näissä kahdessa teoksessa on otettava todella vakavasti. Evankeliumi päättyy jakeeseen 16:8 myös bysanttilaista tekstisukua edustavassa 304:ssa (1000-luku), joten lyhyt loppu esiintyy vielä paljon myöhemminkin, silloin, kun pitkä loppu on jo vallannut miltei kaikki muut käsikirjoitukset.

Kreikankielisten tekstien lisäksi evankeliumi päättyy jakeeseen 16:8 monissa vanhoissa käännöksissä (ks. erit. Head 2022):

• Vanhin olemassaoleva latinakielinen käsikirjoitus Codex Bobiensis päättyy jakeeseen 16:8. Käsikirjoitus on 400-luvulta, mutta sen teksti palautuu 200-luvulle (Birdsall 1975, 154-155). 
• Vanhin olemassaoleva syyriankielinen käsikirjoitus Sinaitic Syriac päättyy jakeeseen 16:8. Käsikirjoitus tulee 300-luvulta, mutta sen teksti edustaa 2. vuosisataa ja se edustaa ”läntistä” tekstisukua. 
• Vanhin olemassaoleva sahidinkielinen käsikirjoitus päättyy jakeeseen 16:8. Sen lukutapa palautuu 200-luvulle. 
• Varhaisin todistus, joka meillä on palestinalaiseen arameankieliseen käännökseen, Codex Sinaiticus Rescriptus, päättyy jakeeseen 16:8. 
• Vanhimmat armeniankieliset käännökset päättyvät jakeeseen 16:8. Näitä käsikirjoituksia on noin 100 ja niiden teksti palautuu 400-luvulle edustaen joko kesarealaista tai protobysanttilaista tekstisukua. 
• Vanhimmat georgiankieliset käsikirjoitukset (jotka on käännetty armeniankielisistä teksteistä) päättyvät jakeeseen 16:8. Nämä kaksi käsikirjoitusta tulevat vuosilta 897 ja 913, mutta niiden lukutapa palautuu 400-luvulle. 

Tärkeä pointti tässä kohden on nimenomaan se, että vaikka pitkä loppu (jakeet 9-20) tulee näihin käännöksiin mukaan ajan kanssa, se ei silti löydy kaikkein varhaisimmista muodoista. Näin ollen, 

The general direction of travel in the manuscript evidence as we have it for Greek, Sahidic, Latin, Syriac, Christian Palestinian Aramaic, Armenian, and Georgian, moves from an original, shorter Mark towards incorporating a version of Mark with the Longer Ending. (Head 2022).

Kreikankielisten käsikirjoitusten ja käännösten lisäksi voidaan todeta, että Klemens Aleksandrialainen ja Origenes eivät näytä tuntevan mitään pidempää loppua evankeliumille, joskin tämän huomion painoarvosta kiistellään. Tätä tärkeämpää on todeta, että kommentoidessaan kyseistä tekstiä, sekä Eusebius että Hieronymus totesivat, että lyhyt lopetus oli eniten edustettu variantti heidän aikansa käsikirjoituksissa. Lisäksi nk. Eusebiuksen kaanonissa Markuksen evankeliumi päättyy jakeeseen 16:8. Kaiken lisäksi on olemassa myös monia kreikankielisiä käsikirjoituksia, joista löytyy pitkä loppu (eli jakeet 16:9-20), mutta niiden marginaalissa on jonkinlainen kommentti siitä, etteivät jakeet ole mukana vanhemmissa käsikirjoituksissa (kun taas joissain käsikirjoituksissa pitkä loppu on merkitty tekstikriittisillä symboleilla, jotka vihjaavat ongelmiin). Näin ollen olemassaoleva data sen puolesta, että evankeliumi päättyi alunperin jakeeseen 16:8 vaikuttaa kovin vahvalta. Palaan asiaan tarkemmin otsikossa 2.1.

1.2 Pitkä / traditionaalinen loppu, jakeet 16:9-20

Nykyisistäkin Raamatuista löytyvä pitkä loppu kuuluu seuraavasti:

1. Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. 2. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. 3. Ja he sanoivat toisilleen: ”Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?” 4. Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. 5. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. 6. Mutta hän sanoi heille: ”Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. 7. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi’.” 8. Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.”

9. Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa. 10. Tämä meni ja vei sanan niille, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ja jotka nyt murehtivat ja itkivät. 11. Mutta kun he kuulivat, että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt, eivät he uskoneet. 12. Ja sen jälkeen hän toisenmuotoisena ilmestyi kahdelle heistä, heidän kävellessään, matkalla maakylään. 13. Hekin menivät ja veivät sanan toisille; mutta nämä eivät uskoneet heitäkään. 14. Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi. 15. Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. 16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, 18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” 19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. 20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

Tämä pitkä loppu löytyy valtavasta määrästä käsikirjoituksia (majuskeleista mm. A, C, D, K, W, X, Δ, Θ, Π, Ψ, 099, 1012 jne.). Kaikki tunnustuvat sen, että pitkä loppu löytyy ylivoimaisesti enemmistökäsikirjoituksista. Wallace (2008, 10) toteaa, että vähintään 95% käsikirjoituksista sisältää pitkän lopun, kun taas James Snapp (2022) puhuu jopa yli 99% — hän itse asiassa toteaa artikkelissaan, että ainakin 1653 käsikirjoitusta sisältää pitkän lopun.

Mitä kirkkoisiin tulee, niin varhaisin patristinen todistus pitkästä lopusta tulee jo Irenaeukselta, joka kommentoi Markuksen evankeliumin loppua tunnetusssa Harhaoppisia vastaan -teoksessaan  näin:

Also, towards the conclusion of his Gospel, Mark says, ”So then, after the Lord Jesus had spoken to them, He was received up into heaven, and sits on the right hand of God”. (3.10.5)

Koska Irenaeuksen lainaus tulee jakeesta 16:19, hän tunsi pitkän lopun (Snapp 2022). Teksti on siis ollut olemassa varmuudella viimeistään toisen vuosisadan loppupuolella — tämä on kiistämätöntä. Pitkä loppu löytyy nähtävästi myös Tatianoksen Diatessaronista, joka on siis toisen vuosisadan lopussa syntynyt syyriankielinen evankeliumiharmonia (joskin Head 2022 ei ole tästäkään aivan 100% varma). Kiistaa on aiheuttanut se, tunteeko 150-luvulla kirjoittanut Justinos Marttyyri pitkän lopun vai ei: hänen Apologia-teoksensa kohta 1.45 saattaa viitata pitkään loppuun, mutta tämä on kiisteltyä. Teksti kuuluu näin:

Lause ”Herra lähettää sinulle voiman valtikan Jerusalemista” ilmoittaa ennalta voimallisen Sanan opetusta, jota hänen apostolinsa Jerusalemista lähdettyään saarnasivat kaikkialla. Vaikka niille, jotka opettavat Kristuksesta tai ylipäänsä tunnustavat hänen nimeään, on määrätty kuolemantuomio, me sekä otamme opin ilolla vastaan että opetamme sitä. Jos te luettekin näitä sanoja vihamielisesti, te ette pysty tekemään enempää kuin tappamaan meidät, kuten olemme jo sanoneet. Meille siitä ei koidu minkäänlaista vahinkoa, mutta teille ja kaikille meitä epäoikeudenmukaisesti vihaaville ja kääntymättömille se tuottaa ikuisen rangaistuksen tulessa. (Myllykoski & Lehtipuu 2008, 83, ks. Snapp 2022.)

Olen kursivoinut tekstistä ne sanat, jotka jotkut näkevät viittauksena Markuksen pitkään loppuun, jakeeseen 16:20. Esimerkiksi Snapp (2022) näkee Justinoksen tekstin viittaavan pitkään loppuun. Sanat ovat kuitenkin melko yleisiä ja ne ovat kaiken lisäksi eri järjestyksessä kuin pitkässä lopussa. Näin ollen esimerkiksi Head (2022) ei näe tässä riittävästi evidenssiä sen esittämiseen, että Justinos olisi varmuudella tuntenut pitkän lopun. Myös Bock (2008, viite 5) huomauttaa, että erityisesti Justinoksen käyttämä termi πανταχοῦ ("kaikkialla") on yleisempi Luukkaalla kuin Markuksella (jossa se esiintyy vain jakeessa 16:20). Bockin saunakaveri Wallace (2008, 10-11) kuitenkin pitää viittausta Markukseen mahdollisena. Ongelma on siten pitkälti metodologinen: miten tietää varmuudella, koska jokin teksti viittaa tiettyyn raamatunkohtaan? Näin ollen kysymys siitä, tuleeko ensimmäinen viittaus pitkään loppuun 150- vai 180-luvulta, jää auki, mutta se on varmuudella olemassa jo toisen vuosisadan loppupuolella. (Itse olen edelleen skeptinen sen suhteen, että Justinos viittaisi kovinkaan suurella todennäköisyydellä pitkään loppuun.)

1.3 Pieni lisäys jakeen 16:8 jälkeen ennen pitkää loppua

Joissain käsikirjoituksissa jaetta 16:8 seuraa välittömästi lyhyt tekstipätkä ennen kuin teksti jatkuu normaalilla pitkällä lopulla. Näissä käsikirjoituksissa teksti näyttää tältä (lisäys kursivoitu):

1. Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. 2. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. 3. Ja he sanoivat toisilleen: ”Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?” 4. Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. 5. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. 6. Mutta hän sanoi heille: ”Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. 7. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi’.” 8. Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.”

Pietarille ja hänen lähipiirilleen naiset kuitenkin kertoivat heti kaiken, mitä heidän oli käsketty sanoa. Tämän jälkeen myös Jeesus itse lähetti oppilaansa idästä länteen saakka välittämään pyhän ja katoamattoman julistuksen ikuisesta pelastuksesta. Aamen. (UT2020-käännös)

9. Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa. 10. Tämä meni ja vei sanan niille, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ja jotka nyt murehtivat ja itkivät. 11. Mutta kun he kuulivat, että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt, eivät he uskoneet. 12. Ja sen jälkeen hän toisenmuotoisena ilmestyi kahdelle heistä, heidän kävellessään, matkalla maakylään. 13. Hekin menivät ja veivät sanan toisille; mutta nämä eivät uskoneet heitäkään. 14. Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi. 15. Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. 16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, 18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” 19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. 20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

Tämänkaltainen teksti löytyy neljästä 600-800-luvun majuskelikoodeksista (L, Ψ, 099, 0112), Harklean syyriankielisen käännöksen marginaalista, monista sahidin- ja boharinkielisistä käsikirjoituksista ja joistain etiopiankielisistä käsikirjoituksista. 

1.4 Pieni lisäys jakeen 16:8 jälkeen ilman pitkää loppua

Vanha latinankielinen Codex Bobbiensis on 400-luvun käsikirjoitus, joka sisältää noin puolet sekä Matteuksen että Markuksen evankeliumeista. Käsikirjoitus sisältää tässä kohden ainutlaatuisen tekstivariantin. Francen (2001, 685) mukaan käsikirjoituksessa on jätetty pois jakeen 8 kuusi viimeistä sanaa, jota seuraa sitten 3-kohdassa mainittu lyhyt lopetus.Itse asiassa mmyös jakeen 16:3 perässä on tässä kohden lisäys, jonka laitan myös mukaan kursiivilla []-merkkeihin (suomensin Lanen 1974, 582 antaman englanninkielisen tekstin). Näin ollen teksti kuuluu näin, lisäys kursiivilla  

1. Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. 2. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. 3. Ja he sanoivat toisilleen: ”Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?” [Yhtäkkiä, päivän kolmannella tunnilla tuli pimeys yli maan ja enkelit laskeutuivat taivaasta ja ne nousivat yhdessä hänen kanssaan elävän Jumalan kirkkauteen ja yhtäkkiä oli valoisaa!] 4. Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. 5. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. 6. Mutta hän sanoi heille: ”Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. 7. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi’.” 8. Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys.”

Pojalle [=Pietarille] ja hänen lähipiirilleen naiset kuitenkin kertoivat heti kaiken, mitä heidän oli käsketty sanoa. Tämän jälkeen myös Jeesus itse ilmestyi heille ja lähetti oppilaansa idästä länteen saakka välittämään pyhän ja katoamattoman julistuksen ikuisesta pelastuksesta. Aamen. (Muokattu UT2020-käännös Metzgeriä seuraten.)

Koska tämä käsikirjoitus kuuluu läntiseen tekstisukuun, se lisää yhden tekstisuvun osoittamaan, ettei pitkä loppu (versio 2) ollut kaikkialla tunnettu. On myös tärkeää huomata, että tämä käsikirjoitus on kopioitu toisen vuosisadan käsikirjoituksesta, jossa evankeliumi päättyi melko varmasti nimenomaan jakeeseen 16:8. Käsikirjoitus antaa siis Wallacen (2008, 24-25) mukaan lisätukea sille, että lyhyt loppu oli olemassa joissain käsikirjoituksissa toisella vuosisadalla.

1.5 Nk. ”Freer logion”

Hieronymuksen mukaan 300-luvulla oli liikkeellä myös sellainen tekstiversio, jossa pitkään loppuun oli sulautettu erillinen tekstipätkä ja se löytyi hänen mukaansa joistain olemassaolevista käsikirjoituksista. Nykyään tällainen smoothie löytyy vain ja ainoastaan 400-luvun Codex Washingtonista (tai Washingtonianuksesta, W) eli meillä on nyt konkreettinen käsikirjoitus siitä, mitä Hieronymus sanoi jo 1600 vuotta sitten. Koodeksi löydettiin vasta 1900-luvulla ja sen hankki Yhdysvaltoihin Charles L. Freer vuonna 1906. Tässä käsikirjoituksessa pitkään loppuun on jakeen 14 jälkeen sulautettu ylimääräinen teksti, jota kutsutaan siis tyypillisesti Freer logioniksi, herra Freerin nimen kunniaksi. Teksti kuuluu näin (lisäys kursiivilla):

1. Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. 2. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. 3. Ja he sanoivat toisilleen: ”Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?” 4. Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. 5. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. 6. Mutta hän sanoi heille: ”Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. 7. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi’.” 8. Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.” 9. Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa. 10. Tämä meni ja vei sanan niille, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ja jotka nyt murehtivat ja itkivät. 11. Mutta kun he kuulivat, että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt, eivät he uskoneet. 12. Ja sen jälkeen hän toisenmuotoisena ilmestyi kahdelle heistä, heidän kävellessään, matkalla maakylään. 13. Hekin menivät ja veivät sanan toisille; mutta nämä eivät uskoneet heitäkään. 14. Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.

”Ja he puolustelivat itseään sanoen: ’Tämä laittomuuden ja epäuskon aika on Saatanan hallinnassa, joka ei salli Jumalan totuuden ja voiman voittaa henkien epäpuhtautta. Ilmennä siis vanhurskautesi nyt’, näin he puhuivat Kristukselle. Ja Kristus vastasi heille: ’Saatanan hallitusvuosien määräaika on täyttynyt, mutta muita kauheita asioita lähestyy. Ja niiden puolesta, jotka ovat tehneet syntiä, minut luovutettiin kuolemalle, jotta he palaisivat totuuteen eivätkä enää tekisi syntiä, jotta he voisivat periä hengellisen ja katoamattoman vanhurskauden kirkkauden, joka on taivaassa.’” (Metzger, 104, suomennos englannista minun.)

15. Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. 16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, 18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” 19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. 20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

1.6 Tiivistys

Nyt meillä on tiedossa viisi erilaista lopetusta. Kyse ei siis todellisuudessa ole siitä, että meillä on joko lyhyt tai pitkä loppu, vaan tilanne on paljon monimutkaisempi ja tämä häröpallo toimii monien tekstikriitikoiden mukaan loppuanalyysissä juurikin pitkää loppua vastaan antaen tukea ajatukselle, että alkuperäinen lukutapa on lyhyt loppu. Kuten Birdsall (1975, 154-155) toteaa, Freer logionin mukanaolo W-käsikirjoituksessa sekä joissain muissa Hieronymuksen mainitsemissa käsikirjoituksissa osoittaa, ettei pitkä loppu ollut mikään staattinen kokonaisuus, joka olisi liikkunut eteenpäin ilman variaatioita. Tämä data myös selittää sen, miksi tutkijat eivät ole täysin yksimielisiä siitä, pitäisikö meidän puhua kolmesta, neljästä vai viidestä lopusta. [1] Olennaista on kuitenkin se, että ainoastaan kahdella näistä on mitään mahdollisuuksia toimia alkuperäisenä lukutapana. Tästä lisää seuraavaksi, kun siirrymme analyysiin.

2 Analyysi

Kun siirrymme analyysiin, meidän tulee kysyä ennenkaikkea kaksi kysymystä: (1) mikä lukutapa selittää muiden lukutapojen synnyn? ja (2) kumpiko on todennäköisempää: se, että kopioitsija poistaa jakeet 16:9-20, vai että hän lisää ne? Kuten Wallace (2008) ja Metzger (1994) toteavat, kolme versiota voidaan eliminoida helposti ulos, kun niitä arvioidaan ulkoisten ja sisäisten todisteiden perusteella: (3), (4) ja (5).

• Kohta (3) kärsii vakavia iskuja, kun sitä arvioidaan sisäisillä todisteilla. Jaejakso sisältää monia ei-Markusmaisia sanoja ja sen retoriikka eroaa kovasti Markuksen yksinkertaisesta tyylistä. 
• Mitä tulee kohtaan (4), niin käsikirjoitusten puute tuhoaa tämän vaihtoehdon. 
• Kohdan (5) variantin ulkoinen tuki on äärimmäisen niukka (ainoastaan yksi ainoa käsikirjoitus!) ja teksti sisältää kaiken lisäksi monia ei-Markusmaisia sanoja ja sanoja, jotka eivät esiinny missään muualla Uudessa testamentissa. Kuten Metzger (1994, 104) toteaa, tässä laajennuksessa on selvästi ”apokryfinen vivahde”. Hän pitää todennäköisenä sitä, että kyseessä lienee jonkun kopioitsijan 2. tai 3. vuosisadalla tekemä lisäys, jonka tarkoitus oli pehmentää jakeen 16:14 kovaa sanomaa. 

Jäljelle jää siis kysymys, kumpiko vaihtoehdoista (1) ja (2) on todennäköisempi: ovatko kopioitsijat todella jättäneet kopioimatta näin pitkän tekstin, vain onko kyseessä lisäys? Mainittakoot, että tutkijat ovat nykyään miltei täysin yksimielisiä siitä, että lyhyt loppu (1) on alkuperäinen. Pitkän lopun (2) kannattajat ovat todella harvassa, joskin heitä pulpahtaa esiin aina silloin tällöin (ks. otsikko 7). Siirryn nyt listaamaan ensin ulkoisia todisteita, jonka jälkeen siirryn sisäisiin todistuksiin. Ulkoiset todisteet liittyvät itse käsikirjoituksiin, niiden ikään ja tekstityyppiin, kun taas sisäiset todisteet liittyvät siihen, millaisia valintoja teoksen kirjoittaja tai sen kopioijat olisivat tehneet.

2.1 Ulkoiset todisteet

Ulkoiset todisteet suosivat rajusti lyhyttä loppua, jonka mukaan evankeliumi päättyi jakeeseen 16:8. Listaan seitsemän huomiota.  

1. Pitkä loppu puuttuu olennaisimmista ja vanhimmista koodekseista, Sinaiticuksesta ja Vaticanuksesta (300-luku). Kun nämä kaksi käsikirjoitusta ovat samaa mieltä, niiden lukutapa palautuu kauas toiselle vuosisadalle. (Tämä on osoitettu Vaticanuksen kohdalla erityisesti sen suhteessa P75:een, ks. Wallacen lisäksi mm. Porter 2013, 100 ja Epp 1993, 89 ["we can say with confidence, of course, that B faithfully represents a text extant, not only in 350, but already around 200"].) 

2. Vanhimmat käännökset päättyvät jakeeseen 16:8. Nämä käännökset edustavat kaiken kukkuraksi laajaa maantieteellistä jakaumaa. Itse asiassa kolmen tärkeimmän käännöksen (latina, kopti ja syyria) parhaimmat käsikirjoitukset eivät sisällä pitkää loppua. Kuten Peter Head (2022) tiivistää, "on olemassa hyvää todistusaineistoa sen puolesta, että Markuksen evankeliumin varhaisin muoto — joka löytyy latinan-, syyrian-, sahidin koptin-, palestiinan aramean-, armeanian- ja georgiankielisistä käännöksistä — päättyi jakeeseen 16:8". 

3. Klemens Aleksandrialainen ja Origenes eivät näytä tuntevan pitkää loppua. 

4. Eusebiuksella (k. 339 jKr.) oli pääsy suureen määrään käsikirjoituksia ja hän totesi selvästi, että suurimmassa osassa käsikirjoituksia evankeliumi päättyy jakeen 16:8 sanoihin ”sillä he olivat peloissaan”. Lisäksi tulee huomata, että Eusebius ei ottanut pitkää loppua mukaan nk. Eusebiuksen kaanoniin (Eusebian canons). Myös Hieronymus (k. 420 jKr.) totesi, ettei pitkää loppua voinut löytää juuri mistään käsikirjoituksesta. Hänen mukaansa pitkä loppu ”appears scarcely in [copies of] the Gospel, while almost all books in Greek do not have this pericope at the end, especially since it seems to narrate things different and contrary to certain evangelists” (sit. Head 2022). Koska Eusebius asui Kesareassa ja Hieronymus vaikutti pääosin Roomassa, maantieteellinen jakauma on melko vaikuttava. Listaan voidaan lisätä vielä sellaisia nimiä kuin Hesykhios Jerusalemilainen (400-luku), joka toteaa Markuksen evankeliumin loppuvan jakeeseen 16:8, Severus Antiokialainen (465–538), jonka kommentti kuulostaa Eusebiuksen toteamukselta (“in the more accurate copies the Gospel according to Mark ends at the [passage] ‘for they were afraid’”) ja Viktor Antiokialainen (400-500-luku), jonka mukaan ”hyvin moni käsikirjoitus” päättyy jakeeseen 16:8 (vaikka todella monessa käsikirjoituksessa olikin pitkä loppu). (Head 2022; Wallace 2008, 23-24.) Daniel Wallace tiivistää patristisen todistusaineiston toteamalla, että 

the patristic testimony thus reveals a very interesting trend: from the earliest discussion on the authenticity of this passage, the fathers indicate that most of the copies of Mark ended at 16:8. Yet, in later centuries, the short ending was increasingly looked on unfavorably, and in the standard commentary on Mark of the Middle Ages the short ending was rejected. Putting this on trajectory, it takes little imagination to realize that what became the majority reading in the Middle Ages started out as a minority reading. (2008, 24)

5. Monissa käsikirjoituksissa, joissa on pitkä loppu, on joko suoria kommentteja (noin tusinassa käsikirjoituksia) tai tekstikriittisiä merkintöjä (ainakin viidessä käsikirjoituksessa) siitä, että lukutapa on kyseenalainen. Esimerkiksi codex 22:n kopioitsija on kirjoittanut jakeen 16:8 kohtaan merkinnän: ”Loppu. Joissain käsikirjoituksissa kirjoittaja päätti tähän, mutta monista löytyy myös tämä teksti [viittaus jakeisiin 9-20, jotka seuraavat]”. (Wallace 2008, 26.) 

6. Eusebiuksen kaanon ei listaa jakeita jakeen 16:8 jälkeen. 

7. Jotkut armeniankieliset käsikirjoitukset sijoittavat pitkän lopun (16:9-20) jakeet joko Luukkaan tai Johanneksen evankeliumin loppuun(!). Näin ollen pitkä loppu on teksti, joka ajelehtii, aivan samalla tavalla kuten aviorikoksesta tavattu nainen -kertomus Johanneksen evankeliumissa, joka on tietenkin myöhempi lisäys. (Wallace 2008, 27) 

Darrell Bock (2008, 131) toteaakin, että vaikka sekä pitkä että lyhyt loppu ovat varhaisia, niin mitä kauemmas me palaamme taaksepäin käsikirjoituksissa, sitä vahvempi keissi lyhyen lopun puolesta voidaan esittää. 

2.2 Sisäiset todisteet

Myös sisäiset todisteet ovat rajusti pitkää loppua vastaan. Tässä kahdeksan huomiota: 

1. Ei ole mitään hyvää syytä olettaa, että kopioitsijat olisivat jättäneet jakeet 16:9-20 kopioimatta. Kaiken lisäksi tämän olisi pitänyt tapahtua itsenäisesti useammassa paikassa. Lisäksi tällainen valinta olisi vain saanut aikaan hyvin ”töksähtävän” lopun, jonka merkityksestä riidellään edelleen. Sen sijaan on hyvin luontevaa nähdä, miksi kopioitsijat halusivat parannella jakeen 16:8 töksähtävää loppua! 

2. Kopioitsijat olisivat olleet kovin taipuvaisia lisäämään ylösnousemusilmestyksen tähän evankeliumiin, koska nyt sellaista ei kuvata, vaikka Jeesus oli ennustanut tämän (ks. 8:31; 9:9, 31; 10:34). 

3. Pitkän lopun sanasto ja tyyli eivät yksinkertaisesti ole tyypillisiä Markukselle. Jakeissa 16:9-20 on ainakin 15 sanaa, joita ei esiinny Markuksen evankeliumissa. Pitkässä lopussa esiintyy esimerkiksi usein sana δέ (”mutta”) (j. 9, 12, 14, 17, 20), vaikka Markus käyttää tyypillisesti kai-sanaa (”ja”), kun taas de-sanaa hän käyttää yleensä aiheen vaihtamisen yhteydessä (Head 2022). 

4. Jakeiden 16:9-20 sisältö tulee selvästi Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumista sekä Apostolien teoista (ks. eksegeesi otsikossa 4). Jakeet 9-10 tiivistävät Jeesuksen ilmestymisen Maria Magdaleenalle Johanneksen evankeliumin mukaan (20:11-18) ja viittaus Marian riivaus-menneisyyteen tulee Luukkaalta (8:2), jakeet 12-13 tiivistävät Luukkaan kuvauksen kahdesta Emmauksen tien kulkijasta (24:13-35), kun taas Jeesuksen lähetyskäsky ja taivaaseenastuminen tulee Luukkaan evankeliumin lopusta ja Apostolien tekojen alusta. Jos oletamme Markus-prioriteetin synoptisen ongelman ratkaisuksi, silloin nämä asiat ovat suuri ongelma (toisin kuin Farmer, ks. lisää otsikosta 6). 

5. Variantin (3) olemassaolo (pieni lisäys jakeen 16:8 jälkeen ennen pitkää loppua) on itsessään todistusaineistoa pitkää loppua vastaan, koska se osoittaa, ettei pitkä loppu ollut kaikkialla saatavilla. Tai kuten Metzger (1994, 105) toteaa, kukaan, jolla olisi ollut käsissään jakeiden 16:9-20 sisältörikas materiaali, ei olisi korvannut jaejaksoa niin lyhyellä ja värittömällä tekstillä kuin mitä variantti (3) pitää sisällään! Ja kuten Wallace toteaa, kaikissa käsikirjoituksissa kohdan (3) mukainen "pieni lisäys" tulee nimenomaan aina ennen jakeita 9-20, ei koskaan niiden jälkeen! Tämä puhuu nimenomaan sen puolesta, että tämän tekstin kopioijat eivät tunne pitkää lopetusta. 

6. Jakeen 8 ja 9 välinen linkki on erittäin outo ja kieliopillisesti ottaen kummallinen. Jae 16:8 kuuluu näin: ”Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.” Sitten jae 16:9 jatkuu pitkässä lopussa näin: ”Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.” Kaksi huomiota. (A) Kieliopillisesti siirtymä jakeesta 8 jakeeseen 9 on rikkonainen, koska jakeessa 8 subjektina toimii naiset, mutta jakeessa 9 subjektina onkin yhtäkkiä Jeesus, jota ei edes nimetä, vaan häneen viitataan yksinkertaisesti maskuliinin nominatiivin partisiipilla ”ἀναστὰς”, ”ylösnousemisensa”. Lisäksi (B) Maria Magdaleena esitellään tekstissä ikään kuin uutena henkilöhahmona, vaikka hän on ollut läsnä jo pidemmän aikaa: ristillä (15:40), Jeesuksen hautaamisessa (15:47) ja sunnuntaiaamuna tyhjällä haudalla (16:1). On siis kummallista, että nyt Maria yhtäkkiä esitellään naisena, josta Jeesus oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa, lauseella, joka tulee siis Luukkaan evankeliumin jakeesta 8:2! Lisäksi muut naiset jäävät yhtäkkiä täysin pois kuvasta. Näin ollen Metzger (1994, 105) ja Witherington (2001, 413) huomauttavatkin, että jakeet 16:9-20 kuulostavat siltä, että ne on alunperin kyhätty kasaan itsenäisesti (tai ne olivat osa jotain toista teosta) ja vasta toissijaisesti liitetty Markuksen evankeliumin loppuun. 

7. Myös haudalle tulemisen ajankohdassa on turhaa toistoa. Markus on jo sanonut, että naiset tulivat haudalle ”viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain, auringon noustessa” (16:2), mutta nyt tämä ajankohta esitellään uudelleen jakeessa 16:9 eri tavalla ja turhasti toistaen. 

8. Yksi suuri haaste on tämä: pitkä loppu ei itse asiassa vastaa evankeliumin luomaan odotukseen (14:28; 16:7) siitä, että Jeesus ilmestyisi seuraajilleen Galileassa. Kuten Head (2022) toteaa, ”this is a major problem with the Longer Ending of Mark”. 

Kuten Mark Strauss (2014, 728) tiivistää, sisäiset todisteet ovat ylivoimaisesti pitkää loppua vastaan. Selkein asia pitäisi olla se, että lyhyt loppu kykenee täyttämään klassisen tekstikriittisen periaatteen eli se kykenee selittämään muut tekstivariantit. Jälleen Peter Head (2022):

A stronger argument is that an ending at Mark 16:8 explains the origin of the other readings. It is an unusual and abrupt ending, which gave rise to a natural desire for a clearer ending, and this is evident in both the Shorter and the Longer endings to Mark. This is the tendency of the textual tradition as already noted.

Tätä voi verrata pitkän lopun puolestapuhujan James Snappin (2022) hypoteettiseen selitykseen siitä, mitä alkuperäiselle pitkälle lopulle tapahtui:

Here is the scenario which I think accounts most simply for both the internal evidence and the external evidence: Mark unintentionally stopped writing his gospel account in 16:8 due to a permanent interruption (likely persecution). His colleagues, entrusted with his manifestly unfinished narrative, completed it, not by composing fresh material, but by attaching material that we now know as 16:9–20. This was material that Mark had written on a previous occasion (perhaps for Roman churches to use at Easter). Only after this auxiliary material was added did the Gospel’s “production stage” end, and its “transmission stage” begin. On this view, the earliest edition of Mark included 16:9–20.

Entä missä ja koska ja miksi jakeet 16:9-20 sitten poistettiin? Vastaus:

In Egypt, in the second century, overly meticulous scribes rejected them even though they were in their exemplars. They did so on the grounds that these verses were technically not part of Peter’s “memoirs” (which is how the Gospel of Mark was regarded in the second century).

Jokainen voi pohtia Snappin esittämää hypoteettista esitystä itse.

3 Miten evankeliumi sitten alunperin päättyi?

Olettaen nyt, että käsikirjoitusaineiston perusteella evankeliumi todella päättyi jakeeseen 16:8, yksi kysymys täytyy vielä käsitellä. Tähän kaikkeen liittyy vielä yksi päivänpolttava kysymys: halusiko Markus päättää evankeliuminsa näin töksahtävästi jakeeseen 16:8, vai oliko alkuperäinen evankeliumi pidempi, mutta sen loppu on kadonnut (kuten mm. Westcott & Hort uskoivat vuoden 1881 editiossaan)? Oma näkemykseni on, että Markus päätti tarkoituksella evankeliumin jakeeseen 16:8, eikä alkuperäinen loppu ole kateissa.  Joka tapauksessa, tämä on ollut erityisen hankala kiista jo pitkän aikaa. Kuten Wallace (2008, 33) huomauttaa, lähinnä kolmea argumenttia on esitetty sen väitteen tueksi, että alkuperäinen loppu olisi oikeasti kadonnut: 

1. Koodeksin (eli kirja-muotoisen käsikirjoituksen) viimeinen lehti turmeltuu helpoiten, joten sen katoaminen voidaan selittää. 
2. Kirjat eivät koskaan pääty γάρ-sanaan (”sillä”). 
3. Teokset eivät pääty ”avoimesti” niin, että lukija jää hämilleen siinä, mitä tapahtuu seuraavaksi. 

Kaikkiin kolmeen argumenttiin on kuitenkin mielestäni vastattu vakuuttavasti.

3.1 Onko koodeksin viimeinen lehti kadonnut?

Mitä tulee kohtaan 1, niin on mielestäni todennäköisempää, että Markus kirjoitti kääröön (eli rulla-muotoiselle papyrukselle) kuin koodeksiin. Tässä tapauksessa evankeliumin viimeinen osuus olisi kaikkein parhaiten turvattu osuus, koska kirjan loppu olisi käärittynä käärön sisäpuolelle. Näin ollen kohdan 1 argumenttia ei voi ottaa mitenkään annettuna. Suosittelen lukemaan tästä koodeksi-käärö-aiheesta Hurtadoa (2006, 49-93.)

3.2 Voiko teos päättyä sanaan γάρ (”sillä”)?

Parhaimmissa käsikirjoituksissa evankeliumi päättyy sanoihin "ἐφοβοῦντο γάρ" eli "sillä he pelkäsivät". Kirjan viimeinen sana on siten γάρ, eli "sillä" (kreikan kielessä sanajärjestys voi olla todella vapaa). Mutta voiko teos todella päättyä sillä-sanaan? Lyhyt tutkimushistorian esittely lienee paikallaan (lainaan nyt Iversonin [2006] artikkelia).

1920-luvulla aiheen parissa työskennelleet tutkijat kiinnittivät huomiota ensisijaisesti siihen kysymykseen, voiko teos ylipäätään päättyä γάρ-sanaan. Seuraavien vuosikymmenien aikana ilmestyi useita artikkeleita, joissa kyettiin osoittamaan, että antiikin teoksista todella löytyy monia lauseita ja kappaleita, jotka päättyvät γάρ-sanaan (näin mm. P. R. Ottley, Carl Kraeling, Morton Enslin, Henry Cadbury, Frederick Danker, ks. myös Magness 2002, 6). Näistä julkaisuista huolimatta monet tutkijat valittivat sitä, ettei meillä ollut silti yhtäkään esimerkkiä kokonaisesta teoksesta, joka päättyy γάρ-sanaan. Mutta sitten P. W. Van der Horst julkaisi vuonna 1972 artikkelin, jossa nostettiin esiin kreikkalaisen filosofi Plotinuksen tutkielma numero 32 (Enneadit 5.5), joka päättyy γάρ-sanaan. Yhdessä nämä julkaisut + narratiivikritiikin nousu vaikuttivat siihen, että tutkijat alkoivat pitämään Markuksen evankeliumin jaetta 16:8 todellisena ja alkuperäisenä päätöksenä evankeliumille. Kelly Iversonin mukaan tämä on edelleen (vuonna 2006) tutkijoiden enemmistönäkemys (hän lainaa näkemyksensä tueksi seuraavia nimiä kommentaareista: Francis Moloney, Morna Hooker David Rhoads + Joanna Dewey + Donald Michie, Ernest Best, Mary Tolbert, Donald Juel ja Jack Dean Kingsbury). 

N. Clayton Croy on kuitenkin haastanut tätä näkemystä. Hän on mm. nostanut esiin huomion, jonka mukaan narratiivisissa teoksissa (jollainen evankeliumi on) γάρ-loput eivät ole niin yleisiä kuin toisenlaisissa, kuten filosofisissa, teoksissa. Hänen mukaansa Markuksen todellinen loppu on kateissa. Juuri tähän artikkeliin Iversonin vuoden 2006 artikkeli toimii vastauksena. Iverson onkin tässä kohdin erittäin hyödyllinen tietolähde, koska (a) artikkelissa hyödynnetään Theasaurus Linguae Graecay -tutkimuskeskuksen dataa, joka on tuonut tutkijoiden käsiin enemmän materiaalia tähän yksityiskohtaiseen aiheeseen liittyen ja (b) hän kykeni esittämään γάρ-loppuisista teoksista sellaisia tekstejä, jotka ovat narratiiveja, kuten evankeliumi. Iverson mm. lisää esimerkkien joukkoon Musonius Rufuksen ”Kahdestoista traktaatti” -teoksen.

Alla oleva taulukko esittää ajalta 200- eKr. — 100 jKr. kirjoittajat, joiden teoksissa lauseet päättyvät γάρ-sanaan (Iverson 2006, 83). Tiivistetysti sanottuna, esimerkkejä on 272 ja nämä esiintyvät 56 eri kirjoittajalla.

Iverson myös osoittaa, on olemassa ainakin kaksi historiallista teosta, joista löytyy Markuksen jakeeseen 16:8 verrattava lauseenlopetus: Polybius, Historiae 2.60.1.1 ja Dio Cassius, Historiae Romanae 63.19.2.3.  Joka tapauksessa Overson toteaa, ettei hän ole kauppaamassa mitään selkeää teoriaa, vaan hän on vain muistuttamassa siitä, että γάρ-sanaan liittyvät väitteet eivät osoita puoleen eikä toiseen, eikä se siten voi toimia kunnollisena argumenttina kadonneen lopun puolesta. Hän päättää artikkelinsa seuraaviin sanoihin:

The use of final γάρ from the third century b.c.e. to the second century c.e. indicates that both theories are possible, but it does not render one theory more probable. (2006, 68)

3.3 Voiko teos päättyä avoimesti?

Avoin-loppu tunnetaan antiikin ajan kirjallisuudessa ja itse asiassa jopa profeetta Joonan kirja päättyy tällä tavoin. Daniel Wallace on esittänyt, että Luukas ymmärsi Markuksen ”avoimen lopun” ja hän päätti käyttää samanlaista itsekin Apostolien teoissa: teoksen loppuhan ei koskaan kerro mitä Paavalille tulisi tapahtumaan, vaikka tulevaa oikeusistuntoa on odotettu kauan! 

Itse asiassa J. Lee Magnessin teoksessa Marking the End: Sence and Absence in the Gospel of Mark (2002) argumentoidaan pitkästi juuri sen puolesta, että antiikin ajan teoksissa tunnettiin "avoimeksi jäävät loput", ne eivät ole vain pelkkä moderni keksintö. Johtopäätös-luvussaan hän esittää kolme huomiota: (1) Markus 16:1-8 on sopiva lopetus evankeliumille, varsinkin, kun vertaamme sitä moniin muihin antiikin ajan teoksiin; (2) jakeet 16:1-8 vahvistavat Jeesuksen ylösnousemuksen siitä huolimatta, ettei itse ylösnousemustapahtumaa tai -ilmestystä kuvata; (3) jakeet 16:1-8 olettavat, että naiset olivat uskollisia ja veivät viestin opetuslapsille. 

Myös Bock (2008, 134-136) tekee tärkeitä huomioita siitä, miten "pelko" esiintyy Markuksen evankeliumissa: se pakottaa reagoimaan joko uskolla tai epäuskolla (ks. 4:41 [mikä on opetuslasten vastaus?]; 5:15-17 [negatiivinen vastaus]; 5:36 [Jeesuksen haaste synagogan esimiehelle]; 6:19-20 [Herodes pelkää Johannesta eikä tiedä miten toimia]; 9:32 [Jeesus ennustaa oman ylösnousemuksensa, mutta opetuslapset eivät uskalla kysyä mitä tämä tarkoittaa]; 10:32 [Jeesusta seuraava väkijoukko alkaa pelätä, kun ollaan lähellä Jerusalemia]; 11:18 [ylipapit ja lainopettajat pelkäävät Jeesusta]). Näin ollen evankeliumissa pelko voi joko lamaannuttaa tai johtaa uskoon ja valinta on sillä, joka pelkää. Ja juuri tähän evankeliumi päättyy! Näin ollen, ottaen huomioon evankeliumin kokonaisuudessaan, Markus päättää evankeliuminsa pelkoon, jonka retorisena tarkoituksena on saada lukija pohtimaan omaa suhtautumistaan ylösnousemukseen: jäänkö minä epäuskoon vai päätänkö uskoa? Naisten ensimmäinen reaktio on pelko, mutta selvästi he kuitenkin jatkavat matkaansa ja kertovat asioista opetuslapsille (jonka logiikasta tarkemmin Saarela 2024, 194-195; huomioni on itse asiassa hyvin samantapainen kuin Magnessin [2002, 100] pointti). 

Ylläolevat huomiot tukevat mielestäni paremmin näkemystä, jonka mukaan Markus halusi päättää evankeliuminsa jakeeseen 16:8. Markus päätti evankeliuminsa jakeeseen 16:8 ja tämä valinta oli toki riskaabeli, kuten olemassaolevat vaihtoehtoiset loput osoittavat. Mutta Magness (2002, 10) on mielestäni oikeassa todetessaan, että on tärkeämpää kehittää tulkinta todelliselle lopulle kuin keksiä sellainen loppu, joka sopii meidän tulkintaamme. Kadonneen lopun yksi ongelma on vielä tämä: sen olisi pitänyt kadota erittäin varhaisessa vaiheessa, koska siitä ei ole jäänyt mitään jälkeä tekstitraditioon. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että yhtäkään kopioita ei ehditty tehdä, ennen kuin loppu pääsi katoamaan. Onko tämä todennäköistä? (Bock 2008, 132.)

4 Lyhyt eksegeesi jakeista 16:9-20

Vaikka jakeet 16:9-20 eivät ole osa alkuperäistä evankeliumia, teen niiden sisällöstä silti muutamia eksegeettisiä huomioita (Strauss 2014, 729-731).


Jae 16:9

”Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.”


Kuten tässä tekstissä ollaan jo todettu, tämä siirtymä jakeesta 8 on lievästi sanottuna kummallinen. Jeesusta ei ensinnäkään nimetä lainkaan, vaan häneen viitataan persoonapronominilla ”hän”, siitä huolimatta, että jakeessa 8 toimijoina ovat naiset. Tämä on siis ongelma, koska kieliopillisesti sanalle ἀναστὰς (joka on maskuliinin nominatiivin partisiippi) ei ole jakeessa 8 vastaavuutta. Lisäksi outoutta tekstiin lisää se, että Maria Magdaleena esitellään ikään kuin täysin uutena henkilönä, vaikka hän on ollut yksi avainhenkilö jo ristiltä saakka. Tiedot hänestä perustuvat myös Luukkaan antamaan todistukseen:

Ja sen jälkeen hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista olivat hänen kanssansa, niin myös muutamia naisia, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista: Maria, Magdaleenaksi kutsuttu, josta seitsemän riivaajaa oli lähtenyt ulos. (Luuk. 8:1-2)

Voidaan myös sanoa, että ”viikon ensimmäisestä päivästä” käytetään jakeessa 9 eri sanaa (πρωΐ) kuin jakeessa 16:2 (μιᾷ). Kaiken kaikkiaan jaejakso ei sovi luonnollisesti jatkamaan Markuksen kerrontaa jakeesta 8.


Jae 16:10

”Tämä meni ja vei sanan niille, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ja jotka nyt murehtivat ja itkivät.”


Tämä kertomus heijastelee vahvasti Johanneksen evankeliumin jaetta 20:18: ”Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut.” Maininta siitä, miten opetuslapset ”murehtivat ja itkivät” on ainutlaatuinen, eikä mainintaa ole missään muualla.


Jae 16:11

”Mutta kun he kuulivat, että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt, eivät he uskoneet.”

Tämä osuus muistuttaa Luukkaan evankeliumin jaetta 24:11: ”Mutta näiden puheet näyttivät heistä turhilta, eivätkä he uskoneet heitä.” Näkemisestä käytetty kreikan sana (θεάομαι) ei esiinnyt muualla Markuksessa, mutta se esiintyy usein mm. Johanneksella.


Jakeet 16:12-13

”Ja sen jälkeen hän toisenmuotoisena ilmestyi kahdelle heistä, heidän kävellessään, matkalla maakylään. Hekin menivät ja veivät sanan toisille; mutta nämä eivät uskoneet heitäkään.”

Nämä jakeet ovat päivänselvästi tiivistys Luukkaan evankeliumin Emmauksen tien kulkijoista (Luuk. 24:13-25). Maininta siitä, miten Jeesus ilmestyi heille ”toisessa muodossa” viittaa Luukkaan jakeeseen 24:16 ”mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä”. Uskon puute on taas viittaus Luukkaan jakeeseen 24:41 (”mutta kun he eivät vielä uskoneet…”).


Jae 16:14

”Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.”


Tämä kertomus nojaa nähtävästi edelleen Luukkaan evankeliumin lukuun 24 ja Jeesuksen nuhde heijastelee jaetta 24:38 (”miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?”). Juuri tähän kohtaa koodeksi W sisällyttää nk. Freer Logionin (yllä, kohta 1.5).


Jae 16:15

”Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.”

Tämä käsky heijastelee Matteuksen evankeliumin päätöstä ja Apostolien tekojen alkua:

”Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.’” (Matt. 28:18-20)

”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:9)

Jae 16:16

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Uskon ja kasteen läheisestä yhteydestä on monia esimerkkejä eritoten Apostolien teoissa (2:38). Tuomio epäuskosta esiintyy esimerkiksi Johanneksella (3:17-18, 36). ”Tuomio kadotukseen” on itse asiassa kreikassa vain yksi sana, κατακριθήσεται, joka painottaa yksinkertaisesti tuomion antamista (vrt. Mark. 10:33, jossa Jeesus ”tuomitaan”).


Jakeet 16:17-18

”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.”


Jae 17 heijastelee Johanneksen evankeliumin jaetta 14:17: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö.” Riivaajien ulosajaminen ja sairaiden parantaminen (kätten päällepanemisen kautta) ovat isossa roolissa apostolien toiminnassa Apostolien teoissa (5:12; 9:12, 17; 16:18; 28:8), jossa esiintyy myös kielilläpuhumista (2:4; 10:46; 19:6). Maininta ”käärmeiden nostelemisesta” ei sinänsä esiinny missään lupauksen muodossa, mutta se viitannee siihen, miten Paavalia pistää käärme kuolettavasti, mutta hän ei kuitenkaan vahingoitu tästä tapauksesta (Ap.t. 28:3-6). Lisäksi Jeesus itse sanoi ”Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava” (Luuk. 10:19). Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä joiden sekopäisen toiminnan kanssa, jossa kokouslavoilla nostellaan käärmeitä (ja monesti tapahtuu ikäviä asioita).


Jae 16:19

”Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.”


Termi ”Herra Jeesus” esiintyy usein jo Apostolien teoissa (1:21; 4:33; 7:59) ja Paavalilla (Room. 14:14; 1. Kor. 5:4, 5; 11:23), mutta ei missään Markuksen evankeliumeissa tai muissa evankeliumeissa. Jeesuksen taivaaseenastuminen kuvataan sekä Luukkaan evankeliumissa (24:51) että Apostolien tekojen alussa (1:2-11, ks. 1. Tim. 3:16). Maininta siitä, miten ”hän istuu Jumalan oikealla puolella” on viittaus Psalmiin 110:1 ja tämä on koko Uuden testamentin lainatuin tekstikohta, joka esiintyy Uudessa testamentissa reilu 20 kertaa, osassa kohtia jopa Jeesuksen omissa sanoissa: Matt. 22:44; 26:64; Mark. 12:36; 14:62; Luuk. 20:42; 22:69; Ap.t. 2:33, 34; 5:31; 7:55; Room. 8:34; Ef. 1:20; Kol. 3:1; Hepr. 1:3, 13; 8:1; 10:12; 12:2; 1. Piet. 3:22. Tämä on korkeaa kristologiaa, koska Jeesus jakaa Jumalan valtaistuimen (olen kirjoittanut aiheesta nettiin paljon).


Jae 16:20

”Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.”

Tässä meillä on yleinen tiivistys Apostolien teoista, joskin lauseen alku viittaa Luukkaan jakeeseen 9:6, jossa apostolit kulkivat saarnaamassa jo Jeesuksen julkisen toiminnan aikana (”niin he lähtivät ja kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita kaikkialla”).

5 Mitä pitkästä lopusta tulisi ajatella? 

Kysymys siitä, mitä tämän pitkän lopun kanssa nyt sitten tulisi tehdä. Annan tähän kaksi erilaista näkökulmaa.

Ensinnäkin meidän tulisi mielestäni painottaa sitä, että vaikka pitkä loppu ei olekaan alkuperäinen osa Markuksen kirjoittamaa evankeliumia, sen sisältö kertoo meille melko paljonkin toisen vuosisadan tilanteesta. Kuten Stanley Porter toteaa kirjassaan How We Got the New Testament (2013, 99-102) (kirjassa, joka on muuten yksi parhaita lukemiani johdantoteoksia Uuden testamentin tekstien historiaan), pitkän lopun sisältö osoittaa, että se on otettu nimenomaan muista evankeliumeista ja Apostolien teoista. Tämä puolestaan puhuu sen puolesta, että juuri nämä teokset nähtiin arvovaltaisina kirkon teoksina toisella vuosisadalla (ja tämä käy yhteen sen kanssa mistä olen kirjoittanut muualla mm. täällä ja täällä) suhteessa "niihin muihin" evankeliumeihin. 

Toisekseen, heittän tässä kohden Peter Headin kommentit kehiin. Aihetta käsittelevän artikkelinsa (2022) lopussa hän pähkäilee asiaa näin:

Ollakseni rehellinen, epäröin juuri tämän kysymyksen kanssa (ja olen iloinen siitä, että kanavoin tässä Eusebiuksen näkemystä). Joinain päivinä haluan väittää täydellä rohkeudella tekstitodisteisiin perustuen, että meidän tulisi yksinkertaisesti painattaa Markuksen teksti vain jakeeseen 16:8 saakka (ja näin seurata Sinaiticusta ja Vaticanusta). Tässä olisi se hyvä puoli, että edustaa selkeästi johtopäätöstä, joka tulee sekä sisäisistä että ulkoisista todisteista. Tämä osoittaisi lukijalle sen yllättävän lopun, miten Markus evankeliuminsa päättää. Pidempi loppu voisi tässä versiossa ottaa ansaitsemansa paikan — ei Raamatun inspiroimien kirjoittajien sanoina — vaan osana apostolisten isien kirjoituksia (jotka ovat apostolisen ajan jälkeisten sukupolvien kristillisissä kirjoituksia).

Kuitenkin toisina päivinä ajattelen niitä 99% kreikankielisten käsikirjoitusten määrää, jotka sisältävät pitkän lopun, mietin todella pitkän lopun vastaanottoa kirkkoisillä aina Irenaeuksesta alkaen sekä sen läsnäoloa monissa ensisijaisissa Uuden testamentin käännöksissä. Nykyään ajattelen pitkän lopun olevan miltei kanoninen teksti (quasi-canonical), joka on rinnastettavissa apokryfikirjojen merkitykseen anglikaanisessa perinteessä: se ei ole osa inspiroitua Raamattua, eikä sitä tule käyttää opin määrittämiseen, mutta se on mielenkiintoinen, hyödyllinen ja jopa rakentava luettavaksi ja pohdittavaksi.

6 Extra: Farmer vs. Wallace 

Tässä extrassa nostan esiin muutamia huomioita pitkän lopun ja lyhyen lopun kannattajien kiistasta. Toisella puolella toimii William Farmer, joka julkaisi vuonna 1974 kirjan The Last Twelve Verses of Mark, josta tuli on käytännössä klassikko pitkän lopun puolustajien leirissä. Kirjan väitteiden kanssa vuoropuheluun asettuu Daniel Wallace, joka kommentoi Farmerin väitteitä useasti omassa vuoden 2008 artikkelissaan. 

1. Farmer oli 1900-luvulla kaikkein tunnetuin Griesbach-hypoteesin (1789) edustaja. (Ks. hypoteeseista tarkemmin mm. Wright & Bird 2019, 686-694). Griesbachin-hypoteesi on siis yksi teoria, jolla pyritään ratkaisemaan nk. synoptinen ongelma: Matteus, Markus ja Luukas ovat selvästi jollain tavoin kirjallisesti riippuvaisia toisistaan, mutta miten? Nykyään ehdoton enemmistö uskoo ns. kaksilähdeteoriaan: Markus kirjoitti ensin, sitten Matteus ja Luukas hyödynsivät hänen evankeliumiaan itsenäisesti, mutta heillä oli käytössään myös nk. Q-lähde. Kuitenkin Griesbach-hypoteesin mukaan Matteus on ensimmäinen evankeliumi, jonka jälkeen Luukas kirjoitti evankeliumin hyödyntäen Matteusta ja lopuksi Markus kirjoitti evankeliuminsa hyödyntäen sekä Matteusta että Luukasta. Jos Markus on todella käyttänyt Matteuksen evankeliumia yhtenä lähteenään, silloin herää todella vakava kysymys siitä, että miksi Markus ei ole sisällyttänyt yhtäkään ylösnousemusilmestystä omaan evankeliumiinsa, vaikka sellaisia löytyy sekä Matteukselta (luku 28) että Luukkaalta (luku 24). Näin ollen tämä teologinen ennakko-oletus on vääjäämättömästi ohjannut ainakin jonkin verran Farmerin argumentaatiota. (Wallace 2008, 3-4.) (Myös France, 685, toteaa, että jakeet 9-20 eivät olisi niin suuri ongelma Griesbach-hypoteesissa, mutta tämä on todellakin nyt tutkimuksen ehdoton vähemmistönäkemys: jakeet ovat todellinen ongelma Markus-prioriteetti-näkemyksessä.) [2]

2. Farmer uskoi, että Aleksandriassa työskentelevät kopioitsijat poistivat Markuksen pitkän lopun, koska he pitivät sen sisältöä häpeällisenä/ongelmallisena. Erityisesti jakeiden 17-18 sisältö (jossa puhutaan myrkyllisen juoman juomisesta ja käärmeiden nostelemisesta) nähtiin ongelmallisena. Tässä näkemyksessä on kuitenkin valtavia ongelmia. 

Ensinnäkin, jos jakeet 17-18 nähtiin ongelmana, miksi poistaa jakeet 9-20 kokonaisuudessaan?! Toisin sanoen, miksi amputoida koko jalka jos ongelman voisi poistaa vain pelkän varpaan poistamisella? Toinen ongelma on tämä: olemassaoleva data osoittaa, että kirkkoisät viittasivat huomattavasti useammin nimenomaan pitkän lopun loppupäähän (jakeisiin 15-20) kuin sen alkupäähän (jakeisiin 9-14). Ainakin 10 kirkkoisää 2.-5. vuosisadalla lainaa nimenomaan jakeita 15-20 — eikä yksikään kirkkoisä viittaa jakeisiin 9-14 ennen 300-lukua! Tilanne on siis ironisesti täysin päinvastainen kuin mitä Farmer ajattelee: ne jakeet, joiden piti olla ”häpeällisiä”, toimivat paljon suuremman lainauksen kohteena kuin muut jakeet. Lukijan on tärkeä huomata, että tässä me olemme kaikkein tärkeimmän kysymyksen äärellä, johon pitkän lopun kannattajien tulee vastata: miksi ihmeessä jakeet 9-20 ylipäätään poistettiin? Hyvää syytä on vaikea löytää. (Wallace 2008, 12-13.) 

  
3. Farmer haastaa teoksessaan erityisesti Hieronymuksen kommentin siitä, miten suurin osa hänen aikaisista käsikirjoituksista ei tunne pitkää loppua. Hieronymus siis totesi, ettei pitkä loppu esiinny juuri missään olemassaolevissa käsikirjoituksissa eikä suurimmassa osassa kreikankielisiä tekstejä esiinny pitkää loppua. Farmer pyrkii vähentämään kommentin painoarvoa toteamalla, että (a) lause on täysin riippuvainen Eusebiuksesta ja (b) Hieronymus itse joka tapauksessa sisällytti pitkän lopun Vulgataansa. 

Nämä Farmerin pointit voidaan kuitenkin haastaa. Ensinnäkin Hieronymus ei vain toista Esusebiuksen sanoja, vaan hän antaa lisäinformaatiota: siinä kun Eusebius puhui vain käsikirjoituksista, Hieronymus puhuu kreikankielisistä käsikirjoituksista. Tämä on tärkeä pointti siinäkin mielessä, että Hieronymus tunnetaan nimenomaan latinankielisen Vulgatan kasaamisesta. Hieronymus siis tarkentaa Eusebiuksen pointtia. Ehkä tarkennus johtui siitä, että latinankielisissä teksteissä pitkä loppu oli jo yleinen. 

Toiseksi, on selvää, että Hieronymuksella oli pääsy isoon kasaan kreikankielisiä käsikirjoituksia, koska hän lainaa sitä tekstiä, joka joissain käsikirjoituksissa oli asetettu jakeiden 14 ja 15 väliin (ks. otsikko 1.5). Hieronymus siis antaa meille tietoa kolmesta erilaisesta lopusta liittyen Markukseen: (1) suurimmassa osassa kreikankielisiä käsikirjoituksia evankeliumi päättyy jakeeseen 16:8, (2) muutamissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa ja joissain käännöksissä materiaalia on lisätty jakeiden 14 ja 15 väliin ja (3) vain harva käsikirjoitus (mistä juuri mikään ei ole kreikaksi) sisältää jakeet 9-20. Hieronymuksen väitettä ei voi ohittaa toteamalla, että ”hän vain lainasi Eusebiusta”. 

Mitä tulee siihen, että Hieronymus joka tapauksessa sisällytti pitkän lopun latinankieliseen Vulgataan niin syy saattaa olla hyvin yksinkertainen: sitä ei uskaltanut jättää pois. Hieronymuksen käännös oli aiheuttanut tunnetusti mellakan, koska hän oli kääntänyt erään Joonan kirjassa esiintyvän sanan eri tavalla kuin mihin kirkkokansa oli vuosien saatossa tottunut: asia oli niin vakava, että jopa Augustinus moitti häntä siitä kirjeellään! Näin ollen jos kansa nousi barrikaadeille pelkästään yhden Joonan kirjasta löytyvän sanan kohdalla, kokonaisen tekstijakson poisjättäminen Markuksen evankeliumin lopusta olisi ollut liikaa (kuten se olisi monille tänään). (Wallace 2008, 21-23.) 

Mainittakoot vielä, että J. N. Birdsall on varhaisessa kirja-arvioissaan analysoinut tarkasti erityisesti Farmerin väitettä siitä, että pitkä loppu olisi karsittu pois Aleksandriassa. Tämä väite ei kestä historiallista analyysiä: 

Farmer’s hypothesis fails, because it lacks historical probability in the light of the earliest history of the versions, and of the known nature of Alexandrian philological practise. …Farmer’s main thesis runs counter to all evidence. (1975, 157, 158)

7 Hyödyllistä lisäluettavaa

Olen tässä tekstissä pystynyt käsittelemään vain tiettyjä tekstejä ja teoksia. Lukija voi lueskella aiheesta myös muualta. Vaikka pitkän lopun kannattajat ovat harvassa, heitä on aina olemassa. Klassisin käsittely lienee juuri mainittu William Farmerin The Last Twelve Verses of Mark (1974). Myös James Snapp Jr. on kirjoitellut aiheesta paljon nettiin (ks. mm. hänen 2022 artikkelinsa). Yksi hiljattaisia teoksia on Nicholas Lunnin teos The Original Ending of Mark: A New Case for the Authenticity of Mark 16:9-20 (2014), jota en ikävä kyllä ole lukenut. Kirja on kuitenkin saanut runsaasti kriittistä palautetta. Ks. erityisesti Peter Headin pitkä ja laaja 3-osainen kirja-arvio Nicholas Lunnin teoksesta. Myös Larry Hurtado (2016) on arvioinut Lunnin kirjan, eikä pidä sen argumenttia uskottavana. Stephen Carlson (2015) ei myöskään pidä Lunnin argumenttia onnistuneena. Tässä on vielä yksi video, jossa Daniel Wallace käy läpi tekstimme aihetta noin 15 minuuttiin: kuuntelemisen arvoinen! 

Kommentteja otetaan vastaan. =)

Viitteet

1) Kysymys siitä, montako erilaista lopetusta Markuksen evankeliumin lopusta on, on ollut hankala. Kun jo todettu, tästä riideltiin Suomessakin pari vuotta sitten. Mäkipellon & Huotarin (2023a, 118) mukaan loppuja on ”karkeasti ottaen” kolme, mutta tästä Pasi Hyytiäinen kuitenkin haastaa heitä arviossaan (2023) todeten, että loppuja on itse asiassa (ainakin) neljä. Vastineessaan [2023b] Mäkipelto & Huotari toteavat tuntevansa hyvin Codex Washingtonianuksesta löytyvän nk. Freer logioniksi kutsutun neljännen lopun, mutta he eivät halua kutsua tätä varianttia ”neljänneksi lopetukseksi, vaan yhdeksi pitkän lopetuksen alalajeista”. Myös Witherington (2001, 412) puhuu neljästä erilaisesta lopusta, kuten Bruce Metzger (1994, 102), jonka teokseen monet ensimmäisenä tietenkin nojaavat. Daniel Wallace puolestaan käsittelee tähän liittyen viittä erilaista lopetusta (sekä vuoden 2008 artikkelissaan, ks. erit. s. 27, viite 77). Erimielisyys liittyykin lähinnä siihen, mikä eri teksteistä edustaa todellista vaihtoehtoa ja mitkä taas ovat erikoisia ”sekoituksia”. Fakta kuitenkin on, että niitä on viisi, kun laskemme yhteen kaikki eri käsikirjoituksista löytyvät sekoitukset.

2) Itse asiassa synoptinen ongelma ja tekstikritiikki kulkevat jonkin verran käsi kädessä. Tästä loistava esimerkki on Gordon Feen artikkeli (1993) liittyen synoptisissa evankeliumeissa esiintyviin harmonisaatioihin. (Jokaisen tekstikritiikkiin syvemmälle sukeltavan tulisi hankkia Feen & Eppin teos, jossa tämä artikkeli on mukana!) Kuten Fee toteaa, kun tarkastelemme synoptisissa evankeliumeissa olevia harmonisaatioita, luonnollisin tulkinta datasta on se, että huomiot tukevat nimenomaan Markus prioriteetti: "[W]hen one with these kinds of variations over many, many instances, and in many different kinds of Gospel settings, the clear direction in which the textual solution tends to lie is also a direction that calls for the priority of Mark. If one were to posit the priority of Matthew, then the resolution of the textual harmonization almost always requires a solution that is either more circuitous or that is less satisfactory in answering the basic question of textual criticism: which text best explains how the other(s) came about?" (1993, 180). Näin ollen jopa tekstikriittiset huomiot ovat Griesbachin hypoteesia vastaan (=Matteus prioriteetti). 
 

Kirjallisuus

Birdsall, J. N. 1975. ”Review of The Last Twelve Verses of Mark. (S.N.T.S. Monograph Series, 25.), by W. R. Farmer.” The Journal of Theological Studies, 26(1). Sivut 151–160. 

Bock, Darrell. 2008. "The Ending of Mark. A Response to the Essays." Teoksessa Perspectives on the Ending of Mark: Four Views. Ed. D. A. Black. Nashville: B&H Academic. Sivut 124-142. 

Epp, Eldon. 1993. "The Twentieth-Century Interlude in New Testament Textual Criticism." Teoksessa Studies in the Theory and Method of New Testament Textual Criticism. Gordon Fee & Eldon Epp. Eerdmans. (Sivut 83-108.)

Farmer, William. 1974. The Last Twelve Verses of Mark. Cambridge University Press. 

Fee, Gordon D. 1993. "Modern Textual Criticism and the Synoptic Problem: On the Problem of Harmonization in the Gospels." Teoksessa Studies in the Theory and Method of New Testament Textual Criticism. Gordon Fee & Eldon Epp. Eerdmans. (Sivut 174-182.)

France, R. T. 2002. The Gospel of Mark. The New International Greek New Testament Commentary. Grand Rapids.

Head, Peter. 2022. ”A Case against the Longer Ending of Mark.” Text&Canon Institute.  Viitattu 17.6.2025. 

Hurtado, Larry. 2006. The Earliest Christian Artifacts: Manuscripts and Christians Origins. Eerdmans.

Hyytiäinen, Pasi. 2023. ”Nuorten tutkijoiden päätähuimaava menoa tekstikritiikin äärellä.” Vartija-lehti. Viitattu 16.6.2025. 

Lane, William L. 1974 The Gospel According to Mark. TNICNT. Eerdmans.

Magness, J. Lee. 2002 [1986]. Marking the End: Sense and Absence in the Gospel of Mark. Wipf and Stock. 

Metzger, Bruce. M. 1994. A Textual Commentary on the Greek New Testament, 2nd edition. A Companion Volume to the United Bible Societies. Lontoo & New York: United Bible Societies.

Metzger, Bruce. M. & Ehrman, Bart. D. 2005. The Text of the New Testament. Its Transmission, Corruption, and Restoration. 4. painos. Oxford University Press.

Myllykoski, Matti & Lehtipuu, Outi. 2008. Justinos Marttyyri: Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Gaudeamus.

Mäkipelto, Ville & Huotari, Paavo. 

• 2023a. Sensuroitu. Raamatun muutosten vaiettu historia. Otava.
• 2023b. ”Tekstikritiikki ei ole irrallinen saareke. Vastine Pasi Hyytiäiselle.” Vartija-lehti. Viitattu 16.6.2025. 

Porter, Stanley. 2013. How We Got the New Testament: Text, Transmission, Translation. Baker Academic. 

Saarela, Janne. 2024. Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä. Aikamedia.

Snapp, James. 2022. ”A Case for the Longer Ending of Mark.” Text&Canon Institute. Viitattu 17.6.2025.

Strauss, Mark. 2014. Mark. Exegetical Commentary on the New Testament. Zondervan.

Wallace, Daniel. 2008. ”Mark 16:8 as the Conclusion to the Second Gospel.” Teoksessa Perspectives on the Ending of Mark: Four Views. Ed. D. A. Black. Nashville: B&H Academic. Sivut 1-39.

Witherington, Ben 2001. The Gospel of Mark. A Socio-Rhetorical Commentary. Eerdmans. 

Wright, N. T. & Bird, Michael F. 2019. The New Testament in Its World. An Introduction to the History, Literature, and Theology of the First Christians. SPCK.