Chester Beatty & Bodmer -papyrukset

Poikkeus vahvistaa säännön

Kaikki olemassaolevat Uuden testamentin papyruskäsikirjoitukset ovat enemmän tai vähemmän katkelmallisia. Se, että tekstiä on säilynyt runsaasti on poikkeus, ei sääntö, ja esimerkiksi P12 sisältää ainoastaan Heprealaiskirjeen jakeen 1:1. Muutamia poikkeuksia on kuitenkin olemassa: kaksi eri papyruskokoelmaa, Chester Beatty -papyrukset ja Bodmer-papyrukset, sisältävät yhteensä seitsemän käsikirjoitusta, joissa Uuden testamentin tekstiä on säilynyt (a) hyvin varhaiselta ajalta (b) hyvin suuria määriä. Myös nämä käsikirjoitukset toimivat esimerkkinä koodeksimuotoon siirtymisestä. Tässä lyhyt esittely käsikirjoitusten iästä ja sisällöstä.

Chester Beatty -papyrukset

The Times -lehdessä ilmoitettiin marraskuun 19. päivä vuonna 1931 yhdestä vuosisadan tärkeimmästä käsikirjoituslöydöstä.  Egyptistä oltiin saatu  käsiin kaksitoista käsikirjoitusta, joista kolme piti sisällään Uuden testamentin tekstiä. Nämä kolme käsikirjoitusta tultiin tuntemaan Chester Beatty -papyruksina. Ne siis pitävät sisällään kolme eri käsikirjoitusta: P45, P46 ja P47. Käsikirjoitukset on ajoitettu vuosiin 150-250 jKr. eli olemme tekemisissä hyvin vanhojen tekstien kanssa. Nämä papyrukset ovat todella tärkeitä, koska niissä on säilynyt UT:n tekstiä poikkeuksellisen paljon. Frederic Kenyon julkaisi ne 1900-luvun puolivälin paikkeilla.

P45 sisältää suuria osia evankeliumiteksteistä ja osia Apostolien teoista. 224 sivua sisältäneestä käsikirjoituksesta on säilynyt alle 100 sivua. Kirjojen järjestys on ollut Matteus, Luukas, Johannes, Markus ja Apostolien teot.

P46 sisältää suurimman osan Paavalin kirjeistä ja myös osia Heprealaiskirjeestä, joka varhaisina vuosisatoina liitettiin usein Paavaliin. Kirjeet esiintyvät seuraavassa järjestyksessä: Roomalaiskirje - Heprealaiskirje - 1. Korinttilaiskirje - 2. Korinttilaiskirje - Efesolaiskirje - Galatalaiskirje - Filippiläiskirje - Kolossalaiskirje - 1. Tessalonikalaiskirje. Käsikirjoituksesta on säilynyt noin 90%.

P47 sisältää laajoja osia Ilmestyskirjasta (9:10-17:2). Se sisälsi alunperin 32 lehteä, mutta tallella on 10 lehteä.

Tältä näyttää Bodmer-papyrus 66.
(Kuva ladattu osoitteesta https://en.wikipedia.org/wiki/Bodmer_Papyri)

Bodmer-papyrukset

Bodmer-papyrukset P66, P72, P74 ja P75 kuuluvat ehdottomasti mukaan 1900-luvun olennaisen tärkeisiin käsikirjoituslöytöihin. Ne ovat osa 22 käsikirjoituksen kokoelmaa, jotka Martin Brodmer hankki vuonna 1952 Egyptistä. P66 julkaistiin vuonna 1956 ja loput kolme käsikirjoitusta kaksi vuotta myöhemmin 1958.

P66 on noin vuodelta 200 jKr. Se sisältää miltei kokonaisuudessaan Johanneksen evankeliumin. 14 ensimmäistä lukua ovat säilyneet täydellisesti, lukuunottamatta jakeita 6:12-34, mutta loppuosa on säilynyt ainoastaan katkelmallisena.

P72 on noin vuodelta 200 jKr. Käsikirjoitus sisältää 1. ja 2. Pietarin kirjeen sekä Juudaksen kirjeen ja se on vanhin tunnettu käsikirjoitus näistä kolmesta kirjeestä.

P74 on 500-luvulta. Sisältää Apostolien teot ja kaikki katoliset kirjeet. [Katolisilla kirjeillä tarkoitetaan kaikkia muita paitsi Paavalin kirjoittamia kirjeitä ja Ilmestyskirjaa.]

P75 on noin vuodelta 200 jKr. Sisältää osia Luukkaan evankeliumista (3:18-22; 3:33-4:2; 4:34-5:10; 5:37-6:4; 6:10-7:32; 7:35-39, 41-43; 7:46-9:2; 9:4-17:15; 17:19-18:8; 22:4-24:53) ja Johanneksen evankeliumista (1:1-11:45, 48-57; 12:3-13:10; 14:8-15:10). Tämä on mahdollisesti varhaisin käsikirjoitus Luukkaan evankeliumista. Tutkijoiden yleisen näkemyksen mukaan tämän käsikirjoituksen kopioitsija on tehnyt erityisen tarkkaa työtä.

Siten...

On melko helppo ymmärtää miksi näillä käsikirjoituksilla on merkittävä rooli Uuden testamentin tekstikritiikissä. Meillä on käsissämme todella vanhaa tekstiä ja enemmän kuin papyruksissa yleensä.

Lukija on myös voinut tehdä käsikirjoitusten sisällöstä yhden selvän johtopäätöksen. Ne nimittäin osoittavat, että seurakunnat alkoivat koota varsin nopeasti (2. vuosisadalla!) yhteen arvovaltaisia teoksia, erityisesti neljää evankeliumia ja Paavalin kirjeiden kokoelmaa.