Nomina sacra

Tutki ja näe, etteivät käännökset paljasta kaikkea

Ehdottomasti suurin osa kristityistä lukee Uutta testamenttia käännösten avulla. Osa taas uhraa elämästään joitain tuhansia tunteja syvempään opiskeluun ja he pystyvät lukemaan Uutta testamenttia kreikan kielellä. Harvalla kuitenkaan on kirjahyllyssä kopioita suoranaisista Uuden testaentin käsikirjoituksista kuten eräällä ystävälläni. Näin ollen he käyttävät editoituja tekstilaitoksia, kuten Nestle-Aland 28:aa. On selvää, että jälkimmäinen ryhmä pystyy tekemään tekstistä helpommin erinäisiä ”valaisevia huomioita”, mutta on ainakin yksi asia, joka jää piiloon kummaltakin ryhmältä.

Nomina sacra

Uuden testamentin teosten käsikirjoituksissa on runsaasti esimerkkejä siitä, että varhaiset kopioitsijat kehittivät hyvin erityisen tavan kirjoittaa erityisen merkittäviä ja ”pyhiä” nimiä. Tätä tapaa kutsutaan latinankielisellä termillä ”nomina sacra”, joka tarkoittaa suurin piirtein ”pyhät sanat”. Tämä tapa näkyy kreikankielisten käsikirjoitusten lisäksi useissa käännöksissä, kuten latinan-, koptin- ja armeniankielisissä käsikirjoituksissa. Tämä uusi tapa kulki myös käsi kädessä uuden keksinnön, koodeksin kanssa. 

Aluksi tämä tapa kohdistui erityisesti sanoihin ”Jumala”, ”Herra”, ”Jeesus” ja ”Kristus”, mutta myöhemmin 11 muuta sanaa laitettiin samaan muottiin. Yleensä sana lyhennettiin siten, että siitä kirjoitettiin ainoastaan ensimmäinen ja viimeinen kirjain, jonka lisäksi kirjainten yläpuolelle piirrettiin vaakaviiva. Näin ollen esimerkiksi sana Jumala ”Θεός” kirjoitettiin "ΘΣ".

Tutkijoiden mukaan tämä tapa alkoi jo ensimmäisellä vuosisadalla. Tähän päätelmään ollaan ajauduttu lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin on selvää, että tämäntapainen käytäntö vaatii muutaman vuosikymmenen aikaa vakiintuakseen. Kopioitsija Jerusalemissa ja kopioitsija Roomassa eivät vielä tässä vaiheessa pystyneet soittamaan toisilleen puheluita ja sopimaan yhteisistä kopiointitavoista. Selityksentarve nousee myös siitä, että nomina sacra -tapa  on löydettävissä kaikkein vanhimmistakin käsikirjoituksista. Asia ei välttämättä olisi kovin erikoinen jos tapa olisi ollut käytössä vain tietyillä maantieteellisillä sijainnella. Tapa oli käytössä kaikkialla!

Johanneksen evankeliumin alku Codex Vaticanuksessa: "...ja Sana oli Jumala". "Jumala" on kirjoitettu nomina sacra -tyylillä.
Voit tutustua käsikirjoitukseen täällä.

Seli seli

On helppo ehdottaa ensimmäisensä mieleen tulevaa ratkaisua: kopiointiprosessissa haluttiin säästää tilaa ja näin ollen aikaa ja rahaa (ns. kristityt olivat laihialaisia -argumentti). Mutta tutkijoiden mukaan tämä ei ole kovin näppärä ajatusmalli. Ensinnäkin on huomattava, että käytännöllä ei ole olemassa vastinetta kreikkalais-roomalaisissa ”maallisissa” kirjoituksissa. Se oli käytössä ainoastaan kristityillä. Lisäksi käsikirjoituksissa jotkut näistä 15:sta sanasta eivät aina ole automaattisesti kirjoitettu nomina sacra -tyylillä. Esimerkiksi sana ”Isä” on kirjoitettu tällä tavalla vain silloin, kun se liittyy Jumalaan ja ”Ihminen” silloin, kun se liittyy Ihmisen Poikaan. Sattuma ei myöskään ole tyydyttävä selitys sille, että miksi juuri tietyt sanat otettiin osaksi nomina sacraa. 

Nomina sacra & JHWH

Lähin vastine nomina sacra -tavalle tulee juutalaisista Kirjoituksista. Ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset olivat hyvin tarkkoja Jumalan nimen ”JHWH” kirjoittamisesta. (Vanha testamentti on kirjoitettu hepreaksi ja vokaaleja ei käytetty.) Tällä tavalla kirjoitettua Jumalan nimeä kutsutaan tetragrammiksi, koska se muodostuu neljästä kirjaimesta. Esi-kristillisissä juutalaisissa teksteissä tämä tetragrammi kirjoitettiin erityisellä tavalla, jotta se erottuisi selkeästi muista sanoista. Näin toimittiin myös Qumranin yhteisössä, jossa Jeesuksen aikana käsiteltiin ahkerasti Vanhan testamentin tekstejä. Tämä erityinen juutalainen tapa kohdella Jumalan nimeä näyttäisi olevan paras teoria selittämään varhaisten kristittyjen nomina sacra -käytäntöä. Larry Hurtadon mukaan tämä tapa alkoi Jeesuksen nimestä, joka laajeni sitten Jumalaan ja muihin kristologisiin titteleihin. Hän väittää, että tapa alkoi jo ennen vuotta 70.

Seurakuntien väliset verkostot

Nomina sacra -käytäntö on pakottanut meidät miettimään uudelleen varhaisten seurakuntien keskinäistä yhteydenpitoa. Näyttäisi olevan virhe ajatella, että kaikki seurakunnat olivat ”eristäytyneitä saaria” ilman yhteydenpitoa muihin seurakuntiin. 

Kuten edellä mainitsin, kaksi asiaa vaatii selityksen: (a) nomina sacra -käytäntö kosketti hyvin tiukasti vain tiettyjä sanoja ja (b) ja tapa on levinnyt hyvin nopeasti ja laajasti kaikkiin säilyneisiin käsikirjoituksiin ja se löytyy jopa kaikkein vanhimmista käsikirjoituspalasista. 

Tästä voidaan päätellä varmuudella, että eri seurakunnat hyvin laajalle maantieteelliselle alueelle sijoittuneina olivat keskenään paljon läheisemmin tekemisissä kuin monesti ollaan osattu edes kuvitella. Itse asiassa me tiedämme löytyneiden dokumenttien perusteella, että kirjeet saattoivat kulkea kahden kuukauden aikana jopa 1200km tai 600km kahdessa viikossa. (Lieneekö tehokkuuteen yhtenä syynä se, että kirjeitä kuljettaneet henkilöt eivät käyttäneet kaikkea aikaansa nurmikonleikkaamiseen?) Mm. näistä syistä monet tutkijat ovat ehdottaneet, että ainakin Egyptissä on hyvinkin voinut toimia kristillinen kirjoituspaja (scriptorium) jo toisen vuosisadan alkupuolella. 

Joka tapauksessa on selvää, että nomina sacra -käytännön kehittämisellä oli teologinen merkitys. Ei siten ole ihme, että jotkut tutkijat ovat huomauttaneet tämän olleen yksi keino kehittää orastavaa uskontunnustusta. Jokainen voi itsekseen miettiä mitä mahtaa merkitä se tosiasia, että varhaisimmat neljä nomina sacra -sanaa olivat Jeesus, Kristus, Jumala ja Herra.

(Asiasta kiinnostuneet voivat pistäytyä lukemassa tarkemmin täältä.)