Kirjaesittely: Keith Small - Textual Criticism and Qur’ān Manuscripts

Keith E. Small, Textual Criticism and Qur’ān Manuscripts (Lexington Books, 2011), 208 sivua.

Johdanto

Keith E. Small (1959-2018) oli yksi aikamme merkittävimpiä Koraanin ja erityisesti sen tekstihistorian tutkijoita. Hänen vuonna 2011 ilmestyneestä teoksesta Textual Criticism and Qur’ān Manuscripts - joka perustui osittain hänen vuoden 2008 väitöskirjaansa - on tullut alan standardi teos. Itse asiassa teos oli jopa uraauurtava, koska Uuden testamentin teksteihin verrattuna Koraanin tekstikriittinen tutkimus on edelleen aivan lapsenkengissä. Siinä kun UT:n tutkijat odottelevat Nestle-Alandin 29. painosta, Koraanista ei ole vieläkään tullut ensimmäistäkään kunnollista kriittistä tekstilaitosta. Koraanin painettu versio ei siis perustu kriittiseen tekstilaitokseen, kuten UT.

* Smallin kirja on ainakin toistaiseksi kokonaisuudessaan luettavissa täällä. Koska päätin kaiken tasoisia lukijoita huomioidakseni kääntää suomeksi kaikki tekemäni suorat lainaukset, innokkaimmat voivat ainakin tarkistaa ne suoraan alkutekstistä - Small nimittäin kirjoittaa aika ajoin hirvittävän intensiivisiä ja hankalasti käännettäviä lauseita!

Pyrin pitämään tämän kirjaesittelyn poikkeuksellisesti mahdollisimman lyhyenä. Tiivistän ensin Smallin kirjan sisällön, jonka jälkeen teen muutamia huomioita Koraanin ja Uuden testamentin suhteesta tekstikritiikin pelikentällä lainaamalla muutamien UT-tutkijoiden näkemyksiä. 

Kirjan sisältö

Kirjan ytimessä on Smallin tekstikriittinen analyysi Suuran jakeista 14:35-41. Hän käsittelee kohdassa esiintyviä tekstivariantteja perustuen 22 erilliseen käsikirjoitukseen: 19 näistä käsikirjoituksesta (jotka ovat pergamentteja) on peräisin neljältä ensimmäiseltä vuosisadalta Muhammadin kuoleman jälkeen (632 jKr.) ja kolme niistä (jotka ovat paperia) ovat paljon tuoreempia, ne tulevat viimeisen 200 vuoden ajalta. Ikävä tosiasia on se, että tekstikritiikkiä ei ole juurikaan sovellettu Koraanin käsikirjoituksiin. Tämä on kuitenkin välttämätöntä jos me haluamme oikeasti analysoida muslimien klassista väitettä siitä, että Koraani on välitetty käytännössä täydellisesti läpi historian ilman minkäänlaisia variantteja (toisin kuin UT, asia, jota muslimiapologeetat niin mielellään painottavat). Tämä usein toistettu väite ei kuitenkaan pidä paikkansa - kuten tämäkin kirja osoittaa. 

Mitä tekstivarintteihin tulee, niin Small toteaa (s. 32), että vain erittäin harvoin nykyajan muslimioppineet käsittelevät Koraanin käsikirjoituksissa esiintyviä tekstivariantteja ja silloinkin, kun he tekevät niin, he painottavat ainoastaan sitä, että joskus on sattunut pieniä tahattomia virheitä. Muslimien painotus on selvästi siinä, ettei käsikirjoituksissa ole juurikaan eroavuuksia, eikä niitä sen vuoksi tarvitse oikeastaan edes tutkia. (Small viittaa useampaan muslimien perusteokseen, jotka eivät mainitse mitään olemassaolevista tekstivarianteista.) Tilanne on kuitenkin ironinen, koska keskiajalla muslimit nimenomaan puhuivat varianteista erittäin yleisesti ja julkisesti, mutta tällainen tapa käytännössä katosi historian varrella. Ikävä kyllä juuri kukaan ei siis tee tekstikritiikkiä Koraanin käsikirjoitusten kanssa. Kuten Small toteaa, 

Seuraus tästä on se, etteivät länsimaalaiset- eivätkä muslimitutkijat ole tehneet laajaa vertailua tekstivarianteista olemassaolevien Koraanin käsikirjoitusten perusteella. (s. 33)

Kirjan luvut 3-8 keskittyvät kuvaamaan sitä, millaisia erilaisia tekstivariantteja käsikirjoituksissa esiintyy. Tiivistettynä:

• Ajoittain kopioitsijat korjaavat tekstin kielioppia. (Luku 3).
• Kopioitsijat tekevät ajoittain virheitä: tekstiin ilmestyy ylimääräisiä kirjaimia, joskus tapahtuu haplografiaa (jokin teksti, joka olisi pitänyt kirjoittaa kahdesti, onkin kopioitu vain kerran eli tekstiä puuttuu). Kaiken kaikkiaan kopiointiprosessi on kuitenkin ollut tarkkaa. (Luku 4)
• Teksteissä on jonkin verran eroja tarkeissa eli diakriittisissä merkeissä, jotka esiintyvät sanojen ylä- tai alapuolella. Vaikka suurin osa merkeistä on samoissa kohdissa kuin nykyäänkin, joissain harvoissa kohdissa on muutoksia ja osa vaikuttaa lauseen kielioppiin. Isossa kuvassa kopioitsijat kuitenkin välttävät puuttumasta tekstiin eli he välttelevät korjauksien tekemistä. (Luku 5)
• Koraanin suurat - kuten hepreankielinen Vanha testamentti - kirjoitettiin alun perin pelkällä konsonanttitekstillä, johon lisättiin myöhemmin vokaalimerkinnät. Konsonanttitekstissä esiintyviä variantteja kutsutaan rasm-varianteiksi. Islaminen traditio osoittaa kiistattomasti, että erityisesti islamin aamuhämärissä näitä variantteja on ollut erityisen paljon eli teksti on elänyt melkoisesti, eivätkä monet tekstit koskaan päätyneet Koraaniin. Smallin mukaan data osoittaa siihen suuntaan, että alun alkaen tekstissä on ollut jopa enemmän variaatiota kuin mitä nykyisistä käsikirjoituksista voidaan havaita. Nämä vaihtoehtoiset variantit kuitenkin katosivat, koska tekstiä editoitiin niin raskaalla kädellä jo melko varhaisessa vaiheessa (tästä lisää alla). (Luku 6)
• Koraanin jaejaksotasolla esiintyy jonkin verran vaihteluja (variant verse divisions). Jo varhaisimmissa käsikirjoituksissa esiintyy tekstikriittisiä symboleita, jotka osoittavat, että tekstiä on jaoteltu eri tavoilla. Vaikka jotkut väittävät jaejaottelun tulleen myöhemmin, Smallin mukaan ne ovat tekstien perusteella olleet läsnä alusta saakka. (Luku 7)
• Käsikirjoituksissa esiintyy monia korjauksia (physical corrections). Sanoja on mm. kummattu ja kirjoitettu uudelleen. Kaiken kaikkiaan korjauksia tapahtui monista erinäisistä syistä. (Luku 8)

Luvussa 9 Small vertaa käsikirjoituksissa olevia tekstivariantteja siihen, mitä aiheesta sanotaan islamin omissa varhaisissa traditioissa. Käytännössä tekstivarintteja on ollut paljon enemmän ja ne ovat olleet merkittävämpiä kuin mitä olemassaolevat käsikirjoitukset paljastavat: 

Islamilaisessa kirjallisuudessa on lueteltu paljon enemmän tekstivariantteja kuin mitä voidaan löytää käsikirjoitusperinteestä. Tämä mainittiin aiemmin yhtenä tekijänä, joka osoittaa, kuinka paljon Koraanin tekstiin on käsikirjoituksissa kohdistettu ulkoista valvontaa. Monet lähteet listaavat näitä variantteja jo ennen tekstin standardointia, joka seurasi Ibn Mujāhidin [k. 860 jKr.] työtä. Jos näissä teoksissa luetellut tekstivariantit olivat olemassa 2. ja 3. islamilaisen vuosisadan käsikirjoituksissa [700-800-luvuilla], silloin tällaisten käsikirjoitusten täydellinen puuttuminen nykyään voidaan parhaiten selittää todisteena käsikirjoitusaineiston valtavasta tukahduttamisesta ja siitä seuranneesta kiellettyjen tekstimuotojen laiminlyönnistä. (s. 123-124)

Paljon varianttimateriaalia on siis selvästi kadonnut rajun editoinnin ja standardisoimisen vuoksi, mutta meillä ei ole mitään tapaa saada selville, millaisia tekstivariantteja on kokonaisuudessaan kadonnut, koska kolmantena kalifina (vuodet 644-656 jKr.) toiminut Uthman tuhosi kaikki muut tekstiversiot (s. 124). 

Luvussa 10 Small toteaa, että ainoastaan joidenkin olemassaolevien palimpsestikäsikirjoituksien (palimpsesti on käsikirjoitus, josta aiempi teksti on pyyhitty pois ja uusi teksti on kirjoitettu tilalle) pohjatekstissä meillä saattaa olla pääsy tekstiin ennen Uthmanin raskaan käden editointiprosessia, mutta ikävä kyllä tämäkin työ on edelleen lapsenkengissä (ks. s. 8). 

Kirjan tärkeä luku 12

Keskityn nyt hieman pidemmästi kirjan lukuun 12, koska juuri tässä osuudessa Small avaa tarkasti ne johtopäätökset, joita haluan tässä blogitekstissä erityisesti painottaa. Small jakaa Koraanin tekstihistorian jopa kuuteen erilliseen ja toisiaan seuraaviin ajanjaksoihin:

• Ajanjakso 1: Muhammadin profeetan ura (610-632 jKr.): Oraalinen eli suullinen vaihe. 
• Ajanjakso 2: "Companions’ Collections" (632-653 jKr.): Muhammadin kuoleman jälkeinen tilanne, kun liikkeellä on erilaisia tekstieditioita aina siihen saakka, kunnes teksteille tapahtuu ensimmäinen standardisaatio.
• Ajanjakso 3: Uthman ja Al-Hajjaj (653-705 jKr.): Uthmanin versio/editio korvaa kaikki muut versiot ainoana oikeana ja sallittuna Koraanin editiona. 
• Ajanjakso 4: Oikeinkirjoituksen editointia ja parantelua (705-936 jKr.).
• Ajanjakso 5: 10 eri lukutavan vahvistus (936-1924 jKr.)
• Ajanjakso 6: Hafs-tekstien ylivertaisuus (1924-nykyhetki).

Meitä kiinnostaa kuitenkin tässä kohden erityisesti kolme ensimmäistä ajanjaksoa, joten keskityn kuvaamaan tarkemmin niitä.

Ajanjakso 1: Muhammadin profeetan ura (610-632 jKr.)

Lyhyesti sanottuna Muhammadin elinaikana ei ollut olemassa yhtä yhtenäistä Koraania tekstinä, vaan kaikki liikkui pääosin suullisesti. Lisäksi meidän pitäisi puhua teksteistä monikkona, ei tekstistä yksikkönä.

Ajanjakso 2: "Companions’ Collections" (632-653 jKr.)

Tämä kyseinen ajanjakso kattaa ajan Muhammadin kuolemasta (632)  aina siihen saakka, kunnes ensimmäinen standardisaatio teksteille tapahtuu kalifi Uthmanin toimesta (ks. taustaa s. 8). Kun Muhammad kuoli, liikkeellä oli selvästikin erilaisia Koraanin tekstimuotoja, jotka vakiintuivat eri maantieteellisillä alueilla. Esimerkiksi suurien (eli Koraanin lukujen) järjestys vaihteli suuresti eri editioiden välillä. Tämä taas aiheutti tilanteen, jossa islamin yhtenäisyys oli vaakalaudalla, joten asiaan päätettiin puuttua korkeimmalla mahdollisella auktoriteetilla. Kalifi Uthman valitsi yhden ainoan tekstimuodon, joka vakiinnutettiin kaikkialla ja kaikki muut Koraanin versiot tuhottiin. Näin ollen - ikävä kyllä - näitä muita tuolloin liikkeella olleita tekstimuotoja ei voida enää rekonstruoida siitä yksinkertaisesta syystä, että Uthman tuhosi standardi-editiota tehdessään kaikki muut vaihtoehtoiset lukutavat. Näin ollen varhaisin tekstimuoto, joka voidaan palauttaa tekstikriittisellä työllä, on Uthmanin kyhäämä standartoitu teksti (s. 164). Jopa kaikkein varhaisin olemassaoleva käsikirjoitus sisältää jo editoidun tekstimuodon. Näin ollen, kiitos Uthmanin, tekstikriitikko törmää Uthmanin muuraamaan  tiiliseinään, jonka toiselle puolelle ei ole enää pääsyä, koska materiaali on tuhottu. 

Ajanjakso 3: Uthman ja Al-Hajjaj (653-705 jKr.)

Islamilainen liikehdintä oli siis vaarassa jakautua pahasti, koska liikkeellä oli erilaisia Koraanin tekstimuotoja, joten kalifi Uthman kyhäsi kasaan yhden yhtenäisen tekstiedition (noin vuonna 653), jota Al-Hajjaj (k. 714 jKr.) sitten hieman korjaili kieliopillisesti 700-luvun alussa. Tämä on se hetki, kun syntyi ihka ensimmäinen Koraanin kanoninen versio. Riitaakin oli, koska mm. Ibn Mas'ud (k. 650 jKr.) piti omaa versiotaan parempana kuin Uthmanin versiota. Joka tapauksessa juuri tämä Al-Hajjajin parantelema teksti on se, mikä voidaan olemassaolevien käsikirjoitusten perusteella rekonstruoida (s. 165). Tässäkin Small painottaa sitä, miten "palaaminen vähemmän organistoituihin autografisiin teksteihin on äärimmäisen vaikeaa, koska aiemmat Koraanin versiot tuhottiin" (s. 166). 

Muut ajanjaksot

Neljäntenä ajanjaksona (vuosina 705-936) tapahtui oikeinkirjoituksen parantelua ja editointia. Tänä aikana tapahtui konsonanttitekstin vokalisointia, mutta liikkeellä oli paljon erilaisia tapoja vokalisoida teksti (kokonaista 10 erilaista tapaa hyväksyttiin) ja 800-luvulla kirjoittanut kristitty Al-Kindi vahvistaa tämän itsenäisesti omissa kirjoituksissaan. Viidennessä ajanjaksossa (936-1924) vahvistettiin 10 erilaista resitointi lukutapaa. Lopulta kuudennessa ajanjaksossa Koraani lopulta painetaan (vuonna 1924) ja tästä eteenpäin painettu teksti toimii yleisesti hyväksyttävänä Koraanina.  

Small antaa hyvän yleistiivistyksen sivulla 184 & 185 (ks. termien selityksistä s. 7):

Sen sijaan, että puhtaat autografiset (autographic) tekstimuodot olisi säilytetty, Koraanin osalta säilytetty ja välitetty tekstimuoto on se, joka valittiin muiden tekstien joukosta, ja joka sitten muokattiin ja kanonisoitiin muiden tekstien kustannuksella, ja jota on paranneltu, jotta se vastaisi haluttua ihannetta. ... Kuitenkin se, mitä ei voida enää määrittää, ovat ne autografiset tekstimuodot, joita varhaisimmat muslimit pitivät Muhammadille annettujen ilmoitusten täydellisenä kokoelmana, ja jotka jäivät hänen kuolemansa jälkeen hänen lähimmille seuraajilleen. Emme myöskään voi palauttaa hänen seuraajiensa käyttämiä tekstimuotoja. 

Tästä syystä muslimit ovat keskittyneet tekstikritiikkiä tehdessään aivan erilaiseen painotukseen kuin UT:n tutkijat:

Sen sijaan, että olisi pyritty löytämään tai palauttamaan alkuperäiset autografiset (autographic) tekstimuodot tai edes Koraanin varhaisimmat autoritaariset (authoritative) tekstimuodot, on pyrittykin luomaan konsonanttitekstin joustavasta oikeinkirjoituksesta sellainen muoto, joka täyttää mahdollisimman monia dogmaattisia ja käytännöllisiä liturgisia ehtoja. ... Toisin sanoen, pääasiallinen huoli Koraanin tekstikriittisessä tutkimuksessa, jota on harjoitettu historian kuluessa islamin sisällä, on ollut oikeuttaa yksi tekstimuoto monien muiden tekstien sijasta. Nämä pyrkimykset vahvistaa vain yksi teksti muiden tekstien joukosta, olivat ne sitten suullista ja kirjallista aineistoa, ovat johtaneet varhaisimman autoritatiivisen (authoritative) tekstimuodon peruuttamattomaan häviämiseen. (s. 168, termien selityksistä edelleen s. 7)

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan Smallin kirja antaa hyvän kuvan Koraanin tekstihistoriasta. Se osoittaa erityisesti sen, miten paljon mutkikkaampi tämä historia on kokonaisuudessaan ollut kuin mitä moni tavallinen muslimi aiheesta ajattelee. Kirja on kuitenkin tekninen ja sen lukeminen vaatii jokseenkin taustatietoa (jossa en itsekään ole ikävä kyllä mikään expertti). Small on kuitenkin kirjoittanut aiheesta myös populaarimman kirjan, ja jossa hän käsittelee Koraania ja UT:ta rinnakkain. Palaan asiaan, kunhan opus vain ensin sujahtaa postilaatikkooni lähiaikoina. 

Syväsukellus: Uthmanin tuhoisa projekti tekstikritiikin kannalta

Kuten Smallkin useasti teoksessaan toteaa, ei ole mitään epäselvää siinä, että Koraanin tekstiä on kopioitu historian aikana tarkasti ja suuria tekstivariantteja ei juurikaan ole. On myös selvää, että tutkijoilla on käytössään kasa erittäin vanhoja käsikirjoituksia. Mutta tämän blogin aiheen kannalta on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota asian varjopuoleen. Small itse asiassa lainaa L. Becan Jonesia, joka kirjoitti jo 1930-luvulla osuvat sanat:

Vaikka saattaakin olla totta, että mikään muu teos ei ole säilynyt 12. vuosisadan ajan niin puhtaana tekstinä [kuin Koraani], on todennäköisesti aivan yhtä totta, ettei mikään muu teos ole kärsinyt niin rajuista puhdistuksista.  (sit. s. 176)

Kuten Small toteaa (s. 179), Uthmanin editiosta tuli muslimien Textus Receptus, "kaikkien yleisesti vastaanottama/hyväksymä teksti" (vrt. aiempi teksti tällä blogilla). Suurin ero kristittyjen Textus Receptukseen on kuitenkin tämä: siinä kun UT:n kohdalla me voimme verrata meidän Textus Receptusta aiempiin ja parempiin käsikirjoituksiin (koska niitä on olemassa hirvittävän suuri kasa), Koraanin kannalta tämä ei ole mahdollista, koska Uthman käski tuhota kaiken muunlaisen materiaalin! Tekstikriitikon näkökulmasta katsottuna tämä on tietysti painajainen. 

Ei ole itse asiassa mikään ihme, että juuri tätä samaa asiaa voivotti tunnettu UT:n tekstikriitikko B. F. Westcott (1825-1901) vuonna 1897 julkaistussa kirjassaan Some Lessons of the Revised Version of the New Testament:

Kun kalifi Uthman editoi Koraanin tekstin ja tuhosi kaikki aiemmat kopiot, jotka erosivat hänen standarditekstistään, hän vahvisti tekstin yhtenäisyyden myöhemmissä käsikirjoituksissa, mutta tämä tapahtui tekstien historiallisen perustuksen kustannuksella. Klassinen teksti, joka lepää lopulta vain yhden ainoan arkkityypin varassa, on altis kaikkein vahvimmille epäillyille. (1897, 8-9)

Otan vielä yhden kommentin Uuden testamentin tutkija Larry Hurtadolta, joka oli itsekin merkittävä tekstikriitikko (hän analysoi väitöskirjassaan Markuksen evankeliumia erityisesti codex Washingtonuksessa). Hurtado itse asiassa kirjoitti Smallin kirjasta lyhyen kirja-arvion (2014) ja hän myös kommentoi kirjaa lyhyesti blogissaan (2013). Hurtado painottaa sitä, että Koraanin tekstihistoriassa Uthmanin väkivaltainen puuttuminen Koraanin tekstin vakiinnuttamiseksi toimii jyrkkänä erona kristinuskon varhaisiin vuosisatoihin:  UT:n tekstin kohdalla mitään Uthmanin tapaista auktoriteettia tai komiteaa ei yksinkertaisesti ollut olemassa kolmeen ensimmäiseen vuosisataan! Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka meillä on tunnetusti paljon tekstivariantteja UT:n käsikirjoituksissa, tämä on itse asiassa hyvä asia, koska me voimme analysoida varhaista UT:n tekstiä, toisin kuin Koraanin kohdalla. 

Yhdellä lauseella: koskaan ei ollut olemassa kristittyä Uthmania. 

* Haluatko kuunnella Smallin luennon Koraanin käsikirjoituksista, jonka hän piti Cambridgessa vuonna 2012? Jos "kyllä", niin klikkaa tästä!

Kommentti: Mikke Tiainen, Islamilaisen teologian maisteri, Helsingin yliopisto

Smallin tekemät huomiot ovat linjassa Islamilaisen eksegetiikan nykytutkimuksen kanssa, jossa Koraanin tekstihistorian läpinäkyvyyden puute on yleinen tosiasia.

Eräs alan merkittävin tutkija Fred M. Donner toteaa:

Vaikka nykyiset muslimit uskovat Koraanin olleen muuttumaton ja säilyneen sanasta sanaan, historialliset todisteet osoittavat, että varhaisin islamilainen yhteisö ei välttämättä pitänyt tätä käsitystä itsestään selvänä. *Fred M. Donner, Muhammad and the Believers: At the Origins of Islam (2010).

Muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

Hurtado, Larry. 

• 2013. ”Textual Criticism, the New Testament, and the Qur’an.”  Larry Hurtadon blogi. (Viitattu 22.7.2025)
• 2014. ”Book Review: 'Keith E. Small, Textual Criticism and Qur’a ̄n Manuscripts.'" Scottish Journal of Theology 68 (1). (Sivut 114-116.)

Westcott, B. F. 1897. Some Lessons of the Revised Version of the New Testament.

Williams, Peter. 2011. ”Textual criticism and Qur'ān manuscripts.” Evangelical Textual Criticism -blogi. (Viitattu 22.7.2025) 

--> Tämän tekstin kommenttiosuudessa Small itse asiassa toteaa kirjastaan näin: "This is the first book-length examination of the kinds of textual variants one can observe in Qur'an manuscripts, and how these variants affect commonly held views on the transmission of the text of the Qur'an." Hän myös toteaa mielenkiintoisesti, että "Bart Ehrman's approach and conclusions actually fit the history of the Qur'an more than they do the New Testament, in my opinion."