Textus Receptus vs. kriittinen teksti, osa 5: Roomalaiskirje

Johdanto

Tämä teksti jatkaa pidempää tekstisarjaa, jossa käsitellään kriittisen kreikankielisen edition ja Textus Receptuksen välisiä eroavuuksia. Tähän saakka sarjassa on jo ilmestynyt osat 1 (Johdanto), 2 (Matteus & Markus), 3 (Luukas & Johannes) ja 4 (Apostolien teot). Jos olet juuri tullut tälle sivustolle, suosittelen ensin tsekkaamaan aiempia tekstejä, että pääset kärryille siinä, mitä tässä tekstissä ajetaan takaa.

Tässä tekstissä vertailen Textus Receptusta kriittisen edition tekstiin pelkästään Roomalaiskirjeen osalta. Saavumme siis tässä pitkässä sarjassa Paavalin kirjeisiin! 

Yksi pieni huomio, jonka lukijan on hyvä huomata: siinä kun codex Aleksandrinus oli pääasiallinen bysanttilaista tekstisukua edustava käsikirjoitus evankeliumeissa, Paavalin kirjeissä sen teksti edustaa pikemminkin aleksandrialaista tekstimuotoa (joskin sen teksti on kuitenkin lähempänä Sinaiticusta kuin Vaticanusta).

Tekstin sisällys 

1:16: En häpeä (Kristuksen) evankeliumia
6:11: Jeesus Kristus (meidän Herramme)

8:1: ”…jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan”
9:32 ”lain teoista”

10:15: Ilosanoman tuojan sanoma [harmonisaatio Jesajan kanssa]

10:17: Kristuksen sana vai Jumalan sana?

11:6: Valinta perustuu armoon…
12:11 Palvellakko Herraa vai aikaa? (TR-editioiden erimielisyys)

13:9 Älä anna väärää todistusta -lisäys

14:10 Jumalan vai Kristuksen tuomioistuin? (Harmonisaatio 2. Kor. 5:10)

15:29 Tulen tykönne Kristuksen (evankeliumin) täydellinen siunaus mukanani

Extra: Kirjeen loppulukujen haaste

Larry Hurtadon artikkeli (1981)

Alandien pointti

Kirjallisuus

* Ensimmäinen kreikan teksti tulee aina kriittisestä editioista ja toinen on Textus Receptuksen lukutapa. Ensimmäinen suomenkielinen käännös on tehty kriittisen edition pohjalta, toinen käännös, KJV, edustaa Textus receptusta. 

1:16: En häpeä (Kristuksen) evankeliumia

• Οὐ γὰρ ἐπαισχύνομαι τὸ εὐαγγέλιον δύναμις γὰρ θεοῦ ἐστιν εἰς σωτηρίαν παντὶ τῷ πιστεύοντι Ἰουδαίῳ τε πρῶτον καὶ Ἕλληνι. 
• Οὐ γὰρ ἐπαισχύνομαι τὸ εὐαγγέλιον τοῦ Χριστοῦ·, δύναμις γὰρ θεοῦ ἐστιν εἰς σωτηρίαν παντὶ τῷ πιστεύοντι Ἰουδαίῳ τε πρῶτον καὶ Ἕλληνι. (TR) 
• Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. (1938) 
• For I am not ashamed of the gospel of Christ: for it is the power of God unto salvation to every one that believeth; to the Jew first, and also to the Greek. (KJV)

—> TR:n tekstiin on selvästikin ajautunut ajan kanssa pieni selventävä lisäys evankeliumi-sanan jatkeeksi: sanat τοῦ Χριστοῦ. Paavali siis sanookin ”en häpeä Kristuksen evankeliumia”. Tämä on selvästi toissijainen lukutapa, joka löytyy mm. Bezaen korjauksesta, ja joka ajautui ajan kanssa suurimpaan osaan käsikirjoituksia. Alkuperäinen lukutapa on säilynyt mm. seuraavissa käsikirjoituksissa: P26, Sinaiticus, Vaticanus, Aleksandrinus ja Efraemi Rescriptus, sekä monissa käännöksissä kuten latinassa, syyriassa ja koptissa.

6:11 Jeesus Kristus (meidän Herramme)

• οὕτως καὶ ὑμεῖς λογίζεσθε ἑαυτοὺς εἶναι νεκροὺς μὲν τῇ ἁμαρτίᾳ ζῶντας δὲ τῷ θεῷ ἐν Χριστῷ Ἰησοῦ. 
• οὕτως καὶ ὑμεῖς λογίζεσθε ἑαυτοὺς νεκροὺς μὲν εἶναι τῇ ἁμαρτίᾳ ζῶντας δὲ τῷ θεῷ ἐν Χριστῷ Ἰησοῦ τῷ Κυρίῳ ἡμῶν. (TR) 
• Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (1938) 
• Likewise reckon ye also yourselves to be dead indeed unto sin, but alive unto God through Jesus Christ our Lord. (KJV)

—> TR:n tekstissä on tässä kohden melko tyypillinen lisäys: sanoja ”Kristuksessa Jeesuksessa” seuraa vielä sanat ”meidän Herrassamme”. Tässä kohdin lisäys on kuitenkin tullut mukaan jo melko varhaisessa vaiheessa ja se löytyy jopa muutamista ensisijaisista aleksandrialaisista teksteistä, kuten P94:sta ja Sinaiticuksesta, kuten myös Efraemi Rescriptuksesta ja monista tärkeistä minuskeleista kuten 33, 81, 1739 — variantti ajautui lopulta suurimpaan osaan käsikirjoituksia. Se on kuitenkin toissijainen ja sillä on haluttu seurata muissa jakeissa olevaa ilmaisua (ks. 5:1, 21; 6:23, näin Moo 1996, 353). Metzger kutsuukin sitä ”liturgiseksi laajennukseksi” eli Jeesus sana saa seurakuntakontekstissa lisämääreitä. Jos sanat olisivat olleet osa alkuperäistä tekstiä, ei ole mitään hyvää syytä sille, että ne olisi poistettu. Alkuperäinen lukutapa on säilynyt monissa tärkeissä käsikirjoituksissa (P46, Vaticanus, Aleksandrinus, Bezae) ja se löytyy myös monilta kirkkoisiltä, kuten Tertullianukselta ja Origeneelta. Metzger antaa lyhyelle lukutavalla A:n.

8:1: ”…jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan”

• Οὐδὲν ἄρα νῦν κατάκριμα τοῖς ἐν Χριστῷ Ἰησοῦ. 
• Οὐδὲν ἄρα νῦν κατάκριμα τοῖς ἐν Χριστῷ Ἰησοῦ· μὴ κατὰ σάρκα περιπατοῦσιν, ἀλλὰ κατὰ πνεῦμα. (TR) 
• Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. (1938) 
• There is therefore now no condemnation to them which are in Christ Jesus, who walk not after the flesh, but after the Spirit. (KJV)

—> Tässä jakeessa TR:n teksti on selvästi pidempi kuin kriittinen teksti. TR:ssä/KJV:ssä sanoja ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” seuraa lisälause ”jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan.” Monet KJV:n puolustajat käyttävät tätä jaetta oppikirjaesimerkkinä siitä, miten modernit käännökset nojaavat tässä kohden saksittuihin käsikirjoituksiin. (Täällä Suomessa vaikuttavan Mauno Mattilan mukaan jae edustaa halpaa armoa ja se kuulemma rohkaisee uskovia tekemään syntiä…).

Aivan ensimmäisenä meidän on syytä lainata jaejakso 1938-käännöksestä jakeesta 1 jakeeseen 4 saakka, niin lukija huomaa, mistä on kyse:

1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. 2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. 3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, 4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.

Kun otamme huomioon koko jaejakson, huomaamme, että Paavali kyllä kirjoitti sanat ”jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen”, mutta ne ovat läsnä oikeasti vasta jakeessa 4. Näin ollen, jokainen, joka väittää, että kopioitsijat olisivat tahallaan poistaneet lauseen jakeesta 1 joutuvat selittämään sen, miksi ihmeessä he sitten jättivät lauseen paikoilleen jakeessa 4! Teoria ”saksimisesta” on siten täydellisen epätoivoinen. Todellisuudessa myöhemmät kopioitsijat ovat siirtäneet jo jakeessa 4 esiintyvän lauseen jo jakeeseen 1. Tätä huomiota tukee myös se, millä tavalla teksti kasvaa ajan kanssa käsikirjoituksissa.

Lisäystä tukee erittäin vahvasti se, että käsikirjoitukset itse asiassa osoittavat lauseen kasvaneen kahdessa eri vaiheessa nykyiseen muotoonsa. Ensin käsikirjoituksiin tuli lisäys ”jotka eivät vaella lihan mukaan” (näin mm. Alexandrinus 400-luvun lopulla ja latinankielinen Vulgata) ja sitten se kasvoi täyteen mittaansa ”jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan” (näin mm. 800-luvun codex Mosquensis ja seurakunnissa käytetyt lektionaarit). Toisin sanoen, jos joku olisi ollut liikkeellä saksien kanssa, niitä käytettiin hyvin, hyvin kummallisesti, koska ei osattu päättää paljonko jakeesta poistetaan!  

Alkuperäinen teksti on säilynyt mm. seuraavissa käsikirjoituksissa: Sinaiticuksen alkuperäinen teksti, Vaticanus, Efraemi Rescriptuksen toinen korjaaja, Bezaen alkuperäinen teksti, 1739 ja monet koptinkieliset käännökset. Kriittisen tekstin lyhyempi lukutapa on siis sekä varhainen että maantieteellisesti laajasti edustettu lukutapa. Metzger antaakin hyvästä syystä lyhyelle lukutavalle A:n. 

9:32 ”lain teoista”

• διὰ τί ὅτι οὐκ ἐκ πίστεως ἀλλ᾽ ὡς ἐξ ἔργων προσέκοψαν τῷ λίθῳ τοῦ προσκόμματος. 
• δια τί ὅτι οὐκ ἐκ πίστεως, ἀλλ᾽ ὡς ἐξ ἔργων νόμου· προσέκοψαν γὰρ τῷ λίθῳ τοῦ προσκόμματος. (TR) 
• Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen. (1938) 
• Wherefore? Because they sought it not by faith, but as it were by the works of the law. For they stumbled at that stumblingstone. (KJV)

—> Koska Paavali tyypillisesti asettaa vastakkain uskon ja lain teot (Room. 3:20, 28; Gal. 2:16 [X3]; 3:2, 5, 10), monissa myöhemmissä käsikirjoituksissa ”vaan ikään kuin teoista” -lausahdusta seuraa selittävä sana νόμου eli ”ikään kuin lain teoista”. Tässä jakeessa lisäys löytyy mm. Sinaiticuksen kolmannelta korjaajalta, Bezaesta, Mosquensiksesta, joistain varhaisista käännöksistä ja monista minuskeleista. Alkuperäinen lukutapa on säilynyt mm. P46:ssa(ehkä), Sinaiticuksen alkuperäisessä tekstissä, Vaticanuksessa, Aleksandrinuksessa, 1739:ssä ja Vulgatassa. Metzger antaa lyhyelle lukutavalle B:n eli se on todennäköinen lukutapa.

10:15: Ilosanoman tuojan sanoma

• πῶς δὲ κηρύξωσιν ἐὰν μὴ ἀποσταλῶσιν καθὼς γέγραπται ὡς ὡραῖοι οἱ πόδες τῶν εὐαγγελιζομένων τὰ ἀγαθά. 
• πῶς δὲ κηρύξουσιν ἐὰν μὴ ἀποσταλῶσιν καθὼς γέγραπται Ὡς ὡραῖοι οἱ πόδες τῶν εὐαγγελιζομένων εἰρήνην, τῶν εὐαγγελιζομένων τὰ ἀγαθά. (TR) 
• Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” (1938) 
• And how shall they preach, except they be sent? as it is written, How beautiful are the feet of them that preach the gospel of peace, and bring glad tidings of good things! (KJV)

—> TR:n tekstissä on lisäys, josta seuraa käännös ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat ilosanomaa rauhasta, niiden, jotka julistavat hyvää sanomaa” (lisäys alleviivattuna). Meillä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa tämän variantin kanssa: jos alkuperäinen teksti oli TR:n teksti, poisto oli tahaton, mutta jos alkuperäinen teksti oli KE:n teksti, lisäys oli tahallinen.

Kuten jokainen voi huomata, jos pidempi teksti on alkuperäinen, siinä tapauksessa lauseessa on alun perin ollut miltei peräkkäin sama sana (εὐαγγελιζομένων) ja kopioitsijan silmät ovat vahingossa hyppänneet rivillä sillä seurauksella, että sanat εὐαγγελιζομένων εἰρήνην ovat jääneet kopioimatta. (Eli huomaa miten samankaltainen teksti on: εὐαγγελιζομένων εἰρήνην, τῶν εὐαγγελιζομένων τὰ ἀγαθά.) Jos näin, poisto on vahinko.

Kriittistä editiota valmistava komitea piti kuitenkin todennäköisempänä selityksenä sitä, että kyseessä on tahallinen lisäys. Motiivia ei tarvitse etsiä kaukaa. Paavali nimittäin lainaa Jesajan kirjan jaetta 52:7, mutta vain osittain. Jesajan jae kuuluu 1933-käännöksessä näin:

Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ”Sinun Jumalasi on kuningas!”

Koska Jesaja mainitsee rauhan julistamisen ennen hyvän sanoman julistamista, monet kopioitsijat ovat harmonisoineet Paavalin alkuperäisen Jesaja-lainauksen kanssa. Tämä lisäys löytyy mm. Sinaiticuksen kolmannelta korjaajalta, Bezaesta ja Vulgatasta. Lyhyempi alkuperäinen teksti löytyy kuitenkin P46:sta, Sinaiticuksen alkuperäisestä tekstistä, Vaticanuksesta, Efraemi Rescriptuksesta, koptinkielisistä käännöksistä sekä Klemens Aleksandrialaiselta. Metzger antaa lyhyelle lukutavalle A:n.

10:17: Kristuksen sana vai Jumalan sana?

• ἄρα ἡ πίστις ἐξ ἀκοῆς ἡ δὲ ἀκοὴ διὰ ῥήματος Χριστοῦ. 
• ἄρα ἡ πίστις ἐξ ἀκοῆς ἡ δὲ ἀκοὴ διὰ ῥήματος Θεοῦ. (TR) 
• Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (1938) 
• So then faith cometh by hearing, and hearing by the word of God. (KJV) 
• Huom.: ensimmäisessa kreikankielisessä lauseessa viimeinen sana on alleviivattu vain vertailun vuoksi.

—> Lause ”kuuleminen Kristuksen sanan kautta” on erittäin vahvasti edustettuna varhaisimmissa ja parhaissa käsikirjoituksissa, kuten P46:ssa(?), Sinaiticuksen alkuperäisessä tekstissä, Vaticanuksessa, Efraemi Rescriptuksessa, Bezaen alkuperäisessä tekstissä, vanhalatinalaisissa käännöksissä, Vulgatassa ja monissa koptinkielisissä käännöksissä. TR:n tekstiin on kuitenkin ajautunut Kristuksen sijaan variantti "Jumalan sanaa" ja tämä lukutapa löytyy mm. Sinaiticuksen kolmannelta korjaajalta, Aleksandrinuksesta, Bezaen toiselta ja kolmannelta korjaajalta, muutamista syyriankielisistä käännöksistä — siitä tuli lopulta bysanttilaisten tekstien enemmistölukutapa. James White (2009, 97) toteaa, että Erasmus Rotterdamilainen oli Vulgatan kautta kyllä tietoinen Kristus-variantista, mutta hän päätyi veikkaamaan Jumala-varianttia oikeaksi — historia osoitti veikkauksen vääräksi.

Jos katsomme koko Uutta testamenttia, sanat ”Kristuksen sana” ei esiinny koskaan missään muualla kuin tässä, kun taas termi ”Jumalan sana” on melko yleinen (Luuk. 3:2; Joh. 3:34; Ef. 6:17; Hepr. 6:5; 11:3). Douglas Moon (1996, 661) mukaan ”Kristuksen sanan kautta” käy myös paremmin järkeen asiayhteydessään. Metzger antaa Kristus-variantille A:n.

11:6: Valinta perustuu armoon…

• εἰ δὲ χάριτι οὐκέτι ἐξ ἔργων ἐπεὶ ἡ χάρις οὐκέτι γίνεται χάρις. 
• εἰ δὲ χάριτι οὐκέτι ἐξ ἔργων ἐπεὶ ἡ χάρις οὐκέτι γίνεται χάρις εἰ δὲ ἐξ ἔργων· οὐκέτι ἐστὶν χάρις ἐπεὶ τὸ ἔργον οὐκέτι ἐστίν ἔργον. (TR) 
• Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. (1938) 
• Mutta jos valinta perustuu armoon, se ei enää perustu tekoihin, sillä muuten armo ei enää ole armo, (mutta jos tekoihin, se ei ole enää armoa, sillä muuten teko ei enää ole teko). (Koilo) 
• And if by grace, then is it no more of works: otherwise grace is no more grace. But if it be of works, then it is no more grace: otherwise work is no more work. (KJV)

—> TR:ään on taas ajautunut pidennetty teksti, mutta tällä kertaa se löytyy jopa Vaticanuksesta sen lisäksi, että se on läsnä mm. Sinaiticuksen kolmannelta korjaajalla, 800-luvun Angelicuksessa ja 33:ssa. Lyhyempi teksti löytyy P46:sta (jossa lausetta seuraa vielä kieltävä οὐκ), Sinaiticuksen alkuperäisestä tekstistä, Aleksandrinuksesta, Efraemi Rescriptuksesta ja se on myös latinan- ja koptinkielisten käännösten ja Origeneen lukutapa.

Kaksi asiaa puoltaa ajatusta pidemmän lauseen toissijaisuudesta. Ensinnäkin, on vaikea keksiä hyvää syytä sille, että sanat olisi jätetty kopioimatta. Toiseksi, pidempi teksti elää eri käsikirjoituksissa. Esimerkiksi codex Vaticanuksessa tämä pidempi teksti on mukana hieman eri tavalla kuin se on ajautunut TR:ään. Vaticanuksessa alleviivatusta lauseesta puuttuu sana ἐστὶν ja se korvaa vimeisen ἔργον-sanan (”teko”) sanalla χάρις (”armo”), joten siitä seuraa karkeasti ottaen käännös ”mutta jos tekoihin, se ei enää armoa, sillä muuten teko ei enää ole armoa”. Yhdessä varhaisessa käännöksessä ja yhdessä minuskelissa on puolestaan mukana vain alleviitatun lauseen jälkipuolisko (ἐπεὶ τὸ ἔργον οὐκέτι ἐστίν ἔργον). Henkilökohtaisesti täytyy sanoa, että en oikein ymmärrä miten TR:n lukutapaa pitäisi ylipäätään ymmärtää, varsinkin sen jälkimmäistä puoliskoa (saa kommentoida).

12:11 Palvellakko Herraa vai aikaa?

• τῇ σπουδῇ μὴ ὀκνηροί τῷ πνεύματι ζέοντες τῷ κυρίῳ δουλεύοντες. 
• τῇ σπουδῇ μὴ ὀκνηροί τῷ πνεύματι ζέοντες τῷ καιρῷ δουλεύοντες. (TR, Erasmus) 
• Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa. (1938)
• Not slothful in business; fervent in spirit; serving the Lord. (KJV) 
• Huom.: sanat alleviivattu vain vertailemisen helpottamiseksi.

—> Tässä meillä on käsissämme melko erikoinen variantti kahdestakin syystä. Ensinnäkin se on erinomainen esimerkki siitä, miten monesti tietyt kreikan kielen sanat näyttävät miltei identtisiltä, mutta niiden käännös on kaikkea muuta. Kreikan κυρίῳ näyttää vähän samalta kuin καιρῷ, mutta ensimmäinen sana tarkoittaa Herraa, kun taas toinen sana aikaa (joskin sanat ovat tässä datiivissa). Sanat oli vieläkin helpompi sekoittaa varhaisissa teksteissä, kuten Metzgerin kommentaarista otetusta kuvasta käy ilmi.

Metzgerin kommentaari jakeesta 12:11.

Toisekseen, variantti on erikoinen myös siksi, että eri TR-editioissa esiintyy eri variantti: Erasmus laittoi omaan editioonsa alun perin sanan καιρῷ eli ”aikaa” ja se löytyy myös Stefanoksen 1550-editiosta. Kuitenkin Bezan (1598) ja Elzevirin veljeksien sekä Scrivenerin editiossa lukee κυρίῳ eli ”Herraa” (tarkistin asian Textus Receptus Bibles- sivustolta). James White (2009, 97) huomauttaa tässä kohden siitä, että Erasmuksen omien merkintöjen mukaan hän seurasi joitain variantteja vain siitä syystä, että hän sattui pitämään toisesta variantista enemmän. Erasmus myös valitsi omaan editioonsa sanan καιρῷ (aikaa) eikä κυρίῳ (Herraa) siksi, että hän uskoi, että myöhemmät kopioitsijat olisivat sekoittaneet alkuperäisen καιρῷ-sanan κυρίῳ-sanaan. Hän oli siis tietoinen varianteista ja suoritti ainakin jonkinlaista tekstikriittistä päätelmää sen kohdalla. KJV:ssä on kuitenkin alusta saakka seurattu Herraa-varianttia. Tämä kuitenkin osoittaa (kuten olen jo aiemmin sanonut), etteivät kaikki TR-editiot ole identtisiä ja ne eroavat paikka paikoin toisistaan.

Miten variantit sitten ovat läsnä itse käsikirjoituksissa? Herra-variantti löytyy parhaimmista käsikirjoituksista (P46, Sinaiticus, Vaticanus + 33, 81, 1739) ja se on itse asiassa ”majority text” -lukutapa eli se esiintyy suurimmassa osassa käsikirjoituksia ja se onkin mm. Robinsonin & Piertpointin tekstissä heidän bysanttilaisessa tekstieditiossa sekä Hodgesin & Farstadin Majority text -editiossa. Tämä on siis yksi niistä kohdista, joissa TR:n lukutapa eroaa sekä bysanttilaisen tekstin että nk. majority textin edustajien näkemyksestä.

Aikaa-variantti on mukana lähinnä läntisissä teksteissä, kuten Bezaen alkuperäisessä tekstissä, 800-luvun codex Augiensiksessa ja codex Boernerianuksessa, mutta lukutapa löytyy jo Hieronymukselta ja muutamalta muulta kirkkoisältä. Vaikka jotkut tutkijat ovatkin pyrkineet argumentoimaan, että aika-variantti on alkuperäinen, suurin osa uskoo, että Herra-variantti on vaihtunut aika-variantiksi (ks. Moo 1996, 769-770).  

13:9 Älä anna väärää todistusta -lisäys

• τὸ γὰρ οὐ μοιχεύσεις οὐ φονεύσεις οὐ κλέψεις οὐκ ἐπιθυμήσεις καὶ εἴ τις ἑτέρα ἐντολή ἐν τῷ λόγῳ τούτῳ ἀνακεφαλαιοῦται ἐν τῷ ἀγαπήσεις τὸν πλησίον σου ὡς σεαυτόν. 
• τὸ γὰρ Οὐ μοιχεύσεις Οὐ φονεύσεις Οὐ κλέψεις Οὐ ψευδομαρτυρήσεις, Οὐκ ἐπιθυμήσεις καὶ εἴ τις ἑτέρα ἐντολή ἐν τούτῳ τῷ λόγῳ ἀνακεφαλαιοῦται, ἐν τῷ Ἀγαπήσεις τὸν πλησίον σου ὡς ἑαυτόν. (TR) 
• Sillä nämä: ”Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse”, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. (1938) 
• Sillä tämä: ”Älä tee aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, (”Älä sano väärää todistusta”,) ”Älä himoitse” ja mikä muu käsky tahansa sisältyy tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Koilo) 
• For this, Thou shalt not commit adultery, Thou shalt not kill, Thou shalt not steal, Thou shalt not bear false witness, Thou shalt not covet; and if there be any other commandment, it is briefly comprehended in this saying, namely, Thou shalt love thy neighbour as thyself. (KJV)

—> Koska Paavali lainaa tässä osakseen kymmentä käskyä ja hieman erikoisessa järjestyksessä (2. Moos. 20:15-17 & 5. Moos. 5:19-21), eri käsikirjoituksiin tuli erinäisiä muutoksia. TR:ään ajautui variantti, joka ilmestyi ajan kanssa joihinkin myöhempiin käsikirjoituksiin eli tekstiin lisättiin sanat oὐ ψευδομαρτυρήσεις eli ”älä anna väärää todistusta”. Syynä tähän oli se, että Vanhan testamentin teksteissä tämä käsky on ”älä varasta” ja ”älä himoitse” -käskyjen välissä. Lisäys löytyy Sinaiticuksen lisäksi mm. 800-luvun codex Porphyrianuksesta ja codex Athous Lavrensiksesta ja siitä tuli bysanttilaisten tekstien enemmistölukutapa. Alkuperäinen teksti on säilynyt P46:ssa, Vaticanuksessa, Aleksandrinuksessa ja Bezaessa. Teksti on toki elänyt muillakin tavoilla: esimerkiksi joidenkin kirkkoisien teksteistä puuttuu maininta himoitsemisen kieltämisestä. Metzger antaa lyhyemmälle lukutavalle B:n.

14:10 Jumalan vai Kristuksen tuomioistuin? (Harmonisaatio 2. Kor. 5:10)

• σὺ δὲ τί κρίνεις τὸν ἀδελφόν σου ἢ καὶ σὺ τί ἐξουθενεῖς τὸν ἀδελφόν σου πάντες γὰρ παραστησόμεθα τῷ βήματι τοῦ θεοῦ. 
• σὺ δὲ τί κρίνεις τὸν ἀδελφόν σου; ἢ καὶ σὺ τί ἐξουθενεῖς τὸν ἀδελφόν σου; πάντες γὰρ παραστησόμεθα τῷ βήματι τοῦ Χριστοῦ. (TR) 
• Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. (1938) 
• But why dost thou judge thy brother? or why dost thou set at nought thy brother? for we shall all stand before the judgment seat of Christ. (KJV) 
• Ensimmäisellä rivillä sana alleviivattu vain vertailun vuoksi.

—> Parhaimmissa käsikirjoituksissa Paavali sanoo, että ”kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen” (mm. Sinaiticuksen alkuperäinen teksti, Vaticanus, Aleksandrinus, Efraemi Rescriptuksen alkuperäinen teksti, Bezae, 1739, latina ja kopti). Kuitenkin jo melko varhain Jumala-sana muuttui Kristus-sanaksi (Polykarpos, Tertullianus, Origenes, käsikirjoituksissa Efraemi Rescriptuksen myöhempi korjaus, 33, 81) ja se ajautui käsikirjoitusten enemmistöön ja sitä kautta TR:ään. Kuten olen jo tällä sivustolla aiemmin todennut, TR:ään päätyneessä Kristus-variantissa on kyse kopioitsijoiden tekemästä harmonisesta vaihdosta, jonka tarkoitus oli saattaa teksti yhtäläiseksi 2. Korinttilaiskirjeen jakeen 5:10 kanssa, jossa Paavali puhuu nimenomaan Kristuksen tuomioistuimesta. Metzger antaa Jumala-variantille B:n.

15:29 Tulen tykönne Kristuksen (evankeliumin) täydellinen siunaus mukanani

• οἶδα δὲ ὅτι ἐρχόμενος πρὸς ὑμᾶς ἐν πληρώματι εὐλογίας Χριστοῦ ἐλεύσομαι. 
• οἶδα δὲ ὅτι ἐρχόμενος πρὸς ὑμᾶς ἐν πληρώματι εὐλογίας τοῦ εὐαγγελίου τοῦ Χριστοῦ ἐλεύσομαι. (TR) 
• ja minä tiedän, että tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen siunaus mukanani. (1938) 
• And I am sure that, when I come unto you, I shall come in the fulness of the blessing of the gospel of Christ. (KJV) 

—> Lyhyempi lukutapa, jonka mukaan Paavali lupaa tulla roomalaisten keskuuteen ”Kristuksen täydellinen siunaus mukanani” löytyy mm. P46:sta, Sinaiticuksen alkuperäisestä tekstistä, Vaticanuksesta, Aleksandrinuksesta, Efraemi Rescriptuksesta, Bezaesta, vanhaltainalaisista käsikirjoituksista sekä Klemens Aleksandrialaiselta ja Origeneelta. Myöhemmissä käsikirjoituksissa tekstiä kuitenkin laajennettiin niin, että Paavali tulisikin Roomaan Kristuksen evankeliumin täydellinen siunaus mukanaan (Sinaiticuksen kolmas korjaaja, 800-luvun Athous Lavrensis, 33 ja bysanttilaisten enemmistö). Metzger antaa lyhyelle lukutavalle A:n.

16:20 + 16:24 + 16:25-27

• 20. ὁ δὲ θεὸς τῆς εἰρήνης συντρίψει τὸν Σατανᾶν ὑπὸ τοὺς πόδας ὑμῶν ἐν τάχει ἡ χάρις τοῦ κυρίου ἡμῶν Ἰησοῦ μεθ᾽ ὑμῶν. 
• ὁ δὲ θεὸς τῆς εἰρήνης συντρίψει τὸν Σατανᾶν ὑπὸ τοὺς πόδας ὑμῶν ἐν τάχει ἡ χάρις τοῦ κυρίου ἡμῶν Ἰησοῦ Χριστοῦ μεθ᾽ ὑμῶν. (TR) 
• 20. Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. (1938) 
• And the God of peace shall bruise Satan under your feet shortly. The grace of our Lord Jesus Christ be with you. Amen.

—> Tulemme nyt niin sekaisen tekstirykelmän äärelle, että se on syytä pilkkoa osiin, jotta lukijat (ja kirjoittaja itse) voisivat pysyä kärryillä.

Aloitetaan ensin jakeesta 16:20. Se löytyy käsikirjoituksista muutamassa eri muodossa. Tässä esitetty lukutapa löytyy erityisesti P46:sta, Sinaiticuksesta ja Vaticanuksesta, mutta monissa muissa käsikirjoituksissa (Aleksandrinus, Efraemi Rescriptus, bysanttilaisten enemmistö) lauseeseen on lisätty sana ”Kristus”, joka näkyykin TR:n&/KJV:n teksteissä. Jos Kristus-sana on alkuperäinen, ei ole mitään hyvää syytä sille, että se olisi poistettu ja yleensä kopioitsijat lisäävät kristologisia titteleitä. Metzger antaa lyhyemmälle tekstille A:n.

Mitä tulee jakeen jälkipuoliskon sanoihin ”Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne”, niin monissa käsikirjoituksissa ne on otettu tästä kohdin pois ja ne on siirretty jakeen 23 jälkeen jakeeksi 24. Tästä pääsemmekin jakeeseen 16:24:

• 24. Jae puuttuu kokonaan (näin myös 1992). 
• Ἡ χάρις τοῦ Κυρίου ἡμῶν Ἰησοῦ μετὰ ὑμῶν. (TR) 
• 24. Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Amen. (1938, hakasuluissa RK:ssa) 
• The grace of our Lord Jesus Christ be with you all. Amen. (KJV)

—> Parhaimmissa käsikirjoituksissa ei ole tätä jaetta lainkaan (näin P45, Sinaiticus, Vaticanus). Syy siihen, että se löytyy TR:stä ja tässä tapauksessa myös 1938-käännöksestä, on se, että monet, erityisesti läntiset käsikirjoitukset (mm. Bezae) siirsivät jakeen 20 loppuosan tervehdyksen tähän kohtaan, jottei jakeiden 21-23 sisältö tuntuisi jälkiajatukselta ja lukutapa ajautui lopulta enemmistökäsikirjoituksiin. Suomenkielisistä käännöksistä ainoastaan 92-käännös on uskaltanut seurata kunnolla krittisen edition tekstiä, kun taas RK:ssa tämä jae on asetettu hakasulkeisiin ja 38:ssa ne ovat mukana normaalisti.

Voimme nyt siirtyä jakeisiin 25-27, jotka on kuitenkin KE:ssa hakasuluissa (ks. selitys alempana extrassa). Tässä jaejakso 38-käännöksenä:

25. Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, 26. mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi, 27. Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen. (1938, samantapaisesti 1992, RK)

Koska KE:n ja TR:n teksti eroavat suuresti vain jakeen 27 kohdalla, lainaan nyt ainoastaan sen:

• μόνῳ σοφῷ θεῷ διὰ Ἰησοῦ Χριστοῦ ᾧ ἡ δόξα εἰς τοὺς αἰῶνας ἀμήν. 
• μόνῳ σοφῷ θεῷ διὰ Ἰησοῦ Χριστοῦ ᾧ ἡ δόξα εἰς τοὺς αἶῶνας ἆμήν πρός Ῥωμαίους ἐγράφη ἆπό Κορίνθου διὰ φοίβης τῆς διακόνου τῆς ἕν Κεγχρεαῖς ἐκκλησίας. (TR) 
• Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen. (1938) 
• To God, onely wise, bee glorie through Iesus Christ, for euer. Amen. Written to the Romanes from Corinthus, and sent by Phebe seruant of the Church at Cenchrea. (KJV 1611)

—> Alleviivattu teksti on ainakin Stefanoksen, Bezan ja Scrivenerin TR-editiossa hakasuluissa. Kurkkaus Metzgerin kommentaariin osoittaa, että kirjeen loppu ottaa todella monia erilaisia muotoja, tässä olennaisimmat viisi, joista jälkimmäinen päätyi myös TR:ään:

• ”Roomalaisille.” Tämä on varhaisin jälkikirjoitus ja esiintyy mm. Sinaiticuksessa, Vaticanuksen alkuperäisessä tekstissä ja Aleksandrinuksessa. 
• ”Roomalaisille, kirjoitettu Korinttosta.” Tämä jälkikirjoitus löytyy mm. Vaticanuksen toiselta korjaajalta sekä Bezaen toiselta korjaajalta. 
• ”Roomalaisille, kirjoitettu Foiben kautta Korinttosta.” Tämä jälkikirjoitus löytyy mm. Minuskeli 35:sta. 
• ”Roomalaisille, kirjoitettu Korinttosta, diakoni Foiben kautta.” Tämä jälkikirjoitus löytyy monista minuskeleista, kuten 42, 90, 216, 339, 462, 466 ja 642. 
• ”Roomalaisille, kirjoitettu Korinttosta, Kenkrean seurakunnan diakoni Foiben kautta”. Tämä jälkikirjoitus löytyy monista minuskeleista, kuten 101, 241, 460, 469, 6023, 603, 518, 1923, 1927, 1932 ja tämä lukutapa päätyi TR:n tekstiin.

Ei ole kovin vaikea nähdä, miten maininta "roomalaisille" kasvoi ajan kanssa siinä, missä se oli kirjoitettu ja kuka kirjeen on kuskannut perille ja missä asemassa Foibe on ollut. 

EXTRA: Kirjeen loppulukujen haaste

Olen nyt käsitellyt olennaisimmat erot KE:n ja TR:n välillä Roomalaiskirjeessä. Roomalaiskirjeen loppulukuihin liittyy kuitenkin muitakin haasteita, joita on yksinkertaisesti pakko esitellä. Jos joku lukee Robinsonin & Pirpointin (2005) bysanttilaista tekstieditiota tai Zanen ja Farstadin (1984) Majority text -editiota, hän huomaa, että niissä jakeet 16:25-27 eivät ole niiden tutulla paikallaan, vaan koko jaejakso on siirretty kirjeessä jo aiempaan kohtaan, heti jakeen 14:23 jälkeen, muodostaen näin jakeet 14:24-26 (päättyen siis aamen-sanaan). Näin jakeet on itse asiassa aseteltu suurimmassa osassa käsikirjoituksia (jonka vuoksi ne onkin siirretty näissä kahdessa editiossa). Metzger joutuukin kommentaarissaan esittelemään asiaa neljän sivun verran(!) ja Moo (1996) käsittelee asiaa kommentaarinsa sivuilla 5-9. 

Teksti näyttää erilaisilta eri käsikirjoituksissa. Doksologialla (eli Jumalan ylistyksellä) viittaan nykyisen Raamattumme jakeisiin 16:25-27. Muista myös, että jae 16:24 on tervehdys (”Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne, amen”). Varianttirykelmiä on yhteensä kuusi:

1. 1:1-16:23 + doksologia: P61, Sinaiticus, Vaticanus, Efraemi Rescriptus, Bezae, 1739 jne. —> Tämä on myös nykyisen KE:n teksti. 
2. 1:1-14:23 + doksologia + 15:1-16:23 + doksologia: Aleksandrinus, Porphyrianus + muutama minuskeli ja armeniankielinen käännös. 
3. 1:1-14:23 + doksologia + 15:1-16:24: Angelicus, Lavrensis ja suurin osa bysanttilaisista. —> Tämä on bysanttilaisen ja majority text -editioiden teksti. 
4. 1:1-16:24: Augiensis, Boernerianus jne. 
5. 1:1-15:33 + doksologia + 16:1-23: P46. 
6. 1:1-14:23 + 16:24 + doksologia: Vanhalatinalainen käännös. 

Kuten jokainen voi päätellä, tätä tekstivarianttirykelmää voitaisiin kai helposti kutsua englanniksi sanoilla ”it's a mess”. Historian aikana on tarjottu monia erilaisia teorioita selittämään näitä tekstivariantteja ja niistä voi kattavasti lukea Donald Guhthrien johdantoteoksesta (1990, 420-427).

Laajasti käytetyn Uuden testamentin johdanto-oppaan kirjoittanut Kümmel (1986, 316) seuraa P. Corssenin (1909) ja D. De Bruynen (1908) hypoteesia, joka on seuraava:

• Markion lyhensi Paavalin alkuperäisen 16-lukuisen kirjeen 14-lukuiseksi kirjeeksi. Kun Markionin lyhyempi teksti alkoi liikkua eteenpäin, siihen lisättiin pian doksologia (variantti 6). 
• Kun tämä teksti sitten ”kohtasi” alkuperäisen pidemmän tekstin, syntyi variantit, joissa doksologia pysyi luvun 14 jälkeen, mutta sitä ei enää laitettu kirjeen loppuun (variantti 3) tai se pudotettiin kokonaan pois kirjeestä (variantti 4), tai se siirrettiin suoraan luvun 15 loppuun (variantti 5) tai se säilytettiin molemmissa kohdissa (variantti 2). Tiivistettynä tekstin historia on kulkenut seuraavalla tavalla: 
• Alkuperäinen teksti (1:1-16:23) —> Markionin lyhentämä teksti (1:1-14:23) —> Markionin tekstiin lisätty doksologia (variantti 6) —> alkuperäisen tekstin ja variantti 6:n erilaiset kombinaatiot (variantit 1-5). 

Kümmelin hypoteesi on kaiken kaikkiaan järkevän kuuloinen, mutta itse haastaisin sen huomion, että doksologia olisi automaattisesti jonkun muun kuin Paavalin myöhemmin kirjoittama kokonaisuus. Tästä pääsemmekin nyt Larry Hurtadon artikkeliin, jota haluan esitellä hieman kattavammin. 

Larry Hurtadon artikkeli (1981)

Larry Hurtado kirjoitti Roomalaiskirjeen doksologiaan liittyen artikkelin vuonna 1981. Hän käy artikkelissaan dialogia erityisesti Harry Gamblen kanssa, joka julkaisi aiheesta tärkeän kirjan vuonna 1977 (The Textual History of the Letter to the Romans). Gamble puolusti näkemystä, jonka mukaan Paavalin Roomalaiskirje oli alun perin 16 lukua pitkä, mutta kirjeen doksologia (16:25-27) kirjoitettiin myöhemmin, kun kirje lyhenneltiin yleisluontoisemmaksi ja sille haluttiin kunnollinen loppu. Gamble siis ei pidä doksologiaa Paavalin itsensä kirjoittamana tekstinä. Hän kuitenkin hylkää kaksi yleistä teoriaa: doksologiasta ei ollut vastuussa Markionilainen ryhmittymä, eikä sitä ole alunperin kirjoitettu päättämään laajempaa Paavalin kirjeiden kokoelmaa, jossa Roomalaiskirje olisi ollut viimeinen teos. 

Hurtado on Gamblen kanssa samaa mieltä siitä, että kirje on alunperin 16-lukuinen ja myös hän hylkää mainitut kaksi teoriaa doksologian motiiveista. Hurtado on kuitenkin sitä mieltä, että Paavali itse kirjoitti jakeiden 16:25-27 doksologian. Hurtadon pääpointti on siten tiivistettynä sanoa, että (a) meillä ei ole riittävästi hyviä syitä hylätä doksologiaa Paavalin itsensä kirjoittamana ja (b) se on alun perin toiminut nimenomaan 16-lukuisen kirjeen päätöksenä.

Hurtado analysoi erityisesti kolmea Gamblen argumenttia, joilla hän perustelee sitä, ettei doksologia ole tullut Paavalin sulasta:

1. Ei ole Paavalille tyypillistä päättää kirjeitään doksologiaan. 
2. Doksologian sisältö ja sanasto huokuu deuteropaavalilaisia kirjeitä eli Efesolaiskirjettä ja pastoraalikirjeitä, jotka eivät ole Pavaalin kirjoittamia, vaan hänen myöhempien opetuslastensa kyhäämiä teoksia. 
3. Tekstikriittinen data on parhaiten selitettävissä niin, että doksologia ei ole alunperin ollut päättämässä kirjeen lukua 16. 

Hurtado käy läpi jokaisen argumentit ja osoittaa niissä olevat heikkoudet.

(1) Mitä meidän ensinnäkin tulisi ajatella siitä, että Paavali ei yleisesti ottaen koskaan päätä kirjeitään doksologiaan? Paavalihan päättää kirjeensä yleensä armon toivotukseen (grace benediction), ks. 1. Kor. 16:23; 2. Kor. 13:13; Gal. 6:18; Ef. 6:24; Fil. 4:23; Kol. 4:18; 1. Tess. 5:28; 2. Tess. 3:18; 1. Tim. 6:21; 2. Tim. 4:22; Tiit. 3:15; Filemon 25, joten pitkä doksologia Roomalaiskirjeen lopussa ei sovi Paavalin tyyliin. Meidän tulee ottaa kuitenkin huomioon seuraavat seikat:

(A) Roomalaiskirjeen loppu-doksologia ei ole itse asiassa täydellisen ainutlaatuinen esimerkki, koska 1. Korinttilaiskirje 16:24 on esimerkki siitä, että Paavali saattaa kirjoittaa armo-toivotuksen jälkeen seurakunnalle myös jotain muuta (tässä tapauksessa ”rakkauteni on teidän kaikkien kanssa Kristuksessa Jeesuksessa”). 

(B) Roomalaiskirjeen päätös on jo muutenkin itsessään hieman erilainen: armo-toivotus tulee jakeessa 16:20, jonka jälkeen tulee kuitenkin poikkeuksellisesti tervehdyksiä melko monelta kanssakristityltä ja vieläpä maininta kirjeen kirjoittajalta, Tertiukselta, vaikka eräänlainen tervehdys on jo annettu jakeessa 16:16. Tämä on poikkeuksellista.

(C) Kuten kaikki Galatalaiskirjettä tutkineet varsin hyvin tietävät, se on ainoa kirje, jossa Paavali ei kirjoita lainkaan tyypillistä kiitos-osuutta. Tämä viestii siitä, että Paavali saattaa eri tilanteissa adoptoida erilaisia tekniikoita tarpeen mukaan. 

(D) Jopa Gamblen itsensä ehdottama kirjeen alkuperäinen loppu on poikkeuksellinen, koska hän uskoo, että siinä on ollut kahdesti armo-toivotus, jakeissa 16:20 ja 16:24 — tapa, jota Paavali ei tee missään muualla! Nämä huomiot osoittavat, että argumentti 1 ei ole ainakaan mikään vedenpitävä argumentti sitä vastaan, että Paavali olisi itse kirjoittanut doksologian. Itse lisäisin vielä sen huomion, että koko Roomalaiskirjeen luku 16 itsessään on hyvin poikkeuksellinen luku Paavalin kirjeissä, koska hän lähettää siinä niin paljon terveisiä nimetyille henkilöille. Mielestäni tämä epätyypillisyys ylipäätään tulisi ottaa vakavammin huomioon. 


(2) Entä sitten doksologiassa käytetty kieli? Se huokuu melko selvästi erityisesti Efesolaiskirjeessä ja pastoraalikirjeissä käytettyä kieltä. Tässä Roomalaiskirjeen doksologia rinnakkain asetettuna muiden samankaltaiseten tekstien kanssa:

25. Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, 26. mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi, 27. Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen. (Room. 16:25-27)

… 4. josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen, 5. jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: 6. että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta, 7. onka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta. 8. Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta 9. ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, 10. että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon 11. sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Ef. 3:4-11)

… 9. hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, 10. mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, 11. jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2. Tim. 1:9-11)

…2. apostoli sen iankaikkisen elämän toivon perusteella, jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut ennen ikuisia aikoja — 3. mutta kun aika oli tullut, ilmoitti hän sanansa saarnassa, joka on uskottu minulle Jumalan, meidän vapahtajamme, käskyn mukaan. (Tii. 1:2-3)

Roomalalaiskirjeen doksologiassa näkyy siis samankaltainen kieli kuin lainatuissa kirjeissä. Monien tutkijoiden ja myös Gamblen argumentti perustuu siis siihen ennakko-oletukseen, jonka mukaan nämä kirjeet eivät ole oikeasti Paavalin kirjoittamia, vaan myöhempiä, hänen koulukuntansa tuotoksia, ja koska doksologiassa huokuu samankaltainen tyyli ja sanasto, se ei voi olla peräisin Paavalilta. Tässä argumentissa on tietenkin yksi iso heikkous: jos me kyseenalaistamme kirjeiden kirjoittajuuskysymykseen esitetyn skeptisyyden, tilanne muuttuu täysin. En henkilökohtaisesti esimerkiksi ole löytänyt vakavasti otettavia argumentteja sen puolesta, että meidän tulisi pitää Efesolaiskirjettä tai pastoraalikirjeitä ei-paavalin kirjeinä (kirjoitin aiheesta hiljattain tänne). Toisekseen, Paavali saattaa muualla hyvinkin käyttää semi-liturgista kieltä, kuten jakeet 1. Kor. 16:22 ja Room. 11:33-36 osoittavat. Palaan myöhemmin osoittamaan, miten hyvin doksologia itsessään heijastelee laajemmin juuri Roomalaiskirjeen sisältöä.


(3) Jäljelle jää siis enää tekstikriittiset argumentit. Kuten olemme jo huomanneet, doksologia seilaa melkoisesti eri paikoissa eri käsikirjoituksissa ja Gamblen mukaan tämä on ”ratkaiseva todiste” sitä vastaan, ettei Paavali kirjoittanut alunperin näitä jakeita. Gamble esimerkiksi väittää, että jos doksologia oli alunperin 16-lukuisen kirjeen päätöksenä, on hyvin vaikea selittää, miksi se olisi siirretty luvun 14 jälkeen. 

Hurtado kyseenalaistaa tämän väitteen. Itse asiassa ainoa vaikeasti selitettävä asia on se, miksi ihmeessä kukaan meni katkaisemaan kirjeen jakeeseen 14:23, koska se keskeyttää Paavalin argumentin! Kuitenkin, kun tämä päätös oli tehty ja kierrossa oli kirje, joka päättyi lukuun 14 näin äkisti, ei ole mitenkään outoa ja vaikeaa selittää sitä, että joku kopioitsija olisi siirtänyt muissa käsikirjoituksissa luvun 16 lopussa olleen doksologian luvun 14 jälkeen. Toisin sanoen voidaan väittää, että kun kirje lyhennettiin 14 lukuun, joku kirjoitti sille doksologian, mutta aivan yhtä hyvin me voimme selittää tämän siten, että Paavalin kirjoittama alkuperäinen doksologia siirrettiin luvun 14 loppuun (ja tämä vaatii paljon vähemmän idearikkautta kopioitsijoilta). Lisäksi se, että doksologia löytyy juuri 14. luvun lopusta erityisesti bysanttilaisissa käsikirjoituksissa, ei kerro mitään muuta kuin sen, että se oli suosittu ratkaisu seurakuntien liturgian kannalta.

Mitä tulee jakeeseen 16:20, missä Paavali toivottaa tyypilliseen tapaan Jeesuksen armoa kuulijoilleen, Hurtadon mukaan se on alun perin ollut kirjeessä mukana vain jakeessa 16:20, mutta ei jakeessa 16:24.

Artikkelinsa viimeisessä osassa Hurtado pyrkii perustelemaan sen, että jakeiden 16:25-27 doksologia on kirjoitettu, ei vain koko kirjettä silmälläpitäen, mutta erityisesti kirjeen lukua 15 silmällä pitäen. Jos näin, se tuo lisähankaluuksia näkemykselle, jonka mukaan se olisi ensimmäisen kerran kirjoitettu vasta lyhennellyn 14-lukuisen kirjeen päätökseksi. Meidän tulisi ensinnäkin huomata (ja tämä on minun pointtini), että doksologia toimii melko selvästi inclusiona kirjeen alulle ja tämä näkyy tekstissä seuraavasti:

• ”Evankeliumi” = 1:1 / 16:25 
• ”Profeetat ja Kirjoitukset” = 1:2 / 16:26 
• ”Uskon kuuliaisuus pakanakansoissa” = 1:5 / 16:26 

Hurtado kuitenkin huomauttaa, että maininta ”profeetallisista kirjoituksista” sopii erityisen hyvin myös juuri jakeen 15:4 rinnalle. Lisäksi jakeen 16:26 lause ”tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi” huokuu erityisesti jaetta 15:18 ”saattaakseen pakanat kuuliaisiksi”. Lisäksi jakeen 16:27 doksa-sana ”kirkkaus/kunnia” toimii erityisesti jakeiden 15:6-9 kaikuna, joissa doksa-sana esiintyy useasti. Hurtado siis väittää, että kuka doksologian onkin kirjoittanut, sen kirjoittaja halusi painottaa sillä myös erityisesti luvun 15 sisältöä. Jos näin, tämä vähentää sen teorian todennäköisyyttä, että doksologia olisi alunperin kirjoitettu luvun 14 loppuun. 

Summa summarum: en ole vielä vakuuttunut siitä, että meidän tulisi automaattisesti pitää jakeiden 16:25-27 doksologiaa tekstinä, joka ei olisi tullut papyrukselle Paavalin sanelusta. Voit tutustua toisenlaiseen, Ulrich Schmidin teoriaan Peter Headin (2006) esittelemänä.

Alandien pointti varianttien säilyvyydestä

Päätän tämän tekstin nostamalla esiin Barbara ja Kurt Alandin (1995, 296) pointin. Esiteltyään erilaisia variantteja kirjeeseen liittyen, Alandit toteavat, että ne ovat nimenomaan todistusaineistoa siitä, että erilaiset variantit ovat säilyneet tekstihistoriassa jopa silloin, kun niiden lukutapa on hyvin erikoinen (kuten variantti 2). Alandien mukaan 

tämä vahvistaa sen johtopäätöksen, että kaikki Uuden testamentin tekstiperinteessä esiintyvät lukutavat, alkuperäisestä lukutavasta lähtien, ovat säilyneet käsikirjoitustraditiossa ja ne on vain tunnistettava. (s. 296). 

Alandit siis yrittävät painottaa sitä, että variantit esiintyvät käsikirjoituksissa hyvin sitkeästi ja käytännössä kaikki merkittävät variantit ovat pysyneet historian kuluessa mukana. Alkuperäinen teksti ei siis ole kateissa — se täytyy vain tunnistaa varianttien seasta.

KIRJALLISUUS

Aland, Kurt & Aland, Barbara. 1995 [1989]. The Text of the New Testament. An Introduction to the Critical Editions and to the Theory and Practice of Modern Textual Criticism. 2nd edition. Trans. Erroll F. Rhodes. Eerdmans. 

Guhrie, Donald. 1990. New Testament Introduction. Revised edition. Apollos/ IVP.

Head, Peter. 2006. ”Two Early Editions of the Pauline Corpus?”  Evangelical Textual Criticism -blogi.

Hodges, Zane & Farstad, Arthur. 1984. The Greek New Testament According to the Majority Text. Thomas Nelson. Luettavissa täällä.  

Hurtado, Larry W. 1981. "The Doxology at the End of Romans." Teoksessa New Testament Textual Criticism: Its Significance for Exegesis. Essays in Honor of Bruce M. Metzger. Eds. Eldon Jay Epp & Gordon D. Fee. Oxford Clarendon Press. Sivut 185-199.

Kümmel, Werner Georg. 1986. Introduction to the New Testament. Revised & Enlarged Edition. Trans. Howard Clark Kee. Abingdon Press. 

Metzger, Bruce M. 1994. A Textual Commentary on the Greek New Testament, 2nd edition. A Companion Volume to the United Bible Societies. United Bible Societies.

Moo, Douglas J. 1996. The Epistle to the Romans. TNICNT. Eerdmans.

Nestle-Aland. Novum Testamentum Graece. 28th rev. ed. 2013. Deutsche Bibelgesellschaft.

Porter, Stanley E. 2013. How We Got the New Testament. Baker Academic.

Robinson, Maurice A. & Pierpont, William G. Eds. 2005. The New Testament in the Original Greek: Byzantine Textform. Chilton Book Publishing.