Majuskeleita ja Codex Sinaiticus

Kertaalleen käytetty joulukortti

Muistan melko hyvin erään tilanteen, joka sattui opiskellessani 5/6-luokalla Koskimäen yliopistossa (Jurvassa). Opettajalla oli tapana asettaa joulukuussa luokan eteen postilaatikko, jonne saimme kirjoittaa luokkakavereille ja opettajalle postikortteja. Tämä oli tietysti äärimmäisen tärkeä ja mukava hetki, joka katkaisi arkisen rutiinin edes hetkeksi. Jouluinen kortti vieressä istuvalta tyypiltä tai jopa itse opettajalta sai aikaan ainakin hetken kestävän mukavan jouluisen tuulahduksen.

Itselläni oli kuitenkin jostain syystä ongelmia saada käsiini uusia joulukortteja. (Vanhempani eivät kuitenkaan olleet köyhiä, joten syy löytyy jostain muualta…) Hätätilanteessa tarrauduin loistavaan B-suunnitelmaan ja ongin käsiini isoveljeni aikaisia lyijykynällä kirjoitettuja vanhoja jolukortteja, jotka hän oli saanut omilta luokkakavereiltaan. 15 sekunnin kummaamisen jälkeen kortti näytti jälleen uudelta! Pian käsissäni oli kasa uudenveroisia, mutta käytettyjä kortteja, jotka päätyivät postilaatikkoon ja pian eri pulpeteille. Suunnitelmani ei kuitenkaan toiminut, koska pian luokakkaveri tuli melko kovaäänisesti huomauttamaan, että Saarela jakaa luokassa käytettyjä joulukortteja! Lievä häpeäntunne taisi käydä kasvoilla.

Pian on jälleen aika lähettää jouluterveisiä. Älä mielellään käytä palimpsesteja...

Palimpsesteja

Uskokaa tai älkää, mutta joskus samantapaisia ongelmia liittyi historian aikana Uuden testamentin tekstiin. Yksi tällainen tilanne sattui vuoden 1100 tienoilla, kun eräs munkki halusi tallettaa Efraim-nimisen kirkkoisän kirjoituksia kirjastoonsa. Koska hänellä ei ollut joko varaa tai aikaa etsiä uutta pergamenttia, hän päätti ”kummata” tekstiä pois hallussaan olevasta Uuden testamentin majuskelikäsikirjoituksesta ja käyttää sen sivuja uuden tekstin tallettamisessa. Näin syntyi käsikirjoitus jota kutsutaan palimpsestiksi (kirj. ”uudelleen kirjoitettu”).

Näin ollen Uuden testamentin tekstihistoriaa opiskellessani huomasin, että en ollut ensimmäinen, joka turvautui äärimmäisiin keinoihin hädän hetkellä. Tämäntapainen tapa oli nimittäin melko yleinen 500-800-luvuilla kristittyjen keskuudessa. Yllämainittu käsikirjous tunnetaan nykyään nimellä Codex Ephraemi Rescriptus (04, C). Käsikirjoitus on kirjoitettu 400-500-luvulla ja se sisältää noin 2/3 Uuden testamentin tekstistä. Nykyään noin 99% alkuperäisestä Uuden testamentin tekstistä on saatu näkyville ja tutkittavaksi, kiitos Constantine von Tischendorfin, johon palaamme joidenkin kuukausien kuluttua.

Majuskeleiden maailma…

Tämä lyhyt taustakertomus palvelee kätevänä johdantona majuskeleihin. Käytän sanaa ”majuskeli”, vaikka kirjallisuudessa on helppo törmätä harhaanjohtavasti sanaan ”unsiaali”. Jotta käsikirjoitusta voidaan kutsua majuskeliksi, sen täytyy läpäistä kolme kriteeriä. (1) Teksti täytyy olla kirjoitettu suurilla kirjaimilla eli majuskeleilla, ei pienillä kirjaimilla eli minuskeleilla. (2) Materiaalin täytyy olla pergamentti, ei papyrus tai paperi. (3) Tekstin täytyy olla ns. jatkuvaa tekstiä erotuksena lektionaareille tyypillisestä valikoiduista tekstipätkistä. Toisin sanoen tekstin täytyy sisältää esimerkiksi Galatalaiskirje kokonaisuudessaan ja jatkuvana tekstinä, ei jouluteemaan valittuja katkelmia sieltä ja täältä. 

Nykyään tunnetaan karkeasti ottaen 300 majuskelikäsikirjoitusta. Tämä kasa sisältää käsikirjoituksia moneen eri tarkoitukseen. Kuten huomasimme, osa (noin 50 kpl) majuskeleista on palimpsesteja. Osa niistä on kirjoitettu pelkästään kreikaksi ja osa on kaksikielisiä. Yksi esimerkki kaksikielisestä majuskelista on 400-luvulla kirjoitettu Codex Bezae (05, D), jossa Uuden testamentin teksi on vasemmalla sivulla kreikaksi ja oikealla sivulla latinaksi.

Kumman kaa?

Kaksi ehdottomasti tärkeintä majuskelia ovat codex Sinaiticus (01 א) ja codex Vaticanus (03, B). Nämä molemmat majuskelit ovat peräisin 300-luvulta. Sinaiticus sisältää Uuden testamentin tekstin kokonaisuudessaan, Vaticanuksen teksti katkeaa Heprealaiskirjeen jakeeseen 9:14. Tässä vaiheessa riittää todeta, että meidän nykyiset modernit käännökset seisovat hyvin pitkälti näiden kahden käsikirjoituksen varassa. Se, miten tähän tilanteeseen ollaan ajauduttu, on pitkä tarina ja pääsemme siihen käsiksi myöhemmin, kun tutustumme 1500-1900-lukujen rikkaaseen historiaan.

Uuden testamentin teksti on  Sinaiticuksessa jaoteltu selkeästi neljään sarakkeeseen.
Kuva ladattu osoitteesta: (http://codexsinaiticus.org/en/codex/)

Codex Sinaiticus

Ei liene liioitetua sanoa, että codex Sinaiticus on ehkä kaikkein tärkein, mutta varmasti ainakin kaikkein kuuluisin Uuden testamentin käsikirjoitus. Tätä kuvaa hyvin se, että sen symboliksi annettiin hepreankielen ensimmäinen aakkonen, alef (א)  Se on varhaisin teksti, jossa Uuden testamentin teksti on säilynyt kokonaisuudessaan. Lisäksi sen löytöhistoria on niin jännittävä, että se palvelisi loistavana viihdykkeenä kenelle tahansa seikkailua rakastavalle henkilölle. Se liittyy olennaisesti edellämainittuun herra Tischendorfiin. Kirjan merkitys ei ole tärkeä ainoastaan kristityille ja tutkijoille, vaan se on arvokas myös laajempaa kulttuurillista perintöä ajatellen. Code Sinaiticus on yksi maailman vanhimmista säilyneistä kirjoista.

Käsikirjoituksen nimi tarkoittaa kirjaimellisesti Siinain kirjaa, koska se löydettiin (tai pikemminkin hankittiin länsimaalaisten tutkijoiden käsiin) Siinainvuorelta Egyptistä. Sinaiticus piti alunperin sisällään kokonaisen Raamatun ja vaikka Uusi testamentti on säilynyt kokonaan (+ kaksi muuta teosta Ilmestyskirjan jälkeen), Vanha testamentti on hieman katkonainen. Se koostui 740 aukeamasta eli 1480:stä sivusta. Tuktijat eivät ole päässeet yksilielisyyteen kirjan varsinaisesta valmistupaikasta, mutta varmaa on, että se tapahtui 300-luvun puolivälissä jossain Välimeren alueella. Uuden testamentin teksti on sen sivuilla kopioitu taitavasti neljään eri sarakkeeseen.

David Parker vie kirjallaan lukijan mielenkiintoiselle matkalle Uuden testamentin tekstien historiaan ja se näyttää mitä on tapahtunut codex Sinaiticuksen kansien alla viimeisen 1700 vuoden aikana.

Tutkijat ovat kyenneet selvittämään, että kirjan kasaamisesta ja kopiomisesta oli vastuussa ainakin kolme eri kirjuria, joista yksi toimi ryhmän seniorina eli eräänlaisena työnjohtajana.  Kuten kuvitella saattaa, kyseessä ei ollut mikään pikaprojekti, joka voitiin saattaa loppuun muutamassa päivässä.

David Parker esittää Sinaiticusta käsittelevässä kirjassaan kirjan hinta-laskelman perustuen pergamenttien hintoihin ja kopioitsijoiden palkkoihin. Hänen mukaansa kirjan tekeminen on maksanut kokonaisuudessana noin kahden vuoden palkan. Kirja oli laajassa käytössä aina 600-luvulle saakka, jonka aikana tekstiä myös jonkin verran korjattiin. Jossain vaiheessa kirja siirrettiin Pyhän Katariinan luostariin Siinaille, joka on maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva luostari. Sieltä se lopulta 1800-1900 lukujen taitteessa paljastettiin koko maailmalle ja nyt suurin osa kirjasta on nähtävissä British Libraryssa Lontoossa. (Osa kirjaa on edelleen luostarissa + kahdessa muussa paikassa.)

Vuodesta 2009 lähtien Sinaiticus on ollut julkisesti luettavissa (ts. ainakin katsottavissa) netissä. Ei muuta kuin lukemaan!