Johdanto
Uusi suomenkielinen Uuden testamentin (UT) käännös on UT2020. Raamattu.fi-sivustolla tätä käännöstä esitellään seuraavalla tavalla:
Uusi testamentti 2020 on Suomen Pipliaseuran Uuden testamentin uusi käännös koineekreikasta suomen kielelle. UT2020 on ensimmäinen raamatunkäännös, joka on käännetty alkukielestä mobiilikäyttäjille, myös kansainvälisesti.
UT2020-käännöksen erityislaatuna on, että se käännettiin ajatellen vastaanottajaa, joka on samaan aikaan puhelimen käyttäjä, tekstin lukija tai kuuntelija. Tämä on vaikuttanut itse käännöstekstin muotoiluun.
Tavoitteena oli tuottaa ymmärrettävä ja rikas nykysuomen käännös, joka on mahdollisimman uskollinen alkutekstin merkityksille ja jota voi lukea ilman Googlea, sanakirjaa tai välitöntä teologin apua. (Lisätietoa voit lukea täältä.)
Tämä lyhyt teksti ei ole UT2020-käännöksen laajamittainen arvio. Sen sijaan olen valinnut neljä tekstiä tai teemaa, joiden kohdalla vertaan neljää eri käännöstä toisiinsa (1938, 1992, Raamattu kansalle ja UT2020 -käännökset). Erityisesti kahdessa tekstikohdassa (esimerkit 2&3) tutkimuksellinen näkökulma on viime vuosikymmenien aikana joko muuttunut tai tarkentunut, joten käännösten vertailu antaa meille samalla ikkunan myös siihen, miten hyvin kääntäjät seuraavat nykykeskustelua kommentaarien ja tieteellisten artikkeleiden tasolla. Kommentoin lopuksi myös lyhyesti uuden käännöksen tapaa soljua kirjaimellisen ja dynaamisen käännöstavan välillä.
Esimerkki 1: Adelfoi-sanan kääntäminen
Yksi raamatunopettajille osoitettu klassikkokysymys kuuluu näin: miksi Uuden testamentin kirjoittajat osoittavat kirjeissään sanansa aina ”veljille” (eli miehille), eikä naisia oteta lainkaan huomioon? Vastaus on itse asiassa hyvin yksinkertainen. Todellisuudessa kirjoittajat puhuttelevat sekä miehiä että naisia, mutta useimmissa käännöksissä (38/RK/92) kääntäjät eivät ole ottaneet tätä jostain syystä huomioon.
Kreikan kielen sanoilla on suvut eli sanat voivat olla maskuliini-, feminiini- tai neutrimuodossa. Kun puhuja haluaa erotella kaksi ryhmää — miehet ja naiset — hän voi käyttää maskuliinista adelfos- ja feminiinistä adelfē-sanaa. Näin tapahtuu mm. Matteuksen evankeliumin jakeessa 12:50, jossa Jeesus osoittaa sanansa molemmille ryhmille. Kuitenkin, jos kyseessä on sekalainen porukka miehiä ja naisia, tuohon ryhmään viitattiin aina maskuliinisella adelfos-sanalla. Tästä syystä Paavali käyttää maskuliinista adelfos-sanaa Filippiläiskirjeen jakeissa 4:1-3, vaikka hän suuntaakin sanansa erityisesti kahdelle naiselle, Euodialle ja Syntykelle. Monet kielet toimivat itse asiassa edelleen samalla logiikalla, kuten espanjan hermanos-sana, portugalin irmãos-sana tai puolan byliście-sana.
Ainoastaan UT2020 on tehnyt oikean käännösvalinnan kääntämällä johdonmukaisesti tällaiset kohdat ”veljinä ja siskoina”.
Nämä jakeet muodostavat klassisen kokonaisuuden, jossa Paavali keskittyy Kristuksen jumalalliseen asemaan, inkarnaatioon, kuuliaisuuteen ja kärsimykseen, sekä ylösnousemuksen jälkeiseen korotukseen Jumalan valtaistuimelle. Kahdessa kohdassa 92/UT2020 suoriutuvat paremmin kuin 38/RK, vaikka juuri jälkimmäisiä mainostetaan yleensä "sanatarkkoina käännöksinä" (vaikka oma vaikutelmani on se, että 38 on tarkempi kuin RK).
Jakeessa 6 Paavali käyttää harpagmos-sanaa, jonka oikea käännös on aiheuttanut paljon harmaita hiuksia läpi vuosisatojen. Sana esiintyy vain kerran UT:ssa, ei koskaan kreikankielisessä VT:ssä ja vain harvoin muussa kreikankielisessä kirjallisuudessa. Aiemmin monet käännökset suosivat röystämis- tai saaliikseen ottamis -käännöstä. Täten Kristus olisi voinut ottaa saalikseen jotain mitä hänellä ei ollut, mutta hän kieltäytyi. Roy Hooverin (1971) ja N. T. Wrightin (1993, luku 4) yksityiskohtaisten analyysien jälkeen kuitenkin ymmärrettiin, että kyseessä on idiomi ja se tulisi kääntää ajatuksella ”Kristus ei käyttänyt olemassaolevaa asemaansa omaksi hyödykseen”, vaan luopui siitä vapaaehtoisesti. Siinä kun 38/RK edustavat vanhentunutta ja väärää näkökulmaa, 92/UT2020 kääntävät sanan ja jakeen merkityksen oikein: ”Kristus ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen (vaan syntyi ihmiseksi)”.
Samaan kokonaisuuteen liittyy myös jakeiden 6 ja 7 kääntäminen. Jakeessa 6 Paavali käyttää isos-sanaa, kun hän painottaa sitä, miten Kristus on yhdenvertainen / samalla viivalla (Isä) Jumalan kanssa. Jakeessa 7 hän puolestaan käyttää homoiōmati-sanaa, kun hän toteaa Kristuksen syntyneen ihmisten kaltaiseksi. Siinä kun 92/UT2020 ymmärtävät sanojen eron, 38/RK käyttävät molemmissa kohden kaltaisuus-sanaa. Tämä on kuitenkin turmiollinen käännös jakeeseen 6, koska kaikkihan meistä ovat Jumalan kaltaisia (1. Moos. 1:26), mutta vain Kristus on Jumalan vertainen. Näin ollen, ironisesti, Jeesuksen jumalallinen asema siten vesittyy näissä käännöksissä.
* Olen kirjoittanut pitkästä ja hartaasti Filippiläiskirjeen jakeista 2:5-11 muualla.
Paavalin kirjoittamat ohjeet liittyen neitsyihin 1. Korinttilaiskirjeen jakeissa 7:25-38 ovat muodostaneen lukijoille klassisen haasteen läpi kirkkohistorian. Lyhyesti sanottuna ongelmana on se, että Paavali käyttää kreikan parthenos-sanaa (”neitsyt”) jakeissa 25, 28, 34, 36, 37 ja 38, mutta meneillään oleva tilanne on jäänyt meille hieman epäselväksi. Keitä nämä neitsyet ovat, joiden tilanteesta korinttilaiset ovat Paavalia kirjeellään lähestyneet? Kuten helluntaieksegeetti Gordon Fee kommentoi asiaa jo vuoden 1987 kommentaarissaan, aina 1900-luvulle saakka suosituin tulkinta oli se, että Paavali puhuu isille, jotka miettivät, naittavatko he oman tyttärensä vai eivät. Nykyään suurin osa tutkijoista suosii kuitenkin tulkintaa, jonka mukaan Paavali puhuu miehille, jotka ovat kihloissa ja miettivät menevätkö kihlattunsa kanssa naimisiin. Käännöksiä vertailemalla huomaa helposti, että siinä kun 38/RK ovat valinneet ensimmäisen tulkinnan (”tytär” jakeissa 36-38), käännökset 92/UT2020 ovat valinneet jälkimmäisen tulkinnan (”morsian” jakeissa 36-38).
Jaejakso on siitäkin mielenkiintoinen esimerkki käännöksien kannalta, että se osoittaa hyvin, miten vaikea kääntäjien on noudattaa ”sanatarkkaa” käännösperiaatetta. Yksikään näistä mainituista käännöksistä ei nimittäin seuraa niin sanatarkkaa käännöstä, että se jättäisi neitsyt-sanan tekstiin ilman selitystä! Näin ollen sanatarkkoina tunnetut käännökset (38/RK) vievät tekstiin yhtä lailla oman tulkintansa (jakeet 36-38), mutta kommentaattoreiden nykynäkemyksen mukaan tämä tulkinta on ikävä kyllä virheellinen. 92/UT2020 tekevät enemmän oikeutta sille, mitä Paavali tässä oikeastaan ohjeistaa.
Ensimmäisen vuosisadan juutalaisilla oli hyvin selkeä käsitys kahdesta eri maailmanajasta. Meneillään oli nykyinen maailmanaika, joka oli monella tavalla turmeltunut ja pahuuden kyllästämä, mutta he odottivat tulevaa maailmanaikaa, jota luonnehtisi vahurskaus, rauha, pyhyys jne. Tämä oletus näkyy syvällä myös UT:n teksteissä, joissa näihin maailmanaikoihin viitataan kreikan aiōnos-sanalla. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa (10:29-30) Jeesus lohduttaa seuraajiaan siitä, että ne, jotka ovat tässä maailmanajassa (aiōnos) menettäneet paljon, tulevat saamaan ikuisen elämän tulevan maailmanajan (aiōnos) koittaessa. Kyseessä on siis yksi ja sama maailma, mutta sitä hallitsee kaksi täysin erilaista maailmanaikaa. (Vertailun vuoksi voimme todeta, että nykyajan Saksa on sama kuin 1940-luvun Saksa, mutta 80 vuotta sitten maassa vallitsi aivan erilainen maailmanaika.)
Joskus tämä juutalainen ajatus on kuitenkin ymmärretty ja/tai käännetty väärin. Esimerkkinä toimii Galatalaiskirjeen jae 1:4, jossa Paavali kirjoittaa siitä, miten Kristus on uhrannut itsensä meidän syntiemme vuoksi ja hän pelastaa meidät tästä nykyisestä pahasta maailmanajasta (aiōnos). Siinä kun 38/RK ovat ymmärtäneet käyttää maailmanaika-sanaa, 92/UT20202 kääntävät jakeen niin, että Kristus pelastaa (tai ottaa pois) meidät tästä nykyisestä pahasta maailmasta. Tämä on kuitenkin vakava virhe, ottaen huomioon, ettei Paavali missään luonnehdi maailmaa itseään pahaksi (sehän on hyvä, kuten luomiskertomus osoittaa). Ongelmana on maailman itsensä sijaan pahuuden kyllästämä maailmanaika, jonka keskellä tuleva maailmanaika on jo murtautunut, mutta joka odottaa edelleen lopullista täyttymystä. Osoittavathan Roomalaiskirjeen jakeet 8:18-25 varsin selvästi, ettei Paavali odota päivää, jolloin meidät ”revitään irti maapallosta”, vaan hän odottaa päivää, kun tämä maapallo ”vapautetaan turmeluksen orjuudesta”. (Tämä on yksi pääpointtini kirjassani Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä, 2024.)
Esimerkki 2: Filippiläiskirje 2:5-11
Nämä jakeet muodostavat klassisen kokonaisuuden, jossa Paavali keskittyy Kristuksen jumalalliseen asemaan, inkarnaatioon, kuuliaisuuteen ja kärsimykseen, sekä ylösnousemuksen jälkeiseen korotukseen Jumalan valtaistuimelle. Kahdessa kohdassa 92/UT2020 suoriutuvat paremmin kuin 38/RK, vaikka juuri jälkimmäisiä mainostetaan yleensä "sanatarkkoina käännöksinä" (vaikka oma vaikutelmani on se, että 38 on tarkempi kuin RK).
Jakeessa 6 Paavali käyttää harpagmos-sanaa, jonka oikea käännös on aiheuttanut paljon harmaita hiuksia läpi vuosisatojen. Sana esiintyy vain kerran UT:ssa, ei koskaan kreikankielisessä VT:ssä ja vain harvoin muussa kreikankielisessä kirjallisuudessa. Aiemmin monet käännökset suosivat röystämis- tai saaliikseen ottamis -käännöstä. Täten Kristus olisi voinut ottaa saalikseen jotain mitä hänellä ei ollut, mutta hän kieltäytyi. Roy Hooverin (1971) ja N. T. Wrightin (1993, luku 4) yksityiskohtaisten analyysien jälkeen kuitenkin ymmärrettiin, että kyseessä on idiomi ja se tulisi kääntää ajatuksella ”Kristus ei käyttänyt olemassaolevaa asemaansa omaksi hyödykseen”, vaan luopui siitä vapaaehtoisesti. Siinä kun 38/RK edustavat vanhentunutta ja väärää näkökulmaa, 92/UT2020 kääntävät sanan ja jakeen merkityksen oikein: ”Kristus ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen (vaan syntyi ihmiseksi)”.
Samaan kokonaisuuteen liittyy myös jakeiden 6 ja 7 kääntäminen. Jakeessa 6 Paavali käyttää isos-sanaa, kun hän painottaa sitä, miten Kristus on yhdenvertainen / samalla viivalla (Isä) Jumalan kanssa. Jakeessa 7 hän puolestaan käyttää homoiōmati-sanaa, kun hän toteaa Kristuksen syntyneen ihmisten kaltaiseksi. Siinä kun 92/UT2020 ymmärtävät sanojen eron, 38/RK käyttävät molemmissa kohden kaltaisuus-sanaa. Tämä on kuitenkin turmiollinen käännös jakeeseen 6, koska kaikkihan meistä ovat Jumalan kaltaisia (1. Moos. 1:26), mutta vain Kristus on Jumalan vertainen. Näin ollen, ironisesti, Jeesuksen jumalallinen asema siten vesittyy näissä käännöksissä.
* Olen kirjoittanut pitkästä ja hartaasti Filippiläiskirjeen jakeista 2:5-11 muualla.
Esimerkki 3: 1. Korinttilaiskirjeen luvun 7 neitsyet
Paavalin kirjoittamat ohjeet liittyen neitsyihin 1. Korinttilaiskirjeen jakeissa 7:25-38 ovat muodostaneen lukijoille klassisen haasteen läpi kirkkohistorian. Lyhyesti sanottuna ongelmana on se, että Paavali käyttää kreikan parthenos-sanaa (”neitsyt”) jakeissa 25, 28, 34, 36, 37 ja 38, mutta meneillään oleva tilanne on jäänyt meille hieman epäselväksi. Keitä nämä neitsyet ovat, joiden tilanteesta korinttilaiset ovat Paavalia kirjeellään lähestyneet? Kuten helluntaieksegeetti Gordon Fee kommentoi asiaa jo vuoden 1987 kommentaarissaan, aina 1900-luvulle saakka suosituin tulkinta oli se, että Paavali puhuu isille, jotka miettivät, naittavatko he oman tyttärensä vai eivät. Nykyään suurin osa tutkijoista suosii kuitenkin tulkintaa, jonka mukaan Paavali puhuu miehille, jotka ovat kihloissa ja miettivät menevätkö kihlattunsa kanssa naimisiin. Käännöksiä vertailemalla huomaa helposti, että siinä kun 38/RK ovat valinneet ensimmäisen tulkinnan (”tytär” jakeissa 36-38), käännökset 92/UT2020 ovat valinneet jälkimmäisen tulkinnan (”morsian” jakeissa 36-38).
Jaejakso on siitäkin mielenkiintoinen esimerkki käännöksien kannalta, että se osoittaa hyvin, miten vaikea kääntäjien on noudattaa ”sanatarkkaa” käännösperiaatetta. Yksikään näistä mainituista käännöksistä ei nimittäin seuraa niin sanatarkkaa käännöstä, että se jättäisi neitsyt-sanan tekstiin ilman selitystä! Näin ollen sanatarkkoina tunnetut käännökset (38/RK) vievät tekstiin yhtä lailla oman tulkintansa (jakeet 36-38), mutta kommentaattoreiden nykynäkemyksen mukaan tämä tulkinta on ikävä kyllä virheellinen. 92/UT2020 tekevät enemmän oikeutta sille, mitä Paavali tässä oikeastaan ohjeistaa.
Esimerkki 4: Galatalaiskirje 1:4
Ensimmäisen vuosisadan juutalaisilla oli hyvin selkeä käsitys kahdesta eri maailmanajasta. Meneillään oli nykyinen maailmanaika, joka oli monella tavalla turmeltunut ja pahuuden kyllästämä, mutta he odottivat tulevaa maailmanaikaa, jota luonnehtisi vahurskaus, rauha, pyhyys jne. Tämä oletus näkyy syvällä myös UT:n teksteissä, joissa näihin maailmanaikoihin viitataan kreikan aiōnos-sanalla. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa (10:29-30) Jeesus lohduttaa seuraajiaan siitä, että ne, jotka ovat tässä maailmanajassa (aiōnos) menettäneet paljon, tulevat saamaan ikuisen elämän tulevan maailmanajan (aiōnos) koittaessa. Kyseessä on siis yksi ja sama maailma, mutta sitä hallitsee kaksi täysin erilaista maailmanaikaa. (Vertailun vuoksi voimme todeta, että nykyajan Saksa on sama kuin 1940-luvun Saksa, mutta 80 vuotta sitten maassa vallitsi aivan erilainen maailmanaika.)
Joskus tämä juutalainen ajatus on kuitenkin ymmärretty ja/tai käännetty väärin. Esimerkkinä toimii Galatalaiskirjeen jae 1:4, jossa Paavali kirjoittaa siitä, miten Kristus on uhrannut itsensä meidän syntiemme vuoksi ja hän pelastaa meidät tästä nykyisestä pahasta maailmanajasta (aiōnos). Siinä kun 38/RK ovat ymmärtäneet käyttää maailmanaika-sanaa, 92/UT20202 kääntävät jakeen niin, että Kristus pelastaa (tai ottaa pois) meidät tästä nykyisestä pahasta maailmasta. Tämä on kuitenkin vakava virhe, ottaen huomioon, ettei Paavali missään luonnehdi maailmaa itseään pahaksi (sehän on hyvä, kuten luomiskertomus osoittaa). Ongelmana on maailman itsensä sijaan pahuuden kyllästämä maailmanaika, jonka keskellä tuleva maailmanaika on jo murtautunut, mutta joka odottaa edelleen lopullista täyttymystä. Osoittavathan Roomalaiskirjeen jakeet 8:18-25 varsin selvästi, ettei Paavali odota päivää, jolloin meidät ”revitään irti maapallosta”, vaan hän odottaa päivää, kun tämä maapallo ”vapautetaan turmeluksen orjuudesta”. (Tämä on yksi pääpointtini kirjassani Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä, 2024.)
Sanatarkkuutta & dynaamisuutta
Raamatunkääntäjät ovat yleisesti joutuneet valitsemaan joko sanatarkan tai dynaamisen käännösperiaatteen. Sanatarkuudessa pyritään tuomaan alkukielen sanat esiin mahdollisimman tarkasti ja mieluiten johdonmukaisesti (eli että samat sanat käännettäisiin aina samalla tavalla). Dynaamisessa käännöksessä huomiota annetaan kuitenkin enemmän tekstin ymmärrettävyydelle ja soljuvuudelle (koska monesti tiukan sanatarkkuuden hintana on kömpelöt lauseet). UT2020 ei nähtävästi sijoitu selvästi kumpaankaan leiriin. Tässä vain aivan lyhyet alkuhuomiot tästä jännitteestä, voit jättää halutessasi lisää esimerkkejä kommenttikenttään.
Joissain kohdin UT2020 kääntää todella sanatarkasti, jopa sanatarkemmin kuin 38. Yksi hyvä esimerkki on klassinen jae, 1. Kor. 1:18:
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (38)
Puhe rististä kuulostaa älyttömältä niistä, jotka ovat tuhoutumassa. Meille pelastuville siinä on sen sijaan Jumalan voima. (UT2020)
Kuten lukija huomaa, siinä kun 38:ssa puhutaan "kadotukseen menemisenä", UT2020:ssa puhutaan ihmisen "tuhoutumisesta". Tämä on joidenkin kriitikoiden mukaan merkki siitä, että uudessa käännöksessä on kummattu pois kadotus kokonaan! Kuitenkin tämän jakeen kohdalla tämä on silkka väärinkäsitys. Paavali nimittäin käyttää tässä kohden apollumenois-sanaa, jonka merkitys on nimenomaan tässä kohtaa "ovat tuhoutumassa (koko ajan)". Paavalin mukaan ne ihmiset, jotka ovat liikaa kiinni tämän maailmanajan kanssa ja elävät sen mukaan (ks. yllä esim. 4), ovat itsessään tuhoutumisen prosessissa, koska tämä nykyinen aikakausi on poistumisen tilassa. Huomaa, että näin myös Fee 1987 kääntää jakeen ("to those who are perishing".)
Filippiläiskirjeen 1-luvussa taas on päädytty dynaamiseen käännökseen. Kahdesti Paavali tässä luvussa puhuu "Kristuksen päivästä" (1:6, 10), ilmaus, jonka UT2020 on kuitenkin kääntänyt suoraan selittävänä "Kristuksen paluuna" eli toisena tulemisena. Tämä on tietenkin Paavalin pointti ja dynaaminen käännös selittää sen lukijalle. Hintana on kuitenkin sitten se, ettei lukija huomaa sitä, miten Paavali nojaa tässä tunnettuun VT-konseptiin "Herran päivästä", joka esiintyy usein profeetoilla. Voit halutessasi lukea kohdat Aamos 5:18-20; 8:3, 9; Jes. 2:2-4, 6-22; 11:10; 19:18-25; 25:6-9; Jooel 2:28-32 [tai 3:1-5, 1992-käännöksessä]; Obadja 15-17; Sak. 14. ja verrata niitä Paavalin kirjeiden jakeisiin 1. Kor. 1:8; 5:5; 2. Kor. 1:14; Fil. 1:6, 10; 2:16; 1. Tess. 5:1; 2. Tess. 2:2. Toisin sanoen: UT:n teologiassa Jumalan pilliinpuhaltaminen ja maailman tilille vieminen tapahtuu nimenomaan Kristuksen paluussa ja sen kautta.
Johtopäätös
Kokonaisen käännöksen luonnehdinta on valtava projekti ja sellainen jää muiden tehtäväksi. (Yhden hyvän arvion on kirjoittanut Erkki Koskenniemi ja se löytyy Perusta-lehdestä, 3/2021). Nämä neljä hyvin rajattua syväsukellusta osoittavat kuitenkin varsin selvästi sen, että UT2020-kääntäjät tekevät muita käännöksiä paremmin oikeutta sille, keille apostolit kirjeensä osoittavat (esim. 1) ja he näyttävät olevan varsin hyvin perillä siitä, missä nykytutkimus eri aiheissa ja sana-analyyseissä tällä hetkelle menee (esim. 2&3). Joskus kuitenkin tapahtuu yksittäisiä lapsuksia, kuten esim. 4 osoittaa ja lukija saa helposti väärän teologisen kuvan kirjoittajan ajattelusta. Käännös näyttäis myös soljuvan kirjaimellisen ja dynaamisen välisessä maastossa melko vapaasti.
Tavallisen lukijan tulisi kuitenkin konekiväärimäisten syytösten tai yltiöpäisten kehujen sijaan vertailla eri käännöksiä tarkasti ja nöyrästi toisiinsa ja pystyä ainakin nostamaan hattua kaikille niille, jotka päättävät lähteä tähän valtavan suurta tietomäärää ja aikaa vaativaan tehtävään, Raamattumme kääntämiseen.
Mainittua kirjallisuutta
Fee, Gordon D. 1987. The First Epistle to the Corinthians. NICNT. Eerdmans.
Hoover, Roy. W. 1971. ”The Harpagmos Enigma: A Philological Solution.” Harvard Theological Review 64. (Sivut 95-119.)
Saarela, Janne. 2024. Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä. Aikamedia.
Wright, N. T. 1993. The Climax of the Covenant. Christ and the Law in Pauline Theology. Fortress Press.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti