Johdanto
Tässä tekstissä analysoidaan Herodes Suuren rakennuttamassa temppelissä olleita pakanoille suunnattuja varoituskivitauluja, jotka varoittivat kuoleman uhalla heitä etenemästä temppelin sisäpihaan. Historioitsija Josefus mainitsee nämä kivitaulut teoksissaan ja arkeologit löysivät niistä kaksi vuosina 1871 ja 1936. Kivitaulujen sisältö liittyy myös olennaisesti apostoli Paavaliin, joka menetti miltei henkensä, koska temppelissä lähti liikkeelle vale, jonka mukaan hän olisi vienyt pakanan kielletylle alueelle. Tekstissä käsitellään siten myös Apostolien tekojen lukua 21 ja Efesolaiskirjeen lukua 2, jossa huokuu kyseisten kieltotaulujen todellisuus.
Jerusalemin temppeli
Jeesuksen ajan Jerusalemissa temppelialue oli valtava kokonaisuus. Temppelialue oli itse asiassa niin suuri, että se vei kaupungin tilasta jopa neljänneksen! Tästä syystä eräs tutkija totesikin, ettei kyseessä ollut niinkään kaupunki, jossa oli temppeli, vaan temppeli, jonka ympärillä oli pieni kaupunki (Wright 1992, 225). Jerusalemin temppelialue oli itse asiassa suurempi kuin mikään muu temppelialue missään muualla kreikkalais-roomalaisessa maailmassa — se oli noin 14 hehtaarin kokoinen: metreillä ilmaistuna 460m x 300m -kokoinen alue (eli noin 20 jalkapallokentän kokoinen, ks. Wardle 2024, 80; se oli mm. kolme kertaa suurempi kuin Jupiter-jumalan temppelialue Baalbekin kaupungissa, Orian 2020, 502, viite 56). [1]
 |
| Rekonstruktio temppelialueesta, näkymä idästä päin katsottuna. Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/Temple_in_Jerusalem |
Tämä kaikki johtui Herodes Suuren massiivisesta hankkeesta, koska (noin) vuonna 20 eKr. hän alkoi toden teolla laajentaa ja parannella temppelialuetta uuteen uskoon:
Niinpä Herodes hallituksensa viidentenätoista vuonna pani alulle temppelin rakennustyön ja erotti muurilla sen ympärille alueen, joka oli entiseen verrattuna kaksi kertaa laajempi. Työn vaatimat kustannukset olivat mittaamattomat, ja sen loistokkuus ylittämätön. (Juutalaissodan historia 1.401.) [2]
Tähän viitataan tunnetusti myös Johanneksen evankeliumissa, tilanteessa, jossa Jeesus suututtaa kuulijansa väitteellään ”hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä” (2:19). Koska kuulijat eivät tajunneet Jeesuksen pointtia, he vastasivat sanomalla, että ”tätä temppeliä on rakennettu neljäkymmentäkuusi vuotta. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?” (2:20).
Käsittelemiimme varoituskivitauluihin on muutama tärkeä viittaus Josefuksella, joka oli tunnettu juutalainen historioitsija. Kaksi olennaista tekstiä tulee Juutalaissodan historia -teoksesta ja yksi Juutalaisten muinaishistoria -teoksesta:
Tähän samaan asiaan viittaa myös Filon Aleksandrialainen teoksessaan On the Embassy to Gaius, joskin hän ei suoranaisesti mainitse itse kivitauluja:
Temppelialue koostui käytännössä kahdesta suuresta kokonaisuudesta, ulommasta alueesta ja sisemmästä alueesta, joka oli puolestaan jaettu lohkoihin (ks. yllä ja alla olevaa kuvaa). Tiivistettynä:
Kuten kuvasta käy ilmi, Josefuksen mainitsemat kieltokyltit pakanoille oli kiinnitetty erilliseen matalaan aitaan, joka oli jonkin matkan päässä itse temppeliseinästä. (Niiden väliinjäävää tilaa rabbiniset tekstit kutsuvat sanalla "Chel".) Katsomme näitä kylttejä nyt tarkemmin.
Arkeologit ovat löytäneet kaksi Herodeksen temppelin aikaista kieltotaulua. Ranskalainen Charles Simon Clermont-Ganneau löysi ensimmäisen kivitaulun vuonna 1871 (akateeminen julkaisu seurasi seuraavana vuonna). Se on säilynyt eheänä ja kokonaisena ja sitä säilytetään Instanbulin arkeologisessa museossa (se näkyy alla olevassa kuvassa). Toisen kivitaulun löysi brittiläinen arkeologi J. H. Iliffe vuonna 1936. Tässä taulussa varoitusteksti oli maalattu punaiseksi valkoista taustaa vasten, mutta se on pahasti osittainen. Sitä säilytetään Israel-museossa. Näiden kahden löydetyn taulun teksti on käytännössä identtinen yhtä pientä kreikan sanan yksityiskohtaa lukuunottamatta. Josefuksen mainitsemia latinankielisiä tekstejä ei kuitenkaan ole toistaiseksi löydetty.
Tässä kylttien kreikankielinen teksti ja niistä sekä englannin- että suomenkielinen käännös:
Tämä kieltokyltti oli asetettu kiinni matalaan aitaan (engl. balustrade), joka sijaitsi nähävästi vain muutaman metrin etäisyydellä sisätemppelin ulkoseinästä (ks. edelleen kuva). Kuvassa oikealla näkyy ensinnäkin iso alue ”ulompi temppeli” tai ”pakanoiden esipiha”. Kun henkilö lähestyi itse sisätemppelin ulkoseinää, hän kohtasi ensin matalan kiviaidan, johon varoituskivi oli kiinnitetty Tämän jälkeen matalan aidan takana oli muutamia metrejä tyhjää tilaa, jota kartassa kutsutaan sanalla ”Chel” (termi tulee rabbiinisesta kirjallisuudesta). Tämän jälkeen kulkija joutui mennä sisään portaita nousten itse temppelialueelle suuren kaarioven alta. Pakanoilta tänne oli pääsy kielletty. Syy sille, että kieltokyltti oli osana jo aiempaa matalaa aitaa, eikä se ollut kiinni temppelin ulkoseinässä oli nähtävästi käytännöllinen: pakanan ei tarvinnut kädellä portaita ylös turhaan vain huomatakseen, että häntä ei kaivattu tämän edemmäs (Orian 2020, 491). On huomattava, että kieltokylteissä mainitaan kaksi asiaa, joiden ohi ei voi mennä: sisätemppelin ulkoseinä (sana περιβόλο) sekä matalampi kiviaita (sana τρυφάκτου), jonka osana itse kieltokyltti oli.
Summa summarum. Kieltokyltteihin liittyy siis hieman samantapainen haaste kuin Egyptin pyramideihin: kaikki tietävä, että ne ovat olemassa, mutta kysymys siitä, miten ja miksi ne on tehty, ei olekaan sitten aivan helppo. On asia sitten niin tai näin, niin Jeesuksen ja Paavalin aikaisessa Jerusalemin temppelissä pakanat kohtasivat selvän raja-aidan, jonka toiselle puolelle heillä ei ollut mitään asiaa. Suhteessa juutalaisiin ja varsinkin juutalaisiin miehiin (papistosta puhumattakaan), he ”olivat kaukana”, eivätkä päässeet ”lähelle”. Nyt on aika siirtyä Paavaliin.
Apostoli Paavali liittyy kahdella mielenkiintoisella tavalla käsittelemäämme aiheeseen. Ensimmäinen teksti tulee Apostolien tekojen luvusta 21 ja toinen Efeslaiskirjeen luvusta 2.
Apostolien tekojen luvussa 21 Luukas kertoo Paavalin välttäneen vain vaivoin kuolemanrangaistuksen, koska liikkeelle lähti vale, jonka mukaan hän olisi tuonut pakanan kielletylle temppelialueelle:
Paavalia seurasi aina Jerusalemiin saakka vihainen juutalainen kansanjoukko, joka oli aiheuttanut hänelle ongelmia jo Efesossa (Ap.t. 19). Tämä porukka oli nähtävästi oppinut Efeson mellakan aikana sen verran, että he ymmärsivät riehastuneen kansanjoukon saavan enemmän aikaan kuin virkamiehet (olihan Paavalikin joutunut paeta Efesoksesta paikalta mellakan jälkeen, ks. 19:21; 20:1). Tämä porukka laittoi liikkeelle valheellisen väitteen, jonka mukaan Paavali olisi tuonut temppeliin kielletylle alueelle efesolaisen pakanamiehen Trofimuksen. Toki syytteitä oli muitakin, jotka eivät kuitenkaan todellisuudessa pitäneet paikkansa, koska Paavali ei missään tapauksessa ollut ”juutalaisia vastaan” (Ap. t. 13:26; 28:19), ei lakia vastaan (13:27; 22:12; 23:3; 24:14; 26:22; 28:23) eikä suoranaisesti edes temppeliä vastaan (21:26; 22:17). Kaiken kaikkiaan syytteet olivat miltei identtiset aiemmin Stefanosta vastaan esitetyille syytteille (vrt. Ap. t. 6:11-14 jakeeseen 21:28).
Nyt Paavalia siis syytettiin temppeliä vastaan toimimisesta. Ajatus tässä on se, että temppeli oli saastunut kunnes sen pyhyyden loukkaaja surmattiin. On mielenkiintoista huomata, että Luukas käyttää jakeessa 28 saastumisesta vahvaa perfekti-muotoa κεκοίνωκεν, joka siis painottaa sitä, että saastumisen tila jatkuu. Kansanjoukko toimiikin tässä kokonaisuudessaan hieman samalla tavalla kuin Mishan tekstissä: pyhyyden rikkoja siirretään pois alueelta ja surmataan.
Arnold, Clinton. 2010. Ephesians. ZECNT. Zondervan.
Bickerman, Elias J. 1947. ”The Warning Inscriptions of Herod's Temple.” The Jewish Quarterly Review, New Series, 37.4: 387-405.
Bruce, F. F. 1984. The Epistles to the Colossians, to Philemon, and to the Ephesians. NICNT. Eerdmans.
Cohick, Lynn G. 2020. The Letter to the Ephesians. TNICNT. Eerdmans.
Foulkes, Francis. 1983. Ephesians. TNTC. IVP.
Josefus. Juutalaissodan historia. 2004. Suom. Pauli Huuhtanen. WSOY.
Keener, Craig S.
Llewelyn, Stephen R. & van Beek, Dionysia. 2011. ”Reading the Temple Warning as a Greek Visitor.” Journal for the Study of Judaism in the Persian, Hellenistic, and Roman Period. 42.1:1-22.
Orian, Matan. 2020. ”The Purpose of the Balustrade in the Herodian Temple.” Journal for the Study of Judaism in the Persian, Hellenistic, and Roman Period. 51.4:487-524.
Sanders, E. P. 1994 [1992]. Judaism: Practice & Belief 63 BCE—66 CE. SCM Press.
Segal, Peretz. 1989. ”The Penalty of the Warning Inscription from the Temple of Jerusalem.” Israel Exploration Journal, 39.1: 79-84.
Thielman, Frank S. 2007. ”Ephesians.” Teoksessa Commantary on the New Testament Use of the Old Testament. Ed. G. K. Beale & D. A. Carson. Baker Academic. Sivut 813-833.
Historialliset maininnat & arkeologia
Käsittelemiimme varoituskivitauluihin on muutama tärkeä viittaus Josefuksella, joka oli tunnettu juutalainen historioitsija. Kaksi olennaista tekstiä tulee Juutalaissodan historia -teoksesta ja yksi Juutalaisten muinaishistoria -teoksesta:
Kun oli kuljettu sen [ensimmäisen pihan] läpi, tultiin temppelin toiselle pihalle. Se oli ympäröity kiviaidalla, joka oli kolme kyynärää [noin 1-1,5m] korkea ja erinomaisesti rakennettu. Siinä oli tasaisten välimatkojen päässä kivitauluja, joista toisissa oli kreikaksi, toisissa latinaksi tehty tiettäväksi temppelin puhtautta suojeleva laki. Sen mukaan kukaan muu kuin juutalainen ei saanut mennä pyhän alueen sisäpuolelle, sillä toista esipihaa kutsuttiin pyhäksi. Sinne tultiin ensimmäiseltä pihalta nousemalla neljätoista porrasaskelmaa.” (Juutalaissodan historia 5.193-195; Huuhtanen 2004, 449)
Ylen määrin tuskastuneena Titus ryhtyi taas moittimaan Johannesta ja hänen kannattajiaan sanoen: ”Te senkin saastaiset roistot! Ettekö juuri te pystyttäneet tämän aitauksen pyhäkön ympärille? Ja ettekö te ripustaneet siihen tauluja, joihin oli kreikkalaisilla ja meidän omilla kirjaimillamme [latinaksi] kaiverrettu julistus, ettei kukaan saa ylittää muuria? Ja emmekö me sallineetkin tappaa ylimenijät, olkoonpa joku heistä vaikkapa roomalainen? (Juutalaissodan historia 6.124-126a; Huuhtanen 2004, 521)
Tämä oli siis ensimmäinen aidattu alue. Sen keskellä, eikä kaukana siitä, sijaitsi toinen alue, jonne pääsi muutaman askelman kautta: sitä ympäröi kivimuuri, jossa oli kirjoitus, joka kielsi ulkomaalaisia pääsemästä sisälle kuolemanrangaistuksen uhalla. (Juutalaisten muinaishistoria 15.417, sivustolta Lexundria.)
Tähän samaan asiaan viittaa myös Filon Aleksandrialainen teoksessaan On the Embassy to Gaius, joskin hän ei suoranaisesti mainitse itse kivitauluja:
…mutta ennen kaikkea muita uskonnollisia käytäntöjä heidän intohimonsa pyhää temppeliään kohtaan on koko kansan keskuudessa hallitsevin, kiihkein ja yleisin tunne; ja suurin todiste tästä on se, että kaikille, jotka astuvat pyhän alueen sisäpiiriin (sillä he päästävät ulkokehälle kaikkia ihmisiä kaikista maista), langetetaan vääjäämättä kuolemantuomio, ellei hän ole verisukulaiseltaan heidän omaa kansaansa. (§212, Early Christian Writings -sivusto)
Temppelialue koostui käytännössä kahdesta suuresta kokonaisuudesta, ulommasta alueesta ja sisemmästä alueesta, joka oli puolestaan jaettu lohkoihin (ks. yllä ja alla olevaa kuvaa). Tiivistettynä:
- Uloin alue: Kaikkein uloin alue oli pakanoiden esipiha, jonne saavuttiin lähinnä etelän ja lännen puoleisista porteista. Alue oli valtava ja sinne aivan kenellä tahansa oli pääsy. Tätä aluetta ympäröi läpeensä pylväskäytävät.
- Jos henkilö halusi kulkea lähemmäs kohti temppelin keskustaa, hän kohtasi ennen rappusia matalan aidan, jossa oli useita kieltokylttejä varoittamassa pakanoita etenemästä enempää. Tämän aidan jälkeen oli suuri seinä, joka rajasi temppelin kahteen osaan, ”ulkopuoleen” ja ”sisäpuoleen”. Sisäpuolelle pakanoilla ei ollut mitään asiaa eli he eivät päässeet etenemään rappusia pitkin seuraavaan tilaan.
- Sisempi alue: Itse sisätemppeli muodosti pyhän ja se oli jaettu kolmeen eri lohkoon: ensin oli israelilaisten naisten esipiha, sitten israelilaisten miesten esipiha ja lopulta pappien esipiha. Juutalaiset naiset eivät siis saaneet mennä miesten alueelle, eivätkä juutalaiset miehet pappien alueelle.
- Mitä lähemmäs henkilö kulki itse temppelin kaikkeinpyhimpää, sitä korkeammalle hän nousi.
 |
| Kuva: Orian 2020, 491. |
Arkeologit ovat löytäneet kaksi Herodeksen temppelin aikaista kieltotaulua. Ranskalainen Charles Simon Clermont-Ganneau löysi ensimmäisen kivitaulun vuonna 1871 (akateeminen julkaisu seurasi seuraavana vuonna). Se on säilynyt eheänä ja kokonaisena ja sitä säilytetään Instanbulin arkeologisessa museossa (se näkyy alla olevassa kuvassa). Toisen kivitaulun löysi brittiläinen arkeologi J. H. Iliffe vuonna 1936. Tässä taulussa varoitusteksti oli maalattu punaiseksi valkoista taustaa vasten, mutta se on pahasti osittainen. Sitä säilytetään Israel-museossa. Näiden kahden löydetyn taulun teksti on käytännössä identtinen yhtä pientä kreikan sanan yksityiskohtaa lukuunottamatta. Josefuksen mainitsemia latinankielisiä tekstejä ei kuitenkaan ole toistaiseksi löydetty.
Tässä kylttien kreikankielinen teksti ja niistä sekä englannin- että suomenkielinen käännös:
Μηθένα ἀλλογενῆ εἰσπορεύεσθαι ἐντὸς τοῦ περὶ τὸ ἱερὸν τρυφάκτου καὶ περιβόλο Ὃς δ᾽ ἂν ληφθῇ, ἑαυτῶι αἴτιος ἔσται διὰ τὸ ἐξακολουθείν θάνατον.
No foreigner is to enter within the balustrade around the (Inner) Temple and the (Inner) Temple wall. Whoever is caught will have himself to blame for his ensuing death. (Orianin [2020, 490] käännös)
Kukaan ulkomaalainen ei saa astua (sisä)temppeliä ympäröivän kaiteen ja (sisä)temppelin muurin sisäpuolelle. Jos joku jää tästä kiinni, hän on itse vastuussa siitä, että hänet surmataan.
Kieltokyltteihin liittyy kuitenkin muutama hankala kysymys, joista tutkijat riitelevät edelleen.
Tutkijoita on kieltokylteissä askarruttanut lähinnä kaksi asiaa:
Jotkut tutkija (kuten Segal 1989) ovat sitä mieltä, että kieltokylttien takana on temppelin papisto. Toiset tutkijat (kuten Llewelyn & van Beek 2011) puolestaan väittävät, että niiden asettamisesta ja määräyksestä on täytynyt olla vastuussa itse kuningas eli Herodes Suuri. Siinä kun Segal keskittyy artikkelissaan itse tekstin taustalähteisiin penkomalla juutalaisia lähteitä ja traditioita, Llewelyn & van Beek lähestyvät asiaa Jerusalemissa vierailevien pakanoiden silmin, jotka olivat tottuneet erilaisiin kieltokyltteihin ympäri Rooman valtakuntaa. Orianin artikkeli (2020) puolestaan poimii molemmista artikkeleista parhaita puolia ja on ehkä paras lukemani aihetta käsittelevä tutkimus. Esittelen nyt lyhyesti kolmen eri artikkelin tulokulmaa, jonka lisäksi avaan lyhyesti E. P. Sandersin näkemyksen.
Peretz Segal (1989) on kirjoittanut lyhyen mutta syväluotaavan analyysin kieltotekstistä ja sen yhteydestä juutalaiseen ajatteluun. Hänen mukaansa kieltokylttien asettamisesta on ollut vastuussa temppelissä vaikuttanut papisto. Jo 4. Mooseksen kirjan 18 luvussa annetaan Aaronin jälkeläisille ohjeet siitä, miten heidän vastuullaan on varjella pyhäkön pyhyyttä. Tekstissä esiintyy useita kuolemanrangaistuksella rangaistavia kieltoja. Koska nämä jakeet ovat suuressa roolissa, lainaan ne nyt kokonaisuudessaan suomeksi:
Segal kiinnittää sitten huomiota siihen, että sekä raamatullisessa että rabbiinisessa traditiossa tietyistä pyhien asioiden rikkomisesta tuomitsija on Jumala itse — tästä käytettiin ilmaisua ”kuolema taivaan käsissä” (death at the hands of Heaven). Käytännössä vastuu kuoleman langettamisesta kuului kuitenkin temppelissä toimiville papeille.
Segal vetoaa mm. Mishnaan (Sanhedrin 9:6), jonka eräässä asetuksessa todetaan, että jos pappi toimittaa tehtäviään epäpuhtaana, muiden pappien ei tarvitse viedä häntä viralliseen oikeudenkäyntiin, vaan he murskaavat itse hänen päänsä. Toseftassa (Kelim Baba Qama 1:6) puolestaan todetaan, että jopa ylipappi voidaan tällä tavoin tappaa jos hän rikkoo pyhyyssäädöksiä tehtäviään suorittaessaan. Filon Aleksandrialainen puhuu Legatio ad Gaium -teoksessa (§212, §307) pakanaa kohtaavasta kuolemanrangaistuksesta temppelin pyhällä alueella ja tämä sääntö päti hänen mukaansa jopa papistoon, jos he ylittivät omat rajansa.
Tiivistettynä Segal siis uskoo, että temppelipapisto oli vastuussa kyseisistä kylteistä ja heillä oli myös oikeus suorittaa kuolemantuomio niiden lakia rikkoville. Käytäntö oli ajan kanssa kehittynyt erityisesti 4. Mooseksen kirjan pyhyyskohdista (4. Moos. 1:51; 3:10, 38; 18:7). E. P. Sanders (1994, 61) on tästä samaa mieltä.
Llewelyn & van Beek esittelevät artikkelissaan useita temppelikieltotekstejä, joita on löydetty Rooman valtakunnan ajalta. He toteavat, että Jerusalemiin muualta tullut pakana ei olisi oudoksunut sitä, että temppelialueelle oli asetettu kieltoja eri ihmisille eri syistä. Sen sijaan heitä olisi shokeerannut se, että Jerusalemissa tietyn rajan ylittämisestä seurasi suoraan kuolemanrangaistus. He olisivat myös olettaneet, että näin järeän toiminnan taustalla on täytynyt olla kuningas itse. He esittävät, että kun Herodes Suuri uudelleenrakennutti temppelialuetta, niin sen lisäksi, että hän teki ulommasta esipihasta valtavan kokoisen, hän antoi sen myös muodostua myös melko sekulaariksi. Se toimi toisin sanoen käytännössä agorana eli yleisenä torina.
Kaksikko esittää lopulta kolme pääasiallista syytä sille, miksi tällainen pakanat ulos rajaava kielto lopulta asetettiin: (1) tuona aikana annettiin enenevää huomiota pyhyydelle ja pyhyyden eri asteille; (2) muistot temppelin saastuttamisesta menneisyydessä olivat jatkuvasti kummittelemassa taustalla ja (3) Herodeksen luoma uudenlainen sekulaari meininki ulommassa esipihassa ajoi rajuihin toimenpiteisiin itse temppelin sisäpihalle siirryttäessä (s. 15).
Matan Orianin vuoden 2020 artikkeli käsittelee aihetta kattavasti (siinä lukijalle ymmärretään myös antaa kaaviokuva Jerusalemin temppelistä asian hahmottamiseksi!). Orianin väitteen kannalta on aivan olennaista huomata, että juutalaisissa lähteissä näkyy jo ennen ajanlaskun alkua useita todisteita siitä, että pakanoiden oleilua temppelialueella oli rajoitettu melko tavalla. Josefus esimerkiksi lainaa Juutalaisten muinaishistoria -teoksessa (12.145) kuningas Antiokhos 3:n (k. 187 eKr.) määräystä, jonka mukaan yksikään pakana ei saa tulla temppelialueelle. Tämän lisäksi Orian viittaa neljään muuhun aihetta käsittelevään tekstiin (Orian 2020, 488-489). Mainittakoon, että ainakin tutkimuksen jättiläinen E. P. Sanders (1994, 72, 75) on Orianin kanssa samaa mieltä siitä, että juutalaiset alkoivat rajoittamaan pakanoiden temppeliin pääsyä noin 200 eKr. alkaen.
Orianin näkemyksen mukaan kieltokyltit rajaseinineen asetettiin nimenomaan kuningas Herodeksen laajentamaan temppeliin (eikä vasta myöhemmin) ja syynä tähän oli pitkälti reagointi Herodeksen melko vapaamielistä uudistamisprojektia kohtaan. Orian osoittaa useaan lähteeseen vedoten, että koko Herodeksen temppelihanke oli itse asiassa melkoinen riski, varsinkin, koska Herodes suosi niin paljon hellenististä ja roomalaista tyyliä. Josefus myös muistuttaa meitä siitä, että (kuten Pilatus myöhemmin), Herodes joutui joskus kantapään kautta oppia mitä juutalaisten keskuudessa Jerusalemissa voi tehdä ja mitä ei (Juutalaisten muinaishistoria 12.267-290). Herodeksen yksi suurimpia motiiveja (mm.) rakennusprojekteissa oli tuoda juutalaisille enemmän kansainvälisyyttä ja lähentää heitä hellenistisen maailman kanssa. Olisi siis ollut kovin outoa jos Herodes olisi rakennuttanut valtavan temppelialueen, jonne pakanat eivät pääsisi lainkaan! Orian väittääkin, että suhteessa aiempaan historialliseen kehitykseen Herodes itse asiassa avasi pakanoille pääsyn temppelin läheisyyteen uudella tavalla. Herodeksen oli kuitenkin pakko ottaa huomioon juutalaisten tunteet, joten eräänlaisena kompromissiratkaisuna oli sitten se, ettei pakanoita päästetty lainkaan temppelin sisäpihaan eli syntyi käsittelemämme matala aitaus kieltokyltteineen. Tässä mielessä Orianin teoria on hieman samantapainen kuin aiemmin selitetty Llewelyn & van Beekin huomio Herodeksen toiminnasta.
Mitä kieltokylttien tekstiin tulee, niin Orian on samoilla linjoilla kuin Segal siitä, että kiellon taustalla on erityisesti yllälainatut 4. Mooseksen kirjan kiellot liittyen ”ulkopuolisiin”. Näissä jakeissa ja löydetyissä kieltokyltissä on kaksi yhdistävää tekijää: (a) maininta ”ulkopuolisista” sekä (b) maininta ”kuolemanrangaistuksesta”. On kuitenkin selvää, että 4. Mooseksen kirjassa ”ulkopuolinen” on kuka tahansa, siis jopa joku toinen israelilainen, joka ei kuulu papilliseen sukuun. Kieltokylttien kirjoittajat muuttivatkin tekstien merkitystä kahdella tavalla. Ensinnäkin he päätyivät kieltämään pääsyn koko temppelialueelle, vaikka Mooseksen kirjoissa kyse on paljon pienemmästä tilasta, pappien toiminta-alueesta. Toiseksi kirjoittajat kavensivat kiellon rajoittavuutta pelkästään pakanoihin eli ei-israelilaisiin. Heprean termi saattoi siis kontekstista riippuen tarkoittaa ketä tahansa ulkopuolista, mutta Septuagintan kääntäjät päätyivät kääntämään sen sanalla ἀλλογενῆς, ”ulkopuolinen” (tämä on siis kieltokyltin toinen sana). Mielenkiintoisesti sanaa ei juuri koskaan käytetä missään muissa yhteyksissä kuin juutalaisissa tai kristillisissä teksteissä. Tämä sana päätyi sitten kieltokyltteihin.
Kaksi vaikeaa kysymystä
Tutkijoita on kieltokylteissä askarruttanut lähinnä kaksi asiaa:
- Ensinnäkään he eivät ole yksimielisiä siitä, kuka kieltokylteistä ja niiden asennuttamisesta on lopulta ollut vastuussa. Olika taustalla Herodes itse vai temppelin papisto?
- Miksi pakanat rajattiin ulos temppelialueelta tällä tavalla ja näin ankarasti — mitkä ovat kiellon taustalla olevat argumentit ja kuka ne on kehittänyt? Esimerkiksi Vanhassa testamentissa kyllä annetaan rajuja kieltoja pyhän paikan läheisyyteen liittyen (4. Moos. 1:51; 3:10, 38; 18:7), mutta ero tehdään Israelin sisällä erityisesti maallikkojen ja pappien välillä, ei pakanoiden ja israelilaisten välillä. Itse asiassa 4. Moos. 15:14-16 mukaan pakanat saivat tuoda uhreja aivan samalla tavalla kuin israelilaiset, eikä 1. Kun. 8:ssa puhuta mitään siitä, että pakanoita olisi erityisesti rajattu pois temppelialueelta.
Jotkut tutkija (kuten Segal 1989) ovat sitä mieltä, että kieltokylttien takana on temppelin papisto. Toiset tutkijat (kuten Llewelyn & van Beek 2011) puolestaan väittävät, että niiden asettamisesta ja määräyksestä on täytynyt olla vastuussa itse kuningas eli Herodes Suuri. Siinä kun Segal keskittyy artikkelissaan itse tekstin taustalähteisiin penkomalla juutalaisia lähteitä ja traditioita, Llewelyn & van Beek lähestyvät asiaa Jerusalemissa vierailevien pakanoiden silmin, jotka olivat tottuneet erilaisiin kieltokyltteihin ympäri Rooman valtakuntaa. Orianin artikkeli (2020) puolestaan poimii molemmista artikkeleista parhaita puolia ja on ehkä paras lukemani aihetta käsittelevä tutkimus. Esittelen nyt lyhyesti kolmen eri artikkelin tulokulmaa, jonka lisäksi avaan lyhyesti E. P. Sandersin näkemyksen.
Segalin näkemys: papisto
Peretz Segal (1989) on kirjoittanut lyhyen mutta syväluotaavan analyysin kieltotekstistä ja sen yhteydestä juutalaiseen ajatteluun. Hänen mukaansa kieltokylttien asettamisesta on ollut vastuussa temppelissä vaikuttanut papisto. Jo 4. Mooseksen kirjan 18 luvussa annetaan Aaronin jälkeläisille ohjeet siitä, miten heidän vastuullaan on varjella pyhäkön pyhyyttä. Tekstissä esiintyy useita kuolemanrangaistuksella rangaistavia kieltoja. Koska nämä jakeet ovat suuressa roolissa, lainaan ne nyt kokonaisuudessaan suomeksi:
- ”Kun telttamaja siirretään uuteen leiripaikkaan, leeviläisten on purettava maja, ja kun pyhäkkö on saapunut perille, heidän tulee pystyttää se. Jos joku ulkopuolinen puuttuu näihin tehtäviin, hänet on surmattava.” (4. Moos. 1:51)
- ”Käske Aaronin ja hänen poikiensa pitää huolta papintehtävistä, mutta jokainen ulkopuolinen, joka niihin puuttuu, on surmattava.” (3:10)
- ”Mooses ja Aaron sekä Aaronin pojat asuivat leirissä pyhäkköteltan edessä, sen itäpuolella. He pitivät israelilaisten puolesta huolta pyhäköstä. Ulkopuolisia oli kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty osallistumasta heidän toimiinsa.” (3:38)
- ”Mutta vain sinä ja poikasi saatte huolehtia papeille kuuluvista tehtävistä, kaikesta siitä, mikä on alttarin ääressä ja väliverhon takana suoritettavaa palvelusta. Nämä papeille kuuluvat tehtävät minä annan lahjana teille, mutta jokainen ulkopuolinen, joka niihin puuttuu, on surmattava.” 18:7)
Segal kiinnittää sitten huomiota siihen, että sekä raamatullisessa että rabbiinisessa traditiossa tietyistä pyhien asioiden rikkomisesta tuomitsija on Jumala itse — tästä käytettiin ilmaisua ”kuolema taivaan käsissä” (death at the hands of Heaven). Käytännössä vastuu kuoleman langettamisesta kuului kuitenkin temppelissä toimiville papeille.
Segal vetoaa mm. Mishnaan (Sanhedrin 9:6), jonka eräässä asetuksessa todetaan, että jos pappi toimittaa tehtäviään epäpuhtaana, muiden pappien ei tarvitse viedä häntä viralliseen oikeudenkäyntiin, vaan he murskaavat itse hänen päänsä. Toseftassa (Kelim Baba Qama 1:6) puolestaan todetaan, että jopa ylipappi voidaan tällä tavoin tappaa jos hän rikkoo pyhyyssäädöksiä tehtäviään suorittaessaan. Filon Aleksandrialainen puhuu Legatio ad Gaium -teoksessa (§212, §307) pakanaa kohtaavasta kuolemanrangaistuksesta temppelin pyhällä alueella ja tämä sääntö päti hänen mukaansa jopa papistoon, jos he ylittivät omat rajansa.
Tiivistettynä Segal siis uskoo, että temppelipapisto oli vastuussa kyseisistä kylteistä ja heillä oli myös oikeus suorittaa kuolemantuomio niiden lakia rikkoville. Käytäntö oli ajan kanssa kehittynyt erityisesti 4. Mooseksen kirjan pyhyyskohdista (4. Moos. 1:51; 3:10, 38; 18:7). E. P. Sanders (1994, 61) on tästä samaa mieltä.
Llewelyn & van Beekin näkemys: Herodes
Llewelyn & van Beek esittelevät artikkelissaan useita temppelikieltotekstejä, joita on löydetty Rooman valtakunnan ajalta. He toteavat, että Jerusalemiin muualta tullut pakana ei olisi oudoksunut sitä, että temppelialueelle oli asetettu kieltoja eri ihmisille eri syistä. Sen sijaan heitä olisi shokeerannut se, että Jerusalemissa tietyn rajan ylittämisestä seurasi suoraan kuolemanrangaistus. He olisivat myös olettaneet, että näin järeän toiminnan taustalla on täytynyt olla kuningas itse. He esittävät, että kun Herodes Suuri uudelleenrakennutti temppelialuetta, niin sen lisäksi, että hän teki ulommasta esipihasta valtavan kokoisen, hän antoi sen myös muodostua myös melko sekulaariksi. Se toimi toisin sanoen käytännössä agorana eli yleisenä torina.
Kaksikko esittää lopulta kolme pääasiallista syytä sille, miksi tällainen pakanat ulos rajaava kielto lopulta asetettiin: (1) tuona aikana annettiin enenevää huomiota pyhyydelle ja pyhyyden eri asteille; (2) muistot temppelin saastuttamisesta menneisyydessä olivat jatkuvasti kummittelemassa taustalla ja (3) Herodeksen luoma uudenlainen sekulaari meininki ulommassa esipihassa ajoi rajuihin toimenpiteisiin itse temppelin sisäpihalle siirryttäessä (s. 15).
Matan Orianin näkemys: sekä Segalilla että Llewelynillä & van Beekillä on pointtinsa
Matan Orianin vuoden 2020 artikkeli käsittelee aihetta kattavasti (siinä lukijalle ymmärretään myös antaa kaaviokuva Jerusalemin temppelistä asian hahmottamiseksi!). Orianin väitteen kannalta on aivan olennaista huomata, että juutalaisissa lähteissä näkyy jo ennen ajanlaskun alkua useita todisteita siitä, että pakanoiden oleilua temppelialueella oli rajoitettu melko tavalla. Josefus esimerkiksi lainaa Juutalaisten muinaishistoria -teoksessa (12.145) kuningas Antiokhos 3:n (k. 187 eKr.) määräystä, jonka mukaan yksikään pakana ei saa tulla temppelialueelle. Tämän lisäksi Orian viittaa neljään muuhun aihetta käsittelevään tekstiin (Orian 2020, 488-489). Mainittakoon, että ainakin tutkimuksen jättiläinen E. P. Sanders (1994, 72, 75) on Orianin kanssa samaa mieltä siitä, että juutalaiset alkoivat rajoittamaan pakanoiden temppeliin pääsyä noin 200 eKr. alkaen.
Orianin näkemyksen mukaan kieltokyltit rajaseinineen asetettiin nimenomaan kuningas Herodeksen laajentamaan temppeliin (eikä vasta myöhemmin) ja syynä tähän oli pitkälti reagointi Herodeksen melko vapaamielistä uudistamisprojektia kohtaan. Orian osoittaa useaan lähteeseen vedoten, että koko Herodeksen temppelihanke oli itse asiassa melkoinen riski, varsinkin, koska Herodes suosi niin paljon hellenististä ja roomalaista tyyliä. Josefus myös muistuttaa meitä siitä, että (kuten Pilatus myöhemmin), Herodes joutui joskus kantapään kautta oppia mitä juutalaisten keskuudessa Jerusalemissa voi tehdä ja mitä ei (Juutalaisten muinaishistoria 12.267-290). Herodeksen yksi suurimpia motiiveja (mm.) rakennusprojekteissa oli tuoda juutalaisille enemmän kansainvälisyyttä ja lähentää heitä hellenistisen maailman kanssa. Olisi siis ollut kovin outoa jos Herodes olisi rakennuttanut valtavan temppelialueen, jonne pakanat eivät pääsisi lainkaan! Orian väittääkin, että suhteessa aiempaan historialliseen kehitykseen Herodes itse asiassa avasi pakanoille pääsyn temppelin läheisyyteen uudella tavalla. Herodeksen oli kuitenkin pakko ottaa huomioon juutalaisten tunteet, joten eräänlaisena kompromissiratkaisuna oli sitten se, ettei pakanoita päästetty lainkaan temppelin sisäpihaan eli syntyi käsittelemämme matala aitaus kieltokyltteineen. Tässä mielessä Orianin teoria on hieman samantapainen kuin aiemmin selitetty Llewelyn & van Beekin huomio Herodeksen toiminnasta.
Mitä kieltokylttien tekstiin tulee, niin Orian on samoilla linjoilla kuin Segal siitä, että kiellon taustalla on erityisesti yllälainatut 4. Mooseksen kirjan kiellot liittyen ”ulkopuolisiin”. Näissä jakeissa ja löydetyissä kieltokyltissä on kaksi yhdistävää tekijää: (a) maininta ”ulkopuolisista” sekä (b) maininta ”kuolemanrangaistuksesta”. On kuitenkin selvää, että 4. Mooseksen kirjassa ”ulkopuolinen” on kuka tahansa, siis jopa joku toinen israelilainen, joka ei kuulu papilliseen sukuun. Kieltokylttien kirjoittajat muuttivatkin tekstien merkitystä kahdella tavalla. Ensinnäkin he päätyivät kieltämään pääsyn koko temppelialueelle, vaikka Mooseksen kirjoissa kyse on paljon pienemmästä tilasta, pappien toiminta-alueesta. Toiseksi kirjoittajat kavensivat kiellon rajoittavuutta pelkästään pakanoihin eli ei-israelilaisiin. Heprean termi saattoi siis kontekstista riippuen tarkoittaa ketä tahansa ulkopuolista, mutta Septuagintan kääntäjät päätyivät kääntämään sen sanalla ἀλλογενῆς, ”ulkopuolinen” (tämä on siis kieltokyltin toinen sana). Mielenkiintoisesti sanaa ei juuri koskaan käytetä missään muissa yhteyksissä kuin juutalaisissa tai kristillisissä teksteissä. Tämä sana päätyi sitten kieltokyltteihin.
E. P. Sandersin näkemys: pakanat olivat epäpuhtaita
Sanders käsittelee pakanoita, puhtaussäädöksiä ja temppeliä lyhyesti kirjassaan Judaism: Practice & Belief (1994, 72-76). Sanders painottaa samaa asiaa kuin Orian: israelilaisten näkemys pakanoita kohtaan muuttui radikaalisti noin 200 eKr. mennessä. Sanders viittaa samalla tavalla Antiokhos 3:n säädökseen. Sanders toteaa, että suurin syy pakanoiden epäpuhtauden tilaan oli se, että he olivat epäjumalanpalvojia ("I am sure that idolatry was the basic problem", s. 75.) Juutalaisesta katsontakannasta pakanat olivat "ikiepäpuhtaita" epäjumalanpalvontansa vuoksi, eikä heitä siten voinut päästää itse (toiselle) temppelialueelle. Ironista kyllä, pakanoilla oli vapaammat liikkumaoikeudet kuin joillain saastuneilla juutalaisille (kuten kuukautistilassa olevilla juutalaisnaisilla), jotka eivät saaneet tulla edes pakanoiden esipihaan. Sanders uskookin, ettei asiaan ollut sen kummempaa tarkempaa lainopillista sääntöä: oli yksinkertaisesti vain laitettava raja johonkin ja se laitettiin ennen juutalaisten naisten esipihaa.
Summa summarum. Kieltokyltteihin liittyy siis hieman samantapainen haaste kuin Egyptin pyramideihin: kaikki tietävä, että ne ovat olemassa, mutta kysymys siitä, miten ja miksi ne on tehty, ei olekaan sitten aivan helppo. On asia sitten niin tai näin, niin Jeesuksen ja Paavalin aikaisessa Jerusalemin temppelissä pakanat kohtasivat selvän raja-aidan, jonka toiselle puolelle heillä ei ollut mitään asiaa. Suhteessa juutalaisiin ja varsinkin juutalaisiin miehiin (papistosta puhumattakaan), he ”olivat kaukana”, eivätkä päässeet ”lähelle”. Nyt on aika siirtyä Paavaliin.
Paavali & temppelikielto
Apostoli Paavali liittyy kahdella mielenkiintoisella tavalla käsittelemäämme aiheeseen. Ensimmäinen teksti tulee Apostolien tekojen luvusta 21 ja toinen Efeslaiskirjeen luvusta 2.
Apostolien teot 21: ”Pää irti Paavalilta!”
Apostolien tekojen luvussa 21 Luukas kertoo Paavalin välttäneen vain vaivoin kuolemanrangaistuksen, koska liikkeelle lähti vale, jonka mukaan hän olisi tuonut pakanan kielletylle temppelialueelle:
27. Mutta kun ne seitsemän päivää olivat päättymässä, näkivät Aasiasta tulleet juutalaiset hänet [Paavalin] pyhäkössä, kiihoittivat kaiken kansan ja kävivät häneen käsiksi 28. ja huusivat: ”Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut [κεκοίνωκεν] tämän pyhän paikan.” 29. Sillä he olivat ennen nähneet efesolaisen Trofimuksen kaupungilla hänen kanssaan ja luulivat, että Paavali oli tuonut hänet pyhäkköön. 30. Ja koko kaupunki tuli liikkeelle, ja väkeä juoksi kokoon; ja he ottivat Paavalin kiinni, raastoivat hänet ulos pyhäköstä, ja heti portit suljettiin. 31. Ja kun he tahtoivat hänet tappaa, sai sotaväenosaston päällikkö sanan, että koko Jerusalem oli kuohuksissa. (Ap. t. 21:27-31, 35-36: taustoista laajasti Keener 2014a, 3144-3158.)
* Tapahtumalle rinnakkaiskohta löytyy Babylonian Talmudista (Erubin 104b), jossa varoitetaan siitä, että jos joku tuo epäpuhtaan henkilön väärään paikkaan temppelialuetta, hän ansaitsee ”kuoleman taivaan käsissä”. (Segal 1989, 83.)
Paavalia seurasi aina Jerusalemiin saakka vihainen juutalainen kansanjoukko, joka oli aiheuttanut hänelle ongelmia jo Efesossa (Ap.t. 19). Tämä porukka oli nähtävästi oppinut Efeson mellakan aikana sen verran, että he ymmärsivät riehastuneen kansanjoukon saavan enemmän aikaan kuin virkamiehet (olihan Paavalikin joutunut paeta Efesoksesta paikalta mellakan jälkeen, ks. 19:21; 20:1). Tämä porukka laittoi liikkeelle valheellisen väitteen, jonka mukaan Paavali olisi tuonut temppeliin kielletylle alueelle efesolaisen pakanamiehen Trofimuksen. Toki syytteitä oli muitakin, jotka eivät kuitenkaan todellisuudessa pitäneet paikkansa, koska Paavali ei missään tapauksessa ollut ”juutalaisia vastaan” (Ap. t. 13:26; 28:19), ei lakia vastaan (13:27; 22:12; 23:3; 24:14; 26:22; 28:23) eikä suoranaisesti edes temppeliä vastaan (21:26; 22:17). Kaiken kaikkiaan syytteet olivat miltei identtiset aiemmin Stefanosta vastaan esitetyille syytteille (vrt. Ap. t. 6:11-14 jakeeseen 21:28).
Nyt Paavalia siis syytettiin temppeliä vastaan toimimisesta. Ajatus tässä on se, että temppeli oli saastunut kunnes sen pyhyyden loukkaaja surmattiin. On mielenkiintoista huomata, että Luukas käyttää jakeessa 28 saastumisesta vahvaa perfekti-muotoa κεκοίνωκεν, joka siis painottaa sitä, että saastumisen tila jatkuu. Kansanjoukko toimiikin tässä kokonaisuudessaan hieman samalla tavalla kuin Mishan tekstissä: pyhyyden rikkoja siirretään pois alueelta ja surmataan.
Paavalin kohdalla tämä ei onneksi kuitenkaan onnistu, koska roomalainen sotajoukko saapuu paikalle ja pelastaa Paavalin hengen. Mutta huomaa mitä tästä kaikesta enemmän tai vähemmän suorasti tai epäsuorasti seurasi: neljä vuotta vankeutta… Siirrymme nyt Efesolaiskirjeeseen, jonka Paavali kirjoitti juuri tämän vankeusaikansa aikana.
On mielenkiintoista, että Efesolaiskirje on suunnattu juuri sille seurakunnalle, jonka jäsen yllämainitun kertomuksen Trofimos oli. Pidän historiallisesti ottaen erittäin todennäköisenä sitä, että Efeson seurakunta sai kuulla Jerusalemin temppelialueella tapahtuneesta fiaskosta ja siitä, miten kaikki oli lähtenyt liikkeelle nimenomaan heidän jäsenensä mukanaolemisesta (samoin Keener 2014a, 3152). Lisäksi tulee huomata, että Efesolaiskirjeessä Paavali sanoo nimenomaan olevansa vankina ”pakanoiden tähden” (3:1). Linkit kirjeen ja edellätapahtuneen kanssa ovat siis melko vahvat.
Kun pidämme tämän taustan mielessä, se selittää mielestäni paremmin sitä, miksi Paavali osaltaan käyttää niin vahvaa temppeli-kieltä, kun hän tekee kaikkensa painottaakseen sitä, miten Kristuksessa pakanat ja juutalaiset ovat samalla viivalla, koska pakanoista on tullut täysivaltaisia Israelin kansan jäseniä. [3] Jotta Paavalin ajatuksenkulku tulisi helpommaksi ymmärtää, lainaan hänen argumenttiaan hieman pidemmästi. Tässä Efesolaiskirjeen jakeet 2:11-22, olennaisimmat asiat alleviivattuna:
Käytännössä kaikki hyllyssäni lojuvat kommentaarit huomauttavat jakeen 14 yhteyden käsittelemämme temppelikielto kylttiin ja ”erottavaan muuriin” (Foulkes 1983, 81-82; Bruce 1984, 297-298; Arnold 2010, 159-160; Keener 2014b, 546; Cohick 2020, 184-185). Kuten yksi heistä toteaa, ”on kummallisen merkityksellistä, että Paavali lopulta pidätettiin ja tuomittiin Jerusalemissa juutalaisten toimesta juuri sen valheellisen tiedon valossa, että hän toi efesolaisen Trofimoksen kyseisen esteen väärälle puolelle (Ap. t. 21:29—>)” (Foulkes 1983, 81-82).
Huomaa, miten koko jaejakso huokuu temppeli-kuvausta. Lisäksi puhe ”kaukana ja lähellä olemisesta” on viittaus Jesajan kirjan jakeeseen 56:7, jossa puhutaan pakanoiden saapumisesta temppeliin eskatologisessa tulevaisuudessa. On myös mielenkiintoista, että Paavalin erottavasta väliseinästä kreikaksi käyttämä sana μεσότοιχον on erittäin harvinainen, mutta se on löydetty muutamasta piirtokirjoituksesta kahdesta kaupungista, jotka olivat noin 70km etelään Efesosta: niissä sana viittaa temppelissä olevaan seinään (Arnold 2010, 160).
Efesolaiskirje 2
On mielenkiintoista, että Efesolaiskirje on suunnattu juuri sille seurakunnalle, jonka jäsen yllämainitun kertomuksen Trofimos oli. Pidän historiallisesti ottaen erittäin todennäköisenä sitä, että Efeson seurakunta sai kuulla Jerusalemin temppelialueella tapahtuneesta fiaskosta ja siitä, miten kaikki oli lähtenyt liikkeelle nimenomaan heidän jäsenensä mukanaolemisesta (samoin Keener 2014a, 3152). Lisäksi tulee huomata, että Efesolaiskirjeessä Paavali sanoo nimenomaan olevansa vankina ”pakanoiden tähden” (3:1). Linkit kirjeen ja edellätapahtuneen kanssa ovat siis melko vahvat.
Kun pidämme tämän taustan mielessä, se selittää mielestäni paremmin sitä, miksi Paavali osaltaan käyttää niin vahvaa temppeli-kieltä, kun hän tekee kaikkensa painottaakseen sitä, miten Kristuksessa pakanat ja juutalaiset ovat samalla viivalla, koska pakanoista on tullut täysivaltaisia Israelin kansan jäseniä. [3] Jotta Paavalin ajatuksenkulku tulisi helpommaksi ymmärtää, lainaan hänen argumenttiaan hieman pidemmästi. Tässä Efesolaiskirjeen jakeet 2:11-22, olennaisimmat asiat alleviivattuna:
11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi — 12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; 13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. 14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, 15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, 16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. 17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; 18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. 19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, 20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, 21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; 22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Käytännössä kaikki hyllyssäni lojuvat kommentaarit huomauttavat jakeen 14 yhteyden käsittelemämme temppelikielto kylttiin ja ”erottavaan muuriin” (Foulkes 1983, 81-82; Bruce 1984, 297-298; Arnold 2010, 159-160; Keener 2014b, 546; Cohick 2020, 184-185). Kuten yksi heistä toteaa, ”on kummallisen merkityksellistä, että Paavali lopulta pidätettiin ja tuomittiin Jerusalemissa juutalaisten toimesta juuri sen valheellisen tiedon valossa, että hän toi efesolaisen Trofimoksen kyseisen esteen väärälle puolelle (Ap. t. 21:29—>)” (Foulkes 1983, 81-82).
Huomaa, miten koko jaejakso huokuu temppeli-kuvausta. Lisäksi puhe ”kaukana ja lähellä olemisesta” on viittaus Jesajan kirjan jakeeseen 56:7, jossa puhutaan pakanoiden saapumisesta temppeliin eskatologisessa tulevaisuudessa. On myös mielenkiintoista, että Paavalin erottavasta väliseinästä kreikaksi käyttämä sana μεσότοιχον on erittäin harvinainen, mutta se on löydetty muutamasta piirtokirjoituksesta kahdesta kaupungista, jotka olivat noin 70km etelään Efesosta: niissä sana viittaa temppelissä olevaan seinään (Arnold 2010, 160).
Tässä tekstissä Paavali tarjoileekin temppeliteologiaa parhaimmillaan. Pakanat, jotka aiemmin ovat olleet ”kaukana” (niin hengellisesti kuin Jerusalemissa konkreettisesti), ovat nyt päässeet "lähelle". Koska uskon kautta he ovat nyt Kristuksessa, heistä on tullut täysivaltaisia (uudistetun) Israelin kansan jäseniä ja he ovat päässeet osalliseksi liitoista ja lupauksista. Kristus on synnyttänyt uuden, hengellisen temppelin, jossa aiemmat raja-aidat ovat menettäneet merkityksensä. Jesajan lupaus siitä, miten Israelin restouraation yhteydessä pakanat tulisivat saamaan oman osuutensa, on nyt täyttynyt (Thielman 2007, 817-818).
Toisin sanoen vielä Paavalin kirjoittaessa Jerusalemin temppelissä elettiin jo vanhentuneessa todellisuudessa, jossa Jumalaa pyrittiin lähestymään eläinuhrein ja pakanoiden osallisuutta rajoitettiin tappouhkauksin. Uusi todellisuus oli kuitenkin astunut voimaan Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Nyt kaikille tarjotaan tasaveroista pääsyä Isän yhteyteen. Ovi on auki kaikille, jotka ovat Kristuksessa. Tiivistettynä voitaisiin sanoa, että koska Paavali sovelsi temppelikielikuvaa uskovien yhteisöön, hän halusi samalla painottaa sitä, että (a) Jumala on Henkensä kautta heidän keskuudessaan, (b) tämä vaatii jokaiselta pyhyyttä ja (c) jokainen on samalla viivalla tässä temppelissä (Wardle 2024, 85).
Johtopäätös
Arkeologien löytämät kiviset kieltokyltit vahvistavat hienolla tavalla Josefuksen silminnäkijäkuvauksia Jerusalemin temppelistä. Niihin liittyvä tutkimus auttaa meitä myös paremmin ymmärtämään Apostolien tekojen tekstiä liittyen Paavalin hengenvaaraan ja se tuo arvokasta taustaa yrittäessämme ymmärtää mitä apostoli Efesolaiskirjeen toisessa luvussa yrittää sanoa. Osaltaan tämä kokonaisuus auttaa meitä ehkä myös arvostamaan sitä, miten radikaalia viestiä Paavali saarnasi pakanoiden osallisuudesta Kristuksen ympärille muodostetusta uudistetusta Israelista.
Viitteet
1. Yksi Herodeksen palkkaamista rakennusmiehistä oli Simon-niminen mies, jonka ossuaari eli luuarkku on löydetty. Ossuaarissa oli Simonin jäänteiden lisäksi naisen jäänteet (joka on varmaankin hänen vaimonsa) ja, kummallista kyllä, koiran jäänteet! Nähtävästi jo tuolloin ihmisillä siis oli kotikoiria. Ossuaarissa on arameankielinen teksi "Simon temppelinrakentaja". (Vermes 2014, 71 + viite 176.)
2. Josefus antaa erilaisen ajoituksen eri teoksissa. Juutalaisten muinaishistoriassa (15.380) hän kertoo Herodeksen aloittaneen rakennusprojektin hallituskautensa 18. vuotena (20/19 eKr.), kun taas Juutalaissodan historiassa (1.401) hän puhuu Herodeksen 15. hallitsuvuodesta (23/22 eKr.). Temppeli valmistui kokonaisuudessaa vuonna 63 jKr. vain seitsemän vuotta ennen sen totaalista tuhoa (Juutalaisten muinaishistoria 20.219). Toki iso osa temppeliä valmistui paljon ennen tätä. (Sanders 1994, 57.)
3. Mainittakoot, että tässä on teksti, josta kuulee vain harvoin luentoja seurakunnissa, koska Paavalin teksti ei sovi seurakunnan Israel-teologiaan. Muutamia tuhansia puheita seurakunnassa kuunnelleena muistelen, että olen kuullut kaksi puhetta kyseisestä jaejaksosta ja toinen niistä oli minun pitämäni. Toinen kuuntelemani luento ei sitten juurikaan uskaltanut selittää tekstiä niin kuin se on kirjoitettu. Olen kuullut mitä hullunkurisempia kiertoselityksiä sille, miksi Paavali puhuu uskovien pakanoiden kohdalla "Israelin kansalaisoikeudesta".
Kirjallisuus
Arnold, Clinton. 2010. Ephesians. ZECNT. Zondervan.
Bickerman, Elias J. 1947. ”The Warning Inscriptions of Herod's Temple.” The Jewish Quarterly Review, New Series, 37.4: 387-405.
Bruce, F. F. 1984. The Epistles to the Colossians, to Philemon, and to the Ephesians. NICNT. Eerdmans.
Cohick, Lynn G. 2020. The Letter to the Ephesians. TNICNT. Eerdmans.
Foulkes, Francis. 1983. Ephesians. TNTC. IVP.
Josefus. Juutalaissodan historia. 2004. Suom. Pauli Huuhtanen. WSOY.
Keener, Craig S.
- 2014a. Acts: An Exegetical Commentary. Volume 3. 15:1-23:35. Baker Academic.
- 2014b. The IVP Background Commentary. IVP.
Llewelyn, Stephen R. & van Beek, Dionysia. 2011. ”Reading the Temple Warning as a Greek Visitor.” Journal for the Study of Judaism in the Persian, Hellenistic, and Roman Period. 42.1:1-22.
Orian, Matan. 2020. ”The Purpose of the Balustrade in the Herodian Temple.” Journal for the Study of Judaism in the Persian, Hellenistic, and Roman Period. 51.4:487-524.
Sanders, E. P. 1994 [1992]. Judaism: Practice & Belief 63 BCE—66 CE. SCM Press.
Segal, Peretz. 1989. ”The Penalty of the Warning Inscription from the Temple of Jerusalem.” Israel Exploration Journal, 39.1: 79-84.
Thielman, Frank S. 2007. ”Ephesians.” Teoksessa Commantary on the New Testament Use of the Old Testament. Ed. G. K. Beale & D. A. Carson. Baker Academic. Sivut 813-833.
Vermes, Geza. 2014. The True Herod. Bloomsbury.
Wardle, Timothy. 2024. ”Temples.” Teoksessa Behind the Scenes of the New Testament: Cultural, Social, and Historical Contextas. Ed. Bruce Longenecker, Elizabeth Shively, ja T. J. Lang. Baker Academic. (Sivut 79-85.)
Wright, N. T. 1992. New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 1. London: SPCK.
Wardle, Timothy. 2024. ”Temples.” Teoksessa Behind the Scenes of the New Testament: Cultural, Social, and Historical Contextas. Ed. Bruce Longenecker, Elizabeth Shively, ja T. J. Lang. Baker Academic. (Sivut 79-85.)
Wright, N. T. 1992. New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 1. London: SPCK.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti