Johdanto
Tämä kirjaesittely käsittelee sitä toista Keith E. Smallin Koraanin tekstihistoriaa käsittelevää teosta, johon lupasin palata aiemman kirjaesittelyni kohdalla. Sen lisäksi, että tässä kirjassa ei käsitellä ainoastaan Koraania vaan sen tekstihistoria laitetaan rinnakkain Uuden testamentin tesktihistorian kanssa, tämä kirja on selvästi suunnattu populaariyleisölle ja asioita väännetäänkin eri tavalla rautalangasta.
Kirjan pääasiallinen tarkoitus on arvioida kriittisesti muslimien tekemiä väitteitä niin Koraanista kuin Raamatusta. Syväänjuurtuneen islamilaisen uskomuksen mukaan Raamatun sanoma on niin pahasti turmeltunut, että Allahin täytyi välittää uusi puhdas viesti ihmiskunnalle Koraanin kautta. Väitteeseen sisältyy myös laajalle levinnyt uskomus siitä, että Koraanin teksti on kuitenkin välittynyt täydellisesti, ilman muutoksia, läpi historian. Ikävä kyllä, tämä on pikemminkin uskoon perustuva iskulause eikä niinkään tutkimukseen nojautuva tosiasia (s. vii-ix). Näitä väitteitä voidaan onneksi tarkastella nimenomaan tekstikritiikin avulla ja juuri tämä työ on ollut Smallin väitöstutkimuksen ytimessä, josta nämä kirjat kumpuavatkin. Kirja on ainutlaatuinen opus juuri siksi, että se asettaa rinnakkain sekä Koraanin että Uuden testamentin tekstikriittisen tutkimuksen ja se on ainakin ensimmäinen juuri tähän keskittyvä teos jonka minä olen saanut käsiini.
Tämä lyhyt kirjanen rakentuu johdannon lisäksi neljästä luvusta ja kahdesta liitteestä. Katsomme nyt tarkemmin niiden sisältöä.
Muslimit nostavat kristityn kohdatessaan käytännössä aina esiin väitteen Raamatun turmeltuneisuudesta ja Koraanin täydellisyydestä. Ikävä kyllä (Smallin kokemuksen mukaan) suurimalla osalla heistä ei kuitenkaan ole oikeastaan edes alkeellisia tietoja Raamatun, saatika sitten Koraanin tekstihistoriasta. Ja mikä ironisinta, silloinkin kun osa heistä on hyvinkin perillä kriittisestä tutkimuksesta liittyen Uuden testamentin teksteihin, muslimit itse eivät ole juuri lainkaan soveltaneet samaa kriittistä tutkimusta Koraaniin. Yhdenvertaisuuden nimessä näin tulisi kuitenkin tehdä.
Small esittelee termit ”fideismi” ja ”evidentialismi” ja toteaa, että muslimien väitteet kuuluvat lähinnä fideismiin (jossa väitteet perustuvat vain uskomusten, ei todisteiten varaan), kun taas kristittyjen väitteet kuuluvat evidentialismiin (jossa väitteille pyritään antamaan Raamatun tekstien ulkopuolista tukea).
Luku 1 — Holy Books Have a History
Muslimit nostavat kristityn kohdatessaan käytännössä aina esiin väitteen Raamatun turmeltuneisuudesta ja Koraanin täydellisyydestä. Ikävä kyllä (Smallin kokemuksen mukaan) suurimalla osalla heistä ei kuitenkaan ole oikeastaan edes alkeellisia tietoja Raamatun, saatika sitten Koraanin tekstihistoriasta. Ja mikä ironisinta, silloinkin kun osa heistä on hyvinkin perillä kriittisestä tutkimuksesta liittyen Uuden testamentin teksteihin, muslimit itse eivät ole juuri lainkaan soveltaneet samaa kriittistä tutkimusta Koraaniin. Yhdenvertaisuuden nimessä näin tulisi kuitenkin tehdä.
Small esittelee termit ”fideismi” ja ”evidentialismi” ja toteaa, että muslimien väitteet kuuluvat lähinnä fideismiin (jossa väitteet perustuvat vain uskomusten, ei todisteiten varaan), kun taas kristittyjen väitteet kuuluvat evidentialismiin (jossa väitteille pyritään antamaan Raamatun tekstien ulkopuolista tukea).
Yksi esimerkki havainnollistaa tätä asiaa. Small kertoo debatistaan, jonka hän kävi muslimiajattelija Shabbir Allyn kanssa maaliskuussa vuonna 2000. Koska Koraani tunnetusti kiistää sen historiallisen tosiasian, että Jeesus ristiinnaulitiin (ks. Suura 4:157), Allyn mukaan muslimeilla on väitteelleen silminnäkijä, koska Allah oli paikalla ja Hän on sanonut Koraanissa, että Jeesusta ei oikeasti ristiinnaulittu. Näin sanoessaan Ally heittää käytännössä koko historiantutkimuksen roskakoriin: jos me tiedämme jotain Jeesuksesta niin sen, että hänet ristiinnaulittiin. (Oma kokemukseni on aika sama, ks. eräs kommentti, jonka sain aihetta käsittelevään tekstiini muutama vuosi sitten.) Ikävä kyllä islamiin kuuluu vahvasti ajatus siitä, että asioita ei voi ajatella kriittisesti Koraanin sanan ulkupuolella.
Liittyen Raamatun tekstien turmeltumiseen muslimella on tunnettu tahrif-oppi. Tämä turmeltumista tarkoittava sana löytyy monesta kohdasta Koraania ja erityisesti niistä kohdista, joissa sekä juutalaisia että kristittyjä syytetään omien tekstiensä ”vääntelemisestä” (ks. erit. Suurat 2:75-76; 4:46; 5:13, 41). Aihe on kuitenkin hieman tekninen, koska tahrif-sanalla voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa:
Näin ollen meillä on käsissämme muutama olennaisen tärkeä kysymys, jotka kirjan muissa luvuissa analysoidaan:
Jos alamme vertaamaan Uuden testamentin ja Koraanin kohdalla tehtyä tekstikriittistä työtä, paljastuu nopeasti, että Uuden testamentin tekstiä on tutkittu kriittisesti viimeisen 300 vuoden aikana ehkäpä enemmän kuin mitään muuta teosta. Koraanin kohdalla tekstikriittisen tutkimuksen kohdalta löytyy kuitenkin ”musta aukko” (s. 17). Koraanin tekstikriittinen työ suhteessa Uuden testamentin kirjoituksiin on edelleen aivan lähtötelineissä. Näin ollen tämäntapaiselle vertailevalla tutkimukselle on todellakin tarvetta.
Tekstikritiikin kaksi tärkeintä tavoitetta on (1) palauttaa eri käsikirjoituksia vertailemalla mahdollisimman alkuperäinen teksti kyseisen teoksen kohdalla ja (2) jäljittää tekstihistoria (s. 18-19). Uuden testamentin kohdalla Small tuli entistä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että me voimme ja me olemme rekonstruoineet hyvin tarkasti alkuperäisen tekstin, kun taas Koraanin kohdalla hän alkoi ennen kaikkea ymmärtämään paremmin sitä, miksi Koraanin teksti otti sen muodon, joka sillä nyt on.
Vertailevassa tutkimuksessaan Small valitsi sekä Koraanista että Uudesta testamentista lyhyet tekstipätkät, joita hän sitten tutki 20 tärkeän käsikirjoituksen valossa. Koraanin tekstiksi valikoitui Suura 14:35-41 ja Uudesta testamentista Apostolien teot 7:1-8. Tekstikriittisenä metodina oli nk. ”Reasoned eclecticism”, joka tarkoittaa sitä, että tutkija ottaa huomioon sekä ”ulkoiset todisteet” eli käsikirjoitukset, niiden laadun, iän ym. ja ”sisäiset todisteet” eli hän kysyy ”mitä kirjoittaja olisi todennäköisemmin kirjoittanut” ja ”miten kopioitsija olisi tekstiä muokannut”.
Koraanin kohdalla kysymys ”alkuperäisestä tekstistä” on kuitenkin hieman kinkkisempi kuin Uuden testamentin kohdalla. Muhammadin kuoleman jälkeen (632) ei ollut olemassa yhtenäistä kirjoitettu Koraania, vaan pian hänen seuraajiensa keskuudessa liikkui erilaisia virallisia versioita (official versions). Tämä aiheutti kuitenkin pian tilanteen, jossa islamin yhtenäisyyden rakoilemista alettiin toden teolla pelätä ja pian päädyttiin tilanteeseen, jossa kolmantena kalifina toiminut Uthman yhtenäisti kovalla kädellä ainoastaan yhden sallitun kanonisen version (canonical version). Islamilaisen tradition mukaan Uthman käytti yhtä liikkeellä ollutta Umarin versiota pohjana työlleen (hän sai sen Hafsalta, joka oli Umarin tytär ja Muhammadin leskivaimo). Tämä versio editoitiin ja siitä tehtiin koko islamilaisen maailman ainoa sallittu editio. Myöhemmin muutamat oppineet, kuten al-Hajjaj (k. 714) ja Ibn Mujāhid (k. 860), muokkasivat tätä Uthmanin editiota lisäten sen konsonanttitekstiin erilaisia tulkitsevia merkintöjä, kuten vokaaleja. Projektin aikan Uthman ikävä kyllä tuhosi kaikki muut — myös varhaisemmat — versiot. Vaikka joidenkin traditioiden mukaan Muhammad jätti jälkeensä jo täydellisen kirjoitetun Koraanitekstin, se ei (a) mitenkään selittäisi Uthmanin radikaalia toimia, eikä (b) käsikirjoituksissa olevia todisteita siitä, että tällainen editointipeosessi on todella tapahtunut. Tästä kaikesta seuraa Smallin mukaan seuraava tilanne:
Tässä luvussa tiivistellään Smallin löytöjä erilaisista varianteista, jotka käsikirjoituksissa ovat nähtävävillä. Sekä Koraanin että Uuden testamentin teksteissä on nähtävillä tahattomia ja tahallisia kopiointivirheitä, joskin Koraanin tekstissä variantteja on vähemmän ja teksti on stabiilimpaa. Jos otamme yhden esimerkin Uuden testamentin teksteistä, niin minuskeli 69:ssä alkuperäinen kopioitsija on itse jakeen Ap.t. 7:4 kohdalle lisännyt rivin yläpuolelle myöhemmin sana γῆς/gees eli ”maa”, koska se oli jostain syystä jäänyt kopioimatta [”hän lähti kaldealaisten maasta”].
Liittyen Raamatun tekstien turmeltumiseen muslimella on tunnettu tahrif-oppi. Tämä turmeltumista tarkoittava sana löytyy monesta kohdasta Koraania ja erityisesti niistä kohdista, joissa sekä juutalaisia että kristittyjä syytetään omien tekstiensä ”vääntelemisestä” (ks. erit. Suurat 2:75-76; 4:46; 5:13, 41). Aihe on kuitenkin hieman tekninen, koska tahrif-sanalla voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa:
- (A) Tahrif-sanalla saatetaan viitata siihen, miten sinänsä oikeaa ja alkuperäistä tekstiä tulkitaan väärin. Smallin mukaan [1] kaikki Koraanin kohdat voidaan tulkita siten, että kyseessä on tekstien väärintulkinta, ei suoranaisesti sanojen turmeleminen niin, että tekstiä on muutettu. Tätä näkemystä kannattivat mm. sellaiset islamilaiset ajattelijat kuten Muhammad ibn Jarir al-Tabari (k. 923), Abu Bakr al-Razi (k. 925) ja Ibn Taymiyyah (k. 1328).
- (B) Tahrif-sanalla saatetaan kuitenkin viitata myös siihen, miten Raamatun tekstiä muokattiin tarkoituksenmukaisesti. Tämä syytös on tietenkin paljon vakavampi kuin kohdan A syytös, mutta se on kuitenkin miltei vakiintunut tulkinta tahrifista nykyään, joskaan se ei ollut enemmistönäkemys islamilaisen liikehdinnän alkuvuosisatoina ja se vakiintui vasta 800-luvulla. (Lisäksi nämä kaksi tulkintaa näkyvät myös erilaisissa Koraanin englanninkielisissä käännöksissä: joissain niistä on seurattu A-näkemystä, kun taas toisissa B-näkemystä.) Tärkeää on nyt kuitenkin se, että kun nykymuslimi ottaa asian esille, hän tarkoittaa sillä miltei poikkeuksesta tätä B-näkemystä eli Raamatun tekstiä on hänen mukaansa peukaloitu ja muutettu sydänjuuria myöten. (Huom.: kun käsittelin tahrif-oppia aiemmin tällä sivustolla, kritisoin nimenomaan sen tunnetumman B-tulkinnan väitteitä.)
Näin ollen meillä on käsissämme muutama olennaisen tärkeä kysymys, jotka kirjan muissa luvuissa analysoidaan:
- Onko Raamatun tekstejä todella peukaloitu syvätasolla niin, että nykyinen tahrif-oppi on oikeassa?
- Onko Koraani todella välittynyt 600-luvulta meidän aikaamme saakka täydellisesti?
Luku 2 — Textual Criticism on the New Testament and the Qur’an
Jos alamme vertaamaan Uuden testamentin ja Koraanin kohdalla tehtyä tekstikriittistä työtä, paljastuu nopeasti, että Uuden testamentin tekstiä on tutkittu kriittisesti viimeisen 300 vuoden aikana ehkäpä enemmän kuin mitään muuta teosta. Koraanin kohdalla tekstikriittisen tutkimuksen kohdalta löytyy kuitenkin ”musta aukko” (s. 17). Koraanin tekstikriittinen työ suhteessa Uuden testamentin kirjoituksiin on edelleen aivan lähtötelineissä. Näin ollen tämäntapaiselle vertailevalla tutkimukselle on todellakin tarvetta.
Tekstikritiikin kaksi tärkeintä tavoitetta on (1) palauttaa eri käsikirjoituksia vertailemalla mahdollisimman alkuperäinen teksti kyseisen teoksen kohdalla ja (2) jäljittää tekstihistoria (s. 18-19). Uuden testamentin kohdalla Small tuli entistä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että me voimme ja me olemme rekonstruoineet hyvin tarkasti alkuperäisen tekstin, kun taas Koraanin kohdalla hän alkoi ennen kaikkea ymmärtämään paremmin sitä, miksi Koraanin teksti otti sen muodon, joka sillä nyt on.
Vertailevassa tutkimuksessaan Small valitsi sekä Koraanista että Uudesta testamentista lyhyet tekstipätkät, joita hän sitten tutki 20 tärkeän käsikirjoituksen valossa. Koraanin tekstiksi valikoitui Suura 14:35-41 ja Uudesta testamentista Apostolien teot 7:1-8. Tekstikriittisenä metodina oli nk. ”Reasoned eclecticism”, joka tarkoittaa sitä, että tutkija ottaa huomioon sekä ”ulkoiset todisteet” eli käsikirjoitukset, niiden laadun, iän ym. ja ”sisäiset todisteet” eli hän kysyy ”mitä kirjoittaja olisi todennäköisemmin kirjoittanut” ja ”miten kopioitsija olisi tekstiä muokannut”.
Koraanin kohdalla kysymys ”alkuperäisestä tekstistä” on kuitenkin hieman kinkkisempi kuin Uuden testamentin kohdalla. Muhammadin kuoleman jälkeen (632) ei ollut olemassa yhtenäistä kirjoitettu Koraania, vaan pian hänen seuraajiensa keskuudessa liikkui erilaisia virallisia versioita (official versions). Tämä aiheutti kuitenkin pian tilanteen, jossa islamin yhtenäisyyden rakoilemista alettiin toden teolla pelätä ja pian päädyttiin tilanteeseen, jossa kolmantena kalifina toiminut Uthman yhtenäisti kovalla kädellä ainoastaan yhden sallitun kanonisen version (canonical version). Islamilaisen tradition mukaan Uthman käytti yhtä liikkeellä ollutta Umarin versiota pohjana työlleen (hän sai sen Hafsalta, joka oli Umarin tytär ja Muhammadin leskivaimo). Tämä versio editoitiin ja siitä tehtiin koko islamilaisen maailman ainoa sallittu editio. Myöhemmin muutamat oppineet, kuten al-Hajjaj (k. 714) ja Ibn Mujāhid (k. 860), muokkasivat tätä Uthmanin editiota lisäten sen konsonanttitekstiin erilaisia tulkitsevia merkintöjä, kuten vokaaleja. Projektin aikan Uthman ikävä kyllä tuhosi kaikki muut — myös varhaisemmat — versiot. Vaikka joidenkin traditioiden mukaan Muhammad jätti jälkeensä jo täydellisen kirjoitetun Koraanitekstin, se ei (a) mitenkään selittäisi Uthmanin radikaalia toimia, eikä (b) käsikirjoituksissa olevia todisteita siitä, että tällainen editointipeosessi on todella tapahtunut. Tästä kaikesta seuraa Smallin mukaan seuraava tilanne:
Siinä kun Uuden testamentin alkuperäinen teksti voidaan suurimmaksi osaksi palauttaa tekstikritiikin avulla, Koraanista voidaan palauttaa ainoastaan sen myöhempi editoitu versio. (s. 25)
Luku 3 — Kinds of Variants in New Testament and Qur’an Manuscripts
Tässä luvussa tiivistellään Smallin löytöjä erilaisista varianteista, jotka käsikirjoituksissa ovat nähtävävillä. Sekä Koraanin että Uuden testamentin teksteissä on nähtävillä tahattomia ja tahallisia kopiointivirheitä, joskin Koraanin tekstissä variantteja on vähemmän ja teksti on stabiilimpaa. Jos otamme yhden esimerkin Uuden testamentin teksteistä, niin minuskeli 69:ssä alkuperäinen kopioitsija on itse jakeen Ap.t. 7:4 kohdalle lisännyt rivin yläpuolelle myöhemmin sana γῆς/gees eli ”maa”, koska se oli jostain syystä jäänyt kopioimatta [”hän lähti kaldealaisten maasta”].
Yksi varianttiryhmä, joka esiintyy Koraanin mutta ei Uuden testamentin käsikirjoituksissa (koska arabia ja kreikka toimivat kielinä aivan eri tavoilla) on ns. diakriittiset merkinnät. Kaikkein varhaisimmissa käsikirjoituksissa niitä ei konsonanttitekstissä ole lainkaan, mutta niitä alkaa pikku hiljaa esiintyä ja eri muodoissa. Ilman näitä merkintöjä tekstiä voidaan lukea eri tavoin, joten ne vaikuttavat tulkintaan. Mitä käsikirjoitusten konkreettisiin korjauksiin tulee (physical corrections), niitä on sekä Uudessa testamentissa että Koraanissa, mutta jälkimmäisessä korjaukset pakkaavat olla korjauksia yleisesti hyväksytyn tekstin suuntaan. Uuden testamentin tekstin kohdalla tällaista ei tapahdu:
Tämä johtui siitä, että
Lopputuloksena voidaan kuitenkin sanoa, että niin Koraanin kuin Uuden testamentin kohdalla kopioitsijat pyrkivät tarkasti kopioimaan edessään olevaa tekstiä.
Tässä luvussa avataan tarkemmin Uuden testamentin ja Koraanin käsikirjoituksissa tapahtuneiden varianttien samankaltaisuuksia ja eroavuuksia. Tässä muutama perushuomio:
Merkittävin eroavuus Koraanin ja Uuden testamentin käsikirjoituksissa on se, että toisessa on nähtävissä virallinen (formal) ja toisessa epävirallinen (informal) standardisaatio. Uuden testamentin teksteihin vaikutti ulkoista painetta, kuten Diocletianuksen aikainen vaino 300-luvun alussa, jonka aikana monia Raamattuja tuhottiin, ja jonka jälkeen tilannetta paikkailtiin. Lisäksi, koska läntisessä kristikunnassa puhuttiin latinaa, Uuden testamentin tekstejä kopioitiin kreikaksi pian enää idässä ja lähinnä Konstantinopolin alueella. Koraani meni kuitenkin kahden tai jopa kolmen virallisen standardisaation läpi, josta olivat vastuussa liikehdinnän suurimmat johtajat (s. 57-59).
Kolme merkittävintä eroavuutta näiden kahden tekstitradition välillä ovat nämä: (1) virallinen vs. epävirallinen tekstin standardisaatio, (2) oraalitradition vaikutus tekstin rinnalla (vain Koraanin kohdalla) ja (3) merkittävämpien/pidempien varianttien olemassaolo (vain Uuden testamentin kohdalla). Mitä viimeiseen kohtaan tulee, niin tunnettuja esimerkkejä Uuden testamentin kohdalla ovat Markuksen evankeliumin loppu ja Johanneksen evankeliumista löytyvä aviorikoksesta tavattu nainen -kertomus, jotka eivät ole olleet mukana teksteissä alunperin. Koraanin oman tradition mukaan myös sen teksteissä on ollut merkittäviä eroavuuksia, mutta suurin osa tästä materiaalista on tuhoutunut (ehkä palimpsestit kertovat meille jotain aiemmasta tekstistä). Koraanin yksi versio on säilynyt hyvin ja tarkasti, mutta se oli vain valikoitu muiden tekstien joukosta (s. 61).
Tässä luvussa Small havainnollistaa Uuden testamentin ja Koraanin tekstihistoriaa mielenkiintoisesti kiertohakkuu-vertauskuvan avulla (coppicing). Kiertohakkuu on perinteinen metsänhoitomenetelmä, jossa puut kaadetaan tyvestä niin, että jäljelle jää pelkkä kanto, josta sitten annetaan kasvaa uusia versoja.
Yksi kategoria, joka on läsnä Koraanin käsikirjoituksissa, mutta ei Uuden testamentin käsikirjoituksissa, on tekstin muuttaminen niin, että se vastaa yleisesti hyväksyttyä tai kanonisoitua [Uthmanin] tekstiä. (s. 49)
Tämä johtui siitä, että
islamilaisen liikehdinnän neljän ensimmäisen vuosisadan aikana yleisenä huolenaiheena oli saavuttaa yhtenäinen teksti, johon kaikki muslimit voisivat tukeutua. (s. 50)
Lopputuloksena voidaan kuitenkin sanoa, että niin Koraanin kuin Uuden testamentin kohdalla kopioitsijat pyrkivät tarkasti kopioimaan edessään olevaa tekstiä.
Luku 4 — Comparisons
Tässä luvussa avataan tarkemmin Uuden testamentin ja Koraanin käsikirjoituksissa tapahtuneiden varianttien samankaltaisuuksia ja eroavuuksia. Tässä muutama perushuomio:
- Varhaisissa Koraanin käsikirjoituksissa oikeinkirjoitus (spelling) vielä elää ja tämä asia standardisoitiin vasta 900-luvulla. Varhaisina vuosisatoina tähän liittyi epätarkkuutta, joustavuutta ja vapautta.
- Koraanin käsikirjoituksista löytyy poistettuja ja muutettuja sanoja. Ne ovat kuitenkin harvinaisia, eikä niitä tapahdu koskaan laajassa mittakaavassa, vaan käytännössä aina yksittäisten sanojen kohdalla. Tämä on suuri eroavuus Uuden testamentin käsikirjoituksiin ja se osoittaa siihen suuntaan, että meneillään oli laajan mittakaavan tekstin standardisoiminen (jota ei tapahtunut Uuden testamentin teksteille).
- Suurin osa varianteista Uuden testamentin käsikirjoituksissa eivät vaikuta millään tavalla tekstin sanomaan ja sen ymmärtämiseen. Monissa tapauksissa kyse on kieliopillisista korjauksista ja jouhennuksista. Sama huomio pätee Koraanin käsikirjoituksiin, joskin niiden kohdalla jotkut eroavuudet vaikuttivat siihen, millä tavalla tekstiä resitoitiin ja tulkittiin.
- Koraanin käsikirjoituksissa palimpsestit paljastavat mielenkiintoisen ikkunen tekstihistoriaan. (Palimpsesti on pergamenttikäsikirjoitus, jonka teksti on pyyhitty pois ja sen tilalle on kirjoitettu uusi teksti, mutta vanha on edelleen nähtävissä ja luettavissa varsinkin teknisten laitteiden avulla.) Hiljattain tunnettiin ainoastaan yksi palimpsesti Koraanin teksteistä, mutta nyt niitä on olemassa neljä lisää, mutta vain kahta niistä on tutkittu tarkemmin. Palimpsestit paljastavat sen, että Koraanin teksteissä on aiemmin ollut radikaalimpia tekstivariantteja. Ne toimivatkin yhtenä itsenäisenä todisteena siitä, että Koraanin tekstille tapahtui varhaisessa vaiheessa standardisaatio ja muut versiot tuhottiin tai pyyhittiin pois.
Merkittävin eroavuus Koraanin ja Uuden testamentin käsikirjoituksissa on se, että toisessa on nähtävissä virallinen (formal) ja toisessa epävirallinen (informal) standardisaatio. Uuden testamentin teksteihin vaikutti ulkoista painetta, kuten Diocletianuksen aikainen vaino 300-luvun alussa, jonka aikana monia Raamattuja tuhottiin, ja jonka jälkeen tilannetta paikkailtiin. Lisäksi, koska läntisessä kristikunnassa puhuttiin latinaa, Uuden testamentin tekstejä kopioitiin kreikaksi pian enää idässä ja lähinnä Konstantinopolin alueella. Koraani meni kuitenkin kahden tai jopa kolmen virallisen standardisaation läpi, josta olivat vastuussa liikehdinnän suurimmat johtajat (s. 57-59).
Kolme merkittävintä eroavuutta näiden kahden tekstitradition välillä ovat nämä: (1) virallinen vs. epävirallinen tekstin standardisaatio, (2) oraalitradition vaikutus tekstin rinnalla (vain Koraanin kohdalla) ja (3) merkittävämpien/pidempien varianttien olemassaolo (vain Uuden testamentin kohdalla). Mitä viimeiseen kohtaan tulee, niin tunnettuja esimerkkejä Uuden testamentin kohdalla ovat Markuksen evankeliumin loppu ja Johanneksen evankeliumista löytyvä aviorikoksesta tavattu nainen -kertomus, jotka eivät ole olleet mukana teksteissä alunperin. Koraanin oman tradition mukaan myös sen teksteissä on ollut merkittäviä eroavuuksia, mutta suurin osa tästä materiaalista on tuhoutunut (ehkä palimpsestit kertovat meille jotain aiemmasta tekstistä). Koraanin yksi versio on säilynyt hyvin ja tarkasti, mutta se oli vain valikoitu muiden tekstien joukosta (s. 61).
Johtopäätökset
Tässä luvussa Small havainnollistaa Uuden testamentin ja Koraanin tekstihistoriaa mielenkiintoisesti kiertohakkuu-vertauskuvan avulla (coppicing). Kiertohakkuu on perinteinen metsänhoitomenetelmä, jossa puut kaadetaan tyvestä niin, että jäljelle jää pelkkä kanto, josta sitten annetaan kasvaa uusia versoja.
Aluksi Koraani oli olemassa useana tammipuun versojen rykelmänä. Muutamat näistä rykelmistä kasvoivat itsenäisiksi puiksi ja ne kukoistivat hetken aikaa varsinkin Muhammadin kuoleman jälkeen. Metsuri-Uthman kuitenkin kaatoi kaikki muut puut jättäen jäljelle vain yhden rungon, jonka oksistoa sitten karsittiin monella tapaa tulevien vuosisatojen aikana. Eräässä vaiheessa runkoon muodostui ainakin 50 erilaista oksistoa, jota Ibn Mujahid sitten karsi 930-luvulla niin, että jäljelle jäi vain kymmenen oksaa. Kaksi näistä oksista on painettu 1900-luvulla viralliseksi Koraaniksi. Näiden puiden alkuperäistä muotoa ei Koraanin kohdalla voi enää palauttaa.
Kolme itsenäistä todistuksen linjaa osoittaa siihen, että Koraanin teksti kävi jo alkuvaiheissa läpi hyvin konkreettisen editoinnin.
- Konsonanttitekstin liiallinen samankaltaisuus olemassaolevissa käsikirjoituksissa. Tämä voidaan selittää vain suurella ulkoisella paineella, jolla standardisaatiota pyrittiin saamaan aikaan.
- Koraanin palimpsestikäsikirjoitukset osoittavat, että suurempia varianttikokonaisuuksia on joskus ollut olemassa (ne ovat jo lähempänä Uudelle testamentille tutumpia variantteja). Se, että nämä aiemmat tekstit pyyhittiin pois osoittaa vahvaan ulkoiseen hallintoon, joka pyrki standardisoimaan tekstin.
- Islamilainen traditio kertoo tällaisen prosessin tapahtuneen. Ainakin kahdessa vaiheessa Koraanin tekstiä standardisoitiin kovin ottein sillä seurauksella, että muut tekstimuodot tuhottiin: Uthmanin aikana (noin vuonna 653) ja Al-Hajjajin aikana (noin vuonna 705). Lisäksi, kolmantena esimerkkinä, Ibn Mujahidin aikana (noin vuonna 934) vakiinnutettiin seitsemän erilaista Koraanin lukutapaa ja muiden tapojen käytöstä rangaistiin.
Tällainen samankaltainen asenne on säilynyt nykypäivään saakka. Small antaa muutaman konkreettisen esimerkin. 1920-luvulla saksalaista tutkijaa Gotthelf Bergsträsseriä kiellettiin valokuvaamasta erästä tärkeää käsikirjoitusta, koska se ei sopinut islamin ”oikeaoppisuuteen”. Lisäksi, kun 1970-luvulla Sanaa-käsikirjoitukset löydettiin Jemenistä, eräs muslimi kirjoitti Yemeni Times -lehteen vetoomuksen siitä, että länsimaisia tutkijoita ei päästettäisi tutkimaan käsikirjoituksia ja jos löydökset eivät sovi siihen, mitä nykyinen Koraani sanoo, tutkimustulokset tulisi vaientaa ja käsikirjoitukset tulisi polttaa. ”Allah auttakoot meitä vihollisiamme vastaan.”
Konkreettisimmat erot Uuden testamentin ja Koraanin tekstihistorian välillä
Mitkä sitten ovat ne konkreettisimmat eroat Koraanin ja Uuden testamentin tekstien välillä? Niitä on käytännössä kaksi.
Ensimmäinen suuri eroavuus on siinä, että Koraanin kohdalla kaikki voima historian aikana on keskitetty säilyttämään yksi valittu tekstimuoto muiden muotojen kustannuksella. Tämän säilyttämisen hintana on se, että muiden muotojen sisältö on kadonnut lopullisesti, eikä niitä voida rekonstruoida materiaalipuutteen vuoksi. Uuden testamentin kohdalla tällaista ongelmaa ei kuitenkaan ole. Toisin kuin Koraanin kohdalla, meillä on paljon paremmat eväät palauttaa Uuden testamentin alkuperäinen teksti. Näin ollen,
voimme luottavaisesti sanoa, että Uuden testamentin alkuperäinen teksti on välitetty tarkemmin kuin Koraanin alkuperäiset muodot. (s. 78)
Toinen suuri ero on se, että siinä kun Uuden testamentin teoksista on ollut olemassa selkeä alkuperäinen teksti, joka voidaan tekstikriittisillä metodeilla palauttaa, Koraanista ei ole koskaan ollut olemassa yhtä itsenäistä muotoa ja sen jälkeen, kun Koraanin lukemisessa vakiinnutettiin seitsemän tai kymmenen erilaista lukutapaa, ei edelleenkään ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa Koraanin muotoa (s. 80).
Liite 1
Tässä liitteessä Small käsittelee pyhien tekstien inspiraatiota. Hän muistuttaa lukijoita siitä, että Uuden testamentin ja Koraanin kohdalla inspiraatio tarkoittaa hyvin erilaista asiaa. Edes kaikkein fundamentalistisimmat kristittyjen väitteet eivät yllä sille tasolle, mitä muslimit uskovat Koraanin inspiraatiosta. Koraanin sanoissa ei yksinkertaisesti ole olemassa mitään ”inhimillistä” koska uskomuksen mukaan enkeli Gabriel vain välitti Muhammadille taivaallisessa Koraanissa olevat sanat, jotka hänen vain tuli muistaa. Kristityt eivät taas usko, että Jumala esimerkiksi saneli sanoja apostoli Paavalille hänen kirjoittaessaan. Kristityt eivät esimerkiksi ole traditionaalisesti koskaan väittäneet muslimien tavoin, että Kirjoitukset olisi täydellisesti välitetty läpi historian.
Liite 2
Tässä liitteessä Small vastaa 20:een nähtävästi hyvin usein esitettyyn kysymykseen. Poimin niistä tähän mukaan esimerkiksi vain muutaman.
”Onko koskaan ollut olemassa yhtä alkuperäistä Koraanin tekstiä?”
Vastaus: Ei, ja tämä näkökulma nousee pelkästään siitä, mitä islamin oma traditio aiheesta sanoo! Yksi esimerkki, joka tukee tätä näkökulmaa, on islamin traditiossa oleva kertomus siitä, miten kalifi Umar alkoi toden teolla pelätä Koraanin sisällön katoavan, kun monet sen sisällön ulkoa osanneet henkilöt kaatuivat Yamaman taistelussa vuonna 633.
”Mikä on varhaisin koko Koraanin sisältävä käsikirjoitus?”
Vastaus: Varhaisin koko Koraanin tekstin sisältävä käsikirjoitus tulee vuodelta 1002 ja sitä säilytetään Tareq Rajak -museossa Kuwaitissa.
”Miten tarkasti nykyinen painettu Koraanin teksti vastaa alkuperäistä Koraania?”
Vastaus: Nämä 1920-luvulla Egyptissä ja Saudi-Arabiassa painetut Koraanit eivät perustu varhaisiin käsikirjoituksiin samalla tavalla kuin Uuden testamentin kriittinen editio. Parhaimmillaan niiden teksti vastaa konsonanttitekstin osalta Uthmanin ja al-Hajjajin editioita, mutta muuten sen teksti kaikkine merkintöineen vastaa 900-luvun Koraania. Nykyiset Koraani-editiot eivät vastaa sitä, mikä oli käytössä Muhammadin aikana tai heti hänen jälkeensä hänen seuraajiensa keskuudessa käytettyjä tekstejä.
”Mitä tulisi ajatella Uuden testamentin tutkija Bart Ehrmanin näkemyksistä? Eikö hän ole osoittanut, että Raamatun (ja erityisesti Uuden testamentin teksti) on korruptoitunut? (Viittaus tässä on erityisesti Ehrmanin teokseen "The Orthodox Corruption of Scripture".)
Vastaus. Ei, Ehrman ei ole osoittanut mitään tällaista. Hän on vain tuonut kirkkaammin esiin sen, mitä me olemme tienneet jo kirkkoisien ajoista saakka. Toisin sanoen, me olemme aina tienneet sen, että joskus, ajoittain, jotkut yksittäiset kopioitsijat ovat muuttaneet käsikirjoituksissa olevaa tekstiä niin, että se onkin tukenut jotain tiettyä teologista näkökulmaa. Tällaista tapahtui kuitenkin yksittäistapauksissa, eikä kyse ollut mistään laajamittaisesta tai systemaattisesta editoimisesta puhumattakaan mistään ”salaliitoista”. Me voimme kuitenkin identifioida nämä muutokset, koska meillä on niin monia käsikirjoituksia. Lisäksi Ehrman ei ole juurikaan tuonut esiin mitään uusia ja yllättäviä variantteja, vaan kyse on aika lailla varianteista, jotka ovat kyllä olleet tiedossa, eivätkä hänen esiintuomansa variantit liity Uuden testamentin olennaisiin teologisiin väitteisiin.
On myös hyvä muistaa, että Ehrmanin käyttämä corruption-sana on kaksiteräinen miekka. Käytännössä se tarkoittaa mitä tahansa varianttia teksteissä (vaikka se olisi kuinka viaton variantti itsessään). On kuitenkin äärimmäisen tärkeä ymmärtää se, että tällä Ehrmanin corruption-sanalla ei ole mitään tekemistä sen yleisen muslimien tahrif-opin kanssa, jonka mukaan Uuden testamentin teksti olisi sydänjuuria myöden turmeltunut (ks. yllä). Edes Ehrman ei usko tällaiseen näkemykseen! [2]
Small mukaan Ehrmanin pääpointti sopii itse asiassa paremmin yhteen Koraanin kuin Uuden testamentin kanssa, erityisesti Uthmanin toimintaan!
Smallin kirja on on ehkä yksi niistä harvoista teoksista, joissa verrataan keskenään kristittyjen ja muslimien pyhien tekstien historiaa. Kaikille niille, jotka haluavat perehtyä aiheeseen tarkemmin saavat melko hyvät perus infot juuri tästä kirjasta.
Yhden oikolukemisen kirjan teksti olisi kuitenkin vielä vaatinut. Sen lisäksi, etten löytänyt mistään kirjan painovuotta(!), sen sivuilla on ajoittain pieniä virheitä, kuten päätekstissä olevia sekaannuksia lauseissa (s. 112), yksi ja sama lainaus esiintyy kahdesti samalla sivulla (s. 89), pisteitä puuttuu alaviitemerkinnöistä (s. 25, 56, 75, 106, 116), ja niissä tapahtuu muitakin pikkusekaannuksia (mm. viite 106, 111, 115, 118), ja vuosiluku 20061 on lipsahtaminen alaviitteeseen erään lainatun teoksen perään. Alaviitteet itsessään ovat kuitenkin niin pientä fonttia, että aivan huononäköisen ei niitä edes kannata yrittää lukea. Lisäksi kirjassa on jonkin verran ehkä tarpeetonta toistoa, mutta toisaalta ainakin tärkeimmät asiat tulevat tällä tavoin painotetuiksi.
Näistä pikkumokista riippumatta tämä kirja kannattaa hankkia hyllyyn jos Koraanin ja/tai Uuden testamentin tekstihistoria kiinnostaa vähääkään.
2. Mainittakoot, että Tommy Wasserman on samoilla linjoilla Smallin pointin kanssa siitä, että Ehrman on liioitellut sitä, miten laajasti tällaista "tahallista korruptiota" on tapahtunut. Ks. hänen artikkelinsa “Misquoting Manuscripts? The Orthodox Corruption of Scripture Revisited.” Teoksessa The Making of Christianity: Conflicts, Contacts, and Constructions: Essays in Honor of Bengt Holmberg. Ed. Magnus Zetterholm and Samuel Byrskog (Coniectanea Biblica: New Testament Series 47; Winona Lake, Eisenbrauns, 2012), 325-50. Myös Peter M. Headin artikkeli ”Christology and textual transmission: reverential alterations in the Synoptic Gospels.” Novum testamentum, 35.2 (1993: 105-129), jossa tehdään myös tärkeitä huomioita aiheeseen liittyen.
Small mukaan Ehrmanin pääpointti sopii itse asiassa paremmin yhteen Koraanin kuin Uuden testamentin kanssa, erityisesti Uthmanin toimintaan!
Loppuhuomio
Smallin kirja on on ehkä yksi niistä harvoista teoksista, joissa verrataan keskenään kristittyjen ja muslimien pyhien tekstien historiaa. Kaikille niille, jotka haluavat perehtyä aiheeseen tarkemmin saavat melko hyvät perus infot juuri tästä kirjasta.
Yhden oikolukemisen kirjan teksti olisi kuitenkin vielä vaatinut. Sen lisäksi, etten löytänyt mistään kirjan painovuotta(!), sen sivuilla on ajoittain pieniä virheitä, kuten päätekstissä olevia sekaannuksia lauseissa (s. 112), yksi ja sama lainaus esiintyy kahdesti samalla sivulla (s. 89), pisteitä puuttuu alaviitemerkinnöistä (s. 25, 56, 75, 106, 116), ja niissä tapahtuu muitakin pikkusekaannuksia (mm. viite 106, 111, 115, 118), ja vuosiluku 20061 on lipsahtaminen alaviitteeseen erään lainatun teoksen perään. Alaviitteet itsessään ovat kuitenkin niin pientä fonttia, että aivan huononäköisen ei niitä edes kannata yrittää lukea. Lisäksi kirjassa on jonkin verran ehkä tarpeetonta toistoa, mutta toisaalta ainakin tärkeimmät asiat tulevat tällä tavoin painotetuiksi.
Näistä pikkumokista riippumatta tämä kirja kannattaa hankkia hyllyyn jos Koraanin ja/tai Uuden testamentin tekstihistoria kiinnostaa vähääkään.
Viitteet
1. Tästä James White on samaa mieltä, ks. hänen käsittelynsä tästä aiheesta teoksen What Every Christian Needs to Know About the Qur’an (Bethany House, 2013) luvussa 8.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti